Juhannusta ja treeniä

Letkeää Juhannusta kaikille ja paljon hyvää mieltä! Juhannukseen saattaapi joillakin liittyä myös vähemmän terveellisiä perinteitä, mutta mikäpä siinä, jos parina päivänä viettää vapaampaa, vähemmän kurinalaista elämää. Eihän pari päivää venettä kaada. Muistetaan 80%-sääntö :) 

Osalla taas kesä on juuri sitä parasta aikaa hyvinvoinnille ja painon hallinnalle. Lomalla toiset vaan voivat niin hyvin, että tulos näkyy jopa vaa'alla, mutta myös kaikkinaisena hyvinvointina. 

Minä en kuulu tähän joukkoon. Yleensä olen täynnä hyvää tahtoa ja urheilusuunnitelmia joka loman alussa (ja loman lopussa perinteisesti minulla on ne klassiset 2 lomakiloa kerättynä lähinnä vyötärön seutuun, jolloin työvaatteet eivät enää istu). Jossain välissä tapahtuu jotain sellaista, että päädyn esim mökillä, jossa urheilumahdollisuudet ovat rajattomat, urheilumuotoon, joka menee suunnilleen näin:

• kävelyä: aitalta, mökille ja siitä kesäkeittiöön
• uintia: saunasta, lähinnä kellumista (taito se on sekin)
• lenkkeily: kävelen pois tontilta ja koira seuraa, että pääsee tarpeilleen (pihalla hienohelma-parsonpoika korkeintaan merkkailee)
• pyöräily: siirrän pyörän varastoon pois pihapelien tieltä
• liikunta pihapelien muodossa: lähinnä tuomarin (irrottelen lapsia toistensa hiuksista) roolissa ja kiellän enää laskemasta pisteitä

Tänä vuonna kaikki kuitenkin muuttuu! 

Haluan pystyä rastittamaan edellä olevan listan mukaisesti omaa vain mielikuvissa elävää listaani. Joka päivä. Saan toki syödä herkkuja, mutta niitäkin terveellisesti, kohtuullisesti. Eikä joka päivä tarvitse tulla kovin hurjaa liikuntasuoritusta, mutta jotain sentään. 

Hyviä ajatuksia liikunnasta ja treenamisesta (etenkin naisten kohdalla) löytyy ...in motionin- blogista. Itse varsinkin annan peilille ihan liian suuren arvon! Peilailua tulee harrastettua ihan liikaa ja kriittisesti. Pari ryhmäliikuntatuntia suurten peilien edessä on taas saanut läski-ajattelun valloilleen... Enemmän pitäisi keskittyä siihen, mihin kaikkeen pystyy tällä ruodollaan. 

Positiivisia ajatuksia, lämpöä ja lempeä Teille kaikille, jotka tänne eksytte! Viettäkää rentouttava ja turvallinen Juhannus! 

teidän,
TM

Terveisiä Kohtuuttomuudesta

Tein pidennetyn viikonlopun matkan Kohtuuttomuuteen. Matkamuistoja sain 100 g päivässä, kolmen päivän reissussa. Yhteensä siis 300 g matkamuistot. Hurjempiakin reissuja olen tehnyt. Aikaisemmassa elämässä. Sokerin huuruisia. En silti ole ylpeä matkastani.

Mutta niin kuin matkoilta usein, melkein parasta on kotiin paluu. Tältä matkalta kotiuduin tosi huonovointisena, joten on helpotus olla kotona!

Tänään on ihanaa olla kotona. Takana on aamulla juostu tunnin lenkki (olipa jalat tukossa!) ja iltaan vielä väkisin tungettu pilates-tunti. Aivan liian kiireellä oven välistä tunnille luikahtaneena, sain kuitenkin lähteä kotia kohti täysin rentoutuneena ja hyvin töitä tehneenä. Ihan mahtavuutta!

No joku voi tietysti sanoa, että olen palannut Kohtuuttomuuteen. Nyt vain eri rakkaan kanssa. Sokerin hylkääminen aiheutti välittömän laastarisuhteen Liikunnan kanssa. Mutta mitä siitä! Liikunnan kanssa voin hyvin. Sokerin kanssa kuvottaa koko ajan tai ainakin heti jälkeenpäin. Arvaa kumpaa oikeasti rakastan?

t TM endorfiineissään

ps. ARVATKAA MITÄ!? Läheisellä on ollut salaisuus melkein vuoden ajan ja tänään hän sitten sen minulle paljasti, kun ei enää ilmeisesti jaksanut pidätellä! Salaisuuteen pääsette kurkkaamaan tekin täältä!

