Olen täällä taas

Tai no jos tarkkoja ollaan niin en täällä vaan tuolla. Olet tervetullut seuraamaan matkaani sinne.

Kirjoitan siellä nimellä Aamu, koska se on oikea nimeni.

No, ei ole. Ei sinne päinkään. Mutta aamu on uuden alku - joka päivä. Minulle tämä nyt ei varsinaisesti ole minkään muun alku kuin uuden blogin. Vanhoilla mennään. Lisäksi olen aamuihminen. Vireeni on aina aamusta parhaimmillaan ja sitä hyvää virettä blogi on tarkoitettu ylläpitämään.

Kyllä minulla ikävä tätä ja ennen kaikkea teitä oli. Tarpeellinen breikki (tästäkin) on pidetty ja olen palannut. Täynnä tempoilevaa ajatuksenvirtaa. Ihan niin kuin ennenkin.

Kuullaan taas toisistamme!

rakkaudella,
TM/Aamu

Loppu ja alku

Kesä on ohi. 

Kuitenkin tänäänkin oli ihana päivä. Aurinko paistoi ja oli t-paitalämmintä. Luonto on vielä vihreä. Tuoksu on vielä kesäinen. Rakkaus kesään muistuu mieleen ja tuntuu vahvana. Kuitenkin se on menetetyn rakkauden kaiku. Hetken tuntuu täydelliseltä, mutta on harhaa. Todellisuudessa siitä on jo luopunut. Ei sitä oikeasti enää ole. Otollisena hetkenä tuntuu hetken kesältä.

Kaikki ne herkulliset maut, tuoksut ja lämpö täytyy nyt vain tallettaa mielen syviin sopukoihin ja olla iloinen, että kesä oli. Todellisuus ja tämä hetki ovat kuitenkin se missä eletään. Ohi on. Kesä.

On syksy.

Syksy on lempivuodenaikani. Pidän jopa marraskuusta. Kesän rento fiilis vaihtuu energiseen oloon ilmojen viiletessä, luonnon pukeutuessa parhaimpiinsa ja värien ilmestyessä loputtoman vihreän tilalle.

Katselin valokuvia viime syksyltä, kun rannan keltaiset korret huurtuivat ensimmäisissä pakkasissa ja ensimmäinen jääriite ilmaantui ensin rapakoiden sitten meren pintaan. Tunnen hengityksen höyryävän ja jään rasahtelevan jalkojen alla aamulenkillä. Oikein odotan!

Tottakai minä kesästä tykkään. Kukapa ei? Eniten kuitenkin tykkään lomasta. Työni luonteen vuoksi on perusteltua pitää loma keskellä kesää, koska Suomi on kiinni kuitenkin. Ja muuna aikana me ei voida olla kiinni. Joten siis rakastan kesää, koska rakastan lomaa (ja tykkään työstäni :)).

Niin että nyt kaikki lämpö ja lempi kesältä talteen ja kohti syksyä. Nyt voi sytyttää jo kynttilät ja keittää teetä. Pukea juoksutakin ja laittaa puffin kaulaan lenkille! Lyhyemmissä juoksuhousuissa onneksi pystyy juoksemaan vielä pitkään. Juostessa tarkenee kyllä.

Yksi rakkaus jää taa ja uusi voi tulla! Syksyn kirpeällä energialla eteenpäin! Flunssakin on väistynyt, joten huomenna juostaan taas!

tTM

Taasko on maanantai?

Voi kun voisin kertoa levänneeni ja rentoutuneeni viikonloppuna. No niin ei käynyt. Toisaalta olen valittanut jo ties kuinka kauan kiirettäni täällä, joten ei siitäkään sen enempää. Elämä on valintoja.

Mutta se mikä on mainitsemisen arvoista, on se, että hervottoman hektisestä viikonloppu(minuutti)aikataulusta huolimatta, juoksin juoksuohjelman mukaisen pitkän hitaan lenkin su. Siitä olen oikein erityisen ylpeä, koska juoksemaan lähtö vaati muiden asioiden koodausta ja delekointia. Hyvä, minä! Tämähän on jo oikein rutiini (kolme kertaa on rutiini, onhan?). 

Syömisetkin ovat olleet riittävän hyvällä tasolla. Herkuteltua on tullut. Sitä en kiellä - enkä kadu (tai no vähän määrissä olisi tarkistamisen varaa edelleen).

Olen hoitanut tosi monta kevään to-do-listan asiaa, joista voi olla tyytyväinen. Asiat etenee. Monella rintamalla.

Itse uuden elämän projektissa riittää työstettävää. Olen tietyllä tapaa pettynyt itseeni, mutta on jotain jäänyt myös selkärankaan. Hyviä tapoja ja uusia tottumuksia. Kovasti mietityttää, että missä se menee itsensä liiallisen patistamisen (no ei totisesti vielä tässä kohti) ja terveen persuksille potkimisen raja.

Ääripää-ihmisenä näyttää olevan kaksi tietä. Se todella kurinalainen ja sitten se valtavan salliva... Kertakaikkiaan ärsyttävä luonne olen! En kestäisi olla oman itseni personal trainer (vaikka periaatteessa olen).

Kuitenkaan ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla oma itsensä. Tämän asian kanssa pitää pärjätä. Rakastaisin vielä enemmän itseäni, jos tekisin enemmän tulosta, enkä vain löysäilisi. Jotenkin olen taas onnistunut selittämään itselleni, että elämässä on niin paljon haasteita tällä hetkellä, että kaikkeen ei pysty. Just. Elämässä on aina haasteita. On ne sitten aikataulullisia tai muita. Kyllä sitä omia tekemisiään pitää pystyä edes jonkin verran kontrolloimaan silloinkin.

Onneksi olette te ja innostavat tarinanne. Muiden saavutukset kuitenkin vähän mahtuu paksuun kallooni. Jos muutkin pystyy niin pystyn minäkin. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto (enkä sitä kyllä tietoisesti ole tekemässäkään). Kesken jääneet asiat harmittavat vielä enemmän kuin keskeneräiset.

Ah niin motivaattoreiden ykkönen Suurin Pudottaja starttaa taas 4.6. Sitä odotellessa :)

tT-juoksu-sentään-sujuu-M

Poikkeuksellinen veto

Nimittäin yhteenveto.

