Sivut

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Äkkirakastuminen

Viime viikkoisen juoksukoulun (pakko myöntää) liian kovan rääkin jälkeen eilen kuitenkin olotila suhteellisen hyvä ja lihakset antaneet anteeksi. 

Silti menin vähän epäluuloisena kuulostellen paikalle, jonne juoksukoulun tämän kertainen tapaaminen oli sovittu. 

Ja taas uusi ohjaaja. Voisi ajatella, että jatkuvuudesta olisi hyötyä (ehkä oliskin), mutta toisaalta aina uuden ohjaajan kanssa päästään kokeilemaan uusia asioita ja hän huomaa ehkä jotain, mitä toinen ohjaaja ei joko ole huomannut tai ei vain ole puuttunut asiaan. Lisäksi jokainen ohjaaja on valinnut luonnon maastoista vähän erilaisen kohdan treenille ja harjoitteet ovat olleet erilaisia (monipuolisia).

Tämän kertainen ohjaaja oli hyvinkin iholle tuleva. Hän hölkkäsi vieressä ja korjasi asentoa todella henkilökohtaisesti. Minä pidän! On niin mahtavaa saada oikeasti henkilökohtaista palautetta. Tästä kannattaa maksaa - ei porukan lenkeistä. Niitä kun voi sopia vaikka minkä sosiaalisen median kautta, jos porukassa haluaa juosta. Ja mukavaahan sekin on, en minä sitä.

Ihana Mies! Kertakaikkiaan. Minä tykkään tuollaisista kontaktissa olevista ihmisistä! Eikä sitä osaa toimintaansa korjata, jos ei siinä virhettä tiedä olevankaan! Kyllä rakentava kritiikki vaan on poikaa! Minusta laji käy vain mielenkiintoisemmaksi, kun hienosäätö alkaa paljastua. Jos joku haluaa pääkaupunkiseudulla hyvään juoksukouluun, minä tiedän mihin kannattaa mennä :)






Tämänkertainen ohjaajamme keskittyi todella paljon lihaskuntoliikkeisiin, mikä totisesti tuntuu tänään jaloissa. Juoksua tuli loppujen lopuksi varsin vähän (siis ei ollenkaan samanlaisia kilometrisaldoja kuin edelliskerralla). Onnistuin jo saman illan aikana saamaan oikeaan lonkankoukistajaan melkoisen jumin. Argh! Sivuaskelkyykyt sen taisi tehdä. Eikä se totisesti yön aikana ohi mennyt. 

Mutta siis mielenkiintoista oli. Sain tietää juoksevani liian kantapääpainotteisesti (minun kuuluisi astua "keskikannalle" Ö_ö EI päkiälle). Asento korjautuu ylämäkeen juostessa eli sitä nyt sitten vaan (loppuikä). En kuitenkaan ole mitenkään epätoivoinen. Siitä ei ole kuin vajaa kaksi vuotta, kun opettelin kävelemään uudelleen ja oikein niin eiköhän tätäkin tarpeeksi toistamalla, saada korjaus aikaan. Kuulemma mahdollista vaikkei helppoa.

Ihan nyt sellainen käytännön neuvo, jonka tässä voisin jakaa oli, että rasittuneiden jalkojen hoitamiseen (minulle) uusi vinkki oli piikkimatto. (Niin juuri se, joka pari joulua sitten oli joulun hittilahja ja joka taitaa melko monesta kodista löytyäkin - tarkista eteisen ja makuuhuoneen yläkaapit!). Sen voi kietoa säären ympärille (pohkeet ja penikat) ja päälle voi laittaa vaikka vähän painoa tai sen päälle voi laittaa takareidet tai kuulemma ihan mitä vaan! Ja pitäis auttaa. No, kaivoin minäkin hökötyksen esiin illalla ja leikin sen kanssa, mutta eipä sitä nyt tuonne lonkankoukistajan seutuun kätevästi olisi saanutkaan... Muuten jumi on tasaisen tönkkö fiilis väsyneissä jaloissa (kyllä kylmä/kuuma-suihkut on jo arkea, magnesium kuuluu iltapalaan ja venyttely on elinehto).

t. vieläkin juoksukoulusta iloinen TM

10 kommenttia:

  1. Voi että, olisipa pääkaupunkiseutu lähempänä. Juoksukoulu olisi kiva, niin mielenkiintoiselta kuulostavat juttusi siitä. Kiitos piikkimattovinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti hyviä juoksukouluja on muuallakin ja minullahan on kokemus vain tästä yhdestä... :) Mutta suosisttelen hyvien ammattilaisten käsien läpi kulkua!

