Minulla on tapana juosta aamuisin

Tai no olen juossut kahtena aamuna eilen ja tänään. Eikö kaksi kertaa ole jo tapa?

Tämä piintynyt tapani on sikälikin nousujohteinen (mikä tukee tavan säilymistä tapana), että tämän aamun lenkki oli eilistä helpompi, kevyempi juoksu. Aikakin vähän parempi.

Eilinen sujui ihan reippaaseen tahtiin, mutta jalat oli raskaat ja juoksu ei kulkenut niin hyvin kuin parhaimmillaan olisi voinut kulkea... Olikohan se sellainen huono lenkki? Vai tuleeko vielä joskus niitä hölkkäharrastukseni alun oikeasti tosi p****ja lenkkejä? Sellaisia, että veri maistui suussa jo ennen ensimmäistäkään juoksuaskelta ja puolessa välissä lenkkiä olin jo ihan vakuuttunut, etten missään tapauksessa tule selviämään kotiin vaan kaupungin puutarhaosasto löytää minut seuraavana keväänä lenkkipolkujen varsia siivotessaan... Sellaista tunnetta ei ole tullut pitkään aikaan. Jotkut lenkit ajoittain vain ovat raskaampia kuin toiset, mutta sujuvat silti.

En minä sellaisia tuntemuksia kaipaa! Ei ne palkitse millään tavalla. Jälkeenpäin tuleva hyvä olokin kalpenee sen lenkin aikaisen fiiliksen rinnalla.

Tällaisen raskaan lenkin jälkeen sentään tulee ihan yhtä hyvä olo kuin paremmankin. Viiveellä vaan. Viime lauantaina vedin tiukkoja intervalleja ja juoksin vielä väkisin muutaman sata metriä enemmän kuin olisin jaksanut. Kotiovella olin melkein kyyneleet silmissä. Tunne oli niin mahtava!

Onkohan normaalia liikuttua hyvästä liikuntasuorituksesta (tai Suurimman Pudottajan maratonia katsoessa...)? Mutta ei romanttisten elokuvien traagisista käänteistä... No näin tämä nyt vaan täällä menee.

Nyt kun minulla on siis tämä tapa juosta aamuisin, olen tehnyt jo etukäteen siirron huomisen lenkin varmistamiseksi: sovin juoksutreffit aamuksi! Huippua! Nyt en voi itse pinnata tästä uudesta tavastani!

Siis olen juossut vain sellaisen letkeän viitisen kilometriä (reilu puolituntia), mutta se on tuntunut ihan riittävältä aamutuimaan. Tänään olin oikein extrareipas ja venyttelinkin - liian vähän, mutta sekin on enemmän kuin eilen! Jossain kohtaa tulee välipäivä ja viikonloppuna pitkä hidas yli tunnin lenkki tiedossa, mutta siitä en tiedä vielä enempää.

Viime viikon hyvä bössis on täällä. Alkuviikosta pientä haparointia sokerin suhteen, mutta tänään taas järki tiukasti päässä. Vaa'alla en ole käynyt (Quantinalle antamastani lupauksesta huolimatta), koska olen turvoksissa kuin rantapallo ja tämän kuun vaiheen ohitettuani olen henkisesti ja fyysisesti valmiimpi vaa'an tarjoamaan informaatioon, joten siihen asti levätköön vaakakin ruhoni painon aiheuttamasta vaivasta.

Vaikka kevään aiheuttama takapakki harmittaakin edelleen, kuitenkin kaiken kaikkiaan ihan hyvä fiilis! Liikuntaa on ollut mukavasti ohjelmassa tälläkin viikolla. Univelkakin lyhenee hiljalleen. Minä kyllä saisin unta, mutta en malta nukkua aamuisin pitkään - menee koko ihana loma hukkaan! Iltaisin ei taas malta mennä aikaisin nukkumaan - on nämä kesäillat vaan niin ihania!

Lämpöä ja lempeä!

tTM kesäloman huumaamana säistä piittaamatta

Ruma sana

Mitä tästä jäi käteen? Tästä Uuden Elämän-projektistani, joka on kestänyt... öö 100 vuotta (tai 200). 

Liikunnallinen minä on palannut. Sinänsä olen astetta enemmän Minä. Blogini otsikko siis jollain tasolla toimii. Ja liikun paljon. Siis oikeasti paljon. Monipuolisemmin kuin ennen. Pitkät kävelylenkit mm ovat tulleet jäädäkseen (koska minulla on koira). Että kaikki ei enää ole raivoisaa suorittamista. Hyvä minä. 

Mites tuo itsehillintä? Suhde sokeriin? Painonhallinta?

Suhteeni sokeriin on edelleen sanalla sanoen sairas! Järjen tasolla ymmärrän, ettei ihmiselimistö ole sopeutunut nykypäivän ruokaan, eikä eritoten sokerin määrään. Eikä nyt ainakaan todellakaan siihen määrään, minkä itse olen taas viime aikoina kuluttanut. 

Jälkiä sellainen elämä jättää. Tiedän, ettei itsensä morkkaamisella ja sättimisellä, erilaisilla rangaistuksilla, saa aikaiseksi kuin pahan mielen. Mutta eipä näytä olevan tämä oman pään silittelykään kauhean hedelmällinen tie (pikemminkin sokerilla katettu). 

Tietysti olen iloinen liikunnasta ja sen tuomasta hyvästä olosta. Olomuotooni en ole ollenkaan tyytyväinen. Olen totisesti päässyt irti painokeskeisyydestä ja oppinut rennon ruokailun. Ja nämä eivät tehneet minulle mitään hyvää! Olen vihainen ja surullinen.

Ruokailu periaatteessa menee ihan oppikirjan mukaan edelleen. Siitä olen pitänyt kiinni. Herkkujen määrä taas on noussut potenssiin 1000. Ja seuraukset ovat nähtävissä. Ei siitä vielä enempää. Haavat ovat vielä auki. Niitä ei voi sorkkia enempää. Korjausliike on tehty ja murjotan nyt omaa typeryyttäni jonkun aikaa.

Mukavuusalueella olen töröttänyt nyt riittävän kauan. Minulla on siihen syyni. Monta syytä. Tekosyitä kaikki.

Olen miettinyt sitäkin, että pitäisikö minun itseni hyväksyä itselleni jokin muu kuin tavoitepainoni. Vielä en kuitenkaan ole siihen valmis. En koe olevani oma itseni näin Tukevana Tyttönä. Vaikka jaksaisinkin liikkua. Se ei vaan riitä.

Ehkä eniten ärsyttää olla yksi niitä, jotka uhoavat elämänhallintaansa ja menettävät sen ensimmäisessä kurvissa. Tämä monen vuoden virtuaalinen syväanalyysi on yhtä haparoivaa edestakaisin veivaamista. Eihän siinä ole mitään järkeä. Todistan kaikkea aikaisemmin sanomaani vastaan. En toimi oppieni mukaan. En ole oppinut mitään.

Hämmentävintä ehkä on tämä olematon realismi mitä omakuvaan tulee. Ilman vaakaa ja sallimusta täynnä olin hukassa. Pidinkö oikeasti viime kuukausien elämäntapaa mahdollisena? Vain "pieninä lipsahduksina"?

Olisipa minulla parempia uutisia. Mutta niitä ei ole.

tTM sokerilla kuorrutettuna

Tervetuloa seuraamaan tosi-tv:tä

Alussa niitä oli 10. Ja jo etukäteen tiedettiin, että ne tulee putoamaan yksi kerrallaan. Tämän todemmaksi tämä ei tule. Tv:tä ei ole.

