Hei, hei, mitä kuuluu?

Vuoden vaihde on aina se aika, kun tekee mieli katsoa taaksepäin ja eteenpäin. Onhan tuota matkanvarrella syytä tehdä muutenkin, mutta jonkinlainen listaus vuoden vaihteessa on kuitenkin paikallaan. Enpä malta olla tulematta tänne ajatuksiani kirjaamaan. Mikäli kukaan ei tänne enää löydä, onpahan itselle muistona niin kauan kuin aikaa kuluu tarpeeksi ja blogi katoaa sähköiseen avaruuteen bloggerin toimesta.

kuva runner's high:n facebooksivuilta

Vuosi 2012 ei ollut mikään onnistumisten jatkuva ketju, mutta ei onneksi niin kamala ja monella tavalla lamaannuttava kuin edeltäjänsä. Vuoden vaihtuessa olin painoni puolesta hyvinkin lähellä tavoitetta. Tämän vuoden aikana siitä on lipsuttu. Osin sen vuoksi, että ei ole ollut minkäänlaisia voimavaroja minkään valtakunnan tsemppauksiin ja toisekseen siksi, että ostin masentavan ja tylyn vaa'an, joka söi viimeisetkin kiinnostukset koko punnitsemiseen. Eli ei mitään kunnon syytä. 

Olen kuitenkin juossut läpi vuoden. Mikä on ihana ja hieno asia. Minulle. Olen loppuvuodesta tutustunut joogaan, mikä on ollut ihanaa! Pilateksesta on tullut osa elämää. Selkäni on kivuton.

Heinäkuussa sain ihan totaalisesti tarpeekseni Elixian jäsenyydestä. Hinta tuntui kohtuuttomalta. Palvelut joustamattomilta. Tänään 1.1.2013 liityin takaisin jäseneksi. Juu, menetin muutaman euroa kuukausihinnassa tällä irtiotolla, mutta se oli tarpeellinen breikki. Joskus arvon vain ymmärtää, vasta silloin kun sen menettää. En edes pystynyt olemaan koko aikaa ilman kuntokeskusta. Tein syrjähypyn ja lähdin samantien pois. Salietiketissä oli toivomisen varaa. 

(Ihan pakko urputtaa tästä aiheesta sen verran, että tunnille ei saa tulla kesken!!! Se on ihan alkeellista kohteliaisuutta muita treenaajia ja ohjaajaa kohtaan! Ihan pöyristyttävää, kun aamun pitkän joogan alkurentoutuksen aikana tullaan - 10 minuuttia!!!! - myöhässä tunnille ja huokaillaan, että "onpa täällä ahdasta, mä kyllä olin varannut tunnin jo viime viikolla". Tsiisus! Jos olit varannut jo viime viikolla, luulis ehtivän tunnille ajoissa... Mutta siis muuten hyvässä hengessä toki mennään. Rauhaa ja rakkautta vuoteen 2013 ja sillee)

Olin viime vuonna 1.1. salilla. Tänä vuonna myös. Sehän on melkein perinne! Kertoohan se jotain mun urheilullisesta elämäntavasta (tai sosiaalisesta elämästä!?). Mutta kyllä oli voittajaolo tänäänkin, kun kävelin kotiin sohjon halki hyvän treenin tehneenä. Oli kuin olisi kotiinsa tullut! Tuttua, hyvää, toimivaa! Olkapäissä sirisee ja käsivarsissa tuntuu. Nam!

Kun lopetin blogin kirjoittamisen tänä syksynä, olin tosi väsynyt. Viime vuosi oli työasioissa erittäin haastava. Vaihdoin työpaikkaa, eikä valinnan tekeminen kahden hyvän välillä ollut helppoa. Vieläkin ikävä myös entistä, mutta onneksi olemme tiiviisti tekemisissä edelleen, vaikkakaan ei nyt jokapäiväisellä tasolla. Uusi työ vaati monenlaista panosta ja syksyn haasteet olivat kovat. Jotain kuitenkin saavutettu jo nyt. Ehkä jonkinlainen tasapaino myös työelämään. Ja vaikka mitään lopullista tasapainoa ei olekaan, pää kylmänä eteenpäin menen.