Sisarrakkaus

Olen siinä mielessä onnellinen ihminen, että minulla on sisko. Siskon kanssa näytämme toisiltamme, luemme toistemme ajatuksia. Välillä ei tarvitse sanoa mitään, pelkkä katse riittä ja nauramme kippurassa, kun niin tarkkaan tiedämme, mitä toinen tarkoittaa. Ja parhaimmillamme täydennämme toistemme lauseet:

Eräänä päivänä keittiössä Sisko yllättää minut syömästä seisaaltaan (mikä ehdottomasti on kiellettyä! alkeellisimmatkin henkisen hyvinvoinnin ja elämänhallinnan oppaat sen jo tietää). Puolustelen tekoani aloittamalla lauseen:

"Seisaallaan syömisessä on se hyvä puoli, että..."

"...sitä ei lasketa!" lopettaa Sisko lauseeni ja nyökkää vakavana.

Great minds think alike <3

Itsehillintä ohoi!

Työmatka oli erittäin onnistunut liikunnan puolesta (muutenkin ihan ok). Yleensä reissuissa en saa liikuttua, mutta nyt otin sen tavoitteekseni jo pakkausvaiheessa ja sain huomata, miten vähän panostusta itse asiassa tarvittiin liikkumiseen reissussa. Mahtavuutta. Kolmeen reissupäivään mahtui vesijuoksua, uintia ja juoksua ulkona.

Kotiuduin sairastavan räkäisen perheeni luo, joka välittömästi vei huomioni ja energiani, kun astuin ovesta sisään. En mitenkään väheksy mieheni panosta poissa ollessani (päinvastoin! pärjäävät ihan hyvin ilman minua), mutta onhan se nyt ihan eri asia kun äiti tulee flunssaisen lapsen luo... Huoh! Kaikenikäiset jaksavat sairaudesta huolimatta vinkua, jos äiti on paikalla.

Kun siihen vielä lisätään se aika kuukaudesta, että paino nousee väkisinkin sen puolisen kiloa, niin yhtälö on valmis. Eteneminen on tahmeaa ja suunta hukassa. Aikaisemmin nurkan takana kuikuilleet kiusaukset kävelevät yhtäkkiä röyhkeästi nenän alle ja tekevät härskit ehdotuksensa keskellä päivää!

En ymmärrä, miten saisin muuten rationaalisen minäni ymmärtämään, että näinä heikkoina hetkinäni, kun tunnen kieltäväni itseltäni sellaista mitä muka tarvitsen, teenkin itselleni palveluksen. Miten se muka on niin vaikea ymmärtää, että se mitä oikeasti tarvitsen voidakseni hyvin on terveellinen ruoka eikä esimerkiksi rasva ja sokeri! Tässä hetkessä tajuan asian todella hyvin. Illalla kaappeja kaivellessani taas en.

Täytynee taas palauttaa mieleen sisareni opetus! Kun tekee mieli sokeria, mieti, tarvitsetko vai haluatko sitä!? Ihminen voi tarvita esimerkiksi elimen siirron, ei sokeria!!!!

Pysykää lujina!

tTM

Are you happy?

Oli oikeastaan aika tyrmistyttävän surullista huomata asiaa tarkemmin tarkasteltuani, että olen antanut itseni lipsua loppujen lopuksi monessa asiassa kohti entistä. Se etten ole edennyt projektissani johtuu loppujen lopuksi vain ja ainoastaan siitä, että olen jossain määrin hylännyt oppimani ja unohtanut itseni.

Ja sen, että hetkenhän jo rakastin itseäni. Nyt jossain määrin olin valmis aloittamaan itseni pahoinpitelemisen kaikilla niillä epäterveellisyyksillä, joista taistelin eroon. Herkuttelu oli liukumassa jälleen jokapäiväiseksi. Kato, kun huomennahan on päivä uus. Ja aina on viel se maanantai. Ja kuun vaihdekin on ihan just - kolmen viikon päästä!!!!


En havahtunut mihinkään fyysiseen vaan enemmän siihen, että vanhojen huonojen tapojen mukana olivat tulossa myös vanhat murheet. Väsytti. Ei huvittanut. Tekosyiden keksimisestä tuli taidetta. Pahinta oli, että uskoin itse tekosyyni. Olin koko ajan vähemmän minä.

Ei, en ollut onnellinen. Kyllä, on syytä muuttaa jotakin. Vieläpä tiedän hyvin, mitä muuttamalla oloni ja hyvinvointini kohenee heti.

Vaikeinta tässä on hetkessä elämisen taito. Noin yleisesti suurimman osan aikaa suunnittelen tavoitteita ja tulevaisuutta tai märehtin menneitä. Kumpaakaan niistä ei oikeasti ole olemassa. Olemassa on vain tämä hetki ja tämä hetki ratkaisee.

