Hyvä on hiihtäjän hiidellä

Hetki vielä lomailua. Reilun vuoden tauon jälkeen olin suksilla eilen. Ihan mahtavaa! Siinä mielessä olen pimeä tyyppi, että vähän joka liikuntalaji saa mut ekstaasiin. Että tuli sitten koettua jonkinlainen hiihtäjän high tällä kertaa.

Olin liikkeellä lainasuksilla, kun en omia viitsinyt mukana tänne raahata (koska en saa niihin sitä ideaalia pitoa koskaan!!!). No, onneksi oli pakko käyttää lainasuksia - olivat nimittäin pito/luisto-ominaisuuksiltaan noin 100 kertaa omiani paremmat. Tai siis toimivat niin kuin suksien pitää toimia.

Vähästä se on taas ihmisen onni kiinni. Lunta alle, valmis latu ja toimivat sukset. Hyvä oli hiihtäjän hiidellä!

Kohta pitäisi lähteä tien päälle, kohti arkea, mutta taidan karata vastuutani vielä kerran ladulle. Aurinkokin paistaa. Ihan hetki vapautta ennen arkea. :) Hymyilyttää!

Ai niin ja voi mikä toinen onni meitä kohtasikaan, kun iki-ihana Leena sai ansaitsemansa voiton! Voi onnellista sunnuntaita!

tTM monot jalassa

Hajalla

Oon ihan hajalla. Lumipesty. Pulkkamäen uuvuttama. Lumilinnojen ja -hahmojen (buddha, lohikäärme ja vapaudenpatsas) saartama. Energiaa ei ole yhtään. Lihakset vapisee, kun riisuu kenkiä eteisessä. Pysähtyä ei uskalla - kostonhimoiset kakarat vaanivat nurkissa nyrkit lunta täynnä. Hiukset ovat huovuttuneet lumesta ja tuulesta niin, ettei niitä ilman saksia selväksi saa. Selkäkin huutaa hallelujaa!

Herranjumala! Milloin tämä loma loppuu ja pääsee töihin lepäämään?

oon voimissain

Jos en nyt aivan sairautta edeltävässä kunnossa niin kuitenkin sellaisessa kunnossa, että olen tänään jaksanut rypeä lumessa, lumipestä erikokoisia ihmisiä, kiivetä rinnettä kerta toisensa jälkeen ja laskea pulkkamäkeä holtittomasti ja huolettomasti - välilevyistä piittaamatta!

Ihana elämä! Tässä ja nyt. Olin kokonaan unohtanut, miltä tuntuu, kun lumi työntyy sisään niskasta ja ranteista tai miltä iho tuntuu lumipesun jälkeen. Tai miltä tuntuu laskea hyvistä aikomuksista huolimatta lepikkoon. Lämpimästi suosittelen! Lapsellisuus kannattaa välillä. Kuten myös lumisota saunassa!

Lumiset lomaterveiset!

tTM

lomalomalomaaaa

Muutama päivä perheen (ja ystäväperheen) kanssa keskellä ei mitään. Ympärillä pimeys, rauha ja hiljaisuus. Tuvassa lämmintä ja sauna lämpenee. Ulkona lunta ja pakkasta.

Mitä muuta ihminen tarvitsee kiireen keskellä kuin pienen paon arjesta ja rakkaat lähelleen. Olen onnellinen ihminen, kun minulla on perhe, jonka kanssa viihdyn. Jos saisin valita, olisin näiden kanssa koko ajan (no en olisi - haluaisin omaakin tilaa).

Lisäksi olen kiitollinen ystävistä, joiden kanssa eläminen on niin helppoa kuin näiden kanssa on. Kaikki saavat olla tai olla olematta. Miten vain. Joidenkin ihmisten lähellä vain on helppo hengittää. Helpompi kuin ilman heitä.

