Lusikka kauniiseen käteen!

Taasen tönötetään samassa painossa. Mitään ei tapahdu. Siis tänään. Muutenhan on tapahtunut aika paljonkin.... Kun ei jaksais odottaa. Yhtään. Taaskaan. Vaikka pitäis iloita, että alkaa vitosella - vieläkin.

Olen ollut Työn Raskaan Raataja ja tänäkin iltana venyi niin pitkään, että viikon paras zumba meni sivu suun. Sillehän ei voi yhtään mitään nyt, kun puoliyö lähestyy. Tämä päivä meni näin. Menneitä ei kannata murehtia! Ja kyllähän tässä on taas tullut liikuttuakin tälle viikolle.

Juokseva Kaveri yllytti ilmottautumaan Helsinki City Runille (puolikkaalle siis). Täytyy vetäistä mietintämyssy päähän. Kyllähän se puolikas mun haave on, mutta tohtisiko sitä jo keväällä? Tuntuu, että HCR vaatisi läpi talven, ettei tule pidempiä juoksutaukoja, sairastumisia tai loukkaantumisia... Tällä hetkellä juoksu sujuu ihan ok. Tunti menee hyvin ja 1t 10 min vielä ihan ok. Pidempää en ole edes juossut. Täytynee pidentää lenkkiä ja kokeilla, miltä tuntuu. Hetken mietin tätä vielä.



Joka tapauksessa nyt on otettava vain lusikka kauniiseen käteen ja keskityttävä syömisiin niin, että lukemat taas lähtevät alaspäin niin kuin tarkoitettu on. Huomenna on vuorossa metsälenkki Terrieripojan kanssa heti aamusta. Toivottavasti ei sada kovin paljoa. Lehdet, kalliot ja vesi tekee urheilualustasta liukasta, mutta muuten tuo nyt on melkein yksi ja sama. Rakastan vaihtuvia vuodenaikoja, mutta seuraus siitä on se, että lenkkisäitäkin löytyy monenlaisia. Sitä paitsi sanotaan, että ei ole huonoja säitä on vaan huonoja varusteita :) Voisin melkein väittää, että välillä on kyllä melko haasteellisia säitäkin! Katsotaan mitä huomenna saadaan!

Ilolla porskutetaan eteenpäin! Vaikka rapakoiden halki!

Pieniä ihmeitä

Tähän vuoteen (siis oikeesti kymmeneen kuukauteen) on mahtuu monenlaisia oivalluksia, yllätyksiä ja hämmästelyn aiheita. Aina ne eivät ole olleet suinkaan positiivisia, mutta on tapahtunut myös monta hyvää asiaa ihan yllättäen :)

Keväällä kerroin takin ostosta, joka tehtiin kahden koon välillä pohtien, lopuksi siihen päätyen, että ostin pienemmän ja ajattelin, että jos ei mahdu niin annan tyttärelle :) Tämä takki on ollut kovassa käytössä ja on tänä päivänä REILU. Samoin talvella ostettu ihku käyttötakki, jonka nyt kaivoin kaapista on niin ikään mukavan väljä, vaikka ostaessa... no voi sanoa, että isrui kuin hansikas (siis kirurginen hansikas...). Ja se tunne, kun normaalimittainen trikoopaita ulottuukin lähes reisiin asti, kun ei tarvitse enää mahakummun yli pingotella! Näitä asioita kohdatessa mieli kirkastuu aina ja väistämättä.

No tietysti jos lähdetään sinne ihme-linjalle niin ensimmäisenä on pakko mainita se ihme, että painoni alkaa viitosella! Sitä en väsy IHMEttelemään! Viimeksi se on alkanut viitosella lähes 10 vuotta sitten! Ja nyt se ei enää ala kuutosella. Ikinä!

Ihan uuden pienen ihmeen koin eilen! Niin kuin jo täällä etukäteen uhosin, menin total combatiin (elixia määrittelee kyseisen tunnin seuraavasti: Vauhdikas ja energinen tunti, jolla helpot lyönti- ja potkusarjat sekä lihaskunto-osuudet vuorottelevat. Koko kehon treeni naisille ja miehille. Testaa heti ja jää koukkuun!).

Muistan vielä elävästi viime kevään TC-tunnit. Verenmaku suussa mentiin ja pulssi hakkasi ohimoissa... Lihakset välillä vietävän kipeinä seuraavana ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana... päivänä. Mutta joku siinä kuitenkin kiehtoi, vaikka ajoittain selkeästikin liian rankkaa oli! Koko tunnin käsien pitäminen ylhäällä tuntui todella rankalta ja nosti sykettä eikä tilannetta helpottanut jatkuva pomppiminen. Lepäämään pääsi minuutteja kestäviin hoovereihin... Mutta edelleen sanon, että jokin siinä kuitenkin kiehtoi.

