Äkkirakastuminen

Viime viikkoisen juoksukoulun (pakko myöntää) liian kovan rääkin jälkeen eilen kuitenkin olotila suhteellisen hyvä ja lihakset antaneet anteeksi. 

Silti menin vähän epäluuloisena kuulostellen paikalle, jonne juoksukoulun tämän kertainen tapaaminen oli sovittu. 

Ja taas uusi ohjaaja. Voisi ajatella, että jatkuvuudesta olisi hyötyä (ehkä oliskin), mutta toisaalta aina uuden ohjaajan kanssa päästään kokeilemaan uusia asioita ja hän huomaa ehkä jotain, mitä toinen ohjaaja ei joko ole huomannut tai ei vain ole puuttunut asiaan. Lisäksi jokainen ohjaaja on valinnut luonnon maastoista vähän erilaisen kohdan treenille ja harjoitteet ovat olleet erilaisia (monipuolisia).

Tämän kertainen ohjaaja oli hyvinkin iholle tuleva. Hän hölkkäsi vieressä ja korjasi asentoa todella henkilökohtaisesti. Minä pidän! On niin mahtavaa saada oikeasti henkilökohtaista palautetta. Tästä kannattaa maksaa - ei porukan lenkeistä. Niitä kun voi sopia vaikka minkä sosiaalisen median kautta, jos porukassa haluaa juosta. Ja mukavaahan sekin on, en minä sitä.

Ihana Mies! Kertakaikkiaan. Minä tykkään tuollaisista kontaktissa olevista ihmisistä! Eikä sitä osaa toimintaansa korjata, jos ei siinä virhettä tiedä olevankaan! Kyllä rakentava kritiikki vaan on poikaa! Minusta laji käy vain mielenkiintoisemmaksi, kun hienosäätö alkaa paljastua. Jos joku haluaa pääkaupunkiseudulla hyvään juoksukouluun, minä tiedän mihin kannattaa mennä :)

Tämänkertainen ohjaajamme keskittyi todella paljon lihaskuntoliikkeisiin, mikä totisesti tuntuu tänään jaloissa. Juoksua tuli loppujen lopuksi varsin vähän (siis ei ollenkaan samanlaisia kilometrisaldoja kuin edelliskerralla). Onnistuin jo saman illan aikana saamaan oikeaan lonkankoukistajaan melkoisen jumin. Argh! Sivuaskelkyykyt sen taisi tehdä. Eikä se totisesti yön aikana ohi mennyt. 

Mutta siis mielenkiintoista oli. Sain tietää juoksevani liian kantapääpainotteisesti (minun kuuluisi astua "keskikannalle" Ö_ö EI päkiälle). Asento korjautuu ylämäkeen juostessa eli sitä nyt sitten vaan (loppuikä). En kuitenkaan ole mitenkään epätoivoinen. Siitä ei ole kuin vajaa kaksi vuotta, kun opettelin kävelemään uudelleen ja oikein niin eiköhän tätäkin tarpeeksi toistamalla, saada korjaus aikaan. Kuulemma mahdollista vaikkei helppoa.

Ihan nyt sellainen käytännön neuvo, jonka tässä voisin jakaa oli, että rasittuneiden jalkojen hoitamiseen (minulle) uusi vinkki oli piikkimatto. (Niin juuri se, joka pari joulua sitten oli joulun hittilahja ja joka taitaa melko monesta kodista löytyäkin - tarkista eteisen ja makuuhuoneen yläkaapit!). Sen voi kietoa säären ympärille (pohkeet ja penikat) ja päälle voi laittaa vaikka vähän painoa tai sen päälle voi laittaa takareidet tai kuulemma ihan mitä vaan! Ja pitäis auttaa. No, kaivoin minäkin hökötyksen esiin illalla ja leikin sen kanssa, mutta eipä sitä nyt tuonne lonkankoukistajan seutuun kätevästi olisi saanutkaan... Muuten jumi on tasaisen tönkkö fiilis väsyneissä jaloissa (kyllä kylmä/kuuma-suihkut on jo arkea, magnesium kuuluu iltapalaan ja venyttely on elinehto).

t. vieläkin juoksukoulusta iloinen TM

Hiljaa paikallaan

Mitähän sitä mielialastaan sanoisi... Jos ei ajattele mitään, niin ihan jees! Siis pitkiä ajattelemattomia jaksoja takana!