Olen harvoin (siis en koskaan) tehnyt yhteenvetoja liikkumisistani, joten ajattelin ihan vain vaihteen vuoksi listata viime viikon liikunnat teille. En todella tiedä, miksi innostuin tästä asiasta nyt. Ei ole edes mikään erityisen hyvä liikuntaviikko... No impulssiherkkyyteni on ihan laajalti tunnettua ystäväpiirissäni. Otsalohko saattaa puuttua kokonaan...

mitään en ole liikkunut!

Pääsiäisen aikaan uskaltauduin ensimmäiseen zumbaan vuoteen ja loistista oli saada juoksun ja sisäpyöräilyn rinnalle vaihtelua tuova hikilaji.

Maanantai juoksukävely 50 min, 6 km (tarkoittaa juoksua, jossa välillä käveltävä, koska mukana koira) 

Tiistai koiralenkki 1 t 30 min 8,7 km hyvässä seurassa (ja tällä en tarkoita koiraani...)

Keskiviikko koiralenkki 1 t 30 min 8,9 km + 1 t sisäpyöräily

Torstai lepopäivä

Perjantai lepopäivä (taas)

Lauantai 45 min zumba + 30 min fitflow jooga

Sunnuntai koiralenkki 1t 30 min 7,9 km hyvää seuraa ja valokuvausta, joten eteneminen suorastaan pysähtyi hetkeksi :) + 45 min sisäpyöräily + 15 min keskikehon muokkausta + 20 min venyttelyä

No olipa hyvä, että tein yhteenvedon. Olis varmaan kannattanut tehdä jostain muusta viikosta. Venyttely loistaa taas poissaolollaan, vaikka olen moneen kertaan kehunut täällä oppineeni läksyni ja huoltavani kehoani... 

Lepopäivät ovat varmaan ihan tarpeelliset, mutta niitä itse asiassa on kaksi vain siksi, että työ ja yksityiselämä vaati poikkeuksellisen paljon, mikä taas haittasi harrastuksiani - eli liikuntaa. (Oikeesti harmittaa, että en ehtinyt perjantain rutiiniksi muodostuneeseen pilatekseen, mutta pe oli sen verran kaaottinen, ettei siihen ollut kertakaikkiaan mahdollisuutta - voitte uskoa, että yritin!)

Tässä vaiheessa voi varmasti aika turvallisesti sanoa, että liikunta on vahvasti elämäntapa minulle. Se ei valitettavasti tarkoita, että siinä olisi tarvittava tasapaino. Yhteenveto teki hyvää. Heti löytyi korjattavaa :)

tTM katuvaisena 

Kesä tulee!

Meren rannalla asuvana selkeä kevään merkki on se, kun kuulee lokkien ensimmäisen kerran huutavan. Siitä tietää, että meri on auki. Se on lupaus, että kesä varmasti tulee. 

Aamullinen juoksulenkki oli nautinto jo sinällään, mutta lokkien huuto ja niiden kaartelu sinisellä taivaalla kyllä kruunasivat juoksun. Kesä on tulossa. Kevät näyttää vielä voimansa, vaikka talvi tänä vuonna vitkutteleekin lähtöään ja yrittää tehdä paluuta kerta toisensa jälkeen. Mutta niin se ei mene. Kevät on jo täällä ja kesä tulee. 

Olipa mahtavaa juosta voimistuvassa auringon paisteessa ja näissä ajatuksissa. Kesän tulo on kuin terveemmmän, kevyemmän elämän koittaminen kohdallani. Se on jo täällä ja se vain vahvistuu. Riippumatta siitä, miten paljon entiset, hyytävät tapani pyrkivät esille. Muutoksen suuntaa ei voi kääntää. Niin se vaan on.

Minun tarvitsee vain mennä virran mukana. Hölkötellä eteenpäin. Nauttia tuulesta, auringosta ja meren yllä kaartelevista lokeista. Ja luovuttava jostain vanhasta. Ei edes mistään sellaisesta, mitä tulisi ikävä. Oikeasti. 

Koko ajan mennään kohti parempia lenkkisäitä, pyöräilykelejä ja puistojumppia :) Mikä loistaava kesä meillä onkaan edessämme! Paremmassa kunnossa kuin viime kesänä - tai ei ainakaan huonommassa!

tTM kevätvillissä

Loma on ihmisen parasta aikaa

En tiedä, millä sanoilla kuvailisin sitä paratiisia, jossa elin puolitoista viikkoa. Sitä keltaista valoa, lämpöä sekä verkkaista, lempeää elämän menoa ilman aikatauluja ja omilla ehdoilla. Hyvää ruokaa ja juomaa. Iltaisin aurinko laski mereen parvekkeemme alla. Vältän ylisanoja, joten en kuvaile mitenkään.

Tyydyn sanomaan, että seurueemme palasi ruskettuneena, levänneenä ja rentoutuneena syksyiseen Suomeen. Palaamme samaan paikkaan aivan varmasti uudelleen, kun hetki on sopiva. Nyt on hyvä olla.

Arkeen palaaminen on kuitenkin jonkin verran vaikeaa. Sielu palailee hitaasti suomalaiseen arkeen. Huikentelevaista työmotivaatiota lienee turha odottaa koko viikolla Suomeen... Itsekurikin seisoskelee työpaikan pihalla selin oveen eikä suostu ottamaan katsekontaktia. Aurinko ja meri vielä kuiskuttelevat jostain kaukaa.

Toistelen mantraa: arki on hyvä, arki on ystävä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Arkeen laskeutuminen oli vain vähän liian nopea ja tapahtui liian jyrkässä kulmassa, mutta pikkuhiljaa. Aurinkopanelit on ladattu täyteen!

Sitä samaa mitä ennenkin

Tänään on puolikiloa kevyempi olo kuin eilen. Suurin osa varmaan hikoiltua raivoa. Eiliselle napakka juoksulenkki (puoli tuntia) ja piiitkä kävelylenkki hyvässä, keskustelevassa (ei siis juoruavassa) seurassa. Tänään pyörällä töissä ja pyöräiltyjä kilometrejä kertyy se reilut 30. Eli kyllä täällä töitä tehdään.

Kaiken kaikkiaan olen kahden viikon aikana liikkunut reippaasti. Lomapäivinä mahtui päivään hyvinkin pari ihan oikeaa urheilusuoritusta ja koiralenkki siihen päälle (yleensä yksi lenkeistä päivässä kaatuu työnjaollisesti niskaani ja vähän riippuen siitä mihin aikaan päivästä lenkin joudun/pääsen tekemään, pituus vaihtelee 30 min - 1,5 tuntia). Nyt työ hieman haittaa harrastuksia... Onneksi työmatkatkin voi käyttää hyödykseen.

