Uskomatonta, miten luova olenkaan! Siis mikä tahansa käy tekosyyksi liikunnan hylkäämiseen ja pieneen (ihan pieneen - just joo) naposteluun. Kuvitelkaa: olemme hankkineet koiran. Siis koiranpennun, jonka rotua valitessa yksi valintakriteeri oli, että siitä tulee aktiivinen lenkkikaveri... No koira on ollut meillä kaksi viikkoa. Niin eihän se tietenkään 10 viikkoisena olekaan mikään lenkkikaveri, mutta koiraa ja sen hoitoa tekosyynä käyttäen en ole tehnyt mitään muutakaan... Ja tiedättekö, kuinka paljon koiranpentu nukkuu!??!! No, todella paljon. Että aikaa urheilulle kyllä olisi!
Siis ennen koiran tuloa (kutsukaamme sitä vaikka Duracelliksi) saavutin alimman painoni piiiiitkiiin aikoihin. Olin onnesta soikea (lue: hoikka). Vaatteet suorastaan tuntuivat roikkuvan päällä. Duracellin tulon jälkeen olen vahtinut sitä, siis koiraa en painoa! (ettei se pissaa sisälle), ollut valmiudessa ryntäämään ulos (maannut sohvalla) ja ulkoillut sen kanssa (no joo juossut kyllä rappuset ylös ja alas, mutta loppuajan seisoskellut talon nurkalla). Kaiken huipuksi Duracell on osoittautunut todella taitavaksi yksinolijaksi, joten sen jättäminenkään ei ole mikään ongelma... Duracell tuntuu ajattelevan, että "Aha, se lähti. No, mä nukun vähän aikaa niin se tulee takaisin!" Mikä reipas pikku otus. Siis mikä täällä sitten on ongelma?
No eihän tässä taas ole muuta keinoa kuin katsoa peiliin ja siellä se syyllinen taas takaisin kuikuilee. Se veltto naisihminen, jolla oli selkeä päämäärä, keinot ja muut ja joka nyt avutonta koiranpentua syyttäen on vajonnut takaisin sohvan pohjalle. Ainoa liikunnallinen teko, jonka olen viime päivinä tehnyt on oman työporukan ilmoittaminen Naisten Kympille. Se sentään on tehty ja koska olen itse organisoinut tapahtuman työkavereilleni, on nyt otettava lusikka kauniiseen käteen eli vedettävä juoksutossut jalkaan ja ryhdyttävä toimeen. Tämä on niin typerää, kun liikunta ei ole edes mitenkään vastenmielistä minulle...
Tänään on sovittu treffit Ystävän kanssa ja voitteko kuvitella... Yritin sopia ne vakijumpan kanssa päällekkäin, mutta onneksi sain viime hetkellä itseäni niskasta kiinni ja sanottua, että mulla on jumppa tuossa että ennen sitä tai sen jälkeen. Vaikeaa se oli, mutta sain sanottua sen ja nyt olen itsestäni ylpeä. Ja jumppaan menen vaikka mikä tulisi! Tästä se taas lähtee.
Ette usko miten suuresti minua tässä motivaation alhossa lohdutti ja antoi voimaa viestinne edellisiin teksteihin ja lukijamääräni kolminkertaistuminen. On mukavaa huomata, että joku on sekavaa ajatuksenjuoksuani jaksanut seurata, eikä vertaistuen vertaa liene! Kun tietää, että muutkin käyvät samoja kamppailuja järjen ja tunteiden kanssa, helpottaa se omaa taakkaa. Kevät tulee. Valo lisääntyy. Askel kevenee.
Nyt me kaikki otamme hintalaput lenkkareista ja lähdemme tuonne auringon paisteeseen (tai pieneen tihkusateeseen) ja tulemme takaisin sellainen lapsuuden ulkoilusta tuttu puna poskilla! Kun elimistö toipuu ensimmäisestä liikunnan tuomasta järkytyksestä, voimat ja jaksaminen lisääntyy, unen laatu paranee ja kaikin puolin vointi on parempi, kevyempi ja energisempi.
Eikun sisulla eteenpäin! Ja todentotta tärkeintä on se hyvä olo, joka liikunnasta ja terveellisestä elämästä tulee! Tänään Total Compat, huomenna hieman aristavat lihakset, mutta hyvä mieli! :) Valoisaa kevättä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!