Äkkirakastuminen

Viime viikkoisen juoksukoulun (pakko myöntää) liian kovan rääkin jälkeen eilen kuitenkin olotila suhteellisen hyvä ja lihakset antaneet anteeksi. 

Silti menin vähän epäluuloisena kuulostellen paikalle, jonne juoksukoulun tämän kertainen tapaaminen oli sovittu. 

Ja taas uusi ohjaaja. Voisi ajatella, että jatkuvuudesta olisi hyötyä (ehkä oliskin), mutta toisaalta aina uuden ohjaajan kanssa päästään kokeilemaan uusia asioita ja hän huomaa ehkä jotain, mitä toinen ohjaaja ei joko ole huomannut tai ei vain ole puuttunut asiaan. Lisäksi jokainen ohjaaja on valinnut luonnon maastoista vähän erilaisen kohdan treenille ja harjoitteet ovat olleet erilaisia (monipuolisia).

Tämän kertainen ohjaaja oli hyvinkin iholle tuleva. Hän hölkkäsi vieressä ja korjasi asentoa todella henkilökohtaisesti. Minä pidän! On niin mahtavaa saada oikeasti henkilökohtaista palautetta. Tästä kannattaa maksaa - ei porukan lenkeistä. Niitä kun voi sopia vaikka minkä sosiaalisen median kautta, jos porukassa haluaa juosta. Ja mukavaahan sekin on, en minä sitä.

Ihana Mies! Kertakaikkiaan. Minä tykkään tuollaisista kontaktissa olevista ihmisistä! Eikä sitä osaa toimintaansa korjata, jos ei siinä virhettä tiedä olevankaan! Kyllä rakentava kritiikki vaan on poikaa! Minusta laji käy vain mielenkiintoisemmaksi, kun hienosäätö alkaa paljastua. Jos joku haluaa pääkaupunkiseudulla hyvään juoksukouluun, minä tiedän mihin kannattaa mennä :)

Tämänkertainen ohjaajamme keskittyi todella paljon lihaskuntoliikkeisiin, mikä totisesti tuntuu tänään jaloissa. Juoksua tuli loppujen lopuksi varsin vähän (siis ei ollenkaan samanlaisia kilometrisaldoja kuin edelliskerralla). Onnistuin jo saman illan aikana saamaan oikeaan lonkankoukistajaan melkoisen jumin. Argh! Sivuaskelkyykyt sen taisi tehdä. Eikä se totisesti yön aikana ohi mennyt. 

Mutta siis mielenkiintoista oli. Sain tietää juoksevani liian kantapääpainotteisesti (minun kuuluisi astua "keskikannalle" Ö_ö EI päkiälle). Asento korjautuu ylämäkeen juostessa eli sitä nyt sitten vaan (loppuikä). En kuitenkaan ole mitenkään epätoivoinen. Siitä ei ole kuin vajaa kaksi vuotta, kun opettelin kävelemään uudelleen ja oikein niin eiköhän tätäkin tarpeeksi toistamalla, saada korjaus aikaan. Kuulemma mahdollista vaikkei helppoa.

Ihan nyt sellainen käytännön neuvo, jonka tässä voisin jakaa oli, että rasittuneiden jalkojen hoitamiseen (minulle) uusi vinkki oli piikkimatto. (Niin juuri se, joka pari joulua sitten oli joulun hittilahja ja joka taitaa melko monesta kodista löytyäkin - tarkista eteisen ja makuuhuoneen yläkaapit!). Sen voi kietoa säären ympärille (pohkeet ja penikat) ja päälle voi laittaa vaikka vähän painoa tai sen päälle voi laittaa takareidet tai kuulemma ihan mitä vaan! Ja pitäis auttaa. No, kaivoin minäkin hökötyksen esiin illalla ja leikin sen kanssa, mutta eipä sitä nyt tuonne lonkankoukistajan seutuun kätevästi olisi saanutkaan... Muuten jumi on tasaisen tönkkö fiilis väsyneissä jaloissa (kyllä kylmä/kuuma-suihkut on jo arkea, magnesium kuuluu iltapalaan ja venyttely on elinehto).

t. vieläkin juoksukoulusta iloinen TM