Useammin pitäisi pysähtyä kysymään itseltään, olenko onnellinen ja jos vastaus on ei, miettiä voinko tehdä jotain toisin. Minä tiedän, että voin. Elämällä terveellisesti, syömällä oikein ja liikkumalla olen paljon onnellisempi kuin irtokarkkien kanssa ikinä!

Toivon, että olet onnellinen tänään!

t. TM päivä kerrallaan

Juoksen, siis olen!

Itse asiassa minulta puuttuu muutama päivä vielä siitä odotetusta 12 viikosta, mutta tänään kun aurinko paistoi ja päivä oli kuin tehty ulkoiluun, en enää pystynyt pidättelemään itseäni ja kävin juoksemassa. Ihan vähän vain. Muutaman lyhyen pyrähdyksen. Voi onnea!

Olisin voinut itkeä ilosta. Ihan hyvin olisin voinut! Mutta olin niin tohkeissani, etten älynnyt edes sitä!

Juoksukunto on kyllä kadonnut kolmessa kuukaudessa, mutta sittenkään juoksu ei ollut tuskaista! Otin yhden tyttäristä kirittäjäksi (ja kantamaan minut metsästä kotiin, jos selkäni laukeaa...). Keskityin selkääni koko ajan ja olin niin tietoinen siitä, että tyttären jutustelu meni varmaan ainakin puoliksi ohi... 13-vuotias teki spurtteja ja kirmaili pitkin rantakallioita. Minä keskityin siihen, että juoksin vain pehmeällä alustalla, rauhallista tahtia, oikeassa asennossa, huolellisesti askeltaen, jne.

Juoksin viisi lyhyttä pätkää, koko lenkin kesto oli 50 minuuttia (siis suurin osa kävelyä kuitenkin!). Tuntui ihanalta. Selkä ehkä aavistuksen väsynyt... En ole siitä edes varma, koska keskityn kuuntelemaan selkää koko ajan niin, että olen siitä tietoisempi kuin pitkiin aikoihin. Lie ollut tällainen koko ajan? Aamuhan sen sitten näyttää...

Oikean jalkaterän seutu ei tunnu näin jälkeenpäin yhtään miltään. Siis sen kummemmalta kuin ennenkään. Juostessa alue (siis se tunnevajaa, liikepuutoksinen osa minua) särki loppulenkistä hieman (väsyneenä alueella saattaa olla hetkittäin kipua muutoinkin), vaikka juoksu sujui hyvin enkä ainakaan itse huomannut minkäänlaista toispuoleisuutta tai väärin askeltamista tms juoksussa. Jotain mätää askelluksessa ilmeisesti kuitenkin oli ollut, koska tunnevammaiseen isovarpaaseen ilmestyi juoksun aikana (olemattoman) pieni mustelma yläpinnalle heti nivelen yläpuolelle... Tämä harmittaa vietävästi. Eihän se kipeä (tietenkään) ole, mutta arveluttaa kuitenkin koko juokseminen (tosi) vähän.

Toisaalta mietin, että tässä on nyt sitä sokkihoitoa ja ärsytystä heikosti toimivan hermon alueelle niin, että jospa vaikka tunto palailisi tai viereiset hermot heräisivät pitämään huolta tästä holtittomasta alueesta... (siis oikeastihan se ei mikään hotiton ole, koska kukaan ei esimerkiksi kävelystäni pystyisi näkemään, että osa oikeaa jalkaani ei tunne normaalisti).

Olo tästä pienestä ärsytyksestä huolimatta on mitä mainioin. Suunnittelin varovasti, että mikäli mitään muuta oiretta ei tule, kävisin seuraavan kerran varovaisen lenkin juoksemassa perjantaina... Samanlaisen. Ei yhtään pidempää. Mikäli selkä oireilee yhtään, pidän vielä pidemmän tauon. Jos todella hankaluuksia tulee, juoksu siirtyy syksyyn tai ensi kesään.

Mutta haaveillahan saa. Eikö saakin?

tTM

Salille

Kahdeksan viikkoa täynnä. Aion mennä ensimmäistä kertaa salille. Kirjoitan tästä varmuuden vuoksi etukäteen, jos en selviä takaisin kertomaan.

No ei sentään. En ajatellut mennä maasta vetoja kokeilemaan vaan ihan kuntopyörällä ajamaan ja muutenkin salitunnelmaa haistelemaan. Ehkä käyn Kinesis-salissa pyörähtämässä ja peilailemassa venyttelyalueella :)

Salilla nähdään!

tTM

Terveellinen ruokailu - mitä se on?

