Sivut

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Vaakamurheita

Ostin vaa'an alkukesästä. Entinen meni rikki. Luotettu kumppani kuitenkin.

Uusi vaaka näytti hälyttäviä lukemia. Olin kauhuissani ja pettynyt. Itseeni. Vaakaan. 

Vaatteista tiedän, ettei tilanne suinkaan entisenlainen olekaan. 




Tiedän, että vaa'at saattavat olla yksilöitä. Osa katastrofista voi selittyä silläkin... Vai voiko? Olen tässä viime aikoina käynyt vaa'alla säännöllisemmin ja ihmetellyt varsin mittavia heittoja. Menneinä vuosina heitot ovat olleet 200 g luokkaa - nyt kilonkin...

Tänä aamuna sitten testasin vaakaani nousemalla siihen viisi kertaa. Alimman ja ylimmän tuloksen (tänä aamuna) ero oli 700 g. Seitsemänsataa grammaa!!! Kuinka ikinä menetetyn luottamuksen voi voittaa takaisin? Ei minulla ole joka aamu aikaa nousta vaa'alle kymmenkunta kertaa!

Arvatkaa mitä tulosta pidän oikeana?

tTM

Seurassa juoksu tiivistyy

Menin keväällä juoksukouluun Ystävän kanssa. Ystävän, jota en olisi juoksijaksi epäillyt oikeastaan ollenkaan. Keijukaisen mallinen, vaikkakin aktiivinen ihminen. Mutta niin vain sukeutui Ystävästä juoksija (niin kuin hänenkin ystävästään Tukevasta Tytöstä). 





Olen suhteellisen sosiaalinen ihminen muutenkin. Tapaan ystäviäni joka viikko (en nyt tietenkään kaikkia joka viikko, mutta aina joitakuita). Piipahtelemme toistemme luona, näemme kaupungilla, treenaamme yhdessä.

Vaikka juoksukoulun vaikutus juoksemiseeni onkin valtava - tekniikan kehittymisen ja rutiinin avulla juoksukunto on noussut ja juoksu helpottunut, nautinto lisääntynyt. Mutta melkein vielä suurempi merkitys on Juoksevalla Ystävällä.

Eilenkin haukottelin melkein leukani sijoiltaan (koko päivä sisällä toimistossa luulen), mutta vääntäydyin lenkille, koska olin luvannut Ystävälle. Onneksi menin. Ihan loistava lenkki. Viime viikolla oli muuta ohjelmaa (liikuntaakin) ehdin juoksemaan vain yhden lenkin, joten jalat olivat levänneet. Heti ensi askeleista jalat toimi niin kuin piti, olivat kevyet ja tietä riitti! Ihan huippua!




Ilolla mentiin reippaaseen tahtiin 6 km ja keskiviikolle sovittiin jo kunnon mäkivetorääkki, josta kaikkinensa tulee reilun tunnin treeni. Ja nyt kun se on sovittu, on se luvattu, eli miltei puoliksi tehty! Ei voi perua. Porukan paine on mahtava asia! Ja kannustus. Toisiamme lenkittäen pidämme tavan yllä helposti ja keho huutaa jo seuraavaa annosta juoksua. Ystävän kanssa eksyminenkään ei ole niin paha juttu kuin yksin :)

Onneksi on liikunta ja ystävät. Työn alkamiseenkin varmaan tottuu kohta...

tTM

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Hikilenkki

En tiedä, miten teillä, mutta täällä meillä on ollut viime päivät hieman hiostavaa. Aurinko pilkahtelee pilviharson läpi, mutta varjossakin lämmintä (sunnuntaina) sen kolmisen kymmentä... Eli kovin suuria ponnistuksia ei tarvita, kun hiki päässä jo ollaan.

Hesarissa oli hyvä kolumni heiaheiasta ja vastaavista nettipalveluista sekä siitä, mikä on urheilua ja mikä on jo ihmisen hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä liikehdintää ja missä kohti itsepetos astuu kuvaan. Niin samaa mieltä! - vaikka aktiivinen heiaheiassa olenkin, mutta en sinne kyllä koskaan mitään muuta kuin liikunta-liikunnat merkkaa. Mutta luonnollisesti tässäkin jokainen tavallaan! Minulla viikko tavoitteena on 8 tuntia liikuntaa (joka siis voi sisältää mm koiralenkkiä - jos vauhti on sen 6 km/t ja kesto yli puolituntia - tai työmatkapyöräilyn - koska matka sen verran pitkä, että käy urheilusta, mutta ei shoppailua, siivoamista tai muuta vielä arkisempaa, jota en itse liikunnaksi laske). Millaiset viikkotavoitteet teillä on? Ja mihin vedätte liikunnan rajat?




