Pitkä ja mäkinen tie

Kävin juoksemassa. Tietenkin. Yksi varvas sinne tai tänne. 

Varvas tuntui lenkillä, mutta ei kuitenkaan särkenyt, joten tulkitsen asian niin, että on ok juosta sillä. 

Vedettiinkin sitten oikein kunnon mäkitreeni. Armoa antamatta, jokainen mäki juosten (pari todella jyrkkää ALAmäkeä käveltiin polvien ja selän säästämiseksi - todennäköisesti hätävarjelun liioittelua). Lenkille tuli viitisen kilometriä pituutta, mutta korkeus erot on paljon huimemmat kuin tuosta lukemasta voisi päätellä. Hurjat. Ihanaa. Merenrantaa on nyt juostu tarpeeksi (ja juostaan toki jatkossakin). Tarvitaan vaihtelua myös.

Heti toinen mäkilenkki oli helpompi kuin ensimmäinen. Ei helppo, mutta helpompi. Siinä ei ollut mitään kaunista eikä sulavaa - enemmän hikeä, hengästymistä ja hervotonta naaman punotusta. Jos kehtaisi, noita mäkiä voisi juosta todella pienissä vaatteissa! Siinä tulee raikkaasta tuulesta huolimatta sikamaisen kuuma!

Rakastan muuten juoksukuvien juoksijoiden keskittyneitä ja kuitenkin tyhjiä ilmeitä. Flow-ilmettä. Tiedän tunteen.

Vieläkin hyvä olo eilisestä lenkistä. Vaikkei se suinkaan helppoa ollut niin silti jäi olo, että ihan kaikkea ei viety. Kohta voi alkaa haaveilemaan, että vetää kyseisen mäkitreenin kaksi kertaa putkeen... Hui ja tahtoo!

Jotain kehitystä on tapahtunut, kun jalat tuntuu siltä, että voisi tänään kipaista jonkun pienen kevyen hölköttelyn jo heti perään. Toukokuussa ensinnäkään en olisi jaksanut juosta kokonaan tuota lenkkiä ja toisekseen olisin potenut jalkoja pari päivää. Ihan varmasti.

Mitään ällistyttäviä muutoksia ei vaa'alla ole tapahtunut. Pientä kuitenkin. Pysyn liikkeellä. Keskityn hyviin asioihin: terveellsiin ruokavalintoihin, juoksukunnon kasvattamiseen ja kehonhuoltoon.

Stressi on tällä ajattelulla vähentynyt puoleen. Koko ajan ei itketä. Olen saanut nauttia onnistumisen tunteista. Tosin en ihan kokonaan ole harmoniassa universumin kanssa, sillä en voi olla ajattelematta, miten ihanaa juoksu olisikaan 5 kg vähemmän... "harteikkaana ja isoluisena"...

Kohta aukeaa duunin vieressä oleva uimahalli. Päiväohjelmaani tulee pyörällä taitettujen työmatkojen lisäksi aamu-uinti pari kolme kertaa viikossa. Hyvä suunnitelma, eikö totta? (Järkyttävänä anekdoottina kerrottakoon, että mun pyörä hajosi aamulla ja joudun nyt taittamaan toistaiseksi työmatkani jopolla... nöyryyttävää! Jopo ei sovellu kilpa-ajoon ollenkaan! Ja sitähän työmatkat ovat, eikö?)

Venyttely vahvasti ohjelmassa. Olen niin helpottunut varvasepisodin uusimmasta käänteestä, että alistun jopa kuuliaisesti venyttelemään. Hyvillä ajatuksilla positiivisuuteen keskittyen1

tTM

Töihin paluu

Turha kai sitä on kaunistella. Töihin paluu lomalta ei ole mukavaa. Harmillista tässä on sekin, että mun työ on ihan mukavaa. Teen tavallaan ihan unelmatyötäni. Mutta silti. Loma on loma. Tekee mieli valittaa marisevalla äänellä.

Herätyskello kuudelta tuntuu tulevan rajan takaa (sen viimeisen). Voisin toki herätä myöhemmin, jos haluaisin, mutta haluan lähteä töihin ajoissa niin, että pääsen myös aikaisemmin pois... Oma valinta. Lisäksi olen aamuihminen. Aamulla tehokkaimmillani ja iltapäivästä siestan tarpeessa. 

Koska ottaa niin paljon päähän, että loma loppui, olen myös liikkunut paljon. Pakko juosta! Lisäksi työnaloitukseen liittyi tänä vuonna erinäisiä tekijöitä, joiden takia myös aivot ovat olleet heti tosissaan töissä. Mihinkään pehmeään laskuun ei ole ollut mahdollisuutta.

