Näpit irti mun ajasta!

Elämässä on väkisinkin säätämistä ja vääntämistä eri toimijoiden kanssa, jotka joko asuvat samassa huushollissa tai muuten liippaavat elämääsi läheltä. Ei voi elää vain itselleen ja noudattaa tiukkoja ohjelmia ja aikatauluja - joku tulee siihen hämmentämään kuitenkin. Ja ihan hyvä niin. 

En minä niitä ohjelmia ja aikatauluja kuitenkaan noudattaisi - tiedän sen hyvin, mutta onpahan taas tekosyy, jota käyttää (ole aikuinen, syytä lasta!). Että kyllähän minä, mutta kun nämä kanssaeläjät sotkee mun aikataulut (tahallaan). Että olisin liikkunut enemmän. Ollut järkevämpi. 

Vaikka liikuin ihan tarpeeksi ja olin tarpeeksi järkevä. 

No se mitä viime viikolla on tullut tehtyä on ollut kaksi vesijuoksua ja kolme normijuoksua. Tietysti taas kilometritolkulla koiran kanssa käveleskelyä (koska on pakko) ja liian vähän venyttelyä.

Ihana juoksu! Välissä oli yksi kiireinen viikko niin, etten juossut kertaakaan, mutta nyt taas takaisin raiteilla ja voi kuinka hyvältä se tuntuukaan! Tänään mennään metsään juoksemaan mäkivetoja ja muutenkin vaihteeksi ylittämään itsensä (toivottavasti ei sada kaatamalla). Ihanaa. Odotan, että pääsen juoksemaan!

Olen muuten hävittänyt vaakani. Siis luitte oikein olen hävittänyt henkilövaa'an.  Siis tiedän, että se on sängyn alla (nostettu pois olohuoneesta juhlien tieltä :)), mutta en ole saanut sitä aikaiseksi hakea sieltä... Joten tarkaa painoa en tiedä, mutta siis ne valkoiset housut mahtuu taas jalkaan ja parit pinkeät kauluspaidat ovat pidettäviä taas, joten siis parempaan suuntaan.

Olen ollut ihan tyytyväinen ilman salijäsenyyttä (ensimmäinen kerta lähes 10 vuoteen). Kuitenkin on käynyt kaksi kertaa syksyn aikana, että vettä on tullut niin järjettömästi, ettei juoksemaan ole päässyt (kummallakin kerralla tosin seuraavana päivänä ihan loistava aurinkoinen ja raikas juoksusää) ja olen alkanut miettiä nyt, kun esim Elixiaan on mahdollista liittyä myös vuoden määräaikaa lyhyemmäksi ajaksi, että muutamalle (3-4) talvikuukaudelle voisi sittenkin liittyä takaisin jäseneksi... (tässä tämä itsenäisyys taas nähtiin). Ikävä on sisäpyöräilyä ja pilatesta - eniten, mutta myös ihan salia... ja onhan siellä sitten talven iskiessä täydellä voimalla myös juoksumatto.

Todennäköisesti siis jossain vaiheessa tässä syksymmällä, kun juoksukelit hankaloituu edelleen, palaan hyvinvointikeskusten helmoihin... ja juoksukelien parantuessa kevään tullen lähden taas kohti vapautta. Katsotaan nyt. Niiin kauan kuin kolme kertaa viikossa löytyy jonkinmoinen juoksusää niin mennään ilman sitoumuksia.

Energistä viikkoa heti maanantaista alkaen! Nauttikaa kauniista syksystä ja raikkaista juoksusäistä (tämä ei kuitenkaan ole käsky...)!

tTM

Puolimaratoni! (pyörällä)

Viikonloppukylässä Siskon luona. Molempien haaveena ollut pitkään spinningmaratoni ja kun sellainen sattumalta yhteiseen viikonloppuun osui, oli sinne päästävä! Ihan puhdasta onnea. Voiko lauantai-päivän paremmin aloittaa kuin täyteen ahdetussa spinningsalissa samanhenkisten kanssa hikoilemalla? Voiko? 

Tottakai, ilman muuta ohjelmaa päivään oli tungettu niin paljon, että koko maratoniin ei ollut aikaa, vaikkakin pyörästä luopuminen oli vaikeimpia luopumisia elämässäni... Olisin niin halunnut jatkaa, mutta oli jo riennettävä seuraaviin rientoihin. Yhteensä poljettiin 1t 40 min. Ihanaa! Varmasti olisi mennyt koko kolme tuntiakin. Mutta puolimaratoni tuli poljettua ja kevyesti meni, vaikka sykkeet välillä kävi ihan reippaissa lukemissa. Hieno laji tuo sisäpyöräilykin!