Arki harmittaa sen vuoksi, että loma olisi vielä maistunut. Ei kuitenkaan epäilytä, että liikuntarutiinit jotenkin kärsisi. Melkein olen luottavaisempi niiden suhteen kuin lomalla. Ainakin sitä on paremmin kotona ja tuttujen liikuntamahdollisuuksien ja välineiden äärellä enemmän kuin lomalla, jolloin spontaanit ihmiset saattavat olla missä vain. Ja ovatkin. Varvastossuissa keskellä metsää...

Olen periaatteessa itsekin naureskellut ihmisille, jotka hankkivat eri vaatteet joka lajiin ja koiran ulkoilutukseen omansa myös, mutta täytyy sanoa, että olisipa sunnuntain koiralenkki ollut kärsimystä ilman teknistä paitaa. Sää teki reippaasta kävelylenkistäkin heti kättelyssä hikilenkin. Voin vain kuvitella mikä olisi tilanne ollut reilun tunnin kävelyn jälkeen puuvillapaidassa.

Mutta en minä valita. Vähän vaan siitä, että helteet alkoivat vasta, kun minä lähdin töihin...




Ärsyttävää on, että itse mieluusti juoksisin vähän viileämmällä (tekosyitä - tiedän), joka melkein vaatisi näillä säillä juoksemista aamutuimaan. Jossain vaiheessa juoksin aamulenkkejä (ja lomalla useitakin, mutta se on lomalla tarkoittanut noin 9-10 aikaan juoksemista, joka ei taas tällä hetkellä ainakaan töissä onnistu), mutta nyt tuntuu kauhistukselta ajatus nousta vielä tuntia aikaisemmin kuin on ihan pakko.

Tosin tänä aamuna laitoin kellon soimaan kuudelta. Sammutin ja tallensin uuden herätysajan, puoli seitsemältä. Sängystä kömmin ylös noin 7:40 (ihan poikkeuksellista venymistä minulta - yleensä ponnahdan suhteellisen välittömästi ylös kellon soitua). Lisäksi vietin tehokkaan puolituntisen etsimällä työpaikan avaimia, koska en todellakaan meinannut tajuta, mihin olin ne ennen lomaa jemmannut...

Eli nyt aamuani tarkastellen pienellä toiminnan tehostamisella saatettaisiin todellakin saada tilaa ohjelmassa myös raittiissa aamuilmassa juoksulle...




t sisulla arkeen kiinnittyvä TM

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

It is over!

Loma loppuu. Nyt. 

Olen saanut nauttia vapaudesta, kesästä. Säistä viis! On mahtavaa sanoa edes muutaman viikon ajan olevansa spontaani, osaavansa tarttua hetkeen ja hidastavansa elämää. Huippua! Olen levännyt. Vaikka unta tuntuisi vieläkin riittävän... Mutta pienen valtion valtiovelan kokoinen univelka on kuitenkin pienentynyt sellaiseksi keskivertoperheen asuntovelaksi pääkaupunkiseudulla. Tämän kanssa voi jo elää. 




Arvatkaa mitä!? Ihan käsittämätöntä! Pientä korjattavaa on ruokailussa edelleen... Mutta kaiken kaikkiaan melko hyvin vedin lomankin. Liikuntaa on tullut harrastettua... Valitettavasti ei ihan niin paljon kuin olin suunnitellut mutta viikkotasolla kuitenkin liikunta-liikuntaa tuntitolkulla ja paaaaljon hyvää hyötyliikuntaa kävelemällä katuja, polkuja ja rantoja.

Mökilläkin tuli kyllä möllötettyä... Mutta tänä vuonna juostiin sentään mökilläkin juoksulenkkiä ja kahvakuula-guru piti meille tekniikkatuntia, korjasi asentoa, liikettä, kuulan lentorataa (ei eteen vaan ylös) ja sai taas innostumaan tuosta ah niin tehokkaasta ja helposti toteuttavissa olevasta lajista! Meiltä kuulia löytyy ja omankin sellaisen kilpakuulan mallisen kaunokaisen sain vuosia sitten, kun mies lajista innostui eli jatkossakin rauta liikkuu.

Turvallinen olo selänkin kanssa, kun tekniikat on jälleen kerran tarkistettu. Kai se toistoja tekemällä vakiintuu liikkumaan oikein. Tottakai.




