Fiksua ja fiksua

Flunssan jälkimainingeissa varasin eiliselle spinning-tunnin sillä ajatuksella, että voin tehdä enemmän sellaisen rauhallisen kehoa herättelevän treenin (joo ihan varmaan - verenmaku suussa olisin kuitenkin sielläkin vetänyt), mutta juoksukaverini halusikin juoksemaan (antoi toki muitakin päiviä vaihtoehdoksi, mutta koskas minä jotain olisin osannut odottaa), joten mentiin juoksemaan. 

Tulkitsen itseni parantuneeksi, vaikkakin räkää ja yskää vielä vähän jäljellä onkin. Onneksi on avaavat lääkkeet, joten henki saadaan kyllä kulkemaan. (Ihan kamalaa! Tällaista suhtautumista en sitten suosittele kenellekään!)

Mutta voi onnea! Oli ihan taivaallista juosta. Toki lihaksissa oli sairastamisen aiheuttamaa kankeutta ja varmaan nestettäkin kehossa normaalia enemmän, mutta juoksu oli silti ihanuutta. 6,5 km meni vähän raskain jaloin, mutta naama virneessä. Ihanaa palata radalle sairastamisen jälkeen! Juostiin hitaasti ja alkuun ja loppuun vielä käveltiin. Kotiin palattua nappasin vielä koiran ja lähdin sen kanssa käveleskelemään kesäillassa. Loistava fiilis.

Yleensä olen vähän varovaisempi liikunnan aloittamisen kanssa, mutta nyt into juoksemaan oli niin kova... Olen ällistynyt, että näin koukussa olenkin. Toisaalta mietityttää sekin, että liikun suhteellisen paljon, mutta laahaako minäkuva liikunnankin suhteen perässä? Että vielä parin vuoden jälkeenkin päivittelen sitä, että minun tekee mieli liikkua... Alkaisikohan olla aika vain iloita siitä, että liikun, tykkään liikkua ja haluan liikkua.

Saahan sitä tietysti saavutuksena pitää jokainen mitä haluaa, mutta lenkille lähtö melkein viikon tauon jälkeen ei varsinaisesti kuitenkaan ole nyky-minulla ihmettelyn aihe. Tai ei pitäisi olla.

Aamulla heräsin yskien ja nenä vuotaen... Olikohan se juoksu sittenkään hyvä veto? Allergialääke naamaan ja olo alkoi selkiytyä melkein heti, joten polkaisin pyörällä töihin. Nyt vaan kieli keskellä suuta. Jospa flunssa olisi kokonaan voitettu ja saan palata liikkumaan ihan rauhassa.

tTM liikkeellä onnellinen