Taas tuli hinku liittyä johonkin kuntosaliketjuun (no ei oikeastaan muihin kuin siihen vihreään, josta erosinkin) jäseneksi, missä saisi polkea aina halutessaan, mutta ainakaan vielä en sellaista ratkaisua tee. Kyllähän täällä polkemaan ilman jäsenyyttäkin pääsee sitten kun oikein mieli rupeaa tekemään!

Päivän ohjelmasta voin kertoa myös sen, että makasin hierojan pöydällä kaksi tuntia... Miten tätä aihetta nyt sitten lähestyisi? Kivaa ei ollut kummallakaan, mutta ei sietämätöntäkään (kummallakaan olettaisin). Jalat olivat yllättävän hyvät ja auki. Todellisena ongelmana kuitenkin pakarat ja alaselkä... Ai kato! Onpa yllätys! Odottakaa mä etsin yllättyneen ilmeeni.

Siis varmasti ongelmakohta paikallistuu tohon alaselän tienoille, koska olen sitä oppinut varomaan myös liikaa, joten olen "maltillinen" venyttelyissäkin. Se turha varominen ja pelkääminen käskettiin nyt lopettaa ja aloittaa kunnollinen venyttely. Toinen ongelma oli tuo lapojen väli (no ei kyllä pätkääkään yllätä sekään).

Minulla on läheiset välit tämän hierojani kanssa, joten sain melko suorasukaista palautetta. Uskokin meinasi todella taitavalla hierojallani loppua kanssani, mutta sain tiukat ukaasit hierotuttaa itseni parin viikon sisään uudelleen - etenkin nuo ongelmapaikat. Yritän nyt terästäytyä ja varata huomenna ajan hierojalle mahdollisimman pian (mikä todennäköisesti tarkoittaa ainakin sitä, että se menee parin viikon päähän - saapahan nähdä). Nyt onkin etenkin lapojen väli hellänä, kun tunto on palannut tuolle jumissa olleelle alueelle.

Sitten kelaus vuorokausi taaksepäin:

Perjantaina juoksin aamulla letkeän aamulenkin metsässä koiran kanssa, mutta iltasella Sisko vaati pyysi kauniisti, että juostaisiin pikkulenkki harjoitellen sitä hidasta juoksua (jota siis kävin juoksukoulussa opettelemassa :)). Juostiin vielä vitonen iltapimeällä. Hyvin kulki ja kivaa oli Syskosen kanssa juosta, mutta se mikä pitää lenkistä kertoa on, että näimme lenkillä hillittömän kokoisen Pöllön! Mä olen vakuuttunut, että se oli huuhkaja ("korvat" oli! ja koko oli järjetön). Sisko saattaa väittää muuta, mutta älkää uskoko sitä!

Mikä taas tekee tarinasta kertomisen arvoisen on se seikka, että en juurikaan arvosta mitään lentävää olentoa, joten toimin niin kuin kunnon sankarit tekevät ja vedin pikkusiskon ihmiskilveksi minun ja Pöllön väliin, kun lähestyimme siis edelleen hölkäten elävää, joka seisoi tien vieressä ja tuijotti meitä. Sisko yritti lohduttaa minua, että se on kissa ja hetken toivoinkin, että olisi, mutta sitten Pöllö nousi valtaville siivilleen ja katosi yöhön. Että semmoinen kissa... Mutta ei pöllömpi lenkki kuitenkaan ja tällainen luontokohtaaminen mustassa syksy-yössä oli itse asiassa aika metka (onneksi oli Sisko turvana).

Kauniita Unia ja nukkukaa hyvin! Lähdetään katsomaan mitä uusi viikko meille tuo!

tTM

Poikkeuksellinen veto

Nimittäin yhteenveto.

Olen harvoin (siis en koskaan) tehnyt yhteenvetoja liikkumisistani, joten ajattelin ihan vain vaihteen vuoksi listata viime viikon liikunnat teille. En todella tiedä, miksi innostuin tästä asiasta nyt. Ei ole edes mikään erityisen hyvä liikuntaviikko... No impulssiherkkyyteni on ihan laajalti tunnettua ystäväpiirissäni. Otsalohko saattaa puuttua kokonaan...

mitään en ole liikkunut!

Pääsiäisen aikaan uskaltauduin ensimmäiseen zumbaan vuoteen ja loistista oli saada juoksun ja sisäpyöräilyn rinnalle vaihtelua tuova hikilaji.

Maanantai juoksukävely 50 min, 6 km (tarkoittaa juoksua, jossa välillä käveltävä, koska mukana koira) 

Tiistai koiralenkki 1 t 30 min 8,7 km hyvässä seurassa (ja tällä en tarkoita koiraani...)