Syksy toi terveydellisiä haasteita myös perheeseen ja tyylilleni uskollisesti murehdin melko tavalla (mikä vei voimia ja energiaa) enkä suinkaan vähiten sitä, mitä nämä terveydelliset haasteet tarkoittavat käytännössä meidän arjen pyörimiselle. Että niinku mitä mä joudun tekemään, mitä ennen pystyi delegoimaan eteenpäin. Mutta hiljalleen niistäkin päästään eteenpäin ja tällä hetkellä arki taas rullaa entiseen malliin.

Mutta se minkä oikeastaan halusin palata kertomaan on, että kerta kaikkiaan jotain hyvää on tapahtunut. Liikkuminen on elämäntapa ja olen siitä onnellinen. Treenikavereita löytyy ja elämässä on ihania ihmisiä muutenkin. Samanhenkisiä ja sitten niitä ihan erilaisia ja hyviä sellaisena - kummatkin! Tänään salilla tajusin, etten tippaakaan häpeä tai ahdistu vartalostani (tilanne todennäköisesti muuttuisi radikaalisti sovituskopissa vähissä vaatteissa), mikä on aika ennen kuulumatonta ja todella positiivista kehtiystä kohdallani. Juu olen lyhyt ja pyylevä, mutta mitä sitten. Treeni kulki hyvin. Henkinen hyvinvointi uusi jäsenkortti taskussa nousi monta pykälää. Muutenkin on mukavaa olla olemassa! Omaan napaan tuijottaminen (kirjaimellisesti) ei tilannettani mitenkään paranna.

Laitetaan hyvä kiertämään. Uskon vahvasti siihen, että positiivisuus synnyttää positiivisuutta. Hymyillen melkein mikä vain on helpompaa (tai musiikin tahtiin - toteaa yksi ystävistäni tällaiseen kommenttiin aina). Lopetetaan pelkääminen. Tavoitellaan tähtiä.

Upeaa, liikunnallista vuotta 2013

toivottaa
TM, alive and kicking

ei jaksa odottaa!

Enpä olis uskonut, että tästäkin asiasta pitää päästä sanomaan, mutta kyllä vaan.

Tulis jo lunta! Pieniä hitusia silloin tällöin on ilmassa ja sitten vettä päälle! Ei mistään kotoisin.

Tai olis sitten ihan sula, että voisi vaikka juosta (sysipimeässä), mutta nyt kävelyteitä peittää petollinen jääpeitto jos ei kauttaaltaan niin sieltä täältä ainakin. Harmillista. Kohta on mentävä juoksumatolle, jos ulkoliikuntaa ei saada turvalliseksi. Lunta tai sulaa. Onko tuo nyt niin paljon pyydetty alkuvuodesta?

Viime talvena lunta oli kolmisen metriä. Tiet osittain aurattuja. Rakennukset hävisivät lumivallien taakse. Ei häirinnyt yhtään. Talviset ulkoilulajit kutsuivat ja hyvä niin.

Tänä vuonna olen odottanut suunnilleen syyskuusta lumikengät jalassa eteisessä, että koska mennään... Pitkään vannoin, että ikinä en hiihdä (viime talvisen onnettomuuden - jonka vuosipäivää muuten tänään vietetään - joka siis tapahtui ystävälleni minun läsnäollessani, ei edes minulle - jälkeen), mutta nyt on jo niin kova ikävä lunta ja talvea, että olen valmis siihenkin, jos vaan lunta tulisi!

Jos näillä mennään kevääseen, niin sitten mennään. Eihän siinä mitään. Kiitollinen kuitenkin olisin, jos vaikka kerran pääsisin lumikengille - edes!

tTM talvisin toivein

Ja paketissa!

Tämä vuosi alkaa olla paketissa. Onneksi. En sano, että olisi ollut kokonaan huono vuosi! Ei suinkaan. Paljon on asioita, joista voi olla kiitollinen! Ihania ihmisiä. Mukavia hetkiä. Rauhaa ja rakkautta. Itse asiassa olen onnellinen jokaisesta päivästä, joka on ihan tavallinen ja arkinen - niin kova vuosi on takana!

Mutta tähän vuoteen on kuulunut poikkeusellisen paljon haasteita, vaikeuksia ja suruja.