Meillä on muutama päivä, jolloin saamme kuvitella olevamme vapaita. Viettää muutaman päivän arjesta irrotettua elämää. Kuvitella, että oikeasti kuulumme tänne postikorttimaisemaan, kiireettä ja vailla arjen vaatimuksia.

Kuka muka pärjäisi ilman lomaa, irtiottoa, vapautta? Muutaman päivän jälkeen palaa hyvillä mielin arkeen ja arki on taas Ystävä!

tTM lomalla

Puolikunto, kuntopuoli

Flunssa ei ole vieläkään hellittänyt otettaan. Varsinaista kuumetta ei enää ole, mutta lämpöilyä kuitenkin - ainakin vielä eilen. Toivottavasti tänään jo päästään siitä.

Jouduin maanantain reippaan työnaloituksen nujertamaksi ja saman tien takaisin sairaslomalle... Kuitenkaan en sitten malttanut tarpeeksi levätä. Huomenna on pakko olla työtehtävissä liikkeellä. Tyhjästä on paha sijaista nyhjästä, mutta onneksi kyse on vain noin reilun tunnin velvollisuudesta ja mieleisestäkin vielä :) Eikös ahneus ole yksi perisynneistä?

Liikunnan kanssa sentään olen varovainen. En edes haaveile liikunnasta. En tee edes mielikuvaharjoituksia :) Ihan niin kuin muuten tekisin...

Kärsivällisyys koetuksella, mutta harjoitellaan sitä nyt sitten!

tTM

Jos olisin...

Astia - olisin espressokuppi.

Puu - olisin rantakoivu.

Kenkä - olisin converse.

Väri - olisin ruohon vihreä.

Kirja - olisin romaani, joka ylittäisi odotukset.

Hedelmä - olisin lime.

Marja - olisin karviaismarja.

Eläin - olisin kettu <3

Päivä - olisin helatorstai.

Rakennus - olisin majakka.

Vaate - olisin huppari.

Materiaali - olisin villa.

Lintu - olisin tiira.

Kaupunki - olisin suurehko kylä.

tTM tänään

Tavallinen on hyvä

Hyvää ystävänpäivää ihanat! Toivottavasti teillä kaikilla on joku jolle tänään soittaa, jonka tavata tai lähettää viestiä. Ystävyys on ihanaa. Ystävyydestä saa voimaa. Voisin kieriskellä ystävyydessä - niin ihanaa se on! Kun lähellä on ihmisiä, jotka ymmärtävät puolesta sanasta. Niin totta on sekin sanonta, että ystävä tietää sinusta kaiken ja rakastaa sinua siitä huolimatta - nimenomaan. Aamen.

Mieli vähän matalalla. Useampi pieni tai isompi asia painamassa. Tiedän. Suurimmaksi osaksi turhaa etukäteen murehtimista. Kun ei malta odottaa ja ottaa selvää, vaan aloittaa murehtimisen jo valmiiksi... Pääsisipä tuosta tavasta!




Osin tietysti mieltä painaa flunssa. En siis murehdi flunssaa. Niitä on, tulee ja menee. Vaan se, että kun on puolikuntoinen niin ei ole vastustuskykyä murheillekaan.

Nyt haluaisin vain tavallisia asioita. Tavallista arkea. Saa siinä nuha-kuumeita olla. En minä sitä, mutta muuten ei mitään isompaa ja raskaampaa kiitos. Tavallisia asioita.

Viime vuosi oli niin huono, että eikö olekin kohtuullista ja oikein toivoa parempaa vuotta? Minun mielestäni olisi!

Ikinä, ikinä en olisi kuvitellut tällaista tapahtuvan, mutta joudun siteeraamaan Toivo Sukaria (siis ihan oikeesti apua - mitä seuraavaksi, Tuksua?), mutta Topi esitteli senioritalossa sijaitsevaa uutta kotiaan ja totesi, että ei kannata murehtia menneitä eikä pelätä tulevaa. Aika hyvin sanottu, Toivo!

