Sivut

torstai 17. toukokuuta 2012

Mukavuusalue - ohoi!

On tapahtunut tukholma-syndrooma. Vaikken nyt varsinaisesti (paitsi veljeni maksaman juoksukoulun muodossa) ole Bambin panttivankina, haluan yhtäkkiä miellyttää häntä... Ja kaikki jotka minut tuntee, että ei ole minulle tyypillinen reaktio. Hyvin harvoin haluan miellyttää. Yhtään ketään. Lähipiirini voi todistaa!

Jalat ovat vieläkin vähän tukkoiset tiistain revittelyn jälkeen. Venyttely kuitenkin on selvästi tuonut tulosta ja ihan niin järkyttävät ne eivät ole kuin voisivat olla... Ei alkuunkaa. Iltaisin olen roiskaissut myös magnesiumin naamaan, joten ehkä silläkin on osuutta asiaan. 

Juoksuohjelmassa (jonka siis näistä juoksijamiehistä nimenomaan Bambi on laatinut) on tänään vuorossa reilun tunnin harjoitus, jossa on alkuverra, venyttely, tasaisesti kiihtyvää juoksua niin, että lopussa ollaan vauhtikestävyyssykkeen ylärajalla, intervalleja ja lopuksi vielä se 10 min loppuhölkkä, jolla jalkoja (muka) avataan ja rasitusta tasoitetaan (oikeesti siinä viedään viimeisetkin mehut ihmisestä). 

Laskeskelin aikoja yhteen. Reilu tunti juoksuosuuksia ja se välissä oleva venyttely päälle... Ja aion mennä. Heti tämän tekstin jälkeen. 




Motivaatio on yhtäkkiä kohdallaan. Mä haluan nähdä, mitä siitä seuraa, jos noudatan Bambin ohjeita kirjaimellisesti. Onko ohjelma liian kova vai saavutanko oikeasti niitä tavoitteita, joita olen itselleni asettanut:


  1. Juoksu säännölliseksi
  2. Vauhtia ja matkakestävyyttä lisää
  3. 10 km juoksutapahtumat ilolla ja helposti


Nämä on minun toivomuksiani. Bambi on tehnyt oman osansa (ohjelman) ja mun pitäis nyt sitten tehdä loput. Ottaa homma hanskaan ja saavuttaa tavoitteet.

Ympyrä on laskeutunut. Kotka on sulkeutunut.




Samaan aikaan edelleen pulska olo. Itsekurini ei ole loistanut taidoillaan viime aikoina. Salliessani itselleni "kohtuullisen herkuttelun" avasin Pandoran lippaan ja se lipas on ehtymätön. On aika potkia itsekuria persuksille ja patistaa se töihin taas. Mukavuus alueella röllöttäminen ei vain minulle sovi. Valittettavasti. Voisin lisätä neljännen tavoitteen

    4. Haluan juosta kevyesti, ilman painolastia

Mä lähden nyt juoksemaan! Nähdään lenkkipoluilla!

tTM

4 kommenttia:

  1. Hyvä sinä! Bambin viitoittamalla tiellä. Tuo nelonen on sun pointseista erityisen läheinen mulle, sattuneesta syystä. Mun polvet kiukuttelee enkä nyt taas voikaan juosta. Mutta tuntuu kivalta seurata sinun tsemppejäsi! Nauti nappiin osuneesta motivaatiostasi, se on niin hianoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan polville toipumista. Kyllä tässä nykyisessä vauhdissa kieltämättä mulla on selkä kovilla, mutta toistaiseksi on kestänyt niin edetään edelleen kuntoa kuunnellen. Jos ei pääse juoksemaan, niin jotain muuta sitten!

      Poista
  2. Rentouttavaa viikonloppua! Nauti motivaatiosta, vauhdista ja kaikesta, mitä juoksu sinulle tuo! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, muru! Lepoa ja menoa Sinullekin - sopivassa suhteessa!

      Poista

Kiitos viestistäsi!