Sivut

maanantai 31. tammikuuta 2011

Mahtava magnesium

Tekstejä tulee tänne virtuaalimaailmaan hitaalaisesti, kun realimaailmassa olen joutunut tuottamaan niitä valtavasti. Liittyen moneenkin asiaan... Töitä on nyt paljon - mutta se on ihanaa!

Mutta kaiken kirjoitteluni välissä olen juoksennellut (vähän), käynyt Total Combatissa, juossut ja zumbaillut. Kaikesta tästä "rehkimisestä" (alkuunkaan en ole ollut niin ahkera kuin olisin halunnut olla!) johtuen erilaisia lihaskireyksiä on ollut riittävästi ja näitä olen hoitanut mikrotetulla kaurapussilla, kylmävoiteella ja venyttelyllä.

Yksi lihashuollollinen asia, joka minulla poikkeuksetta näissä tilanteissa auttaa ja jonka poikkeuksetta aina unohdan on, magnesium. Magnesium rentouttaa lihaksia ja estää kramppeja ja lihaskipuja. Näin lupaa ainakin apteekin sivut, mutta kun yritin (nopeasti) löytää jotain puolueetonta lähdettä (joka ei esimerkiksi myy kyseistä tuotetta) teille asiasta niin enimmäkseen törmää keskustelusivustoihin - joissa se ajankohtaisin ja varmin tieto liikkuu... - tai magnesiumia myyvien tahojen selvityksiin siitä kuinka ylivoimaisesta tuotteesta on kyse.

Mutta koska en ole itsekään yhtään sen luotettavampi taho, niin tyydyn kertomaan asiasta vain ja ainoastaan omana kokemuksenani. Mitäpä minä mistään tiedän. Siis! Eilen tuntikausien siivoamisen jäykistämänä venyttelin ja luonnollisesti myös valittelin asiasta Miehelle saadakseni osakseni myötätuntoa. Mies katsoi urheiluruutua (tai jotain vastaavaa), joten hän kehoitti minua ottamaan magnesiumia. Minulla ei ole liikasaannista pelkoa, kun tahtini on noin viisi tablettia vuodessa, joten ryntäsin heti lääkekaapille etsimään nopeaa helpotusta vaivaani...

Ja todellakin aamulla kaikki kivistys oli poissa. Kas ihme!

No jaa, mutta olen tehnyt tämän kokeen todella sen viisi kertaa vuoden aikana ja joka kerta tämä ihme aine on minua auttanut. Muusta en tiedä. Ja näitä faktalähteitä lisää käyttääkseni wikipedia lupaa, että magnesium auttaa kaikkeen tinnituksesta masennukseen. Että ei yhtään hullummin.

Tänään on aika juosta. Jalat kun on vetreät taas :)

torstai 27. tammikuuta 2011

Kuinka paljon aivotyö kuluttaa?

Sattuneesta syystä - eli pitäis tehdä yksi iso päätös - olen tehnyt kovasti aivotyötä viime aikoina. Päätös on suuri. Minulla on liian vähän tietoa tehdäkseni päätöstä vielä. Saan tietoa lisää aivan kohta puoliin. Viikon sisään. Mutta silti käytän 99% valveillaoloajastani tämän asian vatvomiseen - päässäni ja myös ääneen, jos joku läheinen sattuu olemaan sillä etäisyydellä, että voidaan olettaa hänen kuulevan minun puhuvan (vaikka lukisikin oikeasti viereisessä huoneessa Tekniikan Maailmaa tai olisi puhelimen toisessa päässä laskenut puhelimen pöydälle ja leipoisi mustikkapiirakkaa).

Pelkään, että aivoni on nyt pakotettu liian aikaisin (= kapasiteettiaan enemmän) hengelliseen työhön (pakottaja olen minä itse):


Sen vuoksi myös blogissa on ollut hiljaista. Kun tämä vaan miettii ja pohtii. Aivotyö ainakin väsyttää, mutta kuluttaakohan se samassa suhteessa ollenkaan :) Toivottavasti. Olen ollut niin uupunut, että nukuin jopa täysin tapojeni vastaisesti tässä päivänä muutamana 1,5 tunnin päikkärit... aiKkauhee!

Liikunta kuitenkin etenee entiseen malliin. Hamstring on ollut yllättävänkin hiljaa intensiivi kuuma-kylmä-venyttely-hoidon myötä. Viimeksi (ihan unelma hyvin sujuneen yli tunnin) lenkin jälkeen jalkaani ilmestyi kehräsluun alapuolelle ihan jalan sivun alareunaan puolikkaan herneen kokoinen patti, joka oli turkasen kipeä... Jonkinlainen pieni lihasperäinen rasitus/repeämä/juttu arvelin itse... Itse ärsyttävyys.

En ole juossut sen jälkeen. Total Combatin kesti hyvin ja muut jumpat myös. Nyt patti painunut pois ja aristuskin taakse jäänyttä elämää, joten tänään Total Combat, mutta loppuviikosta pieni maltillinen lenkkikin. Urheilija ei tervettä päivää nää :)

Silti ilon kautta mennään!
t TM

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Lihava normaalipainoinen

Vaikka yrittäisin kuinka muuta väittää, suurin syy laihdutus/elämänmuutospäätökseeni oli ulkonäköön liittyvät syyt. Oli minulla ihan terveyteenkin liittyviä motiiveja ja toki myös se, että kaipasin entistä liikunnallista elämäntapaani (josta nykyään nautin valtavasti), mutta ollakseni rehellinen on minun myönnettävä, että inhosin peilikuvaani. Se ei millään muotoa vastannut minäkuvaani ja koin ihan aitoa ahdistusta peilin äärellä.

Nyt kun alan mittareiden mukaan olla normaalipainoinen, ei tilanne ole radikaalisti muuttunut. Toki peilikuvasta on tullut miellyttävämpi, mutta edelleen minulla on lihavan ihmisen identiteetti.


Muutos pään sisällä on vielä hitaampi kuin sen ulkopuolella. Monet ennen puristavat tai sopivat vaatteet ovat käyneet liian suuriksi. Liikkuminen on helpompaa. On ihanaa juosta tai vaikka solmia lenkkarin nauhat, kun vartalon ympärillä ei ole höllyvää rengasta. Treenaaminen näkyy selvästi vartalossani. Mutta silti. En tunne itseäni hoikaksi. En edes normaalipainoiseksi.

Kun tuttavat, joita näen harvemmin päivittelevät painonpudostustani ja toteavat, että kylläpä sinä olet pieni ja oletpa sinä hoikistunut, ajattelen, että kuinkahan hirveän lihava minä oikein olin silloin ennen, kun nyt näytän tämän kokoisena niin kovasti hoikistuneelta...

Hämmästyn, kun vaatekaupan myyjä ehdottaa minulle s-kokoisia vaatteita ja edelleen hämmästyn, kun ne ovat sopivia. Toinen myyjä sanoi siroksi. Vaivauduin hänen puolestaan. Järkkyä. En ole siro, olen lihava. Tottakai painonpudotus näkyy minussa. En tarkoita sitä. Kehonkuvani on vain juuttunut paikalleen ja sitä ei tahdonvoimallakaan liikuteta.

