Vastustuskykyä ja vitamiineja

Oltiin viikonloppu reissun päällä ja kotikotona. Tuotiinkin sitten sellainen määrä marjoja kotiin, että pakastin on pullollaan - i h a n a a !!!

Smoothiet uppoaa koko perheeseen vähän eri variaatioina. Luonnonjugurtti ja rahka tarvitsevat jatkuvaa vaihtelua lisukkeisiinsa. Ja mitä superruokaa suomalaisetkin metsät ovat pullollaan. Nam!

Täytyy nyt sen verran myöntää, että itse poimin mustaherukat pensaasta (10 litraa), mutta kaikki muut kotimaiset metsämarjat oli minulle valmiiksi poimittuna. Hienoa. Kiitos! Eipä niitä noin lyhyessä ajassa olisi kukaan kerännytkään, kun tuli vähän rentouduttua ja mökkeiltyäkin. Ja niin kuin sanottu en juuri rentoudu metsässä (paitsi jos saan juosta ihan täysiä ja silloinkin pitää olla kaveri, joka tuo mut metsästä pois).

Marjamäärät tuntui paljolta, kun niitä pakastimeen pakkasin, mutta hyvin tiedän, että kaikki menee ja lisääkin joudutaan ostamaan talven aikana. En pysty kaikkia hedelmiä syömään, joten marjat täydentävät ruokavaliotani paremmin kuin hyvin.

Että voi ihminen tulla onnelliseksi ruuasta :)

Viikonloppuna juoksulenkki mökkimaisemassa ja vähän kahvakuulaa pihalla. Aika huippua :) Tänään vuorossa mäkilenkki taas Ihanan Juoksevan Ystäväni kanssa. Sisulla juostaan se kolme kertaa viikossa edelleen ja kyllä sitä keho kaipaakin! Lisäksi olen käynyt vesijuoksemassa 2-4 kertaa viikossa aamutuimaan ja muu liikkuminen sitten siihen päälle (lähinnä nyt pyöräillen työmatkoja ja koiralenkkejä) venyttelyä unohtamatta. Eipä sitä työssäkäyvä perheellinen nainen juuri enempää ehdi. Ainakaan minä. Paits ne kaksi ryhmätuntia viikossa, jonne on sosiaalinen pakko mennä.

Syksyn flunssakausi on pyörähtänyt reippaasti käyntiin. Itse olen vielä mokomalta välttynyt ja taistelen nyt marjat uusimpana aseenani kaikkia maailman pöpöjä vastaan. Katsotaan myöhemmin millä menestyksellä.

Nyt äkkiä keräämään suomalainen superfoodi talteen joka iikka! Siis itsekään en niitä itse kerännyt... mutta kannustaa toki voin! 

Aurinkoisia syyspäiviä, vaikkakin viikonloppuna oli selvästi vielä kesää ilmassa...

tTM syksyn ja kesän välitilasta

Hikilenkki

En tiedä, miten teillä, mutta täällä meillä on ollut viime päivät hieman hiostavaa. Aurinko pilkahtelee pilviharson läpi, mutta varjossakin lämmintä (sunnuntaina) sen kolmisen kymmentä... Eli kovin suuria ponnistuksia ei tarvita, kun hiki päässä jo ollaan.

Hesarissa oli hyvä kolumni heiaheiasta ja vastaavista nettipalveluista sekä siitä, mikä on urheilua ja mikä on jo ihmisen hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä liikehdintää ja missä kohti itsepetos astuu kuvaan. Niin samaa mieltä! - vaikka aktiivinen heiaheiassa olenkin, mutta en sinne kyllä koskaan mitään muuta kuin liikunta-liikunnat merkkaa. Mutta luonnollisesti tässäkin jokainen tavallaan! Minulla viikko tavoitteena on 8 tuntia liikuntaa (joka siis voi sisältää mm koiralenkkiä - jos vauhti on sen 6 km/t ja kesto yli puolituntia - tai työmatkapyöräilyn - koska matka sen verran pitkä, että käy urheilusta, mutta ei shoppailua, siivoamista tai muuta vielä arkisempaa, jota en itse liikunnaksi laske). Millaiset viikkotavoitteet teillä on? Ja mihin vedätte liikunnan rajat?

Arki harmittaa sen vuoksi, että loma olisi vielä maistunut. Ei kuitenkaan epäilytä, että liikuntarutiinit jotenkin kärsisi. Melkein olen luottavaisempi niiden suhteen kuin lomalla. Ainakin sitä on paremmin kotona ja tuttujen liikuntamahdollisuuksien ja välineiden äärellä enemmän kuin lomalla, jolloin spontaanit ihmiset saattavat olla missä vain. Ja ovatkin. Varvastossuissa keskellä metsää...

Olen periaatteessa itsekin naureskellut ihmisille, jotka hankkivat eri vaatteet joka lajiin ja koiran ulkoilutukseen omansa myös, mutta täytyy sanoa, että olisipa sunnuntain koiralenkki ollut kärsimystä ilman teknistä paitaa. Sää teki reippaasta kävelylenkistäkin heti kättelyssä hikilenkin. Voin vain kuvitella mikä olisi tilanne ollut reilun tunnin kävelyn jälkeen puuvillapaidassa.

Mutta en minä valita. Vähän vaan siitä, että helteet alkoivat vasta, kun minä lähdin töihin...

Ärsyttävää on, että itse mieluusti juoksisin vähän viileämmällä (tekosyitä - tiedän), joka melkein vaatisi näillä säillä juoksemista aamutuimaan. Jossain vaiheessa juoksin aamulenkkejä (ja lomalla useitakin, mutta se on lomalla tarkoittanut noin 9-10 aikaan juoksemista, joka ei taas tällä hetkellä ainakaan töissä onnistu), mutta nyt tuntuu kauhistukselta ajatus nousta vielä tuntia aikaisemmin kuin on ihan pakko.

Tosin tänä aamuna laitoin kellon soimaan kuudelta. Sammutin ja tallensin uuden herätysajan, puoli seitsemältä. Sängystä kömmin ylös noin 7:40 (ihan poikkeuksellista venymistä minulta - yleensä ponnahdan suhteellisen välittömästi ylös kellon soitua). Lisäksi vietin tehokkaan puolituntisen etsimällä työpaikan avaimia, koska en todellakaan meinannut tajuta, mihin olin ne ennen lomaa jemmannut...

