Itsehillintä ohoi!

Työmatka oli erittäin onnistunut liikunnan puolesta (muutenkin ihan ok). Yleensä reissuissa en saa liikuttua, mutta nyt otin sen tavoitteekseni jo pakkausvaiheessa ja sain huomata, miten vähän panostusta itse asiassa tarvittiin liikkumiseen reissussa. Mahtavuutta. Kolmeen reissupäivään mahtui vesijuoksua, uintia ja juoksua ulkona.

Kotiuduin sairastavan räkäisen perheeni luo, joka välittömästi vei huomioni ja energiani, kun astuin ovesta sisään. En mitenkään väheksy mieheni panosta poissa ollessani (päinvastoin! pärjäävät ihan hyvin ilman minua), mutta onhan se nyt ihan eri asia kun äiti tulee flunssaisen lapsen luo... Huoh! Kaikenikäiset jaksavat sairaudesta huolimatta vinkua, jos äiti on paikalla.

Kun siihen vielä lisätään se aika kuukaudesta, että paino nousee väkisinkin sen puolisen kiloa, niin yhtälö on valmis. Eteneminen on tahmeaa ja suunta hukassa. Aikaisemmin nurkan takana kuikuilleet kiusaukset kävelevät yhtäkkiä röyhkeästi nenän alle ja tekevät härskit ehdotuksensa keskellä päivää!

En ymmärrä, miten saisin muuten rationaalisen minäni ymmärtämään, että näinä heikkoina hetkinäni, kun tunnen kieltäväni itseltäni sellaista mitä muka tarvitsen, teenkin itselleni palveluksen. Miten se muka on niin vaikea ymmärtää, että se mitä oikeasti tarvitsen voidakseni hyvin on terveellinen ruoka eikä esimerkiksi rasva ja sokeri! Tässä hetkessä tajuan asian todella hyvin. Illalla kaappeja kaivellessani taas en.

Täytynee taas palauttaa mieleen sisareni opetus! Kun tekee mieli sokeria, mieti, tarvitsetko vai haluatko sitä!? Ihminen voi tarvita esimerkiksi elimen siirron, ei sokeria!!!!

Pysykää lujina!

tTM

Keskittymistä

Tulossa muutaman päivän työreissu. Yhteisiä pitkiä päivällisiä, koko päivän auki oleva buffet-ruokailu.

Hmm! Nyt pitää miettiä, otanko mukaan suunnitelman ja mielenmalttia vai joustovyötäröiset housut?

No eiköhän vastaus ole aika selvä! Mielenkiinnolla odotan noutopöydän salaatti ja kasvisvaihtoehtoja! Niin kuin on tullut kerrottua, olen ilmiömäinen kokki (NOT!!!), joten kaikki vaihtelu otetaan kiitollisena vastaan.

Urheilumahdollisuudet myöskin loistavat matkakohteessa! Jei. Mukaan sekä uimapuku että lenkkivarusteet! Koskaan aikaisemmin ei urheiluvarusteet ole lähteneet mukaan työmatkalle... No suurin osa matkoista onkin nopeita, kiivastahtisia pyrähdyksiä, mutta nyt ainakin yritän ujuttaa myös liikuntaa mukaan matkaan :)

Kaiken vuorovaikutuksen ja uuden tiedon keskellä lenkki auttaa aina jäsentämään asioita. Hmmm, juoksu <3

tTM

Osaamista

Olen niin lähellä tavoitettani. Kaikki takapakit ovat oikeastaan johtuneet siitä, että keskittymiseni on herpaantunut. Tarvittavan keskittymisen määrä on kuitenkin koko matkan ajan vähentynyt, koska yhä enemmän teen oikeita valintoja - automaattisesti. Vaikka vääntö on tiukempaa, matkanteko kuitenkin helpottuu koko ajan. Vaikka se ei kyllä nyt tuloksessani näy. Mutta uskokaa silti!

Näin pienillä muutoksilla tulokseen pääsy kestää pidempään, mutta uskon kuitenkin, että myös tulokset kestävät pidempään. Tavoitteessa en lopeta diettiä, vaan jatkan terveellistä elämää, jonka olen tällä matkallani opetellut.

Haparoinnin jälkeen olo on tällä hetkellä toiveikas ja itsevarmuuttakin on enemmän kuin aikaisemmin loppukesästä. Onneksi tämän matkan varrelle osuu pienempiä onnistumisia, jotka antavat uskoa siitä, että tekee oikein. Jokaisen onnistumisen myötä, seuraavan onnistumisen mahdollisuus kasvaa. Sen tekee oikeastaan pelkästään usko itseensä.