Koiralenkkejä en laske virallisesti liikunnaksi. Tiedän, että maailmankaikkeuden tasolla ne lasketaan, mutta eihän mulla ikinä olisi esimerkiksi lepopäivää liikunnasta, jos ne laskettaisiin... Reippaan nuoren terrierin kanssa lenkit usein ovat tunnin mittaisia ja kävelytahti ihan reipas, mutta kuitenkin se on menoa, johon elimistöni oletettavasti on tottunut (ja samalla hyvää palauttelua). Vielä tässä valossakin kun tätä asiaa ajattelee, tuntuu käsittämättömälle, että voin olla näin tuhdissa kunnossa (juuri nyt on kaikki maailman turvotukset päällä)! Luulisi, että olisin jäntevä ja suorastaan piukea... Voisiko olla, että ruokailussani on jotain pielessä? :P

Onpahan taas aika myöntää, ettei tahtotila ole ollut riittävä. Maailman houkutukset ovat vieneet mennessään ja paino junnaa vanhoissa lukemissa. Juoksu antoi minulle taas toivoa. Uskon siihen, että pääsen takaisin sille tielle, jossa olin puoli vuotta sitten, ennen kuin selkä pysäytti minut siihen hetkeen.

Turha tästä kuitenkaan kokonaan on selkää ja räjähdyksestä seurannutta liikkumattomuutta syyttää. Putosin hetkeksi totutusta, mutta vaihtoehtoja olisi ollut olemassa. Itse päästin kaiken muun (lue: vartalon) levähtämään niin, että tässä ollaan. Mennään taas sen tosiasian äärelle, että liikuntahan oli vain sen 5-10 % painonpudotuksesta... Voisin hyvin olla tuloksessani ilman löysää luonnettani.

Tällä hetkellä minua kantaa muisto hetkestä ennen viime joulua, ennen kaikkea sitä, minkä kevät toi tullessaan: Oltiin reissussa ystävien kanssa ja hotellin suuren peilin ääressä tuijotin vatsaani epäuskoisesti - onko tuo minun? Sehän näyttää ihan hyvältä! Siihen olen uudelleen matkalla!

Oikeita valintoja tehden,

TM

Kesä tulee, oletko valmis?

En tiedä, olenko kulkenut viimeiset viikot silmät kiinni. Kiirettä on ollut ja pitkin Suomea olen kulkenut (se on nyt rauhoittumassa tältä keväältä - luojankiitos!), mutta mielestäni olen edes junan ikkunasta ulos katsellut - töiden lomassa. Mutta vasta tällä viikolla olen havahtunut siihen, että valtava vihreys ja vehreys on luonnossa vallalla ja kukkivat puut tuoksuvat kilpaa.

Nyt olikin juuri oikea aika tarttua itseään niskasta kiinni ja puhdistaa ruokavalio turhasta myrkystä. Miten olette muuten suhtautuneet vihanneksiin Pohjois-Saksan ehec-kohun myötä? Onko kohu muuttanut suhtautumistanne vihanneksiin? Itse ostan suomalaista aina kun se on mahdollista ja yleensä vielä luomua... Mutta nyt olen ruennut enemmän pesemään vihanneksia, joita ennen käyttelin melko huolettomasti.

Mutta lautasella vihanneksia (raakaa ja kypsää) on muutaman kuukauden takaista enemmän. Aina tätäkin pitää palautella mieleen. Vaikka löysistymistä (luonteessa ja vartalossa) onkin havaittavissa, paino on pysynyt suhteellisen hyvin parin kilon heitoilla ja alle 6-kympissä, joten ei tässä mistään katastrofista ole kyse. Väärästä tiestä vaan.

Mutta eipä hätää. Ensimmäistä kertaa ei olla sepän kyydissä, joten paluu terveempään elämään onnistuu kyllä. Nyt juuri haasteet työn vaihtamisesta ovat hellittäneet, vaikkei haasteista loppua tulekaan tällä menolla ja muutenkin elämä ainakin hetken ihan mallillaan. Nyt on juuri oikea aika tarttua toimeen!

t TM ottaa vastuun omasta terveydestään

Are you happy?

Oli oikeastaan aika tyrmistyttävän surullista huomata asiaa tarkemmin tarkasteltuani, että olen antanut itseni lipsua loppujen lopuksi monessa asiassa kohti entistä. Se etten ole edennyt projektissani johtuu loppujen lopuksi vain ja ainoastaan siitä, että olen jossain määrin hylännyt oppimani ja unohtanut itseni.

Ja sen, että hetkenhän jo rakastin itseäni. Nyt jossain määrin olin valmis aloittamaan itseni pahoinpitelemisen kaikilla niillä epäterveellisyyksillä, joista taistelin eroon. Herkuttelu oli liukumassa jälleen jokapäiväiseksi. Kato, kun huomennahan on päivä uus. Ja aina on viel se maanantai. Ja kuun vaihdekin on ihan just - kolmen viikon päästä!!!!


En havahtunut mihinkään fyysiseen vaan enemmän siihen, että vanhojen huonojen tapojen mukana olivat tulossa myös vanhat murheet. Väsytti. Ei huvittanut. Tekosyiden keksimisestä tuli taidetta. Pahinta oli, että uskoin itse tekosyyni. Olin koko ajan vähemmän minä.

Ei, en ollut onnellinen. Kyllä, on syytä muuttaa jotakin. Vieläpä tiedän hyvin, mitä muuttamalla oloni ja hyvinvointini kohenee heti.

Vaikeinta tässä on hetkessä elämisen taito. Noin yleisesti suurimman osan aikaa suunnittelen tavoitteita ja tulevaisuutta tai märehtin menneitä. Kumpaakaan niistä ei oikeasti ole olemassa. Olemassa on vain tämä hetki ja tämä hetki ratkaisee.

Useammin pitäisi pysähtyä kysymään itseltään, olenko onnellinen ja jos vastaus on ei, miettiä voinko tehdä jotain toisin. Minä tiedän, että voin. Elämällä terveellisesti, syömällä oikein ja liikkumalla olen paljon onnellisempi kuin irtokarkkien kanssa ikinä!