Olen näennäisesti sopeutunut hyvin selkä/jalkavammaani. Todellisuudessa en ole yhtään. Suunnilleen joka kerta, kun nousen jaloilleni, raivostuttaa jalan voimattomuus, hienoinen särky (ei varsinaisesti kipu) ja liikkumisen hitaus. En edes uskalla ajatella loppuun asti ajatusta, etten todellakaan voi juosta. En nyt. Enkä vähään aikaan.

Olen aina ollut itsenäisempi kuin Scarlett O'Hara (ja paljon vähemmän tylliä) ja tänään, kun liukastuin ulkona, tarrasin työtoveriini kiinni "pelasta minut"-asenteella... Ennen olisin liukastellut ilolla eteenpäin, moisesta mitään piittaamatta. Kyllä huomaa, millaisessa hälytystilassa henkisesti olen koko ajan. It is happening again...

Vaikea listata, mikä tässä nyt oikeastaan surullisinta on, mutta aika ykkösiä vetelee myös tämän hetkinen ruokailuni. Tänään olin jo ihan normaalisti työpaikallani, joten tuli syötyä myös oikea salaattilounas (hyvä minä, yksi piste). Kotiin on kannettu niin salaattiaineksia, vihanneksia kuin hedelmiäkin (tästä ei saa vielä pistettä). Mutta se mitä syön, onkin sitten se surullisempi asia... Olen löysäillyt ihan kautta linjan. Määrällisesti kamalan suuria määriä ei ole mennyt mitään, enkä usko, että kalorimäärätkään ovat varsinaisesti tähtitieteellisiä, mutta sisältö, oi sisältö, se mättää pahemman kerran.

Kasvikset loistavat poissaolollaan. Hedelmät tummuvat kulhoonsa. Herkut ovat hiipineet ruokavalioon käyttäen tekosyynä ystävänpäivää, lapsen megakuumetta ja pitkästymistä. Mitä tehtäis? Syödäänkö vähän jäätelöä? Voi taivas! Ja tänään suklaata.

Minusta on tullut nykyään niin kamala valittaja, että en itsekään jaksa lukea tekstejäni, mutta lupaan tästä vielä ryhdistäytyä. Ei huomenna eikä maanantaina vaan tänään. Just nyt.

Eikun rantaan tallentamaan filmille (muistikortille) päivän viimeiset auringon säteet ja katsomaan, mitä kamera tykkää tästä rapsakasta pakkasesta. Minä ja koira vedetään nyt rotsit niskaan ja lähtee hiipimään kohti merta. Kuullaan!

Onneksi tämä terveellisempi elämä alkoi juuri nyt :)

t. TM, joka juuri otti itseään niskasta kiinni

mieliala

Töissä tuli yllätten lunta tupaan. Esimiestason henkilömuutosten vuoksi jouduin yllättäen käyttämään kiireistä työaikaani ihan perustehtävien perustelemiseen. Hoh-hoijaa. Turhaa palaveeraamista ja läpäläätä. Kyllä monille palavereille tilausta on ja toki vedän tilaisuuden, jossa kerron, mitä me tehdään ja miksi, mutta olisin kyllä voinut arvostaa myös luottamista ja tilanteen tarkastelua tulosten kautta... No, menee nyt turhaksi vinkumiseksi.

Mutta se mitä tästä kaikesta seurasi. Tilanne alkoi jo eilen. Menin eilen kotiin ja vedin juoksukamat päälleni samantien. Koira remmiin ja sitten mentiin. Juoksin tunnin reipasta tahtia. Vuoroin olin sitä mieltä, että liioittelen ja tämä on reaktiota siihen, että kaipaan entistä esimiestä, jonka kanssa vuosikausia teimme saumatonta yhteistyötä. Välillä olin raivoa täynnä ja välillä kyynelten partaalla (minä, väärin ymmärretty nero :)).

Tunti meni juostessa kevyesti, kun polttoaineena oli raivo. Maltoin jäädytellä. Kotona vielä venyttelin. Söin järkevästi. Tänä aamuna (yön asian päälle nukuttuani) selvittelin asiaa töissä ja päästiin selkeästi eteenpäin jo. Söin lounaaksi salaatin.

MUTTA se mikä tässä nyt on huomion arvoista (ei se että olen oman alani väärin ymmärretty nero :) vaan) on se, että tämä on minun nykyisen minäni reaktio. Tiedättekö mikä olisi ollut vanhan minän reaktio? No, ihan varmaan olisi haettu herkkuja ja syöty suoraan jäätelötonkasta lohtua kaksin käsin ja tänäänkin olisin ollut niin hiilaripöhnässä, että olisin varmaan syönyt valkosipuli-yrttipatonkia ja ties mitä lounaaksi. Huomenna vähitellen olisin varmaan havahtunut korjaamaan syntyneitä vahinkoja!

