Näpit irti mun ajasta!

Elämässä on väkisinkin säätämistä ja vääntämistä eri toimijoiden kanssa, jotka joko asuvat samassa huushollissa tai muuten liippaavat elämääsi läheltä. Ei voi elää vain itselleen ja noudattaa tiukkoja ohjelmia ja aikatauluja - joku tulee siihen hämmentämään kuitenkin. Ja ihan hyvä niin. 

En minä niitä ohjelmia ja aikatauluja kuitenkaan noudattaisi - tiedän sen hyvin, mutta onpahan taas tekosyy, jota käyttää (ole aikuinen, syytä lasta!). Että kyllähän minä, mutta kun nämä kanssaeläjät sotkee mun aikataulut (tahallaan). Että olisin liikkunut enemmän. Ollut järkevämpi. 

Vaikka liikuin ihan tarpeeksi ja olin tarpeeksi järkevä. 

No se mitä viime viikolla on tullut tehtyä on ollut kaksi vesijuoksua ja kolme normijuoksua. Tietysti taas kilometritolkulla koiran kanssa käveleskelyä (koska on pakko) ja liian vähän venyttelyä.

Ihana juoksu! Välissä oli yksi kiireinen viikko niin, etten juossut kertaakaan, mutta nyt taas takaisin raiteilla ja voi kuinka hyvältä se tuntuukaan! Tänään mennään metsään juoksemaan mäkivetoja ja muutenkin vaihteeksi ylittämään itsensä (toivottavasti ei sada kaatamalla). Ihanaa. Odotan, että pääsen juoksemaan!

Olen muuten hävittänyt vaakani. Siis luitte oikein olen hävittänyt henkilövaa'an.  Siis tiedän, että se on sängyn alla (nostettu pois olohuoneesta juhlien tieltä :)), mutta en ole saanut sitä aikaiseksi hakea sieltä... Joten tarkaa painoa en tiedä, mutta siis ne valkoiset housut mahtuu taas jalkaan ja parit pinkeät kauluspaidat ovat pidettäviä taas, joten siis parempaan suuntaan.

Olen ollut ihan tyytyväinen ilman salijäsenyyttä (ensimmäinen kerta lähes 10 vuoteen). Kuitenkin on käynyt kaksi kertaa syksyn aikana, että vettä on tullut niin järjettömästi, ettei juoksemaan ole päässyt (kummallakin kerralla tosin seuraavana päivänä ihan loistava aurinkoinen ja raikas juoksusää) ja olen alkanut miettiä nyt, kun esim Elixiaan on mahdollista liittyä myös vuoden määräaikaa lyhyemmäksi ajaksi, että muutamalle (3-4) talvikuukaudelle voisi sittenkin liittyä takaisin jäseneksi... (tässä tämä itsenäisyys taas nähtiin). Ikävä on sisäpyöräilyä ja pilatesta - eniten, mutta myös ihan salia... ja onhan siellä sitten talven iskiessä täydellä voimalla myös juoksumatto.

Todennäköisesti siis jossain vaiheessa tässä syksymmällä, kun juoksukelit hankaloituu edelleen, palaan hyvinvointikeskusten helmoihin... ja juoksukelien parantuessa kevään tullen lähden taas kohti vapautta. Katsotaan nyt. Niiin kauan kuin kolme kertaa viikossa löytyy jonkinmoinen juoksusää niin mennään ilman sitoumuksia.

Energistä viikkoa heti maanantaista alkaen! Nauttikaa kauniista syksystä ja raikkaista juoksusäistä (tämä ei kuitenkaan ole käsky...)!

tTM

Mikä pössis?

Täällä oikein hyvä!

Voiko olla ihan tyytyväinen elämäänsä, vaikkei olekaan saavuttanut läheskaan kaikkea, mitä etukäteen suunnitteli. No, minä olen ainakin. 

Olen kovasti pohtinut omaa olemistani ja sitä, että osa teistäkin on itsensä hyväksymällä päässyt itse asiassa paljon parempiin tuloksiin tai ainakin ylittänyt jonkin maagisena pitämänsä rajan kuin tiukalla dieetillä, kovalla itsekurilla ja rangaistusmenttaliteetillä (jotka perinteisesti ovat näitä minun menetelmiäni). Minä puhun kyllä itseni hyväksymisestä suureen ääneen, mutta eihän se totta arjessa ole. 

Stressin täyteisen kevään tuomat kilot alkaa olla karistettu, mutta vielä on nipistämistä tavoitteeseeni. Ei se mitään. Sinne mennään kuitenkin. Pyrin pysymään liikkeellä ja olemaan rankaisematta itseäni älyttömistä asioista (tai yhtään mistään!). Pyrin pitämään järjen mukana ja mikäli herkuttelen, palaan takaisin arkeen mahdollisimman pian. Helppoa, eikö totta? No välillä helpompaa ja välillä vaikeampaa.