Henkilökohtaisella tasolla selän hajoaminen oli tietysti katastrofi. Surkeinta koko asiassa on, että ei voi ketään muuta syyttää kuin itseään. Kohtelin huonosti kehoa, joka kuitenkin palveli minun uudelleen herännyttä ja väsymätöntä liikkumisintoani todella hyvin.

Minulla oli onni kohdata ammattitaitoinen ja osaava fysioterapeutti, joka vihdoin osasi auttaa minut takaisin oman elämäni syrjään kiinni. Minä kuntouduin melkein ennalleni. Pystyn liikkumaan, elämään normaalisti ja ennen kaikkea elämään todella pienten rajoitusteni kanssa aivan mainiosti!

Syksyllä lähipiirissä tapahtunut epäreilu ja täysin käsittämätön onnettomuus osoitti jälleen kerran mittasuhteet elämälle. Välilevy oli minun katastrofini, mutta elämän epäreiluus pääsi silti yllättämään todellisesti. Todelliset katastrofit ovat vielä paljon suurempia kuin hiljalleen toipuva selkäni. Suru leviää kuin renkaat vedessä. Toisaalta sitä näkee arkisten asioiden arvon. Toisaalta se himmentää paljon iloakin. Syksystä tuli musta. Marraskuu alkoi syyskuussa ja se on kestänyt jo tänne vuoden vaihteeseen.

Lähden kuitenkin uuteen vuoteen nyt luottavaisin mielin. Olen päättänyt olla pelkäämättä aina pahinta, huolehtimatta turhia ja opetella toivomaan parasta. Sillä tavalla kuulemma saa sen, mitä ansaitsee.

Lueskelin vuoden takaisia listauksiani ja tajusin yhden suuren asian! Ilmeisesti tarvitsin tämän välivuoden tajutakseni sen, minkä olisin voinut oivaltaa jo aikaisemmin. Tavoitteen asettamisen taitoni on selvästi kehittynyt. Kypsyttelen asiaa vielä yhden juoksulenkin ajan (vuoden viimeinen juoksu) ja palaan asiaan!

Nyt oikein mukavaa vuoden vaihdetta ja onnea tulevalle vuodelle kaikki ihanat blogisiskoni!

Armottomana liikunnan ja meren rakastajana, Karen Blixenin sanat osuvat tähän vuoteen enemmän kuin hyvin:

Kaiken parantava lääke on suolavesi

- hiki, kyyneleet ja meri.

t. TM juoksutrikoissa :)

Tilinpäätöksen aika

Vuosi 2010 päättyy ja on tullut tilinpäätöksen aika. Vuosi sitten olin tullut siihen tilanteeseen, että muutos entiseen oli oman hyvinvointini (niin fyysisen kuin henkisenkin) vuoksi pakollinen. Selkein tavoitteeni oli päästä tiettyyn painoon tai ainakin selkeästi 25 bmi:n alapuolelle. Vuodesta 2010 piti tulla painolleni/ulkonäölleni käänteentekevä vuosi.

Ja niin siitä on tullutkin. Mutta tämä vuosi on muuttanut niin monia asioita, etten ikinä olisi voinut kuvitella. Olen saanut niin paljon sellaista, mitä en vuosi sitten tiennyt edes tarvitsevani. Ennen kaikkea olen oppinut itsestäni paljon. Olen oppinut, että jokainen on vastuussa omasta elämästään, tekemisistään ja onnestaan. En voi ladata omia toiveitani ympäristööni ja odottaa sitten valmista. Henkinenkin hyvinvointi lähtee vain ja ainoastaan minusta itsestäni.

Tämän vuoden painon pudotussaldoksi tulee 7,4 kg. (ihan hiljaa perfektionisti minussa kuiskaa, että olis kyllä ollut parempi, jos olisi esimerkiksi tasan 10... mutta vaiennan äänen, koska...) Oikeasti en kuitenkaan voi olla pettynyt, koska näitä numeroita paljon tärkeämpää saldoa voidaan rueta kokoamaan seuraavaan tapaan:

