Virtuaalimalli

Pitihän minunkin, kun muutkin... Vasemman puoleinen siis nykytilanne (arvio todennäköisesti yläkanttiin, koska minulla ei siis sitä vaakaa tällä hetkellä ole - ostan sen tänään, kun rupesi niin häiritsemään) ja oikean puoleinen se, mitä haluaisin painaa (vertaa edellinen kirjoitukseni, jossa käskin kaikkien hylätä numerot ja mennä hyvän olon mukana - kauanpa se itselläni kesti). Ihan valtava tuo ero ei ole, mutta kyse on siis virtuaalimallista - tällä neitokaisella (kuvassa) on varsin kiinteää läskiä... :)

Mikäli mokomalla mallilla leikkiminen kiinnostaa sinuakin, mallin löydät täältä. Ja tuota kohti ollaan menossa! Ihan vain terveellisillä elämäntavoilla ja aktiivisuudella. Amen.

tTM

Pelkkä sivutuote

Taina vinkkasi minulle ja samalla kaikille muille Ronin tekstin, kun kyselin häneltä hyödyllisiä self-help-ajatuksia, kirjoja ja tekstejä. Ja jälleen kerran jokin ajatus aukesi. Siis ajatus, jonka jo tiesin, selkiytyi. Niinhän se on.

Aika monen muunkin teksteissä on toistunut aika ajoin kuvaus siihen suuntaan, että "kun painoin enemmän, olin onnettomampi". Jolloin loogisesti sitä ajattelee, että painonpudotus teki minut onnelliseksi. Tavallaan, toteaa Ronikin. Mutta oikeastihan painonpudotus tulee itse asiassa terveiden elämäntapojen, itsensä kunnioittamisen ja henkisen tasapainon löytyessä projektin sivutuotteena!

Etenkin nopeasti laihduttaessa (kun tavoitteena on pelkkä painonpudotus) myös keinot saattavat olla epäterveellisiä ja rajuja, eikä niiden myötä hyväolo lisäänny. Hyvinvointi saattaa jopa olla oikeasti uhattuna. Nämä kilot tulevat helpommin takaisinkin. Painonhallintaan tarvittava elimistön tasapaino voi olla vaurioitunut joko väliaikaisesti ja pahimmillaan lopullisesti.

Mutta jos tavoittelemme terveyttä ja teemme loppuelämän ratkaisuja, haluamme rakentaa elämäntapaa, jota voisi noudattaa lopun ikäänsä - oikeasti terveellisiä ratkaisuja - silloin todennäköisesti myös kaikki muukin hyvinvointimme lisääntyy. Muutumme aktiivisemmiksi. Syömme terveellisemmin. Ja painomme putoaa. Oikeiden valintojen äärellä painonpudotus on todella siis pelkkä (vaikkakin toivottu ja väistämätön) sivutuote... Joitakin rajoituksia jossain vaiheessa todennäköisesti tarvitaan, mikäli tavoitteemme on päässämme lukuina. Mutta mihinkään numeroon ei kannata takertua. Elämä on tässä ja nyt ja siitä kannattaa nauttia jo nyt, eikä odottaa onnea "sitten kun painan sen ja sen verran"... No, eihän me näin tehdäkään! Tietenkään.

Todella moni täällä nettimaailmassakin näyttää tajunneen tämän asian. Moni tekee hyvää tulosta tai elää normaalipainoisena ihan vain "elämällä terveellisesti". Ja iloitsee kehon muista saavutuksista kuin numeraalisista saavuttaen samalla ne numeraalisetkin toiveensa.

Tätä mietittyäni tajuan, että oikeastaan olen jo jollakin tapaa siirtymässä siihen vaiheeseen, että hurviteltuani palaan yleensä aina ruokavalion tarkistamiseen (terveelliseksi) ja aktiivisuuden lisäämiseen. En aloita toimintaani vaa'alta käsin ja aseta tavoitteita sen mukaan, mitä vaaka näyttää. (No, nyt se on kyllä mahdotontakin, koska minulla ei ole kotona toimivaa vaakaa - kuvitelkaa! Sellainen kyllä hankitaan, kun ehditään, mutta entinen minä ei todellakaan olisi pärjännyt montaa päivää ilman vaakaa ja meidän taisi irtisanoa itsensä ehkä kuukausi sitten...)

