Teräsnaisen paluu...

Virhearvointeja sattuu. Tulee eteen tilanteita, joissa tuntuu, että paras palkinto olisi jotain hyvää, sokerista, edes jotain...

Eihän niistä ylpeä voi olla, mutta jotain tuossa typerässä prosessissa on, josta voi olla ylpeä:

Yhtä varmasti kun kovan takaiskun kohdatessa regression vallassa käsi ojentuu kohti sokeria, yhtä automaattisesti tulee huono olo korjausliike! Se että korjausliike ei vaadi keskittymistä (no tietysti jonkun verran...) eikä asiaan tarttumista vaan ajatuksen tasolla se on enemmän sellainen "p**ka reissu mutta tulipahan tehtyä ja nyt sitten asiaan"-tyyppinen tilanne. Se että normaali on tämä ja se toinen on poikkeus - joitakin vuosia sitten melkein vois sanoa, että asia oli jokseenkin toisinpäin...

Sairaus väistyy, vaikka tosi tiukassa olikin. Olen jo aloitellut kävelylenkit, venyttelyt ja nyt vähitellen juoksu.  Hirviä hinku onkin ollut, mutta järki kyllä on kertonut, että ei vielä... Mutta tänään koittaa se päivä ja viimeisen enterin painettuani lähden pihalle, rantaan ja juoksen jonkinmoisen lenkuran. Vielä en matkaa osaa sanoa - viisi tuntuu vähältä ja kymppi paljolta, mutta liikkeellä sitten näkee, miten sairastaminen on voimia kaikkiaan vienyt ja sen mukaan määräytyy matka.

Elämän tasoittuessa tavoitteeni viikkotasolla on kolme juoksulenkkiä (pari matalan sykkeen jolkottelua ja yksi kunnon revittely) ja kolme lihaskuntoa (kahvakuulaa, vapaita painoja). Sinne tänne väliin sitten huoltavaa; venyttelyä, pilatesta, joogaa. Näillä mennään. Ai niin ja tietysti koiralenkit päälle, mutta niitä en nyt laske tähän...

Näillä on menty itse asiassa jo pitkään, mutta kunhan tässä itseäni muistuttelen. Jos tulee paljon pyöräiltyä, uitua, jne niin se mistä fuskaan on tuo lihaskunto ja ei todellakaan pitäisi!!! Kyllä lihaskunnosta kiittää juostessa ja kyllä tätä kiinteytettävääkin riittää!

Mutta vaikkei se otsikkoni mukainen itsensä hyväksyminen aina loistakaan niin yritetään. Kohti hyvinvointia ja parempaa jaksamista nyt ainakin mennään! Ihanaa kun taas pääsee liikkumaan. Tunnen olevani niin paljon enemmän minä, kun saan hikoilla ja punoittaa!

Syksyn myötä juoksuvarusteet muuttuu. Positiivista tässä on se, että sen myötä taskut lisääntyy. Puhelimen (sports trackerin) saa kätsästi taskuun (eikä hölsky) käsivarsipannassa sain hikoilla ihan riittävästi. Ja avaimet ja muut... Ihan parhaita juoksukelejä on (mun mielestä) tarjolla juuri nyt. Sopivan kirpeitä, mutta ei vielä kylmiä.

Mä lähden nyt lenkille! Nähdään lenkkipolulla!

Ah! Sitten vielä: jos käytät Sports Trackeria niin minkälaisia ongelmia olet havainnut? Juoksevassa lähipiirissäni on herännyt epäilys lähinnä matkojen pituuden suhteen (sateliittien asento :)) ja myös nopeuksissa on jotain häikkää. Mitään millimetritiedettä tämä ei tarvitse olla, mutta jos juokset edellisen kympin ja saadakseen kympin täytyykin seuraavalla kerralla juosta 500 m lisää niin ärsyttäähän se...

nimimerkillä Ei-yhtään-laite-riippuvainen TM

Sairasta touhua

Olen edelleen kipeä. Flunssainen. Räkää ja röhnää riittää. Lihaksia särkee. Päätä hetkittäin (onneksi se päiviä kestänyt jomotus sentään on poissa). Hikeä pukkaa ja hengästyttää, kun sohvalta nousee. Tavoistani poiketen myönnän tappion ja jäin kotiin huilimaan. 

Onneksi sairaanakin voi kilpailla!