1. Liikunnasta on tullut ilo! Vaikka ajoittain on pakotettava itsensä liikkeelle kuitenkin suurimman osan aikaa salille kiiruhtaa liikunnan itsensä takia eikä sen takia, että painoa hallitakseen tai ulkonäköä muokatakseen sinne on mentävä (toki nämäkin motiivit tunnustan, mutta se hyvä olo, joka liikuntaa seuraa - sille vaan ei löydy vertaa ja se olo, mikä liikkumattomuutta seuraa...). Liikunnan lisääminen on tuonut tullessaan myös fyysisen suorituskyvyn kasvamisen, mikä tietysti ilahduttaa kovasti. En myöskään tunne olevani yhtä väsynyt kuin vuosi sitten syksyllä.
2. Kaikkien ongelmien äiti, suurin rakkauteni, Sokeri on jäänyt tänä vuonna paljon, paljon pienemmälle huomiolle kuin aikaisemmin! Ensin meinasin kirjoittaa, että sokerin käyttö on puolittunut, mutta kyllä se kuulkaa on enemmän. Entisessä elämässä käytin sokeria lähes päivittäin. Uudessa elämässä viikottain, joskus harvemminkin... Tämä on sellainen saavutus, joka kaiken kohtuuden nimessä pitäisi hakata kivitauluun. Te ette voi uskoa, millaista sokerin kanssa rietastelua elämäni on ollut! Tai miksi ette voisi, tottakai voitte. Sellaista se siis oli.
3. Kasvisten määrä (ja hedelmien ja marjojen) ruokavaliossa on lisääntynyt. En voisi enää kuvitella tekeväni/tarjoavani esimerkiksi pelkkä makaronilaatikkoa, ranskalaisia ja lihapullia, pastaa ja kastiketta... Kaikilla aterioilla kasvikset ovat tärkeä osa ruokailua. Ja salaatit! NOMS! Rapeita raikkaita salaatteja ei kyllä voita mikään. En ole mikään keittiövirtuoosi, mutta einesten poisjättäminen perheemme ruokavaliosta ei ole juurikaan lisännyt ruuanlaittoon käyttämääni aikaa! Kyllä laiska keinot keksii :)
4. En ole missään vaiheessa noudattanut selkeästi oikeaoppisesti mitään vähähiilarista ruokavaliota. Kuitenkin uskallan sanoa, että hiilihydraattien käyttö on vuoden takaista huomattavasti terveemmällä ja laadukkaammalla tasolla! Käytän enää vain kokojyvää silloin harvoin, kun syön esim leipää, riisiä tai pastaa.
5. Viimeiseksi jätin kohdan, jonka oikeasti olisi ehkä syytä olla ensimmäisenä. Tämän vuoden aikana olen oppinut (ainakin hetkittäin) arvostamaan myös itseäni. Olen saanut ilahtua kaikesta siitä, mihin pystyn niin fyysisesti kuin henkisesti. Olen oppinut tervettä itsekyyttä. Tämä itsensä arvostaminen heijastuu kaikille elämän alueille. Minun vain on helpompi ja parempi olla kuin vuosi sitten. Olen onnellisempi! (Onni ei ole seurausta vähenevästä painosta vaan itsensä tuntemisesta ja arvostamisesta!)

Kaikista näistä muutoksista olen niin onnellinen, että en todellakaan jaksa ja viitsi tuijottaa painolukua juuri nyt (läski mikä läski :)). Työtä jää vielä tehtäväksi ja tavoitteita saavutettavaksi tuleville vuosille. Yksi oppi tästä vuodesta (nyt tulee hirveitä kliseitä, mutta minä uskon näihin) on se, että tällainen projekti on elämänmuutos eikä kuuri. Tämä ei valmistu koskaan. Osatavoitteita saavutan ja niistä iloitsen jokaisesta valtavasti! Mutta ainakin minun mielikuvituksellani on helppo asettaa seuraavia tavoitteita :) Niistä lisää hieman myöhemmin.

Ostin muuten uuden juoksutakin. Oih, se on niin söpönen (ja ohut, ettei sillä voi juosta vielä pitkiin aikoihin :)). Niin ja yhden jumppapaidankin, jota olen kuolaillut pidemmän aikaa, mutta nyt se sitten olikin jo alessa ja lähti mukaan! Vielä kun ehtisi treenaamaan niin olisi kiva. Joulun aika meni aikalailla lonkkaa vetäessä. Ulkoiltua on tullut hyvin, mutta salille en ole ehtinyt. Herkuteltukin on, mutta kaiken kaikkiaan kohtuus oli yllättävän hyvin mukana tämän vuoden joulupöydässä.

