torstai 1. maaliskuuta 2012

täyttä vauhtia

Paljon tekemistä. Suurin osa välttämätöntä ja ihan vähän haluaisi sitä omaakin. Aikaa. Rauhaa.

Juuri nyt moni asia vaan vaatii pääsyä käsittelyyn. Eikä anna periksi. Pakko jostain joustaa ja ainahan se on niistä omista tärkeistä ja itselle mukavista - liikunta ja blogi noin niinkuin esimerkin mainitakseni. Koiralenkit sentään pidän tiukasti ohjelmassa (no sekin on usein puolipakko etenkin, kun muitakaan ulkoiluttajia ei ole saapuvilla).



Onhan kiire osin valinta. Jos tekisikin niin, että rajaisi tekemisiään niin, että omaa rauhaa jäisi. Että sanoisi, että pitäkää tunkkinne (viittaus ikiaikaiseen huumoriohjelmaan), mä teen nyt just niitä asioita, joita vain ja ainoastaan itse haluan!

Mutta valitettavasti olen ihminen, joka haluaa asioiden sujuvan eikä jaksa katsoa saamattomuutta ympärillään (tämän nyt ymmärtää melko helposti kotona ja töissä, mutta minulla ongelma on vielä laajempi...), joten tavallaan tartun asioihin siksi, että haluan... Jos minäkin katsoisin (enemmän kuin paria asiaa), että mitähän tuollekin tapahtuu, mikäli sille ei mitään tee, niin tottakai minullekin jäisi huomattavasti enemmän aikaa ihan vain omaksi ilokseni tehdä asioita.

Valintoja, valintoja!

Minulla on tuttava, joka sanoo, ettei voi mennä nukkumaan, jos tyynyt eivät ole sohvalla ojennuksessa. Minä voin. Minun täytyy (koska jos oikoisin vielä tyynytkin niin en ehtisi ikinä nukkumaan). Mutta jokainen voi käyttää aikansa miten haluaa! Eihän hänkään ehdi tehdä kaikkea kivaa, mitä muuten ehtisi.

No joo. Joka tapauksessa jokainen varmaan ottaisi vähän enemmän vapaa-aikaa ja tekisi vähän vähemmän niitä pakko-juttuja. Riippumatta millaiseksi on elämänsä järjestänyt. Tai millaiseksi elämä on edetessään järjestäytynyt.

Mutta kyllähän minä jollakin tavalla kuitenkin olen tyytyväinen varsin täyteläiseen elämääni, vaikka hetkittäin vauhtia valitankin. Siihen että sitoumuksia on paljon vaikuttaa eniten ne omat valinnat. Miksi kaikkea mielenkiintoista on niin paljon?

Seuraavaksi yritän kuitenkin löytää tasapainon, että ehdin liikkumaan. Itse asiassa siellähän on loistava juoksukeli (mikäli taistelu lunta vastaan on aurahenkilöillä yhtään hallussa - tai aurahenkilöt tekevät töitä hurjana, mutta miten luonto siihen vastaa on aina yllätys). Terrieripoikakin saattaisi olla mielissään, jos pääsisikin juoksulenkille auratulla alustalla (suuret lumikerrokset bambin-jalkaiselle eivät ole se helpoin paikka edetä - puhun siis koirastani en todellakaan itsestäni).

Eli siis jälleen kerran teksti, jolla on alku ja loppu, mutta varsin vähän sanomaa siinä välissä - ainakaan uutta. Että kiirettä pitää ja itse olen kaiken tämän touhun ympärilleni haalinut erinäisiä valintoja vuosien varrella tekemällä.

Aurinkoa! Kohta on kevät!

tTM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!