Loma loppuu. Nyt.
Olen saanut nauttia vapaudesta, kesästä. Säistä viis! On mahtavaa sanoa edes muutaman viikon ajan olevansa spontaani, osaavansa tarttua hetkeen ja hidastavansa elämää. Huippua! Olen levännyt. Vaikka unta tuntuisi vieläkin riittävän... Mutta pienen valtion valtiovelan kokoinen univelka on kuitenkin pienentynyt sellaiseksi keskivertoperheen asuntovelaksi pääkaupunkiseudulla. Tämän kanssa voi jo elää.
Arvatkaa mitä!? Ihan käsittämätöntä! Pientä korjattavaa on ruokailussa edelleen... Mutta kaiken kaikkiaan melko hyvin vedin lomankin. Liikuntaa on tullut harrastettua... Valitettavasti ei ihan niin paljon kuin olin suunnitellut mutta viikkotasolla kuitenkin liikunta-liikuntaa tuntitolkulla ja paaaaljon hyvää hyötyliikuntaa kävelemällä katuja, polkuja ja rantoja.
Mökilläkin tuli kyllä möllötettyä... Mutta tänä vuonna juostiin sentään mökilläkin juoksulenkkiä ja kahvakuula-guru piti meille tekniikkatuntia, korjasi asentoa, liikettä, kuulan lentorataa (ei eteen vaan ylös) ja sai taas innostumaan tuosta ah niin tehokkaasta ja helposti toteuttavissa olevasta lajista! Meiltä kuulia löytyy ja omankin sellaisen kilpakuulan mallisen kaunokaisen sain vuosia sitten, kun mies lajista innostui eli jatkossakin rauta liikkuu.
Turvallinen olo selänkin kanssa, kun tekniikat on jälleen kerran tarkistettu. Kai se toistoja tekemällä vakiintuu liikkumaan oikein. Tottakai.
Tiedänhän minä, että arki on vielä ystävä. Nyt vain on vaikea totuttautua sen vaativaan luonteenlaatuun. Ystävänä arki pyrkii kontrolloimaan tekemisiäni ja olen sellaiseen kamalan vaikea taipumaan (kysykää vaikka lähipiiriltäni!).
Muistan vuosia, jolloin syksyllä arjen käyntiin pyörähtäminen oli oikeastaan helpotus. Kaikki ohjautuivat kuin luonnostaan koulun, työn ja harrastusten asettamiin raameihin ja jatkuvana leiriemäntänä, ohjelman järjestäjänä, taksikuskina ja huoltojoukkona toimimisen loppuminen oli pelkästään positiivista. Toisin on nyt. "Leiriläiset" itsenäisempiä ja itse olen oppinut enemmän tarpeellista, terveellistä itsekyyttä.
Ja sitten loma loppuu. Pah!
Painosta... En ole nyt vaa'alla käynyt, mutta menossa olen. Olisko vaikka maanantai-aamu hyvä? Miltä kuulostaa? Pikaisesti arvioiden voin sanoa, että tuntuvaa pudotusta ei loman aikana ole tapahtunut, mutta satavarma olen myös siitä, ettei nousuakaan ole tapahtunut. Olen sen verran pettynyt omaan suoritukseeni tässä viime aikoina (keväällä), joten kohtuutta on tullut monessakin asiassa noudatettua. Mutta monenlaista hyvää on kuitenkin suuhuni kulkeutunut (ehdottomasti passiivi! :)). Sen asian kanssa on nyt vain elettävä. Parasta on se, ettei liikunta ole jäänyt mihinkään lomankaan aikana ja pysyy mukana myös arkena.
Nyt vain ryhtiliike herkkujen kanssa ja lähdetään etenemään taas oikeaan suuntaan.
Ihanaa, onnellista lomaa teille, joilla sitä vielä riittää tai se on vasta edessä. Tsemppiä meille, jotka joudumme huomenna työn äärelle. Ehkä joku ei pitänyt lomaa ollenkaan? Hurjaa. Itse en tuon talven jälkeen olisi ilman selvinnyt, mutta nyt mennään sitten näillä energioilla kohti talvea. Onneksi työ on mukavaa sentään. Vapaa vain niiin paljon mukavampaa!
tTM loman loppumismasennuksen kourissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!