Törkeen hyvä lenkki

Olen ottanut aikaa - ihan nukkumiseen. Mennyt vaan nukkumaan ja jättänyt pyykit naruille ja astiat koneeseen. Näyttävät löytävän vaatteensa narultakin ja murokipponsa koneesta. Osaavat itse asiassa myös tyhjentää sen koneen... No, aamulla sitten uusilla voimilla heittelin sitten vaatteita kaappien suuntaan ja astioita kans (no en oikeesti heitellyt). Heti vähän voimallisempi olo. Lepoa tarvitaan. 

Tänään sitten viikon toinen juoksulenkki. Aikaa oli vähemmän kuin intoa ja tietä olisi riittänyt, mutta ihan loistava lenkki tuli tehtyä silti hyvässä seurassa! Sää suosi (uskokaa vaan täällä ei sada koko ajan :)), jalat oli kevyet ja merimaisema aina yhtä ihana. Ihan parasta kyllä kieltämättä on hyvä lenkkiseura, joka juoksee suunnilleen samaan tahtiin (kummankaan ei tarvitse himmailla eikä pinnistellä) ja jonka kanssa juttua riittää vaikka juostais koko päivä.

Kyllä juostessa lähtee kaikki murheet ja harmitukset, mutta kyllä sinne lenkille kannatta lähteä myös iloitsemaan. Mieluisan liikuntaharrastuksen parissa myös ilot tuplaantuu. Mun mielestä. Olen siis tällä hetkellä juoksun ja saunan jälkeen sellaisessa euforiassa, että uskon juoksun olevan ratkaisu ihan mihin vaan. Vaikka maailman rauhaan.

Että semmosta. Ei mitään uutta sanottavaa tänäänkään. Sori.

Mutta huomenna on kampaaja ja lähtee muuten hiuksia! Iiiiso läjä! (Jos vaan saan omapäisen, mutta maailman parhaan ja taitavimman kampaajani suostumaan tähän suunnitelmaan :)). Ihanaa päästä kampaajan käsittelyyn pitkästä aikaa.

Iloa ja valoa!

tTM

Mikä pössis?

Täällä oikein hyvä!

Voiko olla ihan tyytyväinen elämäänsä, vaikkei olekaan saavuttanut läheskaan kaikkea, mitä etukäteen suunnitteli. No, minä olen ainakin. 

Olen kovasti pohtinut omaa olemistani ja sitä, että osa teistäkin on itsensä hyväksymällä päässyt itse asiassa paljon parempiin tuloksiin tai ainakin ylittänyt jonkin maagisena pitämänsä rajan kuin tiukalla dieetillä, kovalla itsekurilla ja rangaistusmenttaliteetillä (jotka perinteisesti ovat näitä minun menetelmiäni). Minä puhun kyllä itseni hyväksymisestä suureen ääneen, mutta eihän se totta arjessa ole. 

Stressin täyteisen kevään tuomat kilot alkaa olla karistettu, mutta vielä on nipistämistä tavoitteeseeni. Ei se mitään. Sinne mennään kuitenkin. Pyrin pysymään liikkeellä ja olemaan rankaisematta itseäni älyttömistä asioista (tai yhtään mistään!). Pyrin pitämään järjen mukana ja mikäli herkuttelen, palaan takaisin arkeen mahdollisimman pian. Helppoa, eikö totta? No välillä helpompaa ja välillä vaikeampaa.

Pyrin nyt oikeasti siihen oman kehon hyväksymiseen ja turhan kriittisyyden taakse jättämiseen. Olen jo pitkään ollut ylpeä siitä, mihin kaikkeen nykyään pystyn, mutta nyt keskityn ulkonäossä sallivampaan suhtautumiseen virheiden kauhistelun etsimisen sijaan.

Minulla on tapana käydä uimassa Yrjönkadun uimahallissa, mikäli se sopivasti reitilleni ja aikatauluihini sopii. Monen sattuman summana minulla on nykyisessä perheen menojen aikataulu-paletissa pari tuntia luppoaikaa Helsingin keskustassa kerran viikossa. Naisten vuoron aikaan.

Yrjönkadun uimahallihan on siis kuuluisa paitsi todella kauniista arkkitehtuuristaan ja vanhasta ulkonäöstään (pukukaapit kiertävät uima-altaan reunoja...) myös siitä, että siellä on saanut rueta käyttämään uimapukuja 2001, mutta edelleenkään se ei ole pakollista (siksi siis omat vuorot naisille ja miehille).

Suosittelen lämpimästi kaikille tuota hyväntuulista, kaunista, pientä uimahallia! Usein siellä näkee samoja kasvoja viikosta toiseen. Juttelin erään kerran yhden rouvan kanssa, joka kertoi käyneensä uimahallissa säännöllisesti 60-luvulta saakka. Valtaosa ihmisistä ui alasti, osa pelkissä alaosissa ja loput uimapuvuissa. Mutta se mikä minua viehättää Yrjönkadulla on se, että siellä on kaiken ikäisiä ja kaiken kokoisia (nyt tippaakaan liioittelematta) naisia ilkosillaan sulassa sovussa ja mikä tärkeintä: sovussa itsensä kanssa! Se on kuin aikahyppy jonnekin menneisyyteen koko paikka. Ihmiset tuntuvat tulevan sinne kaveri- ja työporukoissa tai ainakin siellä tuttuja tuntuu olevan useammalla.

Minusta ei naturistia saisi millään ilveellä enkä halua nudistirannallekaan, mutta tuo pieni uimahalli on jotenkin ikiaikaista suomalaista saunakulttuuria parhaimmillaan. Siellä on yksi kymmenistä ja se, minkä verran mun mahani pömpöttää, on jokseenkin samantekevää! Siis suosittelen!

Loppuun rohkaisun sana!

Toivottavasti aurinko pilkahtaa syyssateiden lomassa! Lenkkisäät on ihanan raikkaat! Nyt on hyvä ja voimallinen olo - syksy
tTM 

Itsehillinnästä

Ihana viikonloppu! Hyvä syy juhlia. Ihania ihmisiä: sukulaisia ja ystäviä. 

Ei mennyt kuin Strömsössä. Noin niinkuin syömisten puolesta, mutta henkinen hyvinvointi lisääntyi läheisten kanssa möllöttäessä monta pykälää!

Joskus sekin on ihan hyvä. Joskus sekin on ihan tarpeeksi.

Ei tule loistopudotusta tälle viikolle. Ei se mitään. On naurettu vatsalihaksia kipeäksi. Parannettu maailmaa. Jaettu kokemuksia. Nautittu useammasta sukupolvesta.

Liikunta on ollut lähinnä edestakaisin kävelemistä sisällä siivoillessa, juhlia järjestäessä ja jälkiä siivotessa. Vähän 10 kg punnuksen kanniskelua, koirakävelyä ja ponien lajittelua, mutta ei mitään todellista. Ei "oikeaa liikuntaa".

Mutta edessä on uusi viikko, uusi kaupunki, uudet lenkkipolut. Lepo on hyväksi. Välillä. Se on ohi nyt ja vilkutetaan hyvästiksi sokerille ja lähdetään tästä kohti sokeritonta jaksoa hölkötellen. Kuinka pitkä se on en vielä tiedä. Viikko alkajaisiksi. Sitten olen valmis sanomaan miten siitä jatketaan.

Hymy on korvissa. Iloinen perheestään, iloinen ystävistään! Kiitos että olette! Elämä on hyvä juuri nyt.

(Kiire viikko edessä, joten saatan olla jossain vaiheessa viikkoa eri mieltä :))

tTM

Muutama

Numerot eivät minua määritä. 

Loppukesästä surua tuottaneet valkeat farkut siirsin poistettavien kasaan. Vielä kerran päätin kokeilla niitä ennen luopumista ja ne suhativat helposti jalkaan. Jotain tapahtuu. Tekemistä jäljelläkin. Vaikka kuinka paljon! Huomasin mm olevani surkea punnertaja!

Tänään ensimmäistä kertaa jätin lenkin sään takia väliin. En muista milloin edellisen kerran. Aina on löytynyt sopiva kohta mennä. Tänään sataa kaatamalla. En halua kastua korviani myöden ja sateen pitävissä vaatteissa on liian kuuma juosta. Luovutin ja olin siitä surullinen. 

En siksi, että mitenkään siitä syyllisyyttä tuntisin vaan koska halusin niin kovasti juosta!

Painin sitten kahvakuulan kanssa reippaan 20 minuuttia - itseni kunnolla hikeen. Sitten kaikki keskikehoa varten saamani ohjeet fyssarilta läpi. Sitten lankkua, vatsarutistuksia, punnerruksia ja ojentajia... Vieläkin tekee mieli juoksemaan. Pakko palata varmaan kuulan ääreen. Se ottaa kyllä turhat luulot pois. Ennemmin tai myöhemmin.

