Itsehillinnästä

Ihana viikonloppu! Hyvä syy juhlia. Ihania ihmisiä: sukulaisia ja ystäviä. 

Ei mennyt kuin Strömsössä. Noin niinkuin syömisten puolesta, mutta henkinen hyvinvointi lisääntyi läheisten kanssa möllöttäessä monta pykälää!

Joskus sekin on ihan hyvä. Joskus sekin on ihan tarpeeksi.

Ei tule loistopudotusta tälle viikolle. Ei se mitään. On naurettu vatsalihaksia kipeäksi. Parannettu maailmaa. Jaettu kokemuksia. Nautittu useammasta sukupolvesta.

Liikunta on ollut lähinnä edestakaisin kävelemistä sisällä siivoillessa, juhlia järjestäessä ja jälkiä siivotessa. Vähän 10 kg punnuksen kanniskelua, koirakävelyä ja ponien lajittelua, mutta ei mitään todellista. Ei "oikeaa liikuntaa".

Mutta edessä on uusi viikko, uusi kaupunki, uudet lenkkipolut. Lepo on hyväksi. Välillä. Se on ohi nyt ja vilkutetaan hyvästiksi sokerille ja lähdetään tästä kohti sokeritonta jaksoa hölkötellen. Kuinka pitkä se on en vielä tiedä. Viikko alkajaisiksi. Sitten olen valmis sanomaan miten siitä jatketaan.

Hymy on korvissa. Iloinen perheestään, iloinen ystävistään! Kiitos että olette! Elämä on hyvä juuri nyt.

(Kiire viikko edessä, joten saatan olla jossain vaiheessa viikkoa eri mieltä :))

tTM

Positiivikko

Positiivisuus on hyvä asia (paitsi vaa'alla eikä minun tapauksessani myöskään raskaustestissä olisi...). Välillä se on väkisin puristettua, harvemmin kuitenkaan päälle liimattua.

Mutta ilman sitä, että välillä harmainakin hetkinä olen kouristuksen omaisesti takertunut positiiviseen, en elämästäni tai tästä uuden elämän projektistani olisi selvinnyt. En minä toki koko ajan täällä hurraata huuda enkä tauotta hymyile, mutta itsesäälissä ja hatutuksessa kieriskelyn jaksot eivät minulla pitkiä ole (siis noin vartin mittaisia tai jotain). Eikä minulla ole sellaiseen oikein aikaakaan.

Uskoisin, että lapsen uskollani ja jääräpäisyydellä olen ylittänyt aika monta estettä. Aina asiat järjestyvät. Jotenkin. Tai sitten tulee vielä suurempi vastoinkäyminen, joka pudottaa perspektiivin kohdalleen... 

Minulle sanottiin, että en enää tule juoksemaan ja juoksen silti. Minähän en mitään usko ennen kuin kokeilen itse! (Toki kiitos osin tästä kuuluu kanssakulkijoille, vertaistuelle ja hyvällä fysioterapeutille) Voisin lisätä muun elämän puolelta tähän esimerkkejä, mutta ne ei nyt tähän aiheeseen taas liity mitenkään, joten annetaan olla.

Se mihin vahvasti uskon on, että mitkään saavutukset millään elämän alueella eivät tule ilman kovaa työtä. Elämä ei ole meille mitään velkaa. Itse se on tehtävä/sen saa tehdä sellaiseksi kuin haluaa. Niillä, jotka meidän silmissä näyttävät jollakin elämän alueella olevan kovin onnekkaita, on omat murheensa (kateus on maailman turhin asia) ja lisäksi me emme oikeasti tiedä, kuinka paljon he tekevät työtä menestyksensä eteen. Useimmat tuntemani ja ihailemani ihmiset todella paljon!

Ja onhan se sata kertaa sanottu, että kilpailua ei saa käydä muuta kuin itseään vastaan! Suorituksia saa verrata vain omaan (entiseen) itseensä. Silloin oikeasti näkee, kuinka kauas on tullut.

Tiedän, että positiivisuus ei kaikissa kansanryhmissä aiheuta ihastusta. Yltiöpositiiviset ihmiset nostavat osalla karvat pystyyn. En hae nyt tällä mitään Jihuu-meininkiä heti kun aamulla saa silmänsä auki vaan enemmän sellaista Antaa-tulla-asennetta elämää kohtaan. Vanha kliseehän sanoo, että Jokainen päivä ei ole hyvä, mutta jokaisessa päivässä on jotain hyvää.

Positiivinen elämänasenne kunniaan! Siitä saa ihan varmasti enemmän voimaa kuin etukäteen murehtimisesta (mistä en suinkaan ole vapaa!).

Olo on kevyempi, fiilis vahvempi. En projektissani siellä, missä jo kuvittelin olevani tai haluaisin olla, mutta kuitenkin tullut piiiiitkän matkan siitä, mistä lähdettiin. Ja eteenpäin mennään!

t positiivisesti varautunut TM

Sairasta touhua

Olen edelleen kipeä. Flunssainen. Räkää ja röhnää riittää. Lihaksia särkee. Päätä hetkittäin (onneksi se päiviä kestänyt jomotus sentään on poissa). Hikeä pukkaa ja hengästyttää, kun sohvalta nousee. Tavoistani poiketen myönnän tappion ja jäin kotiin huilimaan. 

Onneksi sairaanakin voi kilpailla!

Olen tehnyt (epävirallisen) teenjuonnin maailman ennätyksen (nyt kannattaa ostaa Clipperin osakkeita, myynti on nimittäin lähtenyt räjähdysmäiseen nousuun ja toinen vois olla noi paperinenäliinoja tuottavat firmat...).

No nytpähän on aikaa katsoa kaikki jäljellä olevat Suurimmat pudottajat Katsomosta (siinä menee nenäliinoja kans etenkin maratoni-jaksoissa) ja lukea ajatuksella teidän blogeja ja etsiä uusia. Liikuttua, vahvistua, motivoitua!

Hirviä tuska vaan blogien lukemisesta seuraa, kun ei itse pääse liikkumaan...

Rankan kevään jättämät kilot ovat olleet sitkeässä. Liikkeellä olen ollut hyvin ja paljon, mutta silti tulosta ei tule entisaikojen malliin. No, nyt nohevimmat tajuaa, että vika on ruokailussa... No niin varmasti onkin ja sillähän tähän on alunperinkin tultu.

Ehkäpä siis (jos oikein positiivisesti yltyy ajattelemaan) tämä sairastaminen on sikäli tarpeen, että en voi liikkua, joten minun on ihan pakko ottaa se pää tiedätte-kyllä-mistä ja keskittyä ruokailuun painon hallitsemiseksi. En edes mene paniikkiin, kun tiedän, että korjattavaa löytyy kyllä. Vaikka suuret linjat on kunnossa, monenlaista lipsumista löytyy, kun kokonaisuutta tarkastelee.