Näillä mennään :)

tTM

Oo hyvä ittelles

Toipuminen on alkanut. Siis vaikka kurkku on karhea ja olo vähän vetämätön, on voimat selvästi palaamassa. Sumu hälvenee ja elämä kirkastuu. Jo infernaalisen päänsäryn hellitettyä alkoi tuntua, että tästä noustaan.

Sairastamisen paras puoli on, että joutuu pysähtymään, lepäämään ja miettimään elämää ympärillään ja tätä tässä lähellä. Omaansa.

Oli aikaa lukea blogeja ja tarinoita pitkin bittiavaruutta. Surullisia, lohdullisia, iloisia, reippaita. Ihmisten uskomatonta venymistä ja jaksamista suurien surujen ja pettymysten äärellä. Saavutuksia hurjissa tavoitteissa. Voimaannuttavia tarinoita ja niitä jotka vetävät hiljaiseksi.




Oikeastaan se, mikä koko nettiseikkailusta jäi päällimmäiseksi mieleen kellumaan on, että pitäkää hyvät ystävät itsestänne ja rakkaistanne huolta! Toisen puolesta ei voi elää, eikä ketään loputtomasti suojella - olen totisesti saanut nähdä sen omassakin elämässäni - mutta kaikki se hyvä, minkä maailmalle laitat, tulee aivan varmasti sinulle takaisin! Tähän uskon.

Luotan positiivisen ajattelun voimaan. Siihen, että hyvällä saa hyvää aikaiseksi. Itseään arvostaen ja rakastaen on mahdollista rakastaa myös muita ympärillään.

Sen vuoksi itsensä rankaiseminen tavalla tai toisella saa loppua tähän. Ei elämä helppoa ole, mutta jotain sen helpottamiseksi pystyy tekemään itsekin. Tai että ei ainakaan vaikeammaksi sitä itsellemme tehtäisi.

Vanha kunnon ajatus kehosta temppelinä on ihan paikallaan. Onpa se sitten millainen temppeli tahansa (hieno tai sitten vähän arkisempi), kyllä siitä huolta kannattaa pitää.

Jospa jo tänään jotain mukavaa, ihan vaan itselle! Ladataan akkuja. Säilötään edes vähän valoa purkkiin pimeää aikaa varten. Ollaan voimissamme. Jokainen voimiensa mukaan. Pidetään ittestämme huolta!

tTM

Sairasvuoteelta

Ärsyttää olla kipeänä, mutta samaan aikaan hyvin tajuan, että haloo, mulla on vaan flunssa. Ei edes kamala, vaarallinen kausi-influenssa vaan ihan tavallinen flunssa. Nenä vuotaa, yskittää, pää ja kurkku ovat kipeitä (ja tämän vuorokauden loikoilun jälkeen myös selkä). Mutta kuitenkin varsin vaatimaton tauti tähän asti.

Estäähän se minun liikuntaharrastuksieni jatkumisen normaalisti ja pysäyttää minut paikalleen, mutta muutamaksi päiväksi vain.

Nyt on ollut aikaa katsoa elokuvia, lukea kirjoja ja surfata netissä. Katsoa Leena Hefneriä youtubesta, yskiä ja nauraa.

Osin tietysti Leenan innostamana olen tehnyt taas päätöksen koskien liikuntaani, että tästä kun tokenen lähden taas kokeilemaan tanssillisia lajeja. Hyppyjen ja potkujen (että semmonen tanssija...) takia olen niitä välttänyt tähän asti, mutta jos nyt tehdään niin, että en mene Total Combatiin, koska se on varmaan selälle (ehkä) liikaa, mutta menen kokeilemaan jonkun luovuuden sallivan zumban. Kuulostaa hyvältä - eikö vaan? Total Combat oli aikaisemmin yksi ehdottomia lempilajejani... Nyyh. Noo eihän minulta kaikkea viety! Maastavedot ja vastaavat vaan.