Olen tehnyt (epävirallisen) teenjuonnin maailman ennätyksen (nyt kannattaa ostaa Clipperin osakkeita, myynti on nimittäin lähtenyt räjähdysmäiseen nousuun ja toinen vois olla noi paperinenäliinoja tuottavat firmat...).

No nytpähän on aikaa katsoa kaikki jäljellä olevat Suurimmat pudottajat Katsomosta (siinä menee nenäliinoja kans etenkin maratoni-jaksoissa) ja lukea ajatuksella teidän blogeja ja etsiä uusia. Liikuttua, vahvistua, motivoitua!

Hirviä tuska vaan blogien lukemisesta seuraa, kun ei itse pääse liikkumaan...

Rankan kevään jättämät kilot ovat olleet sitkeässä. Liikkeellä olen ollut hyvin ja paljon, mutta silti tulosta ei tule entisaikojen malliin. No, nyt nohevimmat tajuaa, että vika on ruokailussa... No niin varmasti onkin ja sillähän tähän on alunperinkin tultu.

Ehkäpä siis (jos oikein positiivisesti yltyy ajattelemaan) tämä sairastaminen on sikäli tarpeen, että en voi liikkua, joten minun on ihan pakko ottaa se pää tiedätte-kyllä-mistä ja keskittyä ruokailuun painon hallitsemiseksi. En edes mene paniikkiin, kun tiedän, että korjattavaa löytyy kyllä. Vaikka suuret linjat on kunnossa, monenlaista lipsumista löytyy, kun kokonaisuutta tarkastelee.

Syyskuu on hankala sokerittomaksi kuukaudeksi, mutta sovin itseni kanssa, että mikäli sokerittomuus tuottaa kohtuutonta hankaluutta, syyskuussa minulla on kaksi päivää, jolloin herkkujen nauttiminen on sallittua. Siis kaksi. Ja minun ajanlaskullani syyskuu siis alkaa tänään, 5. päivä...

Katselin vanhoja kuvia vajaan vuoden takaan ja itse asiassa ne motivoivat melkein enemmän kuin Suurin Pudottaja. Kasvikset ja paistijauheliha odottaa  - terveenä sitten askarrellaan jotain monimutkaisempaa :) Ehkä.

Aurinkoa ja pysykää erossa pöpöistä!

tTM

Töihin paluu

Turha kai sitä on kaunistella. Töihin paluu lomalta ei ole mukavaa. Harmillista tässä on sekin, että mun työ on ihan mukavaa. Teen tavallaan ihan unelmatyötäni. Mutta silti. Loma on loma. Tekee mieli valittaa marisevalla äänellä.

Herätyskello kuudelta tuntuu tulevan rajan takaa (sen viimeisen). Voisin toki herätä myöhemmin, jos haluaisin, mutta haluan lähteä töihin ajoissa niin, että pääsen myös aikaisemmin pois... Oma valinta. Lisäksi olen aamuihminen. Aamulla tehokkaimmillani ja iltapäivästä siestan tarpeessa. 

Koska ottaa niin paljon päähän, että loma loppui, olen myös liikkunut paljon. Pakko juosta! Lisäksi työnaloitukseen liittyi tänä vuonna erinäisiä tekijöitä, joiden takia myös aivot ovat olleet heti tosissaan töissä. Mihinkään pehmeään laskuun ei ole ollut mahdollisuutta.

Ja kaikesta tästä upouusista aamuherätyksistä, aivotyöstä ja mäkitreeneistä on seuraus, että olen ihan poikki. Voi hyvääpäivää, voisin nukkua vaikka kellon ympäri. (Ainakin tuntuu siltä) Eli olen viikossa onnistunut saamaan takaisin sen univelan, jonka lomalla nukuin pois. Hyvä minä! 

Ihan hölmöä. Tänä vuonna en kaivannut edes arjen tuomaa ryhtiä. Liikunnat ovat pysyneet hyvin ohjelmassa. Vaihteluakin on loman myötä tullut. Etenkin kotona syömiset vähintäänkin kunnossa.

Työstä ihan konkreettinen hyöty on arkiliikuntaan tullut työmatkapyöräily. noin 70 km viikossa työmatkoja tulee surauteltua. Olenpahan sen ajan edes poissa jääkaapilta, vaikkei se päivätasolla niin kaksisia määriä olekaan.