Syyskuu on hankala sokerittomaksi kuukaudeksi, mutta sovin itseni kanssa, että mikäli sokerittomuus tuottaa kohtuutonta hankaluutta, syyskuussa minulla on kaksi päivää, jolloin herkkujen nauttiminen on sallittua. Siis kaksi. Ja minun ajanlaskullani syyskuu siis alkaa tänään, 5. päivä...

Katselin vanhoja kuvia vajaan vuoden takaan ja itse asiassa ne motivoivat melkein enemmän kuin Suurin Pudottaja. Kasvikset ja paistijauheliha odottaa  - terveenä sitten askarrellaan jotain monimutkaisempaa :) Ehkä.

Aurinkoa ja pysykää erossa pöpöistä!

tTM

Loppu ja alku

Kesä on ohi. 

Kuitenkin tänäänkin oli ihana päivä. Aurinko paistoi ja oli t-paitalämmintä. Luonto on vielä vihreä. Tuoksu on vielä kesäinen. Rakkaus kesään muistuu mieleen ja tuntuu vahvana. Kuitenkin se on menetetyn rakkauden kaiku. Hetken tuntuu täydelliseltä, mutta on harhaa. Todellisuudessa siitä on jo luopunut. Ei sitä oikeasti enää ole. Otollisena hetkenä tuntuu hetken kesältä.

Kaikki ne herkulliset maut, tuoksut ja lämpö täytyy nyt vain tallettaa mielen syviin sopukoihin ja olla iloinen, että kesä oli. Todellisuus ja tämä hetki ovat kuitenkin se missä eletään. Ohi on. Kesä.

On syksy.

Syksy on lempivuodenaikani. Pidän jopa marraskuusta. Kesän rento fiilis vaihtuu energiseen oloon ilmojen viiletessä, luonnon pukeutuessa parhaimpiinsa ja värien ilmestyessä loputtoman vihreän tilalle.

Katselin valokuvia viime syksyltä, kun rannan keltaiset korret huurtuivat ensimmäisissä pakkasissa ja ensimmäinen jääriite ilmaantui ensin rapakoiden sitten meren pintaan. Tunnen hengityksen höyryävän ja jään rasahtelevan jalkojen alla aamulenkillä. Oikein odotan!

Tottakai minä kesästä tykkään. Kukapa ei? Eniten kuitenkin tykkään lomasta. Työni luonteen vuoksi on perusteltua pitää loma keskellä kesää, koska Suomi on kiinni kuitenkin. Ja muuna aikana me ei voida olla kiinni. Joten siis rakastan kesää, koska rakastan lomaa (ja tykkään työstäni :)).

Niin että nyt kaikki lämpö ja lempi kesältä talteen ja kohti syksyä. Nyt voi sytyttää jo kynttilät ja keittää teetä. Pukea juoksutakin ja laittaa puffin kaulaan lenkille! Lyhyemmissä juoksuhousuissa onneksi pystyy juoksemaan vielä pitkään. Juostessa tarkenee kyllä.

Yksi rakkaus jää taa ja uusi voi tulla! Syksyn kirpeällä energialla eteenpäin! Flunssakin on väistynyt, joten huomenna juostaan taas!

tTM

Elämä voittaa

No ni. Nyt on levätty. Itse asiassa yllättävän vähän ahdistusta paikalleen jääminen aiheutti. Ilmeisesti olin sitten tarpeeksi väsynyt. Uskomatonta kyllä, päänsärkyä on edelleen, viidettä päivää. Raivostuttavaa. Nyt kuitenkin särky sillä tasolla, että sitä pystyy lääkitsemään ihan käsikauppalääkkeillä. Hyvä edes se. 

Yhden lenkin jo viikonlopulle sovin, mutta se oli tämän loputtoman päänsäryn ja vielä heikon olon vuoksi peruttava. No onneksi (?) sairastui myös lenkkikaverini niin pettymys ei kenellekään ollut kovin suuri... Tai ainakin yhtä suuri jokaiselle.

Ehkä sitä vaan on viisasta välillä levätä! Itse asiassa juuri ennen sairastumistani olin ajatellut, että pitää vetää tähän väliin kevyempi viikko, kun liikuntatunteja alkoi kertyä viikkoon melkoisia määriä ja joka viikko. 10 liikuntatuntia ei oltu alitettu aikoihin... ja se on pitkässä juoksussa paljonlaisesti. Mutta elimistö päätti huiliviikosta sitten ihan itsenäisesti. Että tässä sitä ollaan.

Nyt kuitenkin elämä tuntuu voittava ja voi aloittaa tosissaan juoksun suunnittelun. Tänään vielä lenkit kävellen, mutta huomenna kokeilen, kuinka juoksu kulkisi. Ihanuutta! Tuskin maltan odottaa! Ja työmatkapyöräily. Ja vesiuinti!

Tervettä viikkoa ja liikunnan iloa!

tTM

Vastustuskykyä ja vitamiineja

Oltiin viikonloppu reissun päällä ja kotikotona. Tuotiinkin sitten sellainen määrä marjoja kotiin, että pakastin on pullollaan - i h a n a a !!!

Smoothiet uppoaa koko perheeseen vähän eri variaatioina. Luonnonjugurtti ja rahka tarvitsevat jatkuvaa vaihtelua lisukkeisiinsa. Ja mitä superruokaa suomalaisetkin metsät ovat pullollaan. Nam!

Täytyy nyt sen verran myöntää, että itse poimin mustaherukat pensaasta (10 litraa), mutta kaikki muut kotimaiset metsämarjat oli minulle valmiiksi poimittuna. Hienoa. Kiitos! Eipä niitä noin lyhyessä ajassa olisi kukaan kerännytkään, kun tuli vähän rentouduttua ja mökkeiltyäkin. Ja niin kuin sanottu en juuri rentoudu metsässä (paitsi jos saan juosta ihan täysiä ja silloinkin pitää olla kaveri, joka tuo mut metsästä pois).

Marjamäärät tuntui paljolta, kun niitä pakastimeen pakkasin, mutta hyvin tiedän, että kaikki menee ja lisääkin joudutaan ostamaan talven aikana. En pysty kaikkia hedelmiä syömään, joten marjat täydentävät ruokavaliotani paremmin kuin hyvin.

Että voi ihminen tulla onnelliseksi ruuasta :)

Viikonloppuna juoksulenkki mökkimaisemassa ja vähän kahvakuulaa pihalla. Aika huippua :) Tänään vuorossa mäkilenkki taas Ihanan Juoksevan Ystäväni kanssa. Sisulla juostaan se kolme kertaa viikossa edelleen ja kyllä sitä keho kaipaakin! Lisäksi olen käynyt vesijuoksemassa 2-4 kertaa viikossa aamutuimaan ja muu liikkuminen sitten siihen päälle (lähinnä nyt pyöräillen työmatkoja ja koiralenkkejä) venyttelyä unohtamatta. Eipä sitä työssäkäyvä perheellinen nainen juuri enempää ehdi. Ainakaan minä. Paits ne kaksi ryhmätuntia viikossa, jonne on sosiaalinen pakko mennä.