Ja kaikesta tästä upouusista aamuherätyksistä, aivotyöstä ja mäkitreeneistä on seuraus, että olen ihan poikki. Voi hyvääpäivää, voisin nukkua vaikka kellon ympäri. (Ainakin tuntuu siltä) Eli olen viikossa onnistunut saamaan takaisin sen univelan, jonka lomalla nukuin pois. Hyvä minä! 

Ihan hölmöä. Tänä vuonna en kaivannut edes arjen tuomaa ryhtiä. Liikunnat ovat pysyneet hyvin ohjelmassa. Vaihteluakin on loman myötä tullut. Etenkin kotona syömiset vähintäänkin kunnossa.

Työstä ihan konkreettinen hyöty on arkiliikuntaan tullut työmatkapyöräily. noin 70 km viikossa työmatkoja tulee surauteltua. Olenpahan sen ajan edes poissa jääkaapilta, vaikkei se päivätasolla niin kaksisia määriä olekaan.

Tänään menen hölköttelemään pidemmän lenkin, jos ei vallan helteiseksi äidy ja ehkä kahvakuulakin liikkuu. Venyttelyä nyt ainakin (oli jo heiaheiassa nolon pitkä väli punaisilla venyttelypampuloilla).

Viikonloppua! Ottaakaa ensimmäinen työviikko rennosti!

tTM joka ennen lomaa huonosti suunnitteli...

Äkkirakastuminen

Viime viikkoisen juoksukoulun (pakko myöntää) liian kovan rääkin jälkeen eilen kuitenkin olotila suhteellisen hyvä ja lihakset antaneet anteeksi. 

Silti menin vähän epäluuloisena kuulostellen paikalle, jonne juoksukoulun tämän kertainen tapaaminen oli sovittu. 

Ja taas uusi ohjaaja. Voisi ajatella, että jatkuvuudesta olisi hyötyä (ehkä oliskin), mutta toisaalta aina uuden ohjaajan kanssa päästään kokeilemaan uusia asioita ja hän huomaa ehkä jotain, mitä toinen ohjaaja ei joko ole huomannut tai ei vain ole puuttunut asiaan. Lisäksi jokainen ohjaaja on valinnut luonnon maastoista vähän erilaisen kohdan treenille ja harjoitteet ovat olleet erilaisia (monipuolisia).

Tämän kertainen ohjaaja oli hyvinkin iholle tuleva. Hän hölkkäsi vieressä ja korjasi asentoa todella henkilökohtaisesti. Minä pidän! On niin mahtavaa saada oikeasti henkilökohtaista palautetta. Tästä kannattaa maksaa - ei porukan lenkeistä. Niitä kun voi sopia vaikka minkä sosiaalisen median kautta, jos porukassa haluaa juosta. Ja mukavaahan sekin on, en minä sitä.

Ihana Mies! Kertakaikkiaan. Minä tykkään tuollaisista kontaktissa olevista ihmisistä! Eikä sitä osaa toimintaansa korjata, jos ei siinä virhettä tiedä olevankaan! Kyllä rakentava kritiikki vaan on poikaa! Minusta laji käy vain mielenkiintoisemmaksi, kun hienosäätö alkaa paljastua. Jos joku haluaa pääkaupunkiseudulla hyvään juoksukouluun, minä tiedän mihin kannattaa mennä :)

Tämänkertainen ohjaajamme keskittyi todella paljon lihaskuntoliikkeisiin, mikä totisesti tuntuu tänään jaloissa. Juoksua tuli loppujen lopuksi varsin vähän (siis ei ollenkaan samanlaisia kilometrisaldoja kuin edelliskerralla). Onnistuin jo saman illan aikana saamaan oikeaan lonkankoukistajaan melkoisen jumin. Argh! Sivuaskelkyykyt sen taisi tehdä. Eikä se totisesti yön aikana ohi mennyt. 

Mutta siis mielenkiintoista oli. Sain tietää juoksevani liian kantapääpainotteisesti (minun kuuluisi astua "keskikannalle" Ö_ö EI päkiälle). Asento korjautuu ylämäkeen juostessa eli sitä nyt sitten vaan (loppuikä). En kuitenkaan ole mitenkään epätoivoinen. Siitä ei ole kuin vajaa kaksi vuotta, kun opettelin kävelemään uudelleen ja oikein niin eiköhän tätäkin tarpeeksi toistamalla, saada korjaus aikaan. Kuulemma mahdollista vaikkei helppoa.