Tiedänhän minä, että arki on vielä ystävä. Nyt vain on vaikea totuttautua sen vaativaan luonteenlaatuun. Ystävänä arki pyrkii kontrolloimaan tekemisiäni ja olen sellaiseen kamalan vaikea taipumaan (kysykää vaikka lähipiiriltäni!).

Muistan vuosia, jolloin syksyllä arjen käyntiin pyörähtäminen oli oikeastaan helpotus. Kaikki ohjautuivat kuin luonnostaan koulun, työn ja harrastusten asettamiin raameihin ja jatkuvana leiriemäntänä, ohjelman järjestäjänä, taksikuskina ja huoltojoukkona toimimisen loppuminen oli pelkästään positiivista. Toisin on nyt. "Leiriläiset" itsenäisempiä ja itse olen oppinut enemmän tarpeellista, terveellistä itsekyyttä.

Ja sitten loma loppuu. Pah!

Painosta... En ole nyt vaa'alla käynyt, mutta menossa olen. Olisko vaikka maanantai-aamu hyvä? Miltä kuulostaa? Pikaisesti arvioiden voin sanoa, että tuntuvaa pudotusta ei loman aikana ole tapahtunut, mutta satavarma olen myös siitä, ettei nousuakaan ole tapahtunut. Olen sen verran pettynyt omaan suoritukseeni tässä viime aikoina (keväällä), joten kohtuutta on tullut monessakin asiassa noudatettua. Mutta monenlaista hyvää on kuitenkin suuhuni kulkeutunut (ehdottomasti passiivi! :)). Sen asian kanssa on nyt vain elettävä. Parasta on se, ettei liikunta ole jäänyt mihinkään lomankaan aikana ja pysyy mukana myös arkena.

Nyt vain ryhtiliike herkkujen kanssa ja lähdetään etenemään taas oikeaan suuntaan.

Ihanaa, onnellista lomaa teille, joilla sitä vielä riittää tai se on vasta edessä. Tsemppiä meille, jotka joudumme huomenna työn äärelle. Ehkä joku ei pitänyt lomaa ollenkaan? Hurjaa. Itse en tuon talven jälkeen olisi ilman selvinnyt, mutta nyt mennään sitten näillä energioilla kohti talvea. Onneksi työ on mukavaa sentään. Vapaa vain niiin paljon mukavampaa!

tTM loman loppumismasennuksen kourissa

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Summer wonderland

Olen niin lomalla, niin lomalla. Juoksut on kulkenut hyvin. Sunnuntaina oli pidemmällä lenkillä taas ihan voittajafiilis ja tuntui, että olisi jaksanut vaikka kuinka kauan, mutta julmettu ukkonen keskeytti lystinpidon. Vettä tuli niin, ettei eteensä nähnyt. Toisella kädellä yritin suojella puhelinta kastumasta (ettei sports tracker vaan mee pois päältä) ja toisella kädellä pyyhin kasvojani koko ajan nähdäkseni edes vähän (ja välttääkseni hukkumisen). Tämä nyt on valitettavasti tällainen kalajuttu, että olisin jaksanut ties minne, mutta kun...

Loman huumaa ei voita mikään. Minulla on hyvää vauhtia kehittymässä oikein kunnon surffitukka (kuka nyt hiuksiaan kampaisi kesällä) niin, että kun elokuussa menen kampaajalle ja hän kysyy, että mitä tehdään, voin vastata: "selvitellään se!" No surffitukkia tässä perheessä lomalla riittää. Itsetehtyjä ja lainattuja. Esimerkiksi ruokaillessa ei koskaan tiedä, montako henkeä pöydän ympärille kömpii ja joukosta saattaa hyvin puuttua joku omatekemistä... Outoa. Ihanaa. Loma. 

Ruokailu on melko hyvissä kantimissa. Ei niin hyvissä, että sovitut kolme kiloa olisi hävitetty, mutta pääsääntöisesti ruoka on hyvää ja kevyttä. 

Mistä muuten tuli mieleen tämän aamun metsälenkki, jonne lähdin pienesti painostettuna (kun olisin halunnut haaveillen kulkea merenrannassa käsikädessä enkä rämpiä pitkin metsää hyttysiä huitoen ja kiroillen, mutta aina ei saa mitä halua, mutta voi saada vielä parempaa!). Löytyi nimittäin sen päiväiset mustikka-apajat. Keräsimme noin  litran mustikoita metsässä tarpoessamme ja kotona leivottiin kaksi mustikkapiirakkaa (kun ei päästy yksimielisyyteen kumpi leivotaan) ja pitihän sitä vaniljajäätelön kanssa maistaa - taivaallista. Onneksi venkoillen lähdin sinne metsään! 