Toivon, että olet onnellinen tänään!

t. TM päivä kerrallaan

Vanha oivallus

Lueskelin Varpu Tavin ajatuksia ja tajusin yhden asian, jonka olen tajunnut jo aikaa sitten. Mutta en vain tajunnut tajunneeni... tai ajatus ei ole ollut aktiivinen aikoihin... you know!

Sokeri on ollut ongelmani... haa... tosi kauan. Rakkaus siihen on sammumaton ja hallitsematon. Sokeri on kuin se tuhoisa poikaystävä, josta hyvin teininä tiesi, että kannattaa pysyä erossa ja että tästä ei hyvä seuraa, mutta joka veti puoleensa kuin hunaja mehiläistä - kuin sokeri TM:ää.

Olen oikeastaan jo aikaa sitten huomannut, että valkoinen vehnä synnyttää sokerin kaipuun välittömästi! Vähän pastaa lounaaksi ja viimeistään illalla alkaa keittiön kaappien aukominen. Mikä tahansa sokeria sisältävä kelpaa. Vaikka muumikeksit.

Elämän muutoksen myötä kaapeista ei juuri sokerista helpotusta löydy! No, se ei elämää siinä tilanteessa helpota vaan aiheuttaa vain kiihtyvää ja ärtynyttä kaappien aukomista, jääkaappiin tuijottamista ja jopa pakastimen penkomista.

Kyllä, tunnustan. Olen TM, sokeririippuvainen.

Liika hiilari ei minulle sovi. En kiroa kaikkea hiilaria suinkaan, mutta todellakin voidakseni hyvin, en voi syödä hiilareita niin paljon kuin sitä tarjoutuu normaali työpaikkaruokalassa tai perinteisessä suomalaisessa ruokavaliossa. Voidakseni paremmin, ilman jatkuvia ajatuksia hämärtäviä mielitekoja, ruokavaliostani täytyy karsia pois peruna ja ainakin kuorittu vilja. Niin ja se sokeri!

En tarkoita, että tämä olisi absoluuttinen totuus tai sovellettavissa jokaiseen laihduttajaan. Tarkoitan vain sitä, että tämä on todennäköisesti minulle oikea tie. Vuosi sitten lopetin perunan ja valkean viljan syömisen. Vähitellen olen liukunut siihen takaisin ja niinhän siinä kävi, että hyvin ei käynyt.

On aika myöntää totuus. Palata takaisin siihen, minkä jo tiesin. Tervetuloa minulle sopiva terveellisempi elämä!

tTM sokeririippuvainen

Kauneushaaste

Sain Tainalta hauskan haasteen (Kiitos!). Haasteena on kertoa neljä hyvää asiaa itsestään. Siis ulkonäöstään, ei luonteestaan (tulen toimeen ihmisten kanssa :)) tai osaamisestaan (kymmensormijärjestelmä). Haaste on kiertänyt jo jonkin verran blogimaailmassa ja on ollut ihana lukea blogeista, kuinka ihmiset löytävät itsestään helpon oloisesti myös hyviä asioita.

Mutta kun huomio kääntyy itseen, onkin paljon vaikeampaa olla kannustava ja hyväksyvä ja vaikka neljä kohtaa, joihin olen itsessäni tyytyväinen, pystynkin löytämään, osaan liittyy mielessäni "mutta" tai ajatus, että tähän olisin vielä tyytyväisempi jos...

Noo turha kritiikki olan yli ja asiaan. Neljä asiaa ulkonäössäni, joihin olen tyytyväinen:

1. Hiukset - niitä totisesti riittää. Lisäksi olen löytänyt täydellisen kampaajan, joka saa hiukseni myös alistettua malliin! Huippua. Väri ja pituuskin tuntuu tällä hetkellä oikealta. Etenkin väriä haettiin jonkin aikaa, mutta pituus oli vähän kuin vahinko :)
2. Vartaloni mittasuhteet - olen pieni ja riittävän sopusuhtainen (noo vähän on tuota turhaa suklaakuorrutusta tällä hetkellä vielä päällä, mutta aineksia olisi).
3. Vyötäröni on vihdoin tullut esiin ja ihan kohta voin olla tyytyväinen myös vatsaani, koska en sixpackiä tavoittelekaan niin pieni timmiytyminen tästä on todella suuri muutos puolentoistavuoden takaiseen.
4. Silmät - minulla on suuret ja siniset silmät. Nopea ja helppo meikata aamukiireessä :)

Toivotan kaikille hyväksyviä ajatuksia itsensä suhteen! Ei ole yhtään pahitteeksi vähän rakastaa itseään! Haaste on kiertänyt jo jonkin aikaa eli heitän haasteen vielä eteenpäin: Outi, mikäli et ole jo tätä tehnyt! Ja muut blogiini eksyneet, jotka eivät vielä ole miettineet itsestään neljää hyvää, kaunista asiaa - tehkääpä! Teki yllättävän hyvää!

TM lähtee kauneusunille

Kesä onkin täällä nyt

Vähän hämmentävästi kesä onkin jo täällä. Jotekin olin ajatellut, että rupean ihan kohta valmistautumaan kesän tuloon. Tiedättehän: pestään untuvatakit, pakataan talvivaatteet varastoon, trimmataan vatsa ja käsivarret toppikuntoon.... No tuota, osa on vielä tekemättä...

Luulin, että aikaa on enemmän. Niin kai sitä ihminen aina luulee. Ainakin minä. Joka vuosi. Nyt, juuri nyt, saisi olla vähän enemmän lihasta käsivarsissa ja vähemmän tavaraa vyötäröllä :) No joo. Vyötäröllä nyt kuitenkin on tavaraa paljon vähemmän kuin kaksi kesää sitten! Varmaan hieman vähemmän kuin viime kesänä, mutta enemmän kuin viime vuoden lopulla :( Voi surkeus!

On kuitenkin myös minusta riippumattomia asioita, joiden takia ollaan nyt tässä tilanteessa. Siis haluan löytää syitä myös (haha, just joo) itseni ulkopuolelta. Vetoan selkääni, joka katkesi ja katkaisi juoksuputkeni.

Isku oli paitsi tuskallinen fyysisesti, mutta myös henkisesti kova, joten lamaannuin, olin katkera kohtalolle ja käytin tätä henkistä lamaannusta tekosyynä olla etsimättä tehokasta liikuntaa juoksun tilalle ja ottamalla viikko-ohjelmaan pari ylimääräistä herkkupäivää.

