En halua kirjoittaa tänne totuutta. En halua. Haluan sulkea silmäni siltä tosiasialta, että olen jälleen epäonnistunut. Että minulla ei ollut tarvittavaa luonteen lujuutta. En tavoitellut päämäärääni tarpeeksi lujasti. Halusin jotain muuta enemmän kuin päämäärääni. Siinä hetkessä. Enkä osannut katsoa tulevaan.
Se oli niin lähellä ja kuitenkaan en ollut siellä päinkään.
Olen lomaillut todellisuudesta tehokkaasti. Ajattelin, että jos en mene vaa'alle, totuus ei saavuta minua. Saavutti se. Peilistä on totuus tuijottanut tiukasti silmiini jo jonkin aikaa. En vain ole halunnut nähdä sitä. Koska tiesin sen, en mennyt vaakaan.
Vaatteet ovat käyneet napakoiksi (lue: kiristää!) ja huomaan, että ne kaapin perälle siirretyt "reilun kokoiset" ovat oikeastaan ihan miellyttävän kokoisia. Viimeinen repsahdus on tapahtunut ihan lähiaikoina, mutta kyllä tämä alamäki on ollut jo pitkään menossa. Laskeskelin, että uuden työpaikan myötä kiloja on kertynyt... mitä? Neljä?
Pikaisesti alan mielessäni listata syitä! Omien tekojeni ulkopuolelta. Niitä asioita, joita elämä on eteeni tuonut hyviä ja huonoja. Mutta eikö tästä juuri painonhallinnassa ole kyse? Että sinä pystyt siihen, tapahtui elämässä mitä tahansa! Kai nyt kuka tahansa pystyy siihen hyvänä päivänä!
En sano, että tässä on kyse elämän tärkeimmästä asiasta! Ei ole. Mutta asiasta, jolla on suuri merkitys minulle. Hiljalleen olen liukumassa ihan samaan kuin ennenkin. Montako kertaa olen käynyt ottamassa vauhtia näistä luvuista???
Nousin tänä aamuna vihdoin vaakaan. 62,4 kg vastasi vaakani. Nämä eivät ole vain numeroita. En ole tärkeämpi kuin nämä numerot. Tänä aamuna nämä numerot määrittivät minua. Jos ei ottaisi niin paljon päähän, masentuisin. Tänään olen vain nuo numerot. Ehkä huomenna jo jotain muutakin. Tänään olen numeroiden lisäksi myös vihainen. Itselleni.
Liitin tähän armollisen kuvan. Oloni ei ole armollinen.
Kun ensimmäisen kerran tulin näihin lukuihin suuremmasta luvusta, olin onnesta soikeana. Nyt verisuonet pullistuvat päästä ilman ponnistelua! Tukeva tyttö on jälleen lähtökuopissa. Kehon hyvänolonpaino - my ass!!! Laiskan ja löysän ihmisen paino!
Taas mennään. Sylettää!
Voi mälsyys, ei meillä nyt ihan putkeen mene. :( Mutta ei auta märehtiä tehtyä, vaan on keskityttävä uuteen hetkeen, uuteen mahdollisuuteen. Kyllä me tästä noustaan, mutta paino ei!
VastaaPoistaEn tiedä helpottaako yhtään tietää, että mulla on menossa AIVAN samat asiat...?
VastaaPoistaUsein mietin, että mun täytyy olla pahemman luokan masokisti: tuntuu, että joka ikinen kerta kun saavutan hyvänolonpainon, joka on hyvin lähellä tavoitepainoani, alan ihan hillittömällä raivolla taas toistaa vanhoja, HUONOJA tapoja, VAIKKA tiedän, että siitä seuraa vaan fyysisesti ja henkisesti huono olo. Miksi ihmeessä, kerta toisensa jälkeen?!?!?
En halua nyt mitenkään yrittää keksiä tekosyitä sinulle rakas TM, MUTTA työpaikan vaihto, vaikkakin mieluinen, saattaa olla kuitenkin aikamoinen stressin tai paineiden aiheuttaja. Toki riippuu sitten meistä itsestämme miten stressiin reagoimme.
Ihan hirveästi tsemppiä sen hyvänolontien uudelleen löytymiseen.
Näin se on, että ei auta muu kuin katsoa eteenpäin. Rehellisyys ja peiliin katsominen sattuu, mutta nyt ei ole muita vaihtoehtoja. Takaisin liikkeelle ruokavaliota tarkentaen! Tsemppiä, siskot!
VastaaPoista