Pyrin nyt oikeasti siihen oman kehon hyväksymiseen ja turhan kriittisyyden taakse jättämiseen. Olen jo pitkään ollut ylpeä siitä, mihin kaikkeen nykyään pystyn, mutta nyt keskityn ulkonäossä sallivampaan suhtautumiseen virheiden kauhistelun etsimisen sijaan.

Minulla on tapana käydä uimassa Yrjönkadun uimahallissa, mikäli se sopivasti reitilleni ja aikatauluihini sopii. Monen sattuman summana minulla on nykyisessä perheen menojen aikataulu-paletissa pari tuntia luppoaikaa Helsingin keskustassa kerran viikossa. Naisten vuoron aikaan.

Yrjönkadun uimahallihan on siis kuuluisa paitsi todella kauniista arkkitehtuuristaan ja vanhasta ulkonäöstään (pukukaapit kiertävät uima-altaan reunoja...) myös siitä, että siellä on saanut rueta käyttämään uimapukuja 2001, mutta edelleenkään se ei ole pakollista (siksi siis omat vuorot naisille ja miehille).

Suosittelen lämpimästi kaikille tuota hyväntuulista, kaunista, pientä uimahallia! Usein siellä näkee samoja kasvoja viikosta toiseen. Juttelin erään kerran yhden rouvan kanssa, joka kertoi käyneensä uimahallissa säännöllisesti 60-luvulta saakka. Valtaosa ihmisistä ui alasti, osa pelkissä alaosissa ja loput uimapuvuissa. Mutta se mikä minua viehättää Yrjönkadulla on se, että siellä on kaiken ikäisiä ja kaiken kokoisia (nyt tippaakaan liioittelematta) naisia ilkosillaan sulassa sovussa ja mikä tärkeintä: sovussa itsensä kanssa! Se on kuin aikahyppy jonnekin menneisyyteen koko paikka. Ihmiset tuntuvat tulevan sinne kaveri- ja työporukoissa tai ainakin siellä tuttuja tuntuu olevan useammalla.

Minusta ei naturistia saisi millään ilveellä enkä halua nudistirannallekaan, mutta tuo pieni uimahalli on jotenkin ikiaikaista suomalaista saunakulttuuria parhaimmillaan. Siellä on yksi kymmenistä ja se, minkä verran mun mahani pömpöttää, on jokseenkin samantekevää! Siis suosittelen!

Loppuun rohkaisun sana!

Toivottavasti aurinko pilkahtaa syyssateiden lomassa! Lenkkisäät on ihanan raikkaat! Nyt on hyvä ja voimallinen olo - syksy
tTM 

Ei kannata pelätä tai jää hyvä elämä elämättä

Tänään minua ilahdutti tämä.

Sinun,
TM

seittemäntoista

Takaisin täällä. Ihana olla kotona. Pieni haikeus jäi sinne kauas. Päivät menivät tiiviisti työn parissa aamusta iltamyöhään, joten en ehtinyt yhdessä lempikaupungeistani juuri seikkailemaan. Joitakin pakollisia nähtävyyksiä kävin moikkaamassa maahan tulopäivänä, kun varsinainen työohjelma starttasi vasta seuraavana. Hyvä edes se!

Ihana Q ojensi minulle nämä palkinnot. Tämän tuplatunnustuksen ehtona on kertoa itsestään seitsemäntoista asiaa! 17!!! Eihän minussa edes ole niin montaa asiaa. Olen sellainen korkeintaan tusinan asian ihminen. Korkeintaan!

Mutta oikeastaan ihan kiva miettiä näin pitkän blogihiljaisuuden jälkeen, että mitä sanomista minusta voisi löytyä näin kahden vuoden bloggailun jälkeen alkaa kaikki olla sanottu. Vai onko loppujen lopuksi mitään sanottu?

1. Pidän todella paljon työstäni. Se on sopivan haastavaa, monipuolista ja itsenäistä minulle. Kummallista on, kun kerron
olevani ihan liekeissä omasta työstäni, ihmiset usein hämmästelevät asiaa kovasti... Olen toiminut unelma-ammatissani vasta noin viisi vuotta, koska sitä ennen en tiennyt, mitä oikeasti haluan tehdä.

