Tahtotila

Kärsimättömyyteni on moneen kertaan läpi käyty (muutenkin tuntuu, että alan toistaa itseäni - onhan tämä tietysti jo toinen vuosi tätä projektia...). Tämän vuoden teema voisi olla vankka usko (jota pidän vankkana hokemalla sitä koko ajan) siihen, että tänä vuonna pääsen niihin tavoitteisiin, joihin en päässyt vielä viime vuonna. Olen jo niin paljon lähempänä kuin vuosi sitten ja tiedän kyllä, miten tämä tehdään. Olisiko sitten kysymys enää, että milloin?

Tärkein edellytys lienee motivaatio. Eilen tuli jo todettua, että sitä haluamista riittää! Ainakin haluan uskoa, että motivaatio on kohdallaan. Enää siis uupuu se vihon viimeinen t0teutus. Tiukka linja. Ei se nyt NIIN vaikeaa ole.

Viime vuoden aikana liikunnasta tuli paitsi rakas, mutta myös se osa-alue, jolle panostin kaikkein eniten. Syykin on selvä. Liikuntaan koukkuun jääminen on paljon helpompaa (ainakin minulle) kuin painon pudottaminen. Liikunnasta saa heti palkinnon eli hyvän olon. Laihtuminen vaan on niin jumalattoman hidasta! Jos ei alun muutamaa nestekiloa lasketa.

Oikeastaan viime vuoden yllätys oli se, kuinka kaikesta työstä huolimatta hidasta painon pudottaminen oikeasti on. Tai ainakin pysyvä painon pudotus. Nopeita saavutuksia seurasi poikkeuksetta nopea paluu edellisiin lukuihin. Koko vuoden saldo toki on reippaasti miinuksella, mutta kuitenkin. Kaikki nopeat ratkaisut kaatuivat omaan näppäryyteensä.

SILTI. Silti olen asettanut itselleni uudet tavoitteet. Ilman tavoitteita tulee tuloksia vielä vähemmän. Ei meikäläinen ainakaan vahingossa laihdu! Se on varma!

Tarvitsen tavoitteet ja deadlinet tehdäkseni asialle jotain. Vaikka valmista ei tulisikaan suunnittelemassani aikataulussa, pyrkimys siihen on olemassa ja jotain tulosta tulee aivan varmasti. Vaikka sitten urheilun saralla, jos ei kilotuloksina :)

Ennen kesää viimeiset kolmisen kiloa kuitenkin ovat poissa. Sitten katsotaan tavoitteet uudelleen. Ettäs tiedätte!

Kokeiltu on

Päätin aikani kuluksi (olen flunssassa) listata sitä millaisia dieettejä olen käyttänyt. Ja tässäpä sitä listaa:

Nuorena tyttönä eli noin lukioikäisenä en varsinaisesti koskaan laihduttanut (en kyllä missään nimessä ollut ylipainoinenkaan), mutta kovasti olin ystävineni ulkonäöstä kiinnostuneita! Kävimme salilla kuntoilemassa kuusi kertaa viikossa ja ainoa mistä olimme huolestuneita oli, että onko terveellistä käydä niin usein saunassa... Liikunta meni varmasti jossakin määrin yli ja oman kehon tarkkailu oli varmasti liiallista.

22-vuotiaana piti juhlia varten mahtua tiettyyn mekkoon, jonka olin saanut sukuperintönä. Söin muutaman päivän salaattia ja se oli siinä. En muista, kuinka paljon "laihdutin", mutta mahduin mekkoon.

27-vuotiaana tein ensimmäisen lapseni ja raskauskilot hävisivät koiran ja vauvan kanssa lenkkeillessä. Ei varsinaista laihduttamista. Aaaa! Silloin kyllä mies osti meille kuntopyörän ja itseasiassa sillä ajoin, kyllä! Siis kuntopyörä oli osa tätä projektia! Kyllä vain!

30-vuotiaana tein toisen lapseni ja painoa jäi kymmenkunta kiloa. Aikaa liikkumiseen ei muka ollut ja kiinnostusta ruokavalion tarkkailuun ei riittänyt. Oli muka "rankkaa" ja keskityin lapsiin yms yms enkä oikeasti kai välittänyt itsestäni tässä vaiheessa yhtään. Osa kiloista väheni ja sitten tuli takaisin. Tässä vaiheessa löysin sauvakävelyn, jota ajoittain olen harrastanut myöhemminkin.