Nyt kesä on mennyt juosta jolkotellessa ja syksyllähän minä sitten hurahdin siihen zumbaan niin, ettei ole aika riittänyt TC:hen. Eilen sitten taisteluhenkinen toverini houkutteli pitkästä aikaa TC-tunnille, enkä osannut odottaa mitään. Alussa kuulostelin sitä, että kuinkas kovaa tässä taas mentiinkään... MUTTA! Ei ole TC entisensä VAI minä en ole enää entiseni! jei

Harmi, ettei ollut sykemittari mukana - olisi ollut todella hyvä verrata viime vuoden lukuihin, jolloin keskisyke oli järkyttävän korkea. Olin ihan ekstaasissa! Nimittäin tunti ei ollut ollenkaan rankka! Siis kyllä siellä paidan likomäräksi sai, mutta alun himmailun vuoksi lopussa oli suorastaan vähän sellainen olo, että tässäkö tämä jo oli... Intervallit toimivat ihan loistavasti! Ja illalla jaksoi hyvin tehdä kävelylenkin Terrieripojan kanssa ikään kuin jäähdyttelyksi. Ensimmäisiltä tunneilta keväällä selvisin kotiin, mutta yhtään pidemmälle en olisi päässyt.

No joo. Enhän minä todellakaan niissä neljän minuutin hoovereissa pysty koko aikaa nitkuttelemaan, mutta onpahan taas tavoitetta jatkoa ajatellen. Aerobinen osuus taas tuntui täysin hallittavissa olevalta! Ja näin siellä muutamia osallistujia, joilla oli rankkaa ja teki mieli sanoa, että hyvin sulla vielä menee, olisitpa nähnyt mut vuoden alussa! Henki meinas mennä - siis oikeesti! :)

Tämä oli minun tämän viikon pieni ihmeeni, josta olen valtavan onnellinen! Nämä pienet ihmeet ovat niitä, joiden vuoksi jaksan jatkaa tällä tiellä eteenpäin ja tänäänkin tehdä oikeita valintoja. Näiden pienien ihmeiden kautta olen ymmärtänyt, että minähän pystyn tähän.

Reipasta ja raikasta viikkoa kaikille! Jos minä pystyn tähän, niin pystyt sinäkin!

Takaisin Minuksi

Vuoden alussa kun aloitin tämän blogin pitämisen mietin kuumeisesti nimeä blogille. Ajatuksena oli, että olisin halunnut hauskan nimen, josta kävisi ilmi laihdutusproggis, mutta parasta olisi, jos sen olisi voinut esimerkiksi hauskasti ymmärtää jollakin toisellakin tavalla... tai että se olisi vaikka joku tuttu sanonta väännettynä hauskasti... Lueskelin kateudesta vihreänä oivaltavia blogien nimiä laihdutusblogien listoista.

No, ei irronut mitään hauskaa. Halusin aloittaa blogin heti (yllätys, yllätys), koska ajattelin sen toimivan hyvänä tukena painonpudotukselleni ja uuden elämän projektilleni (niin kuin se on toiminutkin!), joten blogistani tuli Takaisin Minuksi.

Tämä otsikko kuvasi siinä hetkessä päällimäistä tunnettani. Että en ole oma itseni. Että se todellinen minä on jossain näiden suklaalla kerrytettyjen lihojen alla. Että olin väsynyt ja pahantuulinen ja itsekin ymmärsin sen liittyvän siihen, että söin väärin ja liikuin liian vähän. Koin, että mikäli saisin liikunnan takaisin ja painoa pudotettua olisin enemmän oma itseni.

Tavallaan puoli vahingossa blogin nimestä tuli omalle projektilleni hyvin kuvaava. Tämän vuoden aikana olen saanut paljon sitä itseäni takaisin, jonka itsekseni paremmin tunnistan. Olen monella tapaa hyvinvoivempi. Tottakai tulee takapakkeja ja huonoja päiviä, mutta terveellisempi ruokailu ja liikunta ovat parantaneet jaksamistani monella tavalla. Oloni on kevyempi ja itsevarmuuteni on kohentunut. Liikkuvuus ja lihasvoima on ihan erilaista kuin vuosi sitten.

Tämän hetkinen tavoitteeni on, että olen tavoitepainossani vuoden loppuun mennessä. Jos niin ei käy (tottakai käy!), niin muutan blogini nimeksi pelkkä Takaisin tai Takaisin Alkuun... Sillä sitäkin tämä on välillä todellakin ollut! Ainaista alusta aloittamista, mutta toki joka kerta paremmilla tiedoilla ja taidoilla!

Maanantai! Mikä loistava päivä aloittaa alusta tai palata Takaisin Ruotuun! Olisipa ihanaa, jos pääsisi kohta hiihtämään. Ei meillä tosin vielä ole edes lunta... Joten menen tänään Total Combatiin ottamaan itseltäni totaalisesti sen luulon pois, että olisin muka melko kovassa kunnossa! :)

Liikunnallista ja muutenkin mukavaa syksyistä viikkoa!

t. TM

(Painon)vartija

Näin kuukauden huonoimpaan aikaan rakkauteni sokeriin on ylikorostunutta. Kuin sellaista alkuaikojen hillitöntä huumaa, kun ei osaa muuta ajatella kuin Rakastaan. Himoitsen sokeria. Irtokarkkia. Suklaajääteöä. Olemme sisaren kanssa miettinyt keinoja ongelman hallitsemiseksi.