Lähtölaskenta alkoi sillä hetkellä, kun sekä riittävä määrä osallistujia ja tarvittavat olosuhteet olivat kasassa. Nähtiin, että oli turha enää pidätellä väistämätöntä. Lähtö ankarassa kisassa jokaiselle vuorollaan. Kyllä sen tiesi ne 10 itsekin. Eivät ne tulleet pysymään. Kerääntyivät lähteäkseen.

Yleisö istuu paikallaan henkeään pidätellen. Ne putoaa. Yksitellen.

Joskus jossakin käänteissä tuli kuitenkin kannustusta myös osallistujille. Että ei kai niitä nyt kaikkia tarvii pudottaa tai ainakaan niin nopeasti. Ohjelman tekijöille ehdoteltiin, että pidettäisiin vähän breikkiä. Että hyvin voi pitää väliviikkoja ja vaikka jättää kisan tähänkin. Että hyvä on näinkin. Tämä tilanne.

Aina löytyy niitä kiinnostuneita, jotka haluaa seurata jokaisen osallistujan jokaista vaiheita. Kuulla miten se putosi. Missä vaiheessa. Mikä oli vaikeaa, mikä helppoa. Kiinnostuneet iloitsevat kisan etenemisestä. Nauttivat loppujännityksestä.

Ehkä neljä ensimmäistä sai lähteä suhteellisen rauhassa. Tosi-tv ei ollut vielä löytänyt yleisöään. Mutta sen jälkeen kiinnostuneita on tullut enemmän. Niin kuin niitäkin, joiden puolesta loput voi jäädä. Miksi muutoksen vastustajia löytyy aina myös pelkistä sivustaseuraajista?

Kisan edetessä kiusaukset lisääntyvät. Tai lankeemuksiin suostumisella on enemmän vaikutusta. Tuntuu, että tuomarit muuttavat sääntöjä ja käyttävät Villin Kortin ja yhtäkkiä joku jo pudonneista palaa takaisin kisaan.

Kisaviikot venyvät. Putoajat levittäytyvät sohville ja rentoutuvat. Ei hätää. Ei tämä niin uhkaavaa olekaan. Saatiin taas yksi lisäviikko... Nyt näytetään, että meistä ei kannatakaan luopua. Paljon helpompaa kaikille, jos saadaan vaan jäädä tähän ja ollaan vaan kaikessa rauhassa tässä. Kaikki yhdessä.

No, ymmärtäähän kaikki sen, että ei se niin voi loputtomasti tilanne olla. Kaikkien on pudottava yksi kerrallaan. Väliviikkojenviikon jälkeen kisa jatkuu entistä tiukempana kohti finaalia. Viimeistä lähtijää tietysti juhlitaan asianmukaisin menoin ja lopussa odottaa kunnia ja glooria. Niin se on ja niin sen on mentävä!

Joskus äärettömän harvoin käy niin, että ohjelma lopetetaan kesken, mikäli se ei herätä kenenkään mielenkiintoa. Onneksi siitä ei nyt ole kyse. Tämä kisa viedään loppuun asti.

Villit kortit on käytetty. Viimeiset putoajat ovat nyt kentällä ja jokainen niistä putoaa. Yksi kerrallaan. 

Aika alkaa NYT!

tTM voitontahtoa täynnä

Jos kotonasi asuu painonvartija

Nämä hajanaiset ja nopeasti kasaan kyhätyt tärkeät ja täsmälliset ohjeet ovat juuri sinulle, jonka kotona asuu painonvartija!

Epäilet, että kotiisi on muuttanut painonvartija. Mikäli jääkaappisi sisältö on muuttunut kasvisvoittoiseksi ja kuivakaapit täyttyvät erilaisista käsittämättömistä jauheista ja kaukomailta tuoduista kuivatuista marjoista, saatat hyvinkin olla oikeassa. Varma lisätuntomerkki on sekin, että saatat tavata painonvartijasi olohuoneen valkoiselta sohvalta kauttaaltaan rapaisena ja hikisenä purkamassa sykemittarin tietoja tietokoneelle. Tässä tilanteessa yllätettynä painonvartija usein vaatii sinua katsomaan koneen näytöllä mutkittelevaa viivaa. 

Painonvartijoita on kahta laatua Aloittelijat (A) ja Edistyneemmät (E). Seuraavista vihjeistä voit päätellä kumpaa laatua oma painonvartijasi on:

1. Kotiisi on ilmaantunut liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä lehtiä (A), edellisen lisäksi kotiisi ilmaantunut myös saman aihepiirin kirjoja (E)
2. Painonvartijasi ostaa eri liikuntalajeihin tarvittavia asusteita. Asusteet ovat mustia (A) tai asusteet ovat värikkäitä (E).
3. Painonvartijasi on tuonut kotiin zumba-dvd:n (A) tai kahvakuulan (E tai mikäli painonvartijasi on mies hän voi kuulua myös ryhmään A).
4. Painonvartijasi seisoo vaa'alla ja mittailee itseään mittanauhan kanssa kulmat kurtussa (A) tai hän kääntyilee peilin edessä, hymisee ja nyökyttelee (E) - molempien ryhmien edustajat vaativat sinua ottamaan itsestään kuvia vähintäänkin epäilyttävän vähissä vaatteissa...
5. Molempien painonvartijaryhmien puheessa toistuvat eri vihannesten ja urheilulajien nimet.

Miten sitten painonvartijaan olisi syytä suhtautua?

Yleensä painonvartijat ovat tuen ja huolenpidon tarpeessa (jonkun on huolehdittava treenivaatteiden - ja sohvan - pesusta). Painonvartijaa kannattaa lähestyä varovasti (ainakin mikäli sillä on kahvakuula kädessä) ja tehdä tiettäväksi, että on liikkeellä hyvissä aikeissa. On hyvä etukäteen mainita, ettei kanna mukanaan suklaata, sokeria tai muita houkutuksia (tästä on myös hyvä pitää kiinni, koska painonvartijoiden hajuaisti on huomattavan kehittynyt haistamaan suklaan kaukaakin ja ne saattavat muuttua ärtyneiksi ja arvaamattomiksi suklaan lähettyvillä). Voi myös purra ruokkivaa kättä.

Painonvartijaa kannattaa kehua päivittäin - tästä hyödytte molemmat. Ulkonäköön ja suorituskykyyn kohdistuvat kehut ovat painonvartijalle mieleisiä, mutta on varauduttava siihen, että painonvartija pinkaisee kehujen siivittämänä uudelle lenkille eli kohtuus kannattaa pitää mielessä.

Erityisesti painonvartija ilahtuu, mikäli valmistat hänelle maukkaan salaatin tai viettelevän smoothien! Moisen jälkeen painonvartija kehrää pitkään.

Mikäli painovartijan puheenaiheet kiertävät kehää (kasvikset ja urheilu), voi hänet ohjata muiden samanhenkisten pariin esimerkiksi liikuntakeskuksiin, urheiluliikkeisiin tai supermarkettien vihannesosastoille, jolloin jää hetki aikaa omille mielenkiinnon kohteille.

Lopuksi täytyy onnitella, että kotiisi on pesiytynyt painonvartija! Painonvartijat ovat sitkeitä ja pitkäikäisiä, joten sinulla on vuosiksi iloa vetreästä ja touhukkaasta toveristasi. Sitä paitsi painonvartijat ovat usein iltaisin päivän riekkkumisesta niin väsyneitä, että nukahtavat hyvissä ajoin ja sinulle jää omaa aikaa kodin hiljaisuudessa, kun painonvartijasi on sammunut sohvalle urheilujuomasheikkeri poskea vasten!