Olen iloinen ja onnellinen. Hiestä. Jalkaan mahtuvista farkuista. Juoksuhaluista. Liikunnan kaipauksesta. Rakkaudesta. Itseen ja tähän mitä tänään pystyn tekemään, mitä uskoin, etten. Tottakai eteenpäin pääsemiseen tarvitaan paljon harjoitusta ja toistoja, mutta eniten tarvitaan uskoa.

 Ennen usein ajattelin, ettei kannata, etten pysty.

Tänään ajattelen no, miksei. Ainakin voin kokeilla. Yllättyä ja ylittää itseni ja odotukseni.

Uskomattomasti palkitsee ne pienet asiat, joita eteen tulee. Perjantaina helppo vitonen asfaltilla ja selkä ei ollut millänsäkään. Sanoinko jo niistä valkoisista farkuista? :P Napakkana ostetun hupparin löystyminen. Helpot ja järkevät päivät. Haasteellisten päivien voittaminen.

Lenkin mittaisia taukoja syyssateeseen toivoen,

TM hyvällä tuulella

Puolimaratoni! (pyörällä)

Viikonloppukylässä Siskon luona. Molempien haaveena ollut pitkään spinningmaratoni ja kun sellainen sattumalta yhteiseen viikonloppuun osui, oli sinne päästävä! Ihan puhdasta onnea. Voiko lauantai-päivän paremmin aloittaa kuin täyteen ahdetussa spinningsalissa samanhenkisten kanssa hikoilemalla? Voiko? 

Tottakai, ilman muuta ohjelmaa päivään oli tungettu niin paljon, että koko maratoniin ei ollut aikaa, vaikkakin pyörästä luopuminen oli vaikeimpia luopumisia elämässäni... Olisin niin halunnut jatkaa, mutta oli jo riennettävä seuraaviin rientoihin. Yhteensä poljettiin 1t 40 min. Ihanaa! Varmasti olisi mennyt koko kolme tuntiakin. Mutta puolimaratoni tuli poljettua ja kevyesti meni, vaikka sykkeet välillä kävi ihan reippaissa lukemissa. Hieno laji tuo sisäpyöräilykin!

Taas tuli hinku liittyä johonkin kuntosaliketjuun (no ei oikeastaan muihin kuin siihen vihreään, josta erosinkin) jäseneksi, missä saisi polkea aina halutessaan, mutta ainakaan vielä en sellaista ratkaisua tee. Kyllähän täällä polkemaan ilman jäsenyyttäkin pääsee sitten kun oikein mieli rupeaa tekemään!

Päivän ohjelmasta voin kertoa myös sen, että makasin hierojan pöydällä kaksi tuntia... Miten tätä aihetta nyt sitten lähestyisi? Kivaa ei ollut kummallakaan, mutta ei sietämätöntäkään (kummallakaan olettaisin). Jalat olivat yllättävän hyvät ja auki. Todellisena ongelmana kuitenkin pakarat ja alaselkä... Ai kato! Onpa yllätys! Odottakaa mä etsin yllättyneen ilmeeni.

Siis varmasti ongelmakohta paikallistuu tohon alaselän tienoille, koska olen sitä oppinut varomaan myös liikaa, joten olen "maltillinen" venyttelyissäkin. Se turha varominen ja pelkääminen käskettiin nyt lopettaa ja aloittaa kunnollinen venyttely. Toinen ongelma oli tuo lapojen väli (no ei kyllä pätkääkään yllätä sekään).

Minulla on läheiset välit tämän hierojani kanssa, joten sain melko suorasukaista palautetta. Uskokin meinasi todella taitavalla hierojallani loppua kanssani, mutta sain tiukat ukaasit hierotuttaa itseni parin viikon sisään uudelleen - etenkin nuo ongelmapaikat. Yritän nyt terästäytyä ja varata huomenna ajan hierojalle mahdollisimman pian (mikä todennäköisesti tarkoittaa ainakin sitä, että se menee parin viikon päähän - saapahan nähdä). Nyt onkin etenkin lapojen väli hellänä, kun tunto on palannut tuolle jumissa olleelle alueelle.

Sitten kelaus vuorokausi taaksepäin:

Perjantaina juoksin aamulla letkeän aamulenkin metsässä koiran kanssa, mutta iltasella Sisko vaati pyysi kauniisti, että juostaisiin pikkulenkki harjoitellen sitä hidasta juoksua (jota siis kävin juoksukoulussa opettelemassa :)). Juostiin vielä vitonen iltapimeällä. Hyvin kulki ja kivaa oli Syskosen kanssa juosta, mutta se mikä pitää lenkistä kertoa on, että näimme lenkillä hillittömän kokoisen Pöllön! Mä olen vakuuttunut, että se oli huuhkaja ("korvat" oli! ja koko oli järjetön). Sisko saattaa väittää muuta, mutta älkää uskoko sitä!

Mikä taas tekee tarinasta kertomisen arvoisen on se seikka, että en juurikaan arvosta mitään lentävää olentoa, joten toimin niin kuin kunnon sankarit tekevät ja vedin pikkusiskon ihmiskilveksi minun ja Pöllön väliin, kun lähestyimme siis edelleen hölkäten elävää, joka seisoi tien vieressä ja tuijotti meitä. Sisko yritti lohduttaa minua, että se on kissa ja hetken toivoinkin, että olisi, mutta sitten Pöllö nousi valtaville siivilleen ja katosi yöhön. Että semmoinen kissa... Mutta ei pöllömpi lenkki kuitenkaan ja tällainen luontokohtaaminen mustassa syksy-yössä oli itse asiassa aika metka (onneksi oli Sisko turvana).

Kauniita Unia ja nukkukaa hyvin! Lähdetään katsomaan mitä uusi viikko meille tuo!

tTM

Positiivikko

Positiivisuus on hyvä asia (paitsi vaa'alla eikä minun tapauksessani myöskään raskaustestissä olisi...). Välillä se on väkisin puristettua, harvemmin kuitenkaan päälle liimattua.

Mutta ilman sitä, että välillä harmainakin hetkinä olen kouristuksen omaisesti takertunut positiiviseen, en elämästäni tai tästä uuden elämän projektistani olisi selvinnyt. En minä toki koko ajan täällä hurraata huuda enkä tauotta hymyile, mutta itsesäälissä ja hatutuksessa kieriskelyn jaksot eivät minulla pitkiä ole (siis noin vartin mittaisia tai jotain). Eikä minulla ole sellaiseen oikein aikaakaan.

Uskoisin, että lapsen uskollani ja jääräpäisyydellä olen ylittänyt aika monta estettä. Aina asiat järjestyvät. Jotenkin. Tai sitten tulee vielä suurempi vastoinkäyminen, joka pudottaa perspektiivin kohdalleen... 

Minulle sanottiin, että en enää tule juoksemaan ja juoksen silti. Minähän en mitään usko ennen kuin kokeilen itse! (Toki kiitos osin tästä kuuluu kanssakulkijoille, vertaistuelle ja hyvällä fysioterapeutille) Voisin lisätä muun elämän puolelta tähän esimerkkejä, mutta ne ei nyt tähän aiheeseen taas liity mitenkään, joten annetaan olla.

Se mihin vahvasti uskon on, että mitkään saavutukset millään elämän alueella eivät tule ilman kovaa työtä. Elämä ei ole meille mitään velkaa. Itse se on tehtävä/sen saa tehdä sellaiseksi kuin haluaa. Niillä, jotka meidän silmissä näyttävät jollakin elämän alueella olevan kovin onnekkaita, on omat murheensa (kateus on maailman turhin asia) ja lisäksi me emme oikeasti tiedä, kuinka paljon he tekevät työtä menestyksensä eteen. Useimmat tuntemani ja ihailemani ihmiset todella paljon!

Ja onhan se sata kertaa sanottu, että kilpailua ei saa käydä muuta kuin itseään vastaan! Suorituksia saa verrata vain omaan (entiseen) itseensä. Silloin oikeasti näkee, kuinka kauas on tullut.

Tiedän, että positiivisuus ei kaikissa kansanryhmissä aiheuta ihastusta. Yltiöpositiiviset ihmiset nostavat osalla karvat pystyyn. En hae nyt tällä mitään Jihuu-meininkiä heti kun aamulla saa silmänsä auki vaan enemmän sellaista Antaa-tulla-asennetta elämää kohtaan. Vanha kliseehän sanoo, että Jokainen päivä ei ole hyvä, mutta jokaisessa päivässä on jotain hyvää.

Positiivinen elämänasenne kunniaan! Siitä saa ihan varmasti enemmän voimaa kuin etukäteen murehtimisesta (mistä en suinkaan ole vapaa!).