Itsensä hyväksyminen, arvostaminen ja rakastaminen. Selvä. Ei sen kummempaa. Ei tarvita kalliita välineitä eikä kursseja, jäsenyyksiä tai kuureja. Helppoa?

Roni kuitenkin muistuttaa, että itsensä hyväksyminen vaatii muutakin kuin pelkän päätöksen. Se vaatii työtä. Päivittäin. Kriittisyys nostaa helposti päätään ja epäreilut vaatimukset (itseä kohtaan) helposti johdattavat takaisin hillopurkkien, passiivisuuden ja murehtimisen äärelle. Uskoa itseen täytyy opetella.

Onneksi tällä tiellä tapahtuu onnistumisia. Juostu matka, nostettu paino, tavoitefarkkuihin mahtuminen - mitä se kenellekin on. Jokainen näistä onnistumisista vahvistaa uskoa itseen ja tähän tiehen.

Vanhoja juttuja. Kuitenkin aina tosia. Hyvä muistutella itselleenkin.

Tänään sataa. Onneksi salijäsenyys vielä hetken voimassa :)

tTM onnellisena, tänään

paljon puhetta, vähän tekoja

No niin. Juhannus meillä oli herttainen. Pikkuisen tuli nahkaa liikaa käristettyä, mutta muilta vammoilta vältyttiin. Luvattu hurjaakin hurjempi hyttyskesä ei tällä reissulla ainakaan meillä toteutunut. Muutama yksittäinen tavattiin, mutta parvien invaasiolta vältyttiin. 

Syötiin hyvin ja oikein, mutta myös herkuteltiin - liikaa! Ihan turha selitellä täällä, että kyllä nyt loma on niin suunniteltu ja hanskassa - ja sitten heti kun nettiyhteys katkeaa ja maaseutu levittäytyy ympärillä ollaan leipomassa jos jonkin sortin sokerikakkusia... ja itse ensimmäisenä maistamassa.

Rajoja ei ole helppo asettaa silloin, kun kyse on itsestä. Tai ainakin minulla on välillä taipumus heittää kaikki sovittu olan yli ja istua kaikessa rauhassa kakun ääreen. Voi elämä! No, jos tarkkoja ollaan oikeasti hiilariöverit tapahtuivat vain yhtenä päivänä - entinen minä olisi hyvin voinut vetää ne joka päivä ja vaikka useamman kerran päivässä! Että liian ankarakaan ei saa (saisi) olla. Edistystä tapahtuu. Hitaasti. Valitettavan hitaasti, kun minusta on kyse.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja katuminen on viimeinen asia, mihin haluan ryhtyä. Siellä lähettyvillä nimittäin odottaa "nyt kun millään ei ole enää väliä"-ajattelu. Ja sen on syytä pysyä poissa! Helpompaa on vain palata normaaliruokailuun ja lopettaa vinkuminen. Kaikkinainen itsesääli. (voi, minua poloista, kun söin sokeria, kun kukaan muu ei).

Ja hei, huomasitteko: normaaliruokailuun - ei esimerkiksi dieetille tai kuurille :) Jotain sentään on takaraivoon tarttunut!

On vain pakko olla realisti. Mitä minusta voi tulla? Mitä ei? Mitä tarvitsee tulla? Ei kai yhtään mitään  muuta kuin olla oma itsensä. Elää terveellisesti. Olla vahva. Liikkumalla ja syömällä hyvin/oikein olo on noin 100x parempi kuin elämä sokerin kanssa. Supermallia minusta ei tule (harmi!), mutta hyväkuntoinen ja vahva minä voi tulla. Hyvinkin. Siitäkin voi jo olla onnellinen!

Ja nyt tuli levättyä hyvin (niin hyvin, että jatkoin lomamoodissa tänäkin aamuna ja nukuin pommiin). Yhdet päiväunet riippukeinussa lehtien lomasta pilkottavan sinitaivaan alla. Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa!