Mukavaa viikonloppua kaikille oletpa sitten painonvartija tai sen asuinkumppani!

tTM

Tunti turpaan

Huonolle elämälle nimittäin! Juoksin ensimmäistä kertaa koko tunnin juoksumatolla. Ei mitään varsinaista huonoa sanottavaa. Paits että tunti on pitkä aika juosta sisällä... Ei mitenkään mahdoton ja menihän se ja jälkeenpäin oli tosi hyvä olo, mutta erilaisten lukujen kertymistä ja kulumista näytöiltä seuraten tunti on pitkä aika. Valivali! Nyt pitää olla iloinen, että pystyy juoksemaan ja on tämä sisävaihtoehto silloin, kun lunta pyryttää koko ajan vaakatasossa niin ettei eteensä nää. Siis oikeesti hyvä treeni - päälle vähän kuulan heiluttelua ja kinesis-kuminauhoissa roikkumista.

Ja kyllähän minä kiitollinen olenkin siitä. Vuosi sitten en totisesti olisi juossut sillä matolla tuntia. Enkä myöskään olisi nähnyt sille mitään järjellistä syytäkään... Voi sitä vanhaa minää. Olen niin iloinen ja kiitollinen siitä matkasta, jonka olen tullut. Täytyy vuoden täyttyessä palata blogin alkuun ja miettiä niitä asioita, jotka minut silloin saivat heräämään. Nimittäin hyvin vaikea jälkikäteen sanoa, mikä oli muna ja mikä kana. Mikä sai sitten lopulta liikkeelle... Hyviä syitä oli useita (ai niinku ulkonäköasiat? mutta muitakin!).

Tänään olen lukenut erilaisia listoja, miten tulisi elää ja syödä kuten nyt esimerkiksi Bellan blogista löytyvä yhteenveto ja olen huomannut, että useimpia tämäntyyppisiä listoja tarkastaessa minulla on toteutumisenvaikeutta enää ehkä yhden kohdan kanssa. Enää. Vuosi sitten löytyi vähän kaikenlaista parannettavaa... Tällä hetkellä vika ei enää niinkään ole ruuan koostumuksesta kuin määristä. Niin ja niistä joistakin "vahingossa nautituista" turhista kaloreista.

Mielestäni erittäin pysäyttävä Laihdutusen lyhyt oppimäärä-dokumentissa (josta Tainakin kertoi aiemmin) oli ylipainoisen naisen kertomus ruokailustaan. Hän kertoi syövänsä tosi terveellisesti, esimerkiksi hedelmäsalaatti aamupalaksi ja niin hän söikin. Mutta sen hedelmäsalaatin koko oli aivan valtava! Nainen ei nähnyt ollenkaan realistisesti omaa syömistään. Vetosi hitaaseen aineenvaihduntaan (joka mitattiin ja todettiin normaaliksi). Ruokapäiväkirjaa pitäessään hän jätti 40-60% syömistään kaloreista kirjaamatta (riippuen menetelmästä, jolla ruokapäiväkirjaa pidettiin)!!

Tämä todella pysähdytti minut ajattelemaan ruokailuani. Mikäli todella söisin niin oikein ja kurinalaisesti kuin hetkittäin itselleni vakuuttelen - tulokset olisivat toisenlaisia! Toki myönnetään, että näillä menetelmillä on tultu tähän ja tästä eteenpäin, viimeisille kiloille, tarvitaan isompaa vaihdetta silmään, jota hiljalleen onkin ruettu vääntämään kohdilleen. Tämäkään ei käy hetkessä.

Tavoitteita laatiessa ei tiedä kaikkea minkä tietää niitä lähestyessään. Aina ei alunperin tiedä edes, onko asetetut tavoitteet niitä, joita oikeasti haluaa. Tai kuinka suuria uhrauksia tavoitteiden saavuttaminen oikeasti tarkoittaa. Onneksi tavoitteita voi ja on lupa muokata projektin edetessä. Hiljalleen hahmottelen mielessäni jo ensi vuoden tavoitteita, mutta kuitenkin ensin tämä vuosi ja nämä haasteet kohdattavana. Ja nyt aion miettiä realistisemmin ruuasta saamiani energiamääriä. Tai ainakin niitä "turhia kaloreja" siinä sivussa! Ai niin ja lähden zumbaamaan!

Loisteliasta itsenäisyyspäivää kaikkiin koteihin!

Johan tuntuu

Lauantaisen pienen kahvakuulailun innostamana riensin siis eilenkin salille. Juoksin ensin 50 min juoksumatolla. Kyllähän se menee, vaikka ulos tekisi mieli. Mutta siinä ulkolenkkeilyssä on nyt se ongelma, että mielikuvissani on mukavan raikas aamusää, sula lenkkipolku ja meri on nousevan auringon valossa sininen. Todellisuudessa maa on jäässä, jään päällä on lunta ja lunta tulee myös vaakatasossa naamaa kohti. Lisäksi hyinen ilma pistelee keuhkoja (olenko muuten sanonut, että tapanani ei ole liioitella KOSKAAN?). Eli pimeässä huoneessa musiikin tahtiin juokseminen itseasiassa on ihan varteenotettava vaihtoehto.

Nyt kun Armas Aviomies ei ollut mukana minua toppuuttelemassa riehuin sitten ihan itsekseni kuulan kanssa. Peilin edessä yritin tarkasti ohjeita noudattaen tehdä liikeet oikein. Että oli mukavaa! Vieressäni tuntematon mies teki rauhallisia pilatesliikkeitä ja minä riehuin hikipäässä kuulan kanssa... :) Roolien vaihtoa? Illalla venyttelin kunnolla. Sen verran itsesuojeluvaistoa on minullakin jäljellä. Kuulasta iloitsen muutenkin, mutta sehän on todella hienoa, jos se saa minut vielä venyttelemäänkin. Jo toisen kerran... tekisi mieleni sanoa, että tänä viikonloppuna, mutta oikea termi taitaa kuitenkin olla tänä syksynä.

Ja avot! Kyllä tuntuu! Lihaksissa nimittäin kuulan heiluttelu! Mutta hyvällä tavalla. Lihakset on sen oloiset, että jotain on tehty, mutta kyllä näitä vielä pystyy käyttämään :) Erityisen onnellinen olen siitä, että käsillä on tullut tehtyä jotain. Enimmäkseen kun tavallisesti juoksen niin siinä ne kädet vaan roikkuu mukana, mikä painon pudotessa näkyy hurjana lepattavina alleina! Ei minun tule punnerrettua, eikä mitään muutakaan fiksua tehtyä.

Salilla on aina kuulia käytettävissä, joten ihan vielä en omasta haaveile, kun en tiedä, minkä kokoinen sen kannattaisi olla. Tunnustelen vasta omia taitojani ja voimiani. Eri liikkeisiin joka tapauksessa tarvittaisiin eri kokoisia kuulia... Toistaiseksi treenailen salilla, kun kerta mahdollisuus on.

Suosittelen kokeilemaan uusia lajeja! Näistähän saattaa jopa tykätä!