Olo on kevyempi, fiilis vahvempi. En projektissani siellä, missä jo kuvittelin olevani tai haluaisin olla, mutta kuitenkin tullut piiiiitkän matkan siitä, mistä lähdettiin. Ja eteenpäin mennään!

t positiivisesti varautunut TM

Sairasta touhua

Olen edelleen kipeä. Flunssainen. Räkää ja röhnää riittää. Lihaksia särkee. Päätä hetkittäin (onneksi se päiviä kestänyt jomotus sentään on poissa). Hikeä pukkaa ja hengästyttää, kun sohvalta nousee. Tavoistani poiketen myönnän tappion ja jäin kotiin huilimaan. 

Onneksi sairaanakin voi kilpailla!

Olen tehnyt (epävirallisen) teenjuonnin maailman ennätyksen (nyt kannattaa ostaa Clipperin osakkeita, myynti on nimittäin lähtenyt räjähdysmäiseen nousuun ja toinen vois olla noi paperinenäliinoja tuottavat firmat...).

No nytpähän on aikaa katsoa kaikki jäljellä olevat Suurimmat pudottajat Katsomosta (siinä menee nenäliinoja kans etenkin maratoni-jaksoissa) ja lukea ajatuksella teidän blogeja ja etsiä uusia. Liikuttua, vahvistua, motivoitua!

Hirviä tuska vaan blogien lukemisesta seuraa, kun ei itse pääse liikkumaan...

Rankan kevään jättämät kilot ovat olleet sitkeässä. Liikkeellä olen ollut hyvin ja paljon, mutta silti tulosta ei tule entisaikojen malliin. No, nyt nohevimmat tajuaa, että vika on ruokailussa... No niin varmasti onkin ja sillähän tähän on alunperinkin tultu.

Ehkäpä siis (jos oikein positiivisesti yltyy ajattelemaan) tämä sairastaminen on sikäli tarpeen, että en voi liikkua, joten minun on ihan pakko ottaa se pää tiedätte-kyllä-mistä ja keskittyä ruokailuun painon hallitsemiseksi. En edes mene paniikkiin, kun tiedän, että korjattavaa löytyy kyllä. Vaikka suuret linjat on kunnossa, monenlaista lipsumista löytyy, kun kokonaisuutta tarkastelee.

Syyskuu on hankala sokerittomaksi kuukaudeksi, mutta sovin itseni kanssa, että mikäli sokerittomuus tuottaa kohtuutonta hankaluutta, syyskuussa minulla on kaksi päivää, jolloin herkkujen nauttiminen on sallittua. Siis kaksi. Ja minun ajanlaskullani syyskuu siis alkaa tänään, 5. päivä...

Katselin vanhoja kuvia vajaan vuoden takaan ja itse asiassa ne motivoivat melkein enemmän kuin Suurin Pudottaja. Kasvikset ja paistijauheliha odottaa  - terveenä sitten askarrellaan jotain monimutkaisempaa :) Ehkä.

Aurinkoa ja pysykää erossa pöpöistä!

tTM

Elämä voittaa

No ni. Nyt on levätty. Itse asiassa yllättävän vähän ahdistusta paikalleen jääminen aiheutti. Ilmeisesti olin sitten tarpeeksi väsynyt. Uskomatonta kyllä, päänsärkyä on edelleen, viidettä päivää. Raivostuttavaa. Nyt kuitenkin särky sillä tasolla, että sitä pystyy lääkitsemään ihan käsikauppalääkkeillä. Hyvä edes se. 

Yhden lenkin jo viikonlopulle sovin, mutta se oli tämän loputtoman päänsäryn ja vielä heikon olon vuoksi peruttava. No onneksi (?) sairastui myös lenkkikaverini niin pettymys ei kenellekään ollut kovin suuri... Tai ainakin yhtä suuri jokaiselle.

Ehkä sitä vaan on viisasta välillä levätä! Itse asiassa juuri ennen sairastumistani olin ajatellut, että pitää vetää tähän väliin kevyempi viikko, kun liikuntatunteja alkoi kertyä viikkoon melkoisia määriä ja joka viikko. 10 liikuntatuntia ei oltu alitettu aikoihin... ja se on pitkässä juoksussa paljonlaisesti. Mutta elimistö päätti huiliviikosta sitten ihan itsenäisesti. Että tässä sitä ollaan.

Nyt kuitenkin elämä tuntuu voittava ja voi aloittaa tosissaan juoksun suunnittelun. Tänään vielä lenkit kävellen, mutta huomenna kokeilen, kuinka juoksu kulkisi. Ihanuutta! Tuskin maltan odottaa! Ja työmatkapyöräily. Ja vesiuinti!

Tervettä viikkoa ja liikunnan iloa!

tTM

Vastustuskykyä ja vitamiineja

Oltiin viikonloppu reissun päällä ja kotikotona. Tuotiinkin sitten sellainen määrä marjoja kotiin, että pakastin on pullollaan - i h a n a a !!!

Smoothiet uppoaa koko perheeseen vähän eri variaatioina. Luonnonjugurtti ja rahka tarvitsevat jatkuvaa vaihtelua lisukkeisiinsa. Ja mitä superruokaa suomalaisetkin metsät ovat pullollaan. Nam!

Täytyy nyt sen verran myöntää, että itse poimin mustaherukat pensaasta (10 litraa), mutta kaikki muut kotimaiset metsämarjat oli minulle valmiiksi poimittuna. Hienoa. Kiitos! Eipä niitä noin lyhyessä ajassa olisi kukaan kerännytkään, kun tuli vähän rentouduttua ja mökkeiltyäkin. Ja niin kuin sanottu en juuri rentoudu metsässä (paitsi jos saan juosta ihan täysiä ja silloinkin pitää olla kaveri, joka tuo mut metsästä pois).

Marjamäärät tuntui paljolta, kun niitä pakastimeen pakkasin, mutta hyvin tiedän, että kaikki menee ja lisääkin joudutaan ostamaan talven aikana. En pysty kaikkia hedelmiä syömään, joten marjat täydentävät ruokavaliotani paremmin kuin hyvin.

Että voi ihminen tulla onnelliseksi ruuasta :)

Viikonloppuna juoksulenkki mökkimaisemassa ja vähän kahvakuulaa pihalla. Aika huippua :) Tänään vuorossa mäkilenkki taas Ihanan Juoksevan Ystäväni kanssa. Sisulla juostaan se kolme kertaa viikossa edelleen ja kyllä sitä keho kaipaakin! Lisäksi olen käynyt vesijuoksemassa 2-4 kertaa viikossa aamutuimaan ja muu liikkuminen sitten siihen päälle (lähinnä nyt pyöräillen työmatkoja ja koiralenkkejä) venyttelyä unohtamatta. Eipä sitä työssäkäyvä perheellinen nainen juuri enempää ehdi. Ainakaan minä. Paits ne kaksi ryhmätuntia viikossa, jonne on sosiaalinen pakko mennä.

Syksyn flunssakausi on pyörähtänyt reippaasti käyntiin. Itse olen vielä mokomalta välttynyt ja taistelen nyt marjat uusimpana aseenani kaikkia maailman pöpöjä vastaan. Katsotaan myöhemmin millä menestyksellä.

Nyt äkkiä keräämään suomalainen superfoodi talteen joka iikka! Siis itsekään en niitä itse kerännyt... mutta kannustaa toki voin! 

Aurinkoisia syyspäiviä, vaikkakin viikonloppuna oli selvästi vielä kesää ilmassa...

tTM syksyn ja kesän välitilasta

Venyy onnen varjossa

Juoksuonni täytti mieleni lauantaina. Miten helppoa ja hauskaa juoksu olikaan! Aikaa toki meni (enemmän kuin seuraavilla kerroilla), mutta tunne oli upea. 

Seuraavana yönä heräsin kolme kertaa siihen, että kääntyessä selkää vihlaisi kuin pahimpina aikoina... Mitä hittoa? En ole tilannut! En todella ole. 

Seuraavana aamuna nousin sängystä kuin vuosi sitten ja varovasti venytellen sain selän auki päivän aikana. Ihan käsittämätöntä. Olihan nyt esimerkiksi juoksukoulutreenit paljon rankempia kuin tuo hyväntuulinen jolkottelu. Ehkä se oli selkäni mielestä niin puuduttavan tylsää, ettei se yksinkertaisesti jaksanut.

Venyttelin ja kävelin koko viikonlopun. Sen jälkeen googlasin työpaikkani vieressä olevan uimahallin ja se aukesi juuri kreivin aikaan kesätauoltaan, joten pääsin maanantaina vesijuoksemaan (ja tiistaina myös). Vesijuoksullahan minä selän puolitoista vuotta sitten kuntoutin. Sillä kai se kuntoutuu nytkin. Tai mitä kai? Tottakai kuntoutuu. Ja miten hauskalta ja hyvältä vesijuoksu tuntuikaan pitkästä aikaa! Vesi on armollista. Siellä ihminen on kevyt ja kiinteä.

Venyttely jatkuu. Selkä on koko ajan parempi. Keskiviikon mäkijuoksusta en ole valmis luopumaan. Lähden katsomaan, mitä selkä siitä sanoo. Tarvitsen sen, joten menen kokeilemaan. Jos menee mahdottomaksi (no eikä mene), voin tulla pois kävellen (uskoo ken tahtoo).