Perheessämme asuu murrosikäinen Terrieripoika. Terrieripojan on hirvittävän vaikeaa välillä tajuta, että koiruuden tahto on ihmisen taskussa. Että ihan itse ei voi päättää, mitä tehdään. Että viime kädessä ihminen sen kuitenkin päättää! Terrieripojalla on hienot hampaat, valtavat puruvoimat ja taito käyttää näitä edukseen. Tästä seuraa se, että välillä otetaan lukua ihmisväen kanssa ihan tosissaan. Silloin Terrieripojan kannalta ihan yllättäen saattaa käydä niin, että juuri kun on saamassa tahtonsa läpi, joutuukin painiin ihmisväen kanssa. Hienot hampaat otetaankin ihmisväen haltuun ja päädytään makaamaan lattialle kyljelleen ihmisväen toimesta ja tässä sitten ollaan siihen asti, kun ollaan rauhotuttu (siis Terrieripoika rauhoittuu, ihmisväki on rauhallista, koska ne tietää, että ne voittaa ennemmin tai myöhemmin kuitenkin). Terrieripoika saattaa vastustella kovastikin, mutta antaa lopulta periksi ja tilanteen rauhoituttua seuraa haltioissaan tätä kurinpitäjää! Wow mikä laumanjohtaja :) On rauhallinen ja selvästi kiitollinen, että kyseinen asia tuli selväksi kaikille (että turkin huolto on tälläkin kertaa välttämätöntä ja että hihassa roikkumenen ei tänäänkään ole hyvä peli, tms.).

Kun näen tämän menetelmän tuottavan tulosta, Terrieripojan kasvamisessa reippaaksi hienoksi, oikein käyttäytyväksi yksilöksi, niin aloimme sisaren kanssa miettimään, miten tätä voisi hyödyntää tässä laihdutusprojektissa. Miksi ei?!

Siis meillä on tapa, jota voidaan pitää sopimattomana (tämä liittyy nyt ruokailuun) ja emme aina itse ymmärrä toimivamme väärin. Tarvittaisiin siis jonkinlaista väliin tuloa! Tarvitaan siis jonkinlainen (painon)vartija!

Eli esimerkiksi Siwan vartioiden toimenkuvan laajentamista seuraavaan tapaan: kun olen menossa jäätelöaltaalle ja kurotan käteni kohti Aino suklaajäätelö-laatikkoa, hyllyjen välistä paikalle saapuu vartija, joka nappaa niskastani kiinni ja kallistaa minut kyljelleen Siwan lattialle ja pitää paikallaan, kunnes olen rauhallinen ja ymmärrän, että altaalle ei ole mitään asiaa! Minkäänlainen rimpuilu tai kiljuminen ei auta ja lähellä ovat perheenjäsenetkin katselevat vain seinille eivätkä auta, vaikka kuinka yritän viestiä silmilläni. Kyllä muuten vähenis jäätelöaltaalla roikkuminen aika nopeasti.

Mikäli sitten onnistuisin pääsemään kassalle sen jäätelön kanssa (kun vartija olisi kouluttamassa jotakuta muuta asiakasta) niin kassa nyökyttelisi ja hymyilisi tomaattien kohdalla ja jäätelön kohdalla hän puhaltaisi pilliin, jolloin (painon)vartija ilmestyisi paikalle ja edellä mainittu koulutushetki toistuisi.



Saattaisi vähentyä herkkujen ostaminen radikaalisti kyllä! Ja Makuunissa kassaneiti kumartuisi eteenpäin ja sanoisi vähän ääntään madaltaen, että "Elokuvan voin sulle vuokrata, mutta vaan toisen, ettei sulla mee koko ilta sohvalla! Mutta karkit sä joudut jättämään tähän. Me ei voida enää myydä sinulle."

Näitä palveluita odotellessa täytyy kuitenkin löytää se oma selkäranka ja kontrolloida ihan itse omaa toimintaansa :) (ja ehkä katsoa siwan vartijaa ihan uusin silmin :)). Tsemppiä meille kaikille tällä tiellä! Mukavaa aurinkoista viikonloppua kaikille! Tehkää hyviä valintoja!

kuva alunperin täältä

Liikunta-automaatista ruoka-automaatti

Kyllä kai sen vähitellen uskaltaa ääneen sanoa, että nyt lähes 10 kk startin jälkeen, liikunta oikeasti on tullut osaksi elämääni. Varmsti jossain vaiheessa tulee aikoja, että sairauden tms vuoksi tulee taukoja, mutta uskon, että kokonaan vierottumista ei hevin tapahdu enää.

Nytkin flunssan aikaan kuulostelin oloani koko ajan, että jokohan sitä uskaltaisi lähteä. Lenkille, zumbaan, salille, jotain. Nyt säiden kylmentyessä koko ajan ja nopeasti (tänään täällä ainakin tulee niin, että hiukset repee päästä ja vedet valuu solkenaan silmistä, että kauheen siistinä tai naisellisena ei sitten tänään ole tullut palavereihin riennettyä...) on ulkona lenkkeily alkanut vähitellen hirvittää. Siis kyllä vielä juostessa tarkenee, mutta kohta oikeasti talvi kolkuttelee ovella. (Ai niin joulufriikkinä ostin tänään ihana kirjan "Meillä on joulu" oih!)