Keskiviikko koiralenkki 1 t 30 min 8,9 km + 1 t sisäpyöräily

Torstai lepopäivä

Perjantai lepopäivä (taas)

Lauantai 45 min zumba + 30 min fitflow jooga

Sunnuntai koiralenkki 1t 30 min 7,9 km hyvää seuraa ja valokuvausta, joten eteneminen suorastaan pysähtyi hetkeksi :) + 45 min sisäpyöräily + 15 min keskikehon muokkausta + 20 min venyttelyä

No olipa hyvä, että tein yhteenvedon. Olis varmaan kannattanut tehdä jostain muusta viikosta. Venyttely loistaa taas poissaolollaan, vaikka olen moneen kertaan kehunut täällä oppineeni läksyni ja huoltavani kehoani... 

Lepopäivät ovat varmaan ihan tarpeelliset, mutta niitä itse asiassa on kaksi vain siksi, että työ ja yksityiselämä vaati poikkeuksellisen paljon, mikä taas haittasi harrastuksiani - eli liikuntaa. (Oikeesti harmittaa, että en ehtinyt perjantain rutiiniksi muodostuneeseen pilatekseen, mutta pe oli sen verran kaaottinen, ettei siihen ollut kertakaikkiaan mahdollisuutta - voitte uskoa, että yritin!)

Tässä vaiheessa voi varmasti aika turvallisesti sanoa, että liikunta on vahvasti elämäntapa minulle. Se ei valitettavasti tarkoita, että siinä olisi tarvittava tasapaino. Yhteenveto teki hyvää. Heti löytyi korjattavaa :)

tTM katuvaisena 

Yllytyshullu ja virtuaalikukat

Ensin sitä lukee heiaheiasta, että Sisko on käynyt spinningissä (siis sen jälkeen kun käytiin yhdessä). Ja itse ei oo käynyt. Sitten sitä kirjoittaa heiaheiaan etukäteen "spinning" ikään kuin motivoidakseen itseään. 

Sitten sitä aivan liian lähellä sitä spinningiä tekee hyvässä seurassa 1,5 tunnin koiralenkin. Tulee kiireellä nälkäisenä ja väsyneenä kotiin ja toteaa, ettei jaksa/ehdi sinne he*****n spinningiin taas ja aina ja käyköön sisko, jos kerta jaksaa ja onhan tässä nyt kaikkea muutakin ja lepo on ihmiselle kuitenkin välttämätöntä.

Sitten sitä avaa sen heiaheian poistaakseen sen spinningin sieltä, kun ei sinne edes ehdi eikä pysty ja nukuttaakin niin, ettei silmät meinaa pysyä auki.

Ja arvatkaa mitä sitten??? No ne (siis sisko ja muut Ihanaiset) on jo käyneet kannustamassa sitä spinningin suorittamista (kun ne varmaan luuli - tai sitten ei - että mä olin jo käynyt siellä) ja sinne on tullut niitä kivoja kukkia (vaalean sinisiä) ja niitä hedelmiä...

Sitten niiden halvatun virtuaalihedelmien (ja niiden vaalean sinisten kukkien) takia sitä survoo hirveellä kiireellä treenikamat kassiin ja ryntää ovesta ulos (ettei tarvii poistaa niitä virtuaalihedelmiä sieltä heiaheiasta...). Ja ehtii loppujen lopuksi ihan hyvin sinne spinningiin. Mutta ei siinä vielä kaikki...

Sitten käykin niin, että se levollinen luotto-ohjaaja onkin poissa ja sitä sijaistaa se toinen, se jolla on se ADHD joka on superenerginen. Katsokaas kun superenerginen ohjaaja ja yllytyshullu treenaaja ei vaan oikein käy yhteen... Pitäis olla sellainen ohjaaja, joka sanoo, että nyt palautellaan ja ajetaan ihan hiljaa niin silloin se yllytyshullukin himmailis. Mutta kun se superenerginen ohjaaja huutaa, että "alkakaa jo tulla sieltä mukavuusalueeltanne!" niin yllytyshullu huutaa takaisin, että "se raja kuule ylitettiin jo 20 minuuttia sitten"!

Sen superenergisen ja sen yllytyshullun treeni päättyy niin, että yllytyshullu on tulipunainen ja pidättelee oksennusta ja se superenerginen jättää sen yllytyshullun tärisemään pyörän viereen ja kävelee poninhäntä heiluen ja klossikengät napsuen vetämään seuraavaa tuntia. Tunteetonta touhua...

Ihan ehdottomasti parhaita treenejä pitkään aikaan! Pelkkää loistavuutta! Jos ikinä maailmassa tästä toivun, niin mulla on hieno treeni takana.

Nyt täytyy mennä katsomaan heiaheiaan,  että mitähän sitä itselleen huomiseksi "motivaatioksi" sinne etukäteen kirjailis...

tTM levollisena ja tasapainoisena (my ass)

Vapise (tero)!

