perjantai 3. elokuuta 2012

Töihin paluu

Turha kai sitä on kaunistella. Töihin paluu lomalta ei ole mukavaa. Harmillista tässä on sekin, että mun työ on ihan mukavaa. Teen tavallaan ihan unelmatyötäni. Mutta silti. Loma on loma. Tekee mieli valittaa marisevalla äänellä.

Herätyskello kuudelta tuntuu tulevan rajan takaa (sen viimeisen). Voisin toki herätä myöhemmin, jos haluaisin, mutta haluan lähteä töihin ajoissa niin, että pääsen myös aikaisemmin pois... Oma valinta. Lisäksi olen aamuihminen. Aamulla tehokkaimmillani ja iltapäivästä siestan tarpeessa. 

Koska ottaa niin paljon päähän, että loma loppui, olen myös liikkunut paljon. Pakko juosta! Lisäksi työnaloitukseen liittyi tänä vuonna erinäisiä tekijöitä, joiden takia myös aivot ovat olleet heti tosissaan töissä. Mihinkään pehmeään laskuun ei ole ollut mahdollisuutta.

Ja kaikesta tästä upouusista aamuherätyksistä, aivotyöstä ja mäkitreeneistä on seuraus, että olen ihan poikki. Voi hyvääpäivää, voisin nukkua vaikka kellon ympäri. (Ainakin tuntuu siltä) Eli olen viikossa onnistunut saamaan takaisin sen univelan, jonka lomalla nukuin pois. Hyvä minä! 




Ihan hölmöä. Tänä vuonna en kaivannut edes arjen tuomaa ryhtiä. Liikunnat ovat pysyneet hyvin ohjelmassa. Vaihteluakin on loman myötä tullut. Etenkin kotona syömiset vähintäänkin kunnossa.

Työstä ihan konkreettinen hyöty on arkiliikuntaan tullut työmatkapyöräily. noin 70 km viikossa työmatkoja tulee surauteltua. Olenpahan sen ajan edes poissa jääkaapilta, vaikkei se päivätasolla niin kaksisia määriä olekaan.

Tänään menen hölköttelemään pidemmän lenkin, jos ei vallan helteiseksi äidy ja ehkä kahvakuulakin liikkuu. Venyttelyä nyt ainakin (oli jo heiaheiassa nolon pitkä väli punaisilla venyttelypampuloilla).

Viikonloppua! Ottaakaa ensimmäinen työviikko rennosti!

tTM joka ennen lomaa huonosti suunnitteli...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!