Tänään menen hölköttelemään pidemmän lenkin, jos ei vallan helteiseksi äidy ja ehkä kahvakuulakin liikkuu. Venyttelyä nyt ainakin (oli jo heiaheiassa nolon pitkä väli punaisilla venyttelypampuloilla).

Viikonloppua! Ottaakaa ensimmäinen työviikko rennosti!

tTM joka ennen lomaa huonosti suunnitteli...

kakskytäneljä

Tällä viikolla 24 km. 

Kylläpä näytti kivalta heiaheiassa. Olen juossut tällä viikolla 24 km. Hymyni on yhtä leveä kuin hartiani. Jos olisin entinen minäni, se tarkoittaisi 3 x 8 km lenkkiä tasaisen tappavalla, reippaalla tahdilla, mutta koska olen uusi parempi minä ja tunnollinen juoksukoululainen, tämä tarkoittaa 8 km, 6 km ja 10 km lenkkejä! Jei! Vieläpä erilaisia vauhteja ja spurttejakin (niitä säälittäviä, mutta kuitenkin). 

Lisäksi pyöräilyä 24 km (työmatkoja) ja koiran kanssa kävelyä 18 km. Ilmankos tuntuu, ettei mihinkään ole aikaa. Liikuntaa kertyy kuitenkin aika monta tuntia viikossa. Yhtään en vaihtaisi kuitenkaan pois. 

Jos tänään olisi Thanksgiving, olisin kiitollinen siitä, että voin juosta (ainakin toistaiseksi) sekä siitä hyvästä olosta, minkä kova työ on minulle tämänkin parin viikon aikana antanut. Voinhan tietysti olla tästä kiitollinen ilman erityistä päivää sitä varten. Ja olenkin.

No vähänhän ne jalat on tukkoiset - edelleen. Lonkankoukistajat tuntuu ja penikat vähän. Silti tänään taittui 10 km ihan kevyesti. Jalkojen lämmettyä penikat antoivat periksi ja juoksussa oli jo iloa. Sitä hyvää fiilistä, jonka vuoksi sitä tekisi vaikka kuinka kauan. Kuuliaisesti juoksimme juoksuohjelman mukaisen hitaan ja pitkän lenkin. Vähän reippaampi vauhti oli kuin viikko sitten, joten matkaakin säädetyssä ajassa taittui enemmän, mutta hitaasti mentiin silti. Ja maltilla. Hyvä me.

Venyttelyä täytyy sisulla vaan jatkaa ja magnesiumia iltapalaksi. Eiköhän tämä tästä taas. Eikös vanha (viidakon) viisaus sano, että sillä se lähtee, millä tulikin :)

Taas uutta viikkoa ja uutta juoksukoulua kohti.

tTM oppii vielä juoksemaan!

Ihan uutta tietoa

Maanantaina aloitan työmatkapyöräilyn (montakohan kertaa olen siitä maininnut aikaisemmin täällä ja kaikkialla muuallakin kuten lähikaupassa, salilla, töissä, jne). Ajattelin olla hyvissä ajoin valmiina, joten asian varmistamiseksi kävin Miehen kanssa seuraavan keskustelun:

TM: Voisitko pumpata mun pyörän kumeihin ilmaa?
Mies (tekniikan maailman takaa - ei todellakaan ole mainos!): Pumppasin jo.
TM: Ai. Mun pitäis varmaan käydä tuossa läheisessä pyöräilyliikkeessä opettelemassa se niiden pumpun käyttö. Kun siinä on se pumppu pihalla. Olis varmaan hyvä.
Mies: Miksi?
TM: No kun sillä meidän pumpulla ei saa mun pyörän kumeihin ilmaa.
Mies (laskee tekniikan maailman = alkaa kiinnostua keskustelusta): Minä pumppasin sillä ne renkaat. Miten niin ei saa ilmaa sun pyörän renkaisiin?
TM: Ai sillä meidän pumpulla? Ei se onnistu! Olen yrittänyt vaikka kuinka monta kertaa! (aavistus syyttävää sävyä äänessä - jaaaaa jälkeenpäin kaduttaa, että kerroin tämän)
Mies: Eihän se nyt niin vaikeeta ole.
TM (hieman jo hikeentyen): No, ei se vaan onnistu! Ihan hirveetä vääntämistä ja se jumii koko pumppu.
Mies: Avaathan sä sen venttiilin?
TM on hiljaa
Mies: Siitä pyörästä. Avaathan sä sen venttiilin? Renkaasta?
TM: Ai täh?!

