Näpit irti mun ajasta!

Elämässä on väkisinkin säätämistä ja vääntämistä eri toimijoiden kanssa, jotka joko asuvat samassa huushollissa tai muuten liippaavat elämääsi läheltä. Ei voi elää vain itselleen ja noudattaa tiukkoja ohjelmia ja aikatauluja - joku tulee siihen hämmentämään kuitenkin. Ja ihan hyvä niin. 

En minä niitä ohjelmia ja aikatauluja kuitenkaan noudattaisi - tiedän sen hyvin, mutta onpahan taas tekosyy, jota käyttää (ole aikuinen, syytä lasta!). Että kyllähän minä, mutta kun nämä kanssaeläjät sotkee mun aikataulut (tahallaan). Että olisin liikkunut enemmän. Ollut järkevämpi. 

Vaikka liikuin ihan tarpeeksi ja olin tarpeeksi järkevä. 

No se mitä viime viikolla on tullut tehtyä on ollut kaksi vesijuoksua ja kolme normijuoksua. Tietysti taas kilometritolkulla koiran kanssa käveleskelyä (koska on pakko) ja liian vähän venyttelyä.

Ihana juoksu! Välissä oli yksi kiireinen viikko niin, etten juossut kertaakaan, mutta nyt taas takaisin raiteilla ja voi kuinka hyvältä se tuntuukaan! Tänään mennään metsään juoksemaan mäkivetoja ja muutenkin vaihteeksi ylittämään itsensä (toivottavasti ei sada kaatamalla). Ihanaa. Odotan, että pääsen juoksemaan!

Olen muuten hävittänyt vaakani. Siis luitte oikein olen hävittänyt henkilövaa'an.  Siis tiedän, että se on sängyn alla (nostettu pois olohuoneesta juhlien tieltä :)), mutta en ole saanut sitä aikaiseksi hakea sieltä... Joten tarkaa painoa en tiedä, mutta siis ne valkoiset housut mahtuu taas jalkaan ja parit pinkeät kauluspaidat ovat pidettäviä taas, joten siis parempaan suuntaan.

Olen ollut ihan tyytyväinen ilman salijäsenyyttä (ensimmäinen kerta lähes 10 vuoteen). Kuitenkin on käynyt kaksi kertaa syksyn aikana, että vettä on tullut niin järjettömästi, ettei juoksemaan ole päässyt (kummallakin kerralla tosin seuraavana päivänä ihan loistava aurinkoinen ja raikas juoksusää) ja olen alkanut miettiä nyt, kun esim Elixiaan on mahdollista liittyä myös vuoden määräaikaa lyhyemmäksi ajaksi, että muutamalle (3-4) talvikuukaudelle voisi sittenkin liittyä takaisin jäseneksi... (tässä tämä itsenäisyys taas nähtiin). Ikävä on sisäpyöräilyä ja pilatesta - eniten, mutta myös ihan salia... ja onhan siellä sitten talven iskiessä täydellä voimalla myös juoksumatto.

Todennäköisesti siis jossain vaiheessa tässä syksymmällä, kun juoksukelit hankaloituu edelleen, palaan hyvinvointikeskusten helmoihin... ja juoksukelien parantuessa kevään tullen lähden taas kohti vapautta. Katsotaan nyt. Niiin kauan kuin kolme kertaa viikossa löytyy jonkinmoinen juoksusää niin mennään ilman sitoumuksia.

Energistä viikkoa heti maanantaista alkaen! Nauttikaa kauniista syksystä ja raikkaista juoksusäistä (tämä ei kuitenkaan ole käsky...)!

tTM

Mikä pössis?

Täällä oikein hyvä!

Voiko olla ihan tyytyväinen elämäänsä, vaikkei olekaan saavuttanut läheskaan kaikkea, mitä etukäteen suunnitteli. No, minä olen ainakin. 

