juoksun merkityksestä

On ollut loistava tunne, kun pystyy taas juoksemaan. Selkä tuntuu varmalta ja vaikka ajoittain on vieläkin jäykkä ja kipeäkin, niin lähinnä rentojen lököttelypäivien jälkeen. Liikunnan jälkeen pääsääntöisesti kiitollinen ja hiljaa! Niin kuin kunnon selän pitääkin. Ehdottomasti paremmalta tuntuu selkäkin, kun minä pysyn liikkeellä!

Mutta suurin asia tässä juoksun sujumisessä minulla kuitenkin on itsevarmuus, joka ensimmäisen kerran sitten helmikuun nostaa nyt päätään vahvana. Juoksemisen myötä pääsi minulta suuri helpotuksen huokaus.

Juoksu palasi. Minä pystyn tähän.

Vasta nyt kun pystyn juoksemaan taas, uskallan taas olla todella varma siitä, että pystyn viemään tämän muutoksen maaliin asti. Hyvin ymmärrän, että läheskään kaikki eivät tarvitse muutokseensa juoksemista, mutta minä tarvitsen. Tiedän, että on olemassa hoikkia liikunnallisia ihmisiä, jotka inhoavat juoksemista, mutta kun minä rakastan.

Juoksemisella on minulle suurempi merkitys kuin edes ymmärsin. Tajusin asian vasta, kun pääsin uudestaan juoksemaan. Ensimmäiset varovaiset juoksut eivät vielä vapautusta tuoneet, mutta nyt kun tämän kesän juoksuja on koossa jo kymmenen ja enemmän, usko kasvaa ja itsevarmuus voimistuu.

Jos minä juoksen, voin minä tehdä mitä vaan! Onneksi!

tTM

ps. tervetuloa uusille lukijoille <3

Tuliko juhlittua ja ylensyötyä?

Kyllä vain.

Enkä edes hirveästi kadu. Välillä sitä tarvitsee vapautta, kunhan pääsee välittömästi jaloilleen mokoman jälkeen eikä jätä tällaista huolettomuutta tavaksi! Enhän minä.

Tänään on jo normaalipäivä ja tiedossa niin salia kuin juoksuakin <3

Hyvänä liikkeelle panevana voimana toimii pettymys siihen, että on loman viimeinen päivä... Nyyh! Ei tällaista pettymystä ilman liikunnan puhdistavaa voimaa kestäisikään! Toinen puoli asiassa on tietysti myös se, että kohtapuoliin töihin paluun jälkeen on näyttäydyttävä ihmisten ilmoilla ja mahduttava urheilutrikoiden sijaan asiallisiin vaatteisiin... Mukavaahan se ei ole, mutta pakko. Että eikun tossua toisen eteen ja lenkille. toim.huom. siis lenkki on mukavaa, asialliset vaatteet ei :)

Arki alkaa siis aalla ja sitä kohti nyt mennään haluttiin tai ei. Minulla on mukava työ siinä ei mitään, mutta ongelma on siinä, että mieluummin olisin lomalla!

tTM alistuu arkeen

Juoksettaa

Argh! Minulla ei ole mitään helteitä ja kesää vastaan - paitsi että olis ihan hirvee hinku juoksemaan ja tuo helle tekee nyt asiasta ihan liian vaikeeta! Siis vettä pitäis kantaa mukana (ainakin pidemmällä lenkillä) ja hikoilun määrä on jotain infernaalista (se sinänsä ei ole mitenkään tuskallista - liittyy urheiluun).

Miten te olette ratkaisseet tämän yhtälön? Vai jätättekö juoksematta? Jos olet lenkille lähdössä klo 9 aamulla, olet jo auttamattomasti myöhässä (lämpötila hipoo jo 30 astetta)! Että voisi juosta miellyttävän viileässä ilmassa, liikkeellä pitäisi olla paaaaaaljon aikaisemmin (en edes tiedä, kuinka aikaisin, kun olen nyt lomalla). Yhdeksältä illalla on jo varsin inhimilliset olosuhteet, mutta kun on muutakin elämää niin tänäänkään iltalenkki ei onnistu.

