Sivut

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Lomahermot

Pari viikkoa hiljaisuutta, pari viikkoa laineiden liplatusta, ystävien kanssa jutustelua pitkälle yöhön ja unta, ihanaa unta, viileässä (no melko...) aitassa, riippukeinussa ja mökin kammarissa, jossa tuuli heiluttelee valkoisia verhoja. Mieli on vihdoin levännyt ja rentoutunut. Olen seesteinen. Sovussa maailmankaikkeuden kanssa. Yhtä suurta harmoniaa koko ihminen.



Seesteisyys näkyy ihmisissä eri tavalla. Minussa kai niin, että siedän maailmankaikkeutta kohtuullisen hyvin ja kiinnostun myös ympäristöstäni, muun muassa.

Kahden viikon loman jälkeen on vihdoin voimia tarttua siivousvälineisiin - siis suursiivousvälineisiin! Ihan väliaikatietona, että seuraavat kaakelit talouteemme tulevat olemaan todella suuria... Näiden pienempien välejä on nyt rapsuteltu ihan riittävästi niin keittiössä, vessassa kuin kylpyhuoneessakin. Riittää kiitos! (Seesteisyys meinasi melkein jo rakoilla - mutta ei sentään! Sain sen kulmasta vielä kiinni, kun oli katoamassa.)

Loman aikana olen hiukan juoksennellut. Mistään ei löydy niin pehmeää ja selkäystävällistä juoksualustaa kuin vanhempieni mökillä kulkevilla metsäteillä (juujuu, lapsuuteni maisemissa hyvinkin). Niin ja tietysti olen uinut! Uin muuten lomalla ensimmäistä kertaa selän alkuräjähdyksen jälkeen (vesijuossut olen kyllä paljonkin, mutta aikaisemmin potkiminen ei ole hyvältä tuntunut). Siis uinut päivittäin, mutta matkat/ajat ovat kuitenkin vaatimattomia... Ajatus lienee kuitenkin tärkein?

Salille riensin tänään parin viikon tauon jälkeen ja kyllä - hiki irtosi. Nyt kysytään todella ilmastoinnin suorituskykyä! Mutta nesteitä irtoaa tehokkaasti. Oli niin kivaa, että huomenna uudestaan. Persus tosin hellänä ja selkääkin täytyy vähän kuulostella, kun sen verran innostuin salilla... Siis toistan: innostuin! Ei mennyt överiksi, en liioitellut enkä tohottanut yli voimieni - niin kuin en koskaan muulloinkaan! piste

Olo on hyvä. Siivoamista riittää. Treenaamaan on kova into. Lomaakin sopivasti vielä tämä viikko jäljellä. Aion nauttia täysillä. Hollantilaistutkimushan antoi jo musertavan ennustuksen tämän seesteisyyden kestosta ja valitettavasti veikkaan, että oikeassa ovat. No elämä on ja tänään minulla on loma. Eilenkin oli ja huomenna taas! Että tässä voisi oikeastaan sanoa, elävänsä elämänsä parasta aikaa: Lomaa! :)

Hienoa, kaikki voimakkaat naiset! Nyt hikoillaan!

tTM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!