Energistä maanantaita ja eikun kohti uusia arkisia seikkailuja!

t TM

Henkilökohtainen taistelu

Tänään on ollut hyvä päivä. Ihan niin kuin eilen uumoilinkin! Olen viettänyt ikään kuin hedelmäpäivän tapaista päivää. Minun tapauksessani hedelmäpäivä tarkoitti tomaattia, mandariinia ja viinirypäleitä (koska niitä saatavilla oli), mutta siis oikeasti söin myös lämpimän ruuan (kasviksia ja kanaa) sekä aamupalaksi jugurttia ja mysliä, yhden karjalanpiirakan (ilman päällyksiä). Mutta sitten muilta osin päivä oli "hedelmä"päivä :D

Toinen ihana asia tässä päivässä oli, että kävin tämän viikon toisen zumban samalla ohjaajalla ja tämä ohjaaja vetää meidän salin kovimmat zumbat. Hienoa tässä asiassa on, että nykyään jaksan pomppia nämä rankatkin kokonaan - vuosi sitten en olisi mitenkään selvinnyt moisesta. Oih! Niin lämmin kiitos tuolle innostavalle ihmiselle, joka todella irrottaa hien ihmisestä!

Tästä aiheesta aloittelimme viisaan sisareni kanssa keskustelua tänä iltana. Ja arvatkaapa mitä!!?? Kyyyyllä, meikäläinen oivalsi taas yhden asian. Ja kyyyllä, haluan jakaa sen kanssanne. Halusitte tai ette niin tässä tulee taas pienen pääni liikkeitä:

Aloitimme lähestymään oivallusta keskustelemalla siitä, että jos jaetaan tämä Uuden Elämän-projekti osiin (laihdutus, liikunta ja ruoka) niin, mikä on tärkein osa tätä projektia. Tärkein tarkoittaa nyt rakkain. Se osa jossa onnistumiset tuntuvat kaikkein parhaimmalta. Tai ajatellen niin, että mistä osasta olisi kaikkein vaikeinta luopua.

No, minun ei tarvinnut miettiä hetkeäkään (ei muuten siskonikaan): vaikka en koskaan painaisi 57 kiloa ja vaikka ruokailun ottaisi huomattavastikin rennommin, en olisi niin pettynyt kuin olisin, jos liikunta jäisi pois. Ennen lapsia liikuin paljon (6x viikossa) ja lasten synnyttyä jotenkin vain ajauduin kauemmas todellisesta minästäni. Rupesin suorittamaan uutta tehtävää, jossa ei ollut enää niin sijaa sille, mitä itse halusin. (Siis asetin itse nämä vaatimukset itselleni.) Ja kyllä, sohvalla makaaminen on helppoa.

Onpa liikunta ollut mitä tahansa minulla usein on enemmän intoa kuin taitoa, mutta yhtäkaikki nautin valtavasti liikunnasta. Olen aina nauttinut. Ehdottomasti tärkein osa minulle tätä projektia on liikunta ja olen ihan liekeissä siitä, että olen saanut ikäänkuin palan itseäni takaisin, kun liikunta on tämän vuoden aikana tullut taas osaksi elämääni.

Olemme sisareni kanssa kovasti samannäköisiä (siis niin samannäköisiä, että vieraammat saattavat sekoittaa meidät ja sehän tietysti tarkoittaa sitä, että olemme melkein sama), joten olisi voinut odottaa, että hän olisi huokaissut kiteytykseni häikäisemänä: "siis niin sama mulla!". Mutta ei! Sisareni oli ihan eri mieltä ja potkaisi näin liikkeelle oivallukseni.

Sisareni ilmoitti suunnilleen samaan hengenvetoon, että hänellä ehdottomasti tärkein osa alue on ruoka. Että hänen tärkein saavutuksensa on syödä niin kuin haluaa (eli oikein). Käänsipä vielä veistä haavassa ja sanoi, ettei hänellä ole ikinä ollut minun intoani liikkumiseen vaikka liikunnasta nykyisin tykkääkin.

Siis häh?

Suurin hämmästys oli ehkä kuitenkin se, että minä ihan oikeasti olin kuvitellut, että ajatuksemme (siis meidän, jotka tekevät lopullista viimeistä elämäntapamuutosta - sehän on jo se yhdistävä tekijä) ovat ainakin jollakin tapaa yhteneväiset. No, toki no monella tavalla ovatkin! Aina löytyy niitä, joita motivoi samat asiat kuin itseä. Aina tekee hyvää saada lisää näkökulmia sen omansa lisäksi.

Mutta tänään oikeasti minulle (joo alan itsekin epäillä, että olen vähän hidas!) konkretisoitui se, että vaikka elämäntapojen muutaminen on hankala, haasteellinen ja pitkä prosessi, on se myös jokaisella ihan oma henkilökohtainen taistelunsa, ihan omalla tavalla hankala. Jokaisella on omat haasteensa, mörkönsä ja vaikeutensa kohdattavanaan. Ja että jokaista parhaiten palkitsee edistyminen hänelle tärkeimmässä.

Olen niin puolellanne teidän jokaisen henkilökohtaisessa taistelussa, joka vielä on muuttuva uudeksi elämäntavaksi, joka on niin osa teitä, ettei sitä enää tarvitse pinnistellä! Olemme oikealla tiellä!

59,7 !!!!!

Jei!

Pikainen tuuletus blogin puolella! Vihdoin. Ehkä ensimmäisen kerran.... no vuosiin nyt ainakin painoni alkaa VIITOSELLA! Olen niin iloinen. Tämä jos mikä on paras motivaattori! Osui sikälikin hyvään hetkeen, että alkamassa koko viikonlopun kestävät juhlat - pöydässä on niin hyvää ruokaa kuin herkkujakin. Nyt on paljon helpompi pitää kohtuutta mielessä!!!

Aurinko paistaa mun projektiini :)

Eilen tää mietti taas

Ehkä olen jotekin kuitenkin pohjimmiltani pohdiskelevaa sorttia vai mistä ihmeestä johtunee, että tähän Uuden Elämän projektiini liittyy todella paljon työstämistä myös ajatusten tasolla. Ja vaikka aina välillä tuntuu, että juu tässähän tämä on, no nyt mä sen tajusin, niin eipä tarvitse kauhean kauan aikaa kulua, kun tekee jo seuraavan oivalluksen ja joutuu ajattelemaan monta asiaa uusiksi. Tai ehkä kyse todella on suuremmasta muutoksesta kuin olin etukäteen ymmärtänyt myös pään sisällä.

No eilen ostin yhden alan lehden (siis painonhallintaan liittyvän), jossa kannessa jo luvattiin ohjeet siihen, että miten ne viimeiset viisi kiloa lähtee. No meikäläinenhän on saman tien koukussa ja voidaan kelata kassalle. Ohjeita antamassa oli monenlaista asiantuntijaa ja mitään uutta siellä ei nyt varsinaisesti konkreettisella tasolla tullut. Mutta joku henkisen puolen valmentajista (tai sit oli ihan muun alan ihminen) sanoi, että tai entä jos hyväksyt itsesi sen painoisena kuin olet.

No en aio hyväksyä. Mutta tästä lauseesta heräsi kuitenkin yksi oivallus. Minun kohdallani. Nimittäin se, että minähän en hyväksy itseäni. Siis eihän itsensä hyväksyminen voi liittyä pelkkään painoon. Nyt se tyytymättömyys vain kulminoituu tuohon painoon. Olen jo aiemminkin puhunut tästä älyttömästä tavastani ajatella, että kaikki on paremmin sitten, kun olen laihempi!??!!? Niin niin. Normaalipainohan aakkostaa sun cd-levyt, muuttaa kotisi kerrostalosta omakotitaloksi järven rannalle, tekee pomosta inhimillisen, urasta nousujohteisen, lapsista tottelevaisia ja miehestä rakastavan ja perheelleen uhrautuvan ja tämä kaiken keskellä sinä olet tyyni, tyytyväinen ja tasapainoinen. Näinhän se menee?

