torstai 13. syyskuuta 2012

Positiivikko

Positiivisuus on hyvä asia (paitsi vaa'alla eikä minun tapauksessani myöskään raskaustestissä olisi...). Välillä se on väkisin puristettua, harvemmin kuitenkaan päälle liimattua.

Mutta ilman sitä, että välillä harmainakin hetkinä olen kouristuksen omaisesti takertunut positiiviseen, en elämästäni tai tästä uuden elämän projektistani olisi selvinnyt. En minä toki koko ajan täällä hurraata huuda enkä tauotta hymyile, mutta itsesäälissä ja hatutuksessa kieriskelyn jaksot eivät minulla pitkiä ole (siis noin vartin mittaisia tai jotain). Eikä minulla ole sellaiseen oikein aikaakaan.

Uskoisin, että lapsen uskollani ja jääräpäisyydellä olen ylittänyt aika monta estettä. Aina asiat järjestyvät. Jotenkin. Tai sitten tulee vielä suurempi vastoinkäyminen, joka pudottaa perspektiivin kohdalleen... 

Minulle sanottiin, että en enää tule juoksemaan ja juoksen silti. Minähän en mitään usko ennen kuin kokeilen itse! (Toki kiitos osin tästä kuuluu kanssakulkijoille, vertaistuelle ja hyvällä fysioterapeutille) Voisin lisätä muun elämän puolelta tähän esimerkkejä, mutta ne ei nyt tähän aiheeseen taas liity mitenkään, joten annetaan olla.




Se mihin vahvasti uskon on, että mitkään saavutukset millään elämän alueella eivät tule ilman kovaa työtä. Elämä ei ole meille mitään velkaa. Itse se on tehtävä/sen saa tehdä sellaiseksi kuin haluaa. Niillä, jotka meidän silmissä näyttävät jollakin elämän alueella olevan kovin onnekkaita, on omat murheensa (kateus on maailman turhin asia) ja lisäksi me emme oikeasti tiedä, kuinka paljon he tekevät työtä menestyksensä eteen. Useimmat tuntemani ja ihailemani ihmiset todella paljon!

Ja onhan se sata kertaa sanottu, että kilpailua ei saa käydä muuta kuin itseään vastaan! Suorituksia saa verrata vain omaan (entiseen) itseensä. Silloin oikeasti näkee, kuinka kauas on tullut.




Tiedän, että positiivisuus ei kaikissa kansanryhmissä aiheuta ihastusta. Yltiöpositiiviset ihmiset nostavat osalla karvat pystyyn. En hae nyt tällä mitään Jihuu-meininkiä heti kun aamulla saa silmänsä auki vaan enemmän sellaista Antaa-tulla-asennetta elämää kohtaan. Vanha kliseehän sanoo, että Jokainen päivä ei ole hyvä, mutta jokaisessa päivässä on jotain hyvää.

Positiivinen elämänasenne kunniaan! Siitä saa ihan varmasti enemmän voimaa kuin etukäteen murehtimisesta (mistä en suinkaan ole vapaa!).





Olo on kevyempi, fiilis vahvempi. En projektissani siellä, missä jo kuvittelin olevani tai haluaisin olla, mutta kuitenkin tullut piiiiitkän matkan siitä, mistä lähdettiin. Ja eteenpäin mennään!

t positiivisesti varautunut TM

8 kommenttia:

  1. Huh... positiivisuuslataus. Itselläni on tämä viikko mennyt aika "maassa", joten tästä pitäisi nyt etsiä sitä uloskäyntiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä hyviä asioita löytyy aina - silloinkin kun vähän harmittais... :)

      Poista
  2. Loistava kirjoitus ihana TM. Kiitos! Olen itse aikamoinen ärsyyntyjä, mieheni mielestä pessimisti, omasta mielestäni realisti, mutta viime aikoina olen ajatellut todella paljon ihmisen omaa vastuuta elämästään. Nykyään tajuan, että monilla asenteillani aiheutan hallaa ainoastaan itselleni, joten kannattaa yrittää nähdä ne positiiviset asiat. Pienin askelin eteenpäin. Ehkä joskus 90v. olen edes vähän valaistunut:)
    Hyvää perjantaita sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienin askelin on hyvä! Aurinkoista alkavaa viikkoa! <3

      Poista
  3. Positiivisuus on niin parasta. Mitä ihmettä sitä elämästä tulisi ilman sitä?

    Ja eteenpäin mennään ehdottomasti. Joskus nopeammin, joskus hitaammin, toisinaan askel ehkä jopa taaksepäin, mutta mikään ei estä jatkamasta. :)

    VastaaPoista
  4. Tämä jäi mieleeni: verratessaan suorituksiaan itseensä näkee oikeasti kuinka kauas on tullut. Kiitos! <3

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!