Vesiveivasin jkv, kävelin kuin avohoitopotilas... Mutta joo. Hyvin tiedän, mitä tämän vatsan kasaan saaminen vaatii (olen sentään sen kerran tehnyt) ja se ei ole ihan pikkujuttu... Mutta ei mahdotonkaan, joten motivaatiovideo väliin ja paluu raiteille alkaa! Ei puolimatkassa (oikeastaan ylikin puolimatkan) kannata luovuttaa.

Pari vuotta sitten minulla ei ollut edes murto-osaa tästä itsevarmuudesta ja henkisestä hyvinvoinnista, jotka nyt olen saavuttanut. En arvostanut itseäni. En edes pitänyt itsestäni. Tämä kaikki johti siihen, että oli hyvin vaikea nauttia yhtään mistään. Muidenkin onni oli minulta pois. En luottanut muihinkaan, koska en luottanut itseeni.

Tänään tiedän enemmän! Minusta on moneen. Minä pystyn, jos haluan! Vastoinkäymisiä tulee, mutta niistä selvitään ja pystytään jatkamaan, koska ylipäätään minulla on henkistä kanttia. Muiden onni ja onnistumiset ovat ilon aiheita! Ympärilläni on ihmisiä, jotka ihan oikeasti välittävät minusta eikä minun tarvitse taistella yhtään ketään vastaan. Ainoa todellinen vihollinen minulle voi olla vain minä itse. Vain itse voin olla oman onnellisuuteni esteenä.

Meillä paistaa aurinko - myös sisällä!

tTM

Toipuminen vailla logiikkaa

No ni. Takaisin pelissä! Ja olen jo tänään ehtinyt käydä yleisötilaisuudessa levittämässä vatsatautia eteenpäinkin. Että on tehokas olo. Onnea vain voittajille!

Pienenkin takaiskun jälkeen tuntuu olevan hyvin vaikea päästä takaisin tasapainoon... Uskomattoman tiukassa on käsitys, että "sairaana saa syödä, mitä vaan mikä maistuu". Tosi fiksua!

Siis voi olla tilanteita, joihin ohje sopii, mutta ei kyllä aina ja kaikissa sairastamisissa. Ei esimerkiksi tässä minun tilanteessani! Että vähän kun vatsasta vääntää ja ruokailu ollut heikompaa pari päivää, niin ruetaan rankkoihin korjaaviin toimenpiteisiin, joihin kuuluu niin jäätelö kuin suolaisetkin herkut... Kun on toi ravitsemus niin rempallaan, että kunhan ei olis jo aliravitsemuksen puolella!

Kylläpä kannattaa asiaa pysähtyä pohtimaan - vaikka alasti kokovartalopeilin eteen! Ehkä totuus paljastuu sillä tavalla... Ehkä sillä tavalla pääsen juonen päästä taas kiinni.

Jos toipuminen etenee tähän tahtiin, huomenna lenkille!

tTM horjuu muttei kaadu

kesätuulet kutsuu seikkailuun...

Muutama päivä mökillä. Parissa päivässä kesän ja helteen tapainen. Talven muisto alkaa heti haalistua. Aamupala auringossa. Ensimmäiset auringon polttamat (nenä ja poskipäät).

Samalla osviittaa kesäkeittiön antimista ja omasta suhteesta ruokaan tänä kesänä.

Edelliskesä meni aika tarkkaan pitäen lomaa painon hallinnasta. Ruokailu oli jo selvästi muuttunut (parempaan suuntaan), mutta parantamisen varaa (sokeri ja määrät) vielä riitti! Joten kesän lopputulos oli plussaa (kilot) ja miinusta (liikuntamäärät).

Nyt kun haaveilen kesäisistä juoksu- ja pyöräilylenkeistä, en väsy ihmettelemään viime kesän vähäisiä liikuntamääriä. Lämpö ja mökkielämä sai minut jumittumaan riippukeinuun ja laiturille. Kulkemaan haaveillen kesäkeittiöön. Downsiftaamaan...

Toivon, että tänä kesänä on tultu taas askel eteenpäin. Toivon, että tämän pakkolevon aikana ote liikunasta ei ole herpaantunut! Että rääkki tuntuu yhtä hyvältä kuin ennenkin eikä tarvitse pakottaa itseään lenkille. Tänään ensimmäinen yritys siihen suuntaan.

Aion mennä tänään kokeilemaan ihan muutamaa juoksuaskelta pururadalle. 12 viikkoa täytyy oikeasti perjantaina, mutta selkä voi tosi hyvin ja on ollut oireeton jo... no jonkin aikaa. Joitakin viikkoja? Oikean jalan jalkaterä (isovarvas ja sen viereinen-mikä-sen-nimi-on-varvas) edelleen osin tunnottomat ja pientä liikepuutostakin mahdollisesti on, mutta sehän minulle on sanottu jo useamman kerran, että niiden kuntoutumiselle ei ole olemassa aikataulua eikä tunto välttämättä palaa jalkaan koskaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuta liikkumiseen kuten kävelemiseen, joten tuskin juoksemiseenkaan.

Käydään tekemässä ensin pieni pyörälenkki. Mikäli selkä ei tykkää pyöräilystä, jää myös juoksukokeilu tältä päivältä tekemättä, mutta toivotaan, että onni on myötäinen... Miten niin kärsimätön? Miten niin levoton?

Enkä ole. Ihan vähän vaan. Tätä ne pitkät vapaat teettää!

Mikä loistava kesä (melkein jo täällä)!

tTM

Ai niin painorintamalla ei mitään uutta... ihan niinkuin en olisi päätöstä edes tehnyt. Hmm... Pitäsköhän tehdä jotain?

Kesä tulee - oletko valmis?

Tukeva tyttö jatkaa matkaa kohti tavoitettaan ja tämä päivä onkin ollut hyvä päivä (no mutta hyvänen aika, onpa hyvä uutinen! kokonainen päivä! jopas jotakin!).

Uskon vahvistukseksi ja suunnan tarkistamiseksi vedin lehtikorista pölyttymästä jälleen läjän alan julkaisuja ja olen lukenut nyt muutamastakin eri lehdestä viimeisten 2-5 kg karistamisohjeet. Ei mitään mullistavaa. Ei mitään uutta. Tehdään päätös. Tehdään rauhassa pieniä muutoksia elämässä. Ei liikaa kerralla. Ja pysytään päätöksissä.