Eli nyt aamuani tarkastellen pienellä toiminnan tehostamisella saatettaisiin todellakin saada tilaa ohjelmassa myös raittiissa aamuilmassa juoksulle...

t sisulla arkeen kiinnittyvä TM

Valmis luopumaan

Nimittäin niistä viimeisistä kiloista. Alkaa tympiä koko löysä olemukseni.

Mä liikun koiran takia lähes päivittäin sen reilun tunnin ja me mennään kovaa, mutta muuten on ollut viikon verran koko tekosyiden repertuaari käytössä! Löysä, tavoitteeton ihminen.

No niin. Se on sitten loppu. Lempeydellä ei mun kanssani mihinkään pääse. Tänään takaisin ruotuun. Sisäpyöräilyä lempiohjaajan ohjastuksessa ja siitä se taas lähtee. Onneksi. Täysin käsittämättömästi myös juoksumatto on ruennut kutsumaan, mutta taidan kuitenkin tänään mennä pyöräilemään, kun se taitaa olla selkäystävällisempää. Ehkä.

Tasapaino on taitolaji. Sohvalla köllöttely on helppoa, mutta liikkeellä pysyminen mukavampaa. Liikunta tuo kokonaisvaltaisemman hyvän olon. Kyllähän minä sen tiedän. Hukkasin vain punaisen langan hetkeksi. (Ja viikon levollisempi jakso todellakin tekee hyvää sekä ruodolle että kehitykselle - sokerin olis tietty voinut jättää syömättä :))

tTM biker's highta hakemassa - ja sen tavoittaa muuten muutkin :)

Kesätuulet kutsuu seikkailuun

Lomaan on vielä matkaa, mutta lähestyy se koko ajan sentään.

Ruokailun kanssa on mennyt hyvin. Juhannuksena pari leipäpalaa (johtuen ruokailujen suunnittelemattomuudesta) ja herkkuja tuli jonkun verran nautittua, mutta itse kyllä koen (kuinkas muuten) että kohtuudella. Liikuntasaldo oli kyllä lähellä nollaa...

Jatkan valitsemallani linjalla (ruokailun suhteen), mikä helpottuu sikäli, että ruokatalousvastuuni otetaan minulta lähes pariksi viikoksi pois, joten minun ei tarvitse pastaa vääntää muillekaan eikä kantaa leipää kaupasta kotiin. Ihanuus!

Viileässä kivitalossa loman odottelu ja työn tekeminen helteellä ei ole varsinainen ongelma. Näen pienen palan taivasta työhuoneeni ikkunasta ja sen, että naapuritaloihin aurinko paistaa (ei toki meille), mutta muuten ei kesästä ja helteistä ole mitään tietoa! En lue, enkä halua viestejä ulkomaailmasta ("wow meidän mittari näyttää +29 astetta varjossa!"). Minun käsitykseni mukaan ulkona on kaunis, muttei mitenkään erityinen kesäsää! piste.

Eilinen ripeä kävelylenkki piristi mukavasti. Ihanaa kun kesäillassa voi mennä sortseissa ja t-paidassa! Tätä on koko pitkä ja kylmä talvi odotettu! Nyt nautitaan!

Urheilullisia ja terveellisiä kesäpäiviä!

tTM

Kesä onkin täällä nyt

Vähän hämmentävästi kesä onkin jo täällä. Jotekin olin ajatellut, että rupean ihan kohta valmistautumaan kesän tuloon. Tiedättehän: pestään untuvatakit, pakataan talvivaatteet varastoon, trimmataan vatsa ja käsivarret toppikuntoon.... No tuota, osa on vielä tekemättä...

Luulin, että aikaa on enemmän. Niin kai sitä ihminen aina luulee. Ainakin minä. Joka vuosi. Nyt, juuri nyt, saisi olla vähän enemmän lihasta käsivarsissa ja vähemmän tavaraa vyötäröllä :) No joo. Vyötäröllä nyt kuitenkin on tavaraa paljon vähemmän kuin kaksi kesää sitten! Varmaan hieman vähemmän kuin viime kesänä, mutta enemmän kuin viime vuoden lopulla :( Voi surkeus!

On kuitenkin myös minusta riippumattomia asioita, joiden takia ollaan nyt tässä tilanteessa. Siis haluan löytää syitä myös (haha, just joo) itseni ulkopuolelta. Vetoan selkääni, joka katkesi ja katkaisi juoksuputkeni.

Isku oli paitsi tuskallinen fyysisesti, mutta myös henkisesti kova, joten lamaannuin, olin katkera kohtalolle ja käytin tätä henkistä lamaannusta tekosyynä olla etsimättä tehokasta liikuntaa juoksun tilalle ja ottamalla viikko-ohjelmaan pari ylimääräistä herkkupäivää.

Vesiveivasin jkv, kävelin kuin avohoitopotilas... Mutta joo. Hyvin tiedän, mitä tämän vatsan kasaan saaminen vaatii (olen sentään sen kerran tehnyt) ja se ei ole ihan pikkujuttu... Mutta ei mahdotonkaan, joten motivaatiovideo väliin ja paluu raiteille alkaa! Ei puolimatkassa (oikeastaan ylikin puolimatkan) kannata luovuttaa.

Pari vuotta sitten minulla ei ollut edes murto-osaa tästä itsevarmuudesta ja henkisestä hyvinvoinnista, jotka nyt olen saavuttanut. En arvostanut itseäni. En edes pitänyt itsestäni. Tämä kaikki johti siihen, että oli hyvin vaikea nauttia yhtään mistään. Muidenkin onni oli minulta pois. En luottanut muihinkaan, koska en luottanut itseeni.

Tänään tiedän enemmän! Minusta on moneen. Minä pystyn, jos haluan! Vastoinkäymisiä tulee, mutta niistä selvitään ja pystytään jatkamaan, koska ylipäätään minulla on henkistä kanttia. Muiden onni ja onnistumiset ovat ilon aiheita! Ympärilläni on ihmisiä, jotka ihan oikeasti välittävät minusta eikä minun tarvitse taistella yhtään ketään vastaan. Ainoa todellinen vihollinen minulle voi olla vain minä itse. Vain itse voin olla oman onnellisuuteni esteenä.

Meillä paistaa aurinko - myös sisällä!

tTM

mä haluun!

Viikonloppuna hieman (ai HIEMAN!!) lipsumista herkuttelun merkeissä, mutta nyt on vain otettava asia siltä kannalta, että tehty mikä tehty ja suunta on eteenpäin. Päivä ja hetki kerrallaan.

