torstai 10. tammikuuta 2013

Olen täällä taas

Tai no jos tarkkoja ollaan niin en täällä vaan tuolla. Olet tervetullut seuraamaan matkaani sinne.




Kirjoitan siellä nimellä Aamu, koska se on oikea nimeni.

No, ei ole. Ei sinne päinkään. Mutta aamu on uuden alku - joka päivä. Minulle tämä nyt ei varsinaisesti ole minkään muun alku kuin uuden blogin. Vanhoilla mennään. Lisäksi olen aamuihminen. Vireeni on aina aamusta parhaimmillaan ja sitä hyvää virettä blogi on tarkoitettu ylläpitämään.

Kyllä minulla ikävä tätä ja ennen kaikkea teitä oli. Tarpeellinen breikki (tästäkin) on pidetty ja olen palannut. Täynnä tempoilevaa ajatuksenvirtaa. Ihan niin kuin ennenkin.

Kuullaan taas toisistamme!

rakkaudella,
TM/Aamu

tiistai 1. tammikuuta 2013

Hei, hei, mitä kuuluu?

Vuoden vaihde on aina se aika, kun tekee mieli katsoa taaksepäin ja eteenpäin. Onhan tuota matkanvarrella syytä tehdä muutenkin, mutta jonkinlainen listaus vuoden vaihteessa on kuitenkin paikallaan. Enpä malta olla tulematta tänne ajatuksiani kirjaamaan. Mikäli kukaan ei tänne enää löydä, onpahan itselle muistona niin kauan kuin aikaa kuluu tarpeeksi ja blogi katoaa sähköiseen avaruuteen bloggerin toimesta.



kuva runner's high:n facebooksivuilta


Vuosi 2012 ei ollut mikään onnistumisten jatkuva ketju, mutta ei onneksi niin kamala ja monella tavalla lamaannuttava kuin edeltäjänsä. Vuoden vaihtuessa olin painoni puolesta hyvinkin lähellä tavoitetta. Tämän vuoden aikana siitä on lipsuttu. Osin sen vuoksi, että ei ole ollut minkäänlaisia voimavaroja minkään valtakunnan tsemppauksiin ja toisekseen siksi, että ostin masentavan ja tylyn vaa'an, joka söi viimeisetkin kiinnostukset koko punnitsemiseen. Eli ei mitään kunnon syytä. 

Olen kuitenkin juossut läpi vuoden. Mikä on ihana ja hieno asia. Minulle. Olen loppuvuodesta tutustunut joogaan, mikä on ollut ihanaa! Pilateksesta on tullut osa elämää. Selkäni on kivuton.

Heinäkuussa sain ihan totaalisesti tarpeekseni Elixian jäsenyydestä. Hinta tuntui kohtuuttomalta. Palvelut joustamattomilta. Tänään 1.1.2013 liityin takaisin jäseneksi. Juu, menetin muutaman euroa kuukausihinnassa tällä irtiotolla, mutta se oli tarpeellinen breikki. Joskus arvon vain ymmärtää, vasta silloin kun sen menettää. En edes pystynyt olemaan koko aikaa ilman kuntokeskusta. Tein syrjähypyn ja lähdin samantien pois. Salietiketissä oli toivomisen varaa. 

(Ihan pakko urputtaa tästä aiheesta sen verran, että tunnille ei saa tulla kesken!!! Se on ihan alkeellista kohteliaisuutta muita treenaajia ja ohjaajaa kohtaan! Ihan pöyristyttävää, kun aamun pitkän joogan alkurentoutuksen aikana tullaan - 10 minuuttia!!!! - myöhässä tunnille ja huokaillaan, että "onpa täällä ahdasta, mä kyllä olin varannut tunnin jo viime viikolla". Tsiisus! Jos olit varannut jo viime viikolla, luulis ehtivän tunnille ajoissa... Mutta siis muuten hyvässä hengessä toki mennään. Rauhaa ja rakkautta vuoteen 2013 ja sillee)




Olin viime vuonna 1.1. salilla. Tänä vuonna myös. Sehän on melkein perinne! Kertoohan se jotain mun urheilullisesta elämäntavasta (tai sosiaalisesta elämästä!?). Mutta kyllä oli voittajaolo tänäänkin, kun kävelin kotiin sohjon halki hyvän treenin tehneenä. Oli kuin olisi kotiinsa tullut! Tuttua, hyvää, toimivaa! Olkapäissä sirisee ja käsivarsissa tuntuu. Nam!