Ehkä selkä halusi vain painottaa venyttelyn tarpeellisuutta. Sitä kehon huoltoa, jota olen kyllä tolkuttanut, mutta en ehkä sittenkään tarpeeksi tehnyt. Tehokas muistutus oli. Nyt on to do-listalla ensimmäisenä!

Eli tarinan opetus on: Menkää täysillä, mutta olkaa varovaisia :)

t. Venyvä TM

(Juoksin muuten pitkän lenkin vanhemmilla kengilläni - niillä joissa ei ole pronaatiotukea, jotka eivät kyllä ole koskaan aiheuttaneet minkäänlaista tuntemusta polvissa, nilkoissa, selässä... missään, mutta tietysti voimme arvailla, mikä oli kenkien rooli - nekään eivät ole kuin reilun vuoden vanhat ja uusilla taas olen juossut vasta vajaa 100 km eli ajattelin, että vanhemmat olisivat hyvät pitkälle lenkille, mutta ehkä ei sittenkään)

Haastava haastettava

Minua on haastettu loppukesän aikana - suuri kiitos siitä! Aina se mieltä lämmittää. Olen vilpittömästi onnellinen jokaisesta haasteesta! 

Kuitenkin olen huono haastettava, koska haasteet tahtoo jäädä roikkumaan ja suoritukset on puolittaisia, mutta nyt yritän hoitaa edes tämän yhden (kaksi) kunnialla. Olen saanut tämän tunnustuksen (ainakin) kahdesta blogista! 

Haasteen idea on yksinkertainen. Haastettava kertoo itsestään 11 faktaa (kahteen haasteeseen vastaan nyt vain yhdellä 11 faktan rimpsulla, koska olen varsin tylsä ihminen, eikä minusta helpolla 22 faktaa saisi ja nämäkään 11 tuskin kovin kiinnostavia ovat - lisäksi olen kertonut niiiiiin monta faktaa itsestäni ja vain itsestäni, joten uusien 11 keksimisessä on haastetta kerrakseen), vastaa haastajan tekemään 11 kysymykseen, laatii itse 11 kysymystä ja haastaa 11 henkilöä vastaamaan niihin. Jei! Eikun eteenpäin:

TM-faktoja:

1. Minulla on yksi tatuointi. En tiedä, otanko koskaan toista, vaikka tästä tykkäänkin.
2. Minulla on yksi bloggaava sisko.
3. Mikään huonekasvi ei pysy hoidossani elossa.
4. Olen työkeskeinen, vaikka perhe minulle tärkeä onkin ja lomalla viihdyn loistavasti.
5. Rakastan merta. Mikään ei tuoksu sille kuin meri. Sillä on tuhannet kasvot ja satoja värisävyjä. Sen loputon levottomuus kiehtoo.
6. Olen allerginen pähkinöille, mikä ottaa päähän aina, kun lukee terveellisiä ruoka-aineita koskevia luetteloita tai välipalavinkkejä urheilijoille... pah!
7. Tykkään matkustaa pitkiä matkoja autolla tai junalla. Aika ei käy ikinä pitkäksi. Liikkeellä olo on melkein mukavampaa kuin perille pääsy.
8. Entisessä työssäni sain matkustaa niin, että ei haittaa, vaikken näkisi yhtään hotellihuonetta... sanotaanko vaikka vuoteen!
9. Lempieläimeni on kettu. Citykettujen myötä niitä näkee ihan livenäkin jopa täällä meidän kulmilla useamman kerran vuodessa. Mielikuva ketun valppaudesta lienee se kiinnostava piirre...
10. Lempivuodenaikani on syksy.
11. Valokuvaan paljon ja mielelläni, vaikken omia kuvia blogissani koskaan julkaisekaan. Ihan varmaa syytä tähän (jälkimmäiseen) en osaa kertoa.

Sitten minut haastaneiden kysymyksiin:

...in motionin (wow mikä taivutus!) kysymykset:

1. Millaista musiikkia tykkäät kuunnella treenatessasi?

Melkein mitä vaan ja voin hyvin treenata ilman musiikkiakin. Saatan laittaa juostessa päälle myös radion ja olen joskus vahingossa päätynyt kuuntelemaan myös jonkun sortin luontoiltaa juostessani (en suosittele :)). Pääntyhjennyslenkillä raskaampaa musiikkia, hyvänä päivänä ehkä iloisempaa. Juoksen paljon ystäväni kanssa, joten sikälikään en tarvitse musiikkia juostessani. Uimahallilla tai salilla en musiikkiin voi vaikuttaa, joten kaikki käy.

2. Mikä on ollut parasta tässä kesässä?

Loma. Kiireettömyys. Arjesta irrottautuminen. Omilla ehdoilla vietetty kesä. Hyvin läpi kesän sujuneet juoksut. Ystävät. Mökkeily. Illuusio vapaudesta.

3. Missä olet tosi huono?

Hmmm. Tietäsin monta asiaa, joissa olen tosi hyvä :) No kärsivällisyydessä. Sitä tarvitsisin roppakaupalla lisää. Sabotoin omia tekemisiäni sillä, etten malta odottaa tuloksia yhtään mistään. Näen tavoitteet ja keinot joilla sinne päästään, mutta matkanteko on välillä yhtä tuskaa. Ihan turhaa meuhkaamista. Levollisempi ihminen vain etenisi, eikä hukkaisi energiaa tasajalkaa pomppimiseen ja mahdottoman mahdolliseksi toivomiseen. 

4. Kuinka vietät mieluiten sunnuntaipäivää?

Ehdottomasti lempipäiväni viikossa. Jospa elämä olisi yhtä sunnuntaita!

Minua ei tippaakaan lähestyvä maanantai haittaa. Yleensä aloitan päivän pitkällä (no tunnin) koiralenkillä ja sen jälkeen keittelen latten, avaan koneen ja syön rauhassa aamupalaa (viikon paras hetki!). Mieluiten loikoilisin päivän verkkareissa, lukisin hyvää kirjaa ja nauttisin läheisistäni, mutta yleensä levoton mieleni hätistää kuitenkin loppujen lopuksi perheen kyläilemään tai retkeilemään ympäri lähiseutua viimeistään, kun sunnuntai alkaa kääntyä iltapäivää kohti.

5. Minne haluaisit kaikkein eniten matkustaa juuri nyt?

Etelä-Ranskaan, tuttuun taloon tietylle rannalle perheeni kanssa (ja jäädä sinne).

6. Millä herkuttelet?

Tällä hetkellä tuoreet marjat kutsuvat eniten. Smoothiet. Muutenkin loppukesän tuoreet tuotteet ovat parasta herkkua! Entisessä sokerin huuruisessa elämässä eniten minua houkutti irtokarkit.

7. Mikä motivoi sinua liikkumaan?

Hyvä olo. Liikkuvana olen paljon virkeampi ja energisempi kuin sohvaperunana. Liikunnan myötä tuleva kiinnostukseni terveelliseen elämään ja halu olla itselle hyvä muutenkin. Kasvava kunto ja onnistumisen kokemukset. Tyytyväisyys omaan oloon ja ulkonäköön verrattuna elämään ilman liikuntaa. 

8. Miten asut (maalla/kaupungissa, talossa/asunnossa, kenen kanssa..)?

Perheeni kanssa keskellä kaikkea meren rannalla. Olen sielultani kaupunkilainen. Ihailen maaseutua (kaukaa) etenkin kesäaikaan, mutta oikeasti, vilpittömästi viihdyn kaupungissa. Tämä on minun sielun maisemani ja näen kaupungeissa paljon kaunista. En häiriinny ihmispaljoudesta. Minua ei haittaa, vaikka joutuisin seisomaan julkisessa kulkuvälineessä (nyt kun selkä on kunnossa), joudun jonottamaan tai kadulla pujottelemaan ihmisten välistä eteenpäin päästäkseni. 

9. Miksi bloggaat?

Vaikea sanoa. Nyt tähän on jo jäänyt koukkuun ja siihen tukeen, minkä olen saanut tästä maailmasta. Ideoihin ja kannustukseen. Muiden onnistumiset motivoivat valtavasti ja kantavat heikkojen hetkien yli. Olen saanut jakaa kokemuksia ja löytänyt virtuaaliystäviä, muutaman vähän läheisemmänkin blogisiskon. 

Joskus kyllä haaveilen siitä, että suljen blogini ja katoan samaan sähköiseen tyhjyyteen, mistä tänne ilmaannuinkin. Nämä ovat niitä hetkiä, kun tuntuu, että kaikki on jo sanottu. Mutta toistaiseksi tarvitsen tätä maailmaa tuekseni, enkä oikeasti malttaisi mihinkään lähteä! 