Tätäkään en olisi tiennyt, jos eilen olisin kuollut.

tTM työmatkapyöräilijä - ihan kohta

Väistämätön

Nyt siis olemme siinä oivassa tilanteessa (kevätauringon sokaisemina), että tiedämme kulkevamme vääjäämättä kohti onnistumista, terveyttä ja hyvinvointia. Vuosien räpistelyn jälkeen tämä on suoranainen helpotus! Tähän on tultu (mutkan kautta). 

Mutta ihan vakavastikin olen tätä mieltä. Tätä on jatkunut jo niin kauan, ettei kokonaisvaltaista paluuta entiseen enää ole. Tasapaino voi olla horjuva, mutta kuitenkin vallitseva. (Tai sitten olen saanut auringonpistoksen!)

Tänään puolentoista tunnin palautteleva, mutta reipas kävelylenkki. Heiaheiassa Ihanaiset tehneet taas uskomatonta tulosta! Ihan pakko avata kuntosalin huominen jumppaohjelma rinnalle auki. Huomenna parikin hyvää vaihtoehtoa. Siis sellainen pari, että ne voi hyvin vetää molemmat :) Ja kyllä on siinä huoltavaakin mukana (muutenkin kuin ajatuksen tasolla) eli siis ihan oikeasti voi vetäistä putkeen molemmat.

Kotimatkalla töistä istuin nenä litteänä bussin ikkunassa ja kyttäsin pyöräteiden hiekoitustilannetta. Näyttää jo paremmalta kuin ennen pääsiäistä, mutta lakasin-lakasin-koneille on vielä töitä... Maanantaina starttaa työmatkapyöräily... Että siihen mennessä pitäisi olla valmista! Jos laittaisi katujenkunnossapito-osastolle sähköpostia, että "voitteko lakaista reitin meiltä kotipihasta, sen ruskean oven kohdalta, sinne mun duunin alaovelle tai pyörätelineelle riittää ja siis kevyenliikenteenväylää, kun pyörällä pitäis päästä ja millään ei haluais, että mun ihanasta pyörästä menisi rengas, kun en sellaista itse edes osaa vaihtaa". Toki ne sitten tulisi ja lakaisisi mulle tien töihin. Ainakin luulis.

Voi kevät, että oot ihana!

tTM

huono päivä

Tänään on huono päivä ja se on minun oma vika.

Tänään oli huono päivä nousta vaa'alle aamulla... Tiedättehän se kuukauden huonoin päivä, mutta unen pöpperössä ja muutenkin aivotoiminta jumissa kiipesin vaa'alle. Tyhmä minä! Sen verran ottaa päähän, että en suostu (edes teille) koko totuutta paljastamaan, vaikka tiedän, että ette te siitä kenellekään puhuisi... Mutta siis paino alkaa kutosella ihan niin kuin pelkäsin (=tiesin). Tyhmä minä!

Kaikki selitykset voi säästää johonkin itsesäälin kyllästämään hetkeen. Hyvin tiedän, missä ongelma on. Tehtyä kun ei saa tekemättömäksi. On aika nöyrtyä ja katsoa peiliin. Kesän löysäily on jälleen tuottanut tulosta. Liikunta ei ole tänä kesänä ollut ongelma vaan ruokailu. Eikä sekään kaiken kaikkiaan vaan ne herkut. Jäätelö (viimeksi eilen).

Nyt ei varmaan enää auta muu kuin ottaa niskasta kiinni ja hieroa nenää läskeihin... Hellävaraiset keinot on nyt käytetty loppuun.

Tänään on huono päivä tehdä tulevaisuuden suunnitelmiakin. Yleensä näinä huonoina päivinä sorrun liian radikaaleihin toimenpiteisiinkin. Puren hammasta ja yritän pysyä kohtuudessa. Kaiken suhteen.

monin terveisin,

itseensä pettynyt Tukeva Tyttö

vaatetta päälle

Niin se vaan arki pyörähti käyntiin ja töihin oli vääntäydyttävä aamusta. Onneksi muu perhe jatkaa vielä lomailuaan niin heistä ei tarvitse sen kummemmin huolehtia. Riittää, kun itse selviää työpäivästä, niin ja työmatkoista. Tavoitteena on pyöräillä tämä viikko ja ensi viikkoakin, jos puhtia riittää. Luulisi lomakilot tasaavan moinen.