Tänään taas liikkeelle ja salaattia huiviin. Oikea loma siintelee kahden viikon päässä. Siihen menessä ehtii taas strategiaa hioa :) Katsotaanpa kuinka sitten käy!

tTM liikkeelle lähdössä taas!

Juhannusta ja treeniä

Letkeää Juhannusta kaikille ja paljon hyvää mieltä! Juhannukseen saattaapi joillakin liittyä myös vähemmän terveellisiä perinteitä, mutta mikäpä siinä, jos parina päivänä viettää vapaampaa, vähemmän kurinalaista elämää. Eihän pari päivää venettä kaada. Muistetaan 80%-sääntö :) 

Osalla taas kesä on juuri sitä parasta aikaa hyvinvoinnille ja painon hallinnalle. Lomalla toiset vaan voivat niin hyvin, että tulos näkyy jopa vaa'alla, mutta myös kaikkinaisena hyvinvointina. 

Minä en kuulu tähän joukkoon. Yleensä olen täynnä hyvää tahtoa ja urheilusuunnitelmia joka loman alussa (ja loman lopussa perinteisesti minulla on ne klassiset 2 lomakiloa kerättynä lähinnä vyötärön seutuun, jolloin työvaatteet eivät enää istu). Jossain välissä tapahtuu jotain sellaista, että päädyn esim mökillä, jossa urheilumahdollisuudet ovat rajattomat, urheilumuotoon, joka menee suunnilleen näin:

• kävelyä: aitalta, mökille ja siitä kesäkeittiöön
• uintia: saunasta, lähinnä kellumista (taito se on sekin)
• lenkkeily: kävelen pois tontilta ja koira seuraa, että pääsee tarpeilleen (pihalla hienohelma-parsonpoika korkeintaan merkkailee)
• pyöräily: siirrän pyörän varastoon pois pihapelien tieltä
• liikunta pihapelien muodossa: lähinnä tuomarin (irrottelen lapsia toistensa hiuksista) roolissa ja kiellän enää laskemasta pisteitä

Tänä vuonna kaikki kuitenkin muuttuu! 

Haluan pystyä rastittamaan edellä olevan listan mukaisesti omaa vain mielikuvissa elävää listaani. Joka päivä. Saan toki syödä herkkuja, mutta niitäkin terveellisesti, kohtuullisesti. Eikä joka päivä tarvitse tulla kovin hurjaa liikuntasuoritusta, mutta jotain sentään. 

Hyviä ajatuksia liikunnasta ja treenamisesta (etenkin naisten kohdalla) löytyy ...in motionin- blogista. Itse varsinkin annan peilille ihan liian suuren arvon! Peilailua tulee harrastettua ihan liikaa ja kriittisesti. Pari ryhmäliikuntatuntia suurten peilien edessä on taas saanut läski-ajattelun valloilleen... Enemmän pitäisi keskittyä siihen, mihin kaikkeen pystyy tällä ruodollaan. 

Positiivisia ajatuksia, lämpöä ja lempeä Teille kaikille, jotka tänne eksytte! Viettäkää rentouttava ja turvallinen Juhannus! 

teidän,
TM

Haaste ja kuinka siihen vastataan

Välillä vastaan tulee erinäisiä haasteita elämässä. Rajoitteita, jotka eristävät meidät siitä, mikä on kaikkein mukavinta, hyödyllisintä, tarpeellisinta, terveellisintä - uni, liikunta, terveellinen ruoka. Haasteet voivat tulla oikeasta elämästä tai voimme keksiä niitä rajattomasti, vapautuneesti, luovasti - paljon tehokkaammin kuin keinoja niiden voittamiseen konsanaan. Ainakin minä. 

En minä sitä sano, että esimerkiksi terveydellään kannattaisi leikkiä. Jos on terveydentilassa rajoite, niin sitä pitää kunnioittaa. Tiettyyn rajaan saakka tai ainakin kysyä, että mitä sitten? Mikä on vaihtoehto, jos ei tätä? Jos ei saa mieleistään vastausta ammattilaisilta, pitää kysyä itseltään. Muistanpa eräänkin kurssin, jossa luvattiin, että kaikki vastaukset ovat ihmisessä sisällä. Kun vain osaa kysyä ja pysähtyy kuuntelemaan. Jep, hetki vielä harjoiteltava tuota - ainakin sitä pysähtymistä.