Juoksemista odotan myös. Mutta lempeämmätkin lajit täältä sohvalta katsoen vaikuttaa mukavilta! Bregon blogista löytyi mielenkiintoisia venyttelylinkkejä, joita aion kokeilla myöskin ihan vaikka liikunnan aloitukseksi täältä kotoa käsin.

Mutta vielä menee ainakin tämä päivä, ehkä huominenkin sohvan ja sängyn väliä kulkiessa. Syömisissä yritän pysyä kohtuudessa, vaikka kummallinen (lapsuudestako juontava) ajatus siitä, että sairasta pitää lohduttaa herkuilla onkin takaraivossa... Nyt vain yritän ajatella, että herkku se on vadelmakin!

Lämpöisiä ajatuksia teille ihanat! Liikunnallista lauantaita!

tTM sohvaperuna

Ilmankos

No ilmankos eilinen kylmyys oli ihan sietämätöntä! Tänään olenkin sitten kipeä.

Tälle talvelle ensimmäinen flunssa. Päätä särkee armottomasti. Kurkku ja keuhkot tulessa.

Ottaa tolkuttomasti päähän - niin kuin aina, kun kaikki ei mene niin kuin haluaisin!

Rupean katsomaan boxia tyhjäksi (montakohan sataa tuntia mulla on boxille ja nettiin tallennettuna - ties mitä) ja lueskelemaan pinoa kirjoja, joita olen ympärilleni kerännyt.

Pysykää terveenä! Pysykää liikkeellä!

tTM ja inkivääri

Jäässä

varoitus: sisältää valitusta

Siis kammottavaa, miten kylmää on! Tämä viima ja pakkanen tuntuvat jäätävän jo koko olemisen ydintä.

Joo. Kyllä varmaan olis voinut olla enemmän päällä duunimatkalla, mutta täysin kammottavan järkyttävää tämä kylmyys silti on.

Olen aina vihannut kylmää. Talvi sinällään ei minua haittaa. Lumella pääsee harrastamaan monia lajeja, joita muuten ei. Mutta tämä kylmyys. Sanat eivät riitä kuvaamaan.

Kai tässä ikiroutaan jäätyneessä maisemassa olis jotain kaunistakin, jos tarkenisi ympärilleen katsoa. Ei tarkene. En voi tällä hetkellä edes kuvitella juoksevani ulkona niin järkyttävä viima siellä on. Töissä tarkenee vain täyttämällä teekuppia kiehuvalla vedellä jatkuvasti. Sormet tahtoo jäätyä näppiksellä silti. Normaalin vaatetuksen (mm neule) päällä paksu talvitakin vuoreksi/välitakiksi tarkoitettu reuhka, joka ulottuu polviin asti.

Hermot menee! En kuitenkaan tee lupausta, että en sitten kesällä valita kuumaa. Saatan hyvinkin valittaa, jos on liian kuuma (minulle).

Huh! Taas on valitettu. Helpotti vähän, mutta yhtään lämpimämpi ei ole, joten lopetan tähän. Illalla juoksen itseni hikeen juoksumatolla ja istun saunassa tunnin!

tTM jäässä

Valmis luopumaan

Nimittäin niistä viimeisistä kiloista. Alkaa tympiä koko löysä olemukseni.

Mä liikun koiran takia lähes päivittäin sen reilun tunnin ja me mennään kovaa, mutta muuten on ollut viikon verran koko tekosyiden repertuaari käytössä! Löysä, tavoitteeton ihminen.

No niin. Se on sitten loppu. Lempeydellä ei mun kanssani mihinkään pääse. Tänään takaisin ruotuun. Sisäpyöräilyä lempiohjaajan ohjastuksessa ja siitä se taas lähtee. Onneksi. Täysin käsittämättömästi myös juoksumatto on ruennut kutsumaan, mutta taidan kuitenkin tänään mennä pyöräilemään, kun se taitaa olla selkäystävällisempää. Ehkä.