En sano, että olisin herkuttelun, palkitsemisen jne kierteestä mitenkään vapaa. En ole. Mutta sanon kyllä, että vuosi sitten tämä närkästyminen olisi johtanut toisenlaiseen ratkaisuun kuin se johti tällä nimenomaisella kerralla. Seuraavasta kerrasta en uskalla luvata mitään.

Ja kuinka hyvä olo juoksemisesta tuli! Kuinka hienoa oli huomata juoksevansa suht kevyesti tunnin verran. Tuntea itsensä (lyhyenlännäksi ja pulskaksi mutta) sankariksi (yhtäkaikki). :) Jos tässä lajissa kertyisi pisteitä niin tämä olisi minulle: PISTE!

Pieniä onnistumisia, pieniä onnistumisia!

teidän TM

ps AI NIIN! Outin blogissa on yrttijuomilta tuoksuva arvonta! Käykääpä kurkkaamassa ja osallistumassa!

Kaksi asiaa tälle päivälle

Piti palata mielenkiintoisten asioiden kanssa... No, mä kerron kuitenkin vielä tähän väliin kaksi asiaa, jotka olen tänään todennut!

Työkaverin kanssa yritimme selvittää ikuista omena-päärynä-dilemmaa ja tajusin tänään, että en ole kumpikaan. Ongelma ei keskity minulla ei mahaan eikä persuksiin. En ole omena enkä päärynä vaan läski. Tulipahan selvyys tähänkin asiaan!

Toinen tämän päivän hox-asioista on se, että on ihan turha jäädä keskustelemaan itsensä kanssa, että lähteekö lenkille vai ei (suora lainaus uusimmasta Kunto Plus-lehdestä) vaan ilman tätä pohdintaa, kamat päälle ja ulos! Johan alkaa tapahtua!

Tähän liittyy tämän päivän lenkkini. Juoksin eilen juoksumatolla ja tahmeaa oli. Ärsytti suunnattomasti. Tuntui, että ilma ei vaihdu salilla, sattui milloin selkään, milloin polveen (ja ei mihinkään oikeasti). Oli vaan NIIN IKÄVÄ ulkona juoksemista.

Tänään sitten tempaisin vaatetta riittävästi päälle (ja itseasiassa vähempikin olisi riittänyt ainakin ylävartalolle), koira remmiin ja pihalle! Juoksin 40 min kevyesti ja olisin voinut hihkua! Pakkasta oli kai suunnilleen -8 astetta. Hyvin tarkeni. Vaihteleva alusta oli taivaallinen. Tiet on hyvin aurattu ja vaikka ne ovat hiekottamattomia niin lumisina eivät kuitenkaan liukkaita.

Ah ihanuutta! Kyllä ulkona juokseminen vain on minulle sopivampaa kuin sisällä. Ja hei, kevättä kohtihan tässä mennään. Juoksusäät vaan paranee!

Hyviä lenkkejä!

tTM

Kaikki muu venyi paitsi viikko

Viikko oli tavallisen mittainen (tai jopa lyhempi) kaikesta venyttelystä huolimatta. Päivittämään ei ehtinyt, vaikka piti enemmän. Monenmoisesta puuhastelusta huolimatta viikko ei suinkaan harakoille mennyt. Paljon saatiin aikaan niin työ- kuin kotirintamallakin. Joulukin on aika pitkälti valmisteltu. Eilen pitkälle yöhön leivoin joululeipiä ja tänään valmisteltu marinaadiin muita joulupöydän herkkuja (no täytyy myöntää että tänään olen ollut oikeastaan pelkästään Miehen assarina keittiössä).

En venytellyt viime viikon aikana niin paljon kuin olin toivonut. Enemmän kuitenkin kuin noin yleensä. Voitto jo sekin. Venyttelyä tuli lisäksi aktiivisesti ajateltua, joten tehty on enemmän kuin aikoihin. Tuli keskityttyä eri lihasryhmiin ja erilaisiin venytyksiin, jos ei aina toteutuksen tasolle niin ajatuksissa ainakin :).

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Joulu on jo ihan lähellä. Minua ei syömiset pelota. Tiedän kyllä, että jotain herkkujakin tulee syötyä ja välillä varmasti kohtuuskin on kyseenalainen, mutta tästä selvitään. Korjausliikkeet ovat hyvin tiedossa ja parin päivän harharetket eivät tee kokonaisuuden kannalta yhtään mitään!