Ihan nyt sellainen käytännön neuvo, jonka tässä voisin jakaa oli, että rasittuneiden jalkojen hoitamiseen (minulle) uusi vinkki oli piikkimatto. (Niin juuri se, joka pari joulua sitten oli joulun hittilahja ja joka taitaa melko monesta kodista löytyäkin - tarkista eteisen ja makuuhuoneen yläkaapit!). Sen voi kietoa säären ympärille (pohkeet ja penikat) ja päälle voi laittaa vaikka vähän painoa tai sen päälle voi laittaa takareidet tai kuulemma ihan mitä vaan! Ja pitäis auttaa. No, kaivoin minäkin hökötyksen esiin illalla ja leikin sen kanssa, mutta eipä sitä nyt tuonne lonkankoukistajan seutuun kätevästi olisi saanutkaan... Muuten jumi on tasaisen tönkkö fiilis väsyneissä jaloissa (kyllä kylmä/kuuma-suihkut on jo arkea, magnesium kuuluu iltapalaan ja venyttely on elinehto).

t. vieläkin juoksukoulusta iloinen TM

kakskytäneljä

Tällä viikolla 24 km. 

Kylläpä näytti kivalta heiaheiassa. Olen juossut tällä viikolla 24 km. Hymyni on yhtä leveä kuin hartiani. Jos olisin entinen minäni, se tarkoittaisi 3 x 8 km lenkkiä tasaisen tappavalla, reippaalla tahdilla, mutta koska olen uusi parempi minä ja tunnollinen juoksukoululainen, tämä tarkoittaa 8 km, 6 km ja 10 km lenkkejä! Jei! Vieläpä erilaisia vauhteja ja spurttejakin (niitä säälittäviä, mutta kuitenkin). 

Lisäksi pyöräilyä 24 km (työmatkoja) ja koiran kanssa kävelyä 18 km. Ilmankos tuntuu, ettei mihinkään ole aikaa. Liikuntaa kertyy kuitenkin aika monta tuntia viikossa. Yhtään en vaihtaisi kuitenkaan pois. 

Jos tänään olisi Thanksgiving, olisin kiitollinen siitä, että voin juosta (ainakin toistaiseksi) sekä siitä hyvästä olosta, minkä kova työ on minulle tämänkin parin viikon aikana antanut. Voinhan tietysti olla tästä kiitollinen ilman erityistä päivää sitä varten. Ja olenkin.

No vähänhän ne jalat on tukkoiset - edelleen. Lonkankoukistajat tuntuu ja penikat vähän. Silti tänään taittui 10 km ihan kevyesti. Jalkojen lämmettyä penikat antoivat periksi ja juoksussa oli jo iloa. Sitä hyvää fiilistä, jonka vuoksi sitä tekisi vaikka kuinka kauan. Kuuliaisesti juoksimme juoksuohjelman mukaisen hitaan ja pitkän lenkin. Vähän reippaampi vauhti oli kuin viikko sitten, joten matkaakin säädetyssä ajassa taittui enemmän, mutta hitaasti mentiin silti. Ja maltilla. Hyvä me.

Venyttelyä täytyy sisulla vaan jatkaa ja magnesiumia iltapalaksi. Eiköhän tämä tästä taas. Eikös vanha (viidakon) viisaus sano, että sillä se lähtee, millä tulikin :)

Taas uutta viikkoa ja uutta juoksukoulua kohti.

tTM oppii vielä juoksemaan!

Poikkeuksellinen veto

Nimittäin yhteenveto.

Olen harvoin (siis en koskaan) tehnyt yhteenvetoja liikkumisistani, joten ajattelin ihan vain vaihteen vuoksi listata viime viikon liikunnat teille. En todella tiedä, miksi innostuin tästä asiasta nyt. Ei ole edes mikään erityisen hyvä liikuntaviikko... No impulssiherkkyyteni on ihan laajalti tunnettua ystäväpiirissäni. Otsalohko saattaa puuttua kokonaan...

mitään en ole liikkunut!

Pääsiäisen aikaan uskaltauduin ensimmäiseen zumbaan vuoteen ja loistista oli saada juoksun ja sisäpyöräilyn rinnalle vaihtelua tuova hikilaji.

Maanantai juoksukävely 50 min, 6 km (tarkoittaa juoksua, jossa välillä käveltävä, koska mukana koira) 

Tiistai koiralenkki 1 t 30 min 8,7 km hyvässä seurassa (ja tällä en tarkoita koiraani...)

Keskiviikko koiralenkki 1 t 30 min 8,9 km + 1 t sisäpyöräily

Torstai lepopäivä

Perjantai lepopäivä (taas)

Lauantai 45 min zumba + 30 min fitflow jooga

Sunnuntai koiralenkki 1t 30 min 7,9 km hyvää seuraa ja valokuvausta, joten eteneminen suorastaan pysähtyi hetkeksi :) + 45 min sisäpyöräily + 15 min keskikehon muokkausta + 20 min venyttelyä

No olipa hyvä, että tein yhteenvedon. Olis varmaan kannattanut tehdä jostain muusta viikosta. Venyttely loistaa taas poissaolollaan, vaikka olen moneen kertaan kehunut täällä oppineeni läksyni ja huoltavani kehoani... 