Olen kovasti pohtinut omaa olemistani ja sitä, että osa teistäkin on itsensä hyväksymällä päässyt itse asiassa paljon parempiin tuloksiin tai ainakin ylittänyt jonkin maagisena pitämänsä rajan kuin tiukalla dieetillä, kovalla itsekurilla ja rangaistusmenttaliteetillä (jotka perinteisesti ovat näitä minun menetelmiäni). Minä puhun kyllä itseni hyväksymisestä suureen ääneen, mutta eihän se totta arjessa ole. 

Stressin täyteisen kevään tuomat kilot alkaa olla karistettu, mutta vielä on nipistämistä tavoitteeseeni. Ei se mitään. Sinne mennään kuitenkin. Pyrin pysymään liikkeellä ja olemaan rankaisematta itseäni älyttömistä asioista (tai yhtään mistään!). Pyrin pitämään järjen mukana ja mikäli herkuttelen, palaan takaisin arkeen mahdollisimman pian. Helppoa, eikö totta? No välillä helpompaa ja välillä vaikeampaa.

Pyrin nyt oikeasti siihen oman kehon hyväksymiseen ja turhan kriittisyyden taakse jättämiseen. Olen jo pitkään ollut ylpeä siitä, mihin kaikkeen nykyään pystyn, mutta nyt keskityn ulkonäossä sallivampaan suhtautumiseen virheiden kauhistelun etsimisen sijaan.

Minulla on tapana käydä uimassa Yrjönkadun uimahallissa, mikäli se sopivasti reitilleni ja aikatauluihini sopii. Monen sattuman summana minulla on nykyisessä perheen menojen aikataulu-paletissa pari tuntia luppoaikaa Helsingin keskustassa kerran viikossa. Naisten vuoron aikaan.

Yrjönkadun uimahallihan on siis kuuluisa paitsi todella kauniista arkkitehtuuristaan ja vanhasta ulkonäöstään (pukukaapit kiertävät uima-altaan reunoja...) myös siitä, että siellä on saanut rueta käyttämään uimapukuja 2001, mutta edelleenkään se ei ole pakollista (siksi siis omat vuorot naisille ja miehille).

Suosittelen lämpimästi kaikille tuota hyväntuulista, kaunista, pientä uimahallia! Usein siellä näkee samoja kasvoja viikosta toiseen. Juttelin erään kerran yhden rouvan kanssa, joka kertoi käyneensä uimahallissa säännöllisesti 60-luvulta saakka. Valtaosa ihmisistä ui alasti, osa pelkissä alaosissa ja loput uimapuvuissa. Mutta se mikä minua viehättää Yrjönkadulla on se, että siellä on kaiken ikäisiä ja kaiken kokoisia (nyt tippaakaan liioittelematta) naisia ilkosillaan sulassa sovussa ja mikä tärkeintä: sovussa itsensä kanssa! Se on kuin aikahyppy jonnekin menneisyyteen koko paikka. Ihmiset tuntuvat tulevan sinne kaveri- ja työporukoissa tai ainakin siellä tuttuja tuntuu olevan useammalla.

Minusta ei naturistia saisi millään ilveellä enkä halua nudistirannallekaan, mutta tuo pieni uimahalli on jotenkin ikiaikaista suomalaista saunakulttuuria parhaimmillaan. Siellä on yksi kymmenistä ja se, minkä verran mun mahani pömpöttää, on jokseenkin samantekevää! Siis suosittelen!

Loppuun rohkaisun sana!

Toivottavasti aurinko pilkahtaa syyssateiden lomassa! Lenkkisäät on ihanan raikkaat! Nyt on hyvä ja voimallinen olo - syksy
tTM 

Minulla on tapana juosta aamuisin

Tai no olen juossut kahtena aamuna eilen ja tänään. Eikö kaksi kertaa ole jo tapa?

