Sivut

lauantai 5. helmikuuta 2011

nyt ei ole itku kaukana

Ei ole kaukana, ei. On nimittäin täällä. Ensin itkin kivusta, sitten raivosta.

Olen myötätuntoisena seurannut virtuaaliystävieni liikunta- yms. vammojen parantelua ja pitkiä toipumisaikoja. Ja samalla ajatellut, että onneksi olen saanut treenata rauhassa koko vuoden ilman suurempia vaikeuksia.

No, nyt niitä tuli!

Ensimmäinen asia, jonka opin oli, että kotitekoisilla diagnooseilla ei pitkälle pötkitä. Jälleen kerran lääkärikammo todettiin vaaralliseksi vaivaksi. No, ei minulla varsinaista lääkärikammoa ole, vaan enemmän kyse on siitä, että noo kyllä tää tästä ja ei tähän nyt mitään lääkäreitä tarvita arvailemaan, mistä voisi olla kyse... Joo, arvaillaan ite! Aina parempi...

Alaselkävaivat olivat eilen sen verran ärhäkät, että päätin mennä vihdoin niitä lääkärille näyttämään. Lähtöhöyräkässä kumarruin huonossa asennossa (kumartuminen on viime aikoina ollut se liike, joka on vetänyt oikealla puolella kipeästi pitkälle jalkaan) ja siitä alkoi niin uskomaton rumba, että en olisi todelliseksi uskonut! Onneksi en ollut yksin kotona, joten autettuna (kainaloista raahaten) pääsin siirtymään sohvalle, jossa makasinkin sitten neljä tuntia pystymättä nousemaan istumaan puhumattakaan seisomaan! Kaikki yritykset kilpistyivät siihen, että pystyasennossa kipu oli niin infernaalinen, että taju lähti joka kerta.

Neljän tunnin (ja parin Voltarenin) jälkeen pääsin ylös ja lääkäriin, joka kuunteli itkun sekaista soperrustani (mä kuolen ja halvaannun ja jos olen onnekas tässä järjestyksessä) ja totesi, että "joo hermokipu on kyllä pahinta. Sulla on kuule joko välilevyn seudussa paha tulehdus tai välilevyn pullistuma eli vanha kunnon issias-vaiva! Niin se on tosi kipee. Tähän ei auta kun tulehduskipulääkkeet, OMT ja aika..." OMG!


Kipeä nikamaväli löytyi kokeilemalla. Kotiin lähdettiin reseptien ja OMT-lähetteen kanssa.

Tämän hetkinen tilanne on se, että kipu on hallinnassa, mutta olemassa koko ajan. Oikean jalan jalkaterä on "puutunut", joten pelkkä käveleminenkin on epävarmaa. Nopeat käännökset ja varpaille nousu ei onnistu vaan jalka menee alta. Epävakaalla alustalla ja liukkaalla liikkuminen saa kauhun hien pintaan. (Tunto pitäisi palailla jalkaan tässä ihan kohta puoleen... joo, no, mutta mähän voin odotella kärsivällisenä...)

Tämä on niin järkyttävää ja kamalaa, että oikeasti en vielä edes tajua tätä. Toisaalta olen niin helpottunut, kun pystyn ylipäätään kävelemään, että en vielä ole raivopäänä siitä, etten todennäköisesti pysty urheilemaan ainakaan vanhaan malliin pitkään, pitkään aikaan (tässä kohti itku astuu kuvioihin vaikkakin yritän hokea itselleni, että self-pity sucks!).

Tällä hetkellä liikunnalliset haasteeni ovat siis sitä luokkaa, että hiihtelen villasukissa Panacod- ja Voltaren-päissäni sisällä. Jee. Alkuviikosta tapaan OMT-fyssarini, joka "kertoo minulle millaista liikuntaa ja millä aikataululla voin harrastaa" (vähän kun P!nkin biisissä, että "he's gonna start a fight").

Sata asiaa risteilee mielessä. Yhtään ajatusta en uskalla ihan loppuun asti viedä. Kiroiluttaa.

t. TM

ps. Sitten ihan vaan tiedoksi epäilijöille, että ei, en ole temponut kahvakuulaa (en väärällä, mutta en oikeallakaan tekniikalla - siis en ollenkaan, vaikka sain kauniit omat kuulat :/) enkä muutenkaan ole voimalajeja viime aikoina harrastanut. Sen sijaan syytä voi hyvin hakea puutteellisesta coren lihaksistosta, istumatyöstä ja liian yksipuolisesta liikuntaharrastuksesta (kovia lajeja liikaa, ihan liian vähän kehoa huoltavia lajeja).

8 kommenttia:

  1. No voihan p****! :( Toivottavasti saat ruodon kuntoon lempeästi. Ymmärtääkseni välilevyasiat ovat sangen ikäviä. Tsemppiä!