Mistään kolossaalisesta ei onneksi ole kyse. Klassisesta Makuuni-irtokarkki-sokerihumala-hässäkästä vain. Jos asia ei harmittaisi, huvittuisin varmasti omasta käytöksestäni. Olen kuin päihteiden käyttäjät ainakin: "mä voin lopettaa tämän milloin vain!" ja "tää on vaan viihdekäyttöä - viikonloppuisin" selittelen asiaa ympäriinsä.

Jossain vaiheessa itsensä pettäminen on kuitenkin lopetettava ja todettava, että en ehkä koskaan pysty elämään kokonaan ilman sokeria. Suuresti kunnioitan niitä, jotka pystyvät, mutta en ehkä koskaan ole yksi heistä. Jo ihan siitä syystä, etten halua sitä tarpeeksi.

Hyvinkin ymmärrän, että elääkseni ja hyvin voidakseni en tarvitse sokeria. Vallan hyvin pysyisin elossa ilmankin. Mutta en taida haluta. Olen oikeasti tämän matkani ajan luullut, että haluan.

Ehkä olen tänään sallivampi itselleni kuin keskiverrosti muuten.

Siispä tänään on päivä, jolloin herkkuja ei missään nimessä osteta vaan lähdetään äkkiä urheilemaan!! Seuraavan kerran kauppaan sitten, kun olen tiukkapipoisempi! :)

Rauhaa ja rakkautta!

tTM

Kesä tulee - oletko valmis?

Tukeva tyttö jatkaa matkaa kohti tavoitettaan ja tämä päivä onkin ollut hyvä päivä (no mutta hyvänen aika, onpa hyvä uutinen! kokonainen päivä! jopas jotakin!).

Uskon vahvistukseksi ja suunnan tarkistamiseksi vedin lehtikorista pölyttymästä jälleen läjän alan julkaisuja ja olen lukenut nyt muutamastakin eri lehdestä viimeisten 2-5 kg karistamisohjeet. Ei mitään mullistavaa. Ei mitään uutta. Tehdään päätös. Tehdään rauhassa pieniä muutoksia elämässä. Ei liikaa kerralla. Ja pysytään päätöksissä.

Ainoa pysäyttävä ajatus (joka kyllä vähän toistaa jo aikaisemmin jankuttamaani Just do it-teemaa) oli eräästä alan julkaisusta silmille pompannut tekstin pätkä, että liikuntaan ei tarvitse odottaa tai ylläpitää motivaatiota. Liikunta ja hyötyliikunta vaan tehdään, koska niin kuuluu tehdä. Ihan niin kuin töihin menoonkaan ei odoteta sopivaa motivaatiota. Tykkäsin ajatuksesta. Just do it! P***e irti penkistä ja pihalle tai salille tai vaikka uimahallille. Niin se toimii.

Kesä tulee. Osa jalkakäytävistä on jo harjattu! Enää vajaat neljä viikkoa, kun pääsen kokeilemaan juoksemista! Siihen mennessä varmasti pätkä pururataakin on sulanut :) Elämä hymyilee ja aurinko paistaa!

Sitä on jalkapuolellakin kevättä rinnassa!

Saletisti natsaa

Tarkentaakseni muutaman asian tästä havahtumisestani ja loppurutistuksestani: siis kyse ei ole missään tapauksessa minkäänlaisesta kitukuurista! Kyse on paremman elämän, sen Uuden Elämän - nykyisen Elämän, tarkentamisesta siihen, mitä oli sovittu sen sijaan, että päästettäisiin Elämä liukumaan takaisin Entiseen Elämään! Ehei. Sille tielle ei lähdetä. Piste. Se on nähty jo se tie ja mihin se vie.

Siis kertaus: tarkennetaan sisältöjä, ei radikaalisti vähennetä määriä. Ei kituuteta. Ei petetä ketään (siis lähinnä nyt itseään).

Lisäksi verrattuna kitukuureihin ja entisiin loppurutistuksiin minulla on oikea tieto, miten tässä tulee käymään (vrt. pelko ja "tieto"). Tiedän, että tulen onnistumaan tässä projektissani. Tämä ei vaadi muuta kuin toteutuksen. Aikaa on juuri sen verran, että noudattamalla sovittuja sopimusehtoja pääsemme toivottuun tulokseen.

Ei paniikkia, ei pahaa mieltä, ei itsensä kurittamista.

Kevät. Aurinko. Rakkaus.

Ja lopuksi - miettikääpä tätä:

Ruokasuhde

Viikonloppu lihapatojen äärellä. Mukavaa tulla ruokailu ruokailun jälkeen valmiiseen pöytään ja tarjottavat toinen toistaan parempaa. Mukavaahan se on. Tietenkin.

Parasta vielä se, että ruoka on valmista. Että itse ei tarvitse käyttää mielikuvitustaan yhtään tippaa! En nimittäin nauti tippaakaan päivittäisestä haasteesta keksiä nirsoille kakaroilleni ravitsevaa ruokaa.

Ongelmana ei ole se, etteikö salaatit, kasvikset ja hedelmät uppoaisi jälkikasvuuni. Uppoaa hyvinkin. MUTTA Yksi ei suostu syömään punaista lihaa (ja kyse on pienestä ihmisestä eikä tiedostavasta teinistä - hän vain sattui syntymään kasvissyöjäksi, kala ja kana tosin menevät puuskittain - tätä en varsinaisesti pidä kyllä ongelmana, kun en itsekään olen punaisen lihan ystävä, mutta niitäkin perheessämme on). Yksi rakastaa pikkuporkkanoita ja toinen rakastaa parsaa (ja luonnollisesti se parsanrakastaja ei syö pikkuporkkanoita ja toisin päin). Yksi haluaa kaikki ruokalajit tarkasti omiin kasoihinsa ja yksi sekoittaa käytännöllisesti katsoen KAIKEN lautasella keskenään... Yhden ruokakolmion kanta koostuu ketsupista. Yksi kuori aikaisemmin paahtoleivät, mutta söi ruisleivät kuorineen ja toinen söi leivistä ja sämpylöistä vain kansipuolia... Tähän päälle vielä oikeat ruoka-aineallergiat.

Ja voi voi, tämä on vasta jäävuoren huippu perheessämme vallitsevista kummallisista ruokaan liittyvistä "rajoituksista". Salaatit ja marja/hedelmäsmoothiet menevät onneksi kaikille.