Aku kommentoi hauskasta ilmiöstä mm zumbassa... kun se häviävän pieni (joo ihan varmaan) mutta selvästi ylimääräinen osa meitä heilahtelee iloisesti moisessa vatkauksessa. Tuttu ilmiö! Todentotta. Eilisen zumban jatkoksi kävin tänä aamuna sisäpyöräilytunnilla tärisemässä, tutisemassa, vapisemassa... Tekniikan avulla sen persuksen saa kyllä penkkiin liimattua niin kiihdytyksissä kuin muussakin menossa ja heilumisen saa helpostikin hallittua (pilateksen kovettaman keskivartalon - hah! - avulla), mutta sitä iloista tutinaa lihaksisen ruodon ympärillä... sitä ei hillitse mikään :) No ehkä aika sentään, kun tarpeeksi on veivattu ja sen tutisevan materiaalin määrä vähenee pikkuhiljaa.

Päästin muuten suustani (onneksi vaan Siskoni kuullen, koska hän on tottunut siihen, ettei mua kannata ottaa tosissaan) sellaisen "oivalluksen", että on taas aika ottaa meikäläinen puhutteluun. Tämä peli ei vetele! Sanoin nimittäin siskolleni (puhelimessa ja ihan tosissani), että ei kannata kuunnella itseään kovain tarkkaan (joutuu kato pitämään välipäiviä liikunnassa ja kaikkea sellaista...).

Tämän "oivallukseni" perään tuli täysi hiljaisuus myös puhelimen toisessa päässä. (Ilmeisesti Sisareni antoi minulle aikaa tajuta itse ajatukseni älyttömyys.)

Onneksi tajusin ihan itse ja melkein heti asian ulos suusta päästettyäni, että ehkä ei sittenkään noin... Jospa nyt kuitenkin tehdään niin, että kuunnellaan itseämme ja tehdään tarvittavat kompromissit. Intoilevan mielen ja kehon tarpeiden kesken! Niin kuin tänäänkin keskustelin samaisen Sisaren kanssa salilla:

TM: "Huomenna olis 10.30 zumba."
Sisar: "Reisissä kyllä tuntuu nämä kaksi edellistäkin. Olisko jo ylävartalon vuoro?"
TM: "En mä voi tehdä ylävartaloo, kun käsiä ei voi nostaa ylös ja rintalihakset ovat sikakipeet vieläkin sen salitreenin jälkeen!"
Sisar: "Ai niin sulla oli se."
TM: "Hmm. Tuleeks tähän nyt siis välipäivä?"
Sisar: *kohottelee kulmakarvojaan*

tTM viettää huomenissa välipäivää (melko varmasti) ja menossa ollaan oltu niin kovin, ettei ole ehtinyt edes pääsiäisherkkuja syödä - senhän vois ottaa huomenna takaisin! :)

Liikkeellä taas

Tänään olen suvaitsevaisempi itseäni kohtaan. Ymmärrän ihmisen olevan erehtyväinen, mutta toisaalta uskon kykyyn oppia virheistä ja kykyyn korjata toimintaa.

Tänään niiden iänikuisten koiralenkkien lisäksi tiedossa sisäpyöräilyä. Sopiva tunti, sopiva ohjaaja (hyvä) ja motivaatio kohdillaan. Mikäpä siinä sitten eikun menoksi!

Mitään varsinaista syytä minulla ei ole olla liikkumatta säännöllisesti. Useimmiten homma kaatuu kiireeseen (kuvitteltuun ja todelliseen), väsymykseen (hyvinkin todelliseen) ja sohvalle jäämisen helppouteen. Mutta yleensä tarvitsen yhden ryhmäliikuntatunnin ja olen taas takaisin raiteilla. Perjantain pilates tyrkkäsi minut oikeaan suuntaan ja tämän päivän sisäpyöräily siirtää minut suoraan liikuntariippuvuuteen. (Vaihdan sokeririippuvuuteni sujuvasti lennossa siihen).

Onpa taas helppoa!

Ihana iive ja loistava Lyijypallo ojensivat minulle tunnustuksen Liebster Blog. Tuhannet kiitoset! Tämä tunnustus on kiertänyt nyt blogimaailmassa sen verran, että en jaa sitä kummemmin eteenpäin, mutta joka ikinen seuraamani blogi (ja varmasti tosi tosi moni muukin, jonka blogiin en ole löytänyt) sen ansaitsee, joten jos osaksesi ei kyseinen tunnustus ole osunut, ottakaa se tästä (ohjeet löytyy kummastakin edellä mainitsemistani blogeista!):


Mikäli iive tai Lyijypallo eivät ole vielä teille tuttuja käykää nyt heti tutustumassa! Molempia fanitan ihan tosimielellä!