Syksyn flunssakausi on pyörähtänyt reippaasti käyntiin. Itse olen vielä mokomalta välttynyt ja taistelen nyt marjat uusimpana aseenani kaikkia maailman pöpöjä vastaan. Katsotaan myöhemmin millä menestyksellä.

Nyt äkkiä keräämään suomalainen superfoodi talteen joka iikka! Siis itsekään en niitä itse kerännyt... mutta kannustaa toki voin! 

Aurinkoisia syyspäiviä, vaikkakin viikonloppuna oli selvästi vielä kesää ilmassa...

tTM syksyn ja kesän välitilasta

Töihin paluu

Turha kai sitä on kaunistella. Töihin paluu lomalta ei ole mukavaa. Harmillista tässä on sekin, että mun työ on ihan mukavaa. Teen tavallaan ihan unelmatyötäni. Mutta silti. Loma on loma. Tekee mieli valittaa marisevalla äänellä.

Herätyskello kuudelta tuntuu tulevan rajan takaa (sen viimeisen). Voisin toki herätä myöhemmin, jos haluaisin, mutta haluan lähteä töihin ajoissa niin, että pääsen myös aikaisemmin pois... Oma valinta. Lisäksi olen aamuihminen. Aamulla tehokkaimmillani ja iltapäivästä siestan tarpeessa. 

Koska ottaa niin paljon päähän, että loma loppui, olen myös liikkunut paljon. Pakko juosta! Lisäksi työnaloitukseen liittyi tänä vuonna erinäisiä tekijöitä, joiden takia myös aivot ovat olleet heti tosissaan töissä. Mihinkään pehmeään laskuun ei ole ollut mahdollisuutta.

Ja kaikesta tästä upouusista aamuherätyksistä, aivotyöstä ja mäkitreeneistä on seuraus, että olen ihan poikki. Voi hyvääpäivää, voisin nukkua vaikka kellon ympäri. (Ainakin tuntuu siltä) Eli olen viikossa onnistunut saamaan takaisin sen univelan, jonka lomalla nukuin pois. Hyvä minä! 

Ihan hölmöä. Tänä vuonna en kaivannut edes arjen tuomaa ryhtiä. Liikunnat ovat pysyneet hyvin ohjelmassa. Vaihteluakin on loman myötä tullut. Etenkin kotona syömiset vähintäänkin kunnossa.

Työstä ihan konkreettinen hyöty on arkiliikuntaan tullut työmatkapyöräily. noin 70 km viikossa työmatkoja tulee surauteltua. Olenpahan sen ajan edes poissa jääkaapilta, vaikkei se päivätasolla niin kaksisia määriä olekaan.

Tänään menen hölköttelemään pidemmän lenkin, jos ei vallan helteiseksi äidy ja ehkä kahvakuulakin liikkuu. Venyttelyä nyt ainakin (oli jo heiaheiassa nolon pitkä väli punaisilla venyttelypampuloilla).

Viikonloppua! Ottaakaa ensimmäinen työviikko rennosti!

tTM joka ennen lomaa huonosti suunnitteli...

It is over!

Loma loppuu. Nyt. 

Olen saanut nauttia vapaudesta, kesästä. Säistä viis! On mahtavaa sanoa edes muutaman viikon ajan olevansa spontaani, osaavansa tarttua hetkeen ja hidastavansa elämää. Huippua! Olen levännyt. Vaikka unta tuntuisi vieläkin riittävän... Mutta pienen valtion valtiovelan kokoinen univelka on kuitenkin pienentynyt sellaiseksi keskivertoperheen asuntovelaksi pääkaupunkiseudulla. Tämän kanssa voi jo elää. 

Arvatkaa mitä!? Ihan käsittämätöntä! Pientä korjattavaa on ruokailussa edelleen... Mutta kaiken kaikkiaan melko hyvin vedin lomankin. Liikuntaa on tullut harrastettua... Valitettavasti ei ihan niin paljon kuin olin suunnitellut mutta viikkotasolla kuitenkin liikunta-liikuntaa tuntitolkulla ja paaaaljon hyvää hyötyliikuntaa kävelemällä katuja, polkuja ja rantoja.

Mökilläkin tuli kyllä möllötettyä... Mutta tänä vuonna juostiin sentään mökilläkin juoksulenkkiä ja kahvakuula-guru piti meille tekniikkatuntia, korjasi asentoa, liikettä, kuulan lentorataa (ei eteen vaan ylös) ja sai taas innostumaan tuosta ah niin tehokkaasta ja helposti toteuttavissa olevasta lajista! Meiltä kuulia löytyy ja omankin sellaisen kilpakuulan mallisen kaunokaisen sain vuosia sitten, kun mies lajista innostui eli jatkossakin rauta liikkuu.

Turvallinen olo selänkin kanssa, kun tekniikat on jälleen kerran tarkistettu. Kai se toistoja tekemällä vakiintuu liikkumaan oikein. Tottakai.

Tiedänhän minä, että arki on vielä ystävä. Nyt vain on vaikea totuttautua sen vaativaan luonteenlaatuun. Ystävänä arki pyrkii kontrolloimaan tekemisiäni ja olen sellaiseen kamalan vaikea taipumaan (kysykää vaikka lähipiiriltäni!).

Muistan vuosia, jolloin syksyllä arjen käyntiin pyörähtäminen oli oikeastaan helpotus. Kaikki ohjautuivat kuin luonnostaan koulun, työn ja harrastusten asettamiin raameihin ja jatkuvana leiriemäntänä, ohjelman järjestäjänä, taksikuskina ja huoltojoukkona toimimisen loppuminen oli pelkästään positiivista. Toisin on nyt. "Leiriläiset" itsenäisempiä ja itse olen oppinut enemmän tarpeellista, terveellistä itsekyyttä.

Ja sitten loma loppuu. Pah!

Painosta... En ole nyt vaa'alla käynyt, mutta menossa olen. Olisko vaikka maanantai-aamu hyvä? Miltä kuulostaa? Pikaisesti arvioiden voin sanoa, että tuntuvaa pudotusta ei loman aikana ole tapahtunut, mutta satavarma olen myös siitä, ettei nousuakaan ole tapahtunut. Olen sen verran pettynyt omaan suoritukseeni tässä viime aikoina (keväällä), joten kohtuutta on tullut monessakin asiassa noudatettua. Mutta monenlaista hyvää on kuitenkin suuhuni kulkeutunut (ehdottomasti passiivi! :)). Sen asian kanssa on nyt vain elettävä. Parasta on se, ettei liikunta ole jäänyt mihinkään lomankaan aikana ja pysyy mukana myös arkena.

