Arvaa murtuko varvas?

Sairaanhoitajapohjalta sanoisin, että murtu. P*ska!

Huonon jalan

huono puoli on, että koska se on hieman kömpelö ja tunnoton, on hahmottamisessakin jotain ongelmaa (mitä ilmeisimmin), koska olen lyönyt sen oven pieleen, porttiin, kiveen ja kynnykseen ehkä 99 kertaa. 

Ja sadas kerta toden sanoi...

Tuttu lääkäri sanoi minulle silloin kun selkä tunnottomuuden aiheutti, että "sä vielä murrat tuon varpaan!" Ja katso! Niin mursin.

hyvä puoli on se, että se todella on jkv tunnoton... Eli nytkin luonnon puudutuksen ansiosta elämä on ihan ok tilavan kengän kanssa ja tänään olis ollut välipäivä juoksusta muutenkin!

Mies ehdotti, että menisin lääkäriin. Miksi ihmeessä? Näytän osaavan tehdä diagnoosit ihan itsekin. Ja osaan varpaan teipatakin!

Miehen mielestä se pitää kuvata, että tietää, onko se murtunut ja jos se on murtunut niin sillä ei saa juosta pariin kuukauteen.

No nyt en ainakaan mene!

tTM

Metsäjuoksun tuomaa

Kävin juoksemassa pitkästä aikaa metsässä. Ihan kotipihasta en pääse metsälenkille ja päiväohjelmani vuoksi on kätevintä suorittaa kyseinen toimenpide aamusta, mikä talvikuukausina on jkv masentavaa. Vihdoinkin aamut ovat niin valoisia, että uskaltaudun metsään. Paitsi että pelkään mahdollisia hiippareita (niin ihmisiä kuin eläimiäkin) pimeässä metsässä myös selkäni hajottamisen pelko pimeässä juoksentelemalla (ja kaatumalla) estävät minua menemästä pimeässä metsään singahtelemaan. Kiitos, kevät, valosta!

Metsässä on helppo juosta kovaa ja mistään piittaamatta. Maaston epätasaisuus saa juoksun muuttumaan intervalliharjoitukseksi ihan itsestään. Koira irti metsän reunassa ja sitten takaisin ihmisten ilmoille kaartaessa uudelleen kiinni. Polut kantoivat hyvin, mutta heti polun vieressä jalka humahti reittä myöden lumeen. Muita liikkujia ei vaivaksi asti ollut, joten matka sujui juohevasti omaan tahtiin (naama punaisena ja puuskuttaen).

Olipas hyvä olla taas liikkeellä. En ymmärrä miksi niin helposti ajaudun tuohon sallivuuden tilaan, jossa annan itselleni luvan jättää liikuntakertoja (selvien tekosyiden varjolla) väliin sekä hoitaa huonohermoisuuttani, ahdistustani, kiirettäni, onnistumisiani ja mitä tahansa sokerilla. Saatan hyvin olla jakautunut persoona: sporttinen ja hienon itsekurin omaava TM ja sen pahapäinen, periksiantamaton, itselleen valehteleva, sokerille perso ja laiskanpulskea kaksoissisko, Tukeva Tyttö (TT). (Ulkoistetaan ei-toivotut toimet ja luonteenpiirteet pahan kaksoissisaruksen tekemisiksi... Huippua! Näin pitkällä tekosyiden suossa en ennen ole ollutkaan!).

Selityksissä löytyy. Onpa helpottavaa tietää, että selittelyn taitoa en ole kadottanut vaikka muu elämänhallinta menisikin!

Mutta onpa nyt tilanne mikä tahansa niin vapaus on päättynyt ja on aika tarttua toimeen. Saattaa loppuun projekti, johon olen ryhtynyt. Nyt on levätty ja kerätty voimia. Ei tule tässä vaiheessa enää yllätyksenä, että tämä homma ei ilman työtä etene. Eikähän näitä "takapakkeja" kannata tässä vaiheessa oikein edes pitää minään takapakkina vaan ne on pakko ymmärtää inhimillisenä toimintana. Onneksi ihmisenä olemiseen liittyy myös taito oppia virheistä ja korjata toimintaa. Kuinka pitkälle se kantaa, se nähdään kohta!

Laiska ahteri irti penkistä ja liikkeelle uudelleen! Ei se nyt kertajuoksemalla valmiiksi tullut! Tänään sisäpyöräilyä!

tTM kevätauringosta villinä

Ilmankos

No ilmankos eilinen kylmyys oli ihan sietämätöntä! Tänään olenkin sitten kipeä.