Eilen kävimme yhden juoksijaihmisen kanssa keskustelun siitä, kuinka siirrymme talven tullen juoksemaan sisälle, juoksumatolle. En ole juossut ikinä pidempiä matkoja/aikoja juoksumatolla. Kokeillut moista olen kyllä muutaman kerran, mutta siihenkin on nyt vain vähitellen opeteltava. Ja kyllähän juoksija sen tuskan tunnistaa, kun juoksu syystä tai toisesta pitää korvata jollakin... Vaikkakin tykkään mm hiihtämisestä, niin kyllä tuskan hiki nousee, jos joku sanoo, että korvaat kato ne juoksulenkit sitten hiihdolla... EN! En ja en. Vihdoin kun tuskan jälkeen olen oppinut juoksemaan niin sitä ei saa ottaa multa pois :)



Meidän meri näyttää nyt tällaiselta. Tuuliselta, kylmältä, mutta kuitenkin aina hyvältä!

No mutta jos liikunta on tullut jäädäkseen, on aika paneutua ruokailuun tarkemmin. Täytynee istua ihan paperin ja kynän kanssa alas ja tehdä suunnitelma siitä, miten terveellinen ruokailu muutetaan automaatioksi! Palaan asiaan myöhemmin :)

Hakee hakee, soisi löytävänsä

Maha on niin täysi, että blääh! Onneksi sentään kyse kasviksista ja kanasta! Voisi niitäkin maltilla syödä, mutta onneksi ei sentään vehnäpullaa! Kuukauden haastavin hetki käsillä ja nyt on mentävä kieli keskellä suuta! Tai mieluiten suu kiinni, ettei tule pistettyä sinne määrättömästi ja harkitsemattomasti - öö mitään!

Kauppareissusta toin naposteltavia: pikkutomaatteja, porkkanoita ja viinirypäleitä... Ainakin mä yritän :)



Onneksi liikunta auttaa tähän tympeään oloon.

Jokaisen lenkin verran olen pois jääkaapilta/keksikaapilta/makuunin karkkilaareilta.

Vaikka mieli keskittyy keksimään tekosyitä, jotka sallisivat herkuttelun, niin liikunnan riemu ei kärsi siitäkään yhtään! Liikunta on ihan yhtä kivaa kuin muulloinkin. Huomenna vuorossa reipas metsälenkki juosten heti aamusta! Mahtavuutta! Metsässä juokseminen on mielekästä, koska siinä juoksun lisäksi haastetaan tasapaino ja kaikki kehon lihakset, kun liukastelee kallioilla ja kompastelee juurien yli. Siis enhän minä koko ajan kompastele siellä! Omasta mielestäni olen varsin näppärä metsäjuoksija :)

Suosittelen lämpimästi. Oikeastaan koko ajan tasaisella juosseena metsä haastaa ihan uudella tavalla ja siellä epätasaisessa maastossa lenkki on luonnostaan yhtä intervallia! Oi liikunnan riemu <3

Tasapainoa etsin edelleen keinoja kaihtamatta. Liikunnan iloa. Kohtuutta liikuntaan. Jälkikäteen korjaten: siis KOHTUUTTA RUOKAILUUN! :d Samaa toivon Sinulle!

Syksyinen mökkiviikonloppu

Syksy on lempivuodenaikani. Syksyssä on mielestäni energiaa! Olen myös koulu- ja opiskeluihminen, joten syksyllä kaikki kiva alkaa :)

Jotain sentään päättyykin. Nimittäin mökkeilykausi! Yöaikaan - 6 astetta ei houkuttele nuotiolla istuskella! Toppahousuissa ja untuvatakissa tosin hetken tarkeni sitäkin.

Mutta vieläkin viipyilee ihana levollinen tunnelma pihapiirissä, kun aamulla aurinko nousee, maa on kuurassa ja ruohikko rasahtelee jalan alla. Ihanuus! Rentoutuminen vaikka hetkeksikin on vielä tärkeämpää kuin ne onnistuneet liikunnalliset suoritukset. Meikäläisellä selkeästi hankalampaa tuo ensimmäisenä mainittu nimittäin.



Niin ruokailu mökkeillessä ei ollut ihan toivotunlaista, muttei kokonaan toivotontakaan. Osa asioista tiukasti selkärangassa jo ja nyt aterioiden kokokin pysyi kohtuudessa.

Liikuntaa en sitten harrastunutkaan kuin mökiltä saunalle ja grillikatokseen ja taasen takaisin...

Onneksi alkaa taas arki ja lounassalaatit :) Pääasia, että edelleen alan vitosella ja pikkuhiljaa tuosta reunuksen ennätyksestä alaspäin hivuttelen itsäni! Tälle viikolle alustavana suunnitelmana zumbaa ja juoksulenkkiä... Saas nähdä kuinka kylmäksi menee! Voi kun tulis tehtyä jotain lihaksia huoltavaakin! Zumba onneksi irrottelee mukavasti hartiat!

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!