Että on viisaita valintoja ja sitten pakkotilanteita (kun kunnostautuu keräilijätaloudessa - täytyy tilanne hyödyntää). Opetettiin muuten samalla reissulla Parsonpoika syömään mustikat suoraan metsästä ja niin tämä metsästyskoirien valio veteli suoraan pensaista mustikat kauhealla tohinalla suuhunsa... Se on niin nopea, että saa mustikatkin kiinni! Metsästäjien sukua.

Hyvä lenkkikin tuli. Mustikkapussia kädessä heilutellen metsässä rämmittyä reilusti yli tunti. Kesällä metsäkin näyttää ja tuoksuu täydelliseltä. Siltä kuin se kuuluisikin, kun ei muut vuodenajat ole vaimentamassa sen omimpia ominaisuuksia.



Järki ei kulje, mutta olo on onnellinen. Vaa'alla vierailen säännöllisesti pitääkseni totuuden mielessäni. Jaksan kuitenkin ottaa vaa'ankin huumorilla. Näin on hyvä nyt.

Tänään meillä käytyjä keskusteluja:

TM: ...mutta eihän se oo mikään ihme, kun on sunnuntai...
Mies: Tai tiistai...
(siis tänään on oikeasti tiistai - kai?)

ja

TM: Mä en tajua, miksi ihmiset itkee häissä.
Esikoinen: Ite itket, kun läskit juoksee.
TM: HEI! Suurin pudottaja on koskettava ohjelma!

Toivon jokaiselle onnellisia päiviä! Kiireettömiä hetkiä! Rakkaita. Ja kykyä tunnistaa hetki, jolloin voi sanoa: "Juuri nyt on hyvä näin!"

Suurella sydämellä,
TM

torstai 12. heinäkuuta 2012

Minulla on tapana juosta aamuisin

Tai no olen juossut kahtena aamuna eilen ja tänään. Eikö kaksi kertaa ole jo tapa?

Tämä piintynyt tapani on sikälikin nousujohteinen (mikä tukee tavan säilymistä tapana), että tämän aamun lenkki oli eilistä helpompi, kevyempi juoksu. Aikakin vähän parempi.

Eilinen sujui ihan reippaaseen tahtiin, mutta jalat oli raskaat ja juoksu ei kulkenut niin hyvin kuin parhaimmillaan olisi voinut kulkea... Olikohan se sellainen huono lenkki? Vai tuleeko vielä joskus niitä hölkkäharrastukseni alun oikeasti tosi p****ja lenkkejä? Sellaisia, että veri maistui suussa jo ennen ensimmäistäkään juoksuaskelta ja puolessa välissä lenkkiä olin jo ihan vakuuttunut, etten missään tapauksessa tule selviämään kotiin vaan kaupungin puutarhaosasto löytää minut seuraavana keväänä lenkkipolkujen varsia siivotessaan... Sellaista tunnetta ei ole tullut pitkään aikaan. Jotkut lenkit ajoittain vain ovat raskaampia kuin toiset, mutta sujuvat silti.




En minä sellaisia tuntemuksia kaipaa! Ei ne palkitse millään tavalla. Jälkeenpäin tuleva hyvä olokin kalpenee sen lenkin aikaisen fiiliksen rinnalla.

Tällaisen raskaan lenkin jälkeen sentään tulee ihan yhtä hyvä olo kuin paremmankin. Viiveellä vaan. Viime lauantaina vedin tiukkoja intervalleja ja juoksin vielä väkisin muutaman sata metriä enemmän kuin olisin jaksanut. Kotiovella olin melkein kyyneleet silmissä. Tunne oli niin mahtava!

Onkohan normaalia liikuttua hyvästä liikuntasuorituksesta (tai Suurimman Pudottajan maratonia katsoessa...)? Mutta ei romanttisten elokuvien traagisista käänteistä... No näin tämä nyt vaan täällä menee.




Nyt kun minulla on siis tämä tapa juosta aamuisin, olen tehnyt jo etukäteen siirron huomisen lenkin varmistamiseksi: sovin juoksutreffit aamuksi! Huippua! Nyt en voi itse pinnata tästä uudesta tavastani!