Mutta tämän poukkoilevan ajatusketjun jälkeen kuitenkin tajusin, että olen oikeasti sillä itsensä hyväksymisen tiellä tämän Uuden Elämän projektini kanssa. Olen tämän vuoden aikana ollut positiivisesti yllättynyt, mihin kaikkeen ennen halveksimani (ehkä vähän voimakas sana, mutta selkiyttää teille ideaa, ehkä "häpeämäni" olisi parempi) keho pystyy (vaikkapa nyt säännölliseen juoksemiseen) ja oppinut arvostamaan myös aikaisempia saavutuksia. Kesän roikoilun/loikoilunkin aikana pää pysyi niin kasassa, että voin sanoa suorittaneeni painonhallintaa, vaikkei paino lomalla laskenutkaan. Olen tämän kevään aikana oppinut jo monia asioita sekä iloitsemaan siitä, mitä nyt on esim. huomattavasti parempi kunto, ketteryys, notkeus, pienempi vaatekoko, jne. kuin vuoden vaihteessa. Samalla tajusin motivaatiokuvan merkityksen. Sisarellani on jääkaapin ovessa kuva itsestään laihimmillaan, minulla lihavimmillaan (rangaistuskuva?).

Vaikka aionkin jatkaa edelleen eteenpäin kohti pienempiä painolukemia niin silti aion myös hyväksyä itseni tällaisena, tässä vaiheessa projektia. Tämä ajatus vapautti minut olemaan ystävällisempi itselleni ja toteamaan, että esimerkiksi juoksemisen lisäksi kehoni pystyy laihtumaan. Ne loput viisi kiloa voi pudottaa arvostaen itseään eikä taistellen. On ihan kivaa olla Minä!

Viikonloppuja

Ruokailun läpikäyminen oli tosi terveellistä. Tuli jälleen mietittyä, että miten tätä tehdään. Vaikkei selvitykseni varmastikaan ollut mitenkään perusteellinen, tuli käytyä syömisiä omassa päässä läpi. Palasi mieleen se, kuinka tämä oikeasti on mahdollista ja helppoakin, jos ei anna joka mieliteolle periksi vaan etenee enemmän järjellä. Ja onneksi tämä oivallus näkyy myös sivupalkissa painon laskuna. Puolikiloa edellispaniikkipunnituksesta on pudonnut ja tämän viikon tavoitteeksi laitoinkin itselleni 62 alittamisen. Hienoa, että siihen on päästy jo nyt perjantaina. Maanantaina lukemat pitää olla edelleen alle 62! Tämä motivoi kyllä.

Sen kyllä luetteloa tehdessäni huomasin, että eihän mun ruokavaliossa ole ollenkaan tarpeeksi kuitua. Teinkin sitten iltaruuaksi oikein perinteisen kaurapuuron (veteen) ja sekaan heitin pakastemustikoita ja ai miten hyvää!! Kaikkien kesäisten ja mausteisten makujen jälkeen rehellinen kaurapuuro ja mustikat maistuivat todella herkulliselle! Taas tuli todistettua, että vaihtelu virkistää.

Viime viikko oli liikunnallisesti hyvä. Kaksi zumbaa niin, että tanssisalin ikkunat olivät täysin huurussa! Lisäksi pyöräilyä on tullut 50 km ja kävelyä (reipasta koiralenkkiä) paljon... Alkuviikosta tuntunut hartioiden jumitus helpotti zumbaten. Sen verran hartioiden(kin) pyörittelyä tuli tehtyä :)

Pikainen sukulaispiipahdus (yön mittainen sentään) tulossa ja sitten viimeiset valmistelut ennen koulujen/arjen alkamista. Uskomatonta miten nopeasti tämä kesä on mennyt. Kuin juosten - hahahaaaa! Nyt siis kesää mitataan lomissa. Ulkona kesä jatkuu edelleen. Lauantaille on luvattu tänne etelään 29 astetta lämmintä. Hyvä treenisää? Jo vain. Seuraava henkilökohtainen tavoitteeni on Midnight Run - 10 km juosten kesäyössä! Ihanaa!

Hyvää viikonloppua, viisaita valintoja ja sopivasti treeniä!

Arvostus ja tuki

No, pahin vouhkaaminen on nyt (hetkellisesti) ohi. Olen päättänyt suhtautua urakkaani vähemmän tunteella ja enemmän järjellä. Hillittömästi, jos tunteilee, niin se äkkiä heijastuu ruokailuunkin (kyllä, hillittömyytenä!). Alkaa se vuoristorata, että syön herkkuja, koska ei tästä kuitenkaan mitään tule tai palkitsen itseni hyvin tehdystä (sijoita tähän ihan mikä tahansa toiminto) herkuilla tai lohdutan itseäni (tähän väliin voit lisätä kuinka mitättömän vastoinkäymisen tahansa) herkuilla, jne. Niin kuin tiedätte!

Joten nyt mennään järjellä. Otetaan se aamupaino ihan vaan aamupainona. Että aha, tänään tämmöstä ja siitä kun edetään oikeassa suunnassa niin kyllä se tästä taas. SEN ON PAKKO!!! No niin.

Nettimaailmassa kuntoprojekteja ja laihdutustarinoita lukiessani olen törmännyt monenlaisiin ympäristön reaktioihin näihin projekteihin. Osalla oli kokemuksia ympäristön vähättelystä tai esimerkiksi työyhteisössä jatkuvasta syömisen tyrkyttämisestä. Erityisen paheksuttavaa tämä tyrkyttäminen on silloin, jos tyrkyttäjä on tietoinen toisen projektista. Paljon toki on tarinoita siitä, kuinka ympäristökin on huomannut ainakin ulkonäön muutokset ja elämän tapojaan parantava saa näin positiivista palautetta ainakin ulkoisista asioista.

Minulla on sikäli onnellinen tilanne, että ne työtoverini, jotka eivät tilanteestani tiedä, eivät myöskään ole muuten kenenkään ruokailusta kiinnostuneita yksilöitä ja ne taas jotka tietävät, ovat itsekin enemmän tai vähemmän samassa jamassa. Siis työstävät itsekin jonkinlaista elämän parantamisprojektia. Osalla projekti pikemminkin on sitä, että he pyrkivät saamaan liikunnan (takaisin) osaksi elämää ja osalla taas selkeä painonhallintaprojekti. Minulla kun kiinnostus on vahvasti molempiin. Tässä yhteydessä on sanottava, kuinka tärkeää on saada tukea ja tarvittaessa ainakin henkinen potku persuksille, silloin kun itsellä suunta tuntuu olevan hakusessa tai usko onnistumiseen kadoksissa.

Eikä tämä tukeminen liity pelkästään näihin terveen elämän projekteihin. Uskon, että aika monet saavutukset olisi ilman läheisten tukea jääneet saavuttamatta ja montakohan tavoitetta toisaalta olisi sopivalla tuella saavutettu. Että annetaanpas tänään jollekulle ansaittua arvostusta hyvin tehdystä työstä tai hyvästä ideasta! Siitä tulee hyvä mieli kummallekin. Samalla vielä syödään oikein ja kuntoillaan sopivasti - siinäpä on hyvän päivän ainekset pitkälti kasassa!