En minä valita. Itsehän olen kakarani kasvattanut (pois pilannut). Yleensä teen ruuan haasteet tiedostaen, mutta niistä piittaamatta. Kaikki ovat saaneet syödäkseen ja elossa ovat, vaikkeivat joka päivä lempiruokaansa ole saaneetkaan.

Kaiken tämän kaaoksen lisäksi vielä toivoisin, että ruokailuun ei liittyisi ihan tolkutonta showta... Öööö myöhäistä... Kuitenkin toivon, että oma vammainen suhteeni ruokaan ja etenkin sokeriin voisi vaikka pysähtyä tähän sukupolveen ja seuraava voisi oppia terveemmän tavan suhtautua ruokaan, ulkonäköönsä ja vartaloonsa. Mahtaako olla edes realistinen toive? Ulkonäkö keskeisessä maailmassa lienee melko utopistista.

Jokaisesta viestimestä tulee tuutin täydeltä asiaa siitä mikä on terveellistä tai kevyttä. Media arvostelee säälimättä ihmisten ulkonäköä ja usein kauniiden, terveiden (lähinnä) naisten ulkonäköä! Sanattomaksi vetää. Kotona en puhu lasten kuullen laihduttamisesta tai vouhkaa ulkonäöstäni - ainakin tietoisesti yritän välttää tätä. Nuo herkät sielut (herkät sillä tavalla kuin tulevat betonimyllärit vain voivat olla) kun ovat ihan tarpeeksi itsekriittisiä ilman, että mallia tarvitsee siirtää.

Että voihan se olla, että meidän taloudessa peli on jo menetetty, kun lapsilla on niin kovin vahvat mielipiteet hyvästä ja pahasta ruuasta jo nyt. Tosin kyllä osaavat kaivata hedelmiä heti, jos ne hedelmävadista loppuvat ja kysyvät missä salaatti on, jos sitä ei pöydässä ole. Että joitakin terveellisiäkin pakkomielteitä niillä on.

Toisaalta lapsillani on vankat (ja kovaääniset) mielipiteet ihan kaikesta, joten ehkä itse olen liian herkkä kuuntelemaan tätä itselleni ongelmallista aihealuetta... Ehkä ongelma todella on minulla, ei heillä.

Maaliskuun haaste

Ai niin unohdin jo kommentoida haastetta, jonka olen lisännyt blogin oikeaan reunaan. Eli kopsasin idean idolini Quantinan blogista eli hyvinkin yksinkertaisesti ja selkästi (haasteena - ei suinkaan toteuttaa...) tavoitteena on, että maaliskuussa on maksimissaan 10 päivää, jolloin herkuttelen muilla kuin terveellisillä vaihtoehdoilla!

Herkuiksi henkilökohtaisesti lasken kaiken, mikä sisältää sokeria sekä suolaiset herkut eli sipsit tai pizza-tyyppiset ratkaisut. Herkkuihin laskisin myös esimerkiksi hampurilaiset tai vastaavat, jos sellaisia nykysessä elämässä söisin. Laskiainen asetti haasteen syömisilleni. Ei siinä mitään. Vanhastaan tiedämme kyllä, mikä mun akilleen kantapääni on. Sokeri.

No joo, ei kauheen kaksiselta näytä. Kuukausi ei vielä ole puolessa välissä, mutta herkkupäivät ovat...

Olipa hyvä, että tartuin haasteeseen. Olin toki tietoinen, että herkutteluni on karannut käsistä viime aikoina (koska selkä/jalka-ongelmat katkaisivat hyvät liikuntarutiinini niin miksi minä pitäisin yllä muutakaan säntillistä elämääni), mutta en oikeastaan ollut huomannut, kuinka totaalisesti mopo on karannut käsistä. Tämä haaste herätti minut.

Enempää kuin 10 niitä päiviä ei saa tulla tälle kuukaudelle. Minähän joudun nyt keskittymään ja puuttumaan omaan toimintaani. Tällä menolla määrä kun tulee ylittymään. Tämä päivä oli tämä päivä. Taaksepäin ei auta katsella. Tulevina päivinä taas voin tehdä päätökset ihan itse. Olen (jälleen kerran) irrottautumassa sokerin ikeestä. Mutta armollisesti. Ihminen on erehtyväinen ja kertaus on opintojen äiti. Tarpeeksi monta kertaa kaavaa toistamalla se muuttuu toimintatavaksi.

Minä tiedän, mikä minulle on hyväksi ja minä osaan tehdä sen! Ja teen.

Rauhaa ja rakkautta!

sokerivapaa TM

Kohtuus...

...mitä se on?

Lumikenkäily on vienyt jo sydämeni ihan totaalisesti. Tänään oli parempi( -14) keli kuin viimeksi (-1). Lumi kantoi hienosti ja meno oli muutenkin punaposkisen hyväntuulista (paits niillä, joille oli sanottu, että tehdään ihan pieni lenkki ja sitten heille paljastui vasta lenkillä, että pari tuntiahan tässä hyvinkin menee :P). Oltiin taas isolla porukalla. Ainoa hassu ja ei niin hieno asia oli tässä pakkassäässä, että lumi oli huomattavasti äänekkäämpää tänään kuin viimeksi. Letkassa kulkiessa jouduttiin välillä leikkimään "rikkinäistä puhelinta". Ensimmäisen huutamat varoitukset tai huomiot olivat letkan toisessa päässä jo muuttaneet muotoaan :)

Vähän niin kuin eksyttiin, mutta ei kokonaan kuitenkaan. Löydettiin kahvilan kulmille ja olimme pelastetut!

Kotiin palattua tietysti muu perhe oli harrasteiltaan estynyt viemään koiraa ulos, joten vetäisin siihen päälle sitten vielä tunnin koiralenkin, tosin tämä oli löysä koiralenkki. Poikettiin lyhyesti koirapuistossakin...

Salikaveri lähetti viestin kysyen, olisko huomenna zumbaa vuorossa ja mä vastasin siihen tietysti, että joo, käyhän se. Mutta maanantaina on tulossa lepopäivä! Ihan varmasti. Mä lupaan.

TM vaihtaa vapaalle (ihan kohta)

ps. Tervetuloa uusille (ja kaikille) lukijoilleni! Kokonainen tusina :) Kiitos, että jaksatte tempoilevaa tajunnanvirtaani seurata!

