maanantai 6. helmikuuta 2012

Onko ihan hyvä näin?

Mies tuli laivalta. Minä söin sokeriöverit.

Siinäpä ne sunnuntai-kuulumiset kohdaltani aika tarkkaan on.



Välillä oikein todella mietityttää, että enkö mä halua päästä tavoitteeseeni. Enkö mä oikeasti halua? Kyse ei ole siitä, etteikö minusta siihen olisi. On toki. Sen tiedän hyvin.

Ollaanko tavoitteen kohdalla jo tultu niin kauas siitä, missä ollaan oltu, että alkaa pelottaa? Onko helpompaa olla matkalla. Tönöttää vaan tässä ja ajatella, että seuraava ongelma käsitellään sitten, kun mä olen saanut tämän (jota-en-edes-aio-saada) valmiiksi...

Tosin en tiedä, mikä se seuraava ongelma on. Ei tässä nyt näitä niin jonoksi asti ole, mutta hirvittääkö mahdollisesti se tilanne, että joutuu pysähtymään ja miettimään, että mitähän sitten... Että yhtäkkiä olisikin aikaa tarkastella elämäänsä suuremmasti ja mahdollisesti huomata muutoksen tarvetta muutenkin?



No otan itsestäni niska-pers-otteen joka tapauksessa ja ryhdistäydyn. Viime viikkoon olen liikunnan suhteen erittäin tyytyväinen, vaikka itse asiassa liikuin vähemmän kuin pitkään pitkään aikaan. Mutta olen tyytyväinen juuri sen takia! Minulla oli ennen viime viikkoa melkoinen liikuntaputki, joka alkoi Tapaninpäivästä... Olikin aika löysätä ennen kuin oltaisiin samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Hyvä näin.

Lauantain juoksumattokokemus oli niin innostava, että menen toistekin! Tänäänhän tosin tarkenee juosta ulkonakin, jos lumet vaan saadaan aurattua. Viime viikon himmailun jälkeen on liikuntaintoa taas varastossa. Hyvähyvä.

Sokerit kaappiin ja itsekuri esiin! Tällä reseptillä kohti uutta viikkoa!

tTM

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä uuteen viikkoon!
    Itse olen pikku hiljaa alkanut tykätä juoksumatolla juoksemisesta todella paljon, vaikka aluksi se ei tuntunut mun juoksualustalta yhtään. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tunne on mullakin ollut aikaisemmin. Alusta on ikävä ja mua kiinnostaa aivan liikaa numerot ruudussa ja erilaiset profiilit. Lauantaina juostessa onnistuin kahdesti katkaisemaan ajanoton/matkanmittaamisen, mutta myös onneksi ne palauttamaan molemmilla kerroilla, leikkiessäni matolla... Mutta onneksi juoksukokemus kaiken kaikkiaan aikaisempia parempi, joten minä ja matto tavataa vielä! Tsemppiä ja tervehtymistä tälle viikolle sinulle!!

      Poista
  2. Olen myös ihmetellyt sitä outoa fiilistä, joka iskee aina kun painotavoite on IHAN lähellä. Mikä siinä tavoitteen melkein saavuttamisessa pelottaa/epäilyttää tms.?? Ja omalta kohdalta paino sanalla "aina". Taaksepäin meno kun on niin harmittavan helppoa. Sä olet kuitenkin hyvässä paikassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! En ymmärrä, mikä muu voisi olla syynä siihen, että aina tavoitetta lähestyessä teen täyskäännöksen; löysäilen ja herkuttelen itseni taas siihen parin kilon päähän. Kyse ei ole mistään kitudieetiltä normaaliin palaamisesta vaan ihan selkeästä "enpäs viitikään"-reaktiosta :) Ei meillä kummallakaan oikeasti mitään hätää tässä kyllä ole! <3

      Poista
  3. Rimakauhuako se on? Kun on saavuttamaisillaan haluamansa, haluaakin hieman perääntyä, tasoittaa hengitystään ja pohdiskella tulevan askeleen mittaa. Sen askeleen, joka on ratkaisevassa asemassa: päätyäkö perille "tuntemattomaan" vai jatkaako edelleen tutussa ja turvallisessa, opitussa. Olen samaa mieltä, että on jossain määrin helpompi olla matkalla, kuin saavuttaa tavoitteensa ja jäädä siihen, olla tyytyväinen saavuttamaansa. Ihmismieli on kummallisen oikukas :)

    Kuulostaa hyvältä, että löysäsit liikkumisessa! Eikös meidän pitänytkin kuunnella kehomme viestintää ja järjen valollakin tarkastella liikuntamääriämme, jotteivat ne paisuisi kohtuuttomuuksiin, uhaten terveyttä ja hyvinvointia!

    Pysykööt sokerisi kaapissa riittävässä määrin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokerikaappi on suljettu ja se on sisäpyöräilyä tänään! PISTE :)

      Poista
  4. Mulla tais mennä vuoden verran kun junnasin paikoillani. Ihan hyvä niin, koska se kun oma kroppa on täysin tunnistamaton, niin se kyllä on niin yllättävää että sitä oli ainakin mun ihan hyvä sulatella. Nyt on semmonen olo että nyt lähtee ne loputkin kilot eikä tarvii enää miettiä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, että jonkinverran totuttelua vaatii keventynytkin keho. Itselläni on ollut tosi tiukassa ajatus omasta pyöreydestäni, vaikka lukemat ja peilikin kertoo jo muuta. Ehkä senkin takia oli hyvä vähän hidastaa. Mutta nyt on hidastamiset hidasteltu täälläkin! Vähäksi aikaa liika mietintä syrjään.

      Tsemppiä Sinullekin viimeisistä kiloista luopumiseen!

      Poista

Kiitos viestistäsi!