Vähän yhtäkkiä, yllättäen, ainakin kovin extempore tapasin
Kanelin! Outoa ja mukavaa yhtäaikaa. Miten joku joka tavallaan on ihan vieras, on toisaalta niin kovin tuttu. Aika ihanaa.
Minä rakastan anonymiteettiäni täällä. Ne harvat tutut, jotka olen "päästänyt" tai jotka ovat ihan itse tänne löytäneet, kestän ihan hyvin, mutta kasvoillani en ole tätä valmis tekemään. Syystä on esitetty monia arvauksia! Minä ja Sisko lähinnä :) ja ne syyt ei nyt liity suoranaisesti mun naamaan...
Onhan TM kuitenkin jotain muuta kuin minä itse. TM on tämän blogin päähenkilö, kertojaminä, joka muistuttaa minua todella paljon olematta kuitenkaan sama. TM on ikään kuin pala minusta ja se pala riittää tähän tarkoitukseen hyvin.
Keskustelimme paljon bloggaamisesta. Siitä mitä se on ja miksi sitä tekee. Miksi sitä melkein katoaa samaan tyhjyyteen, josta on tähän virtuaalimaailmaan ilmaantunutkin ja sitten kuitenkin palaa takaisin. Jokaisella bloggaajalla lienee ne omat syynsä. Mitä se bloggaaminen kenellekin antaa.
Tapaamisemme sai minut vakavissaan miettimään mm Quantinan blogista löytyvää
miitti-ehdotusta. No olen minä sitä varovasti harkinnut aikaisemminkin. Ehkä minäkin. Melko varmasti. Niillä omilla kasvoilla (jotka muuten sai "hieman" liialti aurinkoa eilen, kun istuimme rantaan unohtuneina puhuen ja puhuen - voiko sanoa tuntikausia :)).
Kotiin palattua Mies näki punaiseksi paahtuneen nenäni ja naureskeli, että "sinä se et opi". Teki mieli sanoa, että nyt olet muuten harvinaisen lähellä totuutta (ja tämä ei koske pelkästään nahkansa polttamista),
mate!
(Kohtuudella - look who's talking!!!) Aurinkoa päivääsi!
tTM anonyymi bloggaaja :P