Lepopäivät ovat varmaan ihan tarpeelliset, mutta niitä itse asiassa on kaksi vain siksi, että työ ja yksityiselämä vaati poikkeuksellisen paljon, mikä taas haittasi harrastuksiani - eli liikuntaa. (Oikeesti harmittaa, että en ehtinyt perjantain rutiiniksi muodostuneeseen pilatekseen, mutta pe oli sen verran kaaottinen, ettei siihen ollut kertakaikkiaan mahdollisuutta - voitte uskoa, että yritin!)

Tässä vaiheessa voi varmasti aika turvallisesti sanoa, että liikunta on vahvasti elämäntapa minulle. Se ei valitettavasti tarkoita, että siinä olisi tarvittava tasapaino. Yhteenveto teki hyvää. Heti löytyi korjattavaa :)

tTM katuvaisena 

Lepo on vaikea

Tänään on vapaapäivä liikunnasta.

Niin kuin aina - se tahtoo olla vaikeampi kuin liikkeelle lähtö liikuntapäivinä.

Kävin tunnin reippaan (siis hikeen muutenkin kuin liian vaatetuksen vuoksi) koiralenkin vetäiseämässä. Kävellen. Siis ihan rentoa kuitenkin. Tällaiselle ihmiselle kuin minä, on onni, että on koira! Se on väsymätön!

No joo. Vaikkakin samainen koira tappoi jumppapalloni... Terrieripoika sai tarpeekseen pallon hiiviskelystä olohuoneessa ja päätti ajaa sen takaisin makuuhuoneeseen. Jumppapallo taas reagoi laskemalla ilmat pihalle. No sattuuhan sitä.

Kauniita unia!

tTM

Taistelu voitettavaksi

Olen liikkunut paljon - ihanaa! Joulukuun 26. päivän jälkeen ei juuri ole tyhjää heiaheiassa ollut. Lepopäivä liikunnasta tarkoittaa minulla usein kuitenkin sitä tunnin koiralenkkiä ja ne ovat reipastahtisia ne. Terrieri ja minä - meissä on jotain samaa :)

Kaikki tämä liikunta pitää ruokahalun kunnossa. Syötättää.

Eikä siinä mitään. Jos on (oikeasti) nälkä, on syötävä. (Luen taas Jillianin winning by losing-kirjaa :))) Niinhän se on. Ei ole mitään järkeä olla nälkäinen! Siitä lähtee syöksykierre välittömästi - sehän tiedetään.

Kyse onkin siitä, mitä syö!

Minä olen panostanut hedelmiin. Yritän muistaa nyrkkisäännön (en tiedä, kuinka todellinen tämä on, mutta näin minua on opetettu: yksi banaani on kaksi omenaa tai neljä mandariinia - valinta on minun) ja pitää itseni kevyesti kylläisenä. Hötöhiilareille (taas) kokonaan eitä. Kokojyvää korkeintaan.

Vaikka välillä tuntuu, että houkutuksia on joka puolella, silti tämä on oikeastaan enemmän helppoa kuin vaikeaa! Monta kertaa olen viime päivinä saanut todeta, että tuotakaan ei tee mieli tai että milloinkahan olen tuotakin viimeksi syönyt (Arnold'sin donitsit - en pysty muistamaan!).

Taistelu on ehkä liian voimakas sana, kun itse asiassa on aika voitonriemuinen olo suurimman osan aikaa. Tai ainakaan ei stressaa enää. Tietää olevansa jo voitolla :) Tasan näin on!

tTM

Venyy vaan ei katkea - kai

Paitsi, että fysioterapeuttini on mukava, lisäksi hän antaa mukaan kauniisti tulostettuja värikuvia ohjeineen, joita minun pitäisi noudattaa. Hyvää palvelua, sanoisin.

Tuli viikko täyteen fysioterapeutilla käynnistä, joten päätin kaivaa päivyrin välistä venyttelyohjeet ja tehdä ohjelma läpi. Aikaa moisen ohjelman tekeminen vei noin 15 min... Ei siis ihan hirveästi. Pitäisi löytyä tuon verran aikaa ihan päivittäin...

Muuten minua enemmän kiinnostavaan aiheeseen: kävin aamulla juoksemassa kuuden km pikapyrähdyksen koiran kanssa. RunKeeper mittasi huippunopeudeksi 11,24 km/t. Wow! Pikajuoksija :) Ja oli muuten hyvä lenkki!

Mutta siis venyttelystä piti puhumani. Minullahan on kohtuullisen liikkuva ranka (mikä voi hyvin olla osa välilevy-ongelmaani), joten kaikenlaiset rangan liikkuvuutta lisäävät liikkeet tuntuu helpoilta. Puolieron kyllä valitettavasti huomaan näitäkin tehdessä, vaikka kyse taitaa olla jaloista...