Sitten seurasi erilaisia virityksiä: Kutrin blogin ahkera seuraaminen (lue: ulkoaopettelu) ja kirjallisuuden lukeminen aiheesta (liikunta, ruokavaliot). Ruokapäiväkirjan pitoa pari viikkoa. Kaksi kertaa olen liittynyt Painonvartijoihin (kummallakin kerralla käynyt noin 2 kk). Olen tutustunut Montignac-ruokavalioon ja tehokkaaksi todennut. Olen syönyt vähähiilihydraattisesti :) Olen aloittanut kymmenkunta eri urheiluharrastusta (uinti, sulkapallo, sisäpyöräily, kuntosali, jne. osa on jäänyt tavaksi ja osa vaan jäänyt...)

Voi kai sanoa, että noin vuodesta 2002 olen aloittanut joka vuoden vaihteessa jonkin dieetin, jonka kesto on ollut noin 2 kk. Minulla on tietoa ja kokemusta aika monesta kuurista ja tehokkaita menetelmiä kaikki. Minusta tuntuu, että vika on oikeastaan aina ollut siinä, että mikään niistä ei ole minun. Jokaisessa on hyvät puolet ja sitten ne puolet, joita en ole kokenut omaksi vaan olen noudattanut niitä, koska niin siinä dieetissä piti tehdä.

Tänä vuonna asiat ovat toisin! Olen tehnyt oman elämäni parannuksen vain ja ainoastaan omasta näkökulmastani. Suunnitellen Uuden Elämäni juuri sellaiseksi kuin itse haluan! Minulla liikunta lasketaan aina kulutukseen (myös ensimmäisen kahden viikon aikana), saan syödä hiilihydraatteja niitä tarvitessani ja mikään ruoka/elintarvike ei ole KOKONAAN kiellettyä. Kokonaisuus on kuitenkin harkittu. Nyt kun sairastuin, enkä pysty liikkumaan pidän ruokapäiväkirjaa pitääkseni itseni ruodussa. Tämä on minun muutokseni. Minä tiedän, että sokerin mahdollisimman pieneksi rajoittaminen on minulle paras tie. Nämä ovat minun päätöksiäni, ei dieetin määräämiä.

Nyt tuntuukin aika hyvältä! Ehkä salaisuus alkaa selkiytyä minulle itselleni! Päättäväisesti eteenpäin!

sairastamista...

Eilinen aamu alkoi (paitsi loistavalla painotuloksella 62,9 - mikä tarkoittaa neljää pudotettua kiloa vuoden vaihteesta) kurkkukivun aavistelulla... olin kuitenkin varannut sisäpyöräilytunnin, jonka vuoksi (loogista?) menin kuitenkin tunnille. Ilmastoidussa salissa pyöräily sai kurkun tuntumaan siltä, että olin niellyt kaktuksen ja tänä aamuna ei taas ollut mitään epäselvyyttä siitä, onko se kipeä vai ei! Kyllä on. Lisäksi on lihassärkyä ja kaikenkattavaa väsymystä.

Masentaa. Liikunta on nyt poissuljettu - ainakin tämän viikonlopun. No niin paljon on tullut liikuttua, että ehkä on ihan hyvä pitää pari päivää taukoa, muttä ärsyttää silti. Pakkanenkin on tänään vihdoin laskenut alle 10 asteen... Joten hiihtäessäkään ei enää olisi tarvinnut pitää liinaa naaman edessä. Ärsyttävää.

Olen tehnyt tämän laihdutusurani (noin kymmenen vuoden) aikana useita erilaisia yrityksiä ja yksi niistä on ollut liittyminen Painonvartijoihin. Ihan hyviä ohjeita sain sieltäkin. Tosin pettymys oli punnituksen tapahtuminen niin intiimisti. Olisin tarvinnut julkista nöyryytystä kaikkien keskellä ja ohjaajan suuriäänistä päivittelyä, että hyväluoja, kuinka teet tätä itsellesi!! Tai ainakin luulen niin. Kerran kuitenkin sain seurata vierestä keskustelua, joka oli omalla kohdallani tosi herättävä. Reilusti ylipainoinen mies meni vaakaan ja koska olin tulossa heti hänen jälkeensä ja miehellä oli kantava ääni kuulin miehen ja ohjaajan keskustelun. Painoa oli tullut viikon aikana kaksi kiloa lisää. Mies kertoi, että se johtuu siitä, että hän on ollut kipeänä. Muistan varmaan ikuisesti ohjaajan yllättyneen ilmeen (siis oikeasti hämmästyneen) ja ohjaaja sanoi miehelle: "mutta eihän sairastaminen ole mikään syy syödä huonosti tai enemmän!"