Tänä aamuna lämpömittari näytti kuuden maissa aamulla +16 astetta! Siis mitä ihmettä? Koko loman aikana se ei ole juuri alle +30 näyttänyt! En tosin ole yhtenäkään aamuna siihen vilkaissut kuuden aikaan aamulla... Ilma oli niin raikas, että oli puettava pitkähihaista päälle, kun lähtee 16 kilometrin pikataipaleelle polkupyörällä työpaikkaa kohti. Kummallista!

Syksyssä itse asiassa on ihan mukavaa se, että saa kaivaa vaatetta päälle. Vaatteilla sitä voi pieniä kauneusvirheitä peittää tai ainakin korostaa hyviä puoliaan. Mutta näillä helteillä, kun sää ei salli juuri bikinejä vahvempaa vaatetusta, on tosiasioita suhteellisen vaikea kieltää. Edes itseltään.

Tosiasia toki on, että vaatteet eivät poista ongelmaa (eikä musta hoikista), joten jatkan valitsemallani tiellä.

Työkaveri oli laihtunut viisi kiloa loman aikana. Näyttää ruskettuneelta, virkeältä - sanalla sanoen hyvältä! Se mikä on toisen, ei ole minulta pois, joten iloitsen vilpittömästi hänen onnistumisestaan. Ja motivoihan muutoksen näkeminen. Ilman muuta!

Aurinkoa!

tTM

Triathlonisti

Tämä päivä on ollut esimerkillinen liikunnan (no vähempi olisi ehkä riittänyt) ja syömisten suhteen. Sokeri, peruna ja viljat loistavat poissaolollaan. Yleisesti viimeisen puolentoista vuoden aikana en mitään niistä kovin paljoa käytä, mutta viime aikoina olen sortunut paikkaamaan väliin jääneitä ruokailuja leivällä ja sehän on (niin kuin hyvin tiedetään) tuhon tie.

Hieman tiukempaan linjaan tai ryhdin parannukseen minulla on taas niinkin ylevä syy kuin, että tietyt vaatekappaleet näyttäisivät hyvältä päälläni... Olisi toki hienoa sanoa, että syy on terveydessä (no tietysti osin onkin) tai halussa elää terveellisesti (toki haluan elää terveellisestikin), mutta kyllä suurin syy on kesä ja se, että kuoriudutaan koko vartalon peittäneistä toppavarusteista... Mukavaa olisi olla vähän napakampi. Että vatsa ei pömpöttäisi kesäfarkkujen vyötärön yli. Että pikkuisissa sortseissa voisi juosta rantareitillä muuhunkin aikaan kuin aamuyöstä, jolloin voi olla varma, ettei ketään tule vastaan!

Tällä kertaa uuden vaiheen käynnistäminen oli vain uskomattoman tiukassa. En millään meinannut parantaa tapojani. Vietin lomaviikon ja nautin yhtään liioittelematta joka päivä sokeria. En suinkaan kyllästynyt sokerin syöntiin. Suu vetäisi sitä edelleen samalla tavalla tai suu oikeastaan kaipaakin jatkuvasti sokeria, mutta tästä järjen menetyksestä tuli niin kamalan huono olo, että se sai vihdoin minut järkiini. Siis ihan fyysinen huono olo. Kuvotusta, pöhötystä ja tukkoisuutta. Ei kiitos! Kun paremmasta tiedän!

Tänään olen ollut triathlonisti. Olen uinut (no rehellisyyden nimissä vesijuossut, koska jalka ei vieläkään perusta noista sivupotkuista), juossut (vajaan puolen tunnin lenkin) ja aion käydä pikaisesti myös pyöräilemässä, vaikka vettä vähän taivaalta heitteleekin. Huomiseksi olen sopinut seuraavat vesijuoksutreffit.

No, olenpa sitten timmi (en ole) tai vähemmän timmi... näistä ihanista kesäöistä aion nauttia joka tapauksessa! Miten kukaan malttaa nukkua, kun yöt ovat valoisia, lämpimiä ja kauniita. Oi, kesä! Paras ystäväni. Onpa ihanaa, että kesä tulee tukevallekin tytölle :)

Pidetään maailma pyörimässä

Nyt kun liikuntaan menee paljon vähemmän aikaa (koska en voi sitä harrastaa), on aikaa miettiä kaikenlaista. Tulinpa sitten miettineeksi pyöräilyä vähän tarkemmin (reilu kaksi viikkoa aikaa siihen kun saan luvan pyöräillä - onkohan kaikki pyörätiet harjattu jo silloin? Sitä mietin myös...).