Vaikka osa saavutuksista on suuriakin (niin kuin juoksemaan oppiminen) silti tuntuu, että se suurin saavutus on saavuttamatta. Enkä usko, että se on tavoitepaino. Pikemminkin epäilenpä, että suurimmat onnistumiset, jotka antavat eniten itsevarmuutta, löytyvät omasta fyysisestä suorituskyvystä eikä mistään numeroista.

Tottakai minä tuijotan niitä lukuja, mutta jos tämä projekti olisi pelkkää lukujen seuraamista niin kyllä olisi mielenkiinto lopahtanut aikoja sitten. Uskomatonta, miten terveen elämän osaset täydentävät toisiaan ja tekevät Uuden Elämän tavoittelusta mielenkiintoista! Ja miten jokaisen tavoitteen saavuttaessaan, näkee jo seuraavan tavoitteen!

Ihana elämä <3

tTM iltalenkille lähdössä

Yksi tyttö ja yhdet farkut

Kaapissani olleet tavoitefarkut sujahtavat vihdoin kesän jälkeen päälle. Helpotuksen huokaus. Pystyn jopa istumaan niissä. Kilo vielä painosta pois niin ovat miellyttävät :) Ihanaa, että muutosta tapahtuu, vaikkakin hidasta. Kaikki on mielestäni hidasta. Suunnilleen koko maailma.

En väsy ylistämään juoksun hyvää tekevää vaikutusta. Minulle.

Paitsi tehokasta liikuntaa myös tärkeä henkireikä. Onneni on sitäkin täydempi, että puolivuotta sitten oli epävarmaa juoksenko koskaan. Tuloksia tulee kyllä, kun pysyy liikkellä. Totaaliherpaantumisia ei sallita, mutta pienet sivuliikkeet kuuluu asiaan. Sitten vaan palataan tiukempaan linjaan. Itse asiassa nyt on mennyt yllättävän hyvin. Kertonee itsevarmuudestani. Pitäisi uskoa enemmän itseensä.

Sokerista vierotuin jotenkin puolivahingossa tällä kertaa ja jos nyt pidän linjan, enkä sorru sokeriherkkuihin niin eteneminen on koko ajan helpompaa. Mikäli sokeriin tulee sorruttua (niin kuin jossain vaiheessa varmasti tulee) niin sitten vaaditaan vain se, että palataan tähän tiukempaan linjaan eikä päästetä sokeria tavaksi. Minulla tämä valitettavasti on onnistumiseen vaadittava tie. En pysty kohtuuteen.

Mutta tänään siis yhdet tavoitefarkut jalassa. Elämä siltäosin hymyilee. Tavoitteita on edessäkin. Syksy on aina ollut minulle hyvää aikaa. Lempivuodenaikani, jossa on aloittamisen ja onnistumisen tunnetta. Tästä tulee syksy, jolloin tavoitan ainakin ensimmäisen tavoitepainoni. Mukavaa!

tTM

googlekaan ei pysty auttamaan

Jotenkin kaikesta huolimatta pysähtynyt ja epävarma olo. Kun vois googlettaa, että mitä minun kannattaisi tehdä? Tai voihan sitä googlettaa, eihän sitä kukaan estä, mutta että sitten saisi linkin, joka alkaisi sanoilla: "Hyvä Takaisin Minuksi! Jatkossa sinun kannattaa edetä elämän muutoksessasi seuraavien vaiheiden kautta...."

Ei tämä nyt varsinaisesti tiedonpuutetta ole. Terveet elämäntavat vaan tuntuvat niin kovin hitailta. Normaalipainossa (BMI:n mukaan) olevalla painon pudotus vaatii selvästi tiukempaa tekniikkaa kuin alkuun ja entäs painonhallinta! Siinä vasta luku erikseen! Voi hyvää päivää!

Onneksi elämääni on palannut ihana liikunta! Ilman sitä olisin varmasti kokonaan hukassa. Juostessa ei maalliset murheet paina ja kaikenlainen kireys hellittää lenkin edetessä <3

Olen miettinyt jonkinlaisen PT:n hankkimista. Toisaalta tunnen itseni ja pelkään, että hyvään tarkoitukseen aiotut rahat menisivät totaalisesti hukkaan. Saisin tietysti uuden täsmä ohjelman liikkumiseen ja jonkun valvomaan sen toteutusta. En tarvitse valvojaa tällä hetkellä siihen, että liikun. Tietysti tekniikkaa olisi ajoittain jonkun hyvä tarkistaa.