      Poista
  2. Aivan mahtavaa opastusta saat, oon superkade! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa tämä onkin! Mutta kyllä näitä löytyy varmaan muualtakin :)

      Poista
  3. Piikkimatto on super!
    Koitappa semmoista, että menet sängylle mahalleen, piikkimatto yltää sua noin napaan asti ja maton alla on tyyny pitkittäin tämä taas alkaen n. 5cm piikkimaton yläreunasta. Silloin tulee enemmän tehoa etureisille yms. Tässä voi myös käännellä itseään eri kallistuskulmiin.

    Muutenkin kannattaa käyttää korkeuseroja maton kanssa hyödyksi ja erilaisia painopisteitä. Itselläni on matto ollut käytössä jatkuvasti. Auttaa mm. levottomiin jalkoihin, ei poista, mutta lieventää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos vinkistä! En ollut koko maton monimuotoisuutta tajunnut!

      Poista
  4. Kiitos hyvästä piikkimatto -vinkistä! :) Tosin minun pitäisi ensin ostaa se, jotta voisin löytää sen yläkaapin perukoilta :D

    Saatte kyllä mahtavan yksilöllistä ohjausta juoksukoulussa. Vitsi sä osaat tämän jälkeen vaikka ja mitä. Alat vaikka juoksukouluohjaajaksi itsekin! ;) Meillä ohjaus on enemmän ryhmäohjaamista, eikä paneuduta siis yksittäisen juoksijan ongelmiin. Noo, katsotaan mitä kesän yhteistreenit tuovat tullessaan.

    Ihanaa tulevaa viikkoa Reippaalle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ihana <3

      No meillä on tosi intensiivinen lyhyt pyrähdys tätä valmennusta, mutta kyllä mietityttää, pitäisikö kuitenkin jatkaa vielä. Laitoin hyvän kiertämään ja ostin lahjaksi juoksukoulun viikonlopun juhlakalulle. On parhaita lahjoja, jonka olen itse saanut.

      Kyllähän tekniikkaharjotteilla pääsee eteenpäin ihan vallan mainiosti ryhmässäkin ja ollaan tehty esim sellaisia vauhdin vaihteluharjoituksia, joissa helposti itse huomaa, miten romauttaa juoksuasennon esim nopeasta spurtista hidastettaessa - opettavaisia nekin. Osa opettajistakin arkoja menemään ihan toisen tontille sormella osoittamaan, mutta minä taas tykkään, että suoraan puututaan, kun ei sitä omaa juoksuaan näe.

      Jälkeenpäin olen todella monen kuullut käyttävän piikkimattoa kekseliäästi, mutta ei mulle kukaan ollut aikaisemmin sanonut asiasta :)

      Jos ei muuta tämä juoksukoulukokemus on opettanut sen, että en tiedä juuri mitään juoksemisen tekniikasta (enkä siis kilpailevaa yritystä ole perustamassa - koskaan!). :D

      Ihanaa, aurinkoista viikkoa Sinulle! <3

      Poista
  5. Siis kenen järjestämä toi juoksukoulu oikein on? Vai tohditko kertoa? Kuulostaa ihan huipulta! Mäkin haluan ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, Pullasorsa! Laitoin sinulle privaattiviestin pullasorsan spostiosoitteeseen. Suosittelen lämpimästi tätä juoksukoulua ja muutkin tahon minulta halutessaan saavat!

      Poista

Kiitos viestistäsi!