Osa asioista liittyy mielestäni mielikuvaan omasta itsestä. Kuinka pystyvänä pidämme itseämme? Onko kertaakaan tullut vastaan tilannetta, että olisit hämmästynyt omista kyvyistäsi (siis positiivisesti hämmästynyt)? "Että minä pystyn tähänkin... Enpä olisi uskonut." Minä ainakin olen. Ja jokainen onnistuminen on vahvistanut ajatusta siitä, että saatan pystyä muihinkin asioihin, joita en osaa vielä edes kuvitella...

Mutta ei heti ja kerralla. Vaan kokeilemalla. Löytämällä oma tie. Askel kerrallaan.

Minä olen aina pitänyt liikunnasta. Amerikkalaisittain rakastanut liikuntaa. Lisäksi olen ollut suurimman osan elämääni normaalipainoinen. Minulla ei ole traumoja koululiikunnasta. Olin se tyttö, joka pomppi jo ennen liikuntatunnin alkua paikallaan opettajan edessä ja hoki, että milloin aloitetaan. Osuiko minulle hyviä opettajia? Vai olinko sellainen luonnostani? En osaa sanoa. Ehkä molempia.

Nautin siitä olosta, joka liikunnasta seuraa joka kerta.

Kuitenkin elämässäni on ollut vaiheita, että olen liikkunut varsin vähän. Olen myös ollut ylipainoinen, joskus enemmän, nyt vähemmän. Olen käyttänyt kaikki tekosyy-kortit moneen kertaan.

Vaikea ymmärtää, miksi tilanne jossakin välissä muuttui. Mikä vaikutti itsetuntooni ja minäkuvaani? Miksi asioilla ei ollut yhtäkkiä väliä? Tai elämänhallinta muka katosi. Onko elämässäni ollut ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet tähän? Miksi en tunnista heitä? Miksi yritän syyttää taas muita? Only you can make you happy!

Onneksi nyt olen saanut ajatukset edes jonkinlaiseen järjestykseen. Laiskuus ja vapaasyöminen vaanivat nurkan takana ja ovat valmiita ottamaan ohjat, jos tunnen epävarmuutta, mutta onneksi en tunne! Tekosyyt pystyn tunnistamaan tekosyiksi (ainakin suurimman osan aikaa). Todellisiin syihin pyrin vaikuttamaan. Olen ymmärtänyt, että ajankäyttöni on minun ajankäyttöäni, eikä siitä aina tarvitse lohkaista jokaiselle jotakin.

Eilen mukava, rento juoksulenkki hyvässä seurassa. Tänään zumbaa!

tTM pitää pintansa

Kiitos sateesta

Olenko kertonut teille, että elämäni on ajoittain aivan liian täynnä tekemistä ja vuorokauden tunnit eivät riitä mihinkään? Että olen tehnyt aloitteen 36-tunnin vuorokausiin siirtymiseksi? Ai, että olen. Että olen uuvuttanut teidätkin ruikutuksellani... Hmm...

No, ehkä sitten on aika kertoa, että tämän kevään ja alkukesän suuret ponnistukset ja ohjelmanumerot ovat takanapäin! Olen koodannut yhden lapsen kisamatkan, ollut huoltajana ja taputtanut kämmenet hellinä kamera polvilla pomppien tuntikausia. Yhdet suuret sukujuhlat on hoidettu järjestelyineen, leipomisineen, kutsuineen, kukkineen, etu- ja jälkikäteen siivoamisineen JA tiedättekö mitä? 

Minulla ei ole koko loppukesälle suunniteltuna mitään muuta kuin mökkeilyä, hyviä kirjoja, kiireettömiä lenkkejä ja just sitä liikuntaa, mitä itse haluan... Namskis! 