Sitten PT varmaan haluaisi ruokapäiväkirjan ja tässä kohtaa ongelmat astuisivat kuvaan. Söisin esimerkillisen hyvin, että "suorittaisin tehtäväni kiitettävästi". Välttäisin herkkuja, en söisi liikaa, mutta en myöskään liian vähän... Sitten PT toteaisi, että perusasiat ovat hallussa, ehdottaisi ehkä jotain pientä viilausta siihen tai tähän.

Ja näin oltasiin mahdollisimman kaukana todellisesta ongelmasta! Jos pystyn huijaamaan itseäni mennen tullen, pystyn kyllä PT:kin. Että osaan. Hyöty toki voisi olla nimenomaan siinä, että söisin oikein ollessani tilivelvollinen PT:lle. Mutta kannattaako siitä maksaa? Enkö voisi aktivoida omaa sisäistä PT:ni ja elää ihmisiksi... Hankalaa näyttää olevan.

Vaikka valitan ja natisen, tilanne itse asiassa aika hyvä tällä hetkellä. Herkkuihin en ole koskenut pitkiin aikoihin, syömiset ovat ihan hyvällä tolalla noin muutenkin ja liikkunut olen. 6-kympin alitus on tosiasia ihan mikä aamu vaan, mutta kunhan nyt tässä pidän ääntä itsestäni. Asioiden hitaus ärsyttää.

Olen sitä tyyppiä, jossa kunnon hikilenkit näkyvät aina ensin painonnousuna tai ainakin painonlaskun hidastumisena (ellei nyt sattumoisin olisi, jotain kummallisia turvotuksia päällä). Tilanne tasaantuu aika pian liikunnan vain jatkuessa.

Heiaheiassa on kohdallani pian neljän viikon jatkuva iloisen väristen pallojen jono, jota en väsy ihailemaan! Siitä iloitsen vilpittömästi, että liikunta on taas osa elämääni ja että en edes ole harkinnut vaihtoehtoa, että jättäisin liikunnan. Joka päivä mietin, että mitähän tänään. Ja kyllä, osaan myös levätä.

Kai se vaan on kaivetta vanha kunnon kärsivällisyys kaapista ja yritettävä kestää. Nyt tätä soutamista ja huopaamista vaan on kestänyt niin kauan...Oikoteihin en kuitenkaan usko, joten hammasta purren eteenpäin.

teidän,

TM

Venyy vaan ei katkea - kai

Paitsi, että fysioterapeuttini on mukava, lisäksi hän antaa mukaan kauniisti tulostettuja värikuvia ohjeineen, joita minun pitäisi noudattaa. Hyvää palvelua, sanoisin.

Tuli viikko täyteen fysioterapeutilla käynnistä, joten päätin kaivaa päivyrin välistä venyttelyohjeet ja tehdä ohjelma läpi. Aikaa moisen ohjelman tekeminen vei noin 15 min... Ei siis ihan hirveästi. Pitäisi löytyä tuon verran aikaa ihan päivittäin...

Muuten minua enemmän kiinnostavaan aiheeseen: kävin aamulla juoksemassa kuuden km pikapyrähdyksen koiran kanssa. RunKeeper mittasi huippunopeudeksi 11,24 km/t. Wow! Pikajuoksija :) Ja oli muuten hyvä lenkki!

Mutta siis venyttelystä piti puhumani. Minullahan on kohtuullisen liikkuva ranka (mikä voi hyvin olla osa välilevy-ongelmaani), joten kaikenlaiset rangan liikkuvuutta lisäävät liikkeet tuntuu helpoilta. Puolieron kyllä valitettavasti huomaan näitäkin tehdessä, vaikka kyse taitaa olla jaloista...

Oikea jalka siis edelleen osin jalkaterästä tunnoton. Kukaan ulkopuolinen (paitsi asiaan vihkiytyneet fysioterapeutit yms ammattilaiset) ei liikkumisestani huomaa asian todellista laitaa. Pystyn kävelemään entiseen reippaaseen tapaani. Fysioterapeutti kuitenkin varsin pienillä testeillään löysi jalassa toimintapuutoksen (no onhan se siellä, luulin vain, että pystyn sen kompensoimaan kävellessä tai juostessa).

Luultavasti tästä toimintapuutoksesta johtuen jalkojen venyttely olikin selän venyttelyä paljon haasteellisempi juttu. Puoliero on aivan selvä. Takareidet, pakara ja jopa etureisi on huomattavasti kireämpi oikealla eli huonolla puolella...