Todella pysäyttävä ajatus. Ja ohjaajan vilpitön hämmästys siitä asiasta, että HÄH!!? siis miten sä ajattelet, että sairaana sais syödä herkkuja??? Ihan kuin ohjaaja ensimmäisen kerran olisi törmännyt asiaan. Teki mieli kysyä, että eikö teillä muka tehty niin, kun olit pieni, että jos oli kipee sai herkkuja?? Kyllä meillä ainakin aina sai! Sairaana sai syödä ihan mitä halusi, mikä vain maistui... Ja samalla tajusin asian vääristyneen omassa päässä - miksi ihmeessä saisi? Millä tavalla se paranemista edistäisi? No tietysti syömättömyyskään ei ole hyvä, mutta kyllähän aikuinen voi syödä ihan terveellisesti ja varmasti sen verran, että pysyy elossa! Sairaanakin. Todellakin.

Siis tää jatkaa nyt tätä murjottamista, koska ei pääse liikkumaan, mutta nauttii kuitenkin rauhasta, käsitöistä, elokuvien katselusta lasten kanssa ja aikoo sulattaa pakkasesta marjoja ja herkutella niillä :) Lepäämällä tauti lähtee - ei syömällä!

ja takaisin lentoon!

Painon kehitys on ollut hyvä. Hidas mutta oikeassa suunnassa. Viikonlopun pieni ruokailun vapautuminen on kuin muisto vain :) Ja todellisuudessa oli oikeasti pieni kokeilu vain!

Tänään tehtiin sellainen läpimurto, että ei usko kukaan! Kävin syömässä Mäkkärissä ruokatunnilla, koska työpaikkani lähellä on todella vähän sellaisia ruokapaikkoja, joissa saa Uuteen Elämääni soveltuvaa ruokaa (siis jotain muuta kuin hampurilaisia, patonkeja ja uuniperunoita). No nyt tarkkaavaisimmat saattoivat huomata, että kyllähän sieltä Mäkkäristäkin valtaosa niitä hampurilaisia ostelee... No joo. Totta. MUTTA: minä ostin sen kevyemmän kanasalaatin ja söin vain sen (siis en salaattia hampurilaisella) vieläpä ilman salaatin kastiketta. En ole koskaan pitänyt salaatin kastikkeista, enkä käytä niitä muulloinkaan, joten se ei ollut sinänsä mikään uhraus.

Mutta kuljeskelin koko iltapäivän työpaikallani kuin Euroopan omistaja! Minä - hampurilaisrakastaja nro 1 - söin pikaruokapaikassa salaatin. Minulla on itsekuri, jota sopii ihailla. Lisäksi (ainakin haluan) uskon, että pahin halu syödä rasvaa, valkeaa viljaa ja sokeria on nyt ohitettu. Ystäväni söi hampurilaista (en ollut kateellinen) ja tarjosi minulle ranskalaisia (en ottanut). Olen sankari. Hampurilaisia vastaan taisteleva sankari. Trikoissa en ihan vielä kyllä esiinny...

Toinen riemastuksen aihe tälle päivälle oli sisäpyöräilyohjaaja! Menin uuden sisäpyöräilyohjaajan tunnille (otettuani sohvalla 20 minuutin päikkärit) vähän arvellen, koska tiesin hänet tosi kovaksi ohjaajaksi ja kas! minulla oli ilo kohdata sisäpyöräilyohjaajien Kuningas! Mahtava fiilis! Loistava tunti! Leijailin halki hillittömän pakkasen kotiin. Mukavasti treenin jälkeen jäähdyttää reilun kilometrin kävely kotiin.

Tänään oli hyvä päivä! Ja tällä jatketaan!

