Sivut

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Terveisiä "juoksu"lenkiltä

Löysäily on saanut minut siihen tilaan, että juoksun hurma on taas hakusessa. Sen verran säännöllistä juoksemista onnneksi on takana, että kyllä keho muistaa, miten juostaan.




Juoksu on loistavaa silloin, kun se on vaivatonta ja tapahtuu itsestään niin kuin lapsena. Silloin ei jahkailtu, että jaksaisko sitä juosta, että jos vaikka pari sähköpylvään väliä kokeilis kirmata, että mitä tuo tuntuisi! Sitä vaan juostiin. Sitä iloa nyt joudun taas hakemaan.




Onneksi olen sen ennenkin saavuttanut, joten tiedän, että se on siellä. Ihan ulottuvilla. Saavuttaminen vaatii vain sen, että keho taas tottuu olemaan liikkeellä. Ja tottuuhan se. Kumma miten syksyinen sumuinen sää houkutteleekin juoksemaan! Luulisi, että sitä mieluummin odottaisi kuivaa pururataa tai aurinko säätä.

Ja jestas miten innoissaan pieni parsonpoika metsässä olikaan! Alkuun se (niin kuin omistajansakin) kiersi rapakot ja ravisteli tassuja, kun kastuivat, mutta hetken päästä jo päästeli läpi rapakoiden täyttää vauhtia pomppien kaatuneiden puun runkojen yli hirviällä vauhdilla (omistajansa ei ihan yhtä notkeaan suoritukseen yltänyt...) ja pysähtyi rapakkoon seisomaan minua odottaessaan. Molemmat saavuttiin kotiin yltäpäältä ravassa!



Suosittelen Sunnuntaijuoksua!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!