Nyt lähden piiiitkälle koiralenkille oman ja hoitokoiran kanssa, aurinkoon, meren rannalle (luistelemaan jäätiköllä, joka siis sijaitsee maalla) ja illalla tiedossa sisäpyöräilyä! Aktiivista sunnuntaita, terveyttä ja menestystä!

tTM

Valmis luopumaan

Nimittäin niistä viimeisistä kiloista. Alkaa tympiä koko löysä olemukseni.

Mä liikun koiran takia lähes päivittäin sen reilun tunnin ja me mennään kovaa, mutta muuten on ollut viikon verran koko tekosyiden repertuaari käytössä! Löysä, tavoitteeton ihminen.

No niin. Se on sitten loppu. Lempeydellä ei mun kanssani mihinkään pääse. Tänään takaisin ruotuun. Sisäpyöräilyä lempiohjaajan ohjastuksessa ja siitä se taas lähtee. Onneksi. Täysin käsittämättömästi myös juoksumatto on ruennut kutsumaan, mutta taidan kuitenkin tänään mennä pyöräilemään, kun se taitaa olla selkäystävällisempää. Ehkä.

Tasapaino on taitolaji. Sohvalla köllöttely on helppoa, mutta liikkeellä pysyminen mukavampaa. Liikunta tuo kokonaisvaltaisemman hyvän olon. Kyllähän minä sen tiedän. Hukkasin vain punaisen langan hetkeksi. (Ja viikon levollisempi jakso todellakin tekee hyvää sekä ruodolle että kehitykselle - sokerin olis tietty voinut jättää syömättä :))

tTM biker's highta hakemassa - ja sen tavoittaa muuten muutkin :)

Taistelu voitettavaksi

Olen liikkunut paljon - ihanaa! Joulukuun 26. päivän jälkeen ei juuri ole tyhjää heiaheiassa ollut. Lepopäivä liikunnasta tarkoittaa minulla usein kuitenkin sitä tunnin koiralenkkiä ja ne ovat reipastahtisia ne. Terrieri ja minä - meissä on jotain samaa :)

Kaikki tämä liikunta pitää ruokahalun kunnossa. Syötättää.

Eikä siinä mitään. Jos on (oikeasti) nälkä, on syötävä. (Luen taas Jillianin winning by losing-kirjaa :))) Niinhän se on. Ei ole mitään järkeä olla nälkäinen! Siitä lähtee syöksykierre välittömästi - sehän tiedetään.

Kyse onkin siitä, mitä syö!

Minä olen panostanut hedelmiin. Yritän muistaa nyrkkisäännön (en tiedä, kuinka todellinen tämä on, mutta näin minua on opetettu: yksi banaani on kaksi omenaa tai neljä mandariinia - valinta on minun) ja pitää itseni kevyesti kylläisenä. Hötöhiilareille (taas) kokonaan eitä. Kokojyvää korkeintaan.

Vaikka välillä tuntuu, että houkutuksia on joka puolella, silti tämä on oikeastaan enemmän helppoa kuin vaikeaa! Monta kertaa olen viime päivinä saanut todeta, että tuotakaan ei tee mieli tai että milloinkahan olen tuotakin viimeksi syönyt (Arnold'sin donitsit - en pysty muistamaan!).

Taistelu on ehkä liian voimakas sana, kun itse asiassa on aika voitonriemuinen olo suurimman osan aikaa. Tai ainakaan ei stressaa enää. Tietää olevansa jo voitolla :) Tasan näin on!

tTM

Haja-ajatusta

Vähän niinku kuuntelin itseäni eilen ja vaihdoin suunnitellun sisäpyöräilyn vesijuoksuun. Selkäystävällisempää. Oikea jalka/pakara turkasen jumissa taas aamulla. Pienellä venyttelyllä kuitenkin vetristyi. Tänään tulossa välipäivä liikunnasta (korkeintaan koiralenkkiä illalla) ja paaaaljon hellää venyttelyä. Perjantaille sovittu pilates.

Selän alkuräjähdyksen vuosipäivä lähestyy. Se on varmaa, että kakkua ei pöytään tule! Siis ei sen takia, ettenkö suurena juhlapäivänä kakkua voisi syödä vaan siksi, että juhlan aihetta ei ole.

Paitsi tietysti se, että juoksen ja melkein suurempana alkutilannetta ajatellen - että kävelen tänään. Että pystyn tekemään monia asioita, joista pelkäsin joutuvani luopumaan.

Jos (mikäli olisin) jotain olen tässä rytäkässä oppinut on se, että mukavuusalueelta on poistuttava kehittyäkseen, mutta kipua on kuunneltava. Joten tänään venytellään!