Sehän on ihan loistava laji tuo pyöräily! Ensiksikin lajin kansantaloudellinen merkitys kansalaisten terveyden edistämisessä (säästettäisiin valtavat määrät rahaa, jos ihmiset ajaisivat pyörillään autojensa sijaan, laihtuisivat, verenpaine ja kolesteroli laskisivat, sydämen suorituskyky paranisi, sydänkohtaukset vähenisi sekä ilmanlaatu paranisi, keuhkosairaudet vähenisivät - terveydenhuoltojärjestelmä voisi vetää henkeä jne...).

Toiseksi laji on itsessään ekoteko. Kaikki pyöräilyä harrastavat käyttävät lajia (veikkaisin) poikkeuksetta myös hyötyliikkumiseen. Helppo tapa säästää siivu luontoa jälkipolville ja yksi pyörä kestää - no tosi kauan.

Pyöräni on kuulemma huollettu. En ole käynyt sitä edes kellarissa silittelemässä. Tiedättehän. Silloin kun ikävä on kova, ei kärsi edes nähdä rakastettuaan, ellei saa olla yhdessä. Toistaiseksi ikävä kolmas PYÖRÄ, nimittäin selkä, pitää meidät erossa. Mutta meidät on luotu toisillemme ja yhteiselomme on väistämätöntä kuin luonnonvoima.

Enää kaksi viikkoa (vähän yli), rakkaani!

Rullaavia kevätsäitä!

tTM

Löysäillen

Etukäteen tuntui, että ihan mahdotonta löysäillä kokonaiset kaksi päivää ennen juoksua. Yllätys, yllätys! Ei ole yhtään vaikeeta! No joo, eilen aamulla kävin sellaisen reilun puolen tunnin lenkin (reipasta kävelyä) koiran kanssa ja sama tänä aamuna kestona tosin oli tunti. Mutta muuten ei sohvalla venyminen tuota mitään vaikeutta.

Samoin olen syönyt melko huoletta. Kasviksia tosin reilusti, mutta söin pastaakin. Kova koitos huomenna nääs :) Ja ajattelin tempaista ja syödä jäätelöä. Lempijäätelööni on tullut joskus keväällä uusi maku, jota en sokerirajoitukseni (pakko kieltää koko halvatun sokeri, kun ei osaa sitä käyttää) takia ole maistanut. Mutta tänään maistan! Ähä! Mitäs siihen sanotte?

Mutta teen sen hallitusti (hah!). Niin että sokerimopo ei lähde käsistä! Olen ylpeä itsestäni jo etukäteen. Huomenna olen lisäksi ylpeä juoksusuorituksestani ja palaan vielä kertomaan, kuinka kaikki menikään. Sitten kun juoksu on takanapäin pääsen kokeilemaan sitä maastopyöräilyä vihdoin. Ehkä jo maanantaina! Jos jalat kestää. No ainakin pyörällä töihin.

Eli jos vietän lepopäivää, suunnittelen liikuntaa. Kivaa!

Urheilullista viikonloppua!

Sporttinen olo

vaikka on näin lihava!

Kuukautiset alkamassa, paino taivaissa, mieliala maassa ja ainoa, joka on voimissaan on itseinho. Ihan mahtava päivä. Tuskin maltan odottaa huomista! (Ja minä en sitten kärsi PMS:stä, ihan vaan tiedoksi.)

Viikonloppu meni mökkeillessä. Sää helli, tuli lekoteltua ja syötyä hyvin (myös oikein, ainakin välillä). Tämän lepäilyn vuoksi olin päättänyt ehdottomasti mennä eilen lenkille. Suunnittelin juoksevani pitkän, ehkä yli tunnin lenkin. No enhän minä pulska tyttö mitään lenkille mennyt. Siivoilin edes onneksi, että en sentään koko iltaa sohvalla... Ja luin kirjaa, kun on uusi tosi hyvä kirja (maalaiskirpputorilta ostettu). Mutta pesin kuitenkin pyykkiä välillä.

