maanantai 28. toukokuuta 2012

Taasko on maanantai?

Voi kun voisin kertoa levänneeni ja rentoutuneeni viikonloppuna. No niin ei käynyt. Toisaalta olen valittanut jo ties kuinka kauan kiirettäni täällä, joten ei siitäkään sen enempää. Elämä on valintoja.

Mutta se mikä on mainitsemisen arvoista, on se, että hervottoman hektisestä viikonloppu(minuutti)aikataulusta huolimatta, juoksin juoksuohjelman mukaisen pitkän hitaan lenkin su. Siitä olen oikein erityisen ylpeä, koska juoksemaan lähtö vaati muiden asioiden koodausta ja delekointia. Hyvä, minä! Tämähän on jo oikein rutiini (kolme kertaa on rutiini, onhan?). 




Syömisetkin ovat olleet riittävän hyvällä tasolla. Herkuteltua on tullut. Sitä en kiellä - enkä kadu (tai no vähän määrissä olisi tarkistamisen varaa edelleen).

Olen hoitanut tosi monta kevään to-do-listan asiaa, joista voi olla tyytyväinen. Asiat etenee. Monella rintamalla.




Itse uuden elämän projektissa riittää työstettävää. Olen tietyllä tapaa pettynyt itseeni, mutta on jotain jäänyt myös selkärankaan. Hyviä tapoja ja uusia tottumuksia. Kovasti mietityttää, että missä se menee itsensä liiallisen patistamisen (no ei totisesti vielä tässä kohti) ja terveen persuksille potkimisen raja.

Ääripää-ihmisenä näyttää olevan kaksi tietä. Se todella kurinalainen ja sitten se valtavan salliva... Kertakaikkiaan ärsyttävä luonne olen! En kestäisi olla oman itseni personal trainer (vaikka periaatteessa olen).

Kuitenkaan ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla oma itsensä. Tämän asian kanssa pitää pärjätä. Rakastaisin vielä enemmän itseäni, jos tekisin enemmän tulosta, enkä vain löysäilisi. Jotenkin olen taas onnistunut selittämään itselleni, että elämässä on niin paljon haasteita tällä hetkellä, että kaikkeen ei pysty. Just. Elämässä on aina haasteita. On ne sitten aikataulullisia tai muita. Kyllä sitä omia tekemisiään pitää pystyä edes jonkin verran kontrolloimaan silloinkin.



Onneksi olette te ja innostavat tarinanne. Muiden saavutukset kuitenkin vähän mahtuu paksuun kallooni. Jos muutkin pystyy niin pystyn minäkin. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto (enkä sitä kyllä tietoisesti ole tekemässäkään). Kesken jääneet asiat harmittavat vielä enemmän kuin keskeneräiset.

Ah niin motivaattoreiden ykkönen Suurin Pudottaja starttaa taas 4.6. Sitä odotellessa :)

tT-juoksu-sentään-sujuu-M

2 kommenttia:

  1. Tuntuu kyllä vaikealta uskoa, että sinä muka laiskottelisit!?!? Muistissa on sun "huonon" viikon liikuntasuoritukset!!!

    Muutos ei ole helppoa, mutta on se ihana tunne kun huomaa, että kaiken huopaamisen ja soutamisen keskellä JOTAIN on oikeasti muuttunut.

    Täällä myös odotetaan innolla Suurimman Pudottajan alkamista!
    Hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Taina! Huonoja viikkoja on monenlaisia :) Kevät on ollut stressaava isojen muutosten myötä ja se on suistanut jo hyvin opitun syömisen mallin taas päälaelleen, mutta nyt alkaa asiat selkiytyä ja suunta elämässä oikeanlainen.

      Mutta onneksi on hallussa sekin tieto, että takapakkeja tulee ja niistä voi ottaa opikseen. Mitään ei vielä ole menetetty kuitenkaan! Itsekritiikki hetkeksi naulaan ja pikkuhiljaa kohti oikeaa uudelleen.

      Ihanaa viikkoa Sinullekin! Ja polven toipumista!

      tTM

      Poista

Kiitos viestistäsi!