Olen lenkin jälkeen kuulostellut selkääni (hysteerisenä) ja jkv on "väsynyttä oloa" tai arkuutta alaselässä ollut havaittavissa, mikä nyt sinänsä ensimmäisen juoksun jälkeen voisi olla normaalin rajoissa noin muutenkin, mutta enhän minä sitä siltä kannalta ota! Olen yrittänyt varovasti venyttää alaselkää ja muuten pyrkinyt siihen, etten tee mitään mistä tiedän selän ärsyyntyvän. Ja odottanut lopullista halvaantumista.

Jalka on samanlainen kuin ennenkin. Sillä rintamalla ei mitään uutta. Taaskaan. Vieläkään. No mutta ei toisaalta huonompaakaan... Voittohan se on sekin. Miten ei tunnu yhtään voittajalta?

Paino tönöttää paikallaan. Great! Tämähän se oli se laji, josta olen papereita vaille maisteri! Niin ja tekoja vaille tavoitepainossa!

Mutta vaikka minä kiukuttelisin kuinka, ulkona paistaa aurinko ja kevät tulee ihan väkisin. Ei voi mitään! Pakko nauttia - ainakin vähän. Ja juoksemaan menen uudelleenkin. Heti kun luotan selkääni (ehkä jo viikonloppuna). Vähän on kotipilatestakin suunnitelmissa, kun julkipilateksiin en vielä (halvauksen pelossa) uskalla mennä. Pilateksesta pitää kuulemma tulla uusi paras kaverini... No mikäpä siinä! Ainahan yhden kaverin voi vielä ottaa. Ei kai niitä koskaan liikaa ole?

Eli ulkoisesti hiljaa paikallaan, sisäisesti aivan yhtä suurilla kierroksilla kuin ennenkin! No. Elämä on.

Nautitaan keväästä!

tTM

Tarkastuksia

Viikonloppu meni sukuloiden ja juhlan vuoksi vähän rennommasti syöden. Varsinainen ruokailu sujui juuri ja oikein, mutta sitten tuli kyllä kahvipöydässä herkuteltua! No, se nyt on vaan annettava anteeksi, kun vaihtoehtoakaan näin jälkikäteen ei ole.

En kuitenkaan tänään uskaltautunut puntarille nousta. Pitkään olen pönöttänyt tuossa 61 kilossa, joten tein sitten näin maanantai-aamun kunniaksi päätöksen tehdä joitakin tarkistuksia tässä projektissani. On aika arvioida suoritusta ja suunnitella, kuinka tästä edetään eteenpäin tavoitteiden suunnassa.

Eli tavoitteenani on 57 kg elopaino. No, toki minulla on muitakin tavoitteita, jotka ovat kuntoon ja suorituskykyyn ja tätä kautta yleiseen hyvinvointiin liittyviä. Suorituskyky on tämän vuoden aikana (2010) noussut huimasti, jos ajatellaan vuoden takaista. Niissä on tavoitteita saavutettu ehkä enemmänkin kuin alunperin edes uskalsin toivoa.

Suurin ja rakkain saavutukseni on ehdottomasti se, että pystyn nykyään juoksemaan tunnin ihan tuosta vaan. Halusin itselleni juoksukunnon, mutta en pitänyt mitenkään realistisena nykytilannetta, jossa parin päivän juoksemattomuuden jälkeen olo on tosi levoton: lenkille on päästävä! Samalla olen päässyt tavoitteeseeni siitä, että liikunta on säännöllinen osa elämääni! Sekin on ihan mahtava saavutus ihmiseltä, jolla sohvaperunuus :) on ihan heti pinnan alla seuraavana!

Näiden tavoitteiden saavuttaminen ei suinkaan tarkoita, että tässä oltaisin jotenkin valmiita. Ne ovat kyllä arvokkaita saavutuksia minulle, mutta kuitenkin vain osatavoitteita projektini kannalta. Juoksemisen tavoitteet ovat jo nousseet (se salainen tavoitteeni puolimaratonista ensi keväälle): liikunnan monipuolistaminen sekä voiman hakeminen ovat selkeästi tavoitteita, jotka nostavat jo päätään.

