maanantai 6. joulukuuta 2010

Tunti turpaan

Huonolle elämälle nimittäin! Juoksin ensimmäistä kertaa koko tunnin juoksumatolla. Ei mitään varsinaista huonoa sanottavaa. Paits että tunti on pitkä aika juosta sisällä... Ei mitenkään mahdoton ja menihän se ja jälkeenpäin oli tosi hyvä olo, mutta erilaisten lukujen kertymistä ja kulumista näytöiltä seuraten tunti on pitkä aika. Valivali! Nyt pitää olla iloinen, että pystyy juoksemaan ja on tämä sisävaihtoehto silloin, kun lunta pyryttää koko ajan vaakatasossa niin ettei eteensä nää. Siis oikeesti hyvä treeni - päälle vähän kuulan heiluttelua ja kinesis-kuminauhoissa roikkumista.

Ja kyllähän minä kiitollinen olenkin siitä. Vuosi sitten en totisesti olisi juossut sillä matolla tuntia. Enkä myöskään olisi nähnyt sille mitään järjellistä syytäkään... Voi sitä vanhaa minää. Olen niin iloinen ja kiitollinen siitä matkasta, jonka olen tullut. Täytyy vuoden täyttyessä palata blogin alkuun ja miettiä niitä asioita, jotka minut silloin saivat heräämään. Nimittäin hyvin vaikea jälkikäteen sanoa, mikä oli muna ja mikä kana. Mikä sai sitten lopulta liikkeelle... Hyviä syitä oli useita (ai niinku ulkonäköasiat? mutta muitakin!).

Tänään olen lukenut erilaisia listoja, miten tulisi elää ja syödä kuten nyt esimerkiksi Bellan blogista löytyvä yhteenveto ja olen huomannut, että useimpia tämäntyyppisiä listoja tarkastaessa minulla on toteutumisenvaikeutta enää ehkä yhden kohdan kanssa. Enää. Vuosi sitten löytyi vähän kaikenlaista parannettavaa... Tällä hetkellä vika ei enää niinkään ole ruuan koostumuksesta kuin määristä. Niin ja niistä joistakin "vahingossa nautituista" turhista kaloreista.

Mielestäni erittäin pysäyttävä Laihdutusen lyhyt oppimäärä-dokumentissa (josta Tainakin kertoi aiemmin) oli ylipainoisen naisen kertomus ruokailustaan. Hän kertoi syövänsä tosi terveellisesti, esimerkiksi hedelmäsalaatti aamupalaksi ja niin hän söikin. Mutta sen hedelmäsalaatin koko oli aivan valtava! Nainen ei nähnyt ollenkaan realistisesti omaa syömistään. Vetosi hitaaseen aineenvaihduntaan (joka mitattiin ja todettiin normaaliksi). Ruokapäiväkirjaa pitäessään hän jätti 40-60% syömistään kaloreista kirjaamatta (riippuen menetelmästä, jolla ruokapäiväkirjaa pidettiin)!!

Tämä todella pysähdytti minut ajattelemaan ruokailuani. Mikäli todella söisin niin oikein ja kurinalaisesti kuin hetkittäin itselleni vakuuttelen - tulokset olisivat toisenlaisia! Toki myönnetään, että näillä menetelmillä on tultu tähän ja tästä eteenpäin, viimeisille kiloille, tarvitaan isompaa vaihdetta silmään, jota hiljalleen onkin ruettu vääntämään kohdilleen. Tämäkään ei käy hetkessä.

Tavoitteita laatiessa ei tiedä kaikkea minkä tietää niitä lähestyessään. Aina ei alunperin tiedä edes, onko asetetut tavoitteet niitä, joita oikeasti haluaa. Tai kuinka suuria uhrauksia tavoitteiden saavuttaminen oikeasti tarkoittaa. Onneksi tavoitteita voi ja on lupa muokata projektin edetessä. Hiljalleen hahmottelen mielessäni jo ensi vuoden tavoitteita, mutta kuitenkin ensin tämä vuosi ja nämä haasteet kohdattavana. Ja nyt aion miettiä realistisemmin ruuasta saamiani energiamääriä. Tai ainakin niitä "turhia kaloreja" siinä sivussa! Ai niin ja lähden zumbaamaan!

Loisteliasta itsenäisyyspäivää kaikkiin koteihin!

7 kommenttia:

  1. Tunti juoksumatolla...! Miten ihanaa!!
    Sinulla on ollut loistava vuosi ja olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että tavoitteita voi ja pitääkin matkan varrella tarkistaa ja tarvittaessa muuttaa.
    Tsemppiä loppuvuodelle ja innolla odottelen uusia tavoitteitasi!

    VastaaPoista
  2. Vähitellen niitä hahmottelen ja kaksi päätavoitetta selvillä :) Mutta ensin katsotaan, miten tämä loppuvuosi nyt menee. Alunperin ajattelin, että pidän itseni iloksi tämän vuoden (jolloin siis teen muutoksen ja vakiinnutan sen) blogia, jonka lopetan vuoden lopussa, kun olen valmis... HOH HOIJAA! Nyt totisesti tiedän, että en ole alkuunkaan valmis. Olenkohan koskaan?

    VastaaPoista
  3. Hyvä kysymys! Aina sitä jotenkin kuvittelee, että KAIKKI MUUT ovat valmiita, kun taas itse ainainen "work in progress".
    Itsekkäästi toivon, että vaikka olisit valmis, jatkaisit tämän ihanan blogin pitoa ensi vuonnakin!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Taina!
    Jatkan kirjoittamista, koska olen saanut niin paljon tukea ja voimaa tästä "virtuaaliverkostosta" projektiini. En tiedä, olisinko tänään tässä ilman tätä maailmaa. Kaikki ihanat kannustavat kommentit, mutta myös pieni paine siitä, että ainakin välillä olisi kerrottavaa edistymisestä edes jollakin alueella :) Tuokin on niin totta, että oma keskeneräisyys pistää omaan silmään ja muut näyttävät edistyvän tasaisesti... Edelleen opetellaan (tätäkin) sitä armollisuutta itseä kohtaan...

    VastaaPoista
  5. Tunti sisällä juosten kuulostaa huikealta, mutta kiehtovalta. Saapa nähdä, sain juuri tänään sen suuntaisia uutisia, että pääsen vielä itsekin kokeilemaan moista. ;) Mutta mitä ihmettä sellaiseksi ajaksi keksii viihdykettä? Televisio näköetäisyydelle?

    VastaaPoista
  6. Televisio on hyvä... Meidän salilla on vaihtoehtoina joko ihan tv-ohjelmat tai toisella puolella (talvella) lumilautailua... Musiikki on melkeistä ehdoton! En pystyis ilman musiikkia moiseen. Mutta varoituksen sana Outi (älkää lukeko tätä te, jotka rakastatte matolla juoksemista) se on tylsää. Ei siitä pääse mihinkään. Toki siitä tulee ihan yhtä hyvä olo kuin ulkonakin juoksemisesta! Voi tietysti olla vain mun levoton luonteeni... Kauhia paikka, jos paikallaan täytyy olla tunnin verran :)

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!