torstai 9. elokuuta 2012

Pitkä ja mäkinen tie

Kävin juoksemassa. Tietenkin. Yksi varvas sinne tai tänne. 

Varvas tuntui lenkillä, mutta ei kuitenkaan särkenyt, joten tulkitsen asian niin, että on ok juosta sillä. 

Vedettiinkin sitten oikein kunnon mäkitreeni. Armoa antamatta, jokainen mäki juosten (pari todella jyrkkää ALAmäkeä käveltiin polvien ja selän säästämiseksi - todennäköisesti hätävarjelun liioittelua). Lenkille tuli viitisen kilometriä pituutta, mutta korkeus erot on paljon huimemmat kuin tuosta lukemasta voisi päätellä. Hurjat. Ihanaa. Merenrantaa on nyt juostu tarpeeksi (ja juostaan toki jatkossakin). Tarvitaan vaihtelua myös.




Heti toinen mäkilenkki oli helpompi kuin ensimmäinen. Ei helppo, mutta helpompi. Siinä ei ollut mitään kaunista eikä sulavaa - enemmän hikeä, hengästymistä ja hervotonta naaman punotusta. Jos kehtaisi, noita mäkiä voisi juosta todella pienissä vaatteissa! Siinä tulee raikkaasta tuulesta huolimatta sikamaisen kuuma!

Rakastan muuten juoksukuvien juoksijoiden keskittyneitä ja kuitenkin tyhjiä ilmeitä. Flow-ilmettä. Tiedän tunteen.




Vieläkin hyvä olo eilisestä lenkistä. Vaikkei se suinkaan helppoa ollut niin silti jäi olo, että ihan kaikkea ei viety. Kohta voi alkaa haaveilemaan, että vetää kyseisen mäkitreenin kaksi kertaa putkeen... Hui ja tahtoo!

Jotain kehitystä on tapahtunut, kun jalat tuntuu siltä, että voisi tänään kipaista jonkun pienen kevyen hölköttelyn jo heti perään. Toukokuussa ensinnäkään en olisi jaksanut juosta kokonaan tuota lenkkiä ja toisekseen olisin potenut jalkoja pari päivää. Ihan varmasti.

Mitään ällistyttäviä muutoksia ei vaa'alla ole tapahtunut. Pientä kuitenkin. Pysyn liikkeellä. Keskityn hyviin asioihin: terveellsiin ruokavalintoihin, juoksukunnon kasvattamiseen ja kehonhuoltoon.

Stressi on tällä ajattelulla vähentynyt puoleen. Koko ajan ei itketä. Olen saanut nauttia onnistumisen tunteista. Tosin en ihan kokonaan ole harmoniassa universumin kanssa, sillä en voi olla ajattelematta, miten ihanaa juoksu olisikaan 5 kg vähemmän... "harteikkaana ja isoluisena"...

Kohta aukeaa duunin vieressä oleva uimahalli. Päiväohjelmaani tulee pyörällä taitettujen työmatkojen lisäksi aamu-uinti pari kolme kertaa viikossa. Hyvä suunnitelma, eikö totta? (Järkyttävänä anekdoottina kerrottakoon, että mun pyörä hajosi aamulla ja joudun nyt taittamaan toistaiseksi työmatkani jopolla... nöyryyttävää! Jopo ei sovellu kilpa-ajoon ollenkaan! Ja sitähän työmatkat ovat, eikö?)


Venyttely vahvasti ohjelmassa. Olen niin helpottunut varvasepisodin uusimmasta käänteestä, että alistun jopa kuuliaisesti venyttelemään. Hyvillä ajatuksilla positiivisuuteen keskittyen1

tTM

4 kommenttia:

  1. Wow! Olet kyllä sisukas nainen!! Juuri pari päivää sitten ihmettelin miten joku voi ajaa pidempiä matkoja vaihteettomalla pyörällä... itse olen liian laiska tai mukavuudenhaluinen siihen.
    Ja mäkijuoksut on ihan kauheita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen päättänyt, että vaihteettomuus (joka toivottavasti jää tähän yhteen päivään! :)) kasvattaa mun luonnetta (toivottavasti parempaan suuntaan), joten vaan kärsin sen. Mutta helppoa se ei ole!

      Mäkijuoksut on ihan kauheita ja siksipä niistä tulee vielä suurempi voittajaolo kuin tavallisista tasaisista rantalenkeistä, joita ennen yksinomaan vetelin! Suosittelen! :)

      Poista
  2. Huoh, onneksi varpaasi on riittävän kunnossa, olen helpottunut kanssasi!

    Iloitaan pienistäkin liikahteluista vaa'alla ja siitä, että osaamme tehdä jo paljon asioita oikein, paremmin, terveellisemmin! <3

    Ihanaa loppuviikkoa ja mielekkäitä juoksuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuus! Kyllä me osataan iloita oikeista asioista - kun vaan muistetaan olla murehtimatta liikaa jostakin muusta!

      Aurinkoista ja keveää viikonloppua Sinulle!

      Poista

Kiitos viestistäsi!