Nyt vain ryhtiliike herkkujen kanssa ja lähdetään etenemään taas oikeaan suuntaan.

Ihanaa, onnellista lomaa teille, joilla sitä vielä riittää tai se on vasta edessä. Tsemppiä meille, jotka joudumme huomenna työn äärelle. Ehkä joku ei pitänyt lomaa ollenkaan? Hurjaa. Itse en tuon talven jälkeen olisi ilman selvinnyt, mutta nyt mennään sitten näillä energioilla kohti talvea. Onneksi työ on mukavaa sentään. Vapaa vain niiin paljon mukavampaa!

tTM loman loppumismasennuksen kourissa

Hyvä viikko, parempi elämä

Hämmennys omasta velttoudesta (suhteellinen käsite, kuitenkin osittain kirjaimellisesti tulkittava...) on vaihtunut tällä viikolla selkeyteen ja siihen, minkä kuitenkin osaan. Jos vaan haluan. Ja minä haluan.

Tällä viikolla on tullut liikuttua kiitettävästi. Koiran takia olen lähes päivittäin liikkeellä. Kävely on hyvää palauttavaa liikuntaa. Kävellä voisin helposti vaikka... Kanadaan? Tällä viikolla käveltyjä kilometrejä kertyi 27 kpl, juostuja 17 (kolme pientä lenkkiä, joista yksi metsässä ja toisen aikana intervalleja - juoksun määrää siis varaa lisätä - reilusti. Tältä viikolta puuttuu pitkä hidas lenkki, kun sille ei ollut aikaa, mutta se on tulossa. Ihan lähipäivinä). Tämän perusliikkumisen lisäksi olen käynyt kerran salilla, heilunut kahvakuulan kanssa kaksi kertaa, tehnyt 200 vatsarutistusta (salin ulkopuolella :)) ja pyöräillyt 60 km (kaikki hyötyliikuntaa, työ- yms. matkoja).

Kokonaan liikkumatonta päivää ei viime viikoltani löydy, mutta perjantai voidaan sellaiseksi katsoa, koska en ole silloin muuta liikkunut kuin reippaan tunnin koiralenkin (meidän koiralenkit on todella reippaita, koska olemme levottomia molemmat - Terrieripoika ja minä), mutta minulle se kuitenkin on peruselämistä ja olemista ihan niin kuin jollekin muulle fyysinen työ, joten sitä en päässäni liikunnaksi laske.

Ihanaa. Olin koko viikon ihan "Nyt on loma ja aikaa liikkua"-fiiliksissä, vaikka oikeasti oli viimeinen työviikko :) Nyt alkaa loma ja on oikeasti aikaa liikkua! Yritänkin pyhittää loman alun liikunnalle ja kevyelle syömiselle, koska niitä löysiä päiviä joen rannalla vielä tulee. Tiedän sen. Ja hyvä niin.

Ruokailuun olen tyytyväinen. Kaksi harkittua herkuttelua viikolta löytyy. 10 kpl irtokarkkeja perjantai-iltana leffaa katsoessa. Hyviä! Harkittuja. Nautittuja!

Toinen herkuttelu oli varsin dramaattinen :D NOT - yksi suklaapala kahvilla tänään. Uskokaa pois, ei ollut sortumisen arvoinen (perus-rakkaus-F-sininen), mutta olen iloinen, että söin sen. Nyt tiedän, ettei kannata. Ei enää, kun pahimman vaiheen vierottumisessa ohittanut.

Ensi viikolle yhden herkun itselleni suon, mutta vielä en tiedä, mikä se on... Ehkä se onkin jotain ihan muuta :)

Ruokailu on sujunut hiilaritietoisesti. Iltapalaksi olen jyräytellyt smoothieita. Itselleni ja koko perheelle siinä sivussa... Perusraaka-aineena (omassani - en halua edes mennä siihen, mitä smoothiebaaristani tilataan muille perheenjäsenille...) maustamaton jugurtti, maitorahka, marjat (mansikka + mustaviinimarja nom nom!), (vehnä/kaura)leseet, välillä banaania, notkistukseen ihan ehdoton suosikkini appelsiinimehu - ja antaa blenderin soida!

Muuten ruokailussa mennään kalaa, kanaa, maitotuotteita, soijaa/tofua + kasviksia ja salaatteja-linjalla. Ei siis mitään uutta ja mullistavaa. Parina päivänä pala ruisleipää tai täysjyvä riisiä. Välipalaksi hedelmää. Jokunen protskujuoma isomman liikuntasession jälkeen. Tätä vaan. Ja tämä on hyvä.

Kyllä on hikeä ja kyyneleitäkin (lauantain kovan juoksun jälkeen tosin oli kyyneleet silmissä sen vuoksi, että se oli niiiiiiin ihanaa!) tässä viikossa, mutta paljon hyvää fiilistä. Hiilareiden ja etenkin sokerin rajoittaminen on heti nostanut vireystasoa ja vointi on se, mikä sen olla pitääkin! Ihanaa.

Kyllä se vaan totta on, että arkena pitää syödä oikein, että jaksaa toimia ja olla sosiaalinen. Jossain vaiheessa lomaa tai juhlan jälkeen on varaakin olla hetki hitaammalla hiilareissa... Nyt vaan on hyvä näin!

Liikunnallista ensimmäistä lomaviikkoa odotellen,

TM

Pelkkä sivutuote

Taina vinkkasi minulle ja samalla kaikille muille Ronin tekstin, kun kyselin häneltä hyödyllisiä self-help-ajatuksia, kirjoja ja tekstejä. Ja jälleen kerran jokin ajatus aukesi. Siis ajatus, jonka jo tiesin, selkiytyi. Niinhän se on.

Aika monen muunkin teksteissä on toistunut aika ajoin kuvaus siihen suuntaan, että "kun painoin enemmän, olin onnettomampi". Jolloin loogisesti sitä ajattelee, että painonpudotus teki minut onnelliseksi. Tavallaan, toteaa Ronikin. Mutta oikeastihan painonpudotus tulee itse asiassa terveiden elämäntapojen, itsensä kunnioittamisen ja henkisen tasapainon löytyessä projektin sivutuotteena!

Etenkin nopeasti laihduttaessa (kun tavoitteena on pelkkä painonpudotus) myös keinot saattavat olla epäterveellisiä ja rajuja, eikä niiden myötä hyväolo lisäänny. Hyvinvointi saattaa jopa olla oikeasti uhattuna. Nämä kilot tulevat helpommin takaisinkin. Painonhallintaan tarvittava elimistön tasapaino voi olla vaurioitunut joko väliaikaisesti ja pahimmillaan lopullisesti.