Lisäksi uskon, että tulen pysymään ainakin hetkittäin kohtuudessakin! Tämä joulu on joka tapauksessa aivan erilainen kuin edeltäjänsä. Tänä vuonna minä tiedän, että herkut ei hevin tästä maailmasta lopu. Ei niitä kannata ahnehtia! Itsellä on vain niin paljon parempi olo, kun ei hanki ähkyä.

Joulun aikaan on lisäksi loistava mahdollisuus levätä, nukkua pois univelkaa ja liikkua, kun ei työ ja muut arjen velvoitteet ole häiritsemässä :) Ilolla kohti jouluviikkoa!

t. TM (joka on viestinyt selkeästi Korvatunturin suuntaan, millaisia kirjoja joululomalla haluaisi lueskella)

Kasvikset

Minä todellakin rakastan kasviksia (juu ja irtokarkkeja ja suklaajäätelöä myös, mutta tänään ajattelin kuitenkin keskittyä noihin kasviksiin)!

Olen kasvanut kasvissyöjien keskellä (hei paljon kivempaa kuin ihmissyöjien keskellä :) - oon tosi väsynyt, joten huumorini on vielä normaaliakin huonompaa, yrittäkää kestää, pääsen ihan kohta asiaan), mutta itse olen sekasyöjä, vaikkakin punaista lihaa syön harvoin. Kasvissyöjien keskellä luulisi minulla olevan määrättömästi kasvisreseptejaä... No ei oo. Ja luovuuteni keittiössä on harmittavan heikkoa, ottaen huomioon, että esimerkiksi monissa harrastuksissa ja työelämässäkin luovuutta löytyy välillä liian kanssa.

Marraskuu on juuri oikea aika haikailla kesää ja tuoreita suomalaisia vihanneksia :)



Tämän projektin aikana kasvikset ovat nousseet arvoon arvaamattomaan ja nyt muutama lempiruokani kasvisten jännittävästä maailmasta:

Aurinkokeitto (tarkoittaa kasviskeittoa, joka saa värinsä porkkanasta - muu osa keitosta riippuu siitä, mitä vihanneksia kaapista löytyy, mutta yleensä ainakin perunaa/bataattia ja sipulia, mausteita, mahdollisesti kasvisliemikuutio, sauvasurvimella soseeksi), myös lasten suosikki ja parasta ovat kommentit "sun aurinkokeitto on tänään parempaa kuin viimeksi", "hei tää aurinkokeitto maistuu samalle kuin sillo kesällä" ja muut käsittämättömät kommentit! :) Itse syön aurinkokeiton raejuuston kanssa. Nams!

Syyspata (jonka alkuperäinen ohje jossain täällä vaikka en sitä nyt selaamisesta huolimatta löytänyt ja jota olen sitten muotoillut itselleni sopivaksi) tehdään aamulla uuniin odottamaan iltapäivällä ulkoilemasta (lenkiltä tai pulkkamäestä) palaavia: tuoreita punajuuria, perunaa, porkkanaa, sipulia ja valkosipulia pyöräytetään valurautapannulla öljytilkassa, josta ne kumotaan rautapataan, perään tilkka vettä, suolaa, hunajaa, pippuria - uuniin ja lopputulos taivaallista! Hei, tähänhän voi laittaa raejuustoa kumppaniksi tähänkin. :)

Arkisesti metsästän kasvikseni usein pakastealtaasta. Pannulle pisara rasvaa, jossa kuulotan sipulin ja valkosipulin sekaan esimerkiksi Puutarhurin sekoitus-kasvispussi, mausteita (esimerkiksi inkivääriin olen kovasti mieltynyt, kanan kanssa ihan lyömätön mauste, mutta käy myös kasvisten kaveriksi, sitäpaitsi sehän hoitaa flunssankin!) ja ripaus suolaa. Nyt voisi vaikka kananrintaleikkeen lisätä tämän seuraksi.

Ja nuhanenille tiedoksi, että flunssahan paranee juomalla teetä, johon laitetaan hunajaa ja raastetaan hippusen tuoretta inkivääriä.

Ja tavoitteenahan on siis se, että pöydässä on muutakin värikästä kuin:



Marraskuuta vaan kaikille! Tässä kuussa tehdään tuloksia ja Voidaan hyvin!

päätti TM

Salaatti

Minulla onnistuneen painonpudotuksen/elämäntapamuutoksen ydin ihan oikeasti on Salaatti. Mitä salaatin takaa sitten löytyy niin ainakin se "Ei kiitos!" ja Valinta ja Päätös, mutta yksinkertaistettuna vastaus on Salaatti.