Sen sijaan painorintamalla ei odottamaani edistystä ole tapahtunut ollenkaan siinä aikataulussa kuin olisin toivonut. Mielestäni tavoiteaikatauluni ei ollut mahdoton, mutta toteutukseen se tyssäsi. Ensimmäinen aikataulunihan oli heinäkuun loppuun ja nyt uusi on vuoden loppuun. Kaikkiaan tähänastinen pudotus on jo ihan hyvä, mutta ratkaisevat viimeset neljä kiloa puuttuu edelleen!

Nyt on aika tehdä tarkistuksia ruokavaliossa. Kylmä totuus vaan on, että tähän asti pääsin näillä Eväillä (todellakin), mutta nyt tarvitaan uusi suuntaus, miten tästä jatketaan eteenpäin. Entiset konstit eivät vaan enää pure. Nämä viimeiset kilot nimittäin lähtee!!!

Tänään jätän siis haikeana hyvästit sokerille. Aivan pieniä lipsahduksia sallin itselleni tulevissa juhlatilaisuuksissa, mutta arkista herkuttelua ei sitten enää meikäläiselle tipu tänä syksynä (jotekin helpompi kestää, kun ajattelee sen sillä tavalla, että tämä syksy vaan, mutta vahvasti uskon, että syksyn aikana vierotun sokerista jo melkoisen hyvin). Proteiini nostetaan vieläkin vahvempaan asemaan, samoin kuin kasvikset, hedelmät ja marjat. Valkoinen vilja on nyt kokonaan kielletty. Rasvattomalle linjalle en heittäydy.

Näillä vahvoilla linjauksilla nyt sitten mennään eteenpäin. Lounassalaatin rinnalla usein näyttäytyneet karjalanpiirakat ovat menneisyyttä - tervetuloa ruisleipä (jonka päälle tomaattia). Otetaan tällainen tiukempi ote ainakin viikon verran ja sen jälkeen katsotaan, miten edetään. (Paits se sokeri, se on poissa koko syksyn.)

Haasteita en pelkää ja tavoitteet haluan saavuttaa, joten eiköhän tämä tästä!

Energistä ja kaunista syksyistä viikkoa kaikille!

t. TM

Tuhkapilven vuoksi jumissa

Realipainoni reunuksessa juoksevasta luvusta huolimatta on 62 kg. Tältä aamulta.

Myönnän, että on ollut rennompia aikoja tuossa Uuden Elämän-hankkeessa, mutta eilenkin tein todella huolellista työtä: söin hyvin (= oikein), liikuin hyvin ja aamulla tulos oli karu 62 kg!!! Mitä ihmettä? (Ai, miten niin kärsimätön? Mitä tarkoitat?)

Tuli vaan mieleeni sellainen asia, että nyt kun on tuo tuhkapilvi, kun se tulivuori purkautui niin joka lehdessä ja sähköisessä mediassa on ainakin yksi juttu, jossa joku kertoo jääneensä jumiin Pariisiin/New Yorkiin/Paratiisisaarille... Että jos oikeasti haluttaisiin tehdä koskettava juttu, niin haastateltaisiin kyllä MINUA!

Voisin kuule kertoa ihan tositarinan siitä, kuin olen oikeasti jumissa ollut jo monta viikkoa 62:ssa!!! Kyllä kuule olis traaginen tarina! Ja vielä pari lähikuvaa reisistä niin johan itkisi lukijat ja katsojat viestimien äärellä.

No nämä nyt ovat näitä epätoivon säkeitä synkällä hetkellä (+ 1,5 kg tämän viikon tavoitepainoon nähden). Olen kuitenkin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta päättänyt jatkaa eteenpäin. Nyt olen tullut jo niin pitkän matkan, että takaisinkaan ei auta kääntyä... Palaan pian ja todella nyt toivon, että tuloksia on tullut seuraavalla kerralla!

Kurinpalautus

Koko projekti siinä mielessä hyvässä vaiheessa, että liikuntaan on jo muodostunut lähes riippuvuus. Painokin samaa luokkaa kuin se kolmen vuoden takainen alin (eli alin pitkään aikaan). Mutta siinä kaikki: lähes riippuvuus ja puolet painonpudotusurakasta suoritettu. Ja tässä sitä ollaan. Kolmatta viikkoa vissiin.