Uusimmassa KuntoPlus-lehdessä oli juttu ns. haamukiloista. Jutussa oli kuvamanipuloitu naisten kuvia niin, että oikean kuvan lisäksi niissä oli sama nainen oli +5, +10 ja +15 kg painavampana. Jokainen naisista valitsi "omaksi kuvakseen" sen +5 kg kuvan... Uskon täysin.

Mutta siis tavoitteeseeni on vielä se pari kiloa matkaa, joten ei minun tarvitsekaan vielä tuntea itseäni hoikaksi. Hui, kamala. Tunnenkohan koskaan. Mutta jos pikkuhiljaa edes normaalipainoiseksi.

Onneksi on urheilu. Siinä voi tuntea onnistumista ilman peilikuvaa. Tänäänkin jaksoin juosta ulkona reilun tunnin ja tuntui siltä, että olisin jaksanut vaikka Kanadaan asti! Ihanaa! (ja eilinen kuuma-kylmä-venyttely-hoito tuotti tulosta hamstringini on ollut lähes hiljaa ja juostessahan se ei onneksi tunnu :)).

Virkeää alkavaa viikkoa!

toivottaa Takis

lauantai 22. tammikuuta 2011

diagnoosia pukkaa

Olen saanut vuoden vaihteen jälkeen ärsyttävän vaivan seurakseni. Mitkään venytykset, kylmä-kuuma-what-ever-hoidot eivät ole tuoneet lopullista helpotusta olooni. Istuinkyhmyn/luun kohdalla on kipukohta, joka sallii kyllä liikkua, mutta vaivaa esimerkiksi pitkään istuessa ja autolla ajaessa. Ärsyttävää, mutta ei kuitenkaan lopullisen invalidisoivaa. Jatkuva särky vaan alkaa pikkuhiljaa rassata (siis kipu ei tunnu liikkuessa).

Luin sitten päivänä muutamana Kunto Plus-lehteä penkilläni liikahdellen ja asentoa kivun mukaan korjaillen, kun yhtäkkiä huomasin, että lehdessä oli juttu Sakari (best-frend-of-Beckhams) Oravasta, joka oli kehittänyt ensimmäisenä maailmassa leikkaushoidon hamstring-syndroomaan. Samaisessa lehdessä kuvattiin luonnollisesti moisen harvinaisen (paitsi juoksijoilla, aitureilla, jne., jne.) vaivan oireita - ja kas! En olisi paremmin osannut vaivaani kuvata!


Ongelmani on siis juoksijoilla (tottumattomilla tai tosi paljon juoksevilla - kuulun siis ensimmäiseen ryhmään) tyypillinen. Kuntoutuminen voi kestää. Vaikeat tapaukset leikataan. Hamstring-lihakset (kuvassa vihreät, punaiset ja lilat) toimivat polven koukistajina ja lonkan ojentajina. Hamstring-syndroomassa lihasjänteen ja luun väliseen kiinnityskohtaan syntyy ärsytystila ja jänteen tulehdus, joka aiheuttaa kroonistuessaan lihasten jännittymistä ja jatkuvaa kipuilua. Kipu tuntuu istuinluun kohdalla pakaran keskellä - ja auts!

Hoitona on alueen liikkuvuuden parantamista ja lihasten vahvistamista. Liikkua saa (onneksi), mutta vähän kevyemmin hetken aikaa ainakin... Malttia siis tarvittaisiin. Tietääkö joku mistä saa?

Onko kukaan kärsinyt vastaavasta vaivasta? Mitä teitte? Orava suosittelee lonkankoukistajien ja alaselän venyttelyä ja kieltää ainakaan voimalla venyttelemästä takareittä - no helppoahan alaselkää on venyttää niin ettei takareisi veny??? No toiset käskee venyttelemään koko jalkaa ja alaselkää ja lonkankoukistajia... Kaikki tietää, mikä minun venyttelijätaustani on. Ei kummoinen. Siinä riittää parantamista.

Niin ja sitten jos vaiva ei nyt kohta poistu niin itse asiassa voisin käydä lääkärissä :) näyttämässä vaivaani ja hankkia sitten vaikka oikean diagnoosin (vaikkakin tämä se on) ja sit vaikka ne oikeat hoito-ohjeetkin. Ihana internet tekee meistä kaikista lääkäreitä :)

Joka tapauksessa ihan hamstringistä koko vaiva!

t Takis-parka, takapuoli arka

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

mieliala

Töissä tuli yllätten lunta tupaan. Esimiestason henkilömuutosten vuoksi jouduin yllättäen käyttämään kiireistä työaikaani ihan perustehtävien perustelemiseen. Hoh-hoijaa. Turhaa palaveeraamista ja läpäläätä. Kyllä monille palavereille tilausta on ja toki vedän tilaisuuden, jossa kerron, mitä me tehdään ja miksi, mutta olisin kyllä voinut arvostaa myös luottamista ja tilanteen tarkastelua tulosten kautta... No, menee nyt turhaksi vinkumiseksi.

Mutta se mitä tästä kaikesta seurasi. Tilanne alkoi jo eilen. Menin eilen kotiin ja vedin juoksukamat päälleni samantien. Koira remmiin ja sitten mentiin. Juoksin tunnin reipasta tahtia. Vuoroin olin sitä mieltä, että liioittelen ja tämä on reaktiota siihen, että kaipaan entistä esimiestä, jonka kanssa vuosikausia teimme saumatonta yhteistyötä. Välillä olin raivoa täynnä ja välillä kyynelten partaalla (minä, väärin ymmärretty nero :)).

Tunti meni juostessa kevyesti, kun polttoaineena oli raivo. Maltoin jäädytellä. Kotona vielä venyttelin. Söin järkevästi. Tänä aamuna (yön asian päälle nukuttuani) selvittelin asiaa töissä ja päästiin selkeästi eteenpäin jo. Söin lounaaksi salaatin.

MUTTA se mikä tässä nyt on huomion arvoista (ei se että olen oman alani väärin ymmärretty nero :) vaan) on se, että tämä on minun nykyisen minäni reaktio. Tiedättekö mikä olisi ollut vanhan minän reaktio? No, ihan varmaan olisi haettu herkkuja ja syöty suoraan jäätelötonkasta lohtua kaksin käsin ja tänäänkin olisin ollut niin hiilaripöhnässä, että olisin varmaan syönyt valkosipuli-yrttipatonkia ja ties mitä lounaaksi. Huomenna vähitellen olisin varmaan havahtunut korjaamaan syntyneitä vahinkoja!

En sano, että olisin herkuttelun, palkitsemisen jne kierteestä mitenkään vapaa. En ole. Mutta sanon kyllä, että vuosi sitten tämä närkästyminen olisi johtanut toisenlaiseen ratkaisuun kuin se johti tällä nimenomaisella kerralla. Seuraavasta kerrasta en uskalla luvata mitään.

Ja kuinka hyvä olo juoksemisesta tuli! Kuinka hienoa oli huomata juoksevansa suht kevyesti tunnin verran. Tuntea itsensä (lyhyenlännäksi ja pulskaksi mutta) sankariksi (yhtäkaikki). :) Jos tässä lajissa kertyisi pisteitä niin tämä olisi minulle: PISTE!