Mutta jos tavoittelemme terveyttä ja teemme loppuelämän ratkaisuja, haluamme rakentaa elämäntapaa, jota voisi noudattaa lopun ikäänsä - oikeasti terveellisiä ratkaisuja - silloin todennäköisesti myös kaikki muukin hyvinvointimme lisääntyy. Muutumme aktiivisemmiksi. Syömme terveellisemmin. Ja painomme putoaa. Oikeiden valintojen äärellä painonpudotus on todella siis pelkkä (vaikkakin toivottu ja väistämätön) sivutuote... Joitakin rajoituksia jossain vaiheessa todennäköisesti tarvitaan, mikäli tavoitteemme on päässämme lukuina. Mutta mihinkään numeroon ei kannata takertua. Elämä on tässä ja nyt ja siitä kannattaa nauttia jo nyt, eikä odottaa onnea "sitten kun painan sen ja sen verran"... No, eihän me näin tehdäkään! Tietenkään.

Todella moni täällä nettimaailmassakin näyttää tajunneen tämän asian. Moni tekee hyvää tulosta tai elää normaalipainoisena ihan vain "elämällä terveellisesti". Ja iloitsee kehon muista saavutuksista kuin numeraalisista saavuttaen samalla ne numeraalisetkin toiveensa.

Tätä mietittyäni tajuan, että oikeastaan olen jo jollakin tapaa siirtymässä siihen vaiheeseen, että hurviteltuani palaan yleensä aina ruokavalion tarkistamiseen (terveelliseksi) ja aktiivisuuden lisäämiseen. En aloita toimintaani vaa'alta käsin ja aseta tavoitteita sen mukaan, mitä vaaka näyttää. (No, nyt se on kyllä mahdotontakin, koska minulla ei ole kotona toimivaa vaakaa - kuvitelkaa! Sellainen kyllä hankitaan, kun ehditään, mutta entinen minä ei todellakaan olisi pärjännyt montaa päivää ilman vaakaa ja meidän taisi irtisanoa itsensä ehkä kuukausi sitten...)

Itsensä hyväksyminen, arvostaminen ja rakastaminen. Selvä. Ei sen kummempaa. Ei tarvita kalliita välineitä eikä kursseja, jäsenyyksiä tai kuureja. Helppoa?

Roni kuitenkin muistuttaa, että itsensä hyväksyminen vaatii muutakin kuin pelkän päätöksen. Se vaatii työtä. Päivittäin. Kriittisyys nostaa helposti päätään ja epäreilut vaatimukset (itseä kohtaan) helposti johdattavat takaisin hillopurkkien, passiivisuuden ja murehtimisen äärelle. Uskoa itseen täytyy opetella.

Onneksi tällä tiellä tapahtuu onnistumisia. Juostu matka, nostettu paino, tavoitefarkkuihin mahtuminen - mitä se kenellekin on. Jokainen näistä onnistumisista vahvistaa uskoa itseen ja tähän tiehen.

Vanhoja juttuja. Kuitenkin aina tosia. Hyvä muistutella itselleenkin.

Tänään sataa. Onneksi salijäsenyys vielä hetken voimassa :)

tTM onnellisena, tänään

paljon puhetta, vähän tekoja

No niin. Juhannus meillä oli herttainen. Pikkuisen tuli nahkaa liikaa käristettyä, mutta muilta vammoilta vältyttiin. Luvattu hurjaakin hurjempi hyttyskesä ei tällä reissulla ainakaan meillä toteutunut. Muutama yksittäinen tavattiin, mutta parvien invaasiolta vältyttiin. 

Syötiin hyvin ja oikein, mutta myös herkuteltiin - liikaa! Ihan turha selitellä täällä, että kyllä nyt loma on niin suunniteltu ja hanskassa - ja sitten heti kun nettiyhteys katkeaa ja maaseutu levittäytyy ympärillä ollaan leipomassa jos jonkin sortin sokerikakkusia... ja itse ensimmäisenä maistamassa.

Rajoja ei ole helppo asettaa silloin, kun kyse on itsestä. Tai ainakin minulla on välillä taipumus heittää kaikki sovittu olan yli ja istua kaikessa rauhassa kakun ääreen. Voi elämä! No, jos tarkkoja ollaan oikeasti hiilariöverit tapahtuivat vain yhtenä päivänä - entinen minä olisi hyvin voinut vetää ne joka päivä ja vaikka useamman kerran päivässä! Että liian ankarakaan ei saa (saisi) olla. Edistystä tapahtuu. Hitaasti. Valitettavan hitaasti, kun minusta on kyse.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja katuminen on viimeinen asia, mihin haluan ryhtyä. Siellä lähettyvillä nimittäin odottaa "nyt kun millään ei ole enää väliä"-ajattelu. Ja sen on syytä pysyä poissa! Helpompaa on vain palata normaaliruokailuun ja lopettaa vinkuminen. Kaikkinainen itsesääli. (voi, minua poloista, kun söin sokeria, kun kukaan muu ei).

Ja hei, huomasitteko: normaaliruokailuun - ei esimerkiksi dieetille tai kuurille :) Jotain sentään on takaraivoon tarttunut!

On vain pakko olla realisti. Mitä minusta voi tulla? Mitä ei? Mitä tarvitsee tulla? Ei kai yhtään mitään  muuta kuin olla oma itsensä. Elää terveellisesti. Olla vahva. Liikkumalla ja syömällä hyvin/oikein olo on noin 100x parempi kuin elämä sokerin kanssa. Supermallia minusta ei tule (harmi!), mutta hyväkuntoinen ja vahva minä voi tulla. Hyvinkin. Siitäkin voi jo olla onnellinen!

Ja nyt tuli levättyä hyvin (niin hyvin, että jatkoin lomamoodissa tänäkin aamuna ja nukuin pommiin). Yhdet päiväunet riippukeinussa lehtien lomasta pilkottavan sinitaivaan alla. Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa!

Tänään taas liikkeelle ja salaattia huiviin. Oikea loma siintelee kahden viikon päässä. Siihen menessä ehtii taas strategiaa hioa :) Katsotaanpa kuinka sitten käy!

tTM liikkeelle lähdössä taas!

Juhannusta ja treeniä

Letkeää Juhannusta kaikille ja paljon hyvää mieltä! Juhannukseen saattaapi joillakin liittyä myös vähemmän terveellisiä perinteitä, mutta mikäpä siinä, jos parina päivänä viettää vapaampaa, vähemmän kurinalaista elämää. Eihän pari päivää venettä kaada. Muistetaan 80%-sääntö :) 

Osalla taas kesä on juuri sitä parasta aikaa hyvinvoinnille ja painon hallinnalle. Lomalla toiset vaan voivat niin hyvin, että tulos näkyy jopa vaa'alla, mutta myös kaikkinaisena hyvinvointina. 