Tasapaino on taitolaji. Sohvalla köllöttely on helppoa, mutta liikkeellä pysyminen mukavampaa. Liikunta tuo kokonaisvaltaisemman hyvän olon. Kyllähän minä sen tiedän. Hukkasin vain punaisen langan hetkeksi. (Ja viikon levollisempi jakso todellakin tekee hyvää sekä ruodolle että kehitykselle - sokerin olis tietty voinut jättää syömättä :))

tTM biker's highta hakemassa - ja sen tavoittaa muuten muutkin :)

Onko ihan hyvä näin?

Mies tuli laivalta. Minä söin sokeriöverit.

Siinäpä ne sunnuntai-kuulumiset kohdaltani aika tarkkaan on.

Välillä oikein todella mietityttää, että enkö mä halua päästä tavoitteeseeni. Enkö mä oikeasti halua? Kyse ei ole siitä, etteikö minusta siihen olisi. On toki. Sen tiedän hyvin.

Ollaanko tavoitteen kohdalla jo tultu niin kauas siitä, missä ollaan oltu, että alkaa pelottaa? Onko helpompaa olla matkalla. Tönöttää vaan tässä ja ajatella, että seuraava ongelma käsitellään sitten, kun mä olen saanut tämän (jota-en-edes-aio-saada) valmiiksi...

Tosin en tiedä, mikä se seuraava ongelma on. Ei tässä nyt näitä niin jonoksi asti ole, mutta hirvittääkö mahdollisesti se tilanne, että joutuu pysähtymään ja miettimään, että mitähän sitten... Että yhtäkkiä olisikin aikaa tarkastella elämäänsä suuremmasti ja mahdollisesti huomata muutoksen tarvetta muutenkin?

No otan itsestäni niska-pers-otteen joka tapauksessa ja ryhdistäydyn. Viime viikkoon olen liikunnan suhteen erittäin tyytyväinen, vaikka itse asiassa liikuin vähemmän kuin pitkään pitkään aikaan. Mutta olen tyytyväinen juuri sen takia! Minulla oli ennen viime viikkoa melkoinen liikuntaputki, joka alkoi Tapaninpäivästä... Olikin aika löysätä ennen kuin oltaisiin samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Hyvä näin.

Lauantain juoksumattokokemus oli niin innostava, että menen toistekin! Tänäänhän tosin tarkenee juosta ulkonakin, jos lumet vaan saadaan aurattua. Viime viikon himmailun jälkeen on liikuntaintoa taas varastossa. Hyvähyvä.

Sokerit kaappiin ja itsekuri esiin! Tällä reseptillä kohti uutta viikkoa!

tTM

because I can

Pakkasta, viimaa ja lunta edelleen. Juoksin tänään 5 km juoksumatolla. Ensimmäisen kerran reiluun vuoteen.

Monella tavalla hyvä kokemus. Että tänään ollaan tässä. Sain huomata, että juoksunopeuteni on noussut vuoden takaisesta. Olen kehittynyt, vaikka luulin, että olen hädin tuskin siinä missä vuosi sitten. Siis juoksemisessa. Muutamissa muissa asioissa on vielä kirimistä ja pilateksessa olen paljon pidemmällä kuin vuosi sitten :)

Eikä juoksumatto tuntunut niin pahalta kuin pelkäsin. Oikeastaan ihan hyvältä. Voin tehdä uudestaankin. Sykkeen sain melko tappiin kokeilemalla maton säätöjä!

Tulipa hyvä fiilis.

Juoksin tänään juoksumatolla - because I can!

tTM

Vuosipäivä

Tänään on vuosi välilevyn pyllistyksestä. Niihin katastrofaalisiin tunnelmiin voi halutessaan palata vuoden takaisten tekstien kautta.