Henkilökohtainen taistelu

Tänään on ollut hyvä päivä. Ihan niin kuin eilen uumoilinkin! Olen viettänyt ikään kuin hedelmäpäivän tapaista päivää. Minun tapauksessani hedelmäpäivä tarkoitti tomaattia, mandariinia ja viinirypäleitä (koska niitä saatavilla oli), mutta siis oikeasti söin myös lämpimän ruuan (kasviksia ja kanaa) sekä aamupalaksi jugurttia ja mysliä, yhden karjalanpiirakan (ilman päällyksiä). Mutta sitten muilta osin päivä oli "hedelmä"päivä :D

Toinen ihana asia tässä päivässä oli, että kävin tämän viikon toisen zumban samalla ohjaajalla ja tämä ohjaaja vetää meidän salin kovimmat zumbat. Hienoa tässä asiassa on, että nykyään jaksan pomppia nämä rankatkin kokonaan - vuosi sitten en olisi mitenkään selvinnyt moisesta. Oih! Niin lämmin kiitos tuolle innostavalle ihmiselle, joka todella irrottaa hien ihmisestä!

Tästä aiheesta aloittelimme viisaan sisareni kanssa keskustelua tänä iltana. Ja arvatkaapa mitä!!?? Kyyyyllä, meikäläinen oivalsi taas yhden asian. Ja kyyyllä, haluan jakaa sen kanssanne. Halusitte tai ette niin tässä tulee taas pienen pääni liikkeitä:

Aloitimme lähestymään oivallusta keskustelemalla siitä, että jos jaetaan tämä Uuden Elämän-projekti osiin (laihdutus, liikunta ja ruoka) niin, mikä on tärkein osa tätä projektia. Tärkein tarkoittaa nyt rakkain. Se osa jossa onnistumiset tuntuvat kaikkein parhaimmalta. Tai ajatellen niin, että mistä osasta olisi kaikkein vaikeinta luopua.

No, minun ei tarvinnut miettiä hetkeäkään (ei muuten siskonikaan): vaikka en koskaan painaisi 57 kiloa ja vaikka ruokailun ottaisi huomattavastikin rennommin, en olisi niin pettynyt kuin olisin, jos liikunta jäisi pois. Ennen lapsia liikuin paljon (6x viikossa) ja lasten synnyttyä jotenkin vain ajauduin kauemmas todellisesta minästäni. Rupesin suorittamaan uutta tehtävää, jossa ei ollut enää niin sijaa sille, mitä itse halusin. (Siis asetin itse nämä vaatimukset itselleni.) Ja kyllä, sohvalla makaaminen on helppoa.

Onpa liikunta ollut mitä tahansa minulla usein on enemmän intoa kuin taitoa, mutta yhtäkaikki nautin valtavasti liikunnasta. Olen aina nauttinut. Ehdottomasti tärkein osa minulle tätä projektia on liikunta ja olen ihan liekeissä siitä, että olen saanut ikäänkuin palan itseäni takaisin, kun liikunta on tämän vuoden aikana tullut taas osaksi elämääni.

Olemme sisareni kanssa kovasti samannäköisiä (siis niin samannäköisiä, että vieraammat saattavat sekoittaa meidät ja sehän tietysti tarkoittaa sitä, että olemme melkein sama), joten olisi voinut odottaa, että hän olisi huokaissut kiteytykseni häikäisemänä: "siis niin sama mulla!". Mutta ei! Sisareni oli ihan eri mieltä ja potkaisi näin liikkeelle oivallukseni.

Sisareni ilmoitti suunnilleen samaan hengenvetoon, että hänellä ehdottomasti tärkein osa alue on ruoka. Että hänen tärkein saavutuksensa on syödä niin kuin haluaa (eli oikein). Käänsipä vielä veistä haavassa ja sanoi, ettei hänellä ole ikinä ollut minun intoani liikkumiseen vaikka liikunnasta nykyisin tykkääkin.

Siis häh?

Suurin hämmästys oli ehkä kuitenkin se, että minä ihan oikeasti olin kuvitellut, että ajatuksemme (siis meidän, jotka tekevät lopullista viimeistä elämäntapamuutosta - sehän on jo se yhdistävä tekijä) ovat ainakin jollakin tapaa yhteneväiset. No, toki no monella tavalla ovatkin! Aina löytyy niitä, joita motivoi samat asiat kuin itseä. Aina tekee hyvää saada lisää näkökulmia sen omansa lisäksi.

Mutta tänään oikeasti minulle (joo alan itsekin epäillä, että olen vähän hidas!) konkretisoitui se, että vaikka elämäntapojen muutaminen on hankala, haasteellinen ja pitkä prosessi, on se myös jokaisella ihan oma henkilökohtainen taistelunsa, ihan omalla tavalla hankala. Jokaisella on omat haasteensa, mörkönsä ja vaikeutensa kohdattavanaan. Ja että jokaista parhaiten palkitsee edistyminen hänelle tärkeimmässä.

Olen niin puolellanne teidän jokaisen henkilökohtaisessa taistelussa, joka vielä on muuttuva uudeksi elämäntavaksi, joka on niin osa teitä, ettei sitä enää tarvitse pinnistellä! Olemme oikealla tiellä!