Ainoa pysäyttävä ajatus (joka kyllä vähän toistaa jo aikaisemmin jankuttamaani Just do it-teemaa) oli eräästä alan julkaisusta silmille pompannut tekstin pätkä, että liikuntaan ei tarvitse odottaa tai ylläpitää motivaatiota. Liikunta ja hyötyliikunta vaan tehdään, koska niin kuuluu tehdä. Ihan niin kuin töihin menoonkaan ei odoteta sopivaa motivaatiota. Tykkäsin ajatuksesta. Just do it! P***e irti penkistä ja pihalle tai salille tai vaikka uimahallille. Niin se toimii.

Kesä tulee. Osa jalkakäytävistä on jo harjattu! Enää vajaat neljä viikkoa, kun pääsen kokeilemaan juoksemista! Siihen mennessä varmasti pätkä pururataakin on sulanut :) Elämä hymyilee ja aurinko paistaa!

Sitä on jalkapuolellakin kevättä rinnassa!

Plääni

Siis tuskainen viimeinen kilo jäljellä, aikaa kuusi viikkoa. Helppoa! Joo, ihan varmaan.

Aikaa itse asiassa on aika sopivasti. Aineenvaihdunta totisesti herätelty. Tarvitaan enää plääni eli suunnitelma ja sitten kun se on valmis, tarvitsee enää noudattaa sitä. Helppoa!

Joo, ihan varmaan.

Mutta silti sen aion tehdä. Eihän tässä juuri muutakaan ole, kun joutuu sitä oikeaa liikuntaa odottelemaan joka tapauksessa. Juuri sopivaa joutoaikaa tämän projektin yhden osan toteuttamiseen. Tulevat tavoitteet siintelevät jo mielessä - liikunnan (joo sen oikean) palauttaminen ja kuntoutuksen vieminen eteenpäin... voi voi tekemistä riittää! Onneksi.

Aloitin Uuden Elämän-projektini oikeastaan jouluna 2009. Blogin pitämisen alkuvuodesta 2010 ja siitä alkoi viralliset mittaukset. Koko matka on ollut selkeiden pudotusten ja paikallaan heijaamisen vuorottelua. Nyt on viimeisen rutistuksen aika.

Onneksi matkallani on ollut ihania tukijoita, idoleja ja hauskaa seuraa. Kiitos! Tuossa vain muutama minulle tärkeä! Teitä on paljon enemmänkin. Kiitos jokaisesta kommentista, vinkistä, tuesta ja monista hyvistä nauruista! Ilman teitä en olisi tänään tässä ja teidän kanssa aion jatkaa eteenkin päin.

Tein aikanaan itselleni tavoitteen, jossa ei ollut sen suurempaa ajatusta takana. Se ei perustunut varsinaisesti minkäänlaiseen "hyvän olon painoon" tai vastaavaan. En halunnut vetää tavoitetta kovin alas, että varmasti siihen asti pääsisin (katsos takaraivossa vielä silloin jyskytti, että et sinä tukeva tyttö kuitenkaan siinä onnistu) ja oikeastaan lähdin matkaan nimen omaan uteliaana siitä, kuinka tässä tulisi käymään. Tavoitepainoni oli karkeasti 10 kg pienempi kuin minun sen hetkinen painoni. Nyt matkaa tuohon tavoitteeseeni on reilu kilo.

Viime ajat on mennyt selkää kuulostellen ja liikkumista harjoitellen. Kaikenlaiset painonhallinnalliset kurinpitotoimenpiteet ovat saaneet väistyä kävelyn opettelun tieltä. Nyt on aika lopettaa jalkaparan käyttäminen tekosyynä ja ottaa elämä takaisin haltuun.

Maaliskuun haaste 10 herkkupäivää on käytetty ja oikeastaan todisti vain sen, että mullahan on lähtenyt ihan kokonaan lapasesta tämä homma. Sairasta karhunpoikaa on taas hunajalla ruokittu. Ei. Ei ja Ei!

Palaamme perusasioiden äärelle (koska olen yhtä kovapäinen kuin kohtalotoverinikin :)).

1. Liikuntaa vammani sallimissa rajoissa

2. Sanotaan sokerille heippa

3. Hedelmiä ja marjoja makean nälkään

4. Leipä minimiin, peruna ja pasta lähtevät sokerin kanssa samaan paikkaan

5. Kasvisten määrä tuplataan

6. Veden juonti kunniaan

Ihan sitä samaa mitä aina ennenkin. Ei mitään mullistavaa. Ei mitään uutta. Nyt vain hetkeksi tarkennetaan ja palautellaan mieleen tosiasioita ja homma alkaa taas sujumaan. Väkisinkin alan haaveilla jo maalista. Olisiko se sitä mielikuvaharjoittelua?

Ihana kevät! Ihana valo! Kuusi viikkoa ja reilu kilo. Onnistuu!

tTM

Mä selätän mun vaivat

Nyt on sitten jo ensimmäinen fysioterapiakin takana! Eli siis sain varovaisia venyttelyohjeita ja kuulemma vielä se toiset kuusi viikkoa on pysyttävä geriatrisissa lajeissa. Tämän mielettömän comboni (kävely ja vesikävely) rinnalle saan korkeintaan ottaa kuntopyörällä ajamisen. Eikä sitäkään tarvitse. Nämä kaksi lajia riittää. Hurjaa!

Kovasti varoiteltiin, että jos ei ole varovainen, tilanne uusii. Joo, ei kiitos! Kerta riitti tätä lajia. Kyllä mä otan opikseni. (toivottavasti!)

Fysioterapeutti sanoi, että minulla on hyvät coren lihakset. Teki mieli sanoa, että ei ole, on vain napakka paita, mutta en halunnut hänen ammattitaitoaan siinä tilanteessa kiistää, vaikka sillä hetkellä menikin luotto koko ammatti-ihmiseen.

Ja kyllähän tilanne on se, että minkään valtakunnan liikunta saatikka juoksulupia ei tähän hätään irronnut :) vaikka tilanne parempi onkin verrattuna jopa parin viikon takaiseen.