Pieniä onnistumisia, pieniä onnistumisia!

teidän TM

ps AI NIIN! Outin blogissa on yrttijuomilta tuoksuva arvonta! Käykääpä kurkkaamassa ja osallistumassa!

tiistai 18. tammikuuta 2011

päivän asu


Monissa rakastetuissa ja laajalti seuratuissa blogeissa bloggaajat esittelevät päivän asujaan. Ne ovat luonnollisesti huolellisesti mietittyjä kokonaisuuksia, joita asusteet täydentävät. Minun asuissani ei ole esittelemistä. Olen trikoopaita ja farkut tyyppiä. Töiden takia joudun pukemaan välillä kauluspaidan trikoopaidan tilalle ja kun ilmat viilenevät vaihdan edellä mainitut neuleeseen... WoW! Viimeinenkin mielenkiinto lopahtaa, kun kerron, että suosikkivärini on musta...

Mutta se päivän asu, josta haluaisin kyllä keskustella liittyy juoksemiseen. Tällä hetkellä meilläpäin sataa vettä/räntää, tuulee ja on nollakeli. Tiet ovat jäässä ja märkiä.

Kävin juoksemassa tunnin. Olen edelleen sitä mieltä, että ei ole huonoja säitä, on vain huonoja (säähän sopimattomia) varusteita. Minulle on ollut yllätys, miten vähillä vaatteilla juostessa tarkenee. Ostin viikonloppuna juoksuliivin, jota oli ihan pakko päästä käyttämään, joten kiskoin tänään teknisen paidan (tekninen kerrasto on pakkasessa hikoillessa on kyllä ehdoton), ohuttakin ohuemman kuori/juoksutakin ja näiden päälle liivin ja tarkenin enemmän kuin hyvin! Uskomatonta! Olin varma, että käsivarret jäätyisivät, mutta ei todellakaan. Hyvin tarkenee!

Minä juoksen tavallisilla lenkkareilla, vaikka olen kuullut paljon hyvää talvijuoksuun tarkoitetuista kengistä. En ole vain tullut hankkineeksi sellaisia. En ole kokenut tarvitsevani. Vaikka jalkapöydän päällä on pelkkää verkkoa ja käytän tavallisia juoksusukkia, ei jalat palele. En myöskään juostessa kärsi teiden liukkaudesta, joten en vain ole nähnyt talvisten juoksukenkien hankkimista tarpeelliseksi. Voihan hyvin olla, että olen tyytyväinen, koska en paremmasta tiedä!

Ainakin pakkassäällä juostessa laitan nilkkoja lämmittämään säärystimet. Luin vinkin Valastin Naisen juoksukirjasta. En nyt tiedä, tekeekö sen autuaammaksi juoksemisen, mutta pitääpähän nyt ne arat nilkat lämpimänä, ettei kylmän takia altistuisi vammoille. Ei niistä mitään haittaa ainakaan ole ollut.

Juoksuhattu (siirtää hikeä pois iholta ja pitää tuulta) ja hanskat (tuulenpitävä kämmenen selkämys) ovat näillä säillä ihan ehdottomat. Juoksen lämpimämmälläkin säällä usein ohut pipo päässäni, koska hiukset ovat muuten koko ajan suussa, silmillä, jne. Viileällä säällä on tärkeää, ettei kauluksesta tuule sisään, joten kaulaliina tai vastaava on välttämätön. Ja varusteissa valmiiksi kiinni olevat heijastimet ovat kaikki pelkkää plussaa näin pimeän aikaan :)

Eli kai tämän jaaritteluni ydin on se, että kun sanoin jokunen teksti sitten, että juoksuun riittää kengät niin en ollut tosissani...

Hyviä lenkkejä! Koko ajan parempia juoksusäitä kohti mennään!

tTM

maanantai 17. tammikuuta 2011

Laiskiainen


Oheisessa kuvassa olen tämän iltaisella lenkillä...

Joo, en selvinnyt juoksemaan. Se olisi pitänyt oikeastaan oivaltaa jo siinä vaiheessa, kun käytin banaanin syömistä (mutta se oli tosi täyttävä) tekosyynä sille, että en voi HETI lähteä lenkille... Joopa joo.

No, kävin sentään koiran ja kaverin kanssa kävelemässä 1t 15 min rivakan lenkin. Käveltiin liukkaalla ja vetisellä alustalla just niin reippaasti kuin siellä pääsi etenemään.

Miksi sitä ei osaa olla tyytyväinen kävelylenkkiin. Miksi tuntuu, että on laiska, kun ei juokse tai tee jotain tehokkaampaa? Ihan kuin tuo luminen kävely ei olisi riittävästi. Plääh! No, täytyypä huomenna treenata kunnolla :) Ja nautittava tänään vain raittiin ilman tuomasta mukavasta rennosta olosta. Lukea vaikka pätkä Siilin eleganssia tähän väliin (Joka naisen juoksukirjan sijaan).

Liikunnallista huomista odotellen,
TM

Näkymättömästä näkyväksi

Piti mennä ajoissa juoksemaan. Erehdyin syömään ja lähden vasta hetken päästä... Katson pimenevää (nyt jo sysipimeää iltaa) ulkona ja tuli vaan mieleeni, että noin 90 % ihmisillä näyttää olevan mustaa päällä - tänäkin talvena. Onneksi tuli edes lumi! Jalankulkijat erottuvat edes vähän tuolla liikenteessä!

Näin niin kuin autoilevana vieno toivomus: mikäli henkenne on teille kallis - käyttäkää heijastinta. Eilen vietimme miehen kanssa kahdestaan (koska lapset eivät suostuneet mukaan) shoppailupäivää paikallisessa ostoskeskuksessa... ja koska olimme kahdestaan pystyimme (helposti) jättämään väliin sellaiset liikkeet kuin BR-lelu, Glitter ja Ninja... ja saimme rauhassa tutustua urheiluliikkeiden valikoimaan!

Tuli ostettua sitten juoksuhanskat, juoksupipo ja juoksuliivi. Kaikissa heijastimet jo valmiiksi ja isolla. Hienoa! Varsinaisesti en kyllä kaduilla juokse, mutta teiden ylityksiä tulee jokunen... Ihan kiva, jos heijastimet auttavat, kun liukastelen napit korvissa liikenteen seassa. Heijastimen lisääminen hihaan tai vaatteeseen roikkumaan meinaa lähtökiireessä (??) unohtua, vaikka yritänkin sen muistaa, joten ihan hyvä, että heijastin löytyy vaatteessa valmiiksi.


Heijastimen käyttöä lämpimästi suositellen,
TM

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

AjatuksenJuoksua

Outi tuossa mietiskeli, mihin juoksutapahtumaan osallistuu ja rupesin miettimään omaa juoksuharrastustani. Omasta mielestäni en omaa kovinkaan kaksista kilpailuviettiä (koko lähipiirini purskahtaa nyt hillittömään nauruun, työkaverini kieriskelevät lattialla ja sisarukseni hakkaavat kämmenillä reisiinsä...). Mutta siis en ole ikinä esimerkiksi pyrkinyt minkään lajin pariin päästäkseni kilpailemaan. Treenaaminen on (ainakin omasta mielestäni) ollut koko ajan se tärkein juttu minulle.