Minusta on tullut tämän Uuden Elämän myötä salaatin suurkuluttaja. Osaan kertoa kaikki paikalliset ravintolat, kaupat ja monet ohikulkupaikatkin, että mistä saa ja millaista salaattia. Työpäivinä syön aina lounaaksi salaatin. En edes muista, milloin olisin syönyt jonkin muunlaisen lounaan. Varsinkin liikunnallisina päivinä syön kyllä ihan hyvin (määrällisesti), mutta pyrin syömään hyvin (laadullisesti). Mutta siis Lounas on Salaatti.

Olen ruuan ystävä - hah! Kaikki vartaloni nähneet olisivat tienneet tämän kertomattakin! Mutta tässä salaatti tulee kuvioihin ja pelastaa! Kunnon salaatilla voi huoletta täyttää vatsansa. Olo kuitenkin on keveä ja jaksaminen hyvää. Tukkoisen ruuan jälkeen olo on tukkoinen.

Että mitäkö salaattia sitten saisi olla? Minä en ole siitä niin hirveän tarkka (ENPÄ!), mutta noin yleensä salaatti sisältää jotain vihreää, sipulia ja tomaattia (muita kasviksia saa olla vaihtelevasti) ja sitten oikeestaan mitä vaan proteiiniä eli juustoista mozzarella, lihoista kanaa tai kalaa. Mutta jos ruuasssa on pastaa niin sitten se ei mielestäni enää ole salaatti vaan pastaruoka, jossa on vihreetä :) Joskus tietysti jos on energian tarvis voi toki syödä pastaruuan, jossa on vihreetä, mutta Tavaksi sellainen ei voi tulla (minulla - mulla kun on tuo vehnä-sokeri-oireyhtymä - ihan oma diagnoosi!).

Häpeäkseni täytyy myöntää, että harrastan myös kauppojen VALMIIKSI PILKOTTUJA SALAATTEJA siis niitä rasioita ja pussukoita, jossa on salatin lehdet valmiiksi eroteltuna ja pilkottuna, että jos olette ihmetelleet, että millaisia uusavuttomia tolloja varten ne on niin kyllä! Täällä on yksi. Kiire päivänä roiskaisen valmiiksi pilkotun salaatin lautaselle ja siihen muutama tomaatti (jos viitsin niin silppuan sipulia) ja sitten proteiinit päälle. Voila!

Juu, ei ole meikäläistä mihinkään kokkiohjelmiin kyselty.

Taas hienoa tekstiä Kukka Laakson blogissa! Ainoa oikeasti toimiva dietti:
Ei kiitos!

Ilolla uuteen viikkoon! Ei muistella menneitä, kun porskutetaan eteenpäin! Vuoden vaihteeseen enää muutama hassu viikko. Silloin vuosi Uutta Elämää takana ja ensimmäisen tilinpäätöksen aika...

(Painon)vartija

Näin kuukauden huonoimpaan aikaan rakkauteni sokeriin on ylikorostunutta. Kuin sellaista alkuaikojen hillitöntä huumaa, kun ei osaa muuta ajatella kuin Rakastaan. Himoitsen sokeria. Irtokarkkia. Suklaajääteöä. Olemme sisaren kanssa miettinyt keinoja ongelman hallitsemiseksi.

Perheessämme asuu murrosikäinen Terrieripoika. Terrieripojan on hirvittävän vaikeaa välillä tajuta, että koiruuden tahto on ihmisen taskussa. Että ihan itse ei voi päättää, mitä tehdään. Että viime kädessä ihminen sen kuitenkin päättää! Terrieripojalla on hienot hampaat, valtavat puruvoimat ja taito käyttää näitä edukseen. Tästä seuraa se, että välillä otetaan lukua ihmisväen kanssa ihan tosissaan. Silloin Terrieripojan kannalta ihan yllättäen saattaa käydä niin, että juuri kun on saamassa tahtonsa läpi, joutuukin painiin ihmisväen kanssa. Hienot hampaat otetaankin ihmisväen haltuun ja päädytään makaamaan lattialle kyljelleen ihmisväen toimesta ja tässä sitten ollaan siihen asti, kun ollaan rauhotuttu (siis Terrieripoika rauhoittuu, ihmisväki on rauhallista, koska ne tietää, että ne voittaa ennemmin tai myöhemmin kuitenkin). Terrieripoika saattaa vastustella kovastikin, mutta antaa lopulta periksi ja tilanteen rauhoituttua seuraa haltioissaan tätä kurinpitäjää! Wow mikä laumanjohtaja :) On rauhallinen ja selvästi kiitollinen, että kyseinen asia tuli selväksi kaikille (että turkin huolto on tälläkin kertaa välttämätöntä ja että hihassa roikkumenen ei tänäänkään ole hyvä peli, tms.).