Tämä piintynyt tapani on sikälikin nousujohteinen (mikä tukee tavan säilymistä tapana), että tämän aamun lenkki oli eilistä helpompi, kevyempi juoksu. Aikakin vähän parempi.

Eilinen sujui ihan reippaaseen tahtiin, mutta jalat oli raskaat ja juoksu ei kulkenut niin hyvin kuin parhaimmillaan olisi voinut kulkea... Olikohan se sellainen huono lenkki? Vai tuleeko vielä joskus niitä hölkkäharrastukseni alun oikeasti tosi p****ja lenkkejä? Sellaisia, että veri maistui suussa jo ennen ensimmäistäkään juoksuaskelta ja puolessa välissä lenkkiä olin jo ihan vakuuttunut, etten missään tapauksessa tule selviämään kotiin vaan kaupungin puutarhaosasto löytää minut seuraavana keväänä lenkkipolkujen varsia siivotessaan... Sellaista tunnetta ei ole tullut pitkään aikaan. Jotkut lenkit ajoittain vain ovat raskaampia kuin toiset, mutta sujuvat silti.

En minä sellaisia tuntemuksia kaipaa! Ei ne palkitse millään tavalla. Jälkeenpäin tuleva hyvä olokin kalpenee sen lenkin aikaisen fiiliksen rinnalla.

Tällaisen raskaan lenkin jälkeen sentään tulee ihan yhtä hyvä olo kuin paremmankin. Viiveellä vaan. Viime lauantaina vedin tiukkoja intervalleja ja juoksin vielä väkisin muutaman sata metriä enemmän kuin olisin jaksanut. Kotiovella olin melkein kyyneleet silmissä. Tunne oli niin mahtava!

Onkohan normaalia liikuttua hyvästä liikuntasuorituksesta (tai Suurimman Pudottajan maratonia katsoessa...)? Mutta ei romanttisten elokuvien traagisista käänteistä... No näin tämä nyt vaan täällä menee.

Nyt kun minulla on siis tämä tapa juosta aamuisin, olen tehnyt jo etukäteen siirron huomisen lenkin varmistamiseksi: sovin juoksutreffit aamuksi! Huippua! Nyt en voi itse pinnata tästä uudesta tavastani!

Siis olen juossut vain sellaisen letkeän viitisen kilometriä (reilu puolituntia), mutta se on tuntunut ihan riittävältä aamutuimaan. Tänään olin oikein extrareipas ja venyttelinkin - liian vähän, mutta sekin on enemmän kuin eilen! Jossain kohtaa tulee välipäivä ja viikonloppuna pitkä hidas yli tunnin lenkki tiedossa, mutta siitä en tiedä vielä enempää.

Viime viikon hyvä bössis on täällä. Alkuviikosta pientä haparointia sokerin suhteen, mutta tänään taas järki tiukasti päässä. Vaa'alla en ole käynyt (Quantinalle antamastani lupauksesta huolimatta), koska olen turvoksissa kuin rantapallo ja tämän kuun vaiheen ohitettuani olen henkisesti ja fyysisesti valmiimpi vaa'an tarjoamaan informaatioon, joten siihen asti levätköön vaakakin ruhoni painon aiheuttamasta vaivasta.

Vaikka kevään aiheuttama takapakki harmittaakin edelleen, kuitenkin kaiken kaikkiaan ihan hyvä fiilis! Liikuntaa on ollut mukavasti ohjelmassa tälläkin viikolla. Univelkakin lyhenee hiljalleen. Minä kyllä saisin unta, mutta en malta nukkua aamuisin pitkään - menee koko ihana loma hukkaan! Iltaisin ei taas malta mennä aikaisin nukkumaan - on nämä kesäillat vaan niin ihania!

Lämpöä ja lempeä!

tTM kesäloman huumaamana säistä piittaamatta

Ei kannata pelätä tai jää hyvä elämä elämättä

Tänään minua ilahdutti tämä.

Sinun,
TM