Oikea jalka siis edelleen osin jalkaterästä tunnoton. Kukaan ulkopuolinen (paitsi asiaan vihkiytyneet fysioterapeutit yms ammattilaiset) ei liikkumisestani huomaa asian todellista laitaa. Pystyn kävelemään entiseen reippaaseen tapaani. Fysioterapeutti kuitenkin varsin pienillä testeillään löysi jalassa toimintapuutoksen (no onhan se siellä, luulin vain, että pystyn sen kompensoimaan kävellessä tai juostessa).

Luultavasti tästä toimintapuutoksesta johtuen jalkojen venyttely olikin selän venyttelyä paljon haasteellisempi juttu. Puoliero on aivan selvä. Takareidet, pakara ja jopa etureisi on huomattavasti kireämpi oikealla eli huonolla puolella...

Ihan ymmärrettävää, mutta olipa hassua huomata taas tilanteen selkeys. Nyt kun selän kivut ovat lähes kokonaan taaksejäänyttä elämää, sitä välillä unohtaa koko selkänsä. Tämäkin on kuulkaa iso juttu, että ei koko ajan ajattele selkäänsä... Ja tällaisissa tilanteissa sitä taas huomaa, että hohhoijaa! Kyllä olen toipunut akuutista tilanteesta, mutta selän huoltamiseksi on tehtävä vielä kovasti töitä, jos mielii päästä hyvään kuntoon ja edes jotenkin turvallisille vesille sen suhteen, ettei tilanne uusiudu.

Haastan itseni tekemään venyttelyohjelman ja mahdollisesti lisävenyttelyitä - joka päivä! No tämä eka haastepäivä meni ainakin ihan kivasti. Kattoo sitten miten huomenna!

tTM

Fysioterapeuttini ja minä

Kävin tänään fysioterapeutilla.

Ensinnäkin olen onnellinen, että tapasin ammattitaitoisen ihmisen, joka osasi vastata kysymyksiini ja kertoi tasan tarkkaan, missä on vika ja miten se korjataan. Tekee mieleni kysyä, että mitä olisi saatu aikaan, jos olisin saanut nämä vastaukset heti selän hajoamisen jälkeen. Fyssarin mielestä nyt on juuri hyvä aika tarttua toimeen... Tiedä häntä.

Surullista on, että vikaa löytyi vähän sieltä ja täältä.

Onnellista sen sijaan on se, että tällä ihmisellä oli avaimet asioiden korjaamiseen. Hän tietää, mitä pitää tehdä ja hän kertoo sen minulle. Valvoo, että teen sen kans.

Syvien lihasten kuntoa (core) ja lantion lihasten hallintaa ei sitten kehuttu ollenkaan tuolla vastaanotolla. Selkärangan liikkuvuus ja ryhti olivat hyviä. Pientä skolioosia löytyi selkärangan yläosasta (jota ei koskaan ennen ole siellä ollut tai ainakaan kukaan ei ole huomannut - nyt siis edelleen kyllä hartiat tuhannen jumissa ja fyssarin mukaan saattaa vaikuttaa asiaan). Askelluksestakin löytyi edelleen pientä vikaa, mikä toisaalta ei ole ihme - eihän tuo jalka normaalisti tunne. Toipuminen välilevytyrästä kuulemma ilmiömäistä. Lopullinen tilanne kuitenkin näkyy vasta ensi keväänä, kun vuosi tapahtumasta on kulunut.

Juokseminen ok. Pyöräilyä ei sitten suositeltukaan... :/ Selviän ilman pyöräilyä, ilman juoksua en välttämättä henkisesti selviäisi, että sikäli ihan hyvä. Minun välilevytyräni painoi oikealle, mutta suurin osa siitä kuitenkin oli sisäänpäin kehoa kohti sen vuoksi alanselkä pitäisi pysyä mieluummin neutraalissa asennossa kuin pyöristettynä niin kuin se pyöräillessä on... Vai onko ostettava mummopyörä (jotka toki ovat viehättäviä) ajoasennon muuttamiseksi toisenlaiseksi? Ei halua. Tekee vielä surutyötä.

Sain jatkohoito-ohjeet. Tämä ihminen uskalsi sanoa asioista, että tästä on kaksi koulukuntaa, mutta minä suosittelen tätä vaihtoehtoa... Wow! Tunsin suurta kiitollisuutta. Aikaisemmin kaikki ammattilaiset ovat hokeneet, että niin mitenkähän se nyt on, ei voi tietää. No, ehkä se akuutissa tilanteessa onkin enemmän ei-voi-tietää-tilanne ja nyt helpompi sanoa.

Taitavan ammattilaisen kanssa on aina ilo toimia - tekipä hän työkseen mitä tahansa, joten iloitsen, että elämä heitti tielleni tämän ihmisen.