Kun lopetin blogin kirjoittamisen tänä syksynä, olin tosi väsynyt. Viime vuosi oli työasioissa erittäin haastava. Vaihdoin työpaikkaa, eikä valinnan tekeminen kahden hyvän välillä ollut helppoa. Vieläkin ikävä myös entistä, mutta onneksi olemme tiiviisti tekemisissä edelleen, vaikkakaan ei nyt jokapäiväisellä tasolla. Uusi työ vaati monenlaista panosta ja syksyn haasteet olivat kovat. Jotain kuitenkin saavutettu jo nyt. Ehkä jonkinlainen tasapaino myös työelämään. Ja vaikka mitään lopullista tasapainoa ei olekaan, pää kylmänä eteenpäin menen.

Syksy toi terveydellisiä haasteita myös perheeseen ja tyylilleni uskollisesti murehdin melko tavalla (mikä vei voimia ja energiaa) enkä suinkaan vähiten sitä, mitä nämä terveydelliset haasteet tarkoittavat käytännössä meidän arjen pyörimiselle. Että niinku mitä mä joudun tekemään, mitä ennen pystyi delegoimaan eteenpäin. Mutta hiljalleen niistäkin päästään eteenpäin ja tällä hetkellä arki taas rullaa entiseen malliin.

Mutta se minkä oikeastaan halusin palata kertomaan on, että kerta kaikkiaan jotain hyvää on tapahtunut. Liikkuminen on elämäntapa ja olen siitä onnellinen. Treenikavereita löytyy ja elämässä on ihania ihmisiä muutenkin. Samanhenkisiä ja sitten niitä ihan erilaisia ja hyviä sellaisena - kummatkin! Tänään salilla tajusin, etten tippaakaan häpeä tai ahdistu vartalostani (tilanne todennäköisesti muuttuisi radikaalisti sovituskopissa vähissä vaatteissa), mikä on aika ennen kuulumatonta ja todella positiivista kehtiystä kohdallani. Juu olen lyhyt ja pyylevä, mutta mitä sitten. Treeni kulki hyvin. Henkinen hyvinvointi uusi jäsenkortti taskussa nousi monta pykälää. Muutenkin on mukavaa olla olemassa! Omaan napaan tuijottaminen (kirjaimellisesti) ei tilannettani mitenkään paranna.

Laitetaan hyvä kiertämään. Uskon vahvasti siihen, että positiivisuus synnyttää positiivisuutta. Hymyillen melkein mikä vain on helpompaa (tai musiikin tahtiin - toteaa yksi ystävistäni tällaiseen kommenttiin aina). Lopetetaan pelkääminen. Tavoitellaan tähtiä.




Upeaa, liikunnallista vuotta 2013

toivottaa
TM, alive and kicking

torstai 18. lokakuuta 2012

Time to say goodbye




Tulin sanomaan hyvästit. Tämä blogi sulkeutuu vähitellen.

Syy on hyvin yksinkertainen. Olen tämän lähes kahden vuoden aikana sanonut kaiken sanottavani (moneen kertaan). Olen kulkenut hyvän ja monella tapaa onnellisen matkan tänä aikana. Olen koukuttunut liikuntaan. Löytänyt jonkinlaisen tasapainon. Elämäni on muuttunut. Ja sitä lähdin hakemaankin.

Mikäli kuitenkin vielä mieluusti lukisit tarinointiani niin olen koonnut alle ne aiheet, joista olen viime ajat kirjoittanut (tiivistettynä kylläkin), joten tätä listaa lukemalla olet ihan yhtä kärryillä ajatuksistani kuin jos päivittäisin tätä blogia säännöllisesti:


  • Tuli juostua hyvä lenkki (joskus väliin tulee joku huono, mutta niistä harvemmin kirjoittelen).
  • Olen herkutellut, mikä harmittaa, mutta uskon pääseväni taas jaloilleni.
  • Olen ollut väsynyt ja kiireinen, joten en ole liikkunut niin kuin olisin halunnut, vaikkakin olen liikkunut paljonpaljon enemmän kuin pari vuotta sitten, mistä olen tyytyväinen.
  • Olen tehnyt jonkin päätöksen (joko syön kasviksia enemmän ja kiinnitän huomiota veden juontiin tai liikun 3 x aerobista + 3 x lihashuoltoa viikossa TAI nämä molemmat) ja sitten palaan hetken päästä kertomaan, että lihashuoltoa/kuntoa ja venyttelyä en ole tehnyt niin kuin suunnittelin ja päätän skarpata.