Eilen vielä siivottiin aamusta juhlapaikka, pakattiin tavaroita palautettavaksi sinne ja tänne... Mutta valmiita oltiin jo heti puolen päivän jälkeen. Ja vettä tuli kaatamalla tuulen kanssa. 

Mikä siunaus!

Olin suunnitellut yhtä ja toista mukavaa tekemistä sunnuntaillekin mm pitkän lenkin, mutta sateen eristäessä meidät sisätiloihin päädyin totaalisesti vielä parempaan ratkaisuun:

Koko päivä pyjamassa, kahden ja puolen tunnin päiväunet, parin keskeneräisen kirjan lopettelu (luin mm Humisevan harjun tänä keväänä uudelleen - nuorena tyttönä se tuntui niin mahtavalta rakkaustarinalta traagisine käänteineen :)), helppoa ruokaa, loikoilua ja lötköttämistä! Ihan mahtavaa. Luksus sunnuntai!

Nyt tuntuu, että kesä vihdoin alkaa. On tuntunut, että kaikkien velvollisuuksien keskellä ei ole voinut edes kesästä nauttia (loma nyt vielä ei ole alkanutkaan). Mutta nyt! Aurinkokin paistaa kirkkaammin. Tuuli on lempeämpi.

Mökille lähdetään jo tänä viikonloppuna (joistakin juhannusperinteistä ei vaan pääse eroon). Kesäkeittiö avataan. Ruokaa haetaan omasta maasta. Ruokaa laitetaan yhdessä. Maailmaa parannetaan myöhään yöhön asti. Yöttömään yöhön. Nauretaan vatsalihakset kipeiksi.

Myös lapset pääsevät heittämään vapaalle. Hölmöjä ideoita on luvassa siltäkin suunnalta.

Minä saan vielä muutaman viikon vielä avata kuntokeskuksen aikataulut ja valita itselleni sopivinta. Mitähän tänään ottaisi? Pyöräily on tullut arkiliikkumiseen jäädäkseen. Juoksulenkkejä tähänkin viikkoon on tarkoitus saada useampi osumaan juhannusjuhlista huolimatta. Pitäisiköhän tehdä joku pidempi pyörälenkki? Viime kesänä zumbasalin ikkunat saatiin tanssittua huuruun. Mikähän on ilmastoinnin tilanne tänä kesänä?

Muuttuuko sinun liikkumisesi kesän aikana? Kutsuuko edelleen jumppasalit? Vai vapaudutko luontoon kesän myötä? Suomen kesä on mahdollisuuksia täynnä!

Ilon kautta
tTM

Villi ja vapaa...

... voi olla niin monella tapaa...

Joopa joo. Eilen sitten nimet paperiin ja harkinta-aikani (no oikeasti irtisanomisaikani) kuntokeskuksesta on alkanut. 

Iltasella treeni kulki hyvin ja tapasin sekä vanhan PT:ni (siis ne muutamat ilmaiset kerrat, jotka eri sopimustyyppien vaihtojen myötä minulle lankesi) että kaksi ohjaajaa, jotka ehdottomasti kuuluvat suosikkeihini. Vaihdettiin kuulumisia, juteltiin kesälukkarista ja toivoteltiin aurinkoista kesää. Kenellekään en saanut sanottua, että olen irtisanoutunut. Vielä en kärsinyt puhua siitä.

Vaikka pieni haikeus väritti iltaa asian johdosta, olen oikeastaan aika onnellinen ratkaisustani. Eipähän tarvitse sitäkään murehtia, ettei ole maksamaansa palvelua hyödyntänyt. Ei tuo nyt varsinaiseksi murheen aiheeksi muodostunutkaan missään vaiheessa, mutta kuitenkin. Ei muodostukaan.

Jatkossa haaste on liikkeellä pysyminen, vaikken kyllä millään muotoa pelkää, että tästä liikunta jotenkin vähenisi, saati loppuisi. Liikunta siinä nimenomaisessa liikuntakeskuksessa vain loppuu. Heinäkuun lopussa. Siihen asti voin roikkua siellä vaikka aamusta iltaan, jos siltä tuntuu.

