Treffit kirurgin kanssa

Muistattehan kirurgini? Tapasin hänet jälleen tänään. (Rehellisyyden nimissä tämä oli ihan eri kirurgikin kuin alkuräjähdyksen aikaan tapailemani, mutta tämä kuvahan toimii edelleen, että saatte mielikuvasta kiinni).

Nämä treffit etenivät suunnilleen samalla tavalla kuin kaikki edellisetkin. Tehdään temppuja ja sitten väännetään puolin ja toisin rautalangasta asioita.

Eli ensin perussettiä: varpailla kävelyä (pystyn siihen, mutta oikea jalka antaa vähän periksi...), kantapäillä kävelyä, sitten väännellään kilpaa jalkojani ja kokeillaan refleksejä... Masentavaa. Ei, varvas ei ole herännyt henkiin ja jalkateräkin hieman antaa periksi, mutta ei kuulemma merkittävästi. Tunto sen sijaan oli huomattavasti parempi kuin edellisissä kokeissa (mikä sai kirurgin melkein hurraamaan).

Sitten alkaa se Asioiden Selittäminen:

Kirurgi: Tälläset vie kuule ihan kauheesti aikaa 12 viikkoa - 12 kuukautta.

Minä: MITÄ?? Mulle Sanottiin Että Kolmessa Kuukaudessa Paranee.

Kirurgi: Niin. Voi olla. Tai sit ei. Gaad ounli nous!

Minä: Mutta Minä Onnun! Liikkuminen on Hankalaa.

Kirurgi: Nyt Sun Pitää Lopettaa Ontuminen. (Luulis että tässä on nyt paras neuvo, mutta odottakaa vaan - paras on vasta tulossa!!)

Minä: Mulla menee hermot, kun en pääse liikkumaan!

Kirurgi: Nyt Pitää Olla Kärsivällinen. (ja nyt! nyt tulee se paras neuvo!!) Laitat kuule lieden ykköselle ja odottelet! *odottaa aplodeja*

(No tässä nyt nähdään, että eipä ole kaveri meikäläisen lieden lämmössä pyörähtänyt - ei nimittäin löydy sitä ykköstä tästä mallista... )

Ja tätä rataa loputtomiin. Hän uskoo, että jalka tulee paranemaan ihan ennalleen ja nimenomaan niin, että se vanha hermo herää henkiin (mutta se vie tooosi kauan aikaa). Tosin Varmuuden Vuoksi täytyy nyt sitten jumpata (ainakin nyt vapaa-ajalla, neuvoi kirurgini) jalkaterää ja varvasta lähihermojen herättelemiseksi, että jos ne vaikka alkuperäishermon vaikenemisen ajan hoitaisivat sitten vähän kaverinkin hommia. Ok.

Kirurgin mielipide oli, ettei fysioterapiasta ole tässä vaiheessa apua. Vasta viikon 7 jälkeen (tai ehkä oikeestaan vasta 12 viikon jälkeen...). Just. Liikuntaa saa harrastaa. Kysyin, että mitä liikuntaa, johon kirurgi pitkän miettimisen jälkeen totesi, että kävelyä. Selvä ja ontumatta sitten varmaan ja kaikkea sellaista joka vaikuttaa ryhtiin (???), mutta ei saa nostaa mitään painavaa (kirurgini käytti esimerkkinä maastavetoa salilla... ja vastaanoton jälkeen meni varmaan itse salille *katkerana toteaa hän*). Kovasti on liikuntaa ikävä.

Eli siis yritän löytää liedestäni ykkösen. Harjoittelen henkistä kasvua (ei mene järin hyvin vielä)!

t Takis

ps. Hah-hahaa-hah-hauska yksityiskohta tältä päivältä: Lähdin töistä ja työpaikkani kulmilla on usein kaiken maailman flyereiden jakajia tuputtamassa ties mitä prosyyrejä, vaikka kuinka kiljun, että ei, en halua niitä lappusia ja ihan järjetöntä epäekologista roskan tuottamista mainostamisen nimissä, jne. MUTTA tänään olin siis ollut kirurgin luona ja saanut ohjeita, joten keskityin kulmat kurtussa, kieli keskellä suuta Askeltamaan Oikein... Eipä muuten kukaan tyrkyttänyt yhtään lappua tai liparetta vaan minua väistettiin :) Että sen verran uhkaavaa vaappumiseni nykyään on! Jotain hyötyä!