10. Lapsuuden unelma-ammattisi?

Veikkaan, että unelma-ammattini vaihtui viikoittain. Olin levoton jo lapsena. Tiesin, mitä haluan tehdä vasta 3-kymppisenä ja olen nyt unelma-ammatissani.

11. Asia, joka tekee sinut iloiseksi tällä hetkellä?

Onnelliset ihmiset lähipiirissä. Hauskat ihmiset työyhteisössä. Aurinko. Uimahallin kesäsulun päättyminen.


Neiti K:n kysymykset:

1. Jos sinun pitäisi luopua jostain jota teet päivittäin, niin mikä se olisi?

Käykö työ? No ei. Niin kuin jo todettu tykkään työstäni enkä oikeasti viihtyisi pitkään ihan vapaana. Seuraavaksi vastaisin sokeri, mutta en käytä sitä ihan päivittäin, joten ehkä sekään ei käy. Minulla ei taida olla mitään sellaista tapaa/tottumusta, jonka tekisin päivittäin ja josta haluaisin eroon. Ehkä se kuitenkin on sitten se sokeri. Siitä haluaisin ihan kokonaan eroon! Oikeasti. Lopullisesti. Ja siitä myös pitäisi päästä eroon.

2. Onko sinulla selkeät tulevaisuuden suunnitelmat?

On. 

3. Mikä on suurin pelkosi liittyen painonpudotukseen?

Ettei se putoa? Ehkä enemmän, etten osaa pitää sitä normaalipainoa. Kyllä sen pudottamaan pystyy. Siitä se ei kiinni jää. Enemmän se hirvittää, etten kuitenkaan löydä arkeen tasapainoa ja palaan huonojen tapojeni pariin ja jojoilen lopun ikääni 10 kiloa edestakaisin.

4. Jos voisi laihtua syömällä suklaata, mutta olo olisi raskas sen takia, niin haluaisitko silti kokeilla suklaadieettiä?

En haluaisi. Entisenä suklaan rakastajana voin jo nyt sanoa, ettei siitä tule hyvä olo (enää). Ja tiedän, että pystyn pudottamaan painoa ilman suklaata. Muutenkaan en kovin herkästi tarttuisi mihinkään dieettiin, koska haluan pudottaa (ja tiedän sen mahdolliseksi) painoni normaalipainoon sellaisella ruokavaliolla, jota voin noudattaa lopun ikääni. 

5. Suurin motivaattorisi?

Oma jaksaminen ja hyvä olo. Lisäksi tykkään Suurimmasta Pudottajasta ja salaa haaveilen, että pääsisin Jillianin rääkättäväksi! Lähinnä painopisteeni on tällä hetkellä liikunnassa enemmän kuin painonpudotuksessa, joten enimmäkseen luen liikunta-aiheisia lehtiä, kirjoja ja nettisivuja, jotka motivoivat minua pysymään liikkeellä ja samalla kiinnostumaan kaikkinaisesta hyvinvoinnista. 

Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä on tämä Blogistania, jossa saa vertaistukea niin haasteisiin kuin onnistumisiinkin!

6. Mitä tapahtuu laihdutuksen jälkeen? Suunnitelmasi?

Pysyn normaalipainossa. Seuraavat tavoitteet liittyvät liikuntaan. Ihan salaa haaveilen uudelleen puolimaratonista, josta haaveilin viimeksi silloin puolitoista vuotta sitten, jolloin selkäni hajosi, mutta jospa nyt paremmalla onnella. Mulla on vielä vähän matkaa niin puolimaratonikuntoon kuin normaalipainoonkin.

7. Mikä on mielestäsi kehosi paras ja huonoin kohta?

Oikeastaan ajattelen tällä hetkellä kehoani enemmän kokonaisuutena ja olen erittäin tyytyväinen kaikkiin suorituksiin,joihin kehoni nykyisellään pystyy kuten juoksemaan 10 km ilolla :) Vatsan toki koen ongelmaksi tällä hetkellä, mutta tiedän, että puolen vuoden päästä olen siihen tyytyväinen/tyytyväisempi, joten en sitäkään murehdi!

8. Lempi(laihdutus)ruokasi?

Kasvikset ja kala. Hyvät salaatit. Syön myös kasvisruokaa enemmän kuin ennen. Kanan syöntiä olen vähentänyt, koska koen, että kana on vähän eettisesti arveluttava. Punaista lihaa syön todella harvoin. Enkä sitä kyllä kaipaakaan.

9. Kuinka tärkeää läheisten tuki on sinulle tässä projektissa?

En kaipaa jatkuvaa kannustusta tai olalle taputtelua. Tiedän mitä teen enkä siihen sinällään tukea tarvitse arjessa. Haluan kuitenkin jakaa onnistumiseni läheisteni kanssa ja vastakaiku on tärkeää, minkä läheiseni tietävätkin. Lähelläni on ihmisiä, jotka osaavat reagoida oikein tuuliviirinä pyöriviin mielialoihini. Kiitos siitä!

Luulen, että jos lähelläni olisi ihmisiä, jotka koko ajan kantaisivat herkkuja kotiin, sabotoisivat jotenkin (vaikka sanallisesti) elämän muutostani tai kyseenalaistaisivat onnistumistani vaikuttaisi se onnistumiseeni kielteisesti hyvinkin vahvasti. Vahvemmin kuin positiivinen tuki. Hyvältä tuntuu, kun joku huomaa ponnisteluni, mutta ponnistelen eteenpäin tulee sitä huomiota tahi ei.

10. Pyritkö kannustamaan muita ihmisiä parantamaan elämänlaatuaan (painonpudotus/kuntoilu)?

Kyllä, mikäli ihminen on vastaanottavainen. En ole mikään terveyspoliisi enkä saarnaa ravinnosta mutta ehkä vähän liikunnan merkityksestä kaikkinaiselle hyvinvoinnille, mutta silloinkin haluan korostaa, että jokainen liikkuu oman kuntotasonsa mukaisesti ja niiden lajien parissa, jotka itseä kiinnostaa. En tyrkytä omia käsityksiäni enkä halua olla besserwisseri, mutta mikäli keskustelukumppanillani on samat mielenkiinnon kohteet, voin hyvin vaahdota etenkin liikunnasta vaikka kuinka kauan. 

Luulen, että kovinkaan monella ei painonpudotus ole tiedosta kiinni. Kyllä suomalaiset saavat niin paljon terveyskasvatusta osakseen, että he hyvin tietävät, mitä tulisi tehdä. Kyse on omasta päätöksestä ja sisäisestä tasapainosta ja siihen ei kenenkään mitkään puheet auta. Jokaisen on löydettävä se punainen lanka itse. Toki voin vertaistukena olla sitä haluavalle. Näitä asioita peilaillaan mm siskon kanssa aika-ajoin.

11. Mikä on suurin muutos jonka olet huomannut itsessäsi?

Jaksamisen lisääntyminen ja tyytyväisyys elämään. Onnistumisen kokemukset ovat vahvistaneet tunnetta, että minähän saatan pystyä mihin vain! :) Itsevarmuuden kasvaminen ei johdu painolukeman pienenemisestä tai laihtumisesta vaan siitä huomiosta, että minä pystyn! Pystyn pudottamaan painoa. Pystyn juoksemaan kympin. Jne. Mihinkähän kaikkeen minä itse asiassa pystynkään?


Haluan haastaa seuraavat 11 upeaa naista, bloggaajaa, blogisiskoa (vaikka olettekin varmaan kaikki saaneet nämä kysymykset ja vastaa kuka jaksaa):

Quantina
Kaneli
Taina
iive
nina c. mon
Outi
Lyijypallo
Linda
Brego
Aku
Naina

Kysymykseni Teille:

1. Mitä uutta liikuntalajia olet tänä vuonna kokeillut ja mitä siitä pidit? Mikäli et ole kokeillut mitään uutta liikuntalajia, mitä lajia lupaat minulle kokeilla? ;)
2. Millaisia palkintoja olet (vai oletko) luvannut itsellesi joko pudotetusta painosta ja liikuntaan liittyvän tavoitteen täyttämisestä? Oletko myös saanut itsellesi luvatun palkinnon?
3. Mitä uutta olet oppinut itsestäsi tämän painonpudotus tai elämänmuutos projektin aikana? Mikä on suurin saavutuksesi/oivalluksesi?
4. Mikä on tällä hetkellä päällimmäinen tavoitteesi tässä projektissa?
5. Oletko projektisi aikana tehnyt jotain, josta etukäteen ajattelit, ettet ikinä pysty/osaa/uskalla? Mitä se oli?
6. Minkä liikuntaan liittyvän vaatteen, varusteen, välineen haluaisit seuraavaksi hankkia?
7. Harrastatko/oletko harrastanut jotain joukkuelajia? Mitä?
8. Kerroitko laihdutus/kuntoilusuunnitelmistasi etukäteen? Kenelle? Kuka huomasi ensimmäisenä muutoksen sinussa?
9. Miten ruokailutottumuksesi on muuttuneet?
10. Mikä on suhteesi sokeriin?
11. Miten rentoudut?