Tälle talvelle ensimmäinen flunssa. Päätä särkee armottomasti. Kurkku ja keuhkot tulessa.

Ottaa tolkuttomasti päähän - niin kuin aina, kun kaikki ei mene niin kuin haluaisin!

Rupean katsomaan boxia tyhjäksi (montakohan sataa tuntia mulla on boxille ja nettiin tallennettuna - ties mitä) ja lueskelemaan pinoa kirjoja, joita olen ympärilleni kerännyt.

Pysykää terveenä! Pysykää liikkeellä!

tTM ja inkivääri

Valmis luopumaan

Nimittäin niistä viimeisistä kiloista. Alkaa tympiä koko löysä olemukseni.

Mä liikun koiran takia lähes päivittäin sen reilun tunnin ja me mennään kovaa, mutta muuten on ollut viikon verran koko tekosyiden repertuaari käytössä! Löysä, tavoitteeton ihminen.

No niin. Se on sitten loppu. Lempeydellä ei mun kanssani mihinkään pääse. Tänään takaisin ruotuun. Sisäpyöräilyä lempiohjaajan ohjastuksessa ja siitä se taas lähtee. Onneksi. Täysin käsittämättömästi myös juoksumatto on ruennut kutsumaan, mutta taidan kuitenkin tänään mennä pyöräilemään, kun se taitaa olla selkäystävällisempää. Ehkä.

Tasapaino on taitolaji. Sohvalla köllöttely on helppoa, mutta liikkeellä pysyminen mukavampaa. Liikunta tuo kokonaisvaltaisemman hyvän olon. Kyllähän minä sen tiedän. Hukkasin vain punaisen langan hetkeksi. (Ja viikon levollisempi jakso todellakin tekee hyvää sekä ruodolle että kehitykselle - sokerin olis tietty voinut jättää syömättä :))

tTM biker's highta hakemassa - ja sen tavoittaa muuten muutkin :)

Onko ihan hyvä näin?

Mies tuli laivalta. Minä söin sokeriöverit.

Siinäpä ne sunnuntai-kuulumiset kohdaltani aika tarkkaan on.

Välillä oikein todella mietityttää, että enkö mä halua päästä tavoitteeseeni. Enkö mä oikeasti halua? Kyse ei ole siitä, etteikö minusta siihen olisi. On toki. Sen tiedän hyvin.

Ollaanko tavoitteen kohdalla jo tultu niin kauas siitä, missä ollaan oltu, että alkaa pelottaa? Onko helpompaa olla matkalla. Tönöttää vaan tässä ja ajatella, että seuraava ongelma käsitellään sitten, kun mä olen saanut tämän (jota-en-edes-aio-saada) valmiiksi...

Tosin en tiedä, mikä se seuraava ongelma on. Ei tässä nyt näitä niin jonoksi asti ole, mutta hirvittääkö mahdollisesti se tilanne, että joutuu pysähtymään ja miettimään, että mitähän sitten... Että yhtäkkiä olisikin aikaa tarkastella elämäänsä suuremmasti ja mahdollisesti huomata muutoksen tarvetta muutenkin?

No otan itsestäni niska-pers-otteen joka tapauksessa ja ryhdistäydyn. Viime viikkoon olen liikunnan suhteen erittäin tyytyväinen, vaikka itse asiassa liikuin vähemmän kuin pitkään pitkään aikaan. Mutta olen tyytyväinen juuri sen takia! Minulla oli ennen viime viikkoa melkoinen liikuntaputki, joka alkoi Tapaninpäivästä... Olikin aika löysätä ennen kuin oltaisiin samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Hyvä näin.

Lauantain juoksumattokokemus oli niin innostava, että menen toistekin! Tänäänhän tosin tarkenee juosta ulkonakin, jos lumet vaan saadaan aurattua. Viime viikon himmailun jälkeen on liikuntaintoa taas varastossa. Hyvähyvä.

Sokerit kaappiin ja itsekuri esiin! Tällä reseptillä kohti uutta viikkoa!

tTM

Are you happy?

Oli oikeastaan aika tyrmistyttävän surullista huomata asiaa tarkemmin tarkasteltuani, että olen antanut itseni lipsua loppujen lopuksi monessa asiassa kohti entistä. Se etten ole edennyt projektissani johtuu loppujen lopuksi vain ja ainoastaan siitä, että olen jossain määrin hylännyt oppimani ja unohtanut itseni.

