On tunnustuksen aika... Quantina edeltä ja minä perästä:
Olen yksi niistä, jotka seuraavat silmää räpäyttämättä raejuustopurkki kädessä Suurimman pudottajan-tuotantokauden toisensa jälkeen! Siinä on vaan jotain niin loputtoman kiehtovaa, kun ylipainoiset ihmiset pakotetaan oikealle tielle - ensin oksennetaan ja itketään ja sitten herätään, että näinhän sen olla pitääkin ja herää kauhia kilpailuvietti ja lopuksi ollaan tosi kiitollisia! En väsy katsomaan.
Eilinen jenkkien Biggest Loser families-finaali oli taas veret seisauttavaa katsottavaa. Siis voi elämä mitä paitsi ulkonäkömuutoksia (kyllä meinas taas purkka tippua suusta), mutta ennen kaikkea muutosta elämässä ja elintavoissa. Pakko oli finaalin jälkeen ponnistautua sohvalta ja rykäistä salille vetämään tehokas tunti jonka jälkeen olin niin hiestä läpimärkä, ettei ole todellistakaan! Vaikka kaikki kiitos Elixian ilmastoinnille - kyllä se toimii. Tuli vaan kuuma.
Ihan kaikkein eniten tykkään Jillianista. Välillä haaveilen, että Jillian kannustaisi/rääkkäisi minuakin! Vaikka nautin liikkumisesta niin välillä (ai välillä???) sorrun päästämään itseni vähällä (no niin kyllähän tuo jo vähän pohkeissa tuntuikin, seuraava laite!). Välillä voisi tehdä hyvää, että joku huutaisi korvaan kannustushuutoja tyyliin: "Hei löysä läjä! Nyt rauta liikkumaan! Haluatko tuloksia vai olla pelkästään luuseri? HÄH!?"
Siis tänään taas boxi nauhoittamaan kuudelta (olen nimittäin menossa vesijuoksemaan ystävän kanssa, joten television ääreen en ehdi) ja illalla treenin jälkeen on nautinto istahtaa sohvalle ja katsoa aloitusjakso jenkkien seitsemänteen tuotantokauteen. Ah. Motivaatio. Mikä ihana sana!
the Biggest Loser <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!