Eli on siis tehtävä jotain! Päätin tehdä melko epätoivoisen vedon saadakseni kurin elämääni. Turvaudun ensimmäistä kertaa painonpudotukseen suunniteltuihin aterian korvikkeisiin. Olen niitä satunnaisesti käyttänyt osana ruokavaliota, enkä nytkään kokonaan aio ruuasta luopua. Tavoitteenani on edelleen terveellinen ruokavalio, joka saa minut pysymään normaalipainoisena jatkossakin. En ole unohtanut tavoitettani, mutta saadakseni nyt herkuttelun kuriin ja motivoidakseni itseäni painonpudotuksella, aion ainakin alkuun vaikka viikon verran korvata suurimman osan aterioista kevyemmillä versioilla. Tänäänkin lounaaksi salaattia ja kalaa eli ei pelkästään keinotekoista onnea.

Suurin ongelmani tällä hetkellä on, että olen onnistunut pudottamaan sen viitisen kiloa loppujen lopuksi melkoisen kivuttomasti. Nyt kuitenkin tarvitaan jo työntekoa, että viimeiset kilot lähtevät. Puuttuvien tulosten takia, en saa motivoitua itseäni tarvittavaan puristukseen. Tulokset puuttuvat, koska olen syönyt väärin. Liikunta on kuvioissa mukana ihan hyvin, mutta toki sitä lisätä voi. Ongelma on ruokailu ja siinä annoskoko sekä ylimääräiset (periaatteessa minulta kokonaan kielletyt) herkut. Kun saan pudotuksen alkuun, lähden palaamaan normaaliin ruokavalioon salaattien ja vihannesten kautta.

Tämä on suunnitelma. Katsotaanpa muutaman päivän päästä, missä mennään. Pizzaa? Irtokarkkia? No ei kai sentään! Ei tietenkään! Tälle illalle juoksua suunniteltu!

Tiukka täti

Olen kirjannut kalenterin reunaan tavoitepainoni. Jokaiselle viikolle vuoden alusta asti 300 g vähemmän niin, että saavuttaisin tavoitepainoni heinäkuun puolivälissä. Erinäisistä (teko)syistä johtuneeseen löysäilyyni on kuulunut puntarin, kalenterin ja kaikkien "tukimenetelmieni" välttely. Painoni on siis alempana (hieman) kolmen vuoden takaisesta alimmasta painostani, mutta vauhti hiipunut, suorastaan pysähtynyt ja ei voi syyttää oikeasti ketään muuta kuin itseään. Päätin siis jokunen päivä sitten ottaa itseäni niskasta kiinni ja tarkistaa tilanteeni suhteessa kalenterin reunassa olevaan tavoitepainooni... Olen pitkin kevättä ollut noin kilon edellä tavoitepainoani eli olen lähinnä kalenteria täyttäessäni katsonut lukua säälien, että ONNEKSI en paina noin paljon...

No viitisen päivää sitten päätin katsoa (pahaa aavistamatta), missä mennään. Että ei kai paino lähene sitä tavoitepainoa... No järkytys oli sen mukainen, kun vaaka kylmästi ilmoitti, että painoa on 600 g enemmän kuin kalenterin reunaan merkitty tämän viikon tavoitepaino! Voi löysyys!!!

Olo on valheellisen hoikka, koska vaatteet (jotka siis on hankittu 4-6 kg sitten) tuntuvat löysiltä. Ilmeisesti olen antanut itselleni luvan löysäillä. Kuitenkin tiedämme, että löysäilystä on melko löysät seuraukset. On turha puhua, että paino käsittämättömästi jumittaa, vaikka olen tehnyt kaiken oikein. Ei, en ole tehnyt oikein. Olen rajoittanut syömisiä, mutta myös syönyt herkkuja. Olen liikkunut, mutta on tullut myös jätettyä jumppaa väliin. Ollenkaan ei ole pariin viikkoon ollut sitä tahtia kuin ennen tätä. No parempi, ettei edes mennä niihin tekosyihin, joita olen käyttänyt!