Siis olen juossut vain sellaisen letkeän viitisen kilometriä (reilu puolituntia), mutta se on tuntunut ihan riittävältä aamutuimaan. Tänään olin oikein extrareipas ja venyttelinkin - liian vähän, mutta sekin on enemmän kuin eilen! Jossain kohtaa tulee välipäivä ja viikonloppuna pitkä hidas yli tunnin lenkki tiedossa, mutta siitä en tiedä vielä enempää.

Viime viikon hyvä bössis on täällä. Alkuviikosta pientä haparointia sokerin suhteen, mutta tänään taas järki tiukasti päässä. Vaa'alla en ole käynyt (Quantinalle antamastani lupauksesta huolimatta), koska olen turvoksissa kuin rantapallo ja tämän kuun vaiheen ohitettuani olen henkisesti ja fyysisesti valmiimpi vaa'an tarjoamaan informaatioon, joten siihen asti levätköön vaakakin ruhoni painon aiheuttamasta vaivasta.




Vaikka kevään aiheuttama takapakki harmittaakin edelleen, kuitenkin kaiken kaikkiaan ihan hyvä fiilis! Liikuntaa on ollut mukavasti ohjelmassa tälläkin viikolla. Univelkakin lyhenee hiljalleen. Minä kyllä saisin unta, mutta en malta nukkua aamuisin pitkään - menee koko ihana loma hukkaan! Iltaisin ei taas malta mennä aikaisin nukkumaan - on nämä kesäillat vaan niin ihania!

Lämpöä ja lempeä!

tTM kesäloman huumaamana säistä piittaamatta

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Hyvä viikko, parempi elämä

Hämmennys omasta velttoudesta (suhteellinen käsite, kuitenkin osittain kirjaimellisesti tulkittava...) on vaihtunut tällä viikolla selkeyteen ja siihen, minkä kuitenkin osaan. Jos vaan haluan. Ja minä haluan.




Tällä viikolla on tullut liikuttua kiitettävästi. Koiran takia olen lähes päivittäin liikkeellä. Kävely on hyvää palauttavaa liikuntaa. Kävellä voisin helposti vaikka... Kanadaan? Tällä viikolla käveltyjä kilometrejä kertyi 27 kpl, juostuja 17 (kolme pientä lenkkiä, joista yksi metsässä ja toisen aikana intervalleja - juoksun määrää siis varaa lisätä - reilusti. Tältä viikolta puuttuu pitkä hidas lenkki, kun sille ei ollut aikaa, mutta se on tulossa. Ihan lähipäivinä). Tämän perusliikkumisen lisäksi olen käynyt kerran salilla, heilunut kahvakuulan kanssa kaksi kertaa, tehnyt 200 vatsarutistusta (salin ulkopuolella :)) ja pyöräillyt 60 km (kaikki hyötyliikuntaa, työ- yms. matkoja).

Kokonaan liikkumatonta päivää ei viime viikoltani löydy, mutta perjantai voidaan sellaiseksi katsoa, koska en ole silloin muuta liikkunut kuin reippaan tunnin koiralenkin (meidän koiralenkit on todella reippaita, koska olemme levottomia molemmat - Terrieripoika ja minä), mutta minulle se kuitenkin on peruselämistä ja olemista ihan niin kuin jollekin muulle fyysinen työ, joten sitä en päässäni liikunnaksi laske.

Ihanaa. Olin koko viikon ihan "Nyt on loma ja aikaa liikkua"-fiiliksissä, vaikka oikeasti oli viimeinen työviikko :) Nyt alkaa loma ja on oikeasti aikaa liikkua! Yritänkin pyhittää loman alun liikunnalle ja kevyelle syömiselle, koska niitä löysiä päiviä joen rannalla vielä tulee. Tiedän sen. Ja hyvä niin.




Ruokailuun olen tyytyväinen. Kaksi harkittua herkuttelua viikolta löytyy. 10 kpl irtokarkkeja perjantai-iltana leffaa katsoessa. Hyviä! Harkittuja. Nautittuja!

Toinen herkuttelu oli varsin dramaattinen :D NOT - yksi suklaapala kahvilla tänään. Uskokaa pois, ei ollut sortumisen arvoinen (perus-rakkaus-F-sininen), mutta olen iloinen, että söin sen. Nyt tiedän, ettei kannata. Ei enää, kun pahimman vaiheen vierottumisessa ohittanut.