Ihan ymmärrettävää, mutta olipa hassua huomata taas tilanteen selkeys. Nyt kun selän kivut ovat lähes kokonaan taaksejäänyttä elämää, sitä välillä unohtaa koko selkänsä. Tämäkin on kuulkaa iso juttu, että ei koko ajan ajattele selkäänsä... Ja tällaisissa tilanteissa sitä taas huomaa, että hohhoijaa! Kyllä olen toipunut akuutista tilanteesta, mutta selän huoltamiseksi on tehtävä vielä kovasti töitä, jos mielii päästä hyvään kuntoon ja edes jotenkin turvallisille vesille sen suhteen, ettei tilanne uusiudu.

Haastan itseni tekemään venyttelyohjelman ja mahdollisesti lisävenyttelyitä - joka päivä! No tämä eka haastepäivä meni ainakin ihan kivasti. Kattoo sitten miten huomenna!

tTM

Massage

Kävin tänään hierottavana. Ihanaa ja loistavaa, että veri jälleen kiertää päähän.

Masentavaa tässä ihanuudessa on tietysti taas se, että paljastun yhä enemmän itsehoidon kukkaseksi. Voi hyvää päivää. Koska hierojani on läheinen ihminen muutenkin, sain melko selkein sanoin yhteenvedon hartioitteni/niskojeni kunnosta... En nyt toista sitä tässä, mutta varsin voimallisia ilmaisuja käytettiin.

Ei siinä mitään. Sain ehdottoman käskyn kiivetä hoitopöydälle kahden viikon sisään uudelleen, että ylipäätään saadaan auki se perunapelto, jota ei reilun tunnin hieronnasta huolimatta tänään saatu/voinut auki hieroa.

No mtta mukavaa on, että hierojalla riittää töitä! Ei työttömänä olisi kiva olla...

t TM ei varsinaisesti kehonhuollon ammattilaisten suosiossa...

Juoksen silti

Taas loistava olo lenkin jälkeen. Tulin työreissusta nälkäisenä ja tolkuttoman väsyneenä. Söin (ihanaa että ruoka oli tehty minulle valmiiksi ja hyvää/terveellistä ruokaa vielä) ja marisin aikani sohvalla. Menojeni (mm eilinen sali) takia olen joutunut boxittamaan Suurinta Pudottajaa. Pari jaksoa katsottuani olinkin jo ihan valmis lenkille.

Ihanaa, kun juoksu kulkee. P****ja lenkkejä tulee, mutta paljon harvemmin kuin juoksua aloittellessa. Ensimmäinen haaveeni oli juosta kolmesta rantapätkästä pisin yhtäjaksoisesti. Nyt juoksen kaikki kolme ja enemmän.

Fysioterapeutilla käydessäni hän jutteli, että juuri selkäni tapaisia ongelmia (välilevytyrä) osaltaan aiheuttaa nykyihmisten staattinen, paikallaan pitävä työ (kuten nyt se, että istutaan suurin osa valveillaoloajasta koneella) ja sen vastapainoksi harrastetaan repivää, rankkaa liikuntaa, koska yritetään mahdollisimman tehokkaalla ajankäytöllä korvata sitä paikallaan oloa. Välistä puuttuu kaikki se huoltava ja lempeämpi tapa liikkua, joka olisi ihan välttämätöntä hyvinvoinnille.

Yritän, tosissani yritän, tehdä parannuksen. Venyttelen, sisulla teen myös niitä huoltavia, lempeämpiä lajeja. Mutta juoksen silti! Tätä hyvää oloa ei voita mikään!

Ja uskomattominta tässä on, että kaksi vuotta sitten hyvä kun jaksoin juosta raitiovaunun perässä muutaman askeleen ja sitäkään en tehnyt mielelläni. Ensimmäiset juoksulenkit olivat kammottavia (teemalla "oksensin verta ja itkin"). Tänään tiedän syynkin siihen: aloitin ihan liian kovaa ja kunnianhimoisesti. Niin ja toki painoin enemmän.

Ja nyt, vihdoin, juoksemisesta on tullut nautinnollista - ainakin melkein aina :) Voin kertoa olevani koukussa juoksemiseen, enkä vain haaveile, että olisin. Jos minusta tuli juoksija, sinäkin pystyt siihen - jos haluat!

t TM

Hakee, hakee...

...nimittäin motivaatiota liikkumaan lähtöön.

Väsymys (ihan liian vähän unta), tänään poikkeuksellisen pitkältä tuntuva kotimatka ja tiivistahtinen päivä syövät intoa salille lähtemiseen. Yritän ajatella sitä hyvää oloa, joka odottaa pienen ponnistelun takana.