Jos ei järjellä niin sitten sisulla!

Joopa joo! Tää on niin tätä.

Eli tänään/tällä hetkellä/parin viime päivän aikana ruokailut jokseenkin oikeanlaisia... Mutta määrissä on vikaa - tiedän sen ihan hyvin. Vaa,alle en uskalla. Ihan lähdellä olisi lähteä oikeasti SYÖMÄÄN! Sillä tavalla urakalla. Ja ihan mitä vaan. Vaikka ruisleipää. Kaapissa olisi siskon vauvan jäljiltä muumi-keksejä...

Mutta päätin, että sille tielle en yksinkertaisesti lähde! En vaan lähde! Jos se ei muutos tapahdu järjellä niin sitten sisulla. Istun vaikka käsieni päällä, mutta tässä on nyt raja tämän päivän syömisille! Huomenna on päivä uus. Toivottavasti taas parempi kuin edellinen. Ja huomenna on zumba.

Välillä tarvitaan hellät rajat :)



Huomenna pyöräilen töihin. Ruokailussa pidän järjen päässä. Illalla zumbailen. Huomenna on hyvä päivä!

Zumbahurmaa ja suhteeni zumbaan

Vietän saldovapaitani ja tänään kunnostauduin jo aamusta zumbaan. Voi, taivahan vallat! Sali oli täynnä (Mistä ihmeestä nämä ihmiset tulevat? Eikö kenenkään tarvii olla päivisin töissä? No voisiko sitä paremmin vapaan aamupäivän käyttää kuin suunnaten jumpalle) ja hiki lensi ravistusten mukana ympäriinsä. :) Ihanaa! Tunti armotonta veivaamista! Pelkkää parhautta :)

Omasta mielestäni en ole erityisen tanssillinen ihminen (en myöskään todennäköisesti kenenkään muunkaan mielestä :)). Olen kyllä tanssinut jossain vaiheessa, itseasiassa ihan jonkun verran, mutta se kuului yhteen elämänvaiheeseen ja jäi taa ajat sitten. Minkään sortin dance aerobic ei lumonnut minua missään vaiheessa. Tai rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että en ole koko lajiin tutustunut. Tuntui aivan vieraalta minulle. Minulla oli silloin menossa joku Power, Pump, tms vaihe, jota seurasi spinning-vaihe... Muutenkin koko aerobiccaaminen jäi osaltani varsin vähäiseksi. Joku steppi joskus. Siinä kai se oli.

Zumba rantautui liikuntakeskukseemme minulle juuri oikeaan aikaan. Spinning alkoi olla aavistuksen tylsä ainoaksi lajiksi ja kaipasin uutta hikilajia. Pump ja Total Combat hoitivat lihaskunnon enemmän kuin tehokkaasti. Zumbaa menin kuitenkin kokeilemaan lähinnä sen takia, että kuulin useammalta ystävältä, kuinka kivaa tunneilla oli. Toinen hyvin kohdallani toiminut mainoslause oli "jos osaat kävellä, osaat zumbata". Joo, kyllä mä osaan kävellä.

Ensimmäisen tunnin jälkeen olin koukussa. Lähinnä sen vuoksi, että koskaan en ollut osannut kuvitella, kuinka tehokasta voisi olla laji, joka on todella hauska. Tunnin jälkeen tuntui sekä reisissä että pakaroissa. "Spurtit" zumbassa näkyivät pian myös juoksulenkillä kunnon nousuna. Ihan huippua! :D

Tämän päivän zumba oli taas sellainen Hyvä Zumba. Pääsi veivaamaan ja hyppimään niin paljon, että oli harmi, kun ei ollut sykemittaria mukana, mutta toisaalta eipä sen antama tieto olisi tilannetta mihinkään muuttanut. Jo nyt tuntui tunnin jälkeen niin hyvältä! Tunti oli riittävän rankka, mutta ei liian rankka. Aina voi kuitenkin itse säädellä sitä, kuinka paljon hyppelehtii, jos tuntuu liian rankalta. Yllytyshullunahan minä luonnollisesti hypin viimeiseen ponnahdukseen asti... Minkäs sitä luonnolleen voi. Tämä ihku ohjaaja vetää onneksi myös torstai-illan zumban. Sinne siis!

Huomenna ajan pyörällä töihin. Hoidan ruokailut terveellisesti ja sopivasti. Mielenrauhaa etsien jatkan eteenpäin. Ja muistan, että tässä Uudessa Elämässä kyse on koko elämän mittaisesta projektista. Nautin niistä asioista, jotka hyvin sujuvat ja korjaan erehdyksistä oppien niitä, missä vielä on kehittymisen varaa! Hyväksyn sen, että en koskaan ole kokonaan valmis. Onneksi on aina uusia asioita, uusia näkökulmia, joihin tutustua, joista oppia ja innostua! Ilo ja innostus lienevät avaimia onnistumisen oveen!