Ensi viikolle yhden herkun itselleni suon, mutta vielä en tiedä, mikä se on... Ehkä se onkin jotain ihan muuta :)

Ruokailu on sujunut hiilaritietoisesti. Iltapalaksi olen jyräytellyt smoothieita. Itselleni ja koko perheelle siinä sivussa... Perusraaka-aineena (omassani - en halua edes mennä siihen, mitä smoothiebaaristani tilataan muille perheenjäsenille...) maustamaton jugurtti, maitorahka, marjat (mansikka + mustaviinimarja nom nom!), (vehnä/kaura)leseet, välillä banaania, notkistukseen ihan ehdoton suosikkini appelsiinimehu - ja antaa blenderin soida!

Muuten ruokailussa mennään kalaa, kanaa, maitotuotteita, soijaa/tofua + kasviksia ja salaatteja-linjalla. Ei siis mitään uutta ja mullistavaa. Parina päivänä pala ruisleipää tai täysjyvä riisiä. Välipalaksi hedelmää. Jokunen protskujuoma isomman liikuntasession jälkeen. Tätä vaan. Ja tämä on hyvä.




Kyllä on hikeä ja kyyneleitäkin (lauantain kovan juoksun jälkeen tosin oli kyyneleet silmissä sen vuoksi, että se oli niiiiiiin ihanaa!) tässä viikossa, mutta paljon hyvää fiilistä. Hiilareiden ja etenkin sokerin rajoittaminen on heti nostanut vireystasoa ja vointi on se, mikä sen olla pitääkin! Ihanaa.

Kyllä se vaan totta on, että arkena pitää syödä oikein, että jaksaa toimia ja olla sosiaalinen. Jossain vaiheessa lomaa tai juhlan jälkeen on varaakin olla hetki hitaammalla hiilareissa... Nyt vaan on hyvä näin!

Liikunnallista ensimmäistä lomaviikkoa odotellen,

TM

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Metsäretkellä

Olen hirveän huono juoksemaan spurtteja tyyliin: kaksi pylvään väliä tai 3 minuutin nopea rullaus (3 minuuttia tosikovaa on muuten pitkä aika). Sen vuoksi kunnon intervallien aikaan saamiseksi menen metsään. Siellä ne onnistuu luonnostaan ja on vähän mäkivedoissakin haastetta (juurakoita, mutaa ja kiviä). 

Valitettavasti en ole kaksinen luontoihminen...




Hyvin vähällä houkuttelulla sain myös ystävän mukaani iltajuoksulle. Eihän meilläpäin juuri oikeita erämaita ole (paitsi se yksi luonnonpuisto, jonne asti emme siis todellakaan edes yrittäneet), joten tyydyimme pienoiseen metsään (jossa kyllä on huimia korkeuseroja - ainakin jos verrataan lättänään merenrantaan jota yleensä juoksemme).

Vain kerran eksyimme.

Ystis: Tämä ei ole kunnon polku.
TM: Kyllä tämä ihan oikea polku on.
Ystis: Mutta kunnon polku on leveämpi.
TM: Ei, kun se oli pururata.

myöhemmin (klo 20...)

TM: Mä en ole varma pitäiskö nyt kääntyä vasempaan vai oikeeseen.
Ystis: Me ollaan sit aamulla lähdössä reissuun, että ennen sitä meidän pitää löytää täältä pois.

huoh!

Eikun puhelin käteen ja paikantamaan meidät ihan onnettoman kokoisesta metsäläntistä... 40 min juoksua ristiin rastiin yli kallioiden, kaatuneiden puiden yli, väistellen monen metrin mutavellisiä rapakoita ja jyrkkiä rinteitä ylös ja alas. Tehtiin oikein juoksukoulun mäkivedotkin reippaalla "käsiavulla".

Oltiin punaisia, hengästyneitä ja hikisiä.




Parkkipaikalle käveli kaksi onnellista. Tänään tuntuu ihanasti lihaksissa.

tTM metsää suositellen

torstai 5. heinäkuuta 2012

Tapaaminen

Vähän yhtäkkiä, yllättäen, ainakin kovin extempore tapasin Kanelin! Outoa ja mukavaa yhtäaikaa. Miten joku joka tavallaan on ihan vieras, on toisaalta niin kovin tuttu. Aika ihanaa.

Minä rakastan anonymiteettiäni täällä. Ne harvat tutut, jotka olen "päästänyt" tai jotka ovat ihan itse tänne löytäneet, kestän ihan hyvin, mutta kasvoillani en ole tätä valmis tekemään. Syystä on esitetty monia arvauksia! Minä ja Sisko lähinnä :) ja ne syyt ei nyt liity suoranaisesti mun naamaan...