Ylös sohvalta! Joka iikka!

tTM

Tasapainosta

Joskus kun sitä vähiten odottaa, elämässä (hetkellisesti) on tasapaino.

Voihan tämä kertoa pikemminkin epävakaasta persoonallisuudesta (viittaan parin päivän takaisiin kirjoituksiini...) kuin siitä, että jonkinlainen rauha olisi oikeasti saavutettu. Mutta juuri nyt olen onnellinen pikkuisessa elämässäni.

Äkkiä on paljon luottavaisempi olo selän suhteen. Eilinen fysioterapeutilla käynti avasi silmät sen suhteen, kuinka paljon edistystä on tapahtunut. Kuinka hyvin selkäni itse asiassa tällä hetkellä voi. Kaikista puutteista huolimatta. Vaikka fysioterapeutti lukikin madon luvut joissakin asioissa, hän antoi minulle työvälineet (konkreettiset) ongelma-alueiden työstämiseen. Ja toisaalta nosti esiin niitä asioita, jotka ovat hyvin.

Paino laskee hiljalleen, mutta varmasti alemmas - toivottavasti pian ollaan viitosella alkavassa luvussa jälleen ja pystyn hengittämään vapautuneesti. Kesäpöhötyksestä luopuminen tuntuu heti vaatteiden parempana istuvuutena. Jo tämä nostaa mielialaa ja antaa itsevarmuutta, vaikka en toivotuissa lukemissa vielä olekaan.

Vähästä on yksinkertaisen ihmisen onni kiinni.

tTM pienestä onnestaan nauttien

ps. Tänään erityiskiitokseni saa Pikkuheppu, joka vihdoin ulkoisti itsensä tähän maailmaan ja näin päästää rakkaan siskoni keskittymään kanssani näihin painonpudotus asioihin :) Mikään ei motivoi niin hyvin kuin sisarusten välinen kilpailu :)

Fysioterapeuttini ja minä

Kävin tänään fysioterapeutilla.

Ensinnäkin olen onnellinen, että tapasin ammattitaitoisen ihmisen, joka osasi vastata kysymyksiini ja kertoi tasan tarkkaan, missä on vika ja miten se korjataan. Tekee mieleni kysyä, että mitä olisi saatu aikaan, jos olisin saanut nämä vastaukset heti selän hajoamisen jälkeen. Fyssarin mielestä nyt on juuri hyvä aika tarttua toimeen... Tiedä häntä.

Surullista on, että vikaa löytyi vähän sieltä ja täältä.

Onnellista sen sijaan on se, että tällä ihmisellä oli avaimet asioiden korjaamiseen. Hän tietää, mitä pitää tehdä ja hän kertoo sen minulle. Valvoo, että teen sen kans.

Syvien lihasten kuntoa (core) ja lantion lihasten hallintaa ei sitten kehuttu ollenkaan tuolla vastaanotolla. Selkärangan liikkuvuus ja ryhti olivat hyviä. Pientä skolioosia löytyi selkärangan yläosasta (jota ei koskaan ennen ole siellä ollut tai ainakaan kukaan ei ole huomannut - nyt siis edelleen kyllä hartiat tuhannen jumissa ja fyssarin mukaan saattaa vaikuttaa asiaan). Askelluksestakin löytyi edelleen pientä vikaa, mikä toisaalta ei ole ihme - eihän tuo jalka normaalisti tunne. Toipuminen välilevytyrästä kuulemma ilmiömäistä. Lopullinen tilanne kuitenkin näkyy vasta ensi keväänä, kun vuosi tapahtumasta on kulunut.

Juokseminen ok. Pyöräilyä ei sitten suositeltukaan... :/ Selviän ilman pyöräilyä, ilman juoksua en välttämättä henkisesti selviäisi, että sikäli ihan hyvä. Minun välilevytyräni painoi oikealle, mutta suurin osa siitä kuitenkin oli sisäänpäin kehoa kohti sen vuoksi alanselkä pitäisi pysyä mieluummin neutraalissa asennossa kuin pyöristettynä niin kuin se pyöräillessä on... Vai onko ostettava mummopyörä (jotka toki ovat viehättäviä) ajoasennon muuttamiseksi toisenlaiseksi? Ei halua. Tekee vielä surutyötä.

Sain jatkohoito-ohjeet. Tämä ihminen uskalsi sanoa asioista, että tästä on kaksi koulukuntaa, mutta minä suosittelen tätä vaihtoehtoa... Wow! Tunsin suurta kiitollisuutta. Aikaisemmin kaikki ammattilaiset ovat hokeneet, että niin mitenkähän se nyt on, ei voi tietää. No, ehkä se akuutissa tilanteessa onkin enemmän ei-voi-tietää-tilanne ja nyt helpompi sanoa.

