Sivut

lauantai 4. helmikuuta 2012

Vuosipäivä

Tänään on vuosi välilevyn pyllistyksestä. Niihin katastrofaalisiin tunnelmiin voi halutessaan palata vuoden takaisten tekstien kautta.

Mutta oikeastaan se, mihin kannattaa palata on ne ensimmäiset lääkehuuruiset ponnistelut kohti normaalielämää.

Todennäköisesti tilanteen kieltämisen (miten voi kieltää tilanteen, kun joutuu raahaamaan toista jalkaa perässään???) kautta syntynyt itsepäinen ratkaisu pysyä liikkeellä, oli kohdallani pelastus. Ikäni tulen muistamaan sen, kun opettelin uudelleen kävelemään maton raitoja apuna käyttäen. Pihallakin olin varmasti näky, kun kieli keskellä suuta kuljin hidastettuna tontin rajalle ja takaisin.




Itkin - lähinnä raivosta. Kiroilutti ja pelotti. Kehitys oli niin hidasta, ettei kukaan voi uskoa. Paitsi ne, jotka ovat olleet samassa tilanteessa.

Minulle annettiin vuosi aikaa jalan kuntoutumiseen. Tämän päivän jälkeen ei kuulemma kehitystä tapahdu. Jalka puutuu helposti esim sisäpyöräilykengässä. Polvillaan istuessa jalka kramppaa lähes poikkeuksetta. Jalkaterässä (lähinnä isovarpaassa ja kakkosvarpaassa sekä päkiässä) on tuntopuutosta ja puutumisen tunnetta. Liikepuutostakin löytyy. Korkkareissa ei pitkiä aikoja/useita päiviä voi olla.

Ja pärjään jalkani kanssa ihan hyvin!

Luonteelle, jonka mielestä otetaan ongelma esiin, hoidetaan se kuntoon ja jatketaan elämää, kokemus oli jokseenkin... luonnetta kasvattava. Jos olisin ihmisenä kehittyneempi, olisin ehkä ajatellut, että tämä kokemus oli minulle hyväksi ja opetti hidastamaan. Kyllähän se ihan oikeasti opettikin kuuntelemaan itseään.

Valitettavasti en ole niin kypsä ihminen, että osaisin olla kokemuksesta kiitollinen.




Tämä oli taistelun vuosi ja voitettu vuosi. Tänään selkäni vaatii tietyt asiat huomioimaan, mutta normaalielämä onnistuu kuitenkin. Pystyn juoksemaan (kiitos loistavan fysioterapeuttini), vaikka minulle sanottiin alkutilanteessa, että sitä en tule enää koskaan tekemään - äsä! siitähän saivat! Minulla ei ole kipuja. Jos selkä väsyy, tiedän, miten hoidan sitä.

Hyvinhän tässä kuitenkin kävi!

tTM

11 kommenttia:

  1. Ikävää, että joudun tämän sanomaan, koska olisi paljon mukavampaa, ettei possahdusta olisi tapahtunut edes koskaan. Mutta siltikin:

    Ihanaa vuosipäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mullakin on vähän kaksijakoinen olo... Että onko nyt niinku juhlat vai ei??? :D Taidan juhlia lähtemällä salille!

      Poista
  2. Voit juhlistaa ainakin sitä, että kiitos oman tarmokkuutesi olet kuntoutunut hyvin :) Ja olet luonut toivoa kohtalontovereihin! Toivottavasti itsekin omana vuosipäivänäni voin olla tyytyväinen tilanteeseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, etet! Mietinkin tässä juuri, että mitähän sinulle kuuluu? Laita vaikka spostia, jos ei tähän mahdu :) Pidät vaan sisukkaasti kiinni kuntoutumisen ajatuksesta. Hidasta se on, mutta kyllä sitä tapahtuu. Luota vaan!