Nyt ihan erikoisonnittelut, jos joku jaksoi lukea tänne asti. Itse olen aivan uuvuksissa (parin päivän työ tässä olikin :)). Kuullaan, kun olen toipunut!

tTM zzzzzZzzZzzzz

Pitkä ja mäkinen tie

Kävin juoksemassa. Tietenkin. Yksi varvas sinne tai tänne. 

Varvas tuntui lenkillä, mutta ei kuitenkaan särkenyt, joten tulkitsen asian niin, että on ok juosta sillä. 

Vedettiinkin sitten oikein kunnon mäkitreeni. Armoa antamatta, jokainen mäki juosten (pari todella jyrkkää ALAmäkeä käveltiin polvien ja selän säästämiseksi - todennäköisesti hätävarjelun liioittelua). Lenkille tuli viitisen kilometriä pituutta, mutta korkeus erot on paljon huimemmat kuin tuosta lukemasta voisi päätellä. Hurjat. Ihanaa. Merenrantaa on nyt juostu tarpeeksi (ja juostaan toki jatkossakin). Tarvitaan vaihtelua myös.

Heti toinen mäkilenkki oli helpompi kuin ensimmäinen. Ei helppo, mutta helpompi. Siinä ei ollut mitään kaunista eikä sulavaa - enemmän hikeä, hengästymistä ja hervotonta naaman punotusta. Jos kehtaisi, noita mäkiä voisi juosta todella pienissä vaatteissa! Siinä tulee raikkaasta tuulesta huolimatta sikamaisen kuuma!

Rakastan muuten juoksukuvien juoksijoiden keskittyneitä ja kuitenkin tyhjiä ilmeitä. Flow-ilmettä. Tiedän tunteen.

Vieläkin hyvä olo eilisestä lenkistä. Vaikkei se suinkaan helppoa ollut niin silti jäi olo, että ihan kaikkea ei viety. Kohta voi alkaa haaveilemaan, että vetää kyseisen mäkitreenin kaksi kertaa putkeen... Hui ja tahtoo!

Jotain kehitystä on tapahtunut, kun jalat tuntuu siltä, että voisi tänään kipaista jonkun pienen kevyen hölköttelyn jo heti perään. Toukokuussa ensinnäkään en olisi jaksanut juosta kokonaan tuota lenkkiä ja toisekseen olisin potenut jalkoja pari päivää. Ihan varmasti.

Mitään ällistyttäviä muutoksia ei vaa'alla ole tapahtunut. Pientä kuitenkin. Pysyn liikkeellä. Keskityn hyviin asioihin: terveellsiin ruokavalintoihin, juoksukunnon kasvattamiseen ja kehonhuoltoon.

Stressi on tällä ajattelulla vähentynyt puoleen. Koko ajan ei itketä. Olen saanut nauttia onnistumisen tunteista. Tosin en ihan kokonaan ole harmoniassa universumin kanssa, sillä en voi olla ajattelematta, miten ihanaa juoksu olisikaan 5 kg vähemmän... "harteikkaana ja isoluisena"...

Kohta aukeaa duunin vieressä oleva uimahalli. Päiväohjelmaani tulee pyörällä taitettujen työmatkojen lisäksi aamu-uinti pari kolme kertaa viikossa. Hyvä suunnitelma, eikö totta? (Järkyttävänä anekdoottina kerrottakoon, että mun pyörä hajosi aamulla ja joudun nyt taittamaan toistaiseksi työmatkani jopolla... nöyryyttävää! Jopo ei sovellu kilpa-ajoon ollenkaan! Ja sitähän työmatkat ovat, eikö?)

Venyttely vahvasti ohjelmassa. Olen niin helpottunut varvasepisodin uusimmasta käänteestä, että alistun jopa kuuliaisesti venyttelemään. Hyvillä ajatuksilla positiivisuuteen keskittyen1

tTM

Töihin paluu

Turha kai sitä on kaunistella. Töihin paluu lomalta ei ole mukavaa. Harmillista tässä on sekin, että mun työ on ihan mukavaa. Teen tavallaan ihan unelmatyötäni. Mutta silti. Loma on loma. Tekee mieli valittaa marisevalla äänellä.

Herätyskello kuudelta tuntuu tulevan rajan takaa (sen viimeisen). Voisin toki herätä myöhemmin, jos haluaisin, mutta haluan lähteä töihin ajoissa niin, että pääsen myös aikaisemmin pois... Oma valinta. Lisäksi olen aamuihminen. Aamulla tehokkaimmillani ja iltapäivästä siestan tarpeessa. 

Koska ottaa niin paljon päähän, että loma loppui, olen myös liikkunut paljon. Pakko juosta! Lisäksi työnaloitukseen liittyi tänä vuonna erinäisiä tekijöitä, joiden takia myös aivot ovat olleet heti tosissaan töissä. Mihinkään pehmeään laskuun ei ole ollut mahdollisuutta.

Ja kaikesta tästä upouusista aamuherätyksistä, aivotyöstä ja mäkitreeneistä on seuraus, että olen ihan poikki. Voi hyvääpäivää, voisin nukkua vaikka kellon ympäri. (Ainakin tuntuu siltä) Eli olen viikossa onnistunut saamaan takaisin sen univelan, jonka lomalla nukuin pois. Hyvä minä! 

Ihan hölmöä. Tänä vuonna en kaivannut edes arjen tuomaa ryhtiä. Liikunnat ovat pysyneet hyvin ohjelmassa. Vaihteluakin on loman myötä tullut. Etenkin kotona syömiset vähintäänkin kunnossa.

Työstä ihan konkreettinen hyöty on arkiliikuntaan tullut työmatkapyöräily. noin 70 km viikossa työmatkoja tulee surauteltua. Olenpahan sen ajan edes poissa jääkaapilta, vaikkei se päivätasolla niin kaksisia määriä olekaan.

Tänään menen hölköttelemään pidemmän lenkin, jos ei vallan helteiseksi äidy ja ehkä kahvakuulakin liikkuu. Venyttelyä nyt ainakin (oli jo heiaheiassa nolon pitkä väli punaisilla venyttelypampuloilla).

Viikonloppua! Ottaakaa ensimmäinen työviikko rennosti!

tTM joka ennen lomaa huonosti suunnitteli...

Hikilenkki

En tiedä, miten teillä, mutta täällä meillä on ollut viime päivät hieman hiostavaa. Aurinko pilkahtelee pilviharson läpi, mutta varjossakin lämmintä (sunnuntaina) sen kolmisen kymmentä... Eli kovin suuria ponnistuksia ei tarvita, kun hiki päässä jo ollaan.

Hesarissa oli hyvä kolumni heiaheiasta ja vastaavista nettipalveluista sekä siitä, mikä on urheilua ja mikä on jo ihmisen hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä liikehdintää ja missä kohti itsepetos astuu kuvaan. Niin samaa mieltä! - vaikka aktiivinen heiaheiassa olenkin, mutta en sinne kyllä koskaan mitään muuta kuin liikunta-liikunnat merkkaa. Mutta luonnollisesti tässäkin jokainen tavallaan! Minulla viikko tavoitteena on 8 tuntia liikuntaa (joka siis voi sisältää mm koiralenkkiä - jos vauhti on sen 6 km/t ja kesto yli puolituntia - tai työmatkapyöräilyn - koska matka sen verran pitkä, että käy urheilusta, mutta ei shoppailua, siivoamista tai muuta vielä arkisempaa, jota en itse liikunnaksi laske). Millaiset viikkotavoitteet teillä on? Ja mihin vedätte liikunnan rajat?

Arki harmittaa sen vuoksi, että loma olisi vielä maistunut. Ei kuitenkaan epäilytä, että liikuntarutiinit jotenkin kärsisi. Melkein olen luottavaisempi niiden suhteen kuin lomalla. Ainakin sitä on paremmin kotona ja tuttujen liikuntamahdollisuuksien ja välineiden äärellä enemmän kuin lomalla, jolloin spontaanit ihmiset saattavat olla missä vain. Ja ovatkin. Varvastossuissa keskellä metsää...

Olen periaatteessa itsekin naureskellut ihmisille, jotka hankkivat eri vaatteet joka lajiin ja koiran ulkoilutukseen omansa myös, mutta täytyy sanoa, että olisipa sunnuntain koiralenkki ollut kärsimystä ilman teknistä paitaa. Sää teki reippaasta kävelylenkistäkin heti kättelyssä hikilenkin. Voin vain kuvitella mikä olisi tilanne ollut reilun tunnin kävelyn jälkeen puuvillapaidassa.

Mutta en minä valita. Vähän vaan siitä, että helteet alkoivat vasta, kun minä lähdin töihin...