Taitavan ammattilaisen kanssa on aina ilo toimia - tekipä hän työkseen mitä tahansa, joten iloitsen, että elämä heitti tielleni tämän ihmisen.

Paino kiikuttelee vielä vähän turhan suurissa lukemissa, mutta alaspäin tullaan kuitenkin.

tTM tuntee itsensä taas toipilaaksi

ps. juoksin eilen 50 min <3

Töitä hartia voimin

Ensimmäinen työviikko taisi kuitenkin olla jonkinlaista honeymoonia... Toinen viikko on nimittäin startannut sellaisin vaatimuksin ja sellaisella vauhdilla, että kyllä tuntuu taas. Pää ihan umpijumissa - ai niin ja hartiat myös.

Innostuin käymään pariin otteeseen keilaamassa, ensin tyttöporukalla ja sitten lasten kanssa. Luonteeseeni, kun ei mikään leppoisa myhäilevä sivusta seuraaminen sovellu niin riehuin keilaamassa ihan täysillä lapsiseurassakin... No onneksi ovat kovahermoista sakkia. Tällaisen kanssa sellaiseksi kasvaa.

Selkä kesti menon ihan hyvin, mutta nyt on hartiat aivan tuhannen jumissa. Tietysti samaan syssyyn työn aloitus - riippukeinussa makaamisen vaihtaminen raivokkaaseen tietokoneen hakkaamiseen - ei auta asiaa. Lihasrelaksantteja olen vetänyt jo parina iltana ja tilanne vähän hellittää, mutta jumitus on edelleen melkoinen. Huomenna alkuperäisen vaivan (välilevyn) takia fysioterapia, mutta saapahan taas fyssari ihailla kykyäni itsehoitoon! Hirveen kiva, kun päätä ei juuri käännellä... Että pitää! Aikuisen ihmisen! Sairaslomalle jääminen tuskin auttaisi, mutta ei myöskään ole mahdollista juuri nyt.

No, ihas sama (lainaus esimurrosikäisen sanastosta)! Minä jatkan menoani. Varovasti venytellen. Tänään aion käydä varovasti myös juoksemassa. Saahan nähdä, mitä hartiat siihen sanoo. Toivottavasti ovat mielissään! Minä ainakin olen. Jo työpaineet ajavat lenkille, vaikkakin paine työssäni enemmän kannustavaa kuin painostavaa. Mutta pää käy niin ylikierroksilla, että asioiden selkiyttämiseen lenkki soveltuu enemmän kuin hyvin.

Yrittäkääpä pysäyttää!

Uusi aamu

Loistavinta lepopäivän jälkeisessä päivässä on:

Kaikki urheiluvaatteet on pesty eilen ja aamulla ne saa viikata kaappiin tietäen, että kauan ne ei siellä vanhene :) Aamulla silittelin hellästi juoksupaitaani - oi, ihanuus! Kohta vedän tän päälle ja pinkaisen lenkille... Lenkille jää turhat tunteet (hyvät ja pahat). Olo on vain rento.

Olisipa kaikki kiinni liikunnasta ja siitä riippuvuudesta. Tiedetään, ei ole.

Mutta hyvä silti, että on liikunta ja mahdollisuus nauttia siitä. Enpä tiedä lasketaanko keilaus urheilulajiksi, mutta kävin sitäkin tässä kokeilemassa. Siis olen kyllä keilannut kerran jos toisenkin, mutta siis kokeilemassa nyt tämän uuden klesan selän kanssa. Ja kyllä kesti se selkä senkin. En voi kehua, että olisin nakellut palloa maltilla - niin kuin en juuri tee muutakaan, mutta se nyt oli kuitenkin tausta-ajatuksena... Seurauksena ei ollut muuta kuin normaalisti liikutetut lihakset.

Sataa vettä. Satakoon. Aion juosta silti. Otan lapsen ja koirankin mukaan (että oikein eläin- ja lapsirääkkäystä kaiken muun lisäksi). Että semmosta. Mukava ihminen. Helppo ihminen. Kun vaan saa juosta tarpeeksi!

tTM

Oikea Lepopäivä

Pari viikkoa on mennyt lujaa. Liikuntaa on tullut harrastettua oikeastaan ihan entiseen malliin. Eli liikaa. Nyt pidän kuitenkin järjen päässä (tai yritän ainakin). Tänään on lepopäivä (siis oikea) liikunnasta. Mieli kyllä harhailee ja tämän päivän aikataulua suunnitellessa ehdin jo ajatella, että ehtisin nopeasti pyörähtämään salilla. Ennen kuin sain itseni kiinni. Ei. Tänään ei mennä salille. Tänään on lepopäivä.

