perjantai 6. tammikuuta 2012

Juokse (tukeva) tyttö juokse

Ehkä joku muistaakin vuosia sitten (no varmaan reilu vuosi sitten) juoksin lenkin mieheni kanssa ja tulin tänne sitten kokemustani itkemään. Ei nimittäin toiminut.

Mies on minua reilusti pidempi. Juossut muutaman maratonin eli voi melkein sanoa, että hieman minua tottuneempi juoksija.

Tuon lenkin jälkeen olin ihan masentunut. Itsetuntoni juoksijana romahti, vaikka mies rinnallani hiipien yrittikin olla kannustava... (Vaikka tuli kylmä, kun minä samaan aikaan puuskutin punaisena hiki ympäriinsä roiskuen).




Minulle tyypillisesti olen vähitellen kypsynyt ajatukseen revanssista. Eli tänään lietsoonnuin taas yhteiselle lenkille. Mies ei nyt ole juossut vähään aikaan, joten ei onneksi ollut ihan kamalassa iskussa. Nopeus yhteislenkillä oli noin 8-9 km/t, joten meno oli minulle reipasta - miehelle varmaan hissuttelua.

Jaloissa painoi (ilmeisesti) toissapäiväinen tiukka sisäpyöräilyrupeama ja juoksu tuntui raskaalta, mutta ei ylivoimaiselta... Päätin, että minähän juoksen. Välillä on ihan hyvä poistua mukavuusalueelta! (Ja hetkittäin todella poistuttiinkin.)

Mutta en sentään masentunut. Sen verran olen juoksijana henkisesti kasvanut. Ja kyllä tästä vielä fyysistäkin kehitystä koituu!




Saatanpa mennä uudelleenkin.

tTM hyvin juosseena

3 kommenttia:

  1. Henkinen kasvu kait viime kädessä mahdollistaa fyysisenkin kehityksen.

    Hieno juoksu, hieno pohdinta <3

    VastaaPoista
  2. Oi oi, kyllä mua jänskättäis maratoonarin kanssa juosta vaikka kuinka olis oma mies. Itsellä olisi kyllä vaikeaa juosta oman miehen kanssa muutoinkin...

    Mutta hienosti olet pärjännyt :)

    VastaaPoista
  3. No kyllä mullakin on ollut kynnystä lähteä juoksemaan miehen kanssa. Lähinnä siksi, että (todella valitettavasti) olen hyvin kilpailuhenkinen ja on tylsää lähteä urheilemaan altavastaajan asemasta. Mieheni ei ole kilpailuhenkinen ja antaa minun voittaa kaikki Monopolista juoksulenkkeihin, mutta eihän se minulle riitä, kun MINÄ TIEDÄN, että hän antaa minun voittaa... Hän kannustaa ja kehuu (mutta sekään ei auta, kun minä käännyn kotiin, pystyn jälkeenpäin katsomaan hänen sporttrackerista, että juoksunopeus on heti noussut yli 12 km/t vauhtiin - argh!). Että tämmöistä henkistä kypsyyttä :DDDD

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!