Paino kiikuttelee vielä vähän turhan suurissa lukemissa, mutta alaspäin tullaan kuitenkin.

tTM tuntee itsensä taas toipilaaksi

ps. juoksin eilen 50 min <3

Liikkua saa kivun sallimissa rajoissa

No niin, nyt on pari vuorokautta Kivusta ja ollaan matkalla kohti Parempaa. Todellakin. Ei tässä suinkaan vielä kivuttomia olla ja oikean pohkeen syrjässä, jalkapöydässä ja isovarpaassa vielä puutumisen tunnetta. Mutta kuitenkin jo paljon positiivisempi mieli. Tottakai vieläkin kiroiluttaa ja ärsyttää (lähinnä se, ettei voi liikkua), mutta ajatukset kuitenkin jo toipumisessa!

Tässä makoillessa kun on ollut aikaa ajatella, olen koonnut päässäni selän tarinaa, joka alkaa jo 90-luvulta, jolloin tein ensiaputilanteessa (nuorena, osaamattomana) jälkeenpäin ajatellen todella karmean noston, joka repäisi selkääni ja josta toipuminen kesti sitten jokusen ajan - olisiko ollut pari viikkoa kivuttomaksi. Tämä vanha vaiva on kummitellut erilaisissa tilanteissa vuosien varrella ja räjähti nyt sitten käsiin kumartuessani lattialla olleelle käsilaukulle...

Pieneen alaselän vihotteluun olin jo niin tottunut, että yksinkertaisesti kieltäydyin kuuntelmasta itseäni. No, tässä se taas nähtiin! Kyllä keho kertoo, jos vaan viitsii kuunnella. Nyt sitten opetellaan kuuntelemaan ja kantapään kautta perinteisesti. Jos ei olisi niin kova pää, elämä saattaisi joskus olla helpompaa, mutta toisaalta ehkä olisi tullut useammin epäiltyä omia rajoja ja sikäli jäänyt monta kokemusta köyhemmäksi :))) Siis pidän pääni.

Hah-hah-hauskaa oli lääkärin vastaanotolla perjantaina, kun hän totesi, että jatkossakin saa "liikkua kivun sallimissa rajoissa"... Öööö. No, tavallaan se onkin se ongelma, jonka vuoksi tässä ollaan... Toiset liikkuu kivunkin kanssa enemmän kuin toiset. Minua ei pienet selkäsäryt ole juuri pidätelleet. Joka tapauksessa haluaisin pitää itseäni kehittyvänä yksilönä, joka nyt ottaa opikseen ja opettelee liikkumaan kohtuudella, oikein ja ennen kaikkea kuuntelemaan ja huoltamaan kehoaan.

Vaikka nyt tulikin turpaan, niin silti eteenpäin mennään luottavaisin mielin! Nyt tulee tulikoe ruokailun (liikaa aikaa miettiä, että mitähän sitä söisi) ja mielen hallinnan (kärsivällisyys ei kuulu vahvuuksiini, sen puute hyvinkin) suhteen. Tämä on nyt otettava vaan siltä kannalta, että nyt on aika pysähtyä ja tehdä ehkä jotain muuta elämässä ympäriinsä koohottamisen sijaan (vaikka siihenkin palataan heti, kun pystytään :)). En väitä, että tällainen pakkoloma olisi hienoa (eihän se ole), mutta onhan se parempi kuin pakkohoito :) Kun siitä elämän hidastamisesta vouhkaavat kaikki naisten lehdet, elämäntapavalmentajat ja muut gurut, niin kokeillaan sitä nyt sitten. Huomenna lääkäri, OMT-fyssari (toivottavasti) ja uusi päivä!

Positiivista energiaa kaikille! Juoskaa upeita lenkkejä, nostakaa rautaa, zumbatkaa ja seinäkiipeilkää! Kyllä minäkin kohta!

teidän TM

Kaikki muu venyi paitsi viikko

Viikko oli tavallisen mittainen (tai jopa lyhempi) kaikesta venyttelystä huolimatta. Päivittämään ei ehtinyt, vaikka piti enemmän. Monenmoisesta puuhastelusta huolimatta viikko ei suinkaan harakoille mennyt. Paljon saatiin aikaan niin työ- kuin kotirintamallakin. Joulukin on aika pitkälti valmisteltu. Eilen pitkälle yöhön leivoin joululeipiä ja tänään valmisteltu marinaadiin muita joulupöydän herkkuja (no täytyy myöntää että tänään olen ollut oikeastaan pelkästään Miehen assarina keittiössä).