Niin no olisihan se vaihtoehto mennä ilmastoidulle salille juoksemaan, mutta jotenkin tuntuu hassulta... sitä paitsi olen vakuuttunut, että selälleni on parempi juosta pehmeällä alustalla luonnossa kuin tahmealla juoksumatolla (tämä ei perustu mihinkään tieteelliseen vaan ihan omiin tuntemuksiin ajalta ennen selän räjähdystä).

En tiedä. Pallottelen nyt ajatusta ja pähkäilen. Jonnekin olisi pakko päästä juoksemaan. Tuska on kova!

tTM itsepäisellä muuli-tuulella

Käsitöitä

Voisin toki puhua roikkuvasta mahastani ja valtavista reisistäni, mutta suurinta kauhistusta tällä hetkellä aiheuttaa käsivarsissani roikkuvat suunnattomat allit! Juu juu ja kylkitissit ja mitä kaikkea nyt topistani näin helteellä pursuaakin.

Tämä ongelma toki poistuu ihan hetkenä minä tahansa, kun pakkaset jyrähtävät taas päälle enkä riisu pitkähihaista paitaa (ainakaan valoisassa) yhdeksään kuukauteen, mutta ongelma palaa taas kevään myötä kuin muuttolinnut! Oikea alliparvi.

Jos nyt jollekin vielä on epäselvää, niin minulle kaikkein mieluisimpia lajeja ovat sellaiset etenevät ja suorittavat lajit - kuten esimerkiksi juoksu. Hitaaseen hinkkaamiseen (jonka tulokset näkee heti puolen vuoden jälkeen) ei minusta oikein ole. Juoksussa tulokset on heti käsillä, kun keuhkot vinkuvat räjähdyspisteessä, näkö on mennyt hien kirvellessä silmiä ja kädetkin ovat niin hikiset, ettei kotiavain pysy kädessä, vaan joutuu soittamaan ovikelloa ja toivomaan, että joku sukulainen antaa armon käydä oikeudesta ja päästää sisälle. Enempää tuloksia ei juuri voi pyytää!

Eli alli-ongelma on jokseenkin tullut jäädäkseen, koska minua on hyvin vaikea motivoida tekemään esimerkiksi päivittäin käsiohjelmaa... Salilla toki teen käsiä ja olkapäitä ja vesijuoksuun ostin käsityöskentelyä tehostavat hanskat, mutta varsinaisesta allien työstämisestä en kuitenkaan saa kiinni. Istun kotona ja kitisen asiasta. Kotoa löytyy käsipainot, kahvakuulat ja jos jonkinlaista kuminauhaviritystä. Tarvitaan vain henkilö, joka käyttää niitä. Onnistuiskohan punnertaminen, kun siinä ei tarvita välineitä ja liikkeitäkin on suunnilleen vain yksi...?

Eli miten saan kauniit, muodokkaat käsivarret helposti? No joo, en mitenkään ja ilmeisesti en milloinkaan. Mutta kiva se olisi!

tTM siipiään heilutellen

Tie ja tavoite

Ajatus iltasella, kun iltatee on juotu ja kesäinen hämärä laskeutuu. Viimeinen lomaviikko menossa. Mieli luottavainen.

Meillä on tie ja tavoite. Ei tässä eksyksissä olla, vaikka joskus matkan varrelle osuu hidasteita ja kiusauksia. Onhan matkalla paljon motivaation lähteitä ja onnistumisiakin!

tTM filosofisena (lue: melko väsyneenä)

Lepopäivä

Tänään on lepopäivä liikunnasta.

Sen kunniaksi kävelin koiran kanssa tunnin reipasta tahtia ja pyöräilin 11 km (hyötyliikuntaa). Ostin kirjan selän huoltamiseksi ja selkää huoltavan jumpan aion vielä tälle päivälle tempaista.

Lepopäivän itselleni määräsin, koska eilisen salitreenin lisäksi kävin juoksemassa illalla 50 min. Puhdasta nautintoa, vaikkakin suhteellisen kuumaa olikin. Viisainta olisi varmaan juosta aamulla mutta olen lomalla niin huono heräämään aamuisin... ja arkena on kiire töihin.