Kesälukkari itseasiassa näytti hyvältä, joten tulee siellä varmasti pyörähdettyä useamman kerran (nyt kun ei enää painetta ole). Olen saanut keskukselta paljon. Olen oppinut, saanut kokeilla uusia lajeja ja etsiä rajojani. Liikun säännöllisesti nykyään. En enää tarvitse sitä täyden palvelun keskusta tuekseni. Olen valmis seikkailemaan itsenäisesti.

Aika aikaansa kutakin ja nyt uusia seikkailuja kohti!

tTM

Ero

Olen ollut eri kuntokeskusten jäsen vuosia siis kymmenen ei taida riittää... Viimeiset vuodet elixialainen. Minulla ei ole mitään valittamista. Tuntivalikoima on laaja ja minulle sopivia lajeja löytyy minulle sopiviin aikoihin. En minä sitä.

Mutta jollain tavalla olen elämässä löytänyt muita. Rakastunut muuhun kuin salijäsenyyteen. Olen varmasti Elixian parhaita asiakkaita: maksan mukisematta ihan tuntuvat kuukausimaksut, mutta en juuri kuluta heidän saliaan, laitteitaan, enkä vaivaa virkailijoita. Helppoa rahaa keskukselle. Minua kun ei valitettavasti saa liikkeelle ajatus, että kun siitä kerran on maksettu...

Nyt olen päättänyt tehdä radikaalin vedon. Maanantaina menen allekirjoittamaan paperin, että eroan jäsenyydestä. Yksi aikakausi on päättymässä. Kokeilen nyt uudenlaista lähestymistapaa (eli kuntoilen niin kuin ennenkin, mutta minulta ei mene rahaa kymppitolkulla heidän palveluihinsa kuukaudessa).

Sitä en osaa sanoa, kuinka paljon ja kuinka pian tämä ratkaisu minua kaduttaa - ihan varmasti sitäkin. Mutta tarpeeksi asiaa pyöriteltyäni, voin löytää itselleni sopivan vaihtoehdon. Ehkä palaan Elixian tuttuun helmaan - ehkä vaihdan vain keskusta ja kokeilen muuta.

Juoksusta on tullut osa elämää ja sen haluan tapahtuvan ulkona. Erilaisia jumppia ja tanssillisia tunteja tarjoaa moni muukin palveluntuottaja, joilla saattaa olla taas maksa-vain-siitä-mitä-otat -tyyppinen hinnoittelu. Uinti olisi hyvä saada mukaan harjoitusohjelmaan. Juuri nyt on puistojumpat parhaimmillaan.

Maailma on vaihtoehtoja täynnä ja nyt minä haluan katsella ympärilleni. Ainoa mahdollinen vaihtoehto on nyt ero.

tTM kohta itsenäinen liikunnan harjoittaja

Ensimmäinen oma

Pitkän hohhailun ja asioiden edestakaisin punnitsemisen jälkeen tein lopulta päätöksen, että ihan vielä en jatka juoksukoulua. Mieli kyllä tekisi, mutta kesäaikataulut pakkaavat siihen malliin päälle, etten uskalla itseäni siihen sitoa. Ettei joutuisi valitsemaan.

Mutta juoksin ensimmäisen oman juoksukoululenkin. Siis juoksulenkin juoksukoulupäivänä. (Kun olin ensin nukahtanut väsymyksestä sohvalle ja lähtö myöhästyi noin tunnilla suunnitellusta...)

Vitsi miten hyvä tunne. Tunnen miten juoksunopeuteni on kasvanut tämän kuukauden aikana ja liikkumiseen on tullut aikaisempaa enemmän voimaa. Juoksin reipasta tahtia, vaikka minulla oli koira mukana ja se haluaa sentään pysähtyä jokaisen tyttökoiran kohdalla näyttämään parhaat (?) puolensa...

Pinkaisin vain nopean viisi kilometrisen, mutta voi miten hyvä olo siitäkin tuli! Ihmisen onni on loppujen lopuksi niin pieniä hetkiä. Sitäkin kallisarvoisempia. Hymyilin kuin hangon keksi loppuillan.