Minä en kuulu tähän joukkoon. Yleensä olen täynnä hyvää tahtoa ja urheilusuunnitelmia joka loman alussa (ja loman lopussa perinteisesti minulla on ne klassiset 2 lomakiloa kerättynä lähinnä vyötärön seutuun, jolloin työvaatteet eivät enää istu). Jossain välissä tapahtuu jotain sellaista, että päädyn esim mökillä, jossa urheilumahdollisuudet ovat rajattomat, urheilumuotoon, joka menee suunnilleen näin:

• kävelyä: aitalta, mökille ja siitä kesäkeittiöön
• uintia: saunasta, lähinnä kellumista (taito se on sekin)
• lenkkeily: kävelen pois tontilta ja koira seuraa, että pääsee tarpeilleen (pihalla hienohelma-parsonpoika korkeintaan merkkailee)
• pyöräily: siirrän pyörän varastoon pois pihapelien tieltä
• liikunta pihapelien muodossa: lähinnä tuomarin (irrottelen lapsia toistensa hiuksista) roolissa ja kiellän enää laskemasta pisteitä

Tänä vuonna kaikki kuitenkin muuttuu! 

Haluan pystyä rastittamaan edellä olevan listan mukaisesti omaa vain mielikuvissa elävää listaani. Joka päivä. Saan toki syödä herkkuja, mutta niitäkin terveellisesti, kohtuullisesti. Eikä joka päivä tarvitse tulla kovin hurjaa liikuntasuoritusta, mutta jotain sentään. 

Hyviä ajatuksia liikunnasta ja treenamisesta (etenkin naisten kohdalla) löytyy ...in motionin- blogista. Itse varsinkin annan peilille ihan liian suuren arvon! Peilailua tulee harrastettua ihan liikaa ja kriittisesti. Pari ryhmäliikuntatuntia suurten peilien edessä on taas saanut läski-ajattelun valloilleen... Enemmän pitäisi keskittyä siihen, mihin kaikkeen pystyy tällä ruodollaan. 

Positiivisia ajatuksia, lämpöä ja lempeä Teille kaikille, jotka tänne eksytte! Viettäkää rentouttava ja turvallinen Juhannus! 

teidän,
TM

Tutkittua tai ainakin uutisoitua

Työkseni seuraan tutkimuksia ja uutisointia terveydenhuollon alalta. Luonnollisesti haen sieltä niitä uutisia, jotka koskevat omaa alaani, mutta väkisinkin silmiini osuu päivittäin liikuntaan, painoon ja elämäntapoihin liittyviä tutkimuksia. Olen niitä jonkun verran kerännyt itsellenikin. Muistuttamaan tosiasioista.

Etenkin silloin, kun laavaa läpi suurta määrää listattuja tutkimuksia on syytä aina olla kriittinen. Etenkin hyvin radikaaleissa tuloksissa on syytä katsoa, kuka tutkimuksen on tehnyt, entä kuka tilannut/rahoittanut, seuranta-aika vai kertaotos ja kuinka suuri otos on ollut. En väitä, että tutkimuksia tehtäisiin ihmisten harhauttamistarkoituksella, mutta tutkimuksiakin tekee ihmiset ja usein taustalla on omista (tai rahoittajan) intresseistä nousevat alkuoletukset. Ja ainahan tuloksiakin voi tulkita, rajata ja tuoda esiin monella tavalla.

Haluan kuitenkin tähän niin itselleni kuin teillekin tuoda muutamia ajatuksia tutkimusten ah niin mielenkiintoisesta (kenen mielestä :)) ja terveysuutisoinnin maailmasta:

• Liikunta auttaa joka vaivaan - ja miksikäs ei. Ei evoluutio kehittänyt meitä sohvalle makaamaan! Vai kehittikö? 
• Huono kunto on riski - pakko olla samaa mieltä.
• Liikunnan tulehdusta vähentävä vaikutus vähentäisi myös riskiä sairastua psoriaasikseen - hmm, minulla ei ole kyseistä vaivaa, mutta siis jo pelkkä tulehdusta vähentävä vaikutus kelpaa, eikä riskin pienentymisestäkään haittaa ole.
• Pitkä työmatka riski terveydelle - ei taida yksin selittää tuloksia, mutta kyllä vain minäkin vaihdoin lyhyempään työmatkaan ja pyöräily-ystävällisempään reittiin, jolloin esim työmatkapyöräily on mahdollista ja mukavaa.
• Roskaruualla kytös masennukseen - tai sitten niin, että masentunut tarttuu helpommin valmisruokaan kuin kokkailee monipuolista ja terveellistä kotiruokaa...
• Paras ystävä suojaa stressiltä - tottakai <3
• Liikunta on voimavara opiskelijalle - tai kenelle tahansa.
• Päiväunet parantavat työtehoa - kannatan! Ehdottomasti. Tosin tämä on taas niitä uutisointeja, että "useissa tutkimuksissa vaikka missä" on todettu... :) Mutta kannatan silti!
• Positiiviset elävät pidempään - tästä olen varma, vaikkei kukaan koskaan asiaa minulle mitenkään todistaisikaan :) Tuntemani 100 vuotiaat ovat olleet positiivisia ja sisukkaita ihmisiä kaikki. Huumori on saattanut olla omanlaistaan, mutta sitä on ollut! 
• Sokeri vanhentaa ennenaikaisesti - tässä ei ole edes tiedon lähdettä (paitsi haastateltu henkilö), mutta uskon, koska haluan uskoa. 
• Liikuntaneuvolat - siis mitä? Ihmiset keksivät tekosyitä, miksi eivät liiku... no ei kai?

Siis tätähän voisi jatkaa vaikka koko päivän! Paljon hyviä juttuja jää pois eikä tämä ole mikään topJotakin-lista vaan se mitä eteeni on osunut tässä muita uutisia etsiessä. Samanlaisen listan voisi kerätä mikä päivä tahansa ja saada erilaisen koosteen. Että jos ei kertakaikkiaan ole muuta tekemistä niin tässä lukemista illan valoisiksi tunneiksi.

 tTM

Hyvä paha minä itte

Olen tullut siihen pisteeseen, että nyt niiden viimeisten kilojen olisi lähdettävä (huomaa jo alkuasetelmassa konditionaali ja johan tässä on iäisyys tönötettykin) tai sitten on tullut aika hyväksyä itsensä tässä ja tällaisena... (no siihen on vähintään yhtä kivikkoinen ja pitkä tie kuin tuohon edelliseen!)

Itsensä hyväksyminen ei ole ihan helppo juttu. Siis joillekin toki on ja hyvä niin! Ihailen sellaisten vahvojen ihmisten rauhallista varmuutta, jotka ilmoittavat rakastavansa itseään ja myös kuulostavat siltä, että myös tarkoittavat sitä. Joka päivä.

Kyllä minäkin rakastin itseäni tänään metsässä juostessani! Nautin ja ihailin suorituskykyäni, enkä verrannut itseäni keneenkään muuhun kuin itseeni! Just näin. Näinhän sen olla pitääkin. Toki minulla tällaisia hetkiä on niin kuin varmasti kaikilla, mutta sellainen yleinen "joo mä olen hyvä tällaisena"-fiilis jää uupumaan!