No tänä aamuna sitten tempaisin ja lähdin jugurtin syötyäni juoksulenkille! WAU! Täytyy sanoa. Juoksin puoli tuntia (enempään ei ollut aikaa). Juoksu kulki ihan ok. Ei ollut kuuma, lämmin kyllä (siis nythän on tää helleaalto). Ei jäänyt sitä oloa, että "olisin voinut juosta vaikka kuinka kauan", mutta ihan hyvä olo kuitenkin. Kotona pikasuihku ja PYÖRÄLLÄ töihin. Johan oli sporttinen olo, kun töihin pääsin. Päivän pelasti vielä totaalisesti työtoveri/laihdutusystävä, joka totesi, että "sähän olet melkein triatlonisti, ei puutu kuin uinti!" Todentotta! Olen melkein kuin triatlonisti.

Huikea hyvänolon tunne ja sporttinen olo saatiin aikaiseksi näin pienillä panostuksilla. Lisäksi tämän päivän urheilut on kiitettävästi suoritettu, kun tästä vielä kotiin pyöräilen. Suosittelen!

Ase(nte)en vaihto

Hei vain uskolliset lukijani (jos ei muita niin Sisko)!

Ei tullut pikaista paluuta blogia päivittämään. Ei tule menestystarinaa siitä, kuinka paino lähti edellisen postauksen jälkeen putoamaan.

Mutta tuli oivallus. Ehkä. Toivottavasti.

Rupesin sitten siinä juoksuni lomassa miettimään, mitä olin muuttanut toiminnassani maaliskuun alun jälkeen. Siinä kohtihan jymähdys on tapahtunut. Ja siinä kohti muutin ruokailuani:

Siirryin aikaisemmasta ruuan syömisestä keinotekoisempaan suuntaan. Käytin korvikkeita. Vedin aamut liian kevyesti. Illasta tuli nälkä. Tapahtui hallitsemattomia. On todella vaikeaa löytää tasapaino silloin, kun ei syö oikeaa ruokaa. Uskokaa pois! Ruoka on kuitenkin helpommin hallittavissa. Liityin Kiloklubiin (tiesittehän, että on nykyään ilmainen). Aloin pitää ruokapäiväkirjaa. Uskon taas ruokaan. En opi mitään korvikkeita käyttämällä. Opeteltava on syömään jossain vaiheessa, miksi ei samantien. Katsotaan tämä kortti.

Niin ja työnatkapyöräillyt olen kolmisen viikkoa. Eilen kävin kampaajalla ja hoitelin muitakin asioita pyörällä, kertyi ihanat 30 km. Että sellainenkin ase.

Tuumaakaan en anna periksi. Tänne on tultu tekemään tulosta ja vielä sitä tehdään.

Ollapa voimaa kuin suurella härällä, ettei tarviis aina pelata järjellä!

Tiukka täti

Olen kirjannut kalenterin reunaan tavoitepainoni. Jokaiselle viikolle vuoden alusta asti 300 g vähemmän niin, että saavuttaisin tavoitepainoni heinäkuun puolivälissä. Erinäisistä (teko)syistä johtuneeseen löysäilyyni on kuulunut puntarin, kalenterin ja kaikkien "tukimenetelmieni" välttely. Painoni on siis alempana (hieman) kolmen vuoden takaisesta alimmasta painostani, mutta vauhti hiipunut, suorastaan pysähtynyt ja ei voi syyttää oikeasti ketään muuta kuin itseään. Päätin siis jokunen päivä sitten ottaa itseäni niskasta kiinni ja tarkistaa tilanteeni suhteessa kalenterin reunassa olevaan tavoitepainooni... Olen pitkin kevättä ollut noin kilon edellä tavoitepainoani eli olen lähinnä kalenteria täyttäessäni katsonut lukua säälien, että ONNEKSI en paina noin paljon...

No viitisen päivää sitten päätin katsoa (pahaa aavistamatta), missä mennään. Että ei kai paino lähene sitä tavoitepainoa... No järkytys oli sen mukainen, kun vaaka kylmästi ilmoitti, että painoa on 600 g enemmän kuin kalenterin reunaan merkitty tämän viikon tavoitepaino! Voi löysyys!!!

Olo on valheellisen hoikka, koska vaatteet (jotka siis on hankittu 4-6 kg sitten) tuntuvat löysiltä. Ilmeisesti olen antanut itselleni luvan löysäillä. Kuitenkin tiedämme, että löysäilystä on melko löysät seuraukset. On turha puhua, että paino käsittämättömästi jumittaa, vaikka olen tehnyt kaiken oikein. Ei, en ole tehnyt oikein. Olen rajoittanut syömisiä, mutta myös syönyt herkkuja. Olen liikkunut, mutta on tullut myös jätettyä jumppaa väliin. Ollenkaan ei ole pariin viikkoon ollut sitä tahtia kuin ennen tätä. No parempi, ettei edes mennä niihin tekosyihin, joita olen käyttänyt!