2011

Ei mitään uuden vuoden lupauksia, mutta kuitenkin ajatuksia siitä, mitä aion tehdä tänä vuonna. Viime vuosi sisälsi monenlaisia hetkiä. Paljon onnistumisia ja hyvää oloa, mutta myös oman rajallisuutensa toteamista ja myöntämistä. Vuosi sitten kuvittelin tämän projektin helpommaksi, mutta toisaalta myös paljon yksinkertaisemmaksi. En todella ymmärtänyt, mitä kaikkea piti muuttaa ja mikä kaikki muuttui ikäänkuin vahingossa siinä sivussa.

Loistava vuosi on takana ja seuraavasta toivon vielä parempaa. Sitä parempaa vuotta varten on pakko tehdä vielä yhtä ja toista (te jotka ette jaksa lukea enää yhtään listaa, joka sisältää osittain samoja kliseitä kuin muidenkin listat, jääkää hyvällä omalla tunnolla odottamaan seuraavaa postausta - haluan tämän kuitenkin talteen ennen kaikkea itselleni):

1. Liikunnan monipuolistaminen on tavoitteistani ykkönen! Tapana kun on juuttua yksiin ja samoihin lajeihin... Mutta ei enää! Kehoa huoltavat lajit olisi viimeistään nyt pakko saada mukaan ohjelmaa ja ainakin se niin tärkeä venyttely (venyttelyä olenkin enemmän tai vähemmän sisukkaasti toteuttanut koko loppuvuoden ja vuoden vaihteen, koska alaselkä on turkasen jumissa)!
2. Juoksutavoitteita on useita: Naisten Kymppi ja Midnight Run ovat ohjelmassa ensi kesänä ilman muuta. Molempiin liittyy perinteitä ja nehän ne velvoittavat :) Puolimaratoni kiinnostaa, mutta ennen sitä juoksuvauhdin on noustava selvästi (kympit pitäisi mennä alle tuntiin), joten kevään harjoittelut sen näyttää... Puolimaratoneista eniten kiinnostaisi HCR. Harmi, että se on kevätjuoksu... Voi olla, että kunnon ja harjoittelun puolesta loppukesä olisi parempi. Tosin nyt juoksumatto helpottaa tätä talviharjoittelua... Että saapas nyt nähdä, kuinka naisen käy!
3. Haaveilen kahvakuulakurssista ja siihenhän ei oikein kelpaa kukaan muu kuin Kukka. Ennen tuon haaveen täyttymistä pitäisi saada rutkasti lisää voimaa näihin narukäsivarsiin! Löysää allia löytyy, mutta voimaa ei nimeksikään :( eli tälle asialle hieman huomiota ja sitten opettelemaan se oikea tekniikka kahvakuulailuun! Mahtavaa!
4. Hyötyliikunta kunniaan. Työmatkat heti kun mahdollista pyörällä. Kävelemälläkin pääsee ja säästää vielä luontoakin!
5. Vedenjuonnista rutiini. Työpäivän aikana jo jotenkin onnistuu, kun vesipullo on aina pöydällä, mutta varsinkin viikonloppuisin, kun ei tule istuskeltua minkään pöydän ääressä on vedenjuonti heikompaa (lähinnä jos hampaita pestessä vahingossa nielaisee...).
6. Sokerista luopuminen etenee pikkuhiljaa. Nyt on tultu hyvän matkaa jo vuoden takaisesta, mutta surutyö on vielä kesken ja vielä on varaa vähentää! Eroprosessi on kuitenkin käynnissä!
7. Ruokailussa riittää tarkentamista muutenkin. Pyrkimyksenä on riittävän proteiinin saamisen turvaaminen sekä kasviksiin panostaminen. Peruna pysyy poissa - vain harvoin ja täysjyvänä pastaa, riisiä tai leipää.
8. Viimeisenä aina se tärkein: henkinen hyvinvointi, levon ja itsensä kuuntelemisen sekä arvostamisen kautta. En oikein edes tiedä, mitä tämä on ja mitä se minulle tarkoittaa, mutta toivon, että vuoden päästä olen tässäkin asiassa viisaampi.

Kiitos Sinulle, joka jaksoit tekstin loppuun saakka. Seuraavalla kerralla jo vähän mielenkiintoisempia asioita! Tälle viikolle luvassa kaksi uutta lajikokeilua, jos suunnitelmat toteutuu! WoW! Molemmat lajit minulle ihan uusia! Palaan lajiesittelyihin myöhemmin.

Iloa ja valoa treeneihinne tänäkin vuonna!

toivottaa TM

Olen onnistuja

Pitänee opetella ajattelemaan ilolla myös tätä kesää. Jonkinlainen järki syömisiin on tullut, kun paino kerran oli samana pysynyt. Jollakin tavalla osaan kuitenkin itseäni kuunnella ja koostaa ateriatkin kohtuullisen oikein. Se mikä kesällä luonnollisesti meni metsään oli herkut. En ole varmaan koskaan syönyt niin paljon jäätelöä kuin tänä kesänä. Mutta en toisaalta koskaan myöskään syönyt niin vähän karkkeja kuin tänä kesänä!

Eli sen sijaan, että olisi pettynyt siihen, ettei paino pudonnut, onkin oltava tyytyväinen siihen, ettei se noussut tuon enempää. Entisessä Elämässä olisin hyvin voinut ajatella, että no ei tästä mitään tullu, joten eiköhän tämä ollut sitten tässä ja olisin lähtenyt siltä istumalta Makuuniin ostamaan irtokarkkeja. Mutta nyt Uudessa nykyisessä Elämässäni totean, että hitsi miten kiva, kun paino on kuitenkin vain tämän verran ja tästä on hyvä jatkaa. Pääsen jo hyvän matkaa eteenpäin, kun hylkään taas sokerin! Sitten mietin tarkasti mitä suuhuni laitan, kuinka ruokalautaseni rakennan ja vielä määriä! Minulla helposti lipsahtaa myös liian vähäisen syömisen puolelle ja hyvin tiedämme, mitä siitä seuraa! Ei hyvää.

Näillä suunnitelmin jatkan projektissani etenemistä tavoitteeni suunnassa.