Ja sitten Ha! Siirsin painoani koskevat luvut välilehdelle, koska olen niin valtavasti kasvanut ja kehittynyt ihmisenä, että niillä ei ole minulle mitään väliä (siis ensimmäinen kysymys herää jo tässä, että miksi et sitten poistanut niitä, jos niillä ei ole mitään väliä...). Tänä aamuna menin vaa'alle (joo, tasan 59 tällä kertaa) ja heti nousi ärsytys. Voisi olla vähemmänkin! Minkäs verran mä takkiini taas otin joulun aikaan? Mikä kestää?

Ja samantien tämä henkisesti niin valtavan kypsä yksilö säntäsi sinne välilehdelle tarkistamaan painonkehitystään tekemään laskelmia ja ihan vaan tuijottamaan niitä numeroita (no olipa luojan lykky, etten poistanut tuota numerosarjaa niin kuin siinä nähtävästi huikaisevan lyhyessä henkisen kypsyyden vaiheessa jonka elin tuossa yhtenä päivänä, suunnittelin). Voi elämä!

Mutta ei voi kauhalla ottaa kun on lusikalla annettu!

Virkeää päivää ja muistakaa venytellä!

tTM täysin numerovapaana

Valintoja ja perusteluja

Ennen vanhaan (ei ennen sähkön keksimistä vaan entisessä elämässäni reilut kaksi vuotta sitten) käytin aikaa (varsin vähän) keksiäkseni tekosyitä, joilla päästin itseni autuaaseen liikkumattomuuden tilaan usein esimerkiksi sohvalle jäätelötonkan kanssa.

Nykyään käytän suunnilleen saman verran aikaa keksiäkseni tekosyitä, joilla mahdollistan itselleni liikunnan myös silloin, kun ei oikein olisi aikaa, jokin muu vaatisi huomiotani tai elimistö (suom. huom. selkä) haluaisi levätä, mutta mieli ei.

Jo kahtena aamuna selkäni on kiukutellut aamusta. On varsin tavallista, että herätessäni selkä on jäykkä, jopa kipeä, mutta vetristyy heti liikkeelle lähdön jälkeen. Eilisen varsin jäykän aamustartin jälkeen ymmärsin, että on aika pilateksen.

Pilates yleensä saa selkäni taas soimaan kauniimmin. Eilinen tosin oli aika rankka tunti, joten tämä aamu ei juuri eilistä paremmalta tuntunut. No höh. Ei voi mitään. Eteenpäin mennään.




Täytynee tehostaa venyttelyjä (eli tehdä niitä) niin eiköhän tästä taas vetristytä. Tiedän ihan tarkkaan, mistä selkäni on loukkaantunut. Juoksin reippaan lenkin maanantai-iltana ei-varsinaisilla-juoksukengilläni vaan talvisemmilla lenkkitossuilla, jotka ovat kyllä tosi hyvät, mutta kuitenkin enemmän kävelytarkoitukseen. Lumisella/jäisellä alustalla lenkkeillessä parempi vaimennus olisi ollut tarpeen.

Oppia ikä kaikki!

Niin että on aika keksiä perustelu sille, että todellakin haluan tänään mennä sisäpyöräilemään, koska yksi lempiohjaajistani on puikoissa illalla. Selkä saa extravenyttelyt ja hellimiset sitten myöhemmin, mutta sielu ja muu keho kaipaa hikeä irrottavaa pyöräilyä.

Kotonakin (seuran)kipeitä riittäisi, mutta käyn ensin polkemassa, seurustelen sitten. Eikös kuulosta kohtuulliselta? :) Minun kannaltani kyllä!

Rullaavaa menoa!

tTM

Tää onnea on

Kävin taas sisäpyöräilytunnilla nautiskelemassa. Olin porukan punaisin ja hikisin, joten ihanaa oli.

Nyt on menty sen verran kovaa, että selkä ei ihan ole tyytyväinen, mutta ei nyt vielä kipeäkään, joten tällä kertaa aion tavoistani poiketen kuunnella ruotoani, venytellä ja rauhoittaa liikkumista joksikin aikaa (ainakin yönseuduksi...). Tai no päiväksi tai pariksi. Kävelylenkkejä teen toki (kun on koira on välillä pakko), mutta ei muuta.

Lumi näyttäytyi. Sitten tuli vettä ja nyt enimmäkseen jäätä. Ainakin kulkuväylillä. Juoksemaan en jäälle hirviäisikään. Ajatuskin kaatumisesta kylmää, mutta kävely onnistuu hyvin (= pelottomasti). Salille ja takaisin. Mutta eiköhän tämä tästä talveksi muutu. Luulis. Ainakin hetkeksi aikaa. Tai sitten pidetään tällainen talvi.

Olo on hyvä. Melkein voisi sanoa varma. Olen tasapainossa itseni kanssa. Siinä on ihmispyramidia kerrakseen.