Kun näen tämän menetelmän tuottavan tulosta, Terrieripojan kasvamisessa reippaaksi hienoksi, oikein käyttäytyväksi yksilöksi, niin aloimme sisaren kanssa miettimään, miten tätä voisi hyödyntää tässä laihdutusprojektissa. Miksi ei?!

Siis meillä on tapa, jota voidaan pitää sopimattomana (tämä liittyy nyt ruokailuun) ja emme aina itse ymmärrä toimivamme väärin. Tarvittaisiin siis jonkinlaista väliin tuloa! Tarvitaan siis jonkinlainen (painon)vartija!

Eli esimerkiksi Siwan vartioiden toimenkuvan laajentamista seuraavaan tapaan: kun olen menossa jäätelöaltaalle ja kurotan käteni kohti Aino suklaajäätelö-laatikkoa, hyllyjen välistä paikalle saapuu vartija, joka nappaa niskastani kiinni ja kallistaa minut kyljelleen Siwan lattialle ja pitää paikallaan, kunnes olen rauhallinen ja ymmärrän, että altaalle ei ole mitään asiaa! Minkäänlainen rimpuilu tai kiljuminen ei auta ja lähellä ovat perheenjäsenetkin katselevat vain seinille eivätkä auta, vaikka kuinka yritän viestiä silmilläni. Kyllä muuten vähenis jäätelöaltaalla roikkuminen aika nopeasti.

Mikäli sitten onnistuisin pääsemään kassalle sen jäätelön kanssa (kun vartija olisi kouluttamassa jotakuta muuta asiakasta) niin kassa nyökyttelisi ja hymyilisi tomaattien kohdalla ja jäätelön kohdalla hän puhaltaisi pilliin, jolloin (painon)vartija ilmestyisi paikalle ja edellä mainittu koulutushetki toistuisi.



Saattaisi vähentyä herkkujen ostaminen radikaalisti kyllä! Ja Makuunissa kassaneiti kumartuisi eteenpäin ja sanoisi vähän ääntään madaltaen, että "Elokuvan voin sulle vuokrata, mutta vaan toisen, ettei sulla mee koko ilta sohvalla! Mutta karkit sä joudut jättämään tähän. Me ei voida enää myydä sinulle."

Näitä palveluita odotellessa täytyy kuitenkin löytää se oma selkäranka ja kontrolloida ihan itse omaa toimintaansa :) (ja ehkä katsoa siwan vartijaa ihan uusin silmin :)). Tsemppiä meille kaikille tällä tiellä! Mukavaa aurinkoista viikonloppua kaikille! Tehkää hyviä valintoja!

kuva alunperin täältä

Hakee hakee, soisi löytävänsä

Maha on niin täysi, että blääh! Onneksi sentään kyse kasviksista ja kanasta! Voisi niitäkin maltilla syödä, mutta onneksi ei sentään vehnäpullaa! Kuukauden haastavin hetki käsillä ja nyt on mentävä kieli keskellä suuta! Tai mieluiten suu kiinni, ettei tule pistettyä sinne määrättömästi ja harkitsemattomasti - öö mitään!

Kauppareissusta toin naposteltavia: pikkutomaatteja, porkkanoita ja viinirypäleitä... Ainakin mä yritän :)



Onneksi liikunta auttaa tähän tympeään oloon.

Jokaisen lenkin verran olen pois jääkaapilta/keksikaapilta/makuunin karkkilaareilta.

Vaikka mieli keskittyy keksimään tekosyitä, jotka sallisivat herkuttelun, niin liikunnan riemu ei kärsi siitäkään yhtään! Liikunta on ihan yhtä kivaa kuin muulloinkin. Huomenna vuorossa reipas metsälenkki juosten heti aamusta! Mahtavuutta! Metsässä juokseminen on mielekästä, koska siinä juoksun lisäksi haastetaan tasapaino ja kaikki kehon lihakset, kun liukastelee kallioilla ja kompastelee juurien yli. Siis enhän minä koko ajan kompastele siellä! Omasta mielestäni olen varsin näppärä metsäjuoksija :)

Suosittelen lämpimästi. Oikeastaan koko ajan tasaisella juosseena metsä haastaa ihan uudella tavalla ja siellä epätasaisessa maastossa lenkki on luonnostaan yhtä intervallia! Oi liikunnan riemu <3

Tasapainoa etsin edelleen keinoja kaihtamatta. Liikunnan iloa. Kohtuutta liikuntaan. Jälkikäteen korjaten: siis KOHTUUTTA RUOKAILUUN! :d Samaa toivon Sinulle!