Tsemppiä!
(kannustaa) TM

Analyysiä

Kymmenen kilometriä tuli siis juostua juoksutapahtumassa! Sankaruutta ilmassa! Pari ihan ensimmäistä huomiota oli kyllä se, että 10 km on 10 km. Matka, joka on aivan hyvin juostavissa, mutta myös matka, jota ei ihan kylmiltään kannata lähteä tempomaan. Tässä muutamia muita huomioita:

seurassa tunnelma tiivistyy
Ensimmäiseksi täytyy kiitellä tunnelmaa. Pirteässä tunnelmassa juoksu on hupia. Ihan niin kuin kotilenkeilläkin. Jos lähtee "voi ei, pakko mennä!"-fiiliksellä niin lenkistä harvoin hyvää tulee. Sama pätee juoksutapahtumaan. Oma joukkue on paras tunnelmankohottaja, mutta oheisohjelmalla ja tuhansilla muilla hyväntuulisilla juoksioilla varustettu lenkki tuskin voi kauheen pahasti pieleen mennä! Eikä totisesti mennytkään.

vessajonot
No joo. Vessajonot ovat vanhastakin kokemuksesta oikeastaan masentavinta näissä tapahtumissa. Vessoja ei ikinä voi olla liikaa. Osallistujat ovat innoissaan tankanneet vaivaiselle 10 km matkalle kuin maratonille ikään. Eihän nyt sellaista neste- ja energiatankkausta tehdä kotonakaan 10 km lenkille! No sehän kostautuu. Onneksi jonossakin tunnelma on katossa. Eli jonot ei ole ongelma vaan se vessahätä :)

juoksuvauhti
Tärkeää on valita itselle sopiva juoksuvauhti. Kun juoksuvauhti on kohdillaan, jaksaa hyvin juosta koko matkan. Tärkeää on, ettei alkuun innostu liikaa ja vedä liian kovaa. Tai valitse seuraansa joko aivan liian hitaasta tai nopeasta kilpakumppanista. Kun on etukäteen juossut muutaman pitkänkin lenkin, tietää kyllä, mikä on hyvä vauhti lähteä liikkeelle. Nyt ei ole spurttiharjoitusten aika vaan mennään rauhassa, mutta liikaa himmailematta eteenpäin! Minä tein sunnuntaina valintani oikein ja voimia oli vielä loppusuoralla ihan hyvin! Olin tosi tyytyväinen.

juoksuaika
Juoksuvauhti määrää aikas tarkkaan sen, minkä verran lenkin juoksemiseen menee aikaa (voi että, miehet harvemmin juoksublogeissaan päättyy yhtä viiltävään analyysin kuin minä nyt:))! Minä juoksin 10 km lenkin 1 tuntia 20 minuuttia aikaan. Olisin pystynyt nopeampaan aikaan. 10 minuuttia tuosta saa aika vähällä treenaamisella pois tai uskoisin, että seuraavalla pitkällä lenkillä helposti. Tavoite olisi kuitenkin kesän loppuun juosta 10 km tunnissa. Missään nimessä kovempaan kiristykseen ei ole varaa, aikaa, mahdollisuuksia.

kunnon tarkistus
Tälläinen tapahtuma toimii hyvin oman kunnon mittarina. Itse olin suunnilleen siinä kunnossa kuin uskoin olevanikin. Vauhti oli sopiva lopun "kaveria ei jätetä"-ratkaisua lukuunottamatta. Minulle yllätys oli vain se, kuinka kovassa iskussa muutamat kilpasiskoni olivat! Olen ylpeä ja iloinen heidän puolestaan. He näyttävät minulle suuntaa suorituksen parantamisessa.

Mahtava fiilis jäi! Aamulla vielä hymyilytti. Juoksin 10 km. Mitään lihas- tai nivelkipuja ei tullut. Oli voittajaolo! Lämpimästi suosittelen omien rajojen kokeilua vaikka näin turvallisesti! Minä pieni pullea nainen olin yhden sunnuntain ajan Juoksija. Ja aion juosta jatkossakin. Tule mukaan!

Yli tunti

Eilen se vihdoin tapahtui. Ei silti etteikö se olisi ihan hyvin voinut tapahtua jo aiemmin. Ei vaan jostain syystä ollut tapahtunut. Ehkä eniten aikatauluongelmien vuoksi. Muka aina niin kiire, että ei vaikka pitäisi.

Juoksin vihdoin sen yli tunnin lenkin. 1 tunti 10 minuuttia. Ihan hyvin meni, ei ollut mitenkään liian rankkaa. Jaksoin hyvin ja olisin jaksanut vielä vähän enemmän, mutta tietoisesti jätin tuohon kohti. Jostain olen lukenut, että tunnin juoksemisen jälkeen riski rasitusvammoihin ja loukkaantumisiin kasvaa... no en tietysti muista, että montako prosenttia tai moninko kertaiseksi, mutta kasvaa! Koko lenkki lämmittelyineen ja jäähdyttelyineen 1 t 25 min.

Oli voittajaolo. Reilun viikon päässä häämöttävä juoksutapahtuma tuntuu nyt ihan mahdolliselta selvittää. Enää kevyttä lenkkiä ennen tapahtumaa ja pari päivää ennen lepoa niin kyllä se siitä. Hienoa. Pienen ihmisen ilo osata!

Ja eilen illalla päätin hetken aikaa sen sijaan, että miettisin sitä, miltä näytän, keskittyä siihen, että mihin pystyn! Pystyn juoksemaan yli tunnin. Melkoista! Jouluna en olisi tätä uskonut! Hyvä minä!

Pitkästä aikaa

Aika usein innostun jostakin urheilulajista, jota alan harrastaa ja harrastan vain ja ainoastaan sitä. No arvaahan sen miten siinä käy! Siihen kyllästyy. Sitten tulee vaihe, että en tee mitään, koska olen kyllästynyt siihen lajiin jota äsken harrastin vain ja ainoastaan, enkä ole vielä keksinyt sitä seuraavaa. Sen vuoksi minulla on tämän Uuden Elämän yksi tavoitteista saada aikaiseksi monipuolinen "harjoitusohjelma". Tässä harjoitusohjelmassa olisi niin monta urheilulajia, ettei siihen pääse kyllästymään ja siinä on mahdollisuus painottaa eri lajeja ja välillä vaihtaa. Vaikka jättäisi jonkun lajin pois ohjelmasta, jää siihen vielä yllinkyllin lajeja niin, ettei liikuntaharrastukseen tule taukoa.

Noin kahdeksan vuotta sitten kävin aktiivisesti body pump-tyyppisessä jumpassa melkein pelkästään ja ainoastaan. Korkeintaan koiralenkkiä epäsäännöllisesti sen lisäksi - siis ei ollut omaa koiraa. No sitten se perinteinen kuvio. Kyllästyin. Jäin miettimään muutamaksi kuukaudeksi, että mitähän sitten ja en ole lajin pariin palannut sen koommin.

Nyt pääsiäisenä ruokailu on ollut holtittomampaa, mutta liikuntaa on kuitenkin harrastettu ja siitä olen kovin iloinen. Ilon asia on myös se, että vuosien tauon jälkeen kävin Power-tunnilla, joka siis tuota body pump-tuntia vastaa omalla salillani. Ihan loistavaa! Vatsalihaksissa ja persuksissa tuntuu vieläkin. Ihana tunne, kun tuntee tehneensä!

Ja samantien päätös lisätä tunti "harjoitusohjelmaani". Ihanne olisi se, että viikossa olisi yksi Power ja yksi Total Combat ja näiden lisäksi sisäpyöräilyä, juoksua ja uintia sopivassa suhteessa. Samalle viikolle harvoin jos koskaan saa kaikkea viittä sopimaan, mutta nämä aerobiset olisivat tässä koko ajan mukana. Nyt kun vielä pyörätiet saataisiin harjattua niin pyöräily tulisi mukaan palettiin - ainakin nyt työmatkat (noin 10-12 km yhteensä päivittäin).