Onhan TM kuitenkin jotain muuta kuin minä itse. TM on tämän blogin päähenkilö, kertojaminä, joka muistuttaa minua todella paljon olematta kuitenkaan sama. TM on ikään kuin pala minusta ja se pala riittää tähän tarkoitukseen hyvin.  




Keskustelimme paljon bloggaamisesta. Siitä mitä se on ja miksi sitä tekee. Miksi sitä melkein katoaa samaan tyhjyyteen, josta on tähän virtuaalimaailmaan ilmaantunutkin ja sitten kuitenkin palaa takaisin. Jokaisella bloggaajalla lienee ne omat syynsä. Mitä se bloggaaminen kenellekin antaa.




Tapaamisemme sai minut vakavissaan miettimään mm Quantinan blogista löytyvää miitti-ehdotusta. No olen minä sitä varovasti harkinnut aikaisemminkin. Ehkä minäkin. Melko varmasti. Niillä omilla kasvoilla (jotka muuten sai "hieman" liialti aurinkoa eilen, kun istuimme rantaan unohtuneina puhuen ja puhuen - voiko sanoa tuntikausia :)).

Kotiin palattua Mies näki punaiseksi paahtuneen nenäni ja naureskeli, että "sinä se et opi". Teki mieli sanoa, että nyt olet muuten harvinaisen lähellä totuutta (ja tämä ei koske pelkästään nahkansa polttamista), mate!


(Kohtuudella - look who's talking!!!) Aurinkoa päivääsi!

tTM anonyymi bloggaaja :P

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Ruma sana

Mitä tästä jäi käteen? Tästä Uuden Elämän-projektistani, joka on kestänyt... öö 100 vuotta (tai 200). 

Liikunnallinen minä on palannut. Sinänsä olen astetta enemmän Minä. Blogini otsikko siis jollain tasolla toimii. Ja liikun paljon. Siis oikeasti paljon. Monipuolisemmin kuin ennen. Pitkät kävelylenkit mm ovat tulleet jäädäkseen (koska minulla on koira). Että kaikki ei enää ole raivoisaa suorittamista. Hyvä minä. 

Mites tuo itsehillintä? Suhde sokeriin? Painonhallinta?

Suhteeni sokeriin on edelleen sanalla sanoen sairas! Järjen tasolla ymmärrän, ettei ihmiselimistö ole sopeutunut nykypäivän ruokaan, eikä eritoten sokerin määrään. Eikä nyt ainakaan todellakaan siihen määrään, minkä itse olen taas viime aikoina kuluttanut. 

Jälkiä sellainen elämä jättää. Tiedän, ettei itsensä morkkaamisella ja sättimisellä, erilaisilla rangaistuksilla, saa aikaiseksi kuin pahan mielen. Mutta eipä näytä olevan tämä oman pään silittelykään kauhean hedelmällinen tie (pikemminkin sokerilla katettu). 





Tietysti olen iloinen liikunnasta ja sen tuomasta hyvästä olosta. Olomuotooni en ole ollenkaan tyytyväinen. Olen totisesti päässyt irti painokeskeisyydestä ja oppinut rennon ruokailun. Ja nämä eivät tehneet minulle mitään hyvää! Olen vihainen ja surullinen.

Ruokailu periaatteessa menee ihan oppikirjan mukaan edelleen. Siitä olen pitänyt kiinni. Herkkujen määrä taas on noussut potenssiin 1000. Ja seuraukset ovat nähtävissä. Ei siitä vielä enempää. Haavat ovat vielä auki. Niitä ei voi sorkkia enempää. Korjausliike on tehty ja murjotan nyt omaa typeryyttäni jonkun aikaa.

Mukavuusalueella olen töröttänyt nyt riittävän kauan. Minulla on siihen syyni. Monta syytä. Tekosyitä kaikki.




Olen miettinyt sitäkin, että pitäisikö minun itseni hyväksyä itselleni jokin muu kuin tavoitepainoni. Vielä en kuitenkaan ole siihen valmis. En koe olevani oma itseni näin Tukevana Tyttönä. Vaikka jaksaisinkin liikkua. Se ei vaan riitä.

Ehkä eniten ärsyttää olla yksi niitä, jotka uhoavat elämänhallintaansa ja menettävät sen ensimmäisessä kurvissa. Tämä monen vuoden virtuaalinen syväanalyysi on yhtä haparoivaa edestakaisin veivaamista. Eihän siinä ole mitään järkeä. Todistan kaikkea aikaisemmin sanomaani vastaan. En toimi oppieni mukaan. En ole oppinut mitään.