Siinäpä ne.



Voi olla että jossain vaiheessa palaan. Tuskin TM:nä, mutta ehkä jonakin muuna virtuaalisena hahmosena. Just nyt uutta blogia ei kuitenkaan ole olemassa (pitäis tietää, mitä siihen kirjoittaisi, kun ne aiheet on noilla pallukoilla jo tuossa).

Luen kuitenkin teidän bloginne yhtä tarkkaan kuin ennenkin! Ehkä minulle jää paremmin voimia kommentoida, kun ei tarvitse omaa blogia päivittää (ylläolevilla aiheilla).

Voikaa hyvin! Urheilkaa ja nauttikaa syksystä tästä vuodenaikojen kuninkaasta!




teidän
TM

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Törkeen hyvä lenkki

Olen ottanut aikaa - ihan nukkumiseen. Mennyt vaan nukkumaan ja jättänyt pyykit naruille ja astiat koneeseen. Näyttävät löytävän vaatteensa narultakin ja murokipponsa koneesta. Osaavat itse asiassa myös tyhjentää sen koneen... No, aamulla sitten uusilla voimilla heittelin sitten vaatteita kaappien suuntaan ja astioita kans (no en oikeesti heitellyt). Heti vähän voimallisempi olo. Lepoa tarvitaan. 

Tänään sitten viikon toinen juoksulenkki. Aikaa oli vähemmän kuin intoa ja tietä olisi riittänyt, mutta ihan loistava lenkki tuli tehtyä silti hyvässä seurassa! Sää suosi (uskokaa vaan täällä ei sada koko ajan :)), jalat oli kevyet ja merimaisema aina yhtä ihana. Ihan parasta kyllä kieltämättä on hyvä lenkkiseura, joka juoksee suunnilleen samaan tahtiin (kummankaan ei tarvitse himmailla eikä pinnistellä) ja jonka kanssa juttua riittää vaikka juostais koko päivä.




Kyllä juostessa lähtee kaikki murheet ja harmitukset, mutta kyllä sinne lenkille kannatta lähteä myös iloitsemaan. Mieluisan liikuntaharrastuksen parissa myös ilot tuplaantuu. Mun mielestä. Olen siis tällä hetkellä juoksun ja saunan jälkeen sellaisessa euforiassa, että uskon juoksun olevan ratkaisu ihan mihin vaan. Vaikka maailman rauhaan.




Että semmosta. Ei mitään uutta sanottavaa tänäänkään. Sori.

Mutta huomenna on kampaaja ja lähtee muuten hiuksia! Iiiiso läjä! (Jos vaan saan omapäisen, mutta maailman parhaan ja taitavimman kampaajani suostumaan tähän suunnitelmaan :)). Ihanaa päästä kampaajan käsittelyyn pitkästä aikaa.

Iloa ja valoa!

tTM

tiistai 9. lokakuuta 2012

Uusi polku

Väsymys on infernaalisissa mitoissa ja voimat vähissä. Loma siintää viikon päässä ja nämä muutamat arkipäivät pitää tässä välissä jaksaa. Lenkille lähtöäkin tekisi mieli siirtää. Kun sataa ja kai sitä nyt lomallakin ehtii...

Onneksi on lenkkikaveri, joka haluaisi hirveästi juoksemaan, jolla on pimeän pelko (ettei sitä yksin lenkkipoluille voi laittaa) ja joka soittaa kymmenen minuutin välein, että vieläkö sataa... (minä asun lähempänä kohteeksi sovittua pururataa). No ei muu auta kuin kaivaa rikoot kaapista ja rykästä liikkeelle. 




Paljon ei tarvita onneen. Eilen illalla uusi pururata. Sellainen, jota ei ole ennen kierretty näissä merkeissä ja joka on valaistu. Siellähän se onni taas lymyili. Ja jaksaminen. Hyvä olo.