Selkä pysyy melko hiljaisena säännöllisellä venyttelyllä, mutta en kuitenkaan uskalla leikkiä asialla. Sitä on vaan pakko ymmärtää rajansa. Kun nyt olen kiltti tyttö, saan loistavan palkinnon: voin treenata jatkossakin!

Ja nyt kun ei ole liikuntakiireitä, ehtii pestä kaikki juoksutopit yms varusteet puhtaiksi ja suunnitella tämän päivän ruuat ajatuksella. Että onhan tästä ihan käytännön hyötyäkin (sen lisäksi, että liikuntakyky säilyy...). Huimaa!

Vaikka kaksi päivää sitten kävin täällä itkemässä elämän epäoikeuden mukaisuutta, joka iski vasten kasvojani vaakalukeman muodossa, niin kyllä minä oikeasti tiedän ongelmani. Jossain määrin sitoutumiskammoinen olen selvästi! Kyllä minä tiedän, mitä pitää tehdä ja miten tehdä (niin kuin varmaan me kaikki), mutta ilmeisesti minulla ei ole kykyä sitoutua asiaan.

Toivomisen ja tietämisen lisäksi pitää myös tehdä! Nyt paino on tojottanut tuossa 6-kympin korvilla niin kauan, että kyse ei enää ole mistään jumituksesta. Kyse on siitä, ettei tässä projektissa ole sitoutunutta työntekijää, joka tekisi asian eteen jotain.

Omasta laiskuudestani huolimatta kiitän teitä rakkaat kanssakulkijani! Jos minulla ei olisi tätä blogia asioiden selittelyyn, mutta myös korjaamiseen eikä teidän viisaita kommenttejanne ja blogejanne, olisin varmasti vielä huonomassa jamassa. Mene ja tiedä!

Oikeasti luulin, että 6-kympin alla pysyminen olisi lasten leikkiä. Ei ollut. Ei ollut leikkiä ollenkaan. Radalla ei voi istuskella! Nyt tämä tukeva tyttö liikkuu taas ja tuloksia nähdään ihan pian!

tTM tahtotilassa :)

Sitä samaa mitä ennenkin

Tänään on puolikiloa kevyempi olo kuin eilen. Suurin osa varmaan hikoiltua raivoa. Eiliselle napakka juoksulenkki (puoli tuntia) ja piiitkä kävelylenkki hyvässä, keskustelevassa (ei siis juoruavassa) seurassa. Tänään pyörällä töissä ja pyöräiltyjä kilometrejä kertyy se reilut 30. Eli kyllä täällä töitä tehdään.

Kaiken kaikkiaan olen kahden viikon aikana liikkunut reippaasti. Lomapäivinä mahtui päivään hyvinkin pari ihan oikeaa urheilusuoritusta ja koiralenkki siihen päälle (yleensä yksi lenkeistä päivässä kaatuu työnjaollisesti niskaani ja vähän riippuen siitä mihin aikaan päivästä lenkin joudun/pääsen tekemään, pituus vaihtelee 30 min - 1,5 tuntia). Nyt työ hieman haittaa harrastuksia... Onneksi työmatkatkin voi käyttää hyödykseen.

Koiralenkkejä en laske virallisesti liikunnaksi. Tiedän, että maailmankaikkeuden tasolla ne lasketaan, mutta eihän mulla ikinä olisi esimerkiksi lepopäivää liikunnasta, jos ne laskettaisiin... Reippaan nuoren terrierin kanssa lenkit usein ovat tunnin mittaisia ja kävelytahti ihan reipas, mutta kuitenkin se on menoa, johon elimistöni oletettavasti on tottunut (ja samalla hyvää palauttelua). Vielä tässä valossakin kun tätä asiaa ajattelee, tuntuu käsittämättömälle, että voin olla näin tuhdissa kunnossa (juuri nyt on kaikki maailman turvotukset päällä)! Luulisi, että olisin jäntevä ja suorastaan piukea... Voisiko olla, että ruokailussani on jotain pielessä? :P

Onpahan taas aika myöntää, ettei tahtotila ole ollut riittävä. Maailman houkutukset ovat vieneet mennessään ja paino junnaa vanhoissa lukemissa. Juoksu antoi minulle taas toivoa. Uskon siihen, että pääsen takaisin sille tielle, jossa olin puoli vuotta sitten, ennen kuin selkä pysäytti minut siihen hetkeen.