Niin ja senkin tuossa onnistuin järkeilemään, että kun on siis tavoite hyväksyä itsensä kaikissa vaiheissa tätä projektia ja olla itselleen hyvä ja arvostaa itseään - joten kun nyt ei enää palkita herkuilla, niin ilman muuta uusien vaatteiden osto voisi nyt juuri olla se oikea tapa arvostaa itseään. Ehtisiköhän sitä jossain välissä pyörähtää vaatekaupoilla :) Tätä täytynee selittää, sillä vaikka tein alun alkaen sen päätöksen, että ostan uusia vaatteita vasta projektin hyvin jo edettyä niin ihan koko ajan olen niitä kyllä ostanut... mutta jo yhden vaatekoon pieneneminen saa vaatteet roikkumaan päällä ja se ei näytä hyvältä! Tosin seurauksena on muutama kiva vaate, jotka on liian suuria nyt... Mutta siis mehän olimme jo päättäneet iloita kaikista isoiksi käyvistä vaatteista!

Letkeää viikonloppua urheilua ja hyvää ruokaa! Se on sitten U2 tänään!

Oikeassa suunnassa

Jei! Vihdoin jumitus 62:ssa on ohi ja olen palannut reunuksen mukaiseen kehitykseen. Toivottavasti pian sen allekin. On nimittäin enää muutama surkea 100 grammainen jäljellä, että painoni alkaisi kokonaan uudella numerolla! Mahtavaa!

Eilen piti tehdä pieni kevyt lenkki jalkojen avaamiseksi ja jättää sitten lepäämään sunnuntain juoksutapahtumaa varten. No siinähän kävi niin, että yhteensä lenkkini kesti yhden tunnin ja 50 minuuttia... Osan lenkkiä koira oli mukana, mutta juoksin myös koiran kanssa. Eli ei tullut lyhyttä lenkkiä, mutta rento, helppo ja kaiken kaikkiaan mukava! Harmitti, kun en löytänyt sykemittarini kello-osaa lähtökiireessä.

Ja vettä satoi ihan koko ajan! Mutta harvoinpa täällä nyt se ideaali lenkkisää on, joten ihanan raikasta ja kivaa oli jolkotella silti. Toivottavasti en tehnyt jaloille liikaa. Sunnuntainahan se sitten nähdään.

Fiilis hyvä. Kengät ja muut varusteet pelittää. Ollaan ihan valmiita sunnuntain koitokseen ja sen jälkeen pääsee taas treenailemaan ihan rauhassa muitakin lajeja tai lisää juoksua. Tavoitteena kuitenkin pitää juoksu mukana ohjelmassa ja tähdätä syyskuun alussa toiseen juoksutapahtumaan.

Hiljaisena haaveena on jutusteltu (kuiskaamalla) työkaverinkin kanssa, että noinkohan sitä vallan hirviäisi ottaa ensi kevään tavoitteeksi puolimaratonin. Jos sen vielä tempaseisin juosta niin siinä olisi kyllä minun juoksulliset tavoitteeni tässä elämässä! Maratonista en haaveile. Ainakin nyt tuntuu siltä. Nämä lyhyemmät pyrähdykset riittää hyvin!

Liikunnallista kesän alkua! Uskoa haaveisiin! Työllä ne toteutuu kyllä. Omalla kohdallani näen juuri nyt sen, että paino putoaa (niin kuin oli suunniteltukin) ja minä jopa juoksen! Loistava olo näiden saavutusten äärellä!

Intoilija

Tulevana sunnuntaina odottaa juoksutapahtuma ja 10 km selvittäminen kunnialla! Itse ole lietsonut sinne 12 henkisen joukkueen ja nyt on sitten kannettava seuraukset...

Oma tilanne sikäli hieman (jälleen kerran) älytön, että viikonloppuna tein Ihan Kevyen (joo just, varmaan) lihastreeni-jumpan ja totaaliseksi ällistyksekseni niin pakarat kuin lonkan koukistajatkin ovat aivan turkasen jumissa!! Että voi raivostuttaa! Ihan kammottavaa! Syyt ovat varmaan juuri ne mitä uusimmassa alan lehdessä kuvataan: huono lihaskunto ja riittämätön venyttely... Kyllä vain. Tunnistan. Nyt kuitenkin jalat pakko saada auki ja toimimaan! Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis sanotaan. Ja terveellisyydestä ei taaskaan mitään tietoa. Hyvä minä. Tässä nähdään tyyppiesimerkki siitä, kuinka tietoa ei osata hyödyntää!

Mutta samaan aikaan, kun lihakset huutaa hallelujaa, vietän kaiken liikenevän ajan netissä etsiskellen lisätietoa maastopyöräilystä. Yksi tuttava osallistuu Tahkon maastopyöräilykisoihin ja nyt alkoi sitten hillittömästi poltella kiinnostus koko lajia kohtaan. Olen tulostellut lähialueiden maastopyöräilyreittejä ja haaveilen uuden lajin kokeilemisesta!

Joo voitte vain kuvitella Miehen ilmeen, kun esittelin ideani hänelle. "No, ehkä kannattaisi nyt käydä ensi kokeilemassa lenkkireiteillä" (ilmeisesti hänellä ei ole mitään käsitystä, mistä ajan töihin... aika monta pehmeä pohjaista metsän poikki oikaisua on matkalla) ja tuhat kertaa kysymys, että tiedänkö kuinka rankasta lajista on kysymys... Juu, tiedän kyllä. Enkä luulekaan, että samantien pyörän selkään noustua menen kivutta kalliot ylös tai ainakaan alas... Enkä suinkaan mihinkään kisoihin ole suuntaamassa pyörä olalla. Vaan laji KIINNOSTAA ja haluan tutustua siihen. Vaikka sitten vain omaksi ilokseni vähän kokeilla...

Nythän siis tilanne on se, etten pääse mitään kokeilemaan ennen juoksutapahtumaa. Joukkueeni on sen minulta kieltänyt sikälikin, että uskovat ilmeisesti minun heittävän jonkun voltin heti alkuunsa :) No ei ehkä sentään. Mutta siis vihaisia lihaksiani ei valitettavasti voi rassata nyt rankalla pyöräilylläkään ennen tapahtumaa. Valitettavasti.

Niin ja sitten jos joku tietää pääkaupunkiseudulla tai aika lähellä edes jonkun paikan, yrityksen, urheiluseuran, jossa AIKUINEN nainenkin voisi saada opastusta lajiin... Olen kiinnostunut! Useita peruskursseja lajiin löysin. Lähinnä tarkoitettu nuorille. Saahan nähdä kestääkö innostukseni niin kauan, että pääsen muilta velvotteiltani koko lajia kokeilemaan :)

Iloista liikunnallista ja aurinkoista kesän alkua! Niin ja vaaka pitää tiukasti kiinni kiloista. Silti jatketaan!