En venytellyt viime viikon aikana niin paljon kuin olin toivonut. Enemmän kuitenkin kuin noin yleensä. Voitto jo sekin. Venyttelyä tuli lisäksi aktiivisesti ajateltua, joten tehty on enemmän kuin aikoihin. Tuli keskityttyä eri lihasryhmiin ja erilaisiin venytyksiin, jos ei aina toteutuksen tasolle niin ajatuksissa ainakin :).

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Joulu on jo ihan lähellä. Minua ei syömiset pelota. Tiedän kyllä, että jotain herkkujakin tulee syötyä ja välillä varmasti kohtuuskin on kyseenalainen, mutta tästä selvitään. Korjausliikkeet ovat hyvin tiedossa ja parin päivän harharetket eivät tee kokonaisuuden kannalta yhtään mitään!

Lisäksi uskon, että tulen pysymään ainakin hetkittäin kohtuudessakin! Tämä joulu on joka tapauksessa aivan erilainen kuin edeltäjänsä. Tänä vuonna minä tiedän, että herkut ei hevin tästä maailmasta lopu. Ei niitä kannata ahnehtia! Itsellä on vain niin paljon parempi olo, kun ei hanki ähkyä.

Joulun aikaan on lisäksi loistava mahdollisuus levätä, nukkua pois univelkaa ja liikkua, kun ei työ ja muut arjen velvoitteet ole häiritsemässä :) Ilolla kohti jouluviikkoa!

t. TM (joka on viestinyt selkeästi Korvatunturin suuntaan, millaisia kirjoja joululomalla haluaisi lueskella)

Venyy, venyy vaan ei katkea

Voi venyttelyviikko! No keskiviikkona en sitten venytellyt (vaikka piti), mutta muuten viikko sentään kohtuullisesti etenee. Hirveän vaikeaa on kuitenkin siirtyä sohvalta lattialle ja tehdä muutama venyttelyliike, jotka kuitenkin ehdottoman tärkeiksi tunnustan. Jo on ihmeellistä!

Viikon tahti on kiitettävän kova. Silloin kun ei ole omia velvollisuuksia niin kuskaan perhettä harrastuksesta toiseen... Voi elämä! Taksisuharina olo jouluruuhkassa tuntuu hetkittäin pikkuisen työläältä! Ensi viikonloppuna huipentuu sitten yhden harrastajan syyskausi esityksiin, joten päästään siitäkin. Seuraavalla viikolla viimeiset esitykset ja hartaasti odotettu koulun joulujuhla. Voi ihanuutta. Siellä viimeistään joulutunnelmaan pääsee!

Muutenkin hieman matalalentoa taas tämä elämä. Yritän vimmatusti järjestellä viimeisiä jouluvalmisteluja kuntoon, vaikka varsinaista joulustressiä en oikeastaan vielä tunne. Vanhastaan tiedän hyvin, että joulu tulee vaikka ei stressaisikaan. Tove Janssonin ajatus "Sitä suurempi joulu tulee, mitä pienempi itse on" ohjaa toimiani aika pitkälle. Pieniä muistetaan enemmän, aikuiset pärjää vähemmällä. Lahjoja ei osteta lahjan ostamisen vuoksi vaan ilahduttaakseen. Hankin vain lahjoja (lähinnä nyt aikuisille), joita tiedän saajan tarvitsevan tai käyttävän. En itsekään halua mitään turhaa koristetta hyllyyn seisomaan tai tuhannetta tuikkutelinettä! Näillä periaatteilla, kun joulua on valmisteltu, ei varsinaista stressiä ole päässyt syntymään, mutta jokaista lahjaa on ajatuksella valittu. :) En myöskään vieroksu lahjakortteja, jos lahjan saaja sellaista toivoo. Enkä myöskään hylkisi esimerkiksi urheiluliikkeen lahjakorttia - en ollenkaan :)

Koneella istuskelun tuloksena tämän päivän erityiskohteena saa luvan olla hartiaseudun, lähinnä lapojenvälin venyttely! Jospa sitten kiertäisi verikin päässä reippahasti niin reipastahtisen viikonlopun haasteet olisivat kevyet kohdata :)

Kohti mukavaa viikonloppua! Kohtuus kunniaan. Urheilulle sijansa (ai niin vielä piti kehua eilistä zumbaa! parhautta!).

t. TM

Takareidet

No niin. Venyttelyviikon toinen päivä käsillä. Joo venyttelin eilen. Esimerkiksi hartioita aika hyvinkin päivän aikana... Vielä keskittymistä asiaan tarvitaan. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että tulin kotiin eilen vasta iltakahdeksan jälkeen työasioiden vuoksi, joten ilta oli aikas lyhyt (vaikka taas valvoin puolille öin... mutta lähinnä työskentelin joululahjatehtaassa).