Kesän tavoitteena on juoksuohjelmassa pysyminen. Pienenkin onnistumisen jälkeen se ei tunnu olevan ongelma. Elokuun alusta aloitan juoksukoulun uudelleen vahvistamaan syksyn ja talven harjoittelua.

Juoksuohjelmani sisältö on lyhykäisyydessään se, että ohjelmassa on 3-4 harjoitusta viikossa. Viikonloppuun sijoittuu pitkä hidastempoinen lenkki (noin 75 - 90 min), lisäksi viikossa on yksi harjoitus, joka sisältää lihaskuntoa, spurtteja, venyttelyä, yms ja yksi vauhtileikittelylenkki. Mahdollinen neljäs harjoitus on noin puolen tunnin rento ja helppo hölköttely. Vauhtileikittelyn sisältö vaihtelee joko nopeita spurtteja sisältävään tai sellaiseen, missä joku osuus juostaan reippaasti (noin 15-20 min) ja muut sitten löysemmin.

Tänään pyörällä töissä. Kivaa sekin, mutta juoksu vaan on juoksua. En olisi ikinä, ikinä uskonut (vaikka viisi vuotta sitten), että voisin joku päivä sanoa tämän oikeasti vilpittömästi, että olen aivan hurahtanut juoksemiseen. Pitkän tien tämä vaati, mutta vihdoin tuntuu, että nyt olen kiinni tässä lajissa ja edistymistä tapahtuu. Huippua! Ehkä minäkin joskus jonkun pitkän juoksun juoksen... Saapas nähdä :)

Ah! Motivaattoreista parhain Suurin Pudottaja starttasi taas! Loistavaa. En edes tarkkaan tiedä, miksi mokoma niin vahvasti koukuttaa, mutta olen heti koukussa ja innolla odotan sitä taistelua niin fyysistä kuin henkistäkin, jonka kilpailijat käyvät läpi ja saavat uuden elämän!

Katson todella vähän televisiota ja näin kesän tullen usein mietin, että siitä voisi hyvin luopuakin - kokeilla miltä elämä ilman televisiota tuntuu. No sitten alkaa taas uusi kausi Suurinta Pudottajaa, enkä pysty hievahtamaan ruudun äärestä mihinkään... Sen tosin näkee netistäkin. Eli taitaa taas olla tekosyy. Mutta kesän hittisarja kuitenkin.

Keveitä lenkkareita ja aurinkoa!

tTM

OMG - ne oli oikeessa

Juoksukoulun alkuosuus suoritettu. Kovasti on mietintätyötä tehty, että jatkuuko koulu hetken tästä vai jatkanko vasta syksyllä... Loman jälkeen. Vaikka itse on vielä lomalle jää aiheuttaa lomakausi kuitenkin aikatauluun muutoksia. Menoja ja vieraita enemmän kuin talvella, joten on mietittävä (koska tällä hetkellä olen siinä riippuvuuden vaiheessa, että juoksukoulun treenit menee kaiken, ja tarkoitan nyt kaiken, edelle!), ettei aiheuta itselleen ylitsepääsemätöntä valintatilannetta. 

Olen tämän kuukauden juossut sports trackerin kanssa (ihan koukussa). Mielenkiintoisia (mun mielestä) faktoja viikonlopun lenkeilta: tänään juoksimme samassa ajassa melko tarkkaan kilometrin enemmän (10,78 km) ja juoksunopeus on juossut 0,8 km/t tämän neljän viikon aikana! Wow!

Tämähän toimii... *ällistystä*

Juoksun (no oikeesti hölkän) helpottuessa myös juoksun ilo kasvaa koko ajan. Kaverin kanssa (kaiken muun tärkeän asian lomassa) toisellaan toisillemme, kuinka hienoa tämä onkaan. Onneksi mentiin juoksukouluun ja onneksi on tiukasti pysytty juoksuohjelmassa. Huippua!

Parasta tässä on, että ne ihan oikeasti tiesi, mitä kannattti tehdä ja se toimii. Ilmekään värähtämättä he totesivat meille, että näin tämä onnistuu ja tämänpäiväisen lenkin jälkeen on taas vahva usko, että tavoitteisiin pääsee harjoittelemalla periksiantamattomasti. Se lienee vastaus melko moneen muuhunkin asiaan.

