Sivut

maanantai 31. lokakuuta 2011

positiivista energiaa



Tänään pienoista takapakkia painossa. (kyllä hyppään joka aamu siellä vaa'alla) Ensimmäinen fiilis oli lapsellinen "en ala"-reaktio, kunnes hitaammin heräävä Järki ehti väliin.

Ymmärrän, että tuo muutaman päivän hervoton nesteen poistuminen ja vaakanumeroiden pieneneminen ei voi jatkua loputtomasti (miksi ei muka?!), mutta silti numero-orientoitunut mieleni murjotti heti. Tämän aamun 400 g nousu tarkoittaa kuitenkin pitkässä juoksussa lähes 1,5 kg pudotusta alle viikossa, joka on ihan mieletöntä jo sinällään (vielä ei mennä siihen, mitä minusta on vähentynyt).

Eilen kuntosalilla pitkä treeni (tänään kipeät lihakset), koiralenkki ja yleinen aktiivisuus aiheutti nälkäisemmän päivän, joka näkyy tänä aamuna vaa'assa. Ei se mitään. Järki sai onneksi yliotteen tilanteesta. Tänään mennään syömisten suhteen tarkemmin kuin eilen (mitä siitä - eilen oli sunnuntai kaikkien viikonpäivien kruunaamaton kuningatar) ja huomiselle odotellaan siis hyvää viikkotulosta, jonka jälkeen lähdetään tavoittelemaan kuutosen alitusta <3

Love, peace and understanding!

tTM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!