Osin tuntuu jo että olen tullut perille. En paina sitä numeroa, jonka alunperin tavoitteekseni asetin, mutta ei tunnu missään. Jonain päivänä painan.

Numeroiden sijaan olen saanut jotain parempaa. Liikunta on osa arkeani. Jotain mitä ilman en enää olisi ehjä. Selkä kestää melkoisen normaalia elämää. Ainakin sitä normaalia, joksi se on muotoutui välilevyn pyllistyksen jälkeen. Ja se elämä on liikunnallista, vaikkei ihan samalla tavalla kuin elämä ennen äsken mainittua.

Ruokailussakin on järki. Yhä useammin teen viisaita valintoja. Jos syön vapautuneemmin, en mene paniikkiin. Ja kun en mene paniikkiin, pystyn lopettamaan syömisenkin. Elämään ikään kuin normaalisti.

Vähitellen tajuntaan alkaa upota se, että tämä ei olekaan projekti. Tää onkin mun elämä! Alan viihtyä omassa nahassani, omassa elämässäni.

Tänään olen enemmän minä kuin kaksi vuotta sitten. Tämä toimii.

tTM

Biker's high

Olen tänä syksynä uskaltautunut ensimmäiset kerrat sisäpyöräilytunneille. Aikaisemmin kävin suhteellisen säännöllisesti. Sitten juoksu vei mennessään, joten aikaa toiselle yhtä kovalle lajille ei oikein jäänyt ja sisäpyöräily jäi vähemmälle.

Selän hajottua sain pitkän listan lajeja, joita en saa harrastaam ainakaan toipumisaikana. Näiden joukossa olivat mm juoksu ja pyöräily. No hyvin tiedätte, että heti kun suinkin pystyin aloitin juoksemisen uudelleen, mutta minulla oli onni kohdata fysioterapeutti, joka osasi hommansa, alistui kohtaloonsa ja auttoi minut alkuun, kun sanoin hänelle suoraan, etten aio juoksemisesta luopua. Hänen kanssaan sitten sovittiin, että jos saan juosta niin en pyöräile. (Ymmärtääkseni lähinnä kuitenkin kyse oli ulkona pyöräilystä, jolloin alaselän pyöreänä ollessa siihen kohdistuu teräviä tärähdyksiä, joita ei välttämättä voi ennakoida.)

Liittyen tähän lupaukseen en myöskään ole juuri sisäpyöräilytunneilla käynyt (ennen viime vuoden loppupuolta). Ajattelin, että jos selkäni kestää juoksemisen niin sisäpyöräily on pieni myönnytys. Ja sitten en enää jaksanut tehdä edes sitä myönnytystä. Minkä ihmeen takia kärsivällisyys on hyve?

Ja onneksi en. Eilen melkein vuoden tauon jälkeen pääsin taas sisäpyöräilytunnilla biker's highin. Siis niin kuin runner's high, mutta pyörällä :) Melkein tuli tunnilla kyyneleet silmiin - niin ihanaa se vaan on! Melkein tuntuu, että pyörä saavuttaa edellä ajavia! Ja nousee lentoon. Hiki roiskuu ja tuntuu, että tätä voisi tehdä koko päivän (tai niin kauan kuin pumppu kestää...).

Energistä päivää ja liikunnallista (sopivasti) pitkää viikonloppua! (Itselläni tänään on niin välipäivä liikunnasta - pakko!)

tTM

Temppu ja kuinka se tehdään

Aamulla nousin vaa'alle - koska niin olin päättänyt. 60 tasan.

Onkohan se jotain vinoilua vaa'an taholta? Kuinka noin ärsyttävä voi olla???

Onneksi vanhana (tosi vanhana) konkarina tiedän, että keho päästää irti näistä turvotuksista varsin nopeasti ja todelliset vahingot pystyy arvioimaan jo parin päivän sisään. Siihen asti pitää vain pitää paniikki (ja musta-ei-taaskaan-ollut-mihinkään-tuntemukset) aisoissa, katsottava Biggest Loserista ennen näkemätöntä tuotantokautta ja selailtava urheilulehtiä. Loppu hoituu kyllä itsestään.

Eilen katsoin Biggest Loserin (amer.) kahdeksatta tuotantokautta kaksi jaksoa (siis sellaista tuplajaksoa, jotka tulevat sitten tv:stä kahtena peräkkäisenä iltana) ja itkin kolme kertaa. Jotenkin se vain loputtomasti koskettaa. Ja vaikka ohjelmassa puhutaankin aivan eri luokan paino-ongelmista kuin minulla on, ovat ihmisten ajatukset omasta kehosta yllättävän samanlaisia. Itsetunto-ongelmat ovat universaaleja! Cool!