2. Olen päässyt lentopelostani lentämällä. Ja järkeistämällä sen, ettei kaikkea voi hallita, mutta silti voi luottaa.

3. Ystävät ovat minulle todella tärkeitä. Lähimpien ystävien kanssa tapaamme joka kuukausi ja teemme yhdessä jotain, jonka yksi meistä muille yllätykseksi järjestää: teatteria, konsertteja, urheilulajikokeiluja ja lopuksi aina hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Tapa jota suosittelen jokaiselle ystäväpiirille. Hyviä hetkiä vähällä vaivalla.

4. Olen onneton ruuanlaittaja. Kaikki luovuuteni ja kekseliäisyyteni katoaa välittömästi keittiössä. Osaan tehdä vain muutaman arkiruuan ja se on siinä. Jos meille tulee vieraita syömään tai ylipäänsä haluamme syödä hyvin, ruuanlaitosta vastaa puolisoni. Minulta puuttunee joku kodinhengetär-geeni.

5. Olen varautumisen mestari. Missä tahansa reissusta automaattisesti kaikki kysyvät aina ensin minulta särkylääkettä, laastaria, hakaneulaa, kynää, laturia, jne. jne. Käsilaukkuni ovat aina reilun kokoisia (tai minulla on toinen kassi sen lisäksi mukana). Piirre ärsyttää itseäni. Lisäksi olen vakuuttunut, että sitten kun todella jotain tärkeää tarvitaan ei se minulla ole mukana :) Maineeni on kuitenkin jo kiirinyt edelleni.

6. Olen elokuvien suurkuluttaja. Tai olisin, jos ehtisin niitä enemmän katsomaan. Kauhusta en piittaa, mutta melkein kaikki muu menee.

7. Rakastan syksyä. Kuulaita säitä ja kirkkaita päiviä. Värikästä luontoa. Tietysti kesäkin on upea! Kesässä tosin parasta on loma...

8. Olen ikuinen opiskelija. Lapsena rakastin koulua ja olenkin ajatellut, että syksyn ihannointiini liittyisi se, että syksyisin koulu alkoi, vihkot olivat tyhjiä ja reppu pakattiin uusilla kynillä ja muilla tarvikkeilla. Tälläkin hetkellä työni ohella opiskelen. Voi niin paljon kiinnostavia asioita!

9. Minä en koskaan saanut minkäänlaista traumaa koululiikunnasta. Itse asiassa se oli yksi lempiaineistani. Olen käynyt liikuntapainotteisen lukion (oikein haalimalla haalinut lisätunteja tuossa monien inhokkiaineessa).

10. Olen valitettavasti ja suureksi pettymyksekseni itselleni trikoopaita ja farkut tyyppiä. Joskus leikittelen hurjasti kietaisemalla kaulaani kaulaliinan... Ostelen hameita, mekkoja ja kauniita paitoja, joissa poikkeusetta tunnen oloni epämukavaksi ja palaan yksinkertaiseen pukeutumiseeni lyhintä tietä.

11. Olen aina ollut hyvin ulospäin suuntautunut ja harrastanut koko lapsuuteni ja nuoruuteni teatteria. Näytteleminen ei kuitenkaan koskaan ollut toiveammattini.

12. Pidän kirjoista ja kun muiden pitää rajoittaa kenkäkaupassa käyntejään, minun täytyy ajoittain kieltää itseäni menemästä kirjakauppaan. Ei minulla ole mitään kyllä e-kirjoja tai muita sähköisiäkään julkaisuja vastaan. Missä vain tieto asuu, on se mielenkiintoista!

13. Toivoisin olevani järjestelmällisempi. Impulssikontrollissa olisi kehittämisen varaa... Innostun helposti ja kiinnostun monesta asiasta yhtäaikaa, jolloin väkisinkin jotain jää kesken... Töissäkin saatan jättää vaikkapa sähköpostin kirjoittamisen kesken sanan, jos jotain mielenkiintoista ilmaantuu... No onneksi en sentään lähettele näitä keskeneräisiä mihinkään vaan jatkan tyynesti kirjoittamista sitten, kun palaan koneen ääreen tai avaan spostin uudelleen... Onneksi meitä hörhöjä on työpaikalla muitakin :)

14. Pidän kovasti polkupyörästäni (se onkin melko uusi ja kullan värinen - mattanikkeli kuulemma on värin nimi - mattanikkeli my ass, se on kullanvärinen!) ja suosin ekologista liikkumistapaa. Sen vuoksi onkin raivostuttavaa, että välilevyongelmani myötä minulle ei suositella pyöräilyä. Ihan näin meidän kesken (älkää kertoko kenellekään) aion todellakin pyöräillä.