Olen iloinen, että olet kanssani tällä tiellä!
Aurinkoa ja onnistumisia päivääsi!

t. TM

Selkärangaton tukeva tyttö

Mahtavaa onnistumisen tunnetta seuraa aikas pian se vanha tuttu hoh-hoijaa! Hartiat ei ole kunnossa vieläkään - no en ole kyllä tekemisiäni juuri rajoittanutkaan (ja koneella olen taas). Viikonloppuni ei suinkaan ole ollut sokeriton... Nyyh! Selkärangaton tukeva tyttö!

Enemmän kuin syömisiini olen pettynyt asenteeseeni. Syyllisiä nimittäin on taas löytynyt kaikkialta muualta kuin peilistä. Miehen syy koska toi kahvipullaa. Lasten syy kun jättävät irtokarkkinsa olohuoneen pöydälle. Pelkkää vastuun ulkoistamista.

Onneksi varsinaiset syömiset on menneet hyvin, vaikkakin viikonloppuun mahtui kaksi ruokailua ravintolassa. Molemmilla kerroilla sentään söin salaatin (ja loistavia salaatteja söinkin!) enkä sortunut mihinkään raskaisiin ruokiin. Mutta herkkuja tuli syötyä. En voi edes yrittää kieltää asiaa... vaikka todella mieleni tekisi. Olen todella pettynyt itseeni ja onnistumiset tuntuu tosi kaukaisilta.

Välillä itsensä motivoiminen saattaa olla äärettömän vaikeaa, eikä ole edes mitään erityistä syytä mokomalle käänteelle. Ei PMS:ää, surua, sairautta, ei mitään ihmeellistä... Ainakaan mitään todellista. Hetkellistä matalapainetta ehkä ja sekin itse kehitettyä (sokeria varten kehitettyä). Todellisuudessa vain se, että sokeririippuvuus nostaa päätään ja itsellä ei ole minkäänlaista itsehillintää! Argggh!

Mutta vapaapäiväni kunniaksi aion hieman seikkailla blogiviidakossa etsimässä innoitusta ja taistella makean himoani vastaan! Veden juontia olisi syytä lisätä. Liikkumaan onneksi pääsee :) Näillä eväillä uuteen viikkoon! Kyllä tästä vielä noustaan, vaikka hetkeksi suunnan hukkasinkin (tai teeskentelin, etten muista, mikä se on...).

Toivottavasti teidän viikonloppunne on ollut parempi! Lunta ja hiihtosäitä odotellessa!

tTM

Metsälenkkiä pukkaa

Hartiat vielä aristelee, mutta paremmat kuitenkin jo. Viime yö tuli nukuttua jo paremmin (vai lihasrelaksanttien rentouttamaa unta?). Vielä en kuitenkaan (ehkä) zumbaan uskalla tänään. Pitää nyt kuulostella hartioita iltaa kohti.



Säätiedotus kehtasi kertoa, että tänään on viimeinen aurinkoinen päivä tällä viikolla, joten eipä tässä sitten sen kummenpaa! Metsälenkki odottaa minua ja Duracellia!

Liikuntaintoa ja Aurinkoa Päivääsi!

t. TM

Voi Lihasrelaksantti

Heräsin aamuyöstä siihen, että pienikin liikahdus sattui silmittömästi oikeaan hartiaan.... (Joo tiedän! Se että olen nyt koneella, osoittaa erittäin huonoa tilanteen arviointikykyä!) Mutta siis Ärsyttävää! Kivulla on uskomaton vaikutus ihmiseen, mm. kärsivällisyyteen ja sietokykyyn. Pinna kireällä hoipuin lääkekaapille. Minä joka vältän lääkkeitä viimeiseen asti!

Hartioitani/yläselkääni on jopa hieroja hieronut viime aikoina ja tässä sitä nyt kuitenkin taas ollaan. Olen hyvä saarnaamaan, mutta toteutuksen puolella onkin jo sitten totisia ongelmia!! Hierojan hyvin aloittama yläselän hoito tyssää omahoidon totaaliseen puuttumiseen. Eli olen muiden puutteideni lisäksi yksi Euroopan huonoimmista venyttelijöistä! Olen istunut todella paljon koneella (töissä kirjoituspainotteinen pätkä ja opiskelut alkoivat taasen parilla esseellä) ja innostuin vielä neulomaankin (kun sain niin liikkiksen tilaustyön), mutta venyttelemään en sitten ole innostunut...

Nyt on pakko irrottautua koneesta ja yrittää varovaisesti kipulääkkeen, kylmägeelin ja lihasrelaksantin turvin venytellä hartiaa. Tänään ei reipasta urheilua ole siis tiedossa (onneksi eilen tuli juostua lenkki), vaan keskitytään terveelliseen ruokailuun. Saa nähdä miten hermo pitää, kun on kaikki ainekset murjottamiseen kasassa (kun on kipeä) ja taloudesta löytyy viikonlopun juhlien jäljiltä mm suklaakakkua...



