tiistai 1. helmikuuta 2011

Suklaan helppo tie luokseni

Työasioihin liittynyt haaste, joka on vaivannut päätäni tässä jo hyvän aikaa, alkaa ratketa. Asiasta mahdollisesti myöhemmin lisää. Se ei nimittäin ole tämän päivän postaukseni aihe ollenkaan. Aihe on suklaa. Suklaa on aine.

Tämä työhön liittyvä asia vaatii minua tekemään päätöksen, jossa puntarissa on monenlaisia asioita, jotka liittyvät omaan uraani, perheeseeni, työyhteisööni, työnantajaani ja erilaisiin mahdollisuuksiin/velvollisuuksiin. Ei ole selkeää oikeaa ratkaisua tai no oikeestaan on, mutta silti puntaroin eri vaihtoehtojen välillä.

Heti kun käynnistyy tällainen pohdinta, johon liittyy myös tunteita, käteni alkaa haroa pöytää, aukomaan kaappeja ja kurkistan jopa jääkaapin vihanneslaatikkoon. Onko nyt totta, että todella meillä ei ole mitään herkkuja? Että siis missään ei ole edes tumman suklaan jämälevyä? Siis oikeesti? Suostuisikohan joku lähisukulaisista hakemaan minulle mahdollisesti suklaata läheisestä vähittäistavaraliikkeestä?

Siis mitä minä oikein ajattelen??? Ristus sentään! Näinkö heikoissa kantimissa koko vuoden opettelujen tulos on? Ja teenpä, minkä ratkaisun tahansa (teen sen ainoan oikean tässä tilanteessa), on edessä jonkin verran stressiä lähitulevaisuudessa, vaikkakin hyvälaatuista stressiä, mutta silti... Kuinkahan lyhyessä ajassa ihminen pystyy syömään 8 kiloa TAKAISIN? Varmaan tosi nopeasti.

Loppujen lopuksi herkuttelu on ollut tosi maltillista. Kyse on vain siitä, että suklaa (tai vaihtoehtoisesti suklaajäätelö) hallitsee ajatuksiani todella vahvasti ja se on kuin refleksi. Heti kun vajoan ajatuksiini ja patistan itseäni päätöksen tekoon, nousen kuin zombi sohvalta ja kuljen kohti keittiötä. Avaa. Kaappi. Suklaata.

No ei auta kuin viritellä ansoja suklaazombille ja pysyä liikkeellä. Lenkillä nimittäin ajatukset työstyy ihan yhtä tehokkaasti/tehokkaammin kuin suklaata etsiessä/mässäillessä ja kun ei ota rahaa mukaan ei ole mahdollisuutta myöskään lankeemuksiin! Onneksi toinen persoonani suklaapoliisi on valppaana!

Hyviä päätöksiä on tehty viime vuoden aikaan monia - enköhän mä osaa tehdä vielä yhden lisää!

päättäväinen TM

2 kommenttia:

  1. Rakas TM, ihan kun olisit minusta kirjoittanut! Niin tuttu reatio (ja tosiaan jätskimakuna ehdottomasti suklaa!) ja todella turhauttava kun sitä niin jo haluaisi klaarata nämä tilanteet ilman näitä VANHOJA käytösmalleja. Vaikka pitäisi varmaan olla kiitollinen, kun meno ei kuitenkaan ole entisenlaista tai ainakaan se ei kestä yhtä kauan kuin ennen.
    Ja liikkuessa ajatukset tosiaan työstyy tehokkaammin kuin suklaata mässäillessä, mutta suklaassa "gratification" on niin nopea ja vaivaton, että siihen helpompi tarttua kriisitilanteessa, hyvänlaisessakin sellaisessa.
    Muista miten erilaisessa tilanteessa olet nyt kuin vuosi sitten! Tsemppiä!
    T. Kohtalotoveri

    VastaaPoista
  2. Voi meitä :)
    Täytyy vaan sisulla tarpoa eteenpäin tätä suklaan tahmeaksi tekemään tietä. Ärsyttävää, mutta näin kai tämä vaan etenee. Ainakin minun kohdallani. Jos ei kerta muuta tietä ole tarjolla, niin mennään sitten tätä.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!