    T: Rampa lajitoveri :)

    VastaaPoista
  2. Voi ei! Olen varmaan joskus omassa blogissani maininnut, että kesää 2007 minulla leimasi ensin iskias joka huipentui saman vuoden syksyllä välilevynpullistumaan. Ja kyllä, siihen auttaa vain aika. Minulla oli juuri noita samoja oireita eli oikean jalan säteilykipu (joka on muuten ehkä helvetillisintä ikinä: kinttu on puutunut, sitä polttelee, siihen koskee, sitä pakottaa...). Heti kun pystyt kivuiltasi, niin aloita venyttely. Minun vaivani syntyivät suurelta osin venyttelyn totaalisesta laimilyönnistä, ja jälleen kerran mentiin sitten sen kuuluisan kantapään kautta. Venyttely rentouttaa lihaksia, ja se on tärkeää, sillä kireät lihakset pitävät hermoja entisestään pinteessä, mikä pahentaa ja pitkittää vaivoja.

    Tuo jalkaterän puutuminen on pelottavaa. Minulla tunto palasi varvas kerrallaan, mutta tunnottomuus kesti sen verran kauan, että lihaksisto kärsi kun linkkasin vasemman jalan varassa useamman kuukauden, mutta minulla tosiaan todettiin magneettikuvassa välilevynpullistuma ja kolmen selkänikaman rappeutuma. Eli peukut pystyyn että pääset vähemmällä. :) Treenailin voiman jalkaterään nojaamalla osan painosta käsien varaan esim. pöytää vastaan, että sain liikeradan tehtyä. Mutta toipuminen kesti... oikea jalka on vieläkin vasenta heikompi (mistä luultavasti johtuu tämänhetkinen polvivaivakin, huoh) ja oikean jalkaterän ulkosyrjä jäi ilmeisesti lopullisesti hieman tunnottomaksi.

    Tulipas tästä masentava kommentti! Mutta tarkoitus on kuitenkin kannustaa, eli kipu ja "lötköjalkaus" kyllä menevät ohi, kun vain ottaa iisisti (pahin vaihe kesti minulla muistaakseni parisen viikkoa, jälkien korjaaminen onkin sitten ollut pidempi prosessi). Ja muistaa venytellä kun kivuilta pystyy. Omat selkävaivani ovat sittemmin pysyneet kurissa jokailtaisella venyttelyllä.

    Voimia!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Ihanat <3
    Ja Q, ei ole masentava kommentti! Ihanaa kuulla tästä selvinneen kommentti!! Eilen nimittäin tuntui siltä, että en selviä. Nyt jo helpompaa. Kävely onnistuu melko hyvin, kun ei nouse varpailleen tai käänny nopeasti, silloin jalka voi olla epävarma. Mutta pelottavaa se on kyllä. Meen alkuviikosta OMT-fyssarille ja sieltä pitäisi nyt saada oikeat venyttely- ja liikuntaohjeet. Mulla tunnottomuus on enemmän sisäsyrjällä, jalkapöydässä ja isovarpaassa. Muut varpaat ei ole niin puuduksissa. Lääkäri oli kans sitä mieltä, että akuutein vaihe voi mennä ohi muutamassa päivässä... Voi toivottavasti!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä ja jaksamista vaivan hoitoon! Toivottavasti kivut helpottavat pian ja pääset normaalien arkirutiinien pariin sekä hiljokseltaan urheilemaankin.

    VastaaPoista
  5. Voi hemmetti! Koita kestää...Tossa tilanteessa henkinen tuska on varmaan melkein yhtä paha kuin fyysinen. Vaikka se ei ole helppoa, yritä nyt ottaa rauhallisesti, että paranet mahdollisimman pian. Olen hengessä mukana. On se kyllä niin väärin, että tervehenkinen urheilija saa tällaisia kärsimyksiä vaivoikseen. ARGH!!

    VastaaPoista
  6. Kiitos, iipu! Heti kun jalka alkaa tuntua "luotettavalta" aloittelen pienillä kävelylenkeillä. Levoton mieli ei pysy paikallaan...
    Ja Taina, hermo on todella koetuksella - säikähdys koko tilanteesta ja sitten se raivo, kun ei pääse juoksemaan... Mutta yritän pitää kynsin hampain maltista kiinni ja huomenna onneksi pääsen tod näk jo fyssarin luo, joka auttaa minut alkuun... ARGH!! todellakin... :(

    VastaaPoista
  7. Niinkun niissä lihasvammapostauksissa totesit niin urheilija ei tervettä päivää nää. Toivon kuitenkin, että välilevysi paranisi nopeasti :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos, Pullero! Niin minäkin :) Mutta kaikki jotka pystyy niin voi nyt auttaa urheilemalla minunkin puolestani :)))

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!