Sivut

maanantai 23. toukokuuta 2011

No good deed goes unpunished...

No niin. Niihän siinä taas kävi, että kun ei usko, niin huonosti käy. Vaikka aikeet olisi kuinka hyvät niin turpiin tulee. Hauskinta tässä on se, että mitä tästä taas opittiin? Ei mitään. Ei ainakaan periksi antamaan! Tai järkeä kuuntelemaan.


Kaivoin viikonloppuna ihanista ihanimman pyöräni naftaliinista ja polkaisin liikkeelle. Sunnuntaina heräsin täysin halvaantuneena (ripaus liioittelua vain tarinan maustamiseksi). Ristus. Selkä hymisi kovaa ja korkealta ja sängystä hivuttautuminen särkylääkekaapille kesti... aikansa.

Onneksi kipulääke teki tehtävänsä, että pääsin sunnuntainakin pyöräilemään! Ihanuutta! Pitkää ruususen unta nukkuneille reisille töitä! Autuus ja onni! Pyöräilin pitkin rantoja ja hymyilin kuin heikkopäinen.

Sen verran sentään edellisestä viisastuin, että varovaisesti venyttelin su iltana tämän uuden pyöräilysession päälle ja otin särkylääkkeen jo illalla. Fiksu minä. Kyllä olin taas itsestäni ylpeä! (Tässä yksi syy, miksi en ole omilla kasvoillani täällä blogimaailmassa - eihän tällaista typeryyden määrää voi tunnustaa omalla naamallaan missään!)

Välillä on oikeasti vaikea tietää, missä minulla se todellinen vamma on. Selässä vai korvien välissä!? Mutta kun en voi olla paikallaan! Ja se pyörä on oikeasti elämää ihanampi! Ihanimpia esineitä, joita omistan, vaikken mikään totinen materialisti olekaan, mutta tähän olen oikeasti kiintynyt.

Ja oikeastihan ei koskaan voi tietää, mihin pystyy, jos istuu kotona ja haaveilee tekevänsä jotain vielä joku päivä. Välillä sitä on vain mentävä ja tehtävä ja toivottava parasta! En suostu siihen, että aina kun oikeasti yritän olla hyvä itselleni (en siis todellakaan veren maku suussa maastopyöräillyt vaikka mieli tekikin) niin seuraukset pakottavat kannattamaan kipulääketeollisuutta.

Typerä ja lapsellinen peli koko välilevyhommeli! En ala. En suostu. Eikun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Ettäs tiedätte.



teidän TM

3 kommenttia:

  1. Voi hemmetti, kyllä sua nyt koetellaan.
    Toivottavasti kipu pian poissa. Ja pysyvästi kiitos!

    VastaaPoista
  2. Höh! :( Jos sen selän amputoisi kokonaan pois, niin ei olisi häiriöksi?

    VastaaPoista
  3. Noo. Tämä kipu on kuitenkin vain kalpea varjo siitä kolmen kuukauden takaisesta. Onneksi :)

    Ja amputaatio on käynyt kyllä mielessä - lähinnä painonpudotusmielessä. Koko selkäoireilu tuntuu kyllä käsittämättömältä, kun muu toimintani on varsin selkärangatonta!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!