      Poista
  3. Mulle kuuluu oikeastaan ihan hyvää, olen aikalailla tottunut tähän tilaan, sopeutunut. Pystyn liikkumaan arjessa aika normaalisti, vältän vaan kumartelua jne. Vähän sellanen tilanne, että oon tottunut siihen että jalkaan särkee, jalkaterä on puutunut ja kävely on hidasta. Mutta olishan se kiva, että vaivoista pääsis eroon! Mulla on ens viikolla kontrolli ortopedille niin katsotaan mitä hän sanoo. Eniten mua harmittaa akillesheijasteen puuttuminen, se rajoittaa tässä eniten. Kun jalka ei ponnista niin kävely on vähän sitä ja tätä. Jos vaan sais tuon jalan heräämään eloon niin ei olis mitään ongelmaa! Kyllä se, että ei pysty liikkumaan niinku haluais ottaa päähän mutta ei saa antaa masentaa vaan pitää raivolla koittaa kuntoutua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritä tehdä jalalla liikettä niin paljon kuin pystyt. Mulle yksi lääkäreistä sanoi, että liikuta sitä jalkaterää koko ajan kun istut työpöydän ääressä. Tein sitä yhdessä vaiheessa koko ajan. Siinä oli ideana herätellä ympäröiviä hermoja ottamaan sen "hiljaisen hermon" tehtäviä siltä varalta, ettei se hiljainen koskaan herää... No mulla se ei herännyt (ainakaan kunnolla), mutta jalka toimii, koska ympäristön hermot pitävät sitä liikkeellä, kun miljoona kertaa liikettä on harjoiteltu. Samoin harjoittelin nousemalla varpailleen uudelleen ja uudelleen - mutta varovasti... mun jalka taittui alkuun ulospäin täysin holtittomasti. Toivottavasti kohta alkaa helpottaa!

      Poista
  4. Olet osoittanut sisukkuudellasi ja periksiantamattomuudellasi, että mahdottomalta tuntuvissakaan tilanteissa ei kannata luovuttaa. Positiivinen asenteesi on ollut voimavarasi pitkällä matkalla. Taistelu on kannattanut, näin voimme tänään yhdessä todeta. Monessakin mielessä voit sanoa itseäsi voittajaksi!

    Oman kehon viestien kuuntelu ja niiden kunnioittaminen on tärkeää. Sinä osaat sen! Olkoon se meille muille esimerkkinä pitäessämme kehoistamme huolta.

    Valoisaa mieltä päivääsi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Kaneli! Saat minut kuulostamaan suuremmalta sankarilta kuin olenkaan! Kun katsoo vuotta taaksepäin on helpotuksen tunne valtava. Ei ollut helppo vuosi, mutta mä selvisin. Ja nyt todellakin pidän huolen itsestäni (ainakin paremmin) ja te pidätte kans!! Onko selvä :)

      Poista
    2. Asia on harvinaisen selvä :) Annan omalta osaltani lupauksen pitää itsestäni aiempaa parempaa huolta nyt ja lopun elämäni. Se kannattaa niin fyysisen kuin psyykkisenkin hyvinvoinnin kannalta!

      Poista
  5. Ystävämme välilevyt... Tervettä selkää alkaa kummasti arvostaa, kun yksi välilevy heittää kuperkeikkaa, ja yhtäkkiä jalan tilalla on puupökkelö.

    Ihanaa, että olet toipunut, ja buu sille, joka sanoi, ettet koskaan juoksisi. Oman episodini aikana en tosiaankaan harrastanut juoksua (enkä paljon mitään muutakaan liikunnalista :D), eikä minulle siis tuollaista uhkailtu. Toisaalta muistan, että kaikki lääkärit suhtautuivat koko tilanteeseen vähän sillä asenteella, että "kyllä se siitä, et ole ainoa!" Sinänsä se auttoi, vaikka olo olikin vähän orpo, kun tuntui, että jättivät selkävammaisen oman onnensa nojaan. No loppu hyvin, kaikki hyvin. :)

    Kai sinäkin muuten lähdet puolimaratonille syyskuussa? Näytetään, mistä meidän välilevyt on tehty! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui. Vai puolimaratoni... Mieli toki tekee ja yllytyshullu kun olen... :) Katotaan, miten juoksut rupee sujumaan kevään mittaan ja harkitaan. Vielä me välilevyt näytetään - se on varma!

      Vieläkin suurta kiitollisuutta tunnen antamastasi vertaistuesta mun episodini alkumetreillä ja vieläkin, ihana Q!

      Poista

Kiitos viestistäsi!