Mutta hyvä lepopäivä menossa ja odotan oikein huomista, kun pääsee taas urheilemaan.

Lepopäivä on ollut myös sokerista! Ei yhtään sokeria tänään :) vielä

Tavoitteena päihittää vaaka. Olen nimittäin satavarma, että painoni alkaa kutosella tällä hetkellä, mutta minulla on siihen lääke: en mene vaakaan. Hah!

TM ovelana

Koskin kahvakuulaan

Merkittäköön (myös) tämä päivä ylös elämäni merkittävien päivien listaan (samaisessa listassa muuten päiviä riittää - näitä todella merkittäviä...). Tein ensimmäiset varovaiset ja rauhalliset (tapojeni vastaisesti) kahvakuulatreenit selkäräjähdyksen jälkeen.

Siis lähinnä kokeilin varovasti tekniikkaa kohdalleen 6 kg kuulalla. Joten ei tarvinnut tapella paikallisten karpaasien kanssa kahvakuulista... Treenasivat pikkusen isommilla kuulilla he. 6 kg kuulan saadakseen pitikin mennä kuntosalille. Pienin kotoa löytyvä kun on 8-kiloinen vaalenpunainen ystäväni. Joka on saanut kohta puolivuotta toimia ovistopparina. Ei ole kahvakuulan arvolle sopivaa hommaa se.

Hyvältä tuntui. No, tosi varovasti teinkin, että eipä tuo olisi missään nimessä saanutkaan sattua selkään. Tai sitten meillä on vielä suurempi ongelma, Houston! Itse asiassa selkä on parin päivän treenin jälkeen parempi kuin parin viikon makoilun. Kyllä. Lepo on hyvä asia, mutta rajansa kaikella!

tTM treeniputkessa

Lomahermot

Pari viikkoa hiljaisuutta, pari viikkoa laineiden liplatusta, ystävien kanssa jutustelua pitkälle yöhön ja unta, ihanaa unta, viileässä (no melko...) aitassa, riippukeinussa ja mökin kammarissa, jossa tuuli heiluttelee valkoisia verhoja. Mieli on vihdoin levännyt ja rentoutunut. Olen seesteinen. Sovussa maailmankaikkeuden kanssa. Yhtä suurta harmoniaa koko ihminen.

Seesteisyys näkyy ihmisissä eri tavalla. Minussa kai niin, että siedän maailmankaikkeutta kohtuullisen hyvin ja kiinnostun myös ympäristöstäni, muun muassa.

Kahden viikon loman jälkeen on vihdoin voimia tarttua siivousvälineisiin - siis suursiivousvälineisiin! Ihan väliaikatietona, että seuraavat kaakelit talouteemme tulevat olemaan todella suuria... Näiden pienempien välejä on nyt rapsuteltu ihan riittävästi niin keittiössä, vessassa kuin kylpyhuoneessakin. Riittää kiitos! (Seesteisyys meinasi melkein jo rakoilla - mutta ei sentään! Sain sen kulmasta vielä kiinni, kun oli katoamassa.)

Loman aikana olen hiukan juoksennellut. Mistään ei löydy niin pehmeää ja selkäystävällistä juoksualustaa kuin vanhempieni mökillä kulkevilla metsäteillä (juujuu, lapsuuteni maisemissa hyvinkin). Niin ja tietysti olen uinut! Uin muuten lomalla ensimmäistä kertaa selän alkuräjähdyksen jälkeen (vesijuossut olen kyllä paljonkin, mutta aikaisemmin potkiminen ei ole hyvältä tuntunut). Siis uinut päivittäin, mutta matkat/ajat ovat kuitenkin vaatimattomia... Ajatus lienee kuitenkin tärkein?