Juoksun jälkeen voimaa oli taas kuin pienessä kylässä ja olo kuin voittajalla. Ihan mahtavaa. Juostiin ripeä kahdeksan km sateiden välissä ja se oli tähän kohti ihan riittävästi! Nyt on tullut ripeitä vedettyä niin monta, että seuraavaksi on (juoksukouluoppien mukaisesti) vuorossa tooosi hidas, mutta pitkä jolkottelu, jota voi melkein kutsua palauttavaksi. No ainakin kehittäväksi.

Vielä mennään juosten ulkona. Talvikuukausiksi olen jo harkinnut kuntosalijäsenyyttä... Katsotaan, miten syksy etenee. Kotini lähellä on kilometrin sisällä kolme suurta hyvinvointikeskusta, joten eiköhän sieltä vaihtoehto löydy.

tTM väsyttää mutta intoa on!

maanantai 8. lokakuuta 2012

Näpit irti mun ajasta!

Elämässä on väkisinkin säätämistä ja vääntämistä eri toimijoiden kanssa, jotka joko asuvat samassa huushollissa tai muuten liippaavat elämääsi läheltä. Ei voi elää vain itselleen ja noudattaa tiukkoja ohjelmia ja aikatauluja - joku tulee siihen hämmentämään kuitenkin. Ja ihan hyvä niin. 

En minä niitä ohjelmia ja aikatauluja kuitenkaan noudattaisi - tiedän sen hyvin, mutta onpahan taas tekosyy, jota käyttää (ole aikuinen, syytä lasta!). Että kyllähän minä, mutta kun nämä kanssaeläjät sotkee mun aikataulut (tahallaan). Että olisin liikkunut enemmän. Ollut järkevämpi. 

Vaikka liikuin ihan tarpeeksi ja olin tarpeeksi järkevä. 




No se mitä viime viikolla on tullut tehtyä on ollut kaksi vesijuoksua ja kolme normijuoksua. Tietysti taas kilometritolkulla koiran kanssa käveleskelyä (koska on pakko) ja liian vähän venyttelyä.

Ihana juoksu! Välissä oli yksi kiireinen viikko niin, etten juossut kertaakaan, mutta nyt taas takaisin raiteilla ja voi kuinka hyvältä se tuntuukaan! Tänään mennään metsään juoksemaan mäkivetoja ja muutenkin vaihteeksi ylittämään itsensä (toivottavasti ei sada kaatamalla). Ihanaa. Odotan, että pääsen juoksemaan!




Olen muuten hävittänyt vaakani. Siis luitte oikein olen hävittänyt henkilövaa'an.  Siis tiedän, että se on sängyn alla (nostettu pois olohuoneesta juhlien tieltä :)), mutta en ole saanut sitä aikaiseksi hakea sieltä... Joten tarkaa painoa en tiedä, mutta siis ne valkoiset housut mahtuu taas jalkaan ja parit pinkeät kauluspaidat ovat pidettäviä taas, joten siis parempaan suuntaan.




Olen ollut ihan tyytyväinen ilman salijäsenyyttä (ensimmäinen kerta lähes 10 vuoteen). Kuitenkin on käynyt kaksi kertaa syksyn aikana, että vettä on tullut niin järjettömästi, ettei juoksemaan ole päässyt (kummallakin kerralla tosin seuraavana päivänä ihan loistava aurinkoinen ja raikas juoksusää) ja olen alkanut miettiä nyt, kun esim Elixiaan on mahdollista liittyä myös vuoden määräaikaa lyhyemmäksi ajaksi, että muutamalle (3-4) talvikuukaudelle voisi sittenkin liittyä takaisin jäseneksi... (tässä tämä itsenäisyys taas nähtiin). Ikävä on sisäpyöräilyä ja pilatesta - eniten, mutta myös ihan salia... ja onhan siellä sitten talven iskiessä täydellä voimalla myös juoksumatto.

Todennäköisesti siis jossain vaiheessa tässä syksymmällä, kun juoksukelit hankaloituu edelleen, palaan hyvinvointikeskusten helmoihin... ja juoksukelien parantuessa kevään tullen lähden taas kohti vapautta. Katsotaan nyt. Niiin kauan kuin kolme kertaa viikossa löytyy jonkinmoinen juoksusää niin mennään ilman sitoumuksia.