Ärsyttävää on, että itse mieluusti juoksisin vähän viileämmällä (tekosyitä - tiedän), joka melkein vaatisi näillä säillä juoksemista aamutuimaan. Jossain vaiheessa juoksin aamulenkkejä (ja lomalla useitakin, mutta se on lomalla tarkoittanut noin 9-10 aikaan juoksemista, joka ei taas tällä hetkellä ainakaan töissä onnistu), mutta nyt tuntuu kauhistukselta ajatus nousta vielä tuntia aikaisemmin kuin on ihan pakko.

Tosin tänä aamuna laitoin kellon soimaan kuudelta. Sammutin ja tallensin uuden herätysajan, puoli seitsemältä. Sängystä kömmin ylös noin 7:40 (ihan poikkeuksellista venymistä minulta - yleensä ponnahdan suhteellisen välittömästi ylös kellon soitua). Lisäksi vietin tehokkaan puolituntisen etsimällä työpaikan avaimia, koska en todellakaan meinannut tajuta, mihin olin ne ennen lomaa jemmannut...

Eli nyt aamuani tarkastellen pienellä toiminnan tehostamisella saatettaisiin todellakin saada tilaa ohjelmassa myös raittiissa aamuilmassa juoksulle...

t sisulla arkeen kiinnittyvä TM

It is over!

Loma loppuu. Nyt. 

Olen saanut nauttia vapaudesta, kesästä. Säistä viis! On mahtavaa sanoa edes muutaman viikon ajan olevansa spontaani, osaavansa tarttua hetkeen ja hidastavansa elämää. Huippua! Olen levännyt. Vaikka unta tuntuisi vieläkin riittävän... Mutta pienen valtion valtiovelan kokoinen univelka on kuitenkin pienentynyt sellaiseksi keskivertoperheen asuntovelaksi pääkaupunkiseudulla. Tämän kanssa voi jo elää. 

Arvatkaa mitä!? Ihan käsittämätöntä! Pientä korjattavaa on ruokailussa edelleen... Mutta kaiken kaikkiaan melko hyvin vedin lomankin. Liikuntaa on tullut harrastettua... Valitettavasti ei ihan niin paljon kuin olin suunnitellut mutta viikkotasolla kuitenkin liikunta-liikuntaa tuntitolkulla ja paaaaljon hyvää hyötyliikuntaa kävelemällä katuja, polkuja ja rantoja.

Mökilläkin tuli kyllä möllötettyä... Mutta tänä vuonna juostiin sentään mökilläkin juoksulenkkiä ja kahvakuula-guru piti meille tekniikkatuntia, korjasi asentoa, liikettä, kuulan lentorataa (ei eteen vaan ylös) ja sai taas innostumaan tuosta ah niin tehokkaasta ja helposti toteuttavissa olevasta lajista! Meiltä kuulia löytyy ja omankin sellaisen kilpakuulan mallisen kaunokaisen sain vuosia sitten, kun mies lajista innostui eli jatkossakin rauta liikkuu.

Turvallinen olo selänkin kanssa, kun tekniikat on jälleen kerran tarkistettu. Kai se toistoja tekemällä vakiintuu liikkumaan oikein. Tottakai.

Tiedänhän minä, että arki on vielä ystävä. Nyt vain on vaikea totuttautua sen vaativaan luonteenlaatuun. Ystävänä arki pyrkii kontrolloimaan tekemisiäni ja olen sellaiseen kamalan vaikea taipumaan (kysykää vaikka lähipiiriltäni!).

Muistan vuosia, jolloin syksyllä arjen käyntiin pyörähtäminen oli oikeastaan helpotus. Kaikki ohjautuivat kuin luonnostaan koulun, työn ja harrastusten asettamiin raameihin ja jatkuvana leiriemäntänä, ohjelman järjestäjänä, taksikuskina ja huoltojoukkona toimimisen loppuminen oli pelkästään positiivista. Toisin on nyt. "Leiriläiset" itsenäisempiä ja itse olen oppinut enemmän tarpeellista, terveellistä itsekyyttä.

Ja sitten loma loppuu. Pah!

Painosta... En ole nyt vaa'alla käynyt, mutta menossa olen. Olisko vaikka maanantai-aamu hyvä? Miltä kuulostaa? Pikaisesti arvioiden voin sanoa, että tuntuvaa pudotusta ei loman aikana ole tapahtunut, mutta satavarma olen myös siitä, ettei nousuakaan ole tapahtunut. Olen sen verran pettynyt omaan suoritukseeni tässä viime aikoina (keväällä), joten kohtuutta on tullut monessakin asiassa noudatettua. Mutta monenlaista hyvää on kuitenkin suuhuni kulkeutunut (ehdottomasti passiivi! :)). Sen asian kanssa on nyt vain elettävä. Parasta on se, ettei liikunta ole jäänyt mihinkään lomankaan aikana ja pysyy mukana myös arkena.

Nyt vain ryhtiliike herkkujen kanssa ja lähdetään etenemään taas oikeaan suuntaan.

Ihanaa, onnellista lomaa teille, joilla sitä vielä riittää tai se on vasta edessä. Tsemppiä meille, jotka joudumme huomenna työn äärelle. Ehkä joku ei pitänyt lomaa ollenkaan? Hurjaa. Itse en tuon talven jälkeen olisi ilman selvinnyt, mutta nyt mennään sitten näillä energioilla kohti talvea. Onneksi työ on mukavaa sentään. Vapaa vain niiin paljon mukavampaa!

tTM loman loppumismasennuksen kourissa

Summer wonderland

Olen niin lomalla, niin lomalla. Juoksut on kulkenut hyvin. Sunnuntaina oli pidemmällä lenkillä taas ihan voittajafiilis ja tuntui, että olisi jaksanut vaikka kuinka kauan, mutta julmettu ukkonen keskeytti lystinpidon. Vettä tuli niin, ettei eteensä nähnyt. Toisella kädellä yritin suojella puhelinta kastumasta (ettei sports tracker vaan mee pois päältä) ja toisella kädellä pyyhin kasvojani koko ajan nähdäkseni edes vähän (ja välttääkseni hukkumisen). Tämä nyt on valitettavasti tällainen kalajuttu, että olisin jaksanut ties minne, mutta kun...

Loman huumaa ei voita mikään. Minulla on hyvää vauhtia kehittymässä oikein kunnon surffitukka (kuka nyt hiuksiaan kampaisi kesällä) niin, että kun elokuussa menen kampaajalle ja hän kysyy, että mitä tehdään, voin vastata: "selvitellään se!" No surffitukkia tässä perheessä lomalla riittää. Itsetehtyjä ja lainattuja. Esimerkiksi ruokaillessa ei koskaan tiedä, montako henkeä pöydän ympärille kömpii ja joukosta saattaa hyvin puuttua joku omatekemistä... Outoa. Ihanaa. Loma. 

Ruokailu on melko hyvissä kantimissa. Ei niin hyvissä, että sovitut kolme kiloa olisi hävitetty, mutta pääsääntöisesti ruoka on hyvää ja kevyttä. 

Mistä muuten tuli mieleen tämän aamun metsälenkki, jonne lähdin pienesti painostettuna (kun olisin halunnut haaveillen kulkea merenrannassa käsikädessä enkä rämpiä pitkin metsää hyttysiä huitoen ja kiroillen, mutta aina ei saa mitä halua, mutta voi saada vielä parempaa!). Löytyi nimittäin sen päiväiset mustikka-apajat. Keräsimme noin  litran mustikoita metsässä tarpoessamme ja kotona leivottiin kaksi mustikkapiirakkaa (kun ei päästy yksimielisyyteen kumpi leivotaan) ja pitihän sitä vaniljajäätelön kanssa maistaa - taivaallista. Onneksi venkoillen lähdin sinne metsään! 

Että on viisaita valintoja ja sitten pakkotilanteita (kun kunnostautuu keräilijätaloudessa - täytyy tilanne hyödyntää). Opetettiin muuten samalla reissulla Parsonpoika syömään mustikat suoraan metsästä ja niin tämä metsästyskoirien valio veteli suoraan pensaista mustikat kauhealla tohinalla suuhunsa... Se on niin nopea, että saa mustikatkin kiinni! Metsästäjien sukua.

Hyvä lenkkikin tuli. Mustikkapussia kädessä heilutellen metsässä rämmittyä reilusti yli tunti. Kesällä metsäkin näyttää ja tuoksuu täydelliseltä. Siltä kuin se kuuluisikin, kun ei muut vuodenajat ole vaimentamassa sen omimpia ominaisuuksia.

Järki ei kulje, mutta olo on onnellinen. Vaa'alla vierailen säännöllisesti pitääkseni totuuden mielessäni. Jaksan kuitenkin ottaa vaa'ankin huumorilla. Näin on hyvä nyt.

Tänään meillä käytyjä keskusteluja:

TM: ...mutta eihän se oo mikään ihme, kun on sunnuntai...
Mies: Tai tiistai...
(siis tänään on oikeasti tiistai - kai?)

ja

TM: Mä en tajua, miksi ihmiset itkee häissä.
Esikoinen: Ite itket, kun läskit juoksee.
TM: HEI! Suurin pudottaja on koskettava ohjelma!