Yli tunti

Eilen se vihdoin tapahtui. Ei silti etteikö se olisi ihan hyvin voinut tapahtua jo aiemmin. Ei vaan jostain syystä ollut tapahtunut. Ehkä eniten aikatauluongelmien vuoksi. Muka aina niin kiire, että ei vaikka pitäisi.

Juoksin vihdoin sen yli tunnin lenkin. 1 tunti 10 minuuttia. Ihan hyvin meni, ei ollut mitenkään liian rankkaa. Jaksoin hyvin ja olisin jaksanut vielä vähän enemmän, mutta tietoisesti jätin tuohon kohti. Jostain olen lukenut, että tunnin juoksemisen jälkeen riski rasitusvammoihin ja loukkaantumisiin kasvaa... no en tietysti muista, että montako prosenttia tai moninko kertaiseksi, mutta kasvaa! Koko lenkki lämmittelyineen ja jäähdyttelyineen 1 t 25 min.

Oli voittajaolo. Reilun viikon päässä häämöttävä juoksutapahtuma tuntuu nyt ihan mahdolliselta selvittää. Enää kevyttä lenkkiä ennen tapahtumaa ja pari päivää ennen lepoa niin kyllä se siitä. Hienoa. Pienen ihmisen ilo osata!

Ja eilen illalla päätin hetken aikaa sen sijaan, että miettisin sitä, miltä näytän, keskittyä siihen, että mihin pystyn! Pystyn juoksemaan yli tunnin. Melkoista! Jouluna en olisi tätä uskonut! Hyvä minä!

Ase(nte)en vaihto

Hei vain uskolliset lukijani (jos ei muita niin Sisko)!

Ei tullut pikaista paluuta blogia päivittämään. Ei tule menestystarinaa siitä, kuinka paino lähti edellisen postauksen jälkeen putoamaan.

Mutta tuli oivallus. Ehkä. Toivottavasti.

Rupesin sitten siinä juoksuni lomassa miettimään, mitä olin muuttanut toiminnassani maaliskuun alun jälkeen. Siinä kohtihan jymähdys on tapahtunut. Ja siinä kohti muutin ruokailuani:

Siirryin aikaisemmasta ruuan syömisestä keinotekoisempaan suuntaan. Käytin korvikkeita. Vedin aamut liian kevyesti. Illasta tuli nälkä. Tapahtui hallitsemattomia. On todella vaikeaa löytää tasapaino silloin, kun ei syö oikeaa ruokaa. Uskokaa pois! Ruoka on kuitenkin helpommin hallittavissa. Liityin Kiloklubiin (tiesittehän, että on nykyään ilmainen). Aloin pitää ruokapäiväkirjaa. Uskon taas ruokaan. En opi mitään korvikkeita käyttämällä. Opeteltava on syömään jossain vaiheessa, miksi ei samantien. Katsotaan tämä kortti.

Niin ja työnatkapyöräillyt olen kolmisen viikkoa. Eilen kävin kampaajalla ja hoitelin muitakin asioita pyörällä, kertyi ihanat 30 km. Että sellainenkin ase.

Tuumaakaan en anna periksi. Tänne on tultu tekemään tulosta ja vielä sitä tehdään.

Ollapa voimaa kuin suurella härällä, ettei tarviis aina pelata järjellä!

Run, Forest, run!

Joopa joo. Ei tullut pikaista postausta, eikä mahtavia pudotuksia. Edelleen roikutaan siinä 62 tienoissa... Välillä käy jo lupaavasti 61 maissa ja seuraavana aamuna tojottaa tuttu ja turvallinen 62 mittarissa. Voiko enempää masentaa?

No mitenkäs tätä asiaa pitäisi nyt lähestyä? Että heittäydytäänkö sitten saman tien lattialle ja todetaan, että eihän tästä TAASKAAN mitään tullut! No ei heittäydytä.

Sain (etukäteis-äitienpäivä-) lahjaksi juoksulenkkarit. Kahdessa kaupassa pyllistely riitti ja kengät tuli valittua. Entiset juoksukenkäni oli sitä yleisintä maratoonareiden merkkiä (vältän mainostamista :)) ja päätin, että nyt kyllä kokeilen toista merkkiä! No kokeilinkin. Tosi montaa. Ja päädyin samaan merkkiin. Mutta kauniin pinkit on kuviot tällä kertaa. Edelliset kengät oli neljä vuotta vanhat. Nyt sitten pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä sinne lenkille. Mies on juossut paljonkin ja olen nyt hänet velvoittanut lähtemään lenkille kanssani (ihan kohta tässä joku päivä) vähän niin kuin tarkistamaan mun juoksutekniikkaa ja katsomaan juoksunopeutta, jne.

Eli siis juoksemme edelleen, vaikka vaaka vinoileekin.

Muutenkin on nyt ruettava miettimään tätä koko projektia uudelleen. Kyllä ensimmäiset viisi kiloa lähti hyvin ja nopeasti. Tammi-helmikuun aikana. Sitten ei mitään... Aloitin vuoden vaihteessa liikkumaan huomattavasti enemmän. Nyt en enää voi lisätä liikuntaa niin, että sillä olisi merkitystä, koska liikun jo nyt paljon.

Lisäksi kulutan vähemmän kuin silloin viisi kiloa sitten - eli ruokailua on tarkistettava uudelleen. Ne "uhraukset", jotka tein silloin vuoden vaihteessa ei enää riitäkään, jos halutaan kilojen painonpudotusta.

Eli aloitetaan uudestaan. Taas. Mehän tämä osataan. Onko lautasmalli oikeasti käytössä? Syönkö oikein? Sorrunko kuitenkin muutamaan karkkiin tai vain yhteen pullaan? Tossua toisen eteen. Run, Forest, run.

Pitkästä aikaa

Aika usein innostun jostakin urheilulajista, jota alan harrastaa ja harrastan vain ja ainoastaan sitä. No arvaahan sen miten siinä käy! Siihen kyllästyy. Sitten tulee vaihe, että en tee mitään, koska olen kyllästynyt siihen lajiin jota äsken harrastin vain ja ainoastaan, enkä ole vielä keksinyt sitä seuraavaa. Sen vuoksi minulla on tämän Uuden Elämän yksi tavoitteista saada aikaiseksi monipuolinen "harjoitusohjelma". Tässä harjoitusohjelmassa olisi niin monta urheilulajia, ettei siihen pääse kyllästymään ja siinä on mahdollisuus painottaa eri lajeja ja välillä vaihtaa. Vaikka jättäisi jonkun lajin pois ohjelmasta, jää siihen vielä yllinkyllin lajeja niin, ettei liikuntaharrastukseen tule taukoa.