Nyt rennosti vuotta vaihtamaan!

Tervetuloa Uusi Terveellinen Vuosi 2011!

Tekosyyt, osa 1

Tänään käsittelemme niitä tekosyitä, joita minä käytän selittäessäni itselleni sitä, että on ihan hyväksyttävää vaihtaa se terveellinen ja oikeaksi tietämäni ravitsemus johonkin, joka ei täytä tätä määritelmää. Tässä kuvaan astuvat niin valmisruoka kuin itse tehtykin, joka ei vain esimerkiksi sisällä lainkaan kasviksia. Näitä tekosyitä ovat:

1. Liian kiire: En ehdi laittamaan sitä vähäkalorista ruokaa vaan päädyn keittämään pastaa ja ottamaan sen seuraksi valmislihapullia, paistamaan kalapuikkoja, tms. Siis anteeksi? Kiire mihin? Mihin se ruuanlaitossa säästetty aika käytetään? Jos minulla on mahdollisuus/aikaa keittää se pasta, kuinka en pysty valmistamaan kasviksia samanaikaisesti/sen sijaan? Mystillistä.

2. (tämä on varmasti noloin tekosyyni) Minulla on allerginen lapsi (Ole aikuinen - syytä lasta), jolle olen joutunut tekemään vuosia ruuan itse alusta asti (No siis en ole joutunut viljelemään viljaa tai kasvattamaan karjaa...), joten valmisruokien käyttö on minulle ylellisyyttä... (kuinka nolo ihminen voi olla!!)

3. Myöhemmin: Jos lipsun nyt, korjaan myöhemmin... Siis milloin?? Ja sitä korjattavaa on nyt kertynyt niin monen vuoden ajalta, että ihan heti ei valmista taida tullakaan...

4. Mukavuuden halu/kaapissa sattui olemaan: ei viitsi/jaksa ajatella, miten pitäisi syödä, joten ottaa sitä mitä ensimmäiseksi kaapista osuu käteen. No tämä vasta on mielenkiintoista. Meillä ruokaostoksista vastaan minä noin 80%. Olen vuosia tutkinut ja opiskellut sitä, miten pitäisi syödä. Olen lukenut loputtomasti aiheesta ja vertaillut kokemuksia muiden kanssa. Kaiken tietotaidon perusteella minulla pitäisi olla terveellinen ravinto selkärangassa ja minun tekemien ostosten siis tulisi olla ehdottomasti terveellisiä (ja joskus varmasti Armas Aviomies osuu väkisinkin terveellisiin valintoihin - ja tämänhän pitäisi nostaa edelleen terveellisen ruuan prosenttiosuutta kaapeissamme)... Kaiken järjen mukaan kaapeista pitäisi tulla terveellistä ruokaa, vaikka sinne työntäisi kätensä silmät kiinni...

5. Muutkin: Ystävä nro 1 syö kahmalokaupalla karkkia (minäkin haluan!!), mutta hänen elämänsä on noin 1000 kertaa fyysisesti rasittavanpaa kuin minun elämäni ja muutenkin hän on rakenteeltaan aivan erilainen kuin minä! Ystävä nro 2 syö herkkuja ja muutenkin mitä haluaa, eikä häntä haittaa yhtään, vaikka BMI ei normaalipainoisen alueella ole ollut vuosiin. Ihan hyväksyttävää sekin, mutta kun minua oma painoni häiritsee tolkuttomasti ja hervotonta herkuttelua seuraa morkkis - ei siis toimi. Ystävä nro 3 sanoi, että ei se jaksa enää laihduttaa... Joo, osaatte jatkaa tästä itsekin!!!

6. Liian kauan: kärsimättömälle luonteelleni tulosten odottaminen on vaikeaa. Fiilis on suunnilleen, että hei johan tätä on väännetty kaksi viikkoa, eikä valmista ole vieläkään! Pitääkö tätä veivata nyt lopun ikää. Sitten toisaalta, jos ajattelee aikaa taaksepäin siihen edelliseen vuoden vaihteeseen, jolloin samoja asioita väännettiin: aika on mennyt tosi nopeasti ja nyt jos ajattelee, että olisi tuon kuluneen vuoden tehnyt tosissaan töitä, missä nyt jo oltaisiinkaan???