Loppuviikosta päätin ottaa ohjat takaisin käsiini. Aloin liikkua, kävin pyörällä töissä ja rajoitin syömisiä oikeasti. Pe menin tietysti sitten sille linjalle, että töissä en syönyt juuri mitään ja illalla kotona kohtuuttomasti... No siitä taas opittiin. Su aamuna olin viikon tavoitepainossa ja ensi viikkoa kohti lähden intoa täynnä. Tai ainakin hyvin päättäväisenä. Huomenna pyörällä töihin ja illalla, jos vielä virtaa riittää niin pieni juoksulenkki. Tänään Total Combat ja ensimmäisen kerran oli oikein hyvä fiilis eli ei missään vaiheessa sellaista oloa, että tää on liian rankkaa. Rankkaa kyllä, mutta ei liian rankkaa. Jopa punnerrukset jaksoin (polviltaan, ei todellakaan vielä oikein "äijäpunnerruksia", jotka tietysti on tavoitteena)! Hyvä minä! Kyllä tämä taas tästä! Tavoitteena tiukka täti. Suorastaan piukea! :)

Aurinkoa liikunnallisiin hoikempiin päiviinne!

Haltuun otto

Kuudes viikko menossa edelleen. Paino samaa luokkaa kuin KAKSI VIIKKOA sitten. Mitään radikaalia en mielestäni ole tehnyt (väärin). Pieniä lipsumisia on ollut, mutta sellaisia kuin 8 kpl karamellejä tai kolme leipäpalaa yhtenä iltana kahden sijaan... Kuitenkin määrät lienevät nousseen, koska paino ei vain ole pudonnut. Liikuntaa olen harrastanut säännöllisesti. Oikeastaan aika paljon, jos tarkkoja ollaan (ja mehän ollaan). Liikunta on ollut monipuolista: hiihtoa, uintia, sisäpyöräilyä, kuntosalia ja tänään sauvakävelyä...

Masentaa! Haluaa pöyristyttävän hyviä tuloksia! JUST NYT! Haluan olla kilon edellä tavoitettani! (ymmärrän kyllä kärsimättömyyteni olevan kaikkea muuta kuin hyväksi projektilleni ja tiedän, että pysyviin tuloksiin pääsee vain kärsivällisyydellä!)

On pakottauduttava ajattelemaan sitä, että kuitenkin on tultu 4 siis NELJÄ kiloa alaspäin vuoden vaihteen painosta! Se on erittäin hyvä tulos. Liikunta on ollut ihailtavan säännöllistä ja nautinnollista. Sokerin määrä on ollut minimaalista verrattuna aikaisempaan (tosin siinä on vedettävä taas nollatoleranssi, koska heti jos yritän kohtuutta... no, ei onnistu). Olen noin 400 g edellä laatimastani aikataulusta (jossa tahti siis oli hidas 300 g viikossa).

Ehkä nyt ahdistaakin se, että jos nyt ei ala tapahtua painossa - ensi viikolla saan tavoitteeni kiinni. Tähän asti olen pystynyt katsomaan aina kalenterini reunaan merkittyä tavoitetta, että eihän tässä ole vielä mitään hätää! Olen noin ja noin paljon edellä aikataulustani... Mutta nyt alkaa näyttää pahalta. Siis jos mitään ei tapahdu, ensi viikolla saavutan tavoitteeni ja seuraavalla jään jo siitä jälkeen... Ja tämän aikataulun piti olla niin rauhallinen, että sen ylittäminenkään ei olisi temppu eikä mitään.

Tiedän, että pystyn pudottamaan painoani suunnitelmani mukaan (huomaatteko? kuuletteko epäuskon äänessäni?). Olen täynnä (melko täynnä) päättäväisyyttä. Tiedän mitä haluan! Mitä tarvitsen! Ja minähän tiedän, miten se tehdään! Niin kuin tiedätte tekin! Jatketaan. Ei vielä luovuteta!

Sisulla kohti haastetta! Pian uusia lukuja merkittäväksi sivupalkkiin!!!

Kuuden viikon plääh

Joku viisas jossain joskus (eli mun sisko) kertoi, että tällaisessa Uuden Elämän aloittamisessa kriisin kohdat ovat kahden ja kuuden viikon kohdalla - onko kukaan päässyt siitä eteenpäin, että olisi kertonut, missä kohti se seuraava tulee?? Joopa joo. Kuudes viikko menossa ja voimat vähissä.

Jonkun sortin flunssa on ollut vieraanamme jo jonkin aikaa. Vähitellen olen aloittanut liikunnan silti! Ei jaksa odottaa paranemista ja kun lämpöä ei ole (vain pientä räkäisyyttä ja joka aamu kipeä kurkku), olen varovasti liikuskellut jo. Uintia ja hiihtoa - no joo molemmat melkoisen rankkoja lajeja, mutta voi niitäkin rauhallisesti tehdä... Ongelma ei ole oikein tässäkään.

