Sivut

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Hämmästys ja huokaus

Vapautuneesti naureskelin kirurgille ja vähän tuohtunutkin olin, kun itkin hänen olkapäätään vasten, että nyt mä jo onnun - johon hän totesi, että "Lopeta ontuminen!" Ei tietoakaan myötätunnosta!

No sitten päätin piruuttani kokeilla mokomaa. Keskityin kulmat kurtussa askeltamaan oikein. Keskityin tekemään juuri niin kuin on neuvottu (minä! uskomatonta). Ja arvatkaa mitä???

En onnu enää. Juurikaan. Siis ihan uskomatonta. Viikossa olen oppinut kävelemään oikein ja pohjekipu on hellittänyt! No siis en vieläkään voi kävellä kovin nopeasti. Oikean jalan jalkaterä on heikompi kuin vasemman (todennäköisesti ollut koko ajan, mutta en ole jäänyt siitä kiinni aikaisemmin - tämä kirurgi osasi provosoida sen vaivan näkyväksi), joten siinä vaiheessa askelta, kun paino on periaatteessa oikean jalkaterän varassa (ja vasen on ilmassa ottamassa siis sitä omaa virheetöntä askeltaan) tulee väkisin pieni notkahdus. Jalkaterä ei vaan pidä kunnolla.

Mutta silti! Osaan kävellä! Voisin todella suudella niitä Nainan mainitsemia betoniporsaita! Mahtavaa. Juokseminen on vain kaukainen haave ja jopa kävelyvauhti aika vaatimaton, mutta pystyn sentään kävelemään selkä suorana. Lisäksi jumppaan jalkaterää, herättelen niitä naapurihermoja, jospa se kirurgi todella tiesi, mistä puhui (ei ollut pelkkä nätti naama :)).

Olen onnellinen. Tänään uskon, että elämä kantaa. Selviän tästä. Hitaasti mutta varmasti. Selviän sittenkin. Vielä en tiedä, millainen liikunnallinen tulevaisuuteni on, mutta se kuitenkin ON! Sitten harrastan geriatrisia lajeja (vesijuoksua ja sauvakävelyä), jos ei muu käy, mutta liikun kuitenkin.

Lisäksi elämäni keikahti muutenkin täysin ympäri viime viikolla: jouduin headhuntatuksi ja vaihdoin itsellenikin yllätykseksi työpaikkaa. Yhtäkkiä olen paljon isommassa, vastuullisemmassa, näkyvämmässä työssä, jossa muutaman työpäivän jälkeen on jo kiire ja työpinot kasvavat pöydällä - ja minä rakastan joka hetkeä, joka haastetta!

Alkuvuosi olikin todella raskas. Liian monta huonoa uutista, pysäyttävä suru-uutinenkin. Joko vihdoin tulee kevät, aurinko ja elämässä kevyempi vaihe? No tulee mitä tulee, paljon on hyvääkin!

Kevättä ja rakkautta!
t. TM

7 kommenttia:

  1. Ihanaa että pystyt etenemään ontumatta! Juuri äsken kirjoitin omaan blogiini omasta ontumisestani. Se jäi minulle tavaksi ja tässä sitä nyt ollaan. Pitäisi opetella kävelemään vissiin kokonaan uudestaan. :)

    VastaaPoista
  2. :) Sitä se kirurgikin sanoi, että nyt on opeteltava heti kävelemään oikein eikä ontumisen kautta, koska siten se on vaikeampaa. Mutta tosi asia on, että mulla notkahtaa vähän se oik jalkaterä edelleen... Ihan virheetöntä kävely ei ole, mutta yritän (tosisssani) pitää jalkaterän askeltaessa suorassa niin, että notkahdus olisi mahdollisimman pieni... Vähän on ikävä jalkaterän tuntoa :D Oli se vaan helpompaa silloin, kun se toimi :D

    VastaaPoista
  3. Todella hyvä asenne. Ontumatta käveleminen kipujen kanssa on jo kuule suuri saavutus!
    Ja onnea uudesta työpaikasta!

    VastaaPoista
  4. Voi miten loistavia uutisia! Hurjasti onnea uudesta työpaikasta. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos! :) Kunto vaihtelee, mutta en onnu - tänäänkään!

    VastaaPoista
  6. Onnea uuteen työhön, mahtavaa! :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!