Mietinkin sitten, miksi juoksuun, joka on vahvasti (ainakin minulla) yksilölaji, liittyy intoni osallistua tapahtumiin, jossa suoritusta mitataan.

En koskaan juokse kenenkään muun kanssa, jos ei lasketa viime keväistä säälittävää yritystä mieheni kanssa... Voin kertoa, että puolitoistametrisen vasta juoksemisen aloittaneen pulleron ei kannata mennä juoksemaan maratoneja juosseen Miehen kanssa yhteistä lenkkiä, ellei ole masokismiin taipuvainen... Juoksen siis yksin kuulokkeet korvilla ja olen ihan tyytyväinen.

Jos aloitetaan alusta, niin minä tykkään juoksemisesta. Tässä onkin sitten hyvä pysähtyä! Kyse on nimittäin lauseesta, jota en olisi nauramatta voinut ääneen sanoa vuosi sitten. Saati, että olisin mennyt moista kirjoittamaan! Mutta tänään voin rehellisesti sanoa, että tykkään juosta!

Lajin taloudellisuus (suuri kulutus suhteessa siihen käytettyyn aikaan) on jo yksi hyvä syy tykätä! Puhumattakaan siitä, kuinka hyvä olo juoksun jälkeen on. Tai siitä, että tämä tehokas liikunta ei ole sidottu aikaan! Voin juosta ihan milloin itse haluan ja se aikatauluuni sopii.

Lisäksi laji on edullinen! Kertahankintana hyvät kengät toki on hintavat, mutta hinta jaettuna käyttökerroilla taas on mitätön. Oikeastaan muuta et välttämättä tarvitse... Minulla on vaikeuksia kohtuuden kanssa, joten kaikenlaista juoksuun liittyvää on tullut hommattua, mutta oikeasti hyvillä kengillä olet jo lajissa kiinni. Sukat ovat tärkeät, hengittävät asusteet (varsinkin nyt talvella tekninen alusasu on melkein välttämätön, ettei hikoillessa tule kylmä), mutta siinä se melkein on. Koska olen aikaa sitten jo tunnustautunut pinnalliseksi ihmiseksi voin tunnustaa, että olen ostanut kauniita, eri säihin tarkoitettuja juoksutamineita housuja ja takkeja, mutta näillä yksinkertaisesti vain motivoin itseäni liikkumaan.

Kenkien jälkeen toinen "välttämättömyys" minulle on musiikki. Juoksen yleensä iPod korvilla (ettei vaan luonnon äänet niin kuin linnun laulu häiritse keskittymistäni :)). Mutta koiran kanssa juostessa en voi käyttää kuulokkeita, kun nuorenherran kanssa täytyy vähän (ai vähän?? joo vähän väliä!) olla välillä kontaktissa, joten olen siis huomannut, että juoksu onnistuu ilman musiikkiakin.

Sykemittari on hyvä olla olemassa, jos haluat seurata tarkemmin harjoittelualueita ja kuntosi kohenemista. Varsinkin alkuun oli erittäin palkitsevaa seurata pulssin rauhoittumista järkevälle tasolle ja mäkispurttien tehoa. Nykyisin käytän sykemittaria harvoin lenkillä. Pitäisi ottaa uudelleen käyttöön (kun jaksaisin etsiä sen rinnan ympärille tulevan osan...) ja katsoa, missä nyt mennään verrattuna vuoden takaiseen, jolloin aloitin juoksemisen.

Palataanpa alkuperäisen kysymyksen äärelle. Tykkään juosta ja viihdyn ympärilleni keräämäni materian kanssa ihan hyvin lenkillä, miksi sitten haluan yleisötapahtumiin juoksemaan?

Minulla selkeästi juoksuharrastusta ryhdittää juoksutapahtumat. Asetan tavoitteita itselleni ja niiden saavuttamisessa tapahtumat toimivat mittarina. Nytkin minulla on tälle kesälle tavoitteita joko liittyen matkaan (puolimaratoni) tai käytettävään aikaan. Lenkillä oleminen ei minulle ole ongelma. Lähtöön liittyen olen taitava keksimään tekosyitä...

Haluamatta mainostaa mitään merkkiä on pakko todeta erään urheiluvaatemerkin mainoslauseen kolahtaneen viime aikoina takaraivoon: "Just do it". Eli ei mitään jahkailuja, miettimisiä (ehtiikö, jaksaako, pystyykö?) ja tekosyitä, vaan kamat niskaan ja menoksi! Sillä niitä tuloksia syntyy, eikä jahkailemalla!

Mukavaa lenkki/liikuntasunnuntaita! Rauhaa ja rakkautta!

t TM (joka juoksee Naisten Kympin 22.5. tuntiin)

lauantai 15. tammikuuta 2011

Kohtuus...

...mitä se on?

Lumikenkäily on vienyt jo sydämeni ihan totaalisesti. Tänään oli parempi( -14) keli kuin viimeksi (-1). Lumi kantoi hienosti ja meno oli muutenkin punaposkisen hyväntuulista (paits niillä, joille oli sanottu, että tehdään ihan pieni lenkki ja sitten heille paljastui vasta lenkillä, että pari tuntiahan tässä hyvinkin menee :P). Oltiin taas isolla porukalla. Ainoa hassu ja ei niin hieno asia oli tässä pakkassäässä, että lumi oli huomattavasti äänekkäämpää tänään kuin viimeksi. Letkassa kulkiessa jouduttiin välillä leikkimään "rikkinäistä puhelinta". Ensimmäisen huutamat varoitukset tai huomiot olivat letkan toisessa päässä jo muuttaneet muotoaan :)

Vähän niin kuin eksyttiin, mutta ei kokonaan kuitenkaan. Löydettiin kahvilan kulmille ja olimme pelastetut!


Kotiin palattua tietysti muu perhe oli harrasteiltaan estynyt viemään koiraa ulos, joten vetäisin siihen päälle sitten vielä tunnin koiralenkin, tosin tämä oli löysä koiralenkki. Poikettiin lyhyesti koirapuistossakin...

Salikaveri lähetti viestin kysyen, olisko huomenna zumbaa vuorossa ja mä vastasin siihen tietysti, että joo, käyhän se. Mutta maanantaina on tulossa lepopäivä! Ihan varmasti. Mä lupaan.

TM vaihtaa vapaalle (ihan kohta)

ps. Tervetuloa uusille (ja kaikille) lukijoilleni! Kokonainen tusina :) Kiitos, että jaksatte tempoilevaa tajunnanvirtaani seurata!

perjantai 14. tammikuuta 2011

Tyhmästä päästä...

Muistatteko, kun tulin tänne virtuaalimaailmaan uhoamaan, että liikuntani on niin kovin helppoa ja mukavuusalueella tässä vaan mennään. No, moisesta suun soitosta tuli rangaistus/palkinto välittömästi.