Toivon jokaiselle onnellisia päiviä! Kiireettömiä hetkiä! Rakkaita. Ja kykyä tunnistaa hetki, jolloin voi sanoa: "Juuri nyt on hyvä näin!"

Suurella sydämellä,
TM

Minulla on tapana juosta aamuisin

Tai no olen juossut kahtena aamuna eilen ja tänään. Eikö kaksi kertaa ole jo tapa?

Tämä piintynyt tapani on sikälikin nousujohteinen (mikä tukee tavan säilymistä tapana), että tämän aamun lenkki oli eilistä helpompi, kevyempi juoksu. Aikakin vähän parempi.

Eilinen sujui ihan reippaaseen tahtiin, mutta jalat oli raskaat ja juoksu ei kulkenut niin hyvin kuin parhaimmillaan olisi voinut kulkea... Olikohan se sellainen huono lenkki? Vai tuleeko vielä joskus niitä hölkkäharrastukseni alun oikeasti tosi p****ja lenkkejä? Sellaisia, että veri maistui suussa jo ennen ensimmäistäkään juoksuaskelta ja puolessa välissä lenkkiä olin jo ihan vakuuttunut, etten missään tapauksessa tule selviämään kotiin vaan kaupungin puutarhaosasto löytää minut seuraavana keväänä lenkkipolkujen varsia siivotessaan... Sellaista tunnetta ei ole tullut pitkään aikaan. Jotkut lenkit ajoittain vain ovat raskaampia kuin toiset, mutta sujuvat silti.

En minä sellaisia tuntemuksia kaipaa! Ei ne palkitse millään tavalla. Jälkeenpäin tuleva hyvä olokin kalpenee sen lenkin aikaisen fiiliksen rinnalla.

Tällaisen raskaan lenkin jälkeen sentään tulee ihan yhtä hyvä olo kuin paremmankin. Viiveellä vaan. Viime lauantaina vedin tiukkoja intervalleja ja juoksin vielä väkisin muutaman sata metriä enemmän kuin olisin jaksanut. Kotiovella olin melkein kyyneleet silmissä. Tunne oli niin mahtava!

Onkohan normaalia liikuttua hyvästä liikuntasuorituksesta (tai Suurimman Pudottajan maratonia katsoessa...)? Mutta ei romanttisten elokuvien traagisista käänteistä... No näin tämä nyt vaan täällä menee.

Nyt kun minulla on siis tämä tapa juosta aamuisin, olen tehnyt jo etukäteen siirron huomisen lenkin varmistamiseksi: sovin juoksutreffit aamuksi! Huippua! Nyt en voi itse pinnata tästä uudesta tavastani!

Siis olen juossut vain sellaisen letkeän viitisen kilometriä (reilu puolituntia), mutta se on tuntunut ihan riittävältä aamutuimaan. Tänään olin oikein extrareipas ja venyttelinkin - liian vähän, mutta sekin on enemmän kuin eilen! Jossain kohtaa tulee välipäivä ja viikonloppuna pitkä hidas yli tunnin lenkki tiedossa, mutta siitä en tiedä vielä enempää.

Viime viikon hyvä bössis on täällä. Alkuviikosta pientä haparointia sokerin suhteen, mutta tänään taas järki tiukasti päässä. Vaa'alla en ole käynyt (Quantinalle antamastani lupauksesta huolimatta), koska olen turvoksissa kuin rantapallo ja tämän kuun vaiheen ohitettuani olen henkisesti ja fyysisesti valmiimpi vaa'an tarjoamaan informaatioon, joten siihen asti levätköön vaakakin ruhoni painon aiheuttamasta vaivasta.

Vaikka kevään aiheuttama takapakki harmittaakin edelleen, kuitenkin kaiken kaikkiaan ihan hyvä fiilis! Liikuntaa on ollut mukavasti ohjelmassa tälläkin viikolla. Univelkakin lyhenee hiljalleen. Minä kyllä saisin unta, mutta en malta nukkua aamuisin pitkään - menee koko ihana loma hukkaan! Iltaisin ei taas malta mennä aikaisin nukkumaan - on nämä kesäillat vaan niin ihania!

Lämpöä ja lempeä!

tTM kesäloman huumaamana säistä piittaamatta

Hyvä viikko, parempi elämä

Hämmennys omasta velttoudesta (suhteellinen käsite, kuitenkin osittain kirjaimellisesti tulkittava...) on vaihtunut tällä viikolla selkeyteen ja siihen, minkä kuitenkin osaan. Jos vaan haluan. Ja minä haluan.

Tällä viikolla on tullut liikuttua kiitettävästi. Koiran takia olen lähes päivittäin liikkeellä. Kävely on hyvää palauttavaa liikuntaa. Kävellä voisin helposti vaikka... Kanadaan? Tällä viikolla käveltyjä kilometrejä kertyi 27 kpl, juostuja 17 (kolme pientä lenkkiä, joista yksi metsässä ja toisen aikana intervalleja - juoksun määrää siis varaa lisätä - reilusti. Tältä viikolta puuttuu pitkä hidas lenkki, kun sille ei ollut aikaa, mutta se on tulossa. Ihan lähipäivinä). Tämän perusliikkumisen lisäksi olen käynyt kerran salilla, heilunut kahvakuulan kanssa kaksi kertaa, tehnyt 200 vatsarutistusta (salin ulkopuolella :)) ja pyöräillyt 60 km (kaikki hyötyliikuntaa, työ- yms. matkoja).

Kokonaan liikkumatonta päivää ei viime viikoltani löydy, mutta perjantai voidaan sellaiseksi katsoa, koska en ole silloin muuta liikkunut kuin reippaan tunnin koiralenkin (meidän koiralenkit on todella reippaita, koska olemme levottomia molemmat - Terrieripoika ja minä), mutta minulle se kuitenkin on peruselämistä ja olemista ihan niin kuin jollekin muulle fyysinen työ, joten sitä en päässäni liikunnaksi laske.

Ihanaa. Olin koko viikon ihan "Nyt on loma ja aikaa liikkua"-fiiliksissä, vaikka oikeasti oli viimeinen työviikko :) Nyt alkaa loma ja on oikeasti aikaa liikkua! Yritänkin pyhittää loman alun liikunnalle ja kevyelle syömiselle, koska niitä löysiä päiviä joen rannalla vielä tulee. Tiedän sen. Ja hyvä niin.

Ruokailuun olen tyytyväinen. Kaksi harkittua herkuttelua viikolta löytyy. 10 kpl irtokarkkeja perjantai-iltana leffaa katsoessa. Hyviä! Harkittuja. Nautittuja!

Toinen herkuttelu oli varsin dramaattinen :D NOT - yksi suklaapala kahvilla tänään. Uskokaa pois, ei ollut sortumisen arvoinen (perus-rakkaus-F-sininen), mutta olen iloinen, että söin sen. Nyt tiedän, ettei kannata. Ei enää, kun pahimman vaiheen vierottumisessa ohittanut.

Ensi viikolle yhden herkun itselleni suon, mutta vielä en tiedä, mikä se on... Ehkä se onkin jotain ihan muuta :)

Ruokailu on sujunut hiilaritietoisesti. Iltapalaksi olen jyräytellyt smoothieita. Itselleni ja koko perheelle siinä sivussa... Perusraaka-aineena (omassani - en halua edes mennä siihen, mitä smoothiebaaristani tilataan muille perheenjäsenille...) maustamaton jugurtti, maitorahka, marjat (mansikka + mustaviinimarja nom nom!), (vehnä/kaura)leseet, välillä banaania, notkistukseen ihan ehdoton suosikkini appelsiinimehu - ja antaa blenderin soida!

Muuten ruokailussa mennään kalaa, kanaa, maitotuotteita, soijaa/tofua + kasviksia ja salaatteja-linjalla. Ei siis mitään uutta ja mullistavaa. Parina päivänä pala ruisleipää tai täysjyvä riisiä. Välipalaksi hedelmää. Jokunen protskujuoma isomman liikuntasession jälkeen. Tätä vaan. Ja tämä on hyvä.

Kyllä on hikeä ja kyyneleitäkin (lauantain kovan juoksun jälkeen tosin oli kyyneleet silmissä sen vuoksi, että se oli niiiiiiin ihanaa!) tässä viikossa, mutta paljon hyvää fiilistä. Hiilareiden ja etenkin sokerin rajoittaminen on heti nostanut vireystasoa ja vointi on se, mikä sen olla pitääkin! Ihanaa.

Kyllä se vaan totta on, että arkena pitää syödä oikein, että jaksaa toimia ja olla sosiaalinen. Jossain vaiheessa lomaa tai juhlan jälkeen on varaakin olla hetki hitaammalla hiilareissa... Nyt vaan on hyvä näin!

Liikunnallista ensimmäistä lomaviikkoa odotellen,

TM