Salille riensin tänään parin viikon tauon jälkeen ja kyllä - hiki irtosi. Nyt kysytään todella ilmastoinnin suorituskykyä! Mutta nesteitä irtoaa tehokkaasti. Oli niin kivaa, että huomenna uudestaan. Persus tosin hellänä ja selkääkin täytyy vähän kuulostella, kun sen verran innostuin salilla... Siis toistan: innostuin! Ei mennyt överiksi, en liioitellut enkä tohottanut yli voimieni - niin kuin en koskaan muulloinkaan! piste

Olo on hyvä. Siivoamista riittää. Treenaamaan on kova into. Lomaakin sopivasti vielä tämä viikko jäljellä. Aion nauttia täysillä. Hollantilaistutkimushan antoi jo musertavan ennustuksen tämän seesteisyyden kestosta ja valitettavasti veikkaan, että oikeassa ovat. No elämä on ja tänään minulla on loma. Eilenkin oli ja huomenna taas! Että tässä voisi oikeastaan sanoa, elävänsä elämänsä parasta aikaa: Lomaa! :)

Hienoa, kaikki voimakkaat naiset! Nyt hikoillaan!

tTM

Supervoimia

Olen ollut vastuusta vapaana viikon verran. Olen ollut paljon liikkeellä. Harrastanut liikuntaa. Nähnyt ystäviä. Liikkunut ystävien kanssa.

Sosiaalinen elämä! Se se vasta jotakin on. On parannettu maailmaa lenkkipolulla, uimahallilla ja salilla - parantunutkin se onkin!

Liikunta ei siis tälläkään kertaa ole ongelma. Sokeri jonkin verran on. Jäätelö - mikä ihana keksintö. Tarvitaan siis supervoimia vastustamaan sokerin synkkää valtaa minun pienellä planeetallani. (Pienellä mutta pullealla planeetallani)

Ja ystäviä, joilla on supervoimia myös! Niitä ystäviä, jotka taistelevat omaa taisteluaan ja niitä, jotka eivät taistelua tarvitse, mutta ymmärtävät kuitenkin. Voimaa meissä on sen verran kuin tarvitsemme! Niin se vaan on.

Flower power, Sisters <3

tTM voimissaan

the Biggest Loser

On tunnustuksen aika... Quantina edeltä ja minä perästä:

Olen yksi niistä, jotka seuraavat silmää räpäyttämättä raejuustopurkki kädessä Suurimman pudottajan-tuotantokauden toisensa jälkeen! Siinä on vaan jotain niin loputtoman kiehtovaa, kun ylipainoiset ihmiset pakotetaan oikealle tielle - ensin oksennetaan ja itketään ja sitten herätään, että näinhän sen olla pitääkin ja herää kauhia kilpailuvietti ja lopuksi ollaan tosi kiitollisia! En väsy katsomaan.

Eilinen jenkkien Biggest Loser families-finaali oli taas veret seisauttavaa katsottavaa. Siis voi elämä mitä paitsi ulkonäkömuutoksia (kyllä meinas taas purkka tippua suusta), mutta ennen kaikkea muutosta elämässä ja elintavoissa. Pakko oli finaalin jälkeen ponnistautua sohvalta ja rykäistä salille vetämään tehokas tunti jonka jälkeen olin niin hiestä läpimärkä, ettei ole todellistakaan! Vaikka kaikki kiitos Elixian ilmastoinnille - kyllä se toimii. Tuli vaan kuuma.

Ihan kaikkein eniten tykkään Jillianista. Välillä haaveilen, että Jillian kannustaisi/rääkkäisi minuakin! Vaikka nautin liikkumisesta niin välillä (ai välillä???) sorrun päästämään itseni vähällä (no niin kyllähän tuo jo vähän pohkeissa tuntuikin, seuraava laite!). Välillä voisi tehdä hyvää, että joku huutaisi korvaan kannustushuutoja tyyliin: "Hei löysä läjä! Nyt rauta liikkumaan! Haluatko tuloksia vai olla pelkästään luuseri? HÄH!?"

Siis tänään taas boxi nauhoittamaan kuudelta (olen nimittäin menossa vesijuoksemaan ystävän kanssa, joten television ääreen en ehdi) ja illalla treenin jälkeen on nautinto istahtaa sohvalle ja katsoa aloitusjakso jenkkien seitsemänteen tuotantokauteen. Ah. Motivaatio. Mikä ihana sana!

the Biggest Loser <3

Numeroita

Itsekurini puute ja piittaamattomuuteni omasta hyvinvoinnnistani johti minut tilanteeseen, johon en uskonut enää koskaan päätyväni. Painoni alkoi kuutosella...