Lentää matalalla

Notkahdusten (eli painon nousujen) kautta tämän aamun hienoon tilanteeseen, jossa tuli uusi kiloalitus. Hyvä, muttei yllätys. Näinhän tämän kuuluu mennä. Tätähän tässä ollaan tekemässä.

Todella varma olo, että homma toimii ja tämä onnistuu. Ja silti kirkkaasti matalapaineisin projekti mihin kuunaan olen tarttunut. Aloitin tämän laihdutus/elämäntapamuutoksen sillä periaatteella, että tämä kerta on nyt viimeinen. Minä tiedän, mitä teen ja nyt teen sen! Samalla ajattelin, että olisi viisasta käydä läpi koko historiaansa ja miettiä kuinka tähän on tultu. Mikä minun elämässäni teki minusta näin epävarman tunnesyöpön. Aiheuttiko epävarmuus syömisen vai lihominen epävarmuuden?

En tiedä johtuuko matalapaine siitä, että yrittää pakottaa esiin todellisia (tai olemattomia) syitä, joiden vuoksi en arvosta itseäni tämän enemmän. Välillä kieltämättä tuntuu, että yritän väkisin kaivaa syyn tai ongelman, jota ei juuri siinä kohti ehkä olekaan. Tai projisoida oma itseinhoni jonkun muun ajatuksiksi. Siis että tuo ei arvosta minua, koska minäkään en arvosta itseäni...

Vai voiko matalapaineeseen olla jokin muu, ihan fysiologinen syy, joka johtuisi esimerkiksi kevyestä syömisestä? Tietääkö joku? Liikuntaa sen sijaan en voi syyttää, koska siitä tulee niin hyvä olo ja välillä tuntuu, että se on ainoa mikä helpottaa vellovia ajatuksia! Tämän aamun treeni oli kertakaikkisen ihana ja huomenna hiihtämään on suunnitelmani (jos pakkanen sallii)!!

Niin ja ihana tarina tosi elämästä: sisareni näki unta, jossa minä tulin hänen luokseen, kun hän oli syömässä vaahtokarkkeja ja mä sanoin, että älä tee tuota itsellesi! Niin sitä alitajunta pukeutuu milloin mihinkin hahmoon :) Mutta siis: tuleen ei jäädä makaamaan vaan matkamme jatkuu eteenpäin! Ei tehdä tätä itsellemme! Me ansaitsemme parempaa! Eikun tulta päin!

Vesi vanhin voitehista...

Minä rakastan merta, mutta vihaan vettä... Tämä kuvaa varmaan kaikessa järjettömyydessään parhaiten suhdettani veteen. Uin ihan mielelläni - uimahallissa. Ja juon aivan liian vähän vettä. Menee päiviä, etten juo ollenkaan vettä. Mielelläni juon light limuja, kahvia, joskus jopa teetä, hätätilanteessa light mehua, maitoa... Mutta harvemmin vettä.

Tämän viikon maanantaina olen aloittanut siis uusimman missioni koskien Uutta Elämääni: veden juonnin! Minulla on ollut joko pullo tai 5 dl muki työpöydälläni koko ajan, mutta yleensä se on ollut limua varten... Nyt sen sijaan limonaadin juonti on kielletty ja olen siirtynyt juomaan vettä. Voi mikä loistava innovaatio! Miten ihanaa onkaan raikas jääkylmä vesi! Siis todella hyvää. Miten olin unohtanut tämän!

Alkutavoitteni on juoda 1 litra päivässä vettä. Teidän täytyy ymmärtää, että tämäkin vaatii minulta todella paljon! Aikaisemmin join vain satunnaisesti lasin vettä. Nyt tästä tehdään tapa! Paljonko vettä sinä juot? Toivottavasti enemmän kuin minä!

Märkää rättiä

Tuli tänään nimittäin päin kasvoja.

Eilen punnitus näytti 100 g enemmän kuin edellispäivänä. No siis tuollainen vaihteluhan nyt on ihan normaalia ja tottakai niin käy välillä ja joo tämähän oli suorastaan odotettavissa, kun tasaisesti on alaspäin menty koko ajan. Tottakai. Pientä matalapainetta asian johdosta ja nopea järkiintyminen. Hyvänen aika! 100 g eihän se ole mitään.