Ongelma ei varsinaisesti ole keittiössäkään! Ruokailu sujuu hyvin. Olen syönyt kaksi kertaa karkkia (siis kerrallaan 2-4 kpl) ja kerran pullaa eli en edes ajattele, että olisin varsinaisesti repsahtanut. Tämän verran kuuteen viikkoon sallin hyvinkin itselleni. Tästä ei kuitenkaan tapaa saa muodostua! Ettei sokeri hiivi takaisin elämääni salakavalasti!

Yritän pysyä lujana. Ajatella, että kaikki on valmiina, että mä osaan tämän, että tämä on ihan mahdollista... Samalla kuitenkin peilikuva tuntuu ilkkuvan minua. Tein sen virheen, että hoikistumisen myötä kävin sovittamassa uusia rintaliivejä - pukukopissa. Se oli virhe! Minäkuvani oli ollut hyvän painokehityksen jälkeen optimistinen. Järkytys oli niin suuri, että en ole toipunut siitä vieläkään! Nyt kuitenkin on pysyttävä lujana. Muutosta ei tapahdu ainakaan siten, että nyt luovutan. Voisipa antaa itselleen potkun persuksille!

Murjottavana eteenpäin, mutta eteenpäin kuitenkin!

Märkää rättiä

Tuli tänään nimittäin päin kasvoja.

Eilen punnitus näytti 100 g enemmän kuin edellispäivänä. No siis tuollainen vaihteluhan nyt on ihan normaalia ja tottakai niin käy välillä ja joo tämähän oli suorastaan odotettavissa, kun tasaisesti on alaspäin menty koko ajan. Tottakai. Pientä matalapainetta asian johdosta ja nopea järkiintyminen. Hyvänen aika! 100 g eihän se ole mitään.

Kuitenkin näin kaltoin kohdeltuna nousin tänä aamuna suurin odotuksin vaa'alle. Eilisen takapakin jälkeen kaikki vaivannäköini palkitaan tänään ja edellispäivän kova hiihtolenkki näkyy painon putoamisena. Salaa hiljaa (kenellekään en olisi kehdannut tunnustaa) toivoin jopa 64 alitamista! Olisin voinut taputtaa itseäni olalle ja todeta, että nii-in hienosti minä tämän asian hallitsen. Minulla on tieto ja taito. Helppoa kuin heinänteko kesällä!

Ja todentotta sitä märkää rättiä tuli päin kasvoja heti paikalla, kun näin julkeasti kehtasin toivoa menestystä elämäni tärkeimmässä projektissa. 200 g vielä eilisen päälle! Hienoa! Iski paniikki, kohta ylittyy 65 kg!!! Apua! Toiseen suuntaanhan tässä piti mennä.

Mutta oikeastaan tämä kuitenkin sai minut järkiini. Tai siskoni sai minut järkiini.

Hurja liikuntatahtini on vetänyt minut aika väsyksiin ja lihakset jumiin. Ensin vimmattua viestittelyä ja sitten puhelukin siskolle ja asiat vähitellen loksahtivat paikoilleen. Kaksi viikkoa projektia takana (no reilusti), paino menossa hienosti alaspäin kaikenkaikkiaan, liikuntaa on tullut harrastettua hyvin (melkein liikaakin) ja ruokailu on ollut järkevää, sokerilakko pitää. Nyt tarvitaan unta ja rauhoittumista. Olen oikealla tiellä, tiedän sen. Joskus voi olla ihan hyvä levätä ja keskittyä hetkeksi johonkin muuhun unohtamatta perusasioita. Ei repsahdusta ja pidetään kiinni näistä asioista mistä tähänkin asti, mutta hellitetään hetkeksi.

Suurin asia kuitenkin tapahtuu pään sisällä! Ja tänäänkin bussissa katsoin, että ostan tuollaisen takin, sitten kun olen hoikempi ja liikuntahallissa, että mäkin ostan tuollaisen asun, kun olen hoikempi. Ja se päivä koittaa PISTE :)

Eteenpäin päättäväisesti! Mutta välillä hellikää itseänne ja olkaa itsellenne armollisia! Eteenpäin mennään, mutta ilman kärsimystä!