Tänään otamme haasteen kuitenkin tosissaan vastaan. Tämän päivän teemaksi valitsin takareidet (siis pysytään tällä MINUN viimeaikojen ongelma-alueellani). Kunto Plus-lehden 9/2009 numerosta löysin (sivu 8) seuraavan takareisien venytysohjeen, jota mainostetaan seuraavalla lauseella:

"Tuoreessa tutkimuksessa vertailtiin neljää erilaista takareiden venytystä. Tässä on voittaja."

1. Käy selinmakuulle seinän kulmakohdan viereen.

2. Ojenna toinen jalka aivan suoraksi ja nosta se seinälle. Pidä toinen jalka suorana lattialla (siis lyhyt selvennys: asetu esimerkiksi oviaukkoon niin, että saat toisen jalan nostettua seinää vasten ja toisen oviaukosta sojottamaan seuraavaan huoneeseen :)).

3. Jatka venytystä 30 sekunttia. Lisää venytystä hitaasti siirtämällä peppua kohti seinää. Venyttele molempia jalkoja 3 x 30 sekunttia yhteensä viisi kertaa päivässä.

Lähde: Journal of Strength and Conditioning Resarch

Aukeaako selitys? Varmasti en löydä kuvaa siitä, miten tuo tehdään, mutta itse aion yrittää kotona. Viiteen kertaan päivässä en varmasti tänään pääse, mutta edes kerran (tai jopa kaksi :)).

Vetreää tiistaipäivää!

t. TM

Lonkankoukistajille ansaitsemansa huomio

Aloitan venyttelyviikon muistuttamalla lonkankoukistajista!

Juoksijan lihashuollosta sanoi kuntokeskuksessamme eräs ohjaaja, että jos ette muuta malta venytellä niin venytelkää päivittäin lonkankoukistajat. Tämä ohje jäi mieleen, mutta eipä tullut tavaksi... Mutta tänään. Aloitan venyttelyhaasteeni toteuttamisen ja annan erikoishuomion myös lonkankoukistajille.

Lonkankoukistajat nimittäin rasittuvat paitsi juostessa myös mm hiihtäessä ja spinningissä, MUTTA myös istumatyössä! Monet alaselän vaivat johtuvat itseasiassa huoltamattomista lonkankoukistajista! Ne heijastuvat myös pakaralihaksiin ja takareisiin ja pahimmillaan johtavat lantion virheasentoihin.

Eiköhän siinä tullut jo syytä kerrakseen venytellä lonkankoukistajat kuntoon. :) Itse suosin varsin perinteistä venytystä (kuva alla). Mikä on sinun suosikkivenytyksesi lonkankoukistajille?

kuva

Mukavaa maanantaita! Luvassa loppuviikkoa kohti notkistuvaa lihaskuntoa!

t. TM

Venyttelyhaaste

Aika vähällä yllyttämisellä tällä kertaa selvittiin ja päätin lähteä haastamaan ennen kaikkea itseäni, mutta myös muita, jotka tuntevat tarvetta pienelle notkistumiselle. Lihakset jo huomattavasti paremmat kuin puolessa välissä viikkoa ja olisin tosi iloinen, jos voisin todeta, että se johtuu siitä, että otin opikseni ja olen nyt viikonlopun ajan huoltanut lihaksiani paremmin... No ei johdu.

Toki osansa on sillä, että olen levännyt hyvin ja pitänyt kunnon taukopäivääkin liikunnasta (tänään). Mutta siis kaksi yötä (vai kolme) nukuin lihasrelaksanttien kanssa (hävettää tunnustaa) ja ekana päivänä söin särkylääkettä päivälläkin... No nyt on kuitenkin parempi olo ja venyttely voi alkaa!

Outi lupasi lähteä mukaan venyttelyhaasteeseen. Löytyykö muitakin? Aion nimittäin venytellä ensi viikolla JOKA PÄIVÄ! WoW! Jos itse pystyn suorittamaan moisen haasteen, se tarkoittaa noin 7 x enemmän venyttelyä kuin koko vuonna aikaisemmin... :) Ehkä ei sentään. Sillä olen tehnyt omistamani venyttely-dvd:n läpi melkein kaksi kertaa! Olen nyt vähän kuitenkin venytellyt, joskus, myös sen lisäksi...

Ihan tönkkönä käytyäni toivon, että saisin venyttelyn tämän haasteen avulla joka viikkoiseen edes melkein jokapäiväiseen ohjelmaani! Sillä tavoitteenani on liikkuva keho, jossa kiristykset ei tunnu ja liikkumisen ilo sen mukaista!

Ensi viikon tavoitteena on venytellä siis ennen kaikkea jalkoja ja alaselkää. Pahimmat kiristykset ovat takareisien ja pakaralihasten alueella... Myös hartioiden väli voisi hyötyä määrätietoisesta venyttelystä. Palataan tarkemmin venytyksiin viikon aikana!

Vetreätä tulevaa viikkoa kaikille!

t. TM