Sivut

perjantai 30. joulukuuta 2011

Rakkautta, rakkautta vaan



Vaikka sitä kuinka ajattelee, että on työstänyt näitä asioita tosi pitkälle ja että kaikki on nähty ja käyty niin aina sitä oppii uutta – itsestäänkin. Tajuaa, että juuri tuon virheenhän minäkin olen tehnyt tai että juuri noinhan sen pitää mennä. Tuon olen oppinut.

Tilasin joulun alla itselleni (lahjaksi) Jillian Michaelsin kirjan Winning by Losing ja vähän nihkeästi pudotin sen töiden alettua kassiini työmatkalukemiseksi (kun kato, tiedän jo kaiken – mikä sinänsä on jännä, koska se ei näy päällepäin!). Mutta tänä aamuna olisin hyvin saattanut mennä pysäkin ohi (jos en menisi päättärille) niin upposin kuuntelemaan Jillianin ”ääntä”.

No ei siellä mitään niin valtavan uutta tähän mennessä ole ollut, että sen takia kannattaisi nettikauppaan kirjautua, mutta kuitenkin sellaisia niinpä-elämyksiä aamun työmatkalle osui useita. Sellaiset elämykset ovat tarpeellisia. Kuin pieniä valoja tielläni – ihan oikein, juuri tännepäin.

Yhtä todella oleellista asiaa Jilliankin heti kättelyssä painottaa. On ihan sama minkälaisia laihdutuskuureja viet läpi tai kuinka paljon treenaat, jos et välitä itsestäsi. Todelliseen tulokseen ja hyvään oloon pääset vain rakastamalla itseäsi ja kunnioittamalla kehoasi. Vain työskentelemällä kehosi kanssa eikä sitä vastaan, voit saada pysyviä tuloksia. Se vaan yksinkertaisesti menee niin!

No, tv-persoona on kyllä vähän pelottavampi metodeiltaan... :)

Eilisestä pudotusta 700 g. Melko turvallisesti alle 6kympin siis. Hyvillä mielin eteenpäin!

tTM

2 kommenttia:

  1. Vitsit, että osuit kyllä asian ytimeen: KAIKKI lähtee itsensä rakastamisesta. Kun se asia on kohdallaan, kaikki muu seuraa mukana.

    Saitko muuten Jillianin dvd:kin? Laita sitten raporttia!!
    Ja oikein hyvää uutta vuotta rakas TM!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, Taina, että olet palannut! Mietinkin yksi päivä, mitä sinulle kuuluu ja kävin kurkkimassa joko uusi osoitteesi on tullut! Ihanaa ja ihana "profiilikuva" sinulla!

    Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että olen tehnyt vasta 30shrediä - joka vaikuttaa todella tehokkaalta, mutta toinen (vatsalihas-dvd) odottaa muoveissaan... Mutta täytyy ryhdistäytyä asian kanssa!

    Onnellista uutta vuotta myös Sinulle ihana Taina!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!