MUTTA se mikä oli positiivista, fyssari sanoi, että kyllä huhtikuun lopussa (kun 12 viikkoa alkuräjähdyksestä on täynnä) voi varovasti aloittaa uudelleen juoksemaan - kuvitelkaa! Mutta heti jos tulee pienintäkään tuntemusta niin pitää lopettaa, venytellä hyvin ja käydä OMT:n luona ja ties vaikka sun mitä... Ja on aloitettava maltilla - niin kuin ei olisi juossut koskaan! Ihan pieniä lenkkejä ja vain pehmeällä alustalla!

Näiden lupailujen jälkeen en kuullutkaan enää mitään, leijuin vain onnellisessa kuplassani fysioterapian katossa! SE sano, että saan (ainakin) kokeilla juoksemista JO tänä kesänä! Paras kesä ikinä! Sitä paitsi juuri nyt on kesän paras hetki - se on ihan kokonaan edessä! Koko huikaisevan hieno, lämmin ja aurinkoinen kesä!

Mutta siis ennen kuin 12 viikkoa on täynnä ei saa edes venyttää kunnolla selkää. Siihen asti mennään tositosi varovasti.

Okei. Mennään vaan. Ihan mitä vaan, kun parempaa on tulossa. Se minulle on nyt luvattu. Ihana elämä! Pari hyvää venytystä sain sinne alaselän seutuun, joiden pitäisi nyt antaa tilaa sinne vammaseudulle. Hienoa. Enpä olisi moisia itse keksinytkään. Sain MSD Finland Oy:n kustantaman Ortonin ja KYS:n tekemän HOIDA selkääsi-oppaan, jonka kyllä suosittelen hakemaan jokaiseen selkävaivaisen kotiin lähimmästä fysioterapiasta (se paras venytys lannerangalle ei tästä kyllä löydy). Sisältää ison joukon venytyksiä ja harjoituksia selän tueksi ja tämän aion todella opetella ulkoa (vaikkakin vielä suurin osa harjoituksista on minulle liian hurjia :)). Tästä läpyskästä tulee minun elämääni hallitseva ohjenuora.

Irti välilevyn orjuudesta! Vapaus juoksentelua kaipaaville! Iloa jokaisen lenkkipolulle!

TM kapinallisena!

Hallitsetko painoasi vai hallitseeko painosi sinua?

Uuden elämän-projektia aloittaessani aikas pitkälle elämääni ja puheenaiheitani hallitsi painonhallinta ja -pudotus ja laihduttaminen ja keinot ja... Tämä oli yksi syy miksi aloitin pitämään blogia. Oli pakko saada purkaa asiaa jonnekin, kun (Voitteko kuvitella???) kaikki maailman ihmiset eivät olleet halukkaita tai ainakaan halukkaita kuukaudesta toiseen jauhamaan mun Uuteen Elämään siirtymistä. Löytyipä tuttavapiiristäni ihmisiä, joiden kanssa en edes halunnut käydä asiaa läpi... Niinpä aloitin kaksoiselämän ja löysin vertaistukea anonyymistä virtuaalimaailmasta - ihanaa! Tämä maailma mahdollisti minulle todellisen heräämisen.

Vuosi on kohta kulunut noista hetkistä ja ainakin minulla itselläni on tunne, että olen siirtynyt (hitaasti mutta varmasti) kohti painon hallintaa aikaisemman pakkomielteen omaisen vaa'alla poukkoilun ja fraasien hokemisen sijaan. Oikeasti (ainakin hetkittäin) voin sanoa vaikkapa "ei kiitos" herkuille ja huomaan, että se tulee ihan selkärangasta, refleksinä eikä tietoisesti pakotettuna keinona. Nyt tiedostan ihan tietoisella tasolla, että se hetken huuma, joka suklaasta koituu suussa, ei tuo mitään pysyvää hyvää. Ei se vaan tuo.

Nykyään minulle tulee helposti huono olo irtokarkeista (siis ihan kohtuullisistakin määristä) ja aikaisemmin ruokakolmioni kanta oli sentään täytetty irtokarkeilla. Saatoin siis syödä irtokarkkeja PÄIVITTÄIN. Nyt en muista, milloin viimeksi! Tämä kyllä herättää ajattelemaan, että kuinka huono olo minulla on ennen ollut ja olen oikeasti luullut, että se on normaali olo! Kaikkea sitä voi itselleen tehdä.

Älkää ymmärtäkö väärin. Kyllä minä välillä syön herkkujakin. Mutta määrät ovat vain niin paljon pienempiä kuin ennen. Enkä ehkä kuitenkaan niitä pysty kokonaan hylkäämään koskaan, mutta olen vihdoin sisäistänyt sen, että vähemmälläkin pärjää. Ja löytänyt vaihtoehtoja.

Uusin villitykseni on marja-hedelmä-smoothiet. Niitähän saa kätevästi kaupasta valmiina, mutta törkeään hintaan, joten päätin kokeilla tehdä sellaisen kotona... (No niin ne joilla oli vielä jotain harhakuvitelmia minun ruuanlaittotaidoistani tai kekseliäisyydestäni keittiössä, havahtuivat juuri todellisuuteen) ja eilisiltainen herkku oli kyllä lähes täydellistä :) Eihän tämäkään kaloriton vaihtoehto ole, mutta kas paljon terveellisempi verrattuna suklaajäätelöön:

Tehosekoittimeen/sauvasurvimella:

1/2 banaani, loraus appelsiinimehua (lihoineen), muutama vadelma, jokunen mansikka. Loistava herkullinen lasillinen. Vähän jäädyttäenhän se olisikin sitten jo sorbettia. Jopa minä, joka en ruuanlaitosta mitään ymmärrä, tiedän, että tähänhän voisi sekoittaa mitä vain... :) Noita meillä vaan sattui olemaan kotona! Nams.

Mukavaa torstaipäivää! Tänään tiedossa zumbaa.

tTM

Kiitos, Shauna!

Kuljeskelin jälleen nettiavaruudessa ja onnekseni löysin taas uuden blogin, jossa on taitavaa tekstiä ja hyviä ajatuksia. Tämä blogi muistutti minua yhdestä tärkeästä tekijästä, jonka avulla olen tässä tänään. Kiirehdin jakamaan sen kanssanne!