Mitä ihmettä se omana itsenään oleminen oikein sitten on? Entä jos mä vaan olen näin pinnallinen ihminen, että peilikuvalla (omalla) on mulle (melko) suuri merkitys? Että jos minussa ei sitä syvällisempää puolta olekaan (tämän enempää)? Mitäs sitten tehdään!? Minun on vaan myönnettävä, että jotkut asiat eivät muutu. Luonteeni ei tunnu jalostuvan pelkällä tahdonvoimalla. Kehon muokkaaminen on kuitenkin helpompaa.

Siis tottakai olen ennen kaikkea (no jaa) kiinnostunut hyvinvoinnistani ja terveydestäni, mutta en voi kieltää, etteikö ulkonäkö olisi minulle yksi vahva motivaattori tässä elämän muutos projektissa. On ollut kauhistuttavaa, vapauttavaa ja palkitsevaa katsella vanhoja valokuvia ja todeta, miten paljon paremmin voivalta nyt vaikutan (ja laihemmalta)!

Koska joka tapauksessa luonteeni ei tunnu jalostuvan kovin nopeaan tahtiin, on ehkä yksinkertaisinta vähentää ruokavaliosta herkkuja/turhia ja keskittyä syömään hyvin/oikein ja liikumaan säännöllisesti.

Ilmottauduin muuten juoksukouluun (huom! en kansalaisopiston henkisen kasvun kurssille, jonne pikemminkin olis ollut ehkä syytä mennä), joka alkaa toukokuussa. Nyt pitää rueta ihan täpöillä rueta treenaamaan, että kehtaa mennä sinne juoksemista opettelemaan! Siitä sitten lähempänä enemmän!

Ja nyt aurinko paistaa ulkona ja tällä säällä on synti olla sisällä, joten jättäkää arkinen aherrus ja rientäkää ulos! Siellä on kevät!

tTM

Liikkeellä taas

Tänään olen suvaitsevaisempi itseäni kohtaan. Ymmärrän ihmisen olevan erehtyväinen, mutta toisaalta uskon kykyyn oppia virheistä ja kykyyn korjata toimintaa.

Tänään niiden iänikuisten koiralenkkien lisäksi tiedossa sisäpyöräilyä. Sopiva tunti, sopiva ohjaaja (hyvä) ja motivaatio kohdillaan. Mikäpä siinä sitten eikun menoksi!

Mitään varsinaista syytä minulla ei ole olla liikkumatta säännöllisesti. Useimmiten homma kaatuu kiireeseen (kuvitteltuun ja todelliseen), väsymykseen (hyvinkin todelliseen) ja sohvalle jäämisen helppouteen. Mutta yleensä tarvitsen yhden ryhmäliikuntatunnin ja olen taas takaisin raiteilla. Perjantain pilates tyrkkäsi minut oikeaan suuntaan ja tämän päivän sisäpyöräily siirtää minut suoraan liikuntariippuvuuteen. (Vaihdan sokeririippuvuuteni sujuvasti lennossa siihen).

Onpa taas helppoa!

Ihana iive ja loistava Lyijypallo ojensivat minulle tunnustuksen Liebster Blog. Tuhannet kiitoset! Tämä tunnustus on kiertänyt nyt blogimaailmassa sen verran, että en jaa sitä kummemmin eteenpäin, mutta joka ikinen seuraamani blogi (ja varmasti tosi tosi moni muukin, jonka blogiin en ole löytänyt) sen ansaitsee, joten jos osaksesi ei kyseinen tunnustus ole osunut, ottakaa se tästä (ohjeet löytyy kummastakin edellä mainitsemistani blogeista!):


Mikäli iive tai Lyijypallo eivät ole vielä teille tuttuja käykää nyt heti tutustumassa! Molempia fanitan ihan tosimielellä!

Nyt lähden piiiitkälle koiralenkille oman ja hoitokoiran kanssa, aurinkoon, meren rannalle (luistelemaan jäätiköllä, joka siis sijaitsee maalla) ja illalla tiedossa sisäpyöräilyä! Aktiivista sunnuntaita, terveyttä ja menestystä!

tTM

Valinnainen

Kiitos. Ihanaa olla takaisin kotona.

Tolkuttoman ärsyttävää on se, että joudun palaamaan tänne blogiin ilman reipashenkisiä
ah, kuinka paljon olenkaan treenannut ja
miten uskomattoman hyviä valintoja olen tehnyt
ruokailuni suhteen.

No en ole ja en ole.

Ärsyttävää!


Muutenkin tuntuu, että minulla on tässä terveellisessä elämässä tasan kaksi vaihetta. Joko tai.

Joko liikun paljon ja syön hyvin tai syön mitä sattuu ja liikun vain pakolliset koiran ulkoilutukset. Hienoo. Oon niin pettynyt ja vihainen - eikä sekään mitään auta.

Ruokavammaisena ja nirsona reissuissa sorrun usein hätäisiin välipaloihin. Lisäksi matkani kohdemaa ei ole muutenkaan mitenkään tunnettu terveellisestä ruokakulttuuristaan - hmm, melkein päinvastoin! Ja siitähän jäi heti päälle, että mitähän kaikkea hyvää Suomen ruoka(????)kulttuurilla on minulle tarjota! Eipä ole pieneen mieleenkään tullut kotimaiset marjat tai hedelmätiskien runsaus...

Koiran kanssa tulee onneksi päivittäin ainakin se tunti käveltyä, mutta sitä en oikeastaan liikunnaksi laske, koska siihen on keho tottunut, kun sitä kaksi vuotta on tehnyt. Jäisellä alustalla ja metsäpoluilla liukastelun takia selkä on taas ilmoitellut itsestään, joten se sentään ajoi minut perjantai-pilatekseen. Olipa hyvä! Ja salille meno-kynnys on jälleen kerran ylitetty.

Jälleen kerran olen joutunut muistuttamaan itseäni, että joitakin valintoja on tehtävä, jos haluaa tiettyjä tuloksia. On aika sulkea Pandoran lipas/herkkulootat ja ryhdyttävä liikkumaan, enemmän, säännöllisesti. Miten nämä aallon pohjat kuitenkin aina seuraavat toisiaan, vaikka mä nautin liikkumisesta ja tunnen terveellisesti syötyäni oloni niin paljon paremmaksi kuin sokeripöhnässä...

Taidan tarvita jatkuvaa valvontaa!

teidän TM

Tuulen viemää

Tää lähtee kauas. Ihan muualle. Mutta viikoksi vain ja töihin. Vain vähän hupia. Luulisin. No ei tämä nyt niin hirveän kauas mene, mutta kauas kotoa kuitenkin. Toiseen maahan, jossa on jo kevät (toivon).