Loppuviikosta päätin ottaa ohjat takaisin käsiini. Aloin liikkua, kävin pyörällä töissä ja rajoitin syömisiä oikeasti. Pe menin tietysti sitten sille linjalle, että töissä en syönyt juuri mitään ja illalla kotona kohtuuttomasti... No siitä taas opittiin. Su aamuna olin viikon tavoitepainossa ja ensi viikkoa kohti lähden intoa täynnä. Tai ainakin hyvin päättäväisenä. Huomenna pyörällä töihin ja illalla, jos vielä virtaa riittää niin pieni juoksulenkki. Tänään Total Combat ja ensimmäisen kerran oli oikein hyvä fiilis eli ei missään vaiheessa sellaista oloa, että tää on liian rankkaa. Rankkaa kyllä, mutta ei liian rankkaa. Jopa punnerrukset jaksoin (polviltaan, ei todellakaan vielä oikein "äijäpunnerruksia", jotka tietysti on tavoitteena)! Hyvä minä! Kyllä tämä taas tästä! Tavoitteena tiukka täti. Suorastaan piukea! :)

Aurinkoa liikunnallisiin hoikempiin päiviinne!

Pitkästä aikaa

Aika usein innostun jostakin urheilulajista, jota alan harrastaa ja harrastan vain ja ainoastaan sitä. No arvaahan sen miten siinä käy! Siihen kyllästyy. Sitten tulee vaihe, että en tee mitään, koska olen kyllästynyt siihen lajiin jota äsken harrastin vain ja ainoastaan, enkä ole vielä keksinyt sitä seuraavaa. Sen vuoksi minulla on tämän Uuden Elämän yksi tavoitteista saada aikaiseksi monipuolinen "harjoitusohjelma". Tässä harjoitusohjelmassa olisi niin monta urheilulajia, ettei siihen pääse kyllästymään ja siinä on mahdollisuus painottaa eri lajeja ja välillä vaihtaa. Vaikka jättäisi jonkun lajin pois ohjelmasta, jää siihen vielä yllinkyllin lajeja niin, ettei liikuntaharrastukseen tule taukoa.

Noin kahdeksan vuotta sitten kävin aktiivisesti body pump-tyyppisessä jumpassa melkein pelkästään ja ainoastaan. Korkeintaan koiralenkkiä epäsäännöllisesti sen lisäksi - siis ei ollut omaa koiraa. No sitten se perinteinen kuvio. Kyllästyin. Jäin miettimään muutamaksi kuukaudeksi, että mitähän sitten ja en ole lajin pariin palannut sen koommin.

Nyt pääsiäisenä ruokailu on ollut holtittomampaa, mutta liikuntaa on kuitenkin harrastettu ja siitä olen kovin iloinen. Ilon asia on myös se, että vuosien tauon jälkeen kävin Power-tunnilla, joka siis tuota body pump-tuntia vastaa omalla salillani. Ihan loistavaa! Vatsalihaksissa ja persuksissa tuntuu vieläkin. Ihana tunne, kun tuntee tehneensä!

Ja samantien päätös lisätä tunti "harjoitusohjelmaani". Ihanne olisi se, että viikossa olisi yksi Power ja yksi Total Combat ja näiden lisäksi sisäpyöräilyä, juoksua ja uintia sopivassa suhteessa. Samalle viikolle harvoin jos koskaan saa kaikkea viittä sopimaan, mutta nämä aerobiset olisivat tässä koko ajan mukana. Nyt kun vielä pyörätiet saataisiin harjattua niin pyöräily tulisi mukaan palettiin - ainakin nyt työmatkat (noin 10-12 km yhteensä päivittäin).

Hienosti on taas suunniteltu. Jospa sitten tekoihin asti. Heti huomenna pyörällä töihin? Tekosyy, jolla tämä saattaa jäädä tekemättä on nyt, että harjaamaton sora puhkoo pyörän renkaat ja jos uudesta ihanasta pyörästäni puhkeaa rengas niin kuka ja missä vaiheessa sen ehtii korjaamaan?? Ja minähän en itse osaa... Täytyis varmaan opiskella sekin asia!