Sivut

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kesä tulee!

Meren rannalla asuvana selkeä kevään merkki on se, kun kuulee lokkien ensimmäisen kerran huutavan. Siitä tietää, että meri on auki. Se on lupaus, että kesä varmasti tulee. 

Aamullinen juoksulenkki oli nautinto jo sinällään, mutta lokkien huuto ja niiden kaartelu sinisellä taivaalla kyllä kruunasivat juoksun. Kesä on tulossa. Kevät näyttää vielä voimansa, vaikka talvi tänä vuonna vitkutteleekin lähtöään ja yrittää tehdä paluuta kerta toisensa jälkeen. Mutta niin se ei mene. Kevät on jo täällä ja kesä tulee. 




Olipa mahtavaa juosta voimistuvassa auringon paisteessa ja näissä ajatuksissa. Kesän tulo on kuin terveemmmän, kevyemmän elämän koittaminen kohdallani. Se on jo täällä ja se vain vahvistuu. Riippumatta siitä, miten paljon entiset, hyytävät tapani pyrkivät esille. Muutoksen suuntaa ei voi kääntää. Niin se vaan on.


Minun tarvitsee vain mennä virran mukana. Hölkötellä eteenpäin. Nauttia tuulesta, auringosta ja meren yllä kaartelevista lokeista. Ja luovuttava jostain vanhasta. Ei edes mistään sellaisesta, mitä tulisi ikävä. Oikeasti. 





Koko ajan mennään kohti parempia lenkkisäitä, pyöräilykelejä ja puistojumppia :) Mikä loistaava kesä meillä onkaan edessämme! Paremmassa kunnossa kuin viime kesänä - tai ei ainakaan huonommassa!

tTM kevätvillissä

6 kommenttia:

  1. Hienoa, riemastuttavaa! Iloisena huomaan että sittenkin löytyy nelikymppisten naisten blogeja joissa puhutaan itsen hyväksymisestä, ilosta ja toiveikkuudesta. Jes.

    VastaaPoista
  2. Oot kyllä ihan oikeassa tuossa, että kohti terveempää elämää ollaan menossa. Itse kullakin niitä takatalvia väliin osuu, mutta se ei tarkoita, että luovuttaa pitäisi. Ollaan niin pitkälle jo tultu, että eron entiseen huomaa ihan kaivelematta. :) Loistavia lenkkisäitä sinne päin!

    VastaaPoista
  3. Ei mistään sellaisesta, mitä tulisi oikeasti ikävä... Niinpä! Siinä kait se juju onkin, että on löytänyt uusia asioita, joista oikeasti pitää ja nauttii. Asioita, jotka tuovat kokonaisvaltaista hyvää oloa niin mielen kuin kehon osalta.

    Ihania juoksuja ja säitä!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!