Menin hurjalla kiireellä keskiviikko-illan zumbaan, jota suureksi riemukseni ja yllätyksekseni vetikin Kaikkien Aikojen Zumba-ohjaaja suosikkini. Ihanuutta. No siitähän seurasi sitten se, että veivasin siellä tunnilla kuin viimeistä päivää. Mutta tälle minulla sentään puolustus: koska "KAZ"-ohjaajan nykyiset tunnit osuvat harvoin minun aikatauluuni, joten nyt piti ottaa kaikki ilo irti.

Illalla huolellinen venyttely. Aamulla huomattava jäykkyys reisissä, alaselässä ja persuksissa.

Mitä silloin tekee järkevä ihminen? Pitää lepopäivän? En tiedä, kun en ole järkevä. Minä lähdin hiihtämään. Ensimmäistä kertaa tänä talvena. 5-6 km meni ja kivaa oli (tai oli siihen asti, kun seurana ollut ystävä rikkoi polvensa... mutta se on jo toinen tarina). Ja koska samalle illalle oli sovittu tapaaminen toisen ystävän kanssa (kun se edellinen lähti ensiapuun...), jolla myös on koira, vetäisin siihen päälle melkein puolentoista tunnin koiralenkin (tarkoittaa lenkkiä, jolloin koirat on irti ja itse voi edetä reippaaseen tahtiin pysähtelemättä). Olin illalla niin puhki, että hyvä kun jaksoin vääntäytyä sänkyyn...

NO mitä järkevä ihminen tekee tämän jälkeen? Käy juoksemassa VAAN 40 min tunnin sijaan. Seuraavaksi vois varmaan painella sormella nastaa tai jotain...


Voi elämä! Järki ei päätä kyllä pakota. Taaskaan. Kireyttä jaloissa totisesti havaittavissa. Ihan käsittämätöntä!

Aamuksi sovittu lumikenkäilytreffit. Saattaahan se olla, että jo sunnuntaina tulen järkiini ja pidän se lepopäivän, mutta silloin olisi kyllä hyvät mahdollisuudet mennä rauhassa salille ja vaikka total combatiin :) Voihan se olla, että lepopäivä on vasta maanantaina, jos pystyn su kävelemään tai ainakin seisomaan...

Mukavaa viikonloppua!

tTM

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Hedelmällistä


Nyt kun vaadin sitä tulosta tulevaksi, lähestyn ongelmaa hedelmien ja marjojen kautta.

Minulla on joitakin ruoka-allergioita, joita olen aikaisemmin käyttänyt tekosyynä sille, että en voi korvata mitään syömisiäni, välipaloja tai vastaavia hedelmillä. No, nyt voin. Hedelmistä seulon kaikki vähänkin sopivat ja marjoja lisäksi. Vietän suorastaan "hedelmäpäiviä" (jolloin syön kuitenkin muutakin kuin hedelmiä!). No välillä mun hedelmiin kuuluu esimerkiksi tomaatteja... mutta kuitenkin!

Tästä ryhmästä löytyy hyviä ilta/aamu/välipaloja tai niiden lisukkeita. Liian usein kiireessä tuntuu, että leipä ja kahvi ovat ihan riittäviä -paloja. Itseään on muistutettava, että vitamiinitkin tarvitaan jaksamiseen ja kuidut vatsan hyvinvointiin.

Vielä kun muistaa juoda vettä hedelmien lisäksi, niin sitten vasta hyvä olo onkin!

Tänään zumba.

t TM

ps. Unelmani olisi tilata jostain kuvalähteeni tapaisesta firmasta hedelmiä päivittäin... (laiska kun olen ja keittiötaidotonkin), mutta sitä ennen pitää voittaa lotossa.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Tahtotila

Kärsimättömyyteni on moneen kertaan läpi käyty (muutenkin tuntuu, että alan toistaa itseäni - onhan tämä tietysti jo toinen vuosi tätä projektia...). Tämän vuoden teema voisi olla vankka usko (jota pidän vankkana hokemalla sitä koko ajan) siihen, että tänä vuonna pääsen niihin tavoitteisiin, joihin en päässyt vielä viime vuonna. Olen jo niin paljon lähempänä kuin vuosi sitten ja tiedän kyllä, miten tämä tehdään. Olisiko sitten kysymys enää, että milloin?


Tärkein edellytys lienee motivaatio. Eilen tuli jo todettua, että sitä haluamista riittää! Ainakin haluan uskoa, että motivaatio on kohdallaan. Enää siis uupuu se vihon viimeinen t0teutus. Tiukka linja. Ei se nyt NIIN vaikeaa ole.

Viime vuoden aikana liikunnasta tuli paitsi rakas, mutta myös se osa-alue, jolle panostin kaikkein eniten. Syykin on selvä. Liikuntaan koukkuun jääminen on paljon helpompaa (ainakin minulle) kuin painon pudottaminen. Liikunnasta saa heti palkinnon eli hyvän olon. Laihtuminen vaan on niin jumalattoman hidasta! Jos ei alun muutamaa nestekiloa lasketa.

Oikeastaan viime vuoden yllätys oli se, kuinka kaikesta työstä huolimatta hidasta painon pudottaminen oikeasti on. Tai ainakin pysyvä painon pudotus. Nopeita saavutuksia seurasi poikkeuksetta nopea paluu edellisiin lukuihin. Koko vuoden saldo toki on reippaasti miinuksella, mutta kuitenkin. Kaikki nopeat ratkaisut kaatuivat omaan näppäryyteensä.

SILTI. Silti olen asettanut itselleni uudet tavoitteet. Ilman tavoitteita tulee tuloksia vielä vähemmän. Ei meikäläinen ainakaan vahingossa laihdu! Se on varma!



Tarvitsen tavoitteet ja deadlinet tehdäkseni asialle jotain. Vaikka valmista ei tulisikaan suunnittelemassani aikataulussa, pyrkimys siihen on olemassa ja jotain tulosta tulee aivan varmasti. Vaikka sitten urheilun saralla, jos ei kilotuloksina :)

Ennen kesää viimeiset kolmisen kiloa kuitenkin ovat poissa. Sitten katsotaan tavoitteet uudelleen. Ettäs tiedätte!

maanantai 10. tammikuuta 2011

Haluaa tämän valmiiksi!

Välillä tuntuu, että projektini on suurimmaksi osaksi haluamista. En tarkoita vähätellä kaikkia niitä asioita, jotka olen vuoden aikana saavuttanut, mutta siltikin sitä haluamista on jäljellä melkoisesti ja ihan koko ajan ei edes tiedä, mitä tässä oikein eniten haluaa. Vaikka nämä haluamiset eivät suljekaan toisiaan millään tavalla pois, olisi silti kiva olla jo maalissa ja keksiä välillä uutta haluttavaa.


Ja minä tyttö totta tosiaan tiedän, mitä haluan (muun muassa)! Minä haluan liikunnallisen toimivan bodyn. Sellaisen, joka pystyy ja jaksaa. Että voin rauhassa maanisesti innostua taas jostakin urheilulajista ilman, että kroppani sanelee rajoituksia. Tiedätte mitä tarkoitan (ei siis satunnaisia sairastumisia ja hetkellisiä loukkaantumisia).