Hämmentävintä ehkä on tämä olematon realismi mitä omakuvaan tulee. Ilman vaakaa ja sallimusta täynnä olin hukassa. Pidinkö oikeasti viime kuukausien elämäntapaa mahdollisena? Vain "pieninä lipsahduksina"?

Olisipa minulla parempia uutisia. Mutta niitä ei ole.

tTM sokerilla kuorrutettuna

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Ei kannata pelätä tai jää hyvä elämä elämättä

Tänään minua ilahdutti tämä.




Sinun,
TM

Fiksua ja fiksua

Flunssan jälkimainingeissa varasin eiliselle spinning-tunnin sillä ajatuksella, että voin tehdä enemmän sellaisen rauhallisen kehoa herättelevän treenin (joo ihan varmaan - verenmaku suussa olisin kuitenkin sielläkin vetänyt), mutta juoksukaverini halusikin juoksemaan (antoi toki muitakin päiviä vaihtoehdoksi, mutta koskas minä jotain olisin osannut odottaa), joten mentiin juoksemaan. 




Tulkitsen itseni parantuneeksi, vaikkakin räkää ja yskää vielä vähän jäljellä onkin. Onneksi on avaavat lääkkeet, joten henki saadaan kyllä kulkemaan. (Ihan kamalaa! Tällaista suhtautumista en sitten suosittele kenellekään!)

Mutta voi onnea! Oli ihan taivaallista juosta. Toki lihaksissa oli sairastamisen aiheuttamaa kankeutta ja varmaan nestettäkin kehossa normaalia enemmän, mutta juoksu oli silti ihanuutta. 6,5 km meni vähän raskain jaloin, mutta naama virneessä. Ihanaa palata radalle sairastamisen jälkeen! Juostiin hitaasti ja alkuun ja loppuun vielä käveltiin. Kotiin palattua nappasin vielä koiran ja lähdin sen kanssa käveleskelemään kesäillassa. Loistava fiilis.




Yleensä olen vähän varovaisempi liikunnan aloittamisen kanssa, mutta nyt into juoksemaan oli niin kova... Olen ällistynyt, että näin koukussa olenkin. Toisaalta mietityttää sekin, että liikun suhteellisen paljon, mutta laahaako minäkuva liikunnankin suhteen perässä? Että vielä parin vuoden jälkeenkin päivittelen sitä, että minun tekee mieli liikkua... Alkaisikohan olla aika vain iloita siitä, että liikun, tykkään liikkua ja haluan liikkua.

Saahan sitä tietysti saavutuksena pitää jokainen mitä haluaa, mutta lenkille lähtö melkein viikon tauon jälkeen ei varsinaisesti kuitenkaan ole nyky-minulla ihmettelyn aihe. Tai ei pitäisi olla.

Aamulla heräsin yskien ja nenä vuotaen... Olikohan se juoksu sittenkään hyvä veto? Allergialääke naamaan ja olo alkoi selkiytyä melkein heti, joten polkaisin pyörällä töihin. Nyt vaan kieli keskellä suuta. Jospa flunssa olisi kokonaan voitettu ja saan palata liikkumaan ihan rauhassa.

tTM liikkeellä onnellinen

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kaato

Tuli flunssa ja kaatoi sänkyyn kolmeksi päiväksi. 

En uskalla sanoa (onko jollain muulla kokemusta?), mutta ihan kuin paranemiseni olisi alkanut Carmolis-tipoista. Lähipiiristäni löytyy voimallisesti tämän ihmeaineen puolesta puhujia. Itse en ole varma. Mutta varovaisesti tuuletan. En kuitenkaan mainosta. Tarvitaan enemmän kokemusta asiasta.




Liikunta tyssäsi kokonaan. Ja näyttääpä tuota saavan lihakset kipeeksi sohvalla makaamallakin.

Tänään kuitenkin elämä jo voittaa. Ja arki. Ei vieläkään loma. Kaikille muilla tuntuu olevan... Siltähän ne viimeiset viikot taitavat tuntua joka vuosi.

Tänään jo kunnolla liikkeelle. Makaamalla kerrytetyt nesteet liikkeelle. Toisaalta on ollut ihana levätäkin. Katsoa tyhjänpäiväisiä elokuvia ja torkkua silloin, kun on väsyttänyt. Stressin kiristämä elimistö varmaan antoi periksi ja flunssa iski. Parempi kuitenkin nyt kuin lomalla :)

Vielä en ole ihan varma, mitä liikunta pitää tänään sisällään... Huomenna pääsen kuitekin juoksemaan! Ihanaa!

Kesää kohti!

tTM