Nyt pihalle muutkin! Kun juoksee tarpeeksi hiljaa, tarpeeksi kauan pääsee ihan toisella tavalla eteenpäin kuin aikaisemmin. Vaikka juoksussa saa kohtuullisen nopeasti kehitystä aikaisemmin, koskaan ei näin nopeita tuloksia ole tullut. Kyllä juoksukoulu kannattaa!

tTM osaa sittenkin juosta ja oppii koko ajan lisää

En toivo tapahtumista ja tasapainonkin määrittelen itse

Sovitaanko ihan kärkeensä, että jokainen määrittelee tasapainon itselleen sopivaksi. Silloin tämäkin asia (tasapaino) on tasapainossa. Ja tasapaino on sitä mistä minä tykkään (neuroottinen kontrollifriikki kun olen). 

Voisin sanoa, että vihdoin on tullut jotain järkeä tähän minunkin olemiseeni - ja lisäksi sain toimivan printterin. Kaksi iloista asiaa elämässä. Yhtä aikaa. Olen onnekas. Ja kylläpä elämässäni tapahtuu... No, ehkä hyvä näin. Ja onhan nyt toinen sentään oikeasti suuri asia. Viime aikojen valossa. 

Haparoinnin jälkeen olen taas Tiellä. En tiedä mihin, mutta jo tällä Tiellä oleminen on hyvä. Kun Tie on oma. Silloin se on oikea. Sen tiedän. Matka on vähintään yhtä tärkeä kuin päämäärä. Ja tällä matkalla on hyvä olla. Olla minä.

No, rehellisyyden nimissä sitä olemista piti hetki hakea taas, mutta onneksi se on melkein kuin takataskusta vedettävissä. Hetken kun sitä pysähtyy miettimään, niin johan löytyy taas. Tie. Ja hyvinvointi. Ehkä jonkinlainen tasapainokin.

Joku viisas jossakin sanoi, että jos hetkeksi pysähtyy niin mielen täyttää kiitollisuus. Aika hyvin sanottu minun mielestäni. Ei siksi, että elämässäni olisi kiitollisuuden aiheita sen enempää kuin muillakaan, mutta aika usein ajan ottaminen vaan olemiseen nostaa mieleen niitä asioita, jotka ovat hyvin. Elämä kaikkinensa. Ei kaikki asiat mene niin kuin haluaisin. Mutta hyviäkin asioita on. Vaikka kuinka paljon.

Muistan aina ystäväni, joka perheensä kanssa toivoi, koska arki oli niin tasaista, että tapahtuisi jotain! Ja tapahtuikin. Tapahtui paljon ja isosti, mutta ei yhtään iloista asiaa. Eli kannattaa yksilöidä toiveensa tarkemmin...

Viime syksyn synkeän vaiheen (kun pimeä marraskuu alkoi lähipiirissäni aurinkoisesta, tavallisesta syyskuun tiistai-aamusta ja jatkui yhtä mustana ainakin jouluun asti) jälkeen olen usein ajatellut, että ikinä en toivo muuta kuin helposti rullaavaa arkea. Se on aika hyvä toive itse asiassa vieläkin, vaikka suru ei joka hetkessä enää kuljekaan mukana. Tai no mukana kulkee, mutta ei hallitse elämää.

Onneksi on niin paljon hyvää! Kesä. Kuinka upeaa on taas, kun on vihreää ja meri on vapaa (järkyttävä meri-fiksaatio mulla onkin). Meren äärellä asuvana notkuisin rannassa koko ajan. Sääli, että vapaa-aikaa on niin vähän. Valintoja, valintoja.

Mikäs tässä on ollessa oikealla tiellä ja tasapainossa (joo ihan varmaan), kun on kaunis kesä ympärillä.

Nyt vain positiivinen asenne pintaan ja puita halailemaan! Kesä meillä kuitenkin kaikilla on ja aurinko. Toivottavasti hetken päästä lämpöäkin!

tTM oikealla Tiellä - kuitenkin.


ps.
Minä muistan sinut.