Siis en unelmoi mahdottomista (hiihdon ammattilaiseksi päätymisestä, kelkkailun olympiakullasta tai vastaavasta) vaan ihan tavallisista liikunnallisista toiminnoista! Jos tämän päivän tilanteeseen saataisiin lisää sykekestävyyttä, lihaskuntoa, (jne. jne.) niin koko ajan paranee! Kaikki toimintakyvyn ja voiman lisääntyminen otetaan ilolla vastaan.

Myöskään mitkään liikunnan mukanaan tuomat lieveilmiöt (parantunut unenlaatu, jaksamisen lisääntyminen, vastustuskyvyn paraneminen, kiinteytyminen, painonhallinta) eivät aiheuta vastenmielisiä tunteita minussa. Kaikki käy.


Selailen blogeja ja liikuntakeskusten sivuja etsien innoitusta uusiin lajikokeiluihin ja haaveilen vielä muutamasta urheiluharrastuksesta näiden entisten lisäksi.

Toki vuoden takaiseen tässä on jo huima muutos, mutta kuitenkin koen tässä asiassa olevan vielä melkoisesti kehittymismahdollisuuksia! Mukavuusalueelta poistumisia treenin kestossa ja kovuudessa tarvitaan vielä enemmän. Viime vuoden alkupuolella oli todella rankkoja ryhmäliikuntatunteja, joilta oikeasti tulin pois pulssi ohimoissa jyskyttäen. Mutta siitä on valovuosi jo. Sellaista rääkkiä en ole joutunut sen koommin kokemaan (koska itse määrittelen treenieni keston ja rankkuuden...)

Samaan aikaan näiden liikunnallisten tavoitteiden kanssa yritän vimmatusti pitää mielessäni jäljellä olevaa noin kolmen kilon päässä häämöttävää tavoitepainoani. Se on enemmän kuin realistinen! Kyse ei todellakaan ole normaalipainon alarajoille pyrkimisestä! Ihan normaalipainossa silloin ollaan.


Järkyttävää tässä on se, että välillä tuntuu, että keskityn enemmän siihen haluamiseen kuin toteuttamiseen. Onneksi tämä vuosi on nyt ihan uusi ja tuores ja tänä vuonna tämä hanke viedään loppuun (itse asiassa jo ennen kesää!). Nyt ei enää mitään tekosyitä eikä mutkun-mutkun-selityksiä. Tämä tehdään nyt ja sen jälkeen pääsee haluamaan jotain muuta. Uutta!

Ai niin ja opettelemaan sitä painonhallintaa!

t Takis päättäväisenä

lauantai 8. tammikuuta 2011

Lumella kenkineen



lumikenkäretken valmistelu

Kootaan joukkue, jossa on jokaista aikuista kohden 12-13 vuotias nuori. Toivottavaa, että jokainen tuo oman 12-13-vuotiaansa. Tämä sen vuoksi, että jokaisella on oma yksilönsä, jolle voi karjua ohjeita tyyliin: "Heti pois sieltä jyrkänteeltä" tai "Et juokse alamäkeen" tai "Hei, se sauva osui jo kerran kaveria silmään, et huido sillä enää!"

varusteet

Lumikengät (kuvassa) valitaan kenkäilijän koon mukaan ja lumikenkäilyyn tarkoitetut sauvat (varsinkin luonnossa liikkuessa tarpeen ja ulottuvat kenkäilijää kainaloon) tekevät lajin. Pukeutua kannattaa suhteellisen kevyesti (tässä hommassa tulee hiki), mutta mukavasti. Tukevat kengät, esimerkiksi talviset vaelluskengät, ovat parhaat. Mukana kannattaa olla vettä ja nenäliinoja. Jos aikaa on reilusti, niin vaikkapa kuuma kaakao voi olla kiva (sitä tosin myytiin ulkoilualueen kahvilassakin :)).

liikkeelle lähtö ja kaksi sanaa tekniikasta

Lumikengät kiinnitetään remmeillä tiukasti omiin kenkiin kiinni. Sauvat on hyvä olla remmeillä kiinni ranteessa (jos vaikka oksaan tai vastaavaan tarttuvat kenkäilyn tiimellyksessä). Tekniikasta opin ensimmäisellä kerralla oikeastaan kaksi asiaa: jyrkkää rinnettä ylös kiivetessä penkkaan astutaan kengän (siis ei lumikengän vaan oman kengän) kärki edellä (jolloin lumikenkäosuus nousee pystyyn ja pääset upottamaan piikit lumeen) ja toiseksi alamäessä nojataan rinnettä kohti (siis periaatteessa taaksepäin). Nämä kengät ei lipsu! Niin no ehkä tekniikasta voisi vielä sanoa, että sauvoja käytetään samaan tapaan kuin sauvakävellessä.

itse retkestä

Sitten vain liikkeelle. Lumikengät heti välinevuokraamon edessä jalkaan ja penkkojen yli pellolle, metsään ja lumikenkäilyyn tarkoitetulle reiteille. Ihan loistava laji! Sopii kaikille, jotka osaavat kävellä.

Tehtiin sekä umpimetsälenkkiä (lumi on pakkasten jäljiltä niin kevyttä, että lumikengistä huolimatta uppotti perusteellisesti) että lenkkiä lumikenkäreitillä, jossa oli monien kulkijoiden tamppaama pohja ja liikkuminen hyvin helppoa. Pakkanen punasi posket ja alun "tylsää"-vinkuna vaimeni aika nopeasti nuorisonkin spurttaillessa metsässä.

rankkaa

Etukäteen sain moneen kertaan kuulla, kuinka rankasta lajista on kyse, johon kyllä totesin, että ei se mua rankempi kuitenkaan ole, eikä ollutkaan. Vajaat kaksi tuntia mentiin vaihtelevassa maastossa. Hirveesti ylimääräisiä mehuja ei lenkin jälkeen jäänyt, mutta olo oli taivaallinen. Veri virtaa hartioissa ja kyllä lihaksissa tuntuu, että liikuntaa on harrastettu.

Seuraavalla kerralla on tarkoitus vetää koko kolmen tunnin reitti ja ainakin henkilökohtainen 12-13-vuotiaani totesi heti, että lähtee mukaan ilman muuta! Kovin paljon nuorempi henkilö ei retkestä selviäisi, mutta tuon ikäinen edes jonkin verran liikunnallinen yksilö hyvinkin. Vauhti ryhmän mukaan ja jos tuntuu, että polulla edetään liian hitaasti, voi siirtyä vähäksi aikaa kävelemään polun viereen umpihankeen niin äkkiä vauhti ei olekaan yhtään hidas!

Ulkoilukeskukset vuokraavat lumikenkiä kuitenkin kaiken ikäisille - myös nuoremmille. Pitää vain valita sopivan pituinen reitti ja sopiva maasto.

eka kerta ja koukussa

Tämä oli minun eka kertani lumikengillä ja täytyy sanoa, että jäinpäs heti koukkuun. Vaikka ihan mielelläni hiihtelenkin niin tämä oli monin verroin mukavampaa! Ihan loistavaa liikkua luonnossa (erittäin hyvin merkityllä reitillä), nauttia ulkoilmasta ja tuntea oikein lajin hyvää tekevä vaikutus!