Toivon kuitenkin tilanteen helpottavan jopa suhteellisen nopeasti niin, että pääsisin huomenna zumbaamaan ja siellä yleensä saa hartiat mukavasti pyöriteltyä auki. No jos ei vielä huomenna niin loppuviikosta joka tapauksessa! :)

Vastoinkäymisistä huolimatta aurinkoa päiväänne!
t. TM

Yhteenvetoa ja tulevaisuuden suunnitelmia

Nyt on hyvä hetki pysähtyä miettimään, mistä tähän on tultu. Mutta myös voitonriemun keskellä, muistuttamaan itselleen, että vielä ei olla maalissa suinkaan! Henkisesti tosi tärkeän alituksen jälkeen olo on "väsynyt, mutta onnellinen" :)

Projektini lähtöpaino näkyy reunan seurannassa. En pysty ymmärtämään, miten en oikeasti tosissani puuttunut asiaan aikaisemmin. En tuntenut painoa yhtään omakseni. Oli hankala olla ja häpesin löysää olomuotoani. Ja silti en tehnyt asialle oikeasti mitään. Vahvistin vain pahoja tapojani. Viihdyin sohvalla ja harmittelin, kun en löytänyt mitään mukavaa päälleni!



Havahduin viime vuoden vaihteessa. Oliko syynä lähestyvä neljänkympin rajapyykki vai monet yksityis- sekä työelämään liittyneet yhteensattumat. Tarkkaan ottaen varma en ole itsekään siitä, mitä tapahtui. Kyllästyin siihen, että mietin seurassa, olenko tukevin porukasta tai ihastelin muiden vaatteita yms. ja ajattelin, että minäkin haluaisin olla noin laiha... Lisäksi työterveystarkastuksessa nostettiin jälleen kaikki ylipainoon ja liikunnan puutteeseen liittyvät riskit esiin. Itsekin tajusin, että en jaksa niin paljon kuin haluaisin. Todennäköisesti monien asioiden summana oivalsin, että voin tehdä itse asialle jotain! Voin näyttää hoikemmalta ja urheilullisemmalta. Voin olla virkeämpi ja voida paremmin.

Alkuhan oli loppujen lopuksi helppoa. Muutin ruokailutottumuksia terveellisemmiksi ja aloitin liikunnan. Tulosta tuli nopeasti. Ensimmäiset viisi kiloa lähti varsin helposti ja nopeasti, mutta sitten tyssäsi hetkeksi monestakin syystä. Ruokailu vähän repsahti. Keskityin liikuntaan. Liikunnan tuoma hyvä olo huumasi ja tuloksia tuli muilla areenoilla kuin painon pudotuksessa. Hyvä asia tämäkin, painohan on vain luku. Loman jälkeinen kalenterin ääreen pysähtyminen kuitenkin palautti mieleen kaikki projektin osa-alueet.

Kurinpalautus auttoi, mutta keikuin 61 kilossa niin kauan, että aloin epäillä, että vika on vaakassa. Että se ei vaan pysty näyttämään 61 pienempiä lukuja! Että se on jotenkin jumissa ja minä en. Ärsytti nähdä tuttavia pitkästä aikaa, jotka sanoivat, että olet laihtunut kesän aikana ja sehän ei pitänyt paikkaansa! Varmasti kesä näkyi vartalossani, koska liikunta (itse olen sitä mieltä, että juoksu eniten) muokkasi vartaloani kesän aikana selvästi parempaan suuntaan. Vyötärö tuli näkyviin, käsiin ja jalkoihin tuli lihaksia (kai sitä rasvaakin vähän paloi). Mutta siis painohan ei liikkunut yhtään mihinkään suunntaan! Ärsyttävää ja olo levoton! Tähänkö se jäi. Kaikki muut (siis ihan kaikki muut) pystyy laihtumaan vain minä en!

Suuri helpotus on, että vihdoin palikat ovat uudelleen kasassa. Tarkistin uudelleen syömisiäni. Liikunnalle en ole tehnyt yhtään mitään, koska siihen on (TA-DAA!) ihan oikeasti jo muodostunut jonkinasteinen riippuvuus ja olo tulee heti levottomaksi, jos ei pääse liikkumaan. Eikä pelkkä koiralenkki enää riitä. Tunnin rivakka kävely koiran kanssa toki kuuluu ohjelmaan, mutta sitä en laske liikunnaksi, mutta jos lenkki juostaan (koiran kanssa tai ilman) niin se on jo liikuntaa! :)

Nyt siis pää kylmänä eteenpäin. Mikään ei motivoi niin hyvin kuin tuloksen tekeminen! Painoni ei aikoihin ole alkanut viitosella. Nyt keskityn siihen, että pääsen tarpeeksi kauas siitä kuutosesta ja täällä viitosalkuisissa on tarkoitus pysyä - lopullisesti! BMI normaalialueella, kunto ja jaksaminen parempaa!

Loppuun yksi mielestäni kaunis nainen. Motivoimaan.



Olkoon Voima kanssanne!
t. TM

59,7 !!!!!

Jei!

Pikainen tuuletus blogin puolella! Vihdoin. Ehkä ensimmäisen kerran.... no vuosiin nyt ainakin painoni alkaa VIITOSELLA! Olen niin iloinen. Tämä jos mikä on paras motivaattori! Osui sikälikin hyvään hetkeen, että alkamassa koko viikonlopun kestävät juhlat - pöydässä on niin hyvää ruokaa kuin herkkujakin. Nyt on paljon helpompi pitää kohtuutta mielessä!!!

Aurinko paistaa mun projektiini :)