Joopa joo. Kaikki ihan surkeita tekosyitä, mutta näihin nojaten olen elämäntapamuutokseni ennen hylännyt. Mutta se olikin Entinen Elämä ennen tätä Uutta Elämää, jossa hyvä mieli on yksi tärkeä elementti ja vaikka välillä otetaan pohjakosketuksia niin ilolla kuitenkin eteenpäin purjehditaan.

Se mikä minua motivoi on liikunta, koska siinä on oikea tekemisen meininki ja jää tunne, että on tehnyt jotain konkreettista asian hyväksi. Huomenna salille ja sitten onkin hyvä palata niihin tekosyihin, joilla rimpuilen irti säännöllisestä liikunnasta... Tai siis ennen tätä Uutta Elämää rimpuilin.

Tänään tämä ei lopettanut

Tunnin sisäpyöräilyn jälkeen täytyy todeta, että jos olisin jatkanut siitä, mihin pääsin viime keväänä, olisin päässyt tänään paljon helpommalla. Ei varsinaista liikunnan riemua siis, mutta tehtyä kuitenkin ja muutaman kerran jälkeen se alkaa olla jo tosi kivaa! Nyt enemmän rankkaa.

Pitkä keskustelu tänään aiheesta, miksi lopetamme kesken! Ehkä syvin syy (sen kaikkein syvimmän päällä, jota ei vielä saatu kaivettua esiin), on se, että itseluottamus ei ole riittävä. Jossain syvällä sitä kuitenkin ajattelee, että ei kannata, kun ei se kuitenkaan onnistu. En minä onnistu kuitenkaan. Vaikka tällä hetkellä ajattelen ihan oikeesti, että onnistun, niin joku minun pään sisällä kuitenkin sanoo, että juu mutta et oikeesti. Jonkinlainen itsetunto asia siis... Tätä täytyy miettiä enemmän.

Mutta olen kerännyt hienon listan niistä asioista, joita käytän tekosyynä terveellisen ruokavalion noudattamisen tai liikunnan harrastamisen lopettamiseen! Odottakaas! Huomenna palaan asiaan, kun olen niin virkeä, että jaksan kirjoittaa koko sen pitkän listan tänne!

Happy New Year, Happy New Year

Vuosi 2010 alkoi osaltani niin kuin aika moni vuosi ennen tätä:

Vakaalla päätöksellä siitä, että tänä vuonna en tee, eikä tarvitse tehdä uuden vuoden lupauksia. Muutamaa päivää myöhemmin soitin Ihanalle Siskolle ja ehdotin, että rupeaisimme uuden vuoden kunniaksi yhteiseen kunnon kohotus ja laihdutusprojektiin.

Oma BMI:ni tällä hetkellä on 29 eli joo tiedän ei mikään mahdottoman korkea, mutta selkeän ylipainon puolella kuitenkin! Tärkeintä tässä asiassa on, että todella koen, että peilikuvani ei vastaa minäkuvaani ja haluan ne lähemmäs toisiaan. Vaikka minulla on selkeä sukurasitus sydän- ja verisuonitauteihin ja omatkin arvoni joka terveystarkastuksen myötä kohoavat lähemmäs kiellettyjä lukuja - silti myönnän auliisti, että enemmän kuin edelliset minua motivoi ulkonäköseikat. Tämä kertonee eniten pinnallisesta luonteestani. Olisi niin ihanaa ostaa kauniita vaatteita! Tai voinhan minä ostaa kauniita vaatteita jo nyt - mutta ne eivät vain näytä kauniilta minun päälläni! Minun mielestäni!

Tarkoitukseni on tässä blogissa pohtia niitä asioita, jotka saavat minut (kerta toisensa jälkeen) luopumaan painonhallinnasta, säännöllisestä liikunnasta ja myös sitä, mitä normaali paino minulle merkitsee. Miksi se on minun mielestäni tavoittelemisen arvoista (juu juu ulkonäkö), mutta miksi mielestäni minut tekee paremman näköiseksi, onnellisemmaksi, jne. Olen iloinen, jos joku innostuu kulkemaan kanssani tätä matkaa, jakamaan omia kokemuksiaan kanssani ja tarkoitus on, että jaamme yhdessä myös sen ilon, kun saavutamme tavoitteemme tämän Uuden Elämän suhteen!