Kotiväki ei pidä tätä BL:n takia itkemistä terveenä reaktiona. Kuulemma normaalimpaa olisi itkeä romtanttisen elokuvan herkistämänä... mutta minkäs teet! Kun ei Titanic liikuta samalla tavalla :)

Tänään menen hikeä irrottamaan sisäpyöräilytunnille, joka tarkoittaa sitä, että on lähdettävä töistäkin ajoissa. Mikä taas on pelkästään hyvä!

Palataan piakkoin paino-, itsetunto-, sokeri- ja salaattiasioihin!

tTM

Kokeilun halu

Kävin tänään ensimmäistä kertaa selkäräjähdyksen jälkeen Xyclingissä (jep olen elixialainen) - aloitin Easyllä ja se oli varmasti ihan hyvä ratkaisu. Kokeilun halu voitti varovaisuuden.

Voi onnea! Kyllä se kuulkaa on niin, että keho muistaa välittömästi, kun pyörän selkään pääsee. Ensimmäinen onnen tunne pyyhkäisi yli, kun loksautin klossit kiinni pyörään: "ai niin tää on tätä!".

Easy kestää 45 minuuttia ja luulen, että vaikka mielelläni olisin polkenut pidempäänkin, tuo oli ihan hyvä aika. Huomasin, että ajoasennon kanssa sai olla tarkka (vaikka sen luonnollisesti säädin pystymmäksi kuin ennen vanhaan) ja selkä väsyi entisiä aikoja nopeammin.

Vahvasti haluan kuitenkin uskoa, että selälle tekee hyvää saada erilaista rasitusta välillä, vaikka turvallisinta ja helpointa olisi aina mennä turvalliseksi todetun ja tutun kautta. Silloin tilanne selkäni kanssa oli akuutti niin kävelykin sattui ja kävelyn jälkeen koko ruoto oli arka, mutta siitä se vaan kuntoutui ja ollenkaan niin kamalalta sisäpyöräily ei todellakaan tuntunut. Kunhan nyt tuntui siltä, että töitä joutui tekemään, että selkä jaksaa.

Hyvä fiilis siis jatkuu. Haha! Ymmärrän (en voi oikeesti tajuta), että kaikki ei hurahda liikuntaan, mutta mistä ihmeestä ihminen voisi tämän hyvänolon muuten saada??? Tuntuu niin hyvältä! Liikunta <3

tTM joka tuntee itsensä urheilijaksi!

ja takaisin lentoon!

Painon kehitys on ollut hyvä. Hidas mutta oikeassa suunnassa. Viikonlopun pieni ruokailun vapautuminen on kuin muisto vain :) Ja todellisuudessa oli oikeasti pieni kokeilu vain!

Tänään tehtiin sellainen läpimurto, että ei usko kukaan! Kävin syömässä Mäkkärissä ruokatunnilla, koska työpaikkani lähellä on todella vähän sellaisia ruokapaikkoja, joissa saa Uuteen Elämääni soveltuvaa ruokaa (siis jotain muuta kuin hampurilaisia, patonkeja ja uuniperunoita). No nyt tarkkaavaisimmat saattoivat huomata, että kyllähän sieltä Mäkkäristäkin valtaosa niitä hampurilaisia ostelee... No joo. Totta. MUTTA: minä ostin sen kevyemmän kanasalaatin ja söin vain sen (siis en salaattia hampurilaisella) vieläpä ilman salaatin kastiketta. En ole koskaan pitänyt salaatin kastikkeista, enkä käytä niitä muulloinkaan, joten se ei ollut sinänsä mikään uhraus.

Mutta kuljeskelin koko iltapäivän työpaikallani kuin Euroopan omistaja! Minä - hampurilaisrakastaja nro 1 - söin pikaruokapaikassa salaatin. Minulla on itsekuri, jota sopii ihailla. Lisäksi (ainakin haluan) uskon, että pahin halu syödä rasvaa, valkeaa viljaa ja sokeria on nyt ohitettu. Ystäväni söi hampurilaista (en ollut kateellinen) ja tarjosi minulle ranskalaisia (en ottanut). Olen sankari. Hampurilaisia vastaan taisteleva sankari. Trikoissa en ihan vielä kyllä esiinny...

Toinen riemastuksen aihe tälle päivälle oli sisäpyöräilyohjaaja! Menin uuden sisäpyöräilyohjaajan tunnille (otettuani sohvalla 20 minuutin päikkärit) vähän arvellen, koska tiesin hänet tosi kovaksi ohjaajaksi ja kas! minulla oli ilo kohdata sisäpyöräilyohjaajien Kuningas! Mahtava fiilis! Loistava tunti! Leijailin halki hillittömän pakkasen kotiin. Mukavasti treenin jälkeen jäähdyttää reilun kilometrin kävely kotiin.

Tänään oli hyvä päivä! Ja tällä jatketaan!