Voi murhe! Tein korjausliikkeen (vähentämällä radikaalisti leipää ja jättämällä kaiken perunan, pastan ja riisin hetkeksi pois). No, huh! Tänä aamuna vaaka näytti viitosella alkavaa lukua. Kylläpä oli helpotus!

Mikä sitten muuttui tällä välin (paitsi se ensimmäinen numero vaa'an näyttämässä lukemassa)?

Ei yhtään mikään. Olen yhtä löysä eikä kuntoni ole sen kummempi kuin viikko sitten.

Eli jälleen oli havahduttava siihen, että vaikka olen jumittunut tuohon viitoseen niin, että elämäni ei tunnu elämisen arvoiselta, jos sen ylitän niin kuitenkin vielä tärkeämpää minulle on se, miltä minusta tuntuu ja mihin kehoni pystyy.

Moni muukin on täällä blogimaailmassa näin kesän korvalla huokaillut vaakalukemia, mutta todentotta meidän kaikkien hyvinvointi on muuta kuin lukuja! Moni on pettynyt siihen, ettei ole vielä tavoitteessaan tai painon putoaminen on pysähtynyt. Mutta samaan aikaan on syytä miettiä, mitä kaikkea olemme tähän mennessä saavuttaneet.

Voisiko olla niin, että vaaka ei mittarina tässä elämän muutosprosessissa olekaan toimiva? Tai ainakin se on (niin kuin monet mittarit irl:kin ovat) puutteellinen. Muutoksia vaa'an luvuissa voi tehdä kaikenlaisilla kikkokonsteilla, mutta myös elämäntapamuutoksella. Kumpikohan on pysyvämpi ratkaisu? Vaikka ottaa päähän olla täällä taas selittämässä, että näin se tehdään ja tää on oikee tie ja nyt kyllä lähtee, niin tosi asia on, että pysyvät muutokset vaan vie aikaa.

Nyt vähän armoa itsellemme, blogisisaret! Vaikka muutosta ei juuri tällä viikolla vaa'alla tapahtunutkaan niin mietitäänpä niitä asioita, joita kehomme pystyi tällä viikolla tekemään - verrattuna siihen, mitä se pystyi tekemään ennen sitä aikaa, kun heräsimme pitämään itsestämme huolta!

Rauhaa ja rakkautta! Jos ei muiden niin edes itsemme kanssa :)

tTM

Kesä mun rakkaani

Helle pehmittää pään ja hidastaa ihmistä. Onpa onni, että työpaikallani on viileää. Niin viileää, että välillä paleltaa varpaita :) Ei hidastu aivot ja ulkona paahtavasta helteestä ei ole tietoakaan! No sitten iltasella, kun suuntaan kotia kohti.

Mukavaa, että on kesä. Näyttää se hyvältä ikkunastakin, vaikkei sitä itse tuolla ulkona kokisikaan. Juokseminen on mahdollista vain aikaisin aamulla ja silloinkin on lämmin. Illat eivät viilene tarpeeksi. No ei siinä mitään. Sitten ei juosta päiväsaikaan. Ja aina on vesijuoksu vaihtoehtona.

Vapaa viikonloppu edessä. Lepoa ja liikuntaa. Siinä viikonlopun suunnitelmat. Minusta tuossa on haastetta ihan riittävästi! Jos kaipaa vielä lisää ohjelmaa voi vaikka ottaa tuohon lisäksi sen, että pysyy kohtuudessa ruokailun kanssa. Ohjelmaa on tiedossa viikonlopulle, mutta aion silti säilyttää maltin ruokailun suhteen.

Ja vielä huom! Paras kesäinen ystäväni riippukeinu saa oikein tieteellisen tutkimuksen tulokset tuekseen - minä tämän tosin tiesin tutkimattakin! Riippukeinuun siitä joka iikka!

Kesää ja rakkautta toivottelee,

TM