Sisareni avulla tutustuin Shauna Reidin blogiin the amazing adventures of dietgirl, johon ihastuin heti. Kun kuulin, että Shaunan tarina on ilmestynyt myös kirjana, riensin ostamaan sen- kyllä: heti. Koska olin lukenut blogia jo aikaisemmin, halusin kirjan alkuperäiskielellä "kuullakseni Shaunan äänen" :) Suosittelen kirjaa kaikille, jotka taistelevat painonpudotuksen kanssa! (Suomennoksesta olen kuullut kritiikkiä mm edellä mainitussa uudessa blogissa eli kaikki, joille englanniksi lukeminen on edes jotenkin luontevaa, suosittelen alkuperäistä).

Shauna pudotti painoaan lähes 80 kg - puolet painostaan ("I'm half the woman I used to be") - minun tavoitteeni kokonaisuudessaan on noin 10 kg. Vaikka lähtötilanteemme on erilainen, oli todella pysäyttävää lukea Shaunan raatorehellistä kertomusta tunteistaan, peloistaan ja haaveistaan - ja huomata, että hän paini täsmälleen samojen asioiden ja epävarmuuksien parissa kuin itsekin painin!

Shaunan perheessä on/oli sanonta, että "olen liian lihava keittämään teetä" (no tarina on vähän pidempi, lukekaa kirjasta :)), mutta siis tällä tarkoitettiin sitä (järjenvastaista) tunnetta, että on liian lihava tekemään sitä ja tätä. Tiedättehän? Kaikki ymmärtää, että kukaan EI OLE liian lihava keittämään teetä! Välillä kuitenkin ihminen tekee itselleen esteen jostakin ulkonäköön liittyvästä: olen liian lihava menemään uimahalliin, pukemaan bikinit/sen ihanan pienen juhlamekon tai menemään sovittamaan rintaliivejä siihen ihanaan erikoisliikkeeseen. Ihan älytöntä ymmärrän sen, mutta kuitenkin tunnistan ajattelutavan! Minäkin olen joskus ollut liian lihava keittämään teetä!

Kaikkein koskettavinta Shaunan tarinassa on se, miten hänen elämänsä muuttuu! Monet asiat, jotka meille ovat itsestään selviä, muuttuivat Shaunalle ylipäänsä mahdolliseksi hänen elämänmuutoksensa myötä. Vaikka hänkin joutuu läpikäymään totuuden, ettei epävarmuus asukaan läskeissä, uusi elämän tapa (ja ulkonäkökin) tuo itsevarmuutta ja muuttaa Shaunan elämää monella tavalla. Ilman elämänmuutosta Shauna ei ehkä olisi lähtenyt Australiasta, osallistunut juoksukilpailuun ja monia monia muita asioita.... (lukekaa kirjasta :))

Viime vuoden vaihteessa kun aloitin oman matkani kohti Uutta Elämää, minulla oli Shaunan kirja bussilukemisena. Tänään kaivoin sen jälkeen käsilaukkuuni ja aloitin työmatkalla. Viime talvena nauroin kaulaliinaani ja liikutuin melkein kyyneliin työmatkoillani kirjan parissa. Suosittelen.

Kuva on omasta kirjastani. Vähän on kansi taittunut parista kohtaa ja sivut pullistuneet paljosta lehteilystä. Rakastetun näköinen siis :)

Untamo

Olen äärettömän hyvä nukkuja (vaikka itse sanonkin). Ihan sama missä ja mihin vuorokauden aikaan - pystyn nukahtamaan. Etenkin jos minulla on yksi apuväline: peitto. Epäilenkin, että peitto toimii eräänlaisena unisiepparina. Jos käyn pitkälleni ja vedän jonkin sortin peiton päälleni, peitto sitoo unen lähelleni ja nukahdan heti. Illalla saatan nukahtaa kesken lauseen. Niin lahjakas olen!

Lisäksi olen selkeästi ihminen joka tarvitsee paljon unta, todellinen Untamo. Luulen, että sopiva määrä minulle olisi 8-9 tuntia yössä. Olen lahjakas päivällä nukkujakin, jos tilaisuus joskus päiväuniin tarjoutuu. Minua ei myöskään päiväunet haittaa - siis kun toiset sanoo, että jos nukkuu pidempään päivällä, on tokkurainen koko illan tai sitten ei saa unta normaaliin nukkumaan menoaikaan. Ehei minulla!

Käytännössä kuitenkin nukun noin 5-6 tuntia yössä. Hyvinä öinä 7 tuntia. Siis aivan liian vähän. Univelka on valtava ja kasvaa koko ajan. Koskaan eläessäni en ole nukkunut niin vähän kuin viime aikoina. Tämä tarkoittaa tämän syksyn aikana. Lisääntyneen liikunnan ja terveellisemmän elämän myötä jaksaminen on selvästi parantunut ja ehkä myös valvominen helpottunut.

Pienen valtiovelan kokoinen univelkani ei johdu siitä, ettenkö voisi nukkua. Kyse on vain siitä, että en malta. Päivän tunnit ei meinaa millään riittää. Tekemistä olisi vaikka kuinka paljon. Kaikkea hauskaa, jonka haluan toteuttaa. Vielä tämä ja vielä tämä. Ihan kohta menen nukkumaan... Nukkumaan mennessä vielä yritän lukea muutaman rivin kirjaa, kirja putoaa rinnalleni ja herään sammuttamaan valon. Silloin päivä on kyllä käytetty niin tarkkaan kuin pystyy!

Väsyneenä elämä kuitenkin on tahmeampaa, ajatukset liikkuvat hitaammin, muistiin painaminen on työläämpää, keskittymiskyky herpaantuu helpommin.

Olisikohan tässä kehittämisen paikka jatkoa ajatellen? Vai pitäisikö elämäänsä miettiä siltä kannalta, että mitä minä teen ja mitä minä haluan tehdä? Asia on kuitenkin hankala kohdallani (ihan nopean tempoilevasta perusluonteestani johtuen), että minähän haluaisin tehdä ne kaikki! :) Tykkään työstäni, mutta myös harrastuksieni pitkä lista jatkuu silminkantamattomiin... Jossain välissä on ihan pakko hoitaa koti ja perhe.

Ehkä olisi hyvä miettiä (jälleen kerran) myös sitä hidastamista, hetkeen pysähtymistä ja arvostaa itseään vaikka päiväunilla hyvin tuuletetussa huoneessa unipeiton alla. Päiväunien jälkeen jaksaa taas! Onhan unella merkityksensä myös aineenvaihdunnan kannalta!

Hyviä Unia Kaikille!

toivottaa TM