Noin kahdeksan vuotta sitten kävin aktiivisesti body pump-tyyppisessä jumpassa melkein pelkästään ja ainoastaan. Korkeintaan koiralenkkiä epäsäännöllisesti sen lisäksi - siis ei ollut omaa koiraa. No sitten se perinteinen kuvio. Kyllästyin. Jäin miettimään muutamaksi kuukaudeksi, että mitähän sitten ja en ole lajin pariin palannut sen koommin.

Nyt pääsiäisenä ruokailu on ollut holtittomampaa, mutta liikuntaa on kuitenkin harrastettu ja siitä olen kovin iloinen. Ilon asia on myös se, että vuosien tauon jälkeen kävin Power-tunnilla, joka siis tuota body pump-tuntia vastaa omalla salillani. Ihan loistavaa! Vatsalihaksissa ja persuksissa tuntuu vieläkin. Ihana tunne, kun tuntee tehneensä!

Ja samantien päätös lisätä tunti "harjoitusohjelmaani". Ihanne olisi se, että viikossa olisi yksi Power ja yksi Total Combat ja näiden lisäksi sisäpyöräilyä, juoksua ja uintia sopivassa suhteessa. Samalle viikolle harvoin jos koskaan saa kaikkea viittä sopimaan, mutta nämä aerobiset olisivat tässä koko ajan mukana. Nyt kun vielä pyörätiet saataisiin harjattua niin pyöräily tulisi mukaan palettiin - ainakin nyt työmatkat (noin 10-12 km yhteensä päivittäin).

Hienosti on taas suunniteltu. Jospa sitten tekoihin asti. Heti huomenna pyörällä töihin? Tekosyy, jolla tämä saattaa jäädä tekemättä on nyt, että harjaamaton sora puhkoo pyörän renkaat ja jos uudesta ihanasta pyörästäni puhkeaa rengas niin kuka ja missä vaiheessa sen ehtii korjaamaan?? Ja minähän en itse osaa... Täytyis varmaan opiskella sekin asia!

Uusin tekosyy

Uskomatonta, miten luova olenkaan! Siis mikä tahansa käy tekosyyksi liikunnan hylkäämiseen ja pieneen (ihan pieneen - just joo) naposteluun. Kuvitelkaa: olemme hankkineet koiran. Siis koiranpennun, jonka rotua valitessa yksi valintakriteeri oli, että siitä tulee aktiivinen lenkkikaveri... No koira on ollut meillä kaksi viikkoa. Niin eihän se tietenkään 10 viikkoisena olekaan mikään lenkkikaveri, mutta koiraa ja sen hoitoa tekosyynä käyttäen en ole tehnyt mitään muutakaan... Ja tiedättekö, kuinka paljon koiranpentu nukkuu!??!! No, todella paljon. Että aikaa urheilulle kyllä olisi!

Siis ennen koiran tuloa (kutsukaamme sitä vaikka Duracelliksi) saavutin alimman painoni piiiiitkiiin aikoihin. Olin onnesta soikea (lue: hoikka). Vaatteet suorastaan tuntuivat roikkuvan päällä. Duracellin tulon jälkeen olen vahtinut sitä, siis koiraa en painoa! (ettei se pissaa sisälle), ollut valmiudessa ryntäämään ulos (maannut sohvalla) ja ulkoillut sen kanssa (no joo juossut kyllä rappuset ylös ja alas, mutta loppuajan seisoskellut talon nurkalla). Kaiken huipuksi Duracell on osoittautunut todella taitavaksi yksinolijaksi, joten sen jättäminenkään ei ole mikään ongelma... Duracell tuntuu ajattelevan, että "Aha, se lähti. No, mä nukun vähän aikaa niin se tulee takaisin!" Mikä reipas pikku otus. Siis mikä täällä sitten on ongelma?

No eihän tässä taas ole muuta keinoa kuin katsoa peiliin ja siellä se syyllinen taas takaisin kuikuilee. Se veltto naisihminen, jolla oli selkeä päämäärä, keinot ja muut ja joka nyt avutonta koiranpentua syyttäen on vajonnut takaisin sohvan pohjalle. Ainoa liikunnallinen teko, jonka olen viime päivinä tehnyt on oman työporukan ilmoittaminen Naisten Kympille. Se sentään on tehty ja koska olen itse organisoinut tapahtuman työkavereilleni, on nyt otettava lusikka kauniiseen käteen eli vedettävä juoksutossut jalkaan ja ryhdyttävä toimeen. Tämä on niin typerää, kun liikunta ei ole edes mitenkään vastenmielistä minulle...

Tänään on sovittu treffit Ystävän kanssa ja voitteko kuvitella... Yritin sopia ne vakijumpan kanssa päällekkäin, mutta onneksi sain viime hetkellä itseäni niskasta kiinni ja sanottua, että mulla on jumppa tuossa että ennen sitä tai sen jälkeen. Vaikeaa se oli, mutta sain sanottua sen ja nyt olen itsestäni ylpeä. Ja jumppaan menen vaikka mikä tulisi! Tästä se taas lähtee.

Ette usko miten suuresti minua tässä motivaation alhossa lohdutti ja antoi voimaa viestinne edellisiin teksteihin ja lukijamääräni kolminkertaistuminen. On mukavaa huomata, että joku on sekavaa ajatuksenjuoksuani jaksanut seurata, eikä vertaistuen vertaa liene! Kun tietää, että muutkin käyvät samoja kamppailuja järjen ja tunteiden kanssa, helpottaa se omaa taakkaa. Kevät tulee. Valo lisääntyy. Askel kevenee.

Nyt me kaikki otamme hintalaput lenkkareista ja lähdemme tuonne auringon paisteeseen (tai pieneen tihkusateeseen) ja tulemme takaisin sellainen lapsuuden ulkoilusta tuttu puna poskilla! Kun elimistö toipuu ensimmäisestä liikunnan tuomasta järkytyksestä, voimat ja jaksaminen lisääntyy, unen laatu paranee ja kaikin puolin vointi on parempi, kevyempi ja energisempi.

Eikun sisulla eteenpäin! Ja todentotta tärkeintä on se hyvä olo, joka liikunnasta ja terveellisestä elämästä tulee! Tänään Total Compat, huomenna hieman aristavat lihakset, mutta hyvä mieli! :) Valoisaa kevättä!