Kuitenkin näin kaltoin kohdeltuna nousin tänä aamuna suurin odotuksin vaa'alle. Eilisen takapakin jälkeen kaikki vaivannäköini palkitaan tänään ja edellispäivän kova hiihtolenkki näkyy painon putoamisena. Salaa hiljaa (kenellekään en olisi kehdannut tunnustaa) toivoin jopa 64 alitamista! Olisin voinut taputtaa itseäni olalle ja todeta, että nii-in hienosti minä tämän asian hallitsen. Minulla on tieto ja taito. Helppoa kuin heinänteko kesällä!

Ja todentotta sitä märkää rättiä tuli päin kasvoja heti paikalla, kun näin julkeasti kehtasin toivoa menestystä elämäni tärkeimmässä projektissa. 200 g vielä eilisen päälle! Hienoa! Iski paniikki, kohta ylittyy 65 kg!!! Apua! Toiseen suuntaanhan tässä piti mennä.

Mutta oikeastaan tämä kuitenkin sai minut järkiini. Tai siskoni sai minut järkiini.

Hurja liikuntatahtini on vetänyt minut aika väsyksiin ja lihakset jumiin. Ensin vimmattua viestittelyä ja sitten puhelukin siskolle ja asiat vähitellen loksahtivat paikoilleen. Kaksi viikkoa projektia takana (no reilusti), paino menossa hienosti alaspäin kaikenkaikkiaan, liikuntaa on tullut harrastettua hyvin (melkein liikaakin) ja ruokailu on ollut järkevää, sokerilakko pitää. Nyt tarvitaan unta ja rauhoittumista. Olen oikealla tiellä, tiedän sen. Joskus voi olla ihan hyvä levätä ja keskittyä hetkeksi johonkin muuhun unohtamatta perusasioita. Ei repsahdusta ja pidetään kiinni näistä asioista mistä tähänkin asti, mutta hellitetään hetkeksi.

Suurin asia kuitenkin tapahtuu pään sisällä! Ja tänäänkin bussissa katsoin, että ostan tuollaisen takin, sitten kun olen hoikempi ja liikuntahallissa, että mäkin ostan tuollaisen asun, kun olen hoikempi. Ja se päivä koittaa PISTE :)

Eteenpäin päättäväisesti! Mutta välillä hellikää itseänne ja olkaa itsellenne armollisia! Eteenpäin mennään, mutta ilman kärsimystä!

Kahden viikon kriisi

Niin että siis alkuunsa, onko kyseessä kahden viikon kohdalla tuleva kriisi vai onko kyseessä kaksi viikkoa kestävä kriisi... No vaikee tietysti näin etukäteen sanoa... Toivottavasti sitä edellistä.

Eilen luin jostain, että kun aloittaa Uuden Elämän niin kahden viikon kohdalla tulee kriisi. En tiedä, ruokkiko tämä lukemani teksti jo nupullaan ollutta matalapainetta vai onko todella niin, että kun kaksi viikkoa Uutta Elämää tulee täyteen, kriisi iskee?? Onko tämä jotenkin tieteellisesti tutkittua?

Ehkä olen treenannut vähän liian kovaa ja syönyt vähän liian vähän, jolloin voimat on aika finaalissa. Väsyttää!! Mulla ei ole itse asiassa ollut yhtään kunnon lepopäivää treenaamisen suhteen. No tänään on. MUTTA huomiseksi varasin jo treeniajan heti aamulle sisäpyöräilytunnille. Näin tammikuussa, jolloin yllättäen ei ollutkaan ainoa, joka oli keksinyt Uuden Elämän idean, täytyy tunnit varata ajoissa, että mahtuu mukaan. Huominen treeni alkaa klo 07, joten jo parin viikon päästä sinne mahtuu hyvin varaamattakin aikaa, mutta näin alussa on parasta pelata varman päälle!

Ehkä pienet päiväunet tai ajoissa nukkumaan niin huomenna voisi tuntua paremmalta. Vertaistukipuhelu sisarelle: kyllä tämä tästä. Muistetaan vaan, että halutaan se hoikempi ja terveempi tulevaisuus! Ottaa päähän, että näin alussa voi tulla jo uskon puute! Tämähän on ihan älytöntä! No jos haluaa positiivista hakea niin ainakaan en ole sortunut mihinkään matalapaineesta huolimatta.