Blogihiljaisuutta tulee väkisinkin ellei sitten aika käy hotellissa iltaisin pitkäksi. Muuten menee työn touhussa. Pitkää päivää. Vieras kieli. Loputon ihmisten virta, joihin tutustuttava, verkostoiduttava, kerättävä pino käyntikortteja ja muistettava jakaa omia. Puettava yhtenä iltana pitkä mekko päälle (voi elämä) ja edustettava. Ei niin yhtään minua. Nimittäin se mekko. Muu on työtä, minua.

Aion olla vähän uskotonkin! Kirjoitan toista blogia siellä ollessani. Mutta siitä blogista saa palkaa ja vaikka minulla olisi siellä toisessa blogissa kuinka hauskaa, on se työtä. Ymmärtäkää. (Mutta kieltämättä hauskaa kirjoittaa ihan toisenlaisena henkilönä kuin TM on :))

Seikkailu odottaa, mutta voitte olla varmoja, että tänne minä palaan. Viikon päästä istun kotona koneeni ääressä verkkarit jalassa ja paasaan taas samoista asioista ehkä vähän vieraalla aksentilla tai vieraasta ruokakulttuurista vakavia vaikutteita ottaneena (iso tuskin), mutta palaan kuitenkin ja sitten lähdetään lenkille, salille, pilatekseen ja syödään salaattia ja luonnonjugurttia.

Siihen asti pitäkää huolta itsestänne!

tTM

Syöjätär

Pallo on laitettu pyörimään. Katsotaan nyt, mitä se tuo, kenelle ja millä aikataululla. Toivotaan, että minä olen se, joka voi loppujen lopuksi tehdä helpon päätöksen, jossa palaset ovat loksahtaneet paikoilleen!

Hyvien, toiveikkaidenkin asioiden vatvominen herättää minussa syöjättären. Himoitsen sokeria. Helppoa helpotusta. Teennäistä tasapainon ja rauhan palautusta - muka.

Mahtavaa on, että olen nukkunut kuin tukki, mutta hermostuneisuuteni näkyy ruokailupuolella.

Yritän suunnata kasvaneen ruokahaluni järkevästi vitamiinirikkaisiin herkkuihin - marjoihin ja hedelmiin. Hämmentävää, miten nopeasti tällaiset toimintamallit vieläkin aktivoituvat! Nooo päivä kerrallaan.

tTM

Arki huolesi kaikki heitä

Yritän suhtautua kiireeseen huumorilla. Palautan mieleeni yhä uudelleen sen tosiasian, että kiire on tunne ja yritän suhtautua siihen niin. Tunteet hallintaan ja menoksi. En suostu huolehtimaan, että ehdinkö ja ehdinkö kaiken. En suostu epäilemään omia voimavarojani.

Toisaalta yllätyin tänä aamuna bussissa työmatkalla, että vielä minusta löytyi nämäkin voimat. Aloittaa taas uusi (työ)viikko haasteineen.

Tämä viikko on kuitenkin vähän helpompi kuin edellinen. Jo siitä tulee hyvä mieli. Tämä tarkoittaa sitä, että useimpana iltana saan itse päättää, mitä teen eikä sitä sanella minulle mistään. Yksi tai kaksi menoa ei tunnu missään, kun välillä on ollut useampi illassa, mihin vaaditaan jo vähän akrobatiaa (ja assistentteja).

Minun on helpompi elää listojen kanssa, vaikka jotakuta toista se saattaisi stressata. Ihanaa viivata yli tehty tehtävä, repiä yksi muistilappu roskikseen.

Lisäksi yritän kiihkeästi noudattaa "kahden minuutin sääntöä". Onko tuttu? Nyt jos joku tietää, mistä tämä alunperin on, mielelläni kuulisin minäkin!! Kahden minuutin sääntö tarkoittaa, että jos arvelet jonkin tehtävän tekemiseen menevän alle 2 minuuttia, tee se heti.

Voi kuulostaa hullulta, mutta oikeasti toimii. Ripusta takki naulaan, vie tavara paikalleen (niin töissä kuin kotonakin) ja jälkeenpäin raivattavaa on paljon vähemmän! Kannattaa. Toimii vähän kuin torstain siivouspäivä - ihanaa tulla perjantaina siistiin kotiin ja on tunne, että koko viikonloppu on käytettävissä, kun ei tarvitse kallisarvoista viikonloppua käyttää siivoamiseen. Suosittelen tätäkin :)

Kiire, kiireempi, kiirein. Omalla kohdallani on kyllä välillä pysähdyttävä miettimään, että miksi niin kova kiire oikeastaan on. Vaikka tekemistä oikeastikin on paljon niin, onko itsensä kiireessä pitäminen myös sitä, ettei oikeastaan halua edes pysähtyä?

Ohjelmarikkaan viikonlopun jälkeen tänään kunnon liikunta/juoksupäivä. Täydellistä hipoo!

Eikun kohti uuden viikon haasteita!

tTM arkihuolettomana

Lisää kasviksia

Kävin eilen taas hyvin avartavan keskustelun sisareni kanssa. Puhuimme tavoitteesta ja tästä hetkestä.

Siitähän on kohta puolitoista vuotta aikaa, kun kerroin teille leiristä, jolla "ruoka oli huonontunut edellisvuodesta"... Siis oikeasti kyse oli siitä, että minä olin herännyt siihen, mitä minulle sopiva hyvä ruoka on. En siis syttynyt perunasta, kastikkeesta ja salaatin virkaa toimittaneesta suolakurkusta. Oli tapahtunut jotain.

Teen työtä, jossa koko ajan asetetaan tavoitteita, arvioidaan etenemistä, suunnataan uudelleen, muokataan tavoitteita ja edetään taas. Paikalleen ei jäädä hetkeksikään pönöttämään. Painonhallintaprojektissa mulla on ollut suunnilleen kahdeksan (tai kolme tai sata...) vuotta ensimmäisenä, päällimmäisenä tavoitteena, että lisätään kasviksia...

Ja taas on Tukeva Tyttö turvassa.

Taivaan tosi nimittäin on, että syön kevyesti sen puoli kiloa kasviksia päivässä ja useimpina päivinä enemmän. Siihen ei tarvitse panostaa yhtään! Ongelma on ihan toisaalla. Jossain vaiheessa tavoitteena oli lisätä vedenjuontia... Vettä ja vihreää teetä kiskon päivän aikana niin, että vessasta saranat kuluu kohta kokonaan puhki. Ei ole tarvetta tehdä sillekään asialle yhtään mitään!

Ongelmat ovat aivan muualla ja vanhojen jo saavutettujen tavoitteiden taakse on helppo piiloutua! On aika kiinnittää huomio todellisiin ongelmiin ja jättää kasvis-raukat rauhaan! Uusi tavoitteeni kasvisten suhteen on, että syön niitä niin kuin tällä hetkellä muutenkin. Sen sijaan suhteeni sokeriin ja muutenkin hiilareihin on se, jota nyt työstetään ihan sama mitä professori Matti Uusitupa siihen sanoo.

tTM