Hienosti on taas suunniteltu. Jospa sitten tekoihin asti. Heti huomenna pyörällä töihin? Tekosyy, jolla tämä saattaa jäädä tekemättä on nyt, että harjaamaton sora puhkoo pyörän renkaat ja jos uudesta ihanasta pyörästäni puhkeaa rengas niin kuka ja missä vaiheessa sen ehtii korjaamaan?? Ja minähän en itse osaa... Täytyis varmaan opiskella sekin asia!

Lomat on pidetty

Lomaa tuli vietettyä reissun päällä niin kuin aika usein on tapana. Oltiin lihapatojen äärellä, mutta myös liikuntamahdollisuuksien äärellä. Tuli syötyä herkkuja (pullaa ja suklaakakkua). Siispä hieman kauhistutti tänä aamuna vaa'alle nousta... Monipuolinen liikunta kuitenkin oli jotain kuluttanut, kun paino oli "vain" 62,8 kg. Siis enemmän kyllä kuin lomalle lähtiessä, mutta vain niin vähän, ettei se riitä tekosyyksi heittää hanskat tiskiin! Olin uskomattoman tyytyväinen, kun kuitenkin pysyttiin alle 63 kilossa, jota tuossa kuukauden verran vissiin tahkottiinkin.

Hienoa! Ostin kevättakin, joka on aika... sopiva... Mutta päätin, että en ota sitä isompaa kokoa, joka oli reilu hartioista, KOSKA tämä pienempi koko on täysin sopiva, kun säät lämpenevät ja takkia pystyy käyttämään. Takki 50%-tarjouksessa maksoi edelleen yli 100 euroa, joten kyllä pitäisi toimia motivaattorina (onkohan tuo sana)!! - No rehellisyyden nimissä ajattelin, että sitten sitä voi käyttää esikoiseni, jos mä en siihen mahdu... On sellainen urheilullinen retkeily/koiranulkoilutus/pyöräilytakki.

Siis kyllä minä tähän asiaani uskon! Uskonhan? Vaikka takaporttina ajattelin antaa takin tyttärelle, JOS en itse laihdu... Mutta se on vähän niinkun huumoria ja ei ole. Vaikka etenemme aikataulussa ja suunnitelman mukaan, jokin ainakin hetkittäin kaihertaa. Ja tämä tapahtumisen sietämätön hitaus!! Uskomatonta. Mitään ei tapahdu (tai siis on tapahtunut, mutta vieläkään ei olla valmiita!). Kotopuolessa pyörähtäessä äiti päivitteli moneen kertaan, että on kuule ihan sinun vartalo muuttunut :) No kai se on, kun 5 kg puuttuu ja eniten se näyttää lähteneen mahakumpareesta... Että kyllähän sitä tapahtuu, mutta kun vieläkin on matkaa... Sitä tuntee hyytyvänsä tähän jahnaamiseen. Pelkää, että vanhat, huonot tavat ovat ihan oven takana ja rynnistävät ruokapöytään, jos hetkeksikin löysää. Haluaisi olla jo tavoitteessa ja valmis ja... KYLLÄ MINÄ TIEDÄN, että toiset ovat tehneet vuosikausia töitä oman Uuden Elämänsä löytämiseksi, mutta kun kyse on nyt minusta! Ja minä en ole kärsivällinen. Missään. Koskaan.

Mutta eikun loman jälkeen itseä taas niskasta kiinni. Kotona ja töissä käydessä se onkin helpointa: kaupassa käynti suunnitellusti, liikuntaa arkirutiinien puitteissa ja ruokailu hallitusti. Vettä enemmän, kasviksia enemmän, proteiini vähärasvaista, peruna pois, riisiä ja pastaa vain täysjyvänä ja vähän... ja SOKERI KOKONAAN POIS. Eiköhän näillä eväillä taas päästä eteenpäin!

Yritetään yhdessä!

Haltuun otto

Kuudes viikko menossa edelleen. Paino samaa luokkaa kuin KAKSI VIIKKOA sitten. Mitään radikaalia en mielestäni ole tehnyt (väärin). Pieniä lipsumisia on ollut, mutta sellaisia kuin 8 kpl karamellejä tai kolme leipäpalaa yhtenä iltana kahden sijaan... Kuitenkin määrät lienevät nousseen, koska paino ei vain ole pudonnut. Liikuntaa olen harrastanut säännöllisesti. Oikeastaan aika paljon, jos tarkkoja ollaan (ja mehän ollaan). Liikunta on ollut monipuolista: hiihtoa, uintia, sisäpyöräilyä, kuntosalia ja tänään sauvakävelyä...

Masentaa! Haluaa pöyristyttävän hyviä tuloksia! JUST NYT! Haluan olla kilon edellä tavoitettani! (ymmärrän kyllä kärsimättömyyteni olevan kaikkea muuta kuin hyväksi projektilleni ja tiedän, että pysyviin tuloksiin pääsee vain kärsivällisyydellä!)

On pakottauduttava ajattelemaan sitä, että kuitenkin on tultu 4 siis NELJÄ kiloa alaspäin vuoden vaihteen painosta! Se on erittäin hyvä tulos. Liikunta on ollut ihailtavan säännöllistä ja nautinnollista. Sokerin määrä on ollut minimaalista verrattuna aikaisempaan (tosin siinä on vedettävä taas nollatoleranssi, koska heti jos yritän kohtuutta... no, ei onnistu). Olen noin 400 g edellä laatimastani aikataulusta (jossa tahti siis oli hidas 300 g viikossa).

Ehkä nyt ahdistaakin se, että jos nyt ei ala tapahtua painossa - ensi viikolla saan tavoitteeni kiinni. Tähän asti olen pystynyt katsomaan aina kalenterini reunaan merkittyä tavoitetta, että eihän tässä ole vielä mitään hätää! Olen noin ja noin paljon edellä aikataulustani... Mutta nyt alkaa näyttää pahalta. Siis jos mitään ei tapahdu, ensi viikolla saavutan tavoitteeni ja seuraavalla jään jo siitä jälkeen... Ja tämän aikataulun piti olla niin rauhallinen, että sen ylittäminenkään ei olisi temppu eikä mitään.

Tiedän, että pystyn pudottamaan painoani suunnitelmani mukaan (huomaatteko? kuuletteko epäuskon äänessäni?). Olen täynnä (melko täynnä) päättäväisyyttä. Tiedän mitä haluan! Mitä tarvitsen! Ja minähän tiedän, miten se tehdään! Niin kuin tiedätte tekin! Jatketaan. Ei vielä luovuteta!

Sisulla kohti haastetta! Pian uusia lukuja merkittäväksi sivupalkkiin!!!

Ei voi kestää...

Miten jokin typerä mainoslause voikin yhtäkkiä sunnuntai-iltana tuntua niin osuvalta. Eilen toivoin, että aamun punnitus toisi onnen. Ei tuonut. Kovasta työnteosta huolimatta tulos oli 64,4 kg. Vähemmän kuin edellinen punnitus, koko ajan vähemmän, mutta silti enemmän kuin olisin toivonut.

Hyvä luoja! Olen tehnyt ainakin kaksi viikkoa ahkerasti töitä ja ei vieläkään valmista! Miten kauan tämä voi kestää?