Tätä todellakin suosittelen! Helppoa ja varmasti tehokasta!

t Takis the lumikenkäilijä

perjantai 7. tammikuuta 2011

Lumi on ystävä

Nyt kun tätä lunta siis on tullut metreittäin ja koko ajan nytkin lisää tulee, on tähän vaan sopeuduttava! Itse asiassa tällä hetkellä on vähän vaikea edes kuvitella liikkuvansa ulkona niin, ettei olisi lunta! Kevät tuntuu kovin kaukaiselta näiden kinosten välissä tarpoessa.

Eipä siinä sitten mitään! Nautitaan tästä sitten. Itse asiassa lumi on ystävä! Lajeja lumelle löytyy ja kuivan maan lajeja voi jatkaa, kun hieman soveltaa.

Jatkuvasta lumisateesta johtuen latujen kunto on vaihteleva. Hiihtelijöitä riittää kyllä kaikille laduille ja he pitävät latuja omalta osaltaan auki. Latuja kuitenkin on. Meilläpäin ei kävelyteitä ole hiekoitettu, joten hiihtämään pääsee melkein kotiovelta, tuosta vaan kaupan ohi ja kohti rantaa :) No en kyllä ole siitä kertaakaan hiihtänyt, mutta se olisi mahdollista!

Tämän aamun koiralenkillä tuli vastaan yllätys: kävelytietä rannassa ei oltukaan aurattu. Siinä sitä sitten mentiin eilisen navakan tuulen tuiskuttamissa kinoksissa välillä polvia myöden lumessa (mikä tarkoittaa, että koira menee kaulaa myöden). Vähän vauhti hidastui, mutta tuli ainakin hiki! Kävelylenkeille tulee vain uutta mukavaa haastetta näiden lumien aikaan.

Luistelukenttiä on jäädytetty joka aukiolle ja rannan asukkaat (haha!) ovat kolanneet niitä meren jäälle. Pulkan jälkiä on ilmestynyt jokaiseen alamäkeen. Stigat ja potkukelkat, joita on monia talvia säilötty kellareissa, saavat nyt ulkoilla urakalla. Vuorotta.

Parasta kuitenkin on, että kävelytiet pääsääntöisesti ovat hyvin aurattuja ja juokseminen on turvattu! Eilen kävin juoksemassa tunnin ja puolet matkasta teki mieli hihkua ääneen! Reipas tuuli piti liikkeessä ja tuntui, että olisin voinut jatkaa juoksua Rovaniemelle asti. Alusta on pehmeä. Juoksu tuntuu nyt kulkevan hyvin. Mikä mieletön ero vuoden takaiseen, kun rupesin treenaamaan Naisten Kympille. Juoksin ensimmäistä kertaa yli tunnin 19.5.2010!! Silloin aikaa starttiin oli pari viikkoa... Voisin hihkua taas!

Lauantaina menen tekemään taas ihan uuden lajikokeilun lumelle! Tätä odotan kovasti ja vähän luulen, että tästä voi hyvinkin tulla laji, johon innostun, mutta siitä enemmän kokeilun jälkeen!

Mukavia ulkoiluhetkiä! Liikuttavaa viikonloppua!

t. Takis lumen lumoissa

torstai 6. tammikuuta 2011

Seinille kiipeilyä


Käytiinpäs tyttöporukalla kirjaimellisesti kiipeilemässä seinillä. Helsingin Salmisaaressa on "pohjoismaiden korkeimmat sisäkiipeilyseinät" ja sinnehän piti päästä kokeilemaan!

No jaa. Ei ollut rakkautta ensi kokeilulla tämä laji, mutta hyvä kokemus kuitenkin. Mukavat vaatteet päälle ja kiipeilykengät kuuluu palvelun hintaan (kerta käynti aikuiselta 20 euroa), ellet sitten satu omistamaan kiipeilykenkiä. Omat luonnollisesti voi tuoda. Tottumattomilla ahtaat kengät (joissa on oikeastaan miellyttävä olla vain seinällä) saivat varpaat kramppaamaan ja jouduimme hengähdystauoilla riisumaan kenkiä varpaiden elvyttämiseksi.

Salmisaaressa on siis vaikeita hienoja seiniä ja kaikki herkut alan harrastajille. Löytyy sieltä toki sopivat seinät myös aloittelijoille. Aloittelijat kiipeävät kuminauhavaijereiden varassa, jolloin ei tarvitse hallita minkäänlaisia lukkoja tai muita hienouksia, joita harrastajat käyttävät isommilla seinillä. Nämä kuminauhaturvavaijerit ovat siis kiinni seinän yläpäässä ja kelautuvat kireälle itsestään sitä mukaa, kun nouset seinää ylös. Alastullessa vaan laskeudutaan vaijerin varaan, pompitaan vauhtia seinästä ja laskeutuminen tapahtuu varsin hitaasti ja hyvin turvallisesti :) Nämä "helpot seinät" ovat ylläolevassa kuvassa oikealla.

Pyrkimys pysyä oikeassa rytmissä niin, että vartalo pysyy lähellä seinää, oli kyllä ihan odotetun rankkaa. Oikeastaan hämmästyin, miten loppujen lopuksi helppoa eteneminen helpoilla seinillä oli, mutta toisaalta taas kuinka hurjalta lattian pinnasta irrottautuminen tuntui! En ollutkaan yhtään niin hurja kuin olin itse olettanut :)

Lihakset eivät kipeytyneet (en kiivennyt varmaan tarpeeksi). Ainoastaan kämmenet ja sormet tuntuvat siltä, että jotain on tehty.

Salmisaareen mieliville vielä sellainen vinkki, että mitä aikaisemmin menet, sen enemmän on tilaa nimenomaan helpoilla seinillä. Toisaalta vuorottelu ei ole mikään ongelma, kun kovin monta kertaa ei putkeen jaksa kiivetä muutenkaan! Kysyimme mennessämme, että kuinka kauan saa yhdellä maksulla saa olla ja vastaanoton tyttö vastasi hymyillen, että nooo olkaa rauhassa... Joo, kovin moneksi tunniksi ei ainakaan aloittaja jää keskuksen vaivoiksi sen verran rankkaa hommaa on tuo :)

Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan! Ymmärrän kyllä lajin viehätyksenkin. Rankkaa, vaatii koordinaatiota ja korkealla keikkuminen itsensä ylittäen on kyllä adrenaliinia irrottavaa! Välillä alas tultua kädet vapisi niin, ettei lukon irrottamisesta meinannut tulla mitään. Mutta äkkiseltään tuntui, että sen verran hetkittäin hirvitti seinällä, että välttämättä tästä ei tule minun lajia koskaan. Mutta sen kiipeilykärpänen puraisi, että pakko sinne on uudelleen vielä mennä!

t. TM hämähäkkinaisena

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Viel yksi!