Mutta oikeastaan se, mihin kannattaa palata on ne ensimmäiset lääkehuuruiset ponnistelut kohti normaalielämää.

Todennäköisesti tilanteen kieltämisen (miten voi kieltää tilanteen, kun joutuu raahaamaan toista jalkaa perässään???) kautta syntynyt itsepäinen ratkaisu pysyä liikkeellä, oli kohdallani pelastus. Ikäni tulen muistamaan sen, kun opettelin uudelleen kävelemään maton raitoja apuna käyttäen. Pihallakin olin varmasti näky, kun kieli keskellä suuta kuljin hidastettuna tontin rajalle ja takaisin.

Itkin - lähinnä raivosta. Kiroilutti ja pelotti. Kehitys oli niin hidasta, ettei kukaan voi uskoa. Paitsi ne, jotka ovat olleet samassa tilanteessa.

Minulle annettiin vuosi aikaa jalan kuntoutumiseen. Tämän päivän jälkeen ei kuulemma kehitystä tapahdu. Jalka puutuu helposti esim sisäpyöräilykengässä. Polvillaan istuessa jalka kramppaa lähes poikkeuksetta. Jalkaterässä (lähinnä isovarpaassa ja kakkosvarpaassa sekä päkiässä) on tuntopuutosta ja puutumisen tunnetta. Liikepuutostakin löytyy. Korkkareissa ei pitkiä aikoja/useita päiviä voi olla.

Ja pärjään jalkani kanssa ihan hyvin!

Luonteelle, jonka mielestä otetaan ongelma esiin, hoidetaan se kuntoon ja jatketaan elämää, kokemus oli jokseenkin... luonnetta kasvattava. Jos olisin ihmisenä kehittyneempi, olisin ehkä ajatellut, että tämä kokemus oli minulle hyväksi ja opetti hidastamaan. Kyllähän se ihan oikeasti opettikin kuuntelemaan itseään.

Valitettavasti en ole niin kypsä ihminen, että osaisin olla kokemuksesta kiitollinen.

Tämä oli taistelun vuosi ja voitettu vuosi. Tänään selkäni vaatii tietyt asiat huomioimaan, mutta normaalielämä onnistuu kuitenkin. Pystyn juoksemaan (kiitos loistavan fysioterapeuttini), vaikka minulle sanottiin alkutilanteessa, että sitä en tule enää koskaan tekemään - äsä! siitähän saivat! Minulla ei ole kipuja. Jos selkä väsyy, tiedän, miten hoidan sitä.

Hyvinhän tässä kuitenkin kävi!

tTM

Motivaatio nousi julkiseen kulkuvälineeseen

Vaikka tämän päivän uutisointi koskien paikallisliikennettämme muuta väittääkin, olen kulkenut sekä töihin että töistä kotiin vaivatta, sujuvasti ja stressittä.

Minun elämässäni ollaan taas tultu siihen kohtaan, jossa kiire syö aikaa liikunnalta, voimat ja keskittyminen karkailee. Elämänhallinta on hakusessa ja sokeri kutsuu kuin vanhaa ystävää.

Tänään istuin julkisessa kulkuvälineessä, ahtaassa ja lumenpeitossa olevien ihmisten keskellä. Tehtiin ruuhkassa matkaa perjantaiaamun tyypillisissä "tämän-päivän-kun-vielä-jaksaa"-fiiliksissä.

Pysäkiltä kyytiin hyppäsi naisihminen sporttisissa vaatteissa, treenikassi olalla ja urheilujuomakädessä.

Sillä hetkellä taas tajusin. Haluan olla tuo! Tai en nyt tietenkään se sama, mutta samalla tavalla energinen ja hyvinvoiva heti aamusta alkaen!

Kiitos sinä tuntematon, joka tupsahdit aamutreenistä keskelle minun aamunuutuneisuutta. Maanantaiaamuna minä olen sinä tai me ollaan molemmat!

tTM takaisin fokuksessa