Eteenpäin porskuttaen!

Tavoittelen (ei suinkaan kuuta)

Tästä olisi tietysti pitänyt aloittaa, mutta innostuin jo niin kuin tapanani on ja nyt on palattava takaisinpäin. Nimittäin mitä tarkkaan ottaan tavoittelen ja mitä sen tavoitteen saavuttamiseksi on tehtävä. Listasta tulee tuskin täydellinen. Oikeastaan toivonkin, että teen tämän matkani aikana oivalluksia, jotka saattavat jopa muuttaa, tarkentaa ja parantaa suunnitelmaani. Näiden oivallusten avulla ehkä löydän oikean tien, jolla voin kulkea normaalipainoisena.

Tavoitepainoni on 57 kg. Silloin olen normaalipainoinen. Matkaa on melkein 8 kg. Tänään painoni on 64,6 kg.

Tavoitepaino on tarkoitus saavuttaa puolessa vuodessa. Laskin, että jos tavoitteeseen on päästävä heinäkuuhun mennessä, tarkoittaa tämä noin 300 g painon pudotusta viikossa. 300 g on vähän ja varsinkin alussa tulee viikkoja, kun paino putoaa enemmän. Mutta kokemuksesta tiedän, että tulee niitä viikkoja, jolloin paino jumittaa paikallaan, vaikka tekee mitä! Joten pidän kiinni tuosta tavoitteesta. Kokonaistavoite on sen verran kova kuitenkin, että en halua viikkotavoitteeksi yhtään enempää kuin 300 g.

Tavoitteeni on tehdä monipuolisesta liikunnasta säännöllinen osa elämääni. Liikunta on nautinto. Harrastaessaan liikuntaa jaksaa niin paljon paremmin. En oikein edes ymmärrä, miksi liikunta jää ainakin liian pieneen rooliin elämässäni.

Ruokailun muuttaminen terveellisemmäksi mm lisäämällä kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Liian usein kiireellä tai muilla tekosyillä jätän kasvikset pois aterialta. Tästä lähtien ajattelen lisäksi tietoisesti lautasmallia (puolet kasviksia, riisi/pasta/tms neljäsosa, proteiiniä neljäsosa) ja pienennän aterian kokoa. Santsaaminenkin on minulle turhan sujuvaa, joten täytyy keskittyä miettimään haluanko vain tarvitsenko lisää (tiedättehän - haluanko karkkia/tarvitsenko elinsiirteen-linjalla).

Hiilihydraateissa karkea linja: perunaa en syö muutenkaan juurikaan, joten sen voi melkein jättää ruokavaliosta heti kättelyssä. Riisiä ja pastaa silloin tällöin voin edelleen syödä (vain täysjyvää). Sokerista on pakko luopua kokonaan sillä olen niin sokeriaddikti, että alkuun ainakaan kohtuuden yrittäminen on minulta liikaa vaadittu. Kun Uusi Elämä lähtee sujumaan, voin joskus sallia itselleni sokeria jonkin verran. Tai ainakin kokeilla, onnistuuko kohtuus. Ellei onnistu, palataan takaisin nollatoleranssiin.

Nämä ovat ne keskeiset tavoitteet joihin keskityn nyt. Siis oikeasti tietysti tasapainon löytyminen ruokailuun ja säännöllisen liikunnan aloittaminen ovat ne joihin tämä kevät keskittyy. Jos nämä kaksi tavoitetta toteutuvat, myös paino tulee pienenemään ja vartalo kiinteytymään. Jee! Oikein innostun omista jutuistani. Aika siis varmaan mennä nukkumaan ja huomenna jatkaa valitsemallani tiellä! :)

Ja tänään pieni kävelylenkki ja luonto on nyt uskomattoman kaunis täällä Etelä-Suomessa (kerrankin loistotalvi)! Kaikki on kuin sokerikuorrutettua :) Mutta minä kävin Makuunissa ostamatta lainkaan karkkia. Voitto se on pienikin voitto! :)

Niin ja käteen osui viime vuoden fit-lehdestä (9/09) artikkeli normaalipainoisista. Se oli todella innostava. Artikkelin perusajatus oli, että normaalipainoiset eivät ole normaalipainoisia ilman terveellisiä valintoja! Lohdullista.

Vahvana eteenpäin!