Energistä viikkoa heti maanantaista alkaen! Nauttikaa kauniista syksystä ja raikkaista juoksusäistä (tämä ei kuitenkaan ole käsky...)!

tTM

torstai 4. lokakuuta 2012

Mikä pössis?

Täällä oikein hyvä!

Voiko olla ihan tyytyväinen elämäänsä, vaikkei olekaan saavuttanut läheskaan kaikkea, mitä etukäteen suunnitteli. No, minä olen ainakin. 

Olen kovasti pohtinut omaa olemistani ja sitä, että osa teistäkin on itsensä hyväksymällä päässyt itse asiassa paljon parempiin tuloksiin tai ainakin ylittänyt jonkin maagisena pitämänsä rajan kuin tiukalla dieetillä, kovalla itsekurilla ja rangaistusmenttaliteetillä (jotka perinteisesti ovat näitä minun menetelmiäni). Minä puhun kyllä itseni hyväksymisestä suureen ääneen, mutta eihän se totta arjessa ole. 

Stressin täyteisen kevään tuomat kilot alkaa olla karistettu, mutta vielä on nipistämistä tavoitteeseeni. Ei se mitään. Sinne mennään kuitenkin. Pyrin pysymään liikkeellä ja olemaan rankaisematta itseäni älyttömistä asioista (tai yhtään mistään!). Pyrin pitämään järjen mukana ja mikäli herkuttelen, palaan takaisin arkeen mahdollisimman pian. Helppoa, eikö totta? No välillä helpompaa ja välillä vaikeampaa.

Pyrin nyt oikeasti siihen oman kehon hyväksymiseen ja turhan kriittisyyden taakse jättämiseen. Olen jo pitkään ollut ylpeä siitä, mihin kaikkeen nykyään pystyn, mutta nyt keskityn ulkonäossä sallivampaan suhtautumiseen virheiden kauhistelun etsimisen sijaan.




Minulla on tapana käydä uimassa Yrjönkadun uimahallissa, mikäli se sopivasti reitilleni ja aikatauluihini sopii. Monen sattuman summana minulla on nykyisessä perheen menojen aikataulu-paletissa pari tuntia luppoaikaa Helsingin keskustassa kerran viikossa. Naisten vuoron aikaan.

Yrjönkadun uimahallihan on siis kuuluisa paitsi todella kauniista arkkitehtuuristaan ja vanhasta ulkonäöstään (pukukaapit kiertävät uima-altaan reunoja...) myös siitä, että siellä on saanut rueta käyttämään uimapukuja 2001, mutta edelleenkään se ei ole pakollista (siksi siis omat vuorot naisille ja miehille).

Suosittelen lämpimästi kaikille tuota hyväntuulista, kaunista, pientä uimahallia! Usein siellä näkee samoja kasvoja viikosta toiseen. Juttelin erään kerran yhden rouvan kanssa, joka kertoi käyneensä uimahallissa säännöllisesti 60-luvulta saakka. Valtaosa ihmisistä ui alasti, osa pelkissä alaosissa ja loput uimapuvuissa. Mutta se mikä minua viehättää Yrjönkadulla on se, että siellä on kaiken ikäisiä ja kaiken kokoisia (nyt tippaakaan liioittelematta) naisia ilkosillaan sulassa sovussa ja mikä tärkeintä: sovussa itsensä kanssa! Se on kuin aikahyppy jonnekin menneisyyteen koko paikka. Ihmiset tuntuvat tulevan sinne kaveri- ja työporukoissa tai ainakin siellä tuttuja tuntuu olevan useammalla.

Minusta ei naturistia saisi millään ilveellä enkä halua nudistirannallekaan, mutta tuo pieni uimahalli on jotenkin ikiaikaista suomalaista saunakulttuuria parhaimmillaan. Siellä on yksi kymmenistä ja se, minkä verran mun mahani pömpöttää, on jokseenkin samantekevää! Siis suosittelen!

Loppuun rohkaisun sana!




Toivottavasti aurinko pilkahtaa syyssateiden lomassa! Lenkkisäät on ihanan raikkaat! Nyt on hyvä ja voimallinen olo - syksy
tTM