No niin, tässä näette ihan konkreettisesti yhden tekijän, johon aikaisemmat yritykseni ovat kaatuneet. Kärsimättömyys! En osaa ajatella taaksepäin niin kuin pitäisi (painan nyt puolitoista kiloa vähemmän kuin vuoden alussa eli kaksi viikkoa sitten - siinä on syytä juhlaan!) vaan ajattelen koko ajan sitä matkaa mikä on edessä! Tänään uidessani laskin koko ajan sitä, että kuinka monta kiloa ja grammaa ennen kuin olen tavoitteessani 57 kilossa (7,4 kg). Nyt on opittava ajattelemaan tätä kaikkien onnistumisten kautta! Paitsi ihan hieno painonlasku, olen liikkunut tämän vuoden alussa todella paljon! Ja hei! Pysyvä painonlasku ei ole nopeaa! Se mikä lähtee nopeasti, tulee myös nopeasti takaisin!

Viikonlopulta loistavia liikuntaonnistumisia: perjantaina sisäpyöräily ja venyttely todella hyvällä fiiliksellä, lauantaina hiihtoa, oikein perinteistä murtsikkaa 40 min ja raitista ilmaa ja maisemanautiskelua ja vielä tänään sunnuntaina uintia, vesijuoksua ja ystävän kanssa koiralenkki illalla! Ihan loistavaa. Huomiselle suunniteltu kyllä jo lepopäivä. Ettei tule ylikuntoa :) Lisäksi viikonloppu on mennyt hienosti sokeria vältellen!

Opettelen siis kärsivällisyyttä osana tätä projektia. Ja keskityn onnistumisiin! Näillä mennään! Lujina pysytään!

Tekosyyt, osa 2

Terveisiä kuntosalilta! Tänään sain jopa ystävän kaveriksi, joten liikuntaharrastus oli sikälikin turvattu! Ystäväni sanoi salilla, että "kiitos, kun pakotit minut tänne!" :) Hupaisaa, mutta joskus oikeasti tarvitaan vähän hienovaraista "pakottamista", että saadaan tuloksia!

Olen aina pitänyt liikunnasta paljon ja liikun edelleen todella mielelläni. Olen avoin ja kokeilen mielelläni myös uusia lajeja. No mihin ihmeeseen tarvitsen sitten tälle vuodelle tavoitteen liikunnan saamisesta säännölliseksi. Eikös tällaisen liikunnan rakastajan pitäisi olla pikemminkin varuillaan, ettei pamahda ylikuntoon?

Tässä kohden on hyvä puhua niistä tekosyistä, joihin liikunnan säännöllinen harrastaminen kohdallani kaatuu. Harrastan liikuntaa läpi vuoden, eri lajeja ja sitten yhtäkkiä saattaa tulla ilman mitään tuskaa kahden kuukauden liikuntatauko, jonka aikana tapahtuu korkeintaan hyötyliikuntaa (no hyvä tietysti sekin, mutta ei riitä). Toki liikuntaharrastuksen on joskus katkaissut joku todellinenkin syy niin kuin sairastaminen, mutta se, että siitä heti alkaa huomattavasti sairauden vaatimaa varoaikaa pidempi tauko, onkin se ongelma.

Siis liikuntaan liittyviä tekosyitä:

1. Tuli jotain tärkeänpää. Kyllä, joskus tulee jotain tärkeänpää tekemistä, kuten lapsen silmäkulman tikkauttaminen terveyskeskuksessa, mutta liikkumaan mennään HETI, kun se taas on mahdollista. Jos vanhempainilta sattuu samalle illalle kuin vakkarijumppa, niin se ei tarkoita kahden viikon liikkumattomuutta!! Niin ja vanhempainiltaan mennään luonnollisesti kävellen tai pyörällä! tähän ryhmään kuuluu myös se, että jos on suunnitellut menevänsä lenkille ja sataa, niin salilla/jumpassa ei sada!! Vähän mielikuvitusta ja mukautumiskykyä ei olisi pahitteeksi.

2. Mukavuuden halu. Kyll,ä on helpompaa jäädä sohvalle makaamaan kuin laittaa kengät jalkaa ja lähteä liikkeelle. Mutta se nyt vaan on niin, että kohta odottaa jatkuva vuodelepo, jos ei yhtään harrasta liikuntaa! Työni on lähinnä tietokoneen ääressä istumista, joten niska-hartiaseudun vaivojen välttämiseksi on välttämätöntä liikkua! Puhumattakaan liikunnan merkityksestä esimerkiksi sydän- ja aivoterveydelle.

3. Kukaan ei lähtenyt kaveriksi. No ei mulle kukaan lähde kaveriksi sinne jääkaapillekaan ja sinnekin löydän monta kertaa illassa ihan itse, joten eiköhän se onnistu jumppaankin meno. Ihan hyvä olo tulee jumpasta, vaikka siellä kävisi yksinkin. Sitten voi mennä vaikka uimaan, jossa muutenkin on hankalanpaa seurustella kaverin kanssa - tosin viimeksikin uimahallissa puhuin ihan tuntemattoman naisen kanssa, joten ehkä tämä on todella huono tekosyy...

Halua ja motivaatiota kyllä on, mutta toteutuksen kanssa ajoittain ontuu. Ystäväni kanssa tänään mietimme, että tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen jokainen uusi vuosi on mennyt suunnitellen elämänmuutosta ja päätöksellä ottaa elämä haltuun. Aika surullista itse asiassa.

Nyt alkaa se vuosikymmen, jolloin elämä otettiin haltuun ja vihdoin näistä tavoitteista tulee totta!

Happy New Year, Happy New Year

Vuosi 2010 alkoi osaltani niin kuin aika moni vuosi ennen tätä:

Vakaalla päätöksellä siitä, että tänä vuonna en tee, eikä tarvitse tehdä uuden vuoden lupauksia. Muutamaa päivää myöhemmin soitin Ihanalle Siskolle ja ehdotin, että rupeaisimme uuden vuoden kunniaksi yhteiseen kunnon kohotus ja laihdutusprojektiin.

Oma BMI:ni tällä hetkellä on 29 eli joo tiedän ei mikään mahdottoman korkea, mutta selkeän ylipainon puolella kuitenkin! Tärkeintä tässä asiassa on, että todella koen, että peilikuvani ei vastaa minäkuvaani ja haluan ne lähemmäs toisiaan. Vaikka minulla on selkeä sukurasitus sydän- ja verisuonitauteihin ja omatkin arvoni joka terveystarkastuksen myötä kohoavat lähemmäs kiellettyjä lukuja - silti myönnän auliisti, että enemmän kuin edelliset minua motivoi ulkonäköseikat. Tämä kertonee eniten pinnallisesta luonteestani. Olisi niin ihanaa ostaa kauniita vaatteita! Tai voinhan minä ostaa kauniita vaatteita jo nyt - mutta ne eivät vain näytä kauniilta minun päälläni! Minun mielestäni!

Tarkoitukseni on tässä blogissa pohtia niitä asioita, jotka saavat minut (kerta toisensa jälkeen) luopumaan painonhallinnasta, säännöllisestä liikunnasta ja myös sitä, mitä normaali paino minulle merkitsee. Miksi se on minun mielestäni tavoittelemisen arvoista (juu juu ulkonäkö), mutta miksi mielestäni minut tekee paremman näköiseksi, onnellisemmaksi, jne. Olen iloinen, jos joku innostuu kulkemaan kanssani tätä matkaa, jakamaan omia kokemuksiaan kanssani ja tarkoitus on, että jaamme yhdessä myös sen ilon, kun saavutamme tavoitteemme tämän Uuden Elämän suhteen!