15. Oikeasti nautin liikunnasta. Liikunta muutenkin kiinnostaa minua niin, että olen viime aikoina miettinyt, miten voisin kytkeä sen ammattiini. Todennäköisesti ja tällä hetkellä en mitenkään, mutta näissä asioissa sen sijaan olen todella luova eli katsellaan... (toisin siis kuin keittiössä)

16. Tutustun ihmisiin ja saan uusia ystäviä helposti. Sosiaalinen piirini on melkoisen iso, vaikka harmiteltavan vähän ehdin tapaamaan kaikkia ihania ihmisiä lähelläni.

17. Pidän elämästäni. Vaikka kiire on koko ajan ja kärsin kroonisesta ajanpuutteesta liittyen oikeastaan ihan kaikkeen, olen ruennut ajattelemaan, että ehkä sen kuuluukin juuri nyt olla niin. Olen kiitollinen, että saan kokea nämä elämän ruuhkavuodet. Että minulla on tämä ihana (raastava) perhe, mielenkiintoinen työ ja nämä 100 vaatimusta eri suunnista.

No ei se nyt niin vaikeaa ollutkaan.

Jaan tämän tuplapalkinnon eteenpäin Lyijypallolle, Veelalle, Nainalle, Lindalle ja en jaa tätä tällä kertaa Quantinalle, Tainalle ja Kanelille (joille tämä ilman muuta myös kauttani kuuluisi - olette suuria innoittajia ja ihania blogisisaria), koska olette tämän jo saaneet - ja syystä <3

Kiitos että olette täällä ja tällä matkalla kanssani! Edistystä tapahtuu koko ajan vaikka tuntuu, että paikallaan polkisi!

edit: Vielä yhdelle hurjan rohkealle, vahvalle ja sitkeydessään inspiroivalle tämä tunnustus: nimittäin iivelle <3

tTM

Jos olisin...

Astia - olisin espressokuppi.

Puu - olisin rantakoivu.

Kenkä - olisin converse.

Väri - olisin ruohon vihreä.

Kirja - olisin romaani, joka ylittäisi odotukset.

Hedelmä - olisin lime.

Marja - olisin karviaismarja.

Eläin - olisin kettu <3

Päivä - olisin helatorstai.

Rakennus - olisin majakka.

Vaate - olisin huppari.

Materiaali - olisin villa.

Lintu - olisin tiira.

Kaupunki - olisin suurehko kylä.

tTM tänään

Oo hyvä ittelles

Toipuminen on alkanut. Siis vaikka kurkku on karhea ja olo vähän vetämätön, on voimat selvästi palaamassa. Sumu hälvenee ja elämä kirkastuu. Jo infernaalisen päänsäryn hellitettyä alkoi tuntua, että tästä noustaan.

Sairastamisen paras puoli on, että joutuu pysähtymään, lepäämään ja miettimään elämää ympärillään ja tätä tässä lähellä. Omaansa.

Oli aikaa lukea blogeja ja tarinoita pitkin bittiavaruutta. Surullisia, lohdullisia, iloisia, reippaita. Ihmisten uskomatonta venymistä ja jaksamista suurien surujen ja pettymysten äärellä. Saavutuksia hurjissa tavoitteissa. Voimaannuttavia tarinoita ja niitä jotka vetävät hiljaiseksi.




Oikeastaan se, mikä koko nettiseikkailusta jäi päällimmäiseksi mieleen kellumaan on, että pitäkää hyvät ystävät itsestänne ja rakkaistanne huolta! Toisen puolesta ei voi elää, eikä ketään loputtomasti suojella - olen totisesti saanut nähdä sen omassakin elämässäni - mutta kaikki se hyvä, minkä maailmalle laitat, tulee aivan varmasti sinulle takaisin! Tähän uskon.

Luotan positiivisen ajattelun voimaan. Siihen, että hyvällä saa hyvää aikaiseksi. Itseään arvostaen ja rakastaen on mahdollista rakastaa myös muita ympärillään.

Sen vuoksi itsensä rankaiseminen tavalla tai toisella saa loppua tähän. Ei elämä helppoa ole, mutta jotain sen helpottamiseksi pystyy tekemään itsekin. Tai että ei ainakaan vaikeammaksi sitä itsellemme tehtäisi.

Vanha kunnon ajatus kehosta temppelinä on ihan paikallaan. Onpa se sitten millainen temppeli tahansa (hieno tai sitten vähän arkisempi), kyllä siitä huolta kannattaa pitää.

Jospa jo tänään jotain mukavaa, ihan vaan itselle! Ladataan akkuja. Säilötään edes vähän valoa purkkiin pimeää aikaa varten. Ollaan voimissamme. Jokainen voimiensa mukaan. Pidetään ittestämme huolta!

tTM