Jihuu! Eilen illalla aivan yllättäen sain kaksi omaa kahvakuulaa! Jos en olisi ollut niin rättipoikki juoksun ja lihaskuntoilun jäljiltä niin olisi todella veivannut jo illalla, mutta nyt ei pystynyt... Mutta onnellisuuttani se ei vähennä tippaakaan! Minulla on kaksi kaunista kilpakuulaa (8 ja 12 kg). Voi onnea! En tiennyt, että moiset ilonaiheet minulle oli tilattu ja eilen illalla Mies sitten kantoi ne sisälle. Että rouva on hyvä vaan. Loistavaa!

Mutta siis huomenissa tulee se (toivottavasti) mielenkiintoinen lajiesittely :) Yrittäkää kestää näitä välikoohotuksia :)

t. Onnellinen kuulanomistaja!

tiistai 4. tammikuuta 2011

Kaksi asiaa tälle päivälle

Piti palata mielenkiintoisten asioiden kanssa... No, mä kerron kuitenkin vielä tähän väliin kaksi asiaa, jotka olen tänään todennut!

Työkaverin kanssa yritimme selvittää ikuista omena-päärynä-dilemmaa ja tajusin tänään, että en ole kumpikaan. Ongelma ei keskity minulla ei mahaan eikä persuksiin. En ole omena enkä päärynä vaan läski. Tulipahan selvyys tähänkin asiaan!

Toinen tämän päivän hox-asioista on se, että on ihan turha jäädä keskustelemaan itsensä kanssa, että lähteekö lenkille vai ei (suora lainaus uusimmasta Kunto Plus-lehdestä) vaan ilman tätä pohdintaa, kamat päälle ja ulos! Johan alkaa tapahtua!

Tähän liittyy tämän päivän lenkkini. Juoksin eilen juoksumatolla ja tahmeaa oli. Ärsytti suunnattomasti. Tuntui, että ilma ei vaihdu salilla, sattui milloin selkään, milloin polveen (ja ei mihinkään oikeasti). Oli vaan NIIN IKÄVÄ ulkona juoksemista.

Tänään sitten tempaisin vaatetta riittävästi päälle (ja itseasiassa vähempikin olisi riittänyt ainakin ylävartalolle), koira remmiin ja pihalle! Juoksin 40 min kevyesti ja olisin voinut hihkua! Pakkasta oli kai suunnilleen -8 astetta. Hyvin tarkeni. Vaihteleva alusta oli taivaallinen. Tiet on hyvin aurattu ja vaikka ne ovat hiekottamattomia niin lumisina eivät kuitenkaan liukkaita.

Ah ihanuutta! Kyllä ulkona juokseminen vain on minulle sopivampaa kuin sisällä. Ja hei, kevättä kohtihan tässä mennään. Juoksusäät vaan paranee!

Hyviä lenkkejä!
tTM

maanantai 3. tammikuuta 2011

2011



Ei mitään uuden vuoden lupauksia, mutta kuitenkin ajatuksia siitä, mitä aion tehdä tänä vuonna. Viime vuosi sisälsi monenlaisia hetkiä. Paljon onnistumisia ja hyvää oloa, mutta myös oman rajallisuutensa toteamista ja myöntämistä. Vuosi sitten kuvittelin tämän projektin helpommaksi, mutta toisaalta myös paljon yksinkertaisemmaksi. En todella ymmärtänyt, mitä kaikkea piti muuttaa ja mikä kaikki muuttui ikäänkuin vahingossa siinä sivussa.

Loistava vuosi on takana ja seuraavasta toivon vielä parempaa. Sitä parempaa vuotta varten on pakko tehdä vielä yhtä ja toista (te jotka ette jaksa lukea enää yhtään listaa, joka sisältää osittain samoja kliseitä kuin muidenkin listat, jääkää hyvällä omalla tunnolla odottamaan seuraavaa postausta - haluan tämän kuitenkin talteen ennen kaikkea itselleni):
  1. Liikunnan monipuolistaminen on tavoitteistani ykkönen! Tapana kun on juuttua yksiin ja samoihin lajeihin... Mutta ei enää! Kehoa huoltavat lajit olisi viimeistään nyt pakko saada mukaan ohjelmaa ja ainakin se niin tärkeä venyttely (venyttelyä olenkin enemmän tai vähemmän sisukkaasti toteuttanut koko loppuvuoden ja vuoden vaihteen, koska alaselkä on turkasen jumissa)!
  2. Juoksutavoitteita on useita: Naisten Kymppi ja Midnight Run ovat ohjelmassa ensi kesänä ilman muuta. Molempiin liittyy perinteitä ja nehän ne velvoittavat :) Puolimaratoni kiinnostaa, mutta ennen sitä juoksuvauhdin on noustava selvästi (kympit pitäisi mennä alle tuntiin), joten kevään harjoittelut sen näyttää... Puolimaratoneista eniten kiinnostaisi HCR. Harmi, että se on kevätjuoksu... Voi olla, että kunnon ja harjoittelun puolesta loppukesä olisi parempi. Tosin nyt juoksumatto helpottaa tätä talviharjoittelua... Että saapas nyt nähdä, kuinka naisen käy!
  3. Haaveilen kahvakuulakurssista ja siihenhän ei oikein kelpaa kukaan muu kuin Kukka. Ennen tuon haaveen täyttymistä pitäisi saada rutkasti lisää voimaa näihin narukäsivarsiin! Löysää allia löytyy, mutta voimaa ei nimeksikään :( eli tälle asialle hieman huomiota ja sitten opettelemaan se oikea tekniikka kahvakuulailuun! Mahtavaa!
  4. Hyötyliikunta kunniaan. Työmatkat heti kun mahdollista pyörällä. Kävelemälläkin pääsee ja säästää vielä luontoakin!
  5. Vedenjuonnista rutiini. Työpäivän aikana jo jotenkin onnistuu, kun vesipullo on aina pöydällä, mutta varsinkin viikonloppuisin, kun ei tule istuskeltua minkään pöydän ääressä on vedenjuonti heikompaa (lähinnä jos hampaita pestessä vahingossa nielaisee...).
  6. Sokerista luopuminen etenee pikkuhiljaa. Nyt on tultu hyvän matkaa jo vuoden takaisesta, mutta surutyö on vielä kesken ja vielä on varaa vähentää! Eroprosessi on kuitenkin käynnissä!
  7. Ruokailussa riittää tarkentamista muutenkin. Pyrkimyksenä on riittävän proteiinin saamisen turvaaminen sekä kasviksiin panostaminen. Peruna pysyy poissa - vain harvoin ja täysjyvänä pastaa, riisiä tai leipää.
  8. Viimeisenä aina se tärkein: henkinen hyvinvointi, levon ja itsensä kuuntelemisen sekä arvostamisen kautta. En oikein edes tiedä, mitä tämä on ja mitä se minulle tarkoittaa, mutta toivon, että vuoden päästä olen tässäkin asiassa viisaampi.
Kiitos Sinulle, joka jaksoit tekstin loppuun saakka. Seuraavalla kerralla jo vähän mielenkiintoisempia asioita! Tälle viikolle luvassa kaksi uutta lajikokeilua, jos suunnitelmat toteutuu! WoW! Molemmat lajit minulle ihan uusia! Palaan lajiesittelyihin myöhemmin.

Iloa ja valoa treeneihinne tänäkin vuonna!

toivottaa TM