Turha tästä kuitenkaan kokonaan on selkää ja räjähdyksestä seurannutta liikkumattomuutta syyttää. Putosin hetkeksi totutusta, mutta vaihtoehtoja olisi ollut olemassa. Itse päästin kaiken muun (lue: vartalon) levähtämään niin, että tässä ollaan. Mennään taas sen tosiasian äärelle, että liikuntahan oli vain sen 5-10 % painonpudotuksesta... Voisin hyvin olla tuloksessani ilman löysää luonnettani.

Tällä hetkellä minua kantaa muisto hetkestä ennen viime joulua, ennen kaikkea sitä, minkä kevät toi tullessaan: Oltiin reissussa ystävien kanssa ja hotellin suuren peilin ääressä tuijotin vatsaani epäuskoisesti - onko tuo minun? Sehän näyttää ihan hyvältä! Siihen olen uudelleen matkalla!

Oikeita valintoja tehden,

TM

huono päivä

Tänään on huono päivä ja se on minun oma vika.

Tänään oli huono päivä nousta vaa'alle aamulla... Tiedättehän se kuukauden huonoin päivä, mutta unen pöpperössä ja muutenkin aivotoiminta jumissa kiipesin vaa'alle. Tyhmä minä! Sen verran ottaa päähän, että en suostu (edes teille) koko totuutta paljastamaan, vaikka tiedän, että ette te siitä kenellekään puhuisi... Mutta siis paino alkaa kutosella ihan niin kuin pelkäsin (=tiesin). Tyhmä minä!

Kaikki selitykset voi säästää johonkin itsesäälin kyllästämään hetkeen. Hyvin tiedän, missä ongelma on. Tehtyä kun ei saa tekemättömäksi. On aika nöyrtyä ja katsoa peiliin. Kesän löysäily on jälleen tuottanut tulosta. Liikunta ei ole tänä kesänä ollut ongelma vaan ruokailu. Eikä sekään kaiken kaikkiaan vaan ne herkut. Jäätelö (viimeksi eilen).

Nyt ei varmaan enää auta muu kuin ottaa niskasta kiinni ja hieroa nenää läskeihin... Hellävaraiset keinot on nyt käytetty loppuun.

Tänään on huono päivä tehdä tulevaisuuden suunnitelmiakin. Yleensä näinä huonoina päivinä sorrun liian radikaaleihin toimenpiteisiinkin. Puren hammasta ja yritän pysyä kohtuudessa. Kaiken suhteen.

monin terveisin,

itseensä pettynyt Tukeva Tyttö

vaatetta päälle

Niin se vaan arki pyörähti käyntiin ja töihin oli vääntäydyttävä aamusta. Onneksi muu perhe jatkaa vielä lomailuaan niin heistä ei tarvitse sen kummemmin huolehtia. Riittää, kun itse selviää työpäivästä, niin ja työmatkoista. Tavoitteena on pyöräillä tämä viikko ja ensi viikkoakin, jos puhtia riittää. Luulisi lomakilot tasaavan moinen.

Tänä aamuna lämpömittari näytti kuuden maissa aamulla +16 astetta! Siis mitä ihmettä? Koko loman aikana se ei ole juuri alle +30 näyttänyt! En tosin ole yhtenäkään aamuna siihen vilkaissut kuuden aikaan aamulla... Ilma oli niin raikas, että oli puettava pitkähihaista päälle, kun lähtee 16 kilometrin pikataipaleelle polkupyörällä työpaikkaa kohti. Kummallista!

Syksyssä itse asiassa on ihan mukavaa se, että saa kaivaa vaatetta päälle. Vaatteilla sitä voi pieniä kauneusvirheitä peittää tai ainakin korostaa hyviä puoliaan. Mutta näillä helteillä, kun sää ei salli juuri bikinejä vahvempaa vaatetusta, on tosiasioita suhteellisen vaikea kieltää. Edes itseltään.

Tosiasia toki on, että vaatteet eivät poista ongelmaa (eikä musta hoikista), joten jatkan valitsemallani tiellä.

Työkaveri oli laihtunut viisi kiloa loman aikana. Näyttää ruskettuneelta, virkeältä - sanalla sanoen hyvältä! Se mikä on toisen, ei ole minulta pois, joten iloitsen vilpittömästi hänen onnistumisestaan. Ja motivoihan muutoksen näkeminen. Ilman muuta!

Aurinkoa!

tTM