Ja sen, että hetkenhän jo rakastin itseäni. Nyt jossain määrin olin valmis aloittamaan itseni pahoinpitelemisen kaikilla niillä epäterveellisyyksillä, joista taistelin eroon. Herkuttelu oli liukumassa jälleen jokapäiväiseksi. Kato, kun huomennahan on päivä uus. Ja aina on viel se maanantai. Ja kuun vaihdekin on ihan just - kolmen viikon päästä!!!!


En havahtunut mihinkään fyysiseen vaan enemmän siihen, että vanhojen huonojen tapojen mukana olivat tulossa myös vanhat murheet. Väsytti. Ei huvittanut. Tekosyiden keksimisestä tuli taidetta. Pahinta oli, että uskoin itse tekosyyni. Olin koko ajan vähemmän minä.

Ei, en ollut onnellinen. Kyllä, on syytä muuttaa jotakin. Vieläpä tiedän hyvin, mitä muuttamalla oloni ja hyvinvointini kohenee heti.

Vaikeinta tässä on hetkessä elämisen taito. Noin yleisesti suurimman osan aikaa suunnittelen tavoitteita ja tulevaisuutta tai märehtin menneitä. Kumpaakaan niistä ei oikeasti ole olemassa. Olemassa on vain tämä hetki ja tämä hetki ratkaisee.

Useammin pitäisi pysähtyä kysymään itseltään, olenko onnellinen ja jos vastaus on ei, miettiä voinko tehdä jotain toisin. Minä tiedän, että voin. Elämällä terveellisesti, syömällä oikein ja liikkumalla olen paljon onnellisempi kuin irtokarkkien kanssa ikinä!

Toivon, että olet onnellinen tänään!

t. TM päivä kerrallaan

Selkärangaton tukeva tyttö

Mahtavaa onnistumisen tunnetta seuraa aikas pian se vanha tuttu hoh-hoijaa! Hartiat ei ole kunnossa vieläkään - no en ole kyllä tekemisiäni juuri rajoittanutkaan (ja koneella olen taas). Viikonloppuni ei suinkaan ole ollut sokeriton... Nyyh! Selkärangaton tukeva tyttö!

Enemmän kuin syömisiini olen pettynyt asenteeseeni. Syyllisiä nimittäin on taas löytynyt kaikkialta muualta kuin peilistä. Miehen syy koska toi kahvipullaa. Lasten syy kun jättävät irtokarkkinsa olohuoneen pöydälle. Pelkkää vastuun ulkoistamista.

Onneksi varsinaiset syömiset on menneet hyvin, vaikkakin viikonloppuun mahtui kaksi ruokailua ravintolassa. Molemmilla kerroilla sentään söin salaatin (ja loistavia salaatteja söinkin!) enkä sortunut mihinkään raskaisiin ruokiin. Mutta herkkuja tuli syötyä. En voi edes yrittää kieltää asiaa... vaikka todella mieleni tekisi. Olen todella pettynyt itseeni ja onnistumiset tuntuu tosi kaukaisilta.

Välillä itsensä motivoiminen saattaa olla äärettömän vaikeaa, eikä ole edes mitään erityistä syytä mokomalle käänteelle. Ei PMS:ää, surua, sairautta, ei mitään ihmeellistä... Ainakaan mitään todellista. Hetkellistä matalapainetta ehkä ja sekin itse kehitettyä (sokeria varten kehitettyä). Todellisuudessa vain se, että sokeririippuvuus nostaa päätään ja itsellä ei ole minkäänlaista itsehillintää! Argggh!

Mutta vapaapäiväni kunniaksi aion hieman seikkailla blogiviidakossa etsimässä innoitusta ja taistella makean himoani vastaan! Veden juontia olisi syytä lisätä. Liikkumaan onneksi pääsee :) Näillä eväillä uuteen viikkoon! Kyllä tästä vielä noustaan, vaikka hetkeksi suunnan hukkasinkin (tai teeskentelin, etten muista, mikä se on...).

Toivottavasti teidän viikonloppunne on ollut parempi! Lunta ja hiihtosäitä odotellessa!

tTM

Voi Lihasrelaksantti

Heräsin aamuyöstä siihen, että pienikin liikahdus sattui silmittömästi oikeaan hartiaan.... (Joo tiedän! Se että olen nyt koneella, osoittaa erittäin huonoa tilanteen arviointikykyä!) Mutta siis Ärsyttävää! Kivulla on uskomaton vaikutus ihmiseen, mm. kärsivällisyyteen ja sietokykyyn. Pinna kireällä hoipuin lääkekaapille. Minä joka vältän lääkkeitä viimeiseen asti!

Hartioitani/yläselkääni on jopa hieroja hieronut viime aikoina ja tässä sitä nyt kuitenkin taas ollaan. Olen hyvä saarnaamaan, mutta toteutuksen puolella onkin jo sitten totisia ongelmia!! Hierojan hyvin aloittama yläselän hoito tyssää omahoidon totaaliseen puuttumiseen. Eli olen muiden puutteideni lisäksi yksi Euroopan huonoimmista venyttelijöistä! Olen istunut todella paljon koneella (töissä kirjoituspainotteinen pätkä ja opiskelut alkoivat taasen parilla esseellä) ja innostuin vielä neulomaankin (kun sain niin liikkiksen tilaustyön), mutta venyttelemään en sitten ole innostunut...

Nyt on pakko irrottautua koneesta ja yrittää varovaisesti kipulääkkeen, kylmägeelin ja lihasrelaksantin turvin venytellä hartiaa. Tänään ei reipasta urheilua ole siis tiedossa (onneksi eilen tuli juostua lenkki), vaan keskitytään terveelliseen ruokailuun. Saa nähdä miten hermo pitää, kun on kaikki ainekset murjottamiseen kasassa (kun on kipeä) ja taloudesta löytyy viikonlopun juhlien jäljiltä mm suklaakakkua...



Toivon kuitenkin tilanteen helpottavan jopa suhteellisen nopeasti niin, että pääsisin huomenna zumbaamaan ja siellä yleensä saa hartiat mukavasti pyöriteltyä auki. No jos ei vielä huomenna niin loppuviikosta joka tapauksessa! :)

Vastoinkäymisistä huolimatta aurinkoa päiväänne!
t. TM

Märkää rättiä

Tuli tänään nimittäin päin kasvoja.

Eilen punnitus näytti 100 g enemmän kuin edellispäivänä. No siis tuollainen vaihteluhan nyt on ihan normaalia ja tottakai niin käy välillä ja joo tämähän oli suorastaan odotettavissa, kun tasaisesti on alaspäin menty koko ajan. Tottakai. Pientä matalapainetta asian johdosta ja nopea järkiintyminen. Hyvänen aika! 100 g eihän se ole mitään.

Kuitenkin näin kaltoin kohdeltuna nousin tänä aamuna suurin odotuksin vaa'alle. Eilisen takapakin jälkeen kaikki vaivannäköini palkitaan tänään ja edellispäivän kova hiihtolenkki näkyy painon putoamisena. Salaa hiljaa (kenellekään en olisi kehdannut tunnustaa) toivoin jopa 64 alitamista! Olisin voinut taputtaa itseäni olalle ja todeta, että nii-in hienosti minä tämän asian hallitsen. Minulla on tieto ja taito. Helppoa kuin heinänteko kesällä!

Ja todentotta sitä märkää rättiä tuli päin kasvoja heti paikalla, kun näin julkeasti kehtasin toivoa menestystä elämäni tärkeimmässä projektissa. 200 g vielä eilisen päälle! Hienoa! Iski paniikki, kohta ylittyy 65 kg!!! Apua! Toiseen suuntaanhan tässä piti mennä.

Mutta oikeastaan tämä kuitenkin sai minut järkiini. Tai siskoni sai minut järkiini.

Hurja liikuntatahtini on vetänyt minut aika väsyksiin ja lihakset jumiin. Ensin vimmattua viestittelyä ja sitten puhelukin siskolle ja asiat vähitellen loksahtivat paikoilleen. Kaksi viikkoa projektia takana (no reilusti), paino menossa hienosti alaspäin kaikenkaikkiaan, liikuntaa on tullut harrastettua hyvin (melkein liikaakin) ja ruokailu on ollut järkevää, sokerilakko pitää. Nyt tarvitaan unta ja rauhoittumista. Olen oikealla tiellä, tiedän sen. Joskus voi olla ihan hyvä levätä ja keskittyä hetkeksi johonkin muuhun unohtamatta perusasioita. Ei repsahdusta ja pidetään kiinni näistä asioista mistä tähänkin asti, mutta hellitetään hetkeksi.

Suurin asia kuitenkin tapahtuu pään sisällä! Ja tänäänkin bussissa katsoin, että ostan tuollaisen takin, sitten kun olen hoikempi ja liikuntahallissa, että mäkin ostan tuollaisen asun, kun olen hoikempi. Ja se päivä koittaa PISTE :)

Eteenpäin päättäväisesti! Mutta välillä hellikää itseänne